Tänään käytiin viemässä äidille sairaalalle kassillinen herkkuja ja luettavaa. Näin äidin vain ikkunan läpi kassia viedessä, mutta oli ihana nähdä edes sen ohikiitävän hetken, että toinen on kunnossa ja oma itsensä, vaikka vielä toipilas onkin. Miten valtavan oudolta tuntuu olla täällä, niin lähellä äitiä, mutta silti ei saa viettää aikaa yhdessä. Ymmärrän sen ihan täysin ja olen tyytyväinen, että tässä tilanteessa ei ketään päästetä sairaalaan tartuntariskin vuoksi, paljon turvallisempaahan se on niin kaikille potilaille. Mutta silti samaan aikaan siitä tulee niin outo olo. En ole tainnut koskaan käydä Oulussa ilman, että olisin nähnyt samalla äitiä.

Käytiin myös hoitamassa äidin asioita. Aika paljon kertyy postia ja muita hoidettavia asioita, kun on viikkokausia pois kotoa. Täytettiin kaapit ja pakastin ruuilla, siivottiin ja laitettiin kaikki valmiiksi. Nyt hänellä on ainakin kotona odottamassa paljon pitkään säilyvää ja helposti valmistettavaa ruokaa ja kaikki tarvittavat jutut muutenkin. Tänään illalla saatiin tietää, että ensi viikolla äidin pitäisi jo päästä kotiin. Se oli ihan valtava helpotus. Ja selvästikin meidän apu tuli kreivin aikaan, kun nyt äiti voi ensi viikolla kotiutua turvallisesti, eikä tarvitse murehtia kauppareissuista tai muistakaan asioista ihan hetkeen.

Täällä on tosi paljon lunta! En ole nähnyt näin paljoa lunta varmaan pariin vuoteen, ainakaan täällä tai kotona. No  viime talvena meidän Himoksen reissulla oli kyllä paljon lunta sentään, mutta muuten ei. Helsingissä on satanut vasta kaksi kertaa lumi maahan ja sekin on sulanut melkein heti pois. Lapset ovat leikkineet tänään paljon ulkona lumessa ja nauttineet täysillä. Lumi tuntuu nykyään niin harvinaiselta herkulta, sitä osaa todellakin arvostaa.

Mulla on huomenna vielä jo monta kuukautta aiemmin sovittu työjuttu täällä ja sitten lähdetäänkin jo takaisin kotia kohti. Tällainen oikein kunnon pikavisiitti. Tämä on varmasti oudoin Oulun reissu ikinä, niinkuin tämä koko vuosi on ollut outo. Mutta samalla kuitenkin ihanaa olla täällä tutuissa maisemissa. Toivon niin valtavan kovasti, että pian kaikki alkaisi palautua normaaliksi ja päästäisi tänne uudelleen ja silloin saataisiin vihdoin nähdä kaikki rakkaat ihmiset. Sormet ristissä!

Tämä viikko on kulunut tosi nopeasti ja joulukuu muutenkin menee aina hirveää vauhtia. Sunnuntaina on jo itsenäisyyspäivä. Kukaan ei vielä tiedä mitä joulu tuo tullessaan, miltä joulun vietto näyttää tänä vuonna. Siksi yritän vaan ottaa rennosti päivä kerrallaan ja nauttia kaikesta mistä matkalla voin. Välillä tulee surullinen ja huolestunut fiilis kaikesta, mutta onneksi Otto ja lapset piristävät.

Jouluinen puuhastelu tuo iloa arkipäiviin ja meidän perhejoulukalenteri on tänäkin vuonna ollut hitti. Ajopäivän luukkuna oli esimerkiksi jouluisen Spotify-soittolistan teko koko perheen lempibiiseistä, mikä tarjosi hupia pitkälle matkalle. Ei luukkujen tarvitse olla mitään kallista tai rakettitiedettä, etenkin tänä vuonna suurin osa meidän luukuista (ellei jopa kaikki?) on jotain ihan vaan kotona jo olemassaolevista asioista toteutettavaa tai täysin aineetonta.

Tämä oli tällainen vanha kunnon höpöttelypostaus, jollaisia on kiva aina välillä tehdä! Haluan toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivää jo valmiiksi ja muistakaa tsekata joulukalenteriluukut! Ne avautuvat joka aamu klo 05.00 jouluaattoon asti! 

Löysin ihanasta Iidan matkassa -blogista tämän ”Milloin viimeksi?” -kyselyn ja ajattelin, että tämä olisi aika mielenkiintoista tehdä juuri nyt. Oli hauska pohtia milloin on viimeksi tullut tehtyä sellaisia ihan tavallisen kuuloisia juttuja, kuten lakattua kynsiä, syötyä hampurilaista tai käytyä leffassa. Sen pidemmittä puheitta: tässä tulee mun vastaukset!

Milloin olen viimeksi..

Käynyt juoksulenkillä? Se oli viime viikolla. Kirjoitinkin vähän aikaa sitten mun fiiliksiä juoksemisesta tällä hetkellä. Juoksu on kyllä yksi ihanimpia harrastuksia mitä on ja jos mulla ei olisi mitään ”rajoitteita”, juoksisin varmaan joka päivä. Uskon, että joskus vielä tulee se päivä, kun näin pystyn tekemään.

Värjännyt hiukset? Värjännyt olen viimeksi vuonna 2018 violetiksi. Raidoilla olen vaalentanut hiuksia viimeksi syyskuussa. Välillä kyllä houkutteisi taas testata jotain ihan uutta, kun olen niin pitkään ollut nyt näillä vaaleilla puolipitkillä hiuksilla. Täytyy katsoa mitä keksin ensi kerralla kun käyn kampaajalla.

Käynyt kasvohoidossa? Tämä oli viime vuonna. Rakastaisin käydä kasvohoidossa, mutta täysin hajusteettomia kasvohoitoja/hoitoloita on ainakin oman kokemukseni mukaan melko vähäisesti tarjolla. Ongelmana on myös se, että hajusteeton ei välttämättä ole tuoksuton ja näistä ei aina osata kertoa kaikkea sitä informaatiota, mitä hajusteherkkä tarvitsee. Esimerkiksi hajusteeton luonnonkosmetiikkahoito voi aiheuttaa minulle hirveän migreenin – mikäli hoidossa käytetyt ainesosat ovat luonnostaan tuoksuvia. Migreeniin liittyvän hajusteherkkyyden yhteydessä ei ole mitään väliä onko tuoksu synteettinen vai luonnontuoksu, sillä voimakkaat hajut voivat aiheuttaa migreeniä alkuperästä riippumatta. Ja vaikka minulle tehtävä hoito olisikin hajusteeton ja tuoksuton, saattaa olla, että a)hoitoa tekevällä kosmetologilla on voimakkaasti hajustettuja tuotteita itsellä käytössä, b) tilassa on muita asiakkaita, joille tehdään tuoksuva hoito, c) tilassa on käytetty esimerkiksi huonetuoksua, diffuuseria tms. joka aiheuttaa migreenin. Se on yksi niistä syistä, miksi harvoin uskallan kokeilla uutta.

Tehnyt itse puristettua mehua? Ihan itse kotona puristettiin kannullinen mehua joskus pari vuotta sitten, mutta aina välillä tulee kauppareissun yhteydessä tehtyä niillä kaupan mehupuristimilla mehua.

Käynyt teatterissa? Syksyllä 2018 kävin äidin kanssa ja se oli ihanaa. Naurettiin vedet silmissä!

Käynyt kuntosalilla? Viime keväänä ennen koronaa. Korona-aikana olen käynyt vain Helsingin kaupungin ulkoliikuntapaikoilla, mutta en sisätiloissa kuntosalilla.

Matkustanut junalla? Tämä oli paha! Mutta tulin siihen lopputulokseen, että se oli 2018 syyskuussa. Mulla on tosi harvoin tarvetta matkustaa junalla, koska liikun yleensä muualla kuin junaradan varrella.

Luistellut? Viime keväänä käytiin viimeksi silloin kun oli ulkojäät vielä. Luisteleminen on ihanaa ja odotan jo innolla, että päästään taas lasten kanssa luistelemaan!

Ollut yksin yön omassa kodissa? Aivan häkellyin tästä kysymyksestä, koska en ihan oikeasti ole varma. Ehkä joskus silloin vuonna 2011 ennen kun muutettiin Oton kanssa yhteen? Olen kyllä ollut monesti yksin lasten kanssa yötä kotona ja pari kertaa Oton kanssa ilman lapsia yötä kotona, mutta ypöyksin en ole ollut yötä pian kymmeneen vuoteen. Enkä kyllä haluaisikaan olla.

Yöpynyt hotellissa? Mun synttäreillä syyskuussa yövyttiin Clarion Hotelissa Jätkäsaaressa, oli kyllä ihanaa.

Lentänyt? Helmikuussa lennettiin New Yorkiin ja takaisin. Koko reissu tuntuu edelleen niin utopialta, yksi elämäni hienoimpia kokemuksia, josta olen ihan valtavan kiitollinen.

Pukeutunut uimapukuun/bikineihin? Elokuussa silloin kun oli viimeiset lämpimät ilmat.

Kätellyt? Maaliskuun alussa yhdessä työpalaverissa pari viikkoa ennen kuin korona iski kunnolla Suomeen ja kättely kiellettiin.

Nukahtanut jonkun viereen? Eilen illalla. Maailman parasta kun saa nukahtaa Oton viereen.

Suudellut? Tänään aamulla! Aamupusu on tärkeä!

Käynyt leffassa? Käytiin lokakuussa lukupiirin kanssa katsomassa Tove-elokuva. 300 katsojan salissa oli ehkä yhteensä 20 ihmistä. Oli ihanaa käydä leffassa.

Käynyt ryhmäliikuntatunnilla? Viime vuonna kävin kerran joogassa työn vuoksi. Se oli kyllä kivaa, mutta en vaan löydä itsestäni säännöllistä ryhmäliikkujaa. On niin paljon helpompaa liikkua yksin kotona.

Käyttänyt kynsilakkaa? Mun synttäreillä syyskuussa. Tosi harvoin jaksan lakata kynsiä, kun se haju on niin voimakas, että joudun aina pitämään sellaista raksamaskia päässä kun lakkaan kynnet.

Käynyt viihteellä? Kesällä käytiin Oton, mun tädin ja tädin miehen kanssa Oulussa patiolla yhtenä kauniina iltana. Se oli hauskaa. Mutta tosi harvoin tulee nykyisin käytyä ”viihteellä”. Yleensä jos jonnekin lähtee aikuisten kesken, niin syömään pitkän kaavan mukaan.

Puhaltanut synttärikakun kynttilät? Syyskuussa puhalsin kun Otto ja lapset leipoivat mulle ihanan kakun!

Syönyt hampurilaisen? Viime viikolla, kun yhtenä iltana haettiin Mäkkäristä iltaruuat. Hamppari on aina välillä erittäin pätevä ruoka.

Woltannut? Olisikohan se ollut lokakuussa, kun viimeksi tilasin ruokaa Woltin tai Foodoran kautta. Me monesti napataan ruokaa kauppareissun yhteydessä jostain ostoskeskusten ravintolasta mukaan, joten keskustassa asuviin verrattuna tulee varmaan woltattua melko harvoin.

Tätä oli kyllä hauska tehdä. Tykkäsin täytellä kyselyitä jo muinaisessa IRC-galleriassa sinne ”galtsupäiväkirjaan”, eikä kyllä ole mieltymykset yhtään muuttuneet. Edelleen nautin näistä vähän liiankin paljon, heh!

Monesti ollaan lasten kanssa illalla ennen nukkumaanmenoa halittu kaikki yhdessä ja juteltu kuluneesta päivästä. Usein ollaan tehty niin, että jokainen on saanut vuorollaan kertoa vaikkapa kolme kivaa asiaa omasta päivästä, joista tuli hyvä mieli tai joista on kiitollinen. Tämä ihana tapa on ollut meillä käytössä säännöllisen epäsäännöllisesti jo monta vuotta. Aina kun on vaan tullut jollain mieleen, että voisi tehdä näin, ollaan tehty.

Muutama viikko sitten istuttiin lasten kanssa iltapalapöydässä. Kysyin heiltä, että miten heidän päivänsä on mennyt ja haluaisiko jokainen kertoa kolme kivaa asiaa omasta päivästään. Se oli jälleen tosi ihanaa ja selkeästi etenkin yksi lapsistamme innostui tästä isommin. Sen kerran jälkeen hän on nimittäin joka ilta halunnut, että syödään kaikki yhdessä iltapalaa ja jutellaan aina samalla niistä päivän kivoista asioista.

Hän on halunnut, että jokainen kertoo neljä kivaa asiaa joka ilta niiden kolmen sijaan, joita minä olin alunperin ehdottanut. Ja parasta on se, että aina kun ollaan tehty täysi kierros ja jokainen on kertonut ne omat neljä asiaa, hän vielä viittaa ja kysyy saako kertoa vielä toiset neljä kivaa asiaa. Tietenkin saa! Nyt tämä tapa on siis tullut meille rutiiniksi ja olen siitä todella iloinen monestakin syystä.

Mun mielestä on mahtavaa opettaa lapsia jo pienestä asti huomaamaan ne hyvät ja ihanat asiat, joista olla kiitollinen. Onnellisuus tulee juuri niistä pienistä hetkistä ja kokemuksista arjen keskellä. Ne täytyy vaan huomata. Miten hyvää tekeekään pysähtyä joka päivä miettimään, mitkä ovat niitä sen päivän ihania asioita. Jokaisessa päivässä on jotain, mistä olla kiitollinen. Joskus ne voivat olla ihan tosi pieniä juttuja, joskus isompia, mutta aina löytyy jotain. Kun opettelee jo pienenä etsimään ja löytämään omasta elämästä asioita, joista olla kiitollinen, se on aikuisenakin helpompaa. Sitten ei tarvitse ehkä yrittää täyttää elämää huippuhetkillä ja megalomaanisilla kokemuksilla ja ahdistua jos ei ”tapahdu mitään”, kun sisältöä löytyy siitä arjesta.

Tottakai on myös päiviä tai hetkiä, joissa on jotakin huonoa tai ikävää. Tästäkin ollaan keskusteltu. Ei joka päivä, eikä joka kerta, mutta aina välillä muistutan, että muistavathan lapset myös, että jos päivässä on ollut jotain ikävää, siitäkin ehdottomasti saa puhua. Yleensä kuitenkin jos jotain sellaista on ollut, se asia on käsitelty jo aiemmin päivällä, heti tuoreeltaan. Näin ei ole tarvinnut enää illalla juuri ennen nukkumaanmenoa miettiä niitä juttuja, mitkä harmittaa, vaan on voinut keskittyä tuntemaan kiitollisuutta ja hyvää mieltä. Koska niissäkin päivissä, joissa kaikki tuntuu menevän pieleen (ja joita jokaisella varmasti joskus on), voi löytää pieniä kiitollisuuden aiheita.

Joitakin poimintoja meidän perheen kivoista kiitollisuuden aiheista viime viikoilta:

– Käytiin yhdessä kävelyllä pimeällä.

– Pelattiin Kimbleä.

– Halittiin sohvalla.

– Videopuhelu ystävän kanssa.

– Sai paljon kouluhommia tehtyä päivän aikana.

– Jumpattiin yhdessä.

– Oli riisipuuroa iltapalaksi.

– Katsottiin leffaa ja se oli hyvä.

– Kaveri sanoi jotain kivaa koulussa.

– Tehtiin ruuaksi lapsen toiveruokaa.

– Käytiin isoisän luona.

– Majan rakennus.

– Kivan työjutun vahvistuminen.

– Kotona tehty brunssi.

– Soitettiin yhdessä mummulle.

– Oli ystäväperhe kylässä ja hauskat leikit.

– Käytiin saunassa ja kuunneltiin musiikkia.

– Laulettiin Let’s Singiä.

– Lapsen kahdenkeskinen aika äidin kanssa, kun käytiin ostoksilla ja kävelyllä.

– Luettiin yhdessä kivaa kirjaa.

Tästä voi huomata, että nämä eivät ole mitään maailmaa mullistavia asioita. Vain ihania pieniä hetkiä sieltä täältä. Itse olen kaikkein kiitollisin siitä, että lapsille tulee joka päivä mieleen näitä ihania asioita. Tuntuu hyvältä, että he nauttivat niistä ja arvostavat niitä. Olen iloinen siitä, että tästä on tullut meille päivittäinen tapa. Ei se haittaa jos se joskus unohtuu tai jää välistä, mutta olen kiitollinen lasteni johdonmukaisuudesta. Heidän ansiostaan tämä jäi meille pysyväksi tavaksi, he muistavat kyllä, vaikka itsellä meinaisi unohtua.

Koen tärkeäksi sen, että vanhempana annan meidän lapsille työkaluja hyvinvointiin. Että opetan heidät käsittelemään tunteita ja puhumaan niistä, löytämään hyvää itsestään, toisista ja elämästä ja puhumaan rohkeasti, jos joku ei tunnu hyvältä tai oikealta. Kiitollisuus on yksi tärkeä osa elämää ja kun sen ymmärtää, on ainakin minun mielestäni tosi paljon helpompaa olla onnellinen.

En voi tajuta, että me ollaan oltu vanhempia jo kymmenen isänpäivän ajan. Palasin muistelemaan kuluneita isänpäiviä tehdessäni tällä viikolla isänpäiväteemaista reels-videota Instagram-tililleni. Palasin niihin hetkiin, kun Otto piteli sylissään meidän 46-senttistä vastasyntynyttä ensimmäisiä kertoja. Niihin, kun hän opetti kahta taaperoa potkupyöräilemään ja niihin, kun saimme tietää odottavamme kolmatta lasta. Kyllähän siinä herkistyy vähemmästäkin. Meillä on takana niin monia hienoja hetkiä yhdessä. Hienojen lisäksi toki myös vähemmän hienoja. En koskaan tule unohtamaan sitä, kuinka huonosti nukuimme Oton ensimmäistä isänpäivää edeltäneen yön ja kuinka väsyneitä ja kärttyisiä olimme molemmat. Se oli meidän ensimmäinen huono yö kuusiviikkoisen esikoisen kanssa, onneksi se jäi myös yhdeksi ainoista kolmesta huonosta yöstä ekan vuoden aikana. Myöhemmin koimme niitä huonoja öitä kyllä vielä runsain mitoin, mutta niistäkin selvittiin.

Otto on kasvanut isänä ihan valtavasti näiden vuosien aikana, mutta alusta asti hän on yrittänyt parhaansa. Hänen omien sanojensa mukaan kulunut vuosi on ollut ehkä kuitenkin yksi opettavaisimpia. Varmasti johtuen sekä maailmantilanteesta että omasta elämäntilanteesta. Olemme viettäneet todella paljon aikaa ihan vain oman perheen kesken ja se on kasvattanut meitä molempia vanhempina entisestään. Se on tiivistänyt meidän entisestäänkin tiiviitä välejä ja kasvattanut ymmärrystä ja kunnioitusta toisiamme kohtaan vielä lisää. Vaikka toki silloinkin oltiin paljon yhdessä kun Otto oli vanhempainvapaalla kuopuksen kanssa tai muutenkin Oton ollessa opintovapaalla, se oli erilaista. Silloin nähtiin paljon ihmisiä ja tehtiin kaikkea muutakin kuin oltiin kotona. Tänä vuonna elämä keskittyi pitkän aikaa pelkästään kotiin, kotipihalle ja kotiympäristöön, vain meidän viiden kesken.

Kun tämä vuosi on välillä pelottanut, ahdistanut ja aiheuttanut epävarmuutta, Otto on ollut se vakaa tuki ja turva, joka vakuuttaa, että aina kaikki järjestyy. Ja niin on aina järjestynytkin. Olen maailman kateellisin Oton lehmän hermoista. Hän stressaa lähinnä jotain omia koulujuttujaan, mutta ei koskaan mitään oikeasti isoja asioita. Onneksi mun rinnalla seisoo tuollainen vahva tyyppi, joka osaa rauhoittaa omat laukkaavat ajatukseni aina.

Otto on ylpeä siitä, että hän on kolmen tytön isä. Ja hän kasvattaa tyttöjään ajattelemaan, kyseenalaistamaan, edistämään ja vaatimaan tasa-arvoa kaikessa. Siitä olen maailman onnellisin. Meidän arvot kohtaavat 100% niin kasvatuksessa kuin elämässäkin.

Mulla on joskus Oton rinnalla sellainen olo, että hän on paljon parempi vanhempi kuin minä. Tiedän, että molemmat teemme paljon lasten kanssa yhdessä ja pyrimme olemaan läsnä niin paljon kuin pystymme. Mutta varsinkin tänä vuonna kun itse olen tehnyt aika paljon töitä ja Otolla on ollut koulun kanssa joustavampaa, Oton rooli vanhempana arjessa on korostunut entisestään. Hän on hoitanut kaikki lasten kuljetukset, tehnyt useammin ruokaa kuin minä ja pitänyt huolen siitä, että arki rullaa kaikin puolin. Ja hänestä on huokunut se, että hän tekee sen kaiken mielellään.

Otto jaksaa hassutella ja höpsötellä lasten kanssa joka ilta vielä hammaspesujen aikaan ja hymyilee onnellisena kun hän saa kokkailla jotain arkipöperöä keittiössä ja tuijotella lasten touhuja samalla. Hän lukee aina vielä yhden luvun iltasatukirjasta lisää, jos lapset sitä pyytävät. Ja sitten hän käppäilee alakertaan onnellisena kertomaan, miten joku lapsista sanoi tai teki jotain hauskaa ja miten kiva oli lukea. Hän on ollut juuri se pullantuoksuinen koti-iskä, vaikka oikeasti hänkin on hoitanut omia opintojaan ennätysnopeudella siinä samalla. En käsitä miten hän siihen pystyy, voin vain ihailla vierestä ja tukea parhaani mukaan.

Kenties siihen vaikuttaa se, että siinä missä itse teen töitäni melko tasaisesti joka arkipäivä 7-12h, Otto on suorittanut opintojaan nopeissa pyrähdyksissä. Välillä hän ottaa arjessa niitä hetkiä, että hän keskittyy 110% kouluun 48h ajan ja tekee hulluna hommia näppäimistö sauhuten ja mä otan silloin päävastuun. Muuten hän tekee rennommalla tahdilla ja pienissä erissä, jolloin hän voi pitää sitä vetovastuuta arjesta. Niin tai näin, se on toiminut meillä. Olen iloinen siitä, että ollaan löydetty oma tapa sumplia opinnot, työt ja perhearki. Ja tietty se vertailu on ihan turhaa, että kumpi on parempi vanhempi. Se on selvää, että molemmat pyrimme olemaan niin hyviä kuin pystymme. Ja se riittää. Olen ihan valtavan kiitollinen siitä, että Otto on niin hyvä ja läsnäoleva isä ja puoliso, eikä mun ikinä ole tarvinnut miettiä, että tekisipä hän enemmän. Päin vastoin.

Meidän arki tulee muuttumaan jälleen ensi vuonna, kun Otto palaa kahden vuoden opintovapaan jälkeen takaisin työelämään. Se innostaa ja jännittää samaan aikaan. Nyt on kuitenkin käynnissä opintojen loppurutistus ja sen jälkeen vielä parin viikon vapaa sitten kun kaikki on valmista. Kiitos Otto kun olet juuri sinä, paras isi ja puoliso!

Loppuun vielä lasten ajatuksia isästä:

”Isi tietää kaiken kaikista peleistä ja auttaa aina kaikessa jos pyytää.”

”Isi on tosi hyvä rakentamaan ja se on tosi hauska.”

”Kun isi aina halii mua ja esimerkiks kun isi antaa ankan (Oton vanha pehmolelu) mulle.”

Hyvää isänpäivää Otolle ja kaikille muille ihanille iseille, isoisille ja isän roolissa toimiville!

Otin käyttöön joskus aikanaan vuosia sitten arkea helpottaakseni 15 minuutin säännön. Se tarkoitti sitä, että laitoin munakellosta 15 minuuttia aikaa ja siivottiin koko perhe sen vartin ajan. Se oli todella käytännöllinen sääntö, koska vartti ei ole pitkä aika. Lapsille oli hauskempaa siivota, kun he kilpailivat kelloa vastaan. Ja itselle oli helpompi tarttua toimeen, kun tiesi, että vartti on oikeasti lyhyt aika ja oli draivi saada mahdollisimman paljon aikaan mahdollisimman lyhyessä ajassa. Usein siinä ajassa sai kerättyä ylimääräiset kamppeet paikoilleen ja järjesteltyä eteisen ja keittiön.

Siivouksesta 15 minuutin sääntö laajeni arjessa pikkuhiljaa moneen muuhunkin asiaan. Etenkin treenissä se vartti on jotenkin sellainen ratkaiseva aika. Varttia on helppo lähestyä ja siinä ajassa saa kuitenkin oikeasti jo aika hyvän hien pintaan. Usein käy niin, että vartin treenin jälkeen on sellainen olo, että hitto mä vedän vielä toisen vartin. Ja sitten saakin aikaiseksi puolen tunnin treenin, vaikka alkuun olisi tuntunut, ettei jaksa treenata edes sitä varttia. Käytän tätä vartin sääntöä sellaisina viikkoina, kun treeni ei vaan maistu. Tai jos on vaikka monta harmaata sadepäivää putkeen ja ei jaksaisi millään lähteä lenkille, päätän, että menen edes vartiksi. Usein vartin kohdalla on se fiilis, että miksi mä lopettaisin nyt, kun vastahan pääsin alkuun. YouTube on myös täynnä ilmaisia 15 minuutin treenejä, kenties juuri tästä syystä. Itse käytän usein esim. Pamela Reifin nopeita HIIT-treenejä.

15 minuutin sääntö toimii hyvin myös lasten leikeissä, joihin aikuinen menee mukaan. Joskus  voi olla vaikka työpäivän jälkeen väsynyt, eikä millään jaksaisi keskittyä leikkimään barbeilla tai legoilla. Päätän, että menen kuitenkin vartiksi mukaan, koska se on tärkeää lapselle ja vartti on niin lyhyt aika, että sen aikaa voin keskittyä ihan hyvin. Usein joko käy niin, että vartissa itsekin innostuu leikkimään sitten kuitenkin – tai lapsi saa hyvän leikin alkuun ja jatkaa sen vartin jälkeen leikkiä mieluusti itsenäisesti. Tähän disclaimer, että meillä myös lapset leikkivät paljon muutenkin itsenäisesti tai keskenään ja olen siitä tosi iloinen! Ja usein mielellään menen leikkiin ja innostun tosiaan itsekin pidemmäksi aikaa, mutta joskus on niitäkin hetkiä kun ei vaan itse jaksaisi juuri silloin kun lapsella on se fiilis, että kaipaa äitiä mukaan leikkiin. Silloin voi halutessaan kokeilla tätä vartin sääntöä.

15 minuutin sääntö on sovellettavissa hyvin myös työntekoon. Itse esimerkiksi kertakaikkiaan inhosin ennen sähköpostien kanssa venkslaamista, kunnes otin käyttöön tämän taktiikan. Nykyään pyrin tekemään niin, että esim. heti työpäivän aluksi yritän käydä läpi ja vastata niin monta meiliä kuin vartissa pystyn ja sitten pidän taukoa. Loppupäivästä voin ottaa toisen vartin ja vastata taas niin moneen kuin ehtii. Kun pilkkoo sen ei-niin-lemppari homman pieniin palasiin, se menee jouhevammin. Ja täytyy tässä antaa itselleni nyt ihan positiivista palautetta, joka tuli mieleen tässä kirjoittaessani. Olen nykyään todella paljon tunnollisempi mun sähköpostien kanssa kuin vaikka pari vuotta sitten, jolloin mun oli tosi vaikea motivoida itseäni niiden pariin. Nykyään hoidan mun mielestä sähköpostit jopa aika hyvin.

Keksin miljoona muutakin asiaa joihin tätä vartin sääntöä voisi soveltaa. Yleissiivouksen lisäksi toimii loistavasti niin pyykkien kanssa kuin pihahommissakin. Tämä toimii, jos on vaikka luettavana joku tietty kirja, jota ei millään jaksaisi lukea, mutta on esim. koulun takia pakko (olen neuvonut tämän säännön kirjojen kanssa esim. Otolle opiskeluaikana). Jos hyvissä ajoin alkaa lukemaan vartin päivässä, saa kuivakammankin kirjan kahlattua läpi.

Koululaisten kanssa voi käyttää vähän lyhyempiäkin sääntöjä kuin vartin sääntöä. Esimerkiksi kertotaulujen ulkoa harjoitteleminen on tehokasta, kun käyttää siihen intensiiviset viisi minuuttia kerrallaan. On helpompi jaksaa keskittyä kunnolla ja sisäistää uutta, kun harjoittelee täysillä lyhyitä pyrähdyksiä, toisen sieltä ja toisen täältä. Tämä toimii loistavasti ainakin meillä.

Me ei tehdä kaikkea vartin pätkissä (heh), mutta tällaiset lyhyet aikapyrähdykset ovat meillä tehokas arjen apukeino aina ajoittain. Joskus on kausia, että koti pysyy siistinä kuin huomaamatta ja ei tarvitse yhtään motivoida itseään mihinkään muuhunkaan. Mutta silloin kun motivaatio tai jaksaminen on joskus hukassa, mutta jotain pitäisi saada tehtyä, 15 min sääntö pelastaa! Kannattaa kokeilla jos ei vielä ole kokeillut!