Tämä vuosi on ollut aivan hullu, siitä ei pääse mihinkään. Alkuvuodesta ei olisi ikinä voinut kuvitella mitä kaikkea vuosi 2020 tulee pitämään sisällään, hyvässä ja pahassa. Tämä vuosi on ollut todella pitkä ja se on pelottavaa, miten se aivan kertakaikkisen kummallinen arki on nykyään juuri sitä, arkea. Kaikki kulkevat maskit päässä, kaupassakäynti tuntuu pelottavalta ja koko ajan on epävarmaa mitä seuraavalla viikolla saa tai ei saa tehdä. Tämä vuosi on horjuttanut turvallisuudentunnetta ja käsitystä normaalista. Tämä on ollut uuvuttava,  pelottava ja raskas vuosi, vaikka on tässä ollut paljon hyvääkin. Nyt käyn oman vuoteni 2020 läpi, kuukausi kuukaudelta.

Tammikuu 2020

Vuosi vaihtui kotona kaikessa rauhassa lasten kanssa. Tammikuu alkoi toiveikkaana: helmikuussa odotti jo vuosia haaveiltu reissu ja kevätaurinko loisti kirkkaana. Olin täynnä rakkautta ja innostunutta fiilistä. Päätin tavoitella tänä vuonna armollisuutta ja lempeyttä itseäni kohtaan (ja epäonnistuin surkeasti, mutta palataan siihen myöhemmin). Käytiin Oton sisarusten ja meidän lasten kanssa Rush-trampoliinipuistossa, ulkoiltiin ja etsittiin asuntoa. Uutiset koronavirustapauksista Kiinassa alkoivat levitä ja kalvaa pientä huolen poikasta jonnekin takaraivoon – voisiko tässä olla uusi SARS tai sikainfluenssa? Uskallettaisiinko lähteä reissuun? Seurasin uutisia herkeämättä jo tässä vaiheessa, vaikka moni vielä toppuutteli, että ei siitä kannata huolestua, se on siellä kaukana Kiinassa.

Fiilistelin sitä, että olin vihdoinkin saanut liikunnasta säännöllisen osan arkea ja muistankin monta mielettömän ihanaa ja voimaannuttavaa lenkkiä tammikuisilta pakkaspäiviltä. Iloitsin siitä, että mediassa julkaistiin kerrankin positiivinen artikkeli lapsiperheistä.

Helmikuu 2020

Kuukausi alkoi koko elämän ajan haaveilemallani reissulla New Yorkiin kahdestaan Oton kanssa. Se oli mullistava matka ja niin iso kokemus, että sitä tulee edelleen ajateltua vähintäänkin viikottain, pitkään ihan päivittäin. Kuinka kiitollinen olen, että saimme kokea sen juuri ennen kun vuosi 2020 paljasti todelliset kyntensä. Se reissu on kantanut todella pitkälle ja joskus me vielä lähdemme sinne uudestaan, pitkäksi aikaa ja ihan koko perhe. Jos haluatte matkakuumeilla, niin TÄÄLTÄ pesee New York-vinkkejä.

NYCin reissun jälkeen vietimme meidän kuudetta hääpäivää ja juhlimme kuopuksen My Little Pony -teemaisia 3v-synttäreitä ja viikolla 8 matkustimme hiihtolomalle Ouluun. Mikä onni, että saimme olla yhdessä läheisten kanssa vielä hetkeä ennen kuin siitä tuli kiellettyä pitkäksi aikaa. Helmikuussa alkoi iskeä sellainen turhautuminen siitä, että omaa kotia ei vaan tuntunut löytyvän. Teimme aiheesta myös podijakson Oton kanssa. Ei osattu silloin arvata, että se meidän oma koti olisi jo aivan kulman takana. Helmikuussa kävin myös tekemässä vuoden ensimmäisen Ihanat erilaiset perheet -haastattelun ja opiskelin ammattikorkeassa Business Design -kurssia, joka oli hieno kokemus. Jatkuvasti seurattiin korona-uutisointia, joka tuntui tulevan pikkuhiljaa lähemmäs ja lähemmäs Suomea.

Maaliskuu 2020

Kuun alussa tapahtui jotain mullistavaa: kävimme katsomassa unelmiemme asuntoa ja teimme siitä sitovan ostotarjouksen, joka hyväksyttiin. Se oli niin jännittävää ja hurjaa ja pelottavaa ja kaikkea samaan aikaan! Elämämme suurimmat ja hienoimmat kaupat. Vihdoin 1,5 vuoden etsimisen jälkeen löytyi asunto, joka tuntui juuri meille sopivalta.

Matkustimme kuun alussa Himokselle Oton perheen kanssa mökkilomalle ja laskettelemaan ja se olikin kreivin aikaan. Vain viikon kuluttua siitä koulut siirrettiin etäopetukseen ja Suomeen julistettiin poikkeustila, joka kosketti kaikkia. Uusimaa suljettiin. Poikkeusaikana me päästiin vihdoin tekemään asuntokaupat. Alettiin valmistautua muuttoon ja uskallettiin vihdoin myös kertoa siitä julkisesti. Tässä vaiheessa koko poikkeustila tuntui vaan joltain absurdilta asialta, jota ei edes meidän arjessa huomannut muuten, kuin että lapset olivat kotona. Meidän kaikki ajatukset keskittyivät tulevaan kotiin ja muuttoon.

Huhtikuu 2020

Kuun ekalla viikolla me muutettiin tähän kotiin. Toteutettiin muutto ja pintarempat alusta loppuun täysin yksin ilman apua. Ilman muuttoautoa, ilman lastenhoitoapua. Otto roudasi tähän kotiin meidän 7-paikkaisella katumaasturilla niin parisängyn kuin valtavan divaanisohvankin. Saatiin avaimet sunnuntaina iltapäivällä, ja sunnuntaina illalla päätettiin rauhallisen remppailun sijaan sittenkin muuttaa niin nopeasti kuin mahdollista. Meillä ei ollut silloin mitään valmiina. Muutettiin sisään seuraavana perjantaina. Maalattiin ruokailutilan seinä pinkiksi, vietettiin pääsiäistä omissa oloissa ja keskimmäisen 7-vuotissynttäreitä ilman yhtäkään vierasta. Lasten huonejako herätti keskustelua, johon vastasin postauksella. Elettiin poikkeusarkea, mutta se ei siinä vaiheessa tuntunut vielä kovin raskaalta. Töitä riitti ja kun keskitti ajatukset yhdessäoloon ja uuteen kotiin, oli hyvä olla.

Toukokuu 2020

Vietettiin vappua ja fiilisteltiin sitä, että eka kuukausi omassa kodissa oli ollut ihana. Innostuttiin laatikkoviljelystä omalla pihalla. Tein katsauksen siitä, missä mentiin niiden tavoitteiden kanssa, jotka olin asettanut itselleni saavutettaviksi ennen 30v-synttäreitä. Blogi täytti 9 vuotta ja minä vietin kymmenettä äitienpäivääni. Tein bucketlistin tulevalle poikkeuskesälle ja kirjoitin ylös fiiliksiä toukokuulta. Meidän haaveet keittiöremontista nytkähtivät askeleen eteenpäin vihdoinkin ja oltiin aivan innoissamme siitä. Toukokuun lopuksi tein kevään tilinpäätöksen,  jossa kirjoitin näin: ”Hei hei kevät 2020. Olit outo. Olit monin paikoin ihana ja täynnä rakkautta ja naurua. Olit myös aivan hiton pelottava ja ahdistava. Nostit pintaan pelkoja, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Sait mut itkemään, onnesta, rakkaudesta, ahdistuksesta ja pelosta. Helpotuksestakin. Annoit meille paljon, kaikesta huolimatta. Opetit läsnäoloa ja hetkessä olemisen merkitystä. ”

Kesäkuu 2020

Lapset olivat palanneet pariksi viikoksi kouluun juuri ennen kesäloman alkua. Kuun alussa luovuttiin vihdoin meidän vanhasta asunnosta, joka meillä oli ollut kevään ajan rinnalla huolehdittavana. Se oli yhden ajanjakson loppu ja helpotus. Kesäloma tuntui ihanalta oudon kevään jälkeen. Kaikki alkoi pikkuhiljaa palata hieman normaalimmaksi. Läheisiä sai taas tavata, ainakin pienissä ryhmissä. Juhlistettiin Oton 30v-synttäreitä Oton perheen kanssa pihalla grillijuhlilla. Vietettiin juhannusta yhdessä Emilian ja Topiaksen ja lasten kanssa ja meillä oli ihanaa.

Keittiöremontti alkoi sitten heti juhannuksen jälkeen vanhan keittiön purkamisella, eikä yllätyksiltä vältytty. Kesäkuussa listasin myös asioita, jotka yllättivät pientaloasumisessa ensimmäisten kuukausien aikana ja tein katsauksen kaksikielisyyteen poikkeuskevään ja etäkoulujakson jälkeen. Kesäkuussa puhuttiin myös pitkästä aikaa rahasta. Sain pitkästä aikaa aurallisen migreenin, joka säikäytti. Loppukuusta päästiin veneretkelle Espoon saaristoon upeana hellepäivänä.

Heinäkuu 2020

Keittiöremontti jatkui heinäkuussa ja tuli joitakin viivästyksiä kodinkonetoimistuksissa koronan vuoksi, mutta ei mitään liian pahaa. Kodinhoitohuone toimi meidän väliaikaisena tiskauspisteenä ja onneksi meillä oli vanha jääkaappi ja pakastin käytössä. Maalasin suuren taulun meidän olohuoneen seinälle. Matkustettiin Ouluun kesälomalle ja blogikin lomaili sen aikaa. Lomalla aloin kirjoittamaan kirjaa (ja ei, se ei ole valmis vielä tai edistynyt mitenkään kovin hyvin muutenkaan. Tämä on yksi niistä asioista, joita olisin halunnut edistää, mutta joihin mun aika tai voimavarat eivät ole riittäneet tänä syksynä mitenkään).  Kesäloma teki niin hyvää. Poikkeuskevään aikana oltiin lenkkeilty niin paljon, että meidän 3-vuotias oppi ajamaan pyörällä ilman apurattaita. Kirjoitin siitäkin postauksen.

Kun palattiin reissusta kotiin, meidän keittiö oli valmis ja se oli UPEA. Vaihdettiin takaisin vaaleanpunaiset sohvanpäälliset, jotka saimme kuin ihmeen kaupalla puhtaaksi pinttyneestä ikiliasta. Nautittiin lasten kanssa kesälomapäivistä Lintsillä ja Haltialan maatilalla.

Elokuu 2020

Elokuun alussa kirjoitin siitä, kuinka kesä oli jo lopussa ja edelleen vaan odotin jotain. Käytiin Turussa minilomalla, joka oli ihana. Saatiin vihdoin muutama helteinen uintipäivä ja matkustettiin Ouluun Oton serkun vaimon valmistujaisiin. Kävin Oulussa kirppiskierroksella ja tein kaikkien aikojen parhaat kirppislöydöt. Sitten alkoi arki viiden kuukauden tauon jälkeen. Arki, joka yritti olla mahdollisimman tavallinen ”uusi normaali”. Lapset palasivat kouluun, Oton viimeinen koulusyksy alkoi ja mullakin oli vähän enemmän töitä.

Kirjoitin plussia ja miinuksia tästä kodista viiden kuukauden asumisen jälkeen. Yritykseni täyttyi jo neljä vuotta ja sanoitin ajatuksia merkkipäivänä. Syksyn alussa ilmassa oli toivoa ja innostusta. Nautittiin viimeisistä kesäisistä päivistä ja valmistauduttiin syksyyn.

Syyskuu 2020

Kuun alussa remontoitiin meidän eteisen lattia. Vaihdettiin sinne tumman kivilattian sijaan vaalea vinyylilaatta, joka raikasti ilmettä todella paljon. Meillä tuli jo viisi kuukautta täyteen tässä kodissa ja se herätti jonkin verran asumiseen liittyviä ajatuksia esimerkiksi asumisen neliöistä ja kuluista, sekä meidän remontoidun keittiön toimivuudesta. Mun äiti matkusti Helsinkiin ja tuli ekaa kertaa katsomaan meidän uutta kotia. Se oli niin ihana hetki. Juhlistettiin mun 29-vuotissynttäreitä ja esikoisen 9-vuotissynttäreitä, sekä mun äidin 60v-synttäreitä. Käytiin Oton kanssa yön yli -treffeillä ekaa kertaa sitten New Yorkin matkan ja se oli niin ihanaa. Tuli todella tarpeeseen.

Mediassa puhutti rankka kouluväkivaltatapaus, joka sai mut kirjoittamaan ajatuksia ylös. Loppukuusta kerroin rehellisiä kuulumisia siitä, miten syksy oli mennyt siihen asti. Heittäydyin myös melko avoimeksi ja kerroin meidän fiiliksiä siitä, tuleeko meille joskus neljäs lapsi?

Lokakuu 2020

Kuukauden alussa oli viikon mittaiset tv-kuvaukset, mikä oli valtavan jännittävä ja hieno kokemus, jota tulen muistelemaan loppuelämäni. Muuten lokakuussa ei tapahtunut mitään kovin ihmeellistä. Lokakuun aikana koronatilanne alkoi hiljalleen kiihtyä taas. Alettiin puhua entistä enemmän maskisuosituksista, kokoontumisrajoituksista ja siitä, mitä syksy ja talvi tuovat tullessaan. Kirjoitin siitä, kuinka etuoikeutettu olo mulla on, kun saan jakaa elämäni juuri Oton kanssa. Vietettiin syyslomaa ihan vaan kotona. Lokakuussa laitoin blogin kommentoinnin vain kirjautuneille wordpress-käyttäjille. Se oli suuri päätös, jota olin harkinnut vuosien ajan.

Lokakuussa mulla oli myös reilusti tavallista vähemmän laskutettavia töitä, mikä aiheutti aika paljon stressiä. Blogin puolella kirjoitin mm. lasten liikuntasuosituksista ja kysyin seuraajilta, missä ammatissa olisin, jos en olisi some-ammattilainen? Vastaukset olivat huikean inspiroivia ja ihania! Kuun lopussa käytiin sienimetsällä ja saatiin mahtava saalis!

Marraskuu 2020

Kuun vaihteessa vietettiin halloweenia pienimuotoisesti kotona. Marraskuu oli hieman kiireisempi työkuukausi, mikä oli suuri helpotus. Tein todella kovasti töitä sen eteen, että marraskuu oli kiireisempi ja töitä riitti. Päivät ja illat pimenivät ja inspiroiduin kirjoittamaan 15 minuutin säännöstä, jonka avulla motivoin itseäni mm. liikkumaan ja siivoamaan. Kuun alussa vietettiin myös Oton kymmenettä isänpäivää.

Marraskuun alussa mun äidillä oli iso leikkaus, jonka jälkeisten vakavien komplikaatioiden vuoksi hän joutui teho-osastolle ja me säikähdettiin kovasti. Lopulta äiti oli melkein tasan kuukauden sairaalassa sen vuoksi. Huoli äidistä oli ollut kova jo koko syksyn ajan ja tämä pitkä sairaalajakso nosti sen aivan pilviin. Koronatilanne jatkoi kiihtymistään. Pressejä ja tapaamisia oli vain etänä ja samalla sai jännittää ja stressata miten käy joulukuun työtilanteen.

Onneksi jouluun valmistautuminen toi pientä piristystä. Koristeltiin joulukuusi aikaisemmin kuin koskaan ennen ja laitettiin joulutunnelmaa muutenkin jokapuolelle kotia. Vietettiin paljon aikaa kotona keskenämme.

Joulukuu 2020

Joulukuussa tein tosi ahkerasti blogijoulukalenteria ja hoidin kaikki sovitut työt, mutta muuten voimat alkoivat ehtyä rankan vuoden jälkeen ja olin selvästi loman tarpeessa. Blogissa oli hiljaisempaa muun kuin kalenterisisällön osalta, koska en kertakaikkiaan jaksanut enkä oikein halunnutkaan tehdä mitään muuta. Halusin keskittää kaiken mahdollisen ajan ihanaan jouluhattaraan, jotta ei tarvinnut miettiä mitään sen syvällisempää tai herättää keskustelua, mitä yleensä tykkään tehdä. Jatkoin loppukuun samalla linjalla, kun jäin joululomalle juuri ennen aattoa ja somelomani loppuu vasta 2.1. kun palaan takaisin sorvin ääreen.

Tämä vuosi on ollut outo ja raskas, mutta on siihen mahtunut ihan valtavasti hyvääkin. Ollaan muutettu meidän ensimmäiseen omaan kotiin, jota etsittiin niin pitkään ja hartaasti. Ja ollaan koettu täällä ihan hurjasti onnellisia hetkiä, joista olen enemmän kuin kiitollinen. Niin tärkeitä ja ihania onnellisia hetkiä, joita en koskaan tule unohtamaan. Kiitos ihan jokaiselle, joka on tänä vuonna kulkenut matkassa, lähettänyt positiivisia ajatuksia, sydämiä, tsemppiä, kiitoksia ja vinkkejä. Kiitos ihan mielettömän paljon teille kaikille! <3 Ja onnellista sekä toivottavasti parempaa uutta vuotta! Jatketaan taas ensi vuonna!

Tein viime viikolla valmiiksi koostetta vuodesta 2020. Kävin kaikki kuvat ja tekstit läpi vuoden ajalta ja sisälläni heräsi niin paljon tunteita, että samana iltana lasten mentyä nukkumaan itkin räkä poskella puoli tuntia. Itkin sitä kaikkea huolta, stressiä ja lamaannusta, jotka ovat varjostaneet tätä syksyä. Itkin sitä, miten ihanasti, toiveikkaasti tämä vuosi alkoi ja miten loppua kohti voimani alkoivat olla imetty täysin kuiviin. Miten epävarmaa kaikki on ollut, miten monta läheltä piti -hetkeä tähän syksyyn on mahtunut. Miten kovasti olen yrittänyt ihan kaikessa, ihan koko ajan ja silti on ollut riittämätön olo. On niin paljon mihin ei voi omalla yrittämiselläkään vaikuttaa.

Pelko ja huoli on ollut niin kokonaisvaltaista koko syksyn, monella elämän osa-alueella. On ollut kova huoli useammankin läheisen terveydestä, mutta etenkin äidin. On ollut valtava stressi koko vuoden siitä, riittävätkö työt tästä koronasta huolimatta ja pystynkö yksin pitämään tämän perheen taloudesta huolen Oton ollessa vielä vuoden loppuun asti opintovapaalla. On tullut eteen monta kertaa niitä pieniä tulipaloja, joita on joutunut sammuttamaan. Missään vaiheessa ei ole voinut rentoutua täysin, jatkuvasti on pitänyt olla jostakin asiasta varpaillaan, vaikka joku toinen asia olisikin helpottanut.

Kun yhtäaikaa on monta stressitekijää, eikä aikaa tai voimavaroja käsitellä niitä rauhassa, voi tuloksena olla sellainen räkä poskella itkeminen. Vasta nyt, kun joulukuun työkiireet alkavat helpottaa, stressi kaikesta purkautuu ja olen loman kynnyksellä, olen ehtinyt hetkeksi pysähtyä ajattelemaan. Siitä se itkukin johtui. Kun päästin tämän kaiken ulos, on fiilis jo paljon paljon parempi. Toiveikas ja helpottunut. Pian vuosi vaihtuu.

Vaikka se vuoden vaihtuminen ei mikään oikotie onneen olekaan, ensi vuonna odottaa monta hyvää asiaa, jotka aidosti vähentävät stressitekijöitä. Ennen ensi vuotta tarvitsen kuitenkin tauon, jonka aikana voin hengittää, ladata akkuja ja olla hetkessä. Hiljentää ajatukset, hidastaa tahtia ja nollata. Antaa itselleni aikaa palautua tästä vuodesta ja kaikesta yrittämisestä. Olla yrittämättä mitään, tehdä vaan niitä asioita jotka huvittavat ja olla stressaamatta. Pysähtyä ja olla vaan. Sitä minä kaipaan tämän vuoden jälkeen.

Ja siksi aion pitää sometauon. Sinä aikana tänne blogiin ilmestyy kooste vuodesta 2020. Mutta minä pidän kokonaisuudessaan loman ja tauon töistä. Jouluna en aio olla kamera kädessä ja kuvata. Tänä jouluna satunnaiset räpsyt saavat riittää itselle jääviksi muistoiksi, mutta en aio kuvata jouluaaton perhekuvia, kauniita kattauksia tai asetella joulubuffettia kuvauksellisesti. En halua tulla väärin ymmärretyksi – normaalisti nautin siitä, että saan tehdä niin jouluna ja voi hyvin olla, että ensi jouluna taas kuvaan kaiken.  Tämän joulun aion kuitenkin relata kokonaisvaltaisesti jokaisella solullani jo aatosta alkaen. Ja se tarkoittaa irtautumista kaikesta. Aion viettää tämän joulun niinkuin somea ei olisi olemassakaan.

Se tuntuu samaan aikaan ihanalta ja jännittävältä, mutta vähän myös pelottavalta. Kun on aina tehnyt tietyllä tapaa, tämä on suuri muutos. Mutta mikäpä tässä vuodessa ei olisi suurta muutosta, vai mitä? Haluan siis toivottaa kaikille ihanaa ja rauhallista joulua jo nyt tässä. Huomenna ilmestyy vielä viimeinen joulukalenteriluukku ajastettuna, ja ennen vuodenvaihdetta se vuosikooste, mutta minä olen lomalla kaikesta sinne asti. Haluan aloittaa ensi vuoden täysin puhtaalta pöydältä, innostuneena, levänneenä omana itsenäni.

Ihanaa joulun aikaa kaikille. Muistakaa olla itsellenne ja myös toisille armollisia, me kaikki tarvitaan sitä tämän hullun vuoden jälkeen enemmän kuin koskaan <3

Löysin ihanasta Iidan matkassa -blogista tämän ”Milloin viimeksi?” -kyselyn ja ajattelin, että tämä olisi aika mielenkiintoista tehdä juuri nyt. Oli hauska pohtia milloin on viimeksi tullut tehtyä sellaisia ihan tavallisen kuuloisia juttuja, kuten lakattua kynsiä, syötyä hampurilaista tai käytyä leffassa. Sen pidemmittä puheitta: tässä tulee mun vastaukset!

Milloin olen viimeksi..

Käynyt juoksulenkillä? Se oli viime viikolla. Kirjoitinkin vähän aikaa sitten mun fiiliksiä juoksemisesta tällä hetkellä. Juoksu on kyllä yksi ihanimpia harrastuksia mitä on ja jos mulla ei olisi mitään ”rajoitteita”, juoksisin varmaan joka päivä. Uskon, että joskus vielä tulee se päivä, kun näin pystyn tekemään.

Värjännyt hiukset? Värjännyt olen viimeksi vuonna 2018 violetiksi. Raidoilla olen vaalentanut hiuksia viimeksi syyskuussa. Välillä kyllä houkutteisi taas testata jotain ihan uutta, kun olen niin pitkään ollut nyt näillä vaaleilla puolipitkillä hiuksilla. Täytyy katsoa mitä keksin ensi kerralla kun käyn kampaajalla.

Käynyt kasvohoidossa? Tämä oli viime vuonna. Rakastaisin käydä kasvohoidossa, mutta täysin hajusteettomia kasvohoitoja/hoitoloita on ainakin oman kokemukseni mukaan melko vähäisesti tarjolla. Ongelmana on myös se, että hajusteeton ei välttämättä ole tuoksuton ja näistä ei aina osata kertoa kaikkea sitä informaatiota, mitä hajusteherkkä tarvitsee. Esimerkiksi hajusteeton luonnonkosmetiikkahoito voi aiheuttaa minulle hirveän migreenin – mikäli hoidossa käytetyt ainesosat ovat luonnostaan tuoksuvia. Migreeniin liittyvän hajusteherkkyyden yhteydessä ei ole mitään väliä onko tuoksu synteettinen vai luonnontuoksu, sillä voimakkaat hajut voivat aiheuttaa migreeniä alkuperästä riippumatta. Ja vaikka minulle tehtävä hoito olisikin hajusteeton ja tuoksuton, saattaa olla, että a)hoitoa tekevällä kosmetologilla on voimakkaasti hajustettuja tuotteita itsellä käytössä, b) tilassa on muita asiakkaita, joille tehdään tuoksuva hoito, c) tilassa on käytetty esimerkiksi huonetuoksua, diffuuseria tms. joka aiheuttaa migreenin. Se on yksi niistä syistä, miksi harvoin uskallan kokeilla uutta.

Tehnyt itse puristettua mehua? Ihan itse kotona puristettiin kannullinen mehua joskus pari vuotta sitten, mutta aina välillä tulee kauppareissun yhteydessä tehtyä niillä kaupan mehupuristimilla mehua.

Käynyt teatterissa? Syksyllä 2018 kävin äidin kanssa ja se oli ihanaa. Naurettiin vedet silmissä!

Käynyt kuntosalilla? Viime keväänä ennen koronaa. Korona-aikana olen käynyt vain Helsingin kaupungin ulkoliikuntapaikoilla, mutta en sisätiloissa kuntosalilla.

Matkustanut junalla? Tämä oli paha! Mutta tulin siihen lopputulokseen, että se oli 2018 syyskuussa. Mulla on tosi harvoin tarvetta matkustaa junalla, koska liikun yleensä muualla kuin junaradan varrella.

Luistellut? Viime keväänä käytiin viimeksi silloin kun oli ulkojäät vielä. Luisteleminen on ihanaa ja odotan jo innolla, että päästään taas lasten kanssa luistelemaan!

Ollut yksin yön omassa kodissa? Aivan häkellyin tästä kysymyksestä, koska en ihan oikeasti ole varma. Ehkä joskus silloin vuonna 2011 ennen kun muutettiin Oton kanssa yhteen? Olen kyllä ollut monesti yksin lasten kanssa yötä kotona ja pari kertaa Oton kanssa ilman lapsia yötä kotona, mutta ypöyksin en ole ollut yötä pian kymmeneen vuoteen. Enkä kyllä haluaisikaan olla.

Yöpynyt hotellissa? Mun synttäreillä syyskuussa yövyttiin Clarion Hotelissa Jätkäsaaressa, oli kyllä ihanaa.

Lentänyt? Helmikuussa lennettiin New Yorkiin ja takaisin. Koko reissu tuntuu edelleen niin utopialta, yksi elämäni hienoimpia kokemuksia, josta olen ihan valtavan kiitollinen.

Pukeutunut uimapukuun/bikineihin? Elokuussa silloin kun oli viimeiset lämpimät ilmat.

Kätellyt? Maaliskuun alussa yhdessä työpalaverissa pari viikkoa ennen kuin korona iski kunnolla Suomeen ja kättely kiellettiin.

Nukahtanut jonkun viereen? Eilen illalla. Maailman parasta kun saa nukahtaa Oton viereen.

Suudellut? Tänään aamulla! Aamupusu on tärkeä!

Käynyt leffassa? Käytiin lokakuussa lukupiirin kanssa katsomassa Tove-elokuva. 300 katsojan salissa oli ehkä yhteensä 20 ihmistä. Oli ihanaa käydä leffassa.

Käynyt ryhmäliikuntatunnilla? Viime vuonna kävin kerran joogassa työn vuoksi. Se oli kyllä kivaa, mutta en vaan löydä itsestäni säännöllistä ryhmäliikkujaa. On niin paljon helpompaa liikkua yksin kotona.

Käyttänyt kynsilakkaa? Mun synttäreillä syyskuussa. Tosi harvoin jaksan lakata kynsiä, kun se haju on niin voimakas, että joudun aina pitämään sellaista raksamaskia päässä kun lakkaan kynnet.

Käynyt viihteellä? Kesällä käytiin Oton, mun tädin ja tädin miehen kanssa Oulussa patiolla yhtenä kauniina iltana. Se oli hauskaa. Mutta tosi harvoin tulee nykyisin käytyä ”viihteellä”. Yleensä jos jonnekin lähtee aikuisten kesken, niin syömään pitkän kaavan mukaan.

Puhaltanut synttärikakun kynttilät? Syyskuussa puhalsin kun Otto ja lapset leipoivat mulle ihanan kakun!

Syönyt hampurilaisen? Viime viikolla, kun yhtenä iltana haettiin Mäkkäristä iltaruuat. Hamppari on aina välillä erittäin pätevä ruoka.

Woltannut? Olisikohan se ollut lokakuussa, kun viimeksi tilasin ruokaa Woltin tai Foodoran kautta. Me monesti napataan ruokaa kauppareissun yhteydessä jostain ostoskeskusten ravintolasta mukaan, joten keskustassa asuviin verrattuna tulee varmaan woltattua melko harvoin.

Tätä oli kyllä hauska tehdä. Tykkäsin täytellä kyselyitä jo muinaisessa IRC-galleriassa sinne ”galtsupäiväkirjaan”, eikä kyllä ole mieltymykset yhtään muuttuneet. Edelleen nautin näistä vähän liiankin paljon, heh!

Mun tärkeimpänä tavoitteena viime vuodelle oli olla armollisempi itselleni. Koen onnistuneeni siinä osittain: olin joissain asioissa itselleni armollisempi kuin ennen. Joinakin iltoina annoin vaan olla jos en jaksanutkaan tehdä enää töitä lasten mentyä nukkumaan, ellei ollut pakollisia deadlineja ja uskalsin pitää hieman enemmän lomaa, kuin aiempina yrittäjävuosina. Olin myös itselleni armollisempi äitinä ja ehkä myös puolisona.

Joka kerta kun hölläsin, huomasin miten paljon siitä oli hyötyä. Ja joka kerta kun vaadin itseltäni liikaa, asetin itselleni kohtuuttomia tavoitteita tai vertasin itseäni toisiin, huomasin miten siitä ei ollut mitään hyötyä. Silti en osannut täysin välttää asettamasta itselleni paineita tai vaatimuksia (tai vertaamasta). Mutta armollisuutta kun kerran harjoittelen, niin on sanottava, että onnistuin armollisuudessa silti viime vuonna paljon paremmin kuin sitä edellisenä vuonna. Oikeasti paljon paremmin. Tärkeintä oli oivaltaa se, että siitä seuraa enemmän hyvää, että en tee jotain (enkä koe siitä huonoa omaatuntoa) kuin siitä, että vaadin itseäni tekemään tai olemaan jotain väkisin, vaikka en jaksaisi tai haluaisi. Se oivallus ei tullut hetkessä vaan pikkuhiljaa vuoden aikana. Se oli tärkeä oivallus. Uskon, että se määrittelee tämän ja kaikkien tulevienkin vuosien kulkua hyvin vahvasti.

Tänä vuonna aion asettaa itselleni lisää samansuuntaisia tavoitteita. Olkoon tämän vuoden teemoja armon ja rakkauden lisäksi lempeys ja mukavuus. Lempeys ja mukavuus niin itselleni kuin toisillekin, sanojen kaikissa merkityksissä. Mun mielestä lempeä on aivan ihana sana, se on niin suomalainen ja pehmeä. Toinen suomalainen sana jota rakastan, on lämpimämpi. Lempeämpi, lämpimämpi. Ai että, heti tulee sellainen olo, että haluan halata jotain!

Tein instassa viime viikolla jonkun kirjahaasteen, jossa piti avata lähin kirja sivulta 20 ja lukea siitä kolme ensimmäistä adjektiivia. Ne adjektiivit kuvaisivat mun vuotta 2020. Mun lähin kirja sijaitsi keittiössä mun vasemmalla puolella ja sieltä löytyivät sanat konkreettinen, rennompi, mukavampi. Sopivat aika hyvin teemaan, eikö?

Mä olen just se ihminen joka vähän uskoo näihin hömppäjuttuihin ja voihan se kuulkaa olla, että ihan vaan koska nyt luin ne sanat, niin mun vuosi todella tulee olemaan konkreettinen, rennompi ja mukavampi. Siksi, että ne sanat pyörii mun takaraivossa heti vuoden alusta asti. Ehkä ne jollain tasolla myös määrittävät sitä, miten toimin ja teen, vaikka en aina sitä tiedostaisikaan.  Tai sitten eivät. Nuo sanat ovat kuitenkin niin ihanat, että ihan mielellään annan niiden ohjailla mua, jos ovat ohjaillakseen. Toki jos olisin lukenut kolme ihan hirveän ikävää sanaa, olisin lempeästi ja armollisesti voinut myös kuitata, että tämähän oli ihan hömppää, eikä siihen kannata uskoa.

Näiden ajatusten pohjalta kirjaan itselleni muutaman tavoitteen:

1. Konkreettisuus – enemmän tekoja, vähemmän pohdiskelua. En halua uhrata aikaa ”pitäisikö vai eikö” -ajatuksille tänä vuonna, kun senkin ajan voisi käyttää siihen, että tekee jotain siistiä. Olen jo sen verran ”iso”, että ne mun ”pitäisikö vai eikö” -ideat harvoin on niin hulluja, että oikeasti kannattaisi jättää tekemättä tai pitäisi miettiä kahteen kertaan. Yleensä kyse on vain siitä, että jännittää tai on epävarma itsestä tai siitä, mitä muut ajattelevat, vaikka idea on hyvä. Eli jahkailun sijaan vaan tuumasta toimeen!

2. Hiljennä huono omatunto! Mulla on taipumus tuntea huonoa omatuntoa tosi helposti, silloinkin kun yritän olla itselleni armollinen tai silloinkin, kun jonkun muun mielestä olen tehnyt enemmän kuin tarpeeksi. Huono omatunto on juuri sellainen asia, joka ei vie mua yhtään mihinkään, eikä anna mulle tai kenellekään toiselle yhtään mitään. Siksi mun on turhaa tuntea sitä.

Silloin kun tarvitsen lepoa (vaikka aina olisi hommia tehtäväksi) tai haluan pitää vapaapäivän, sen pitäminen on sijoitus mun omaan tai mun perheen hyvinvointiin. Ihan viimeinen asia, mistä tarvitsee tuntea huonoa omatuntoa. Ja jos teen jotain siistiä työjuttua, minkä vuoksi olen hetken pois lasten tai Oton luota, se mahdollisesti vie mua eteenpäin uralla, tai saan luotua tärkeitä kontakteja. Ei siitäkään tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. Tai jos vietän kahdenkeskistä aikaa Oton kanssa ja lapset ovat mummun tai isoisän kanssa, se tekee hyvää parisuhteelle, mikä taas on hyväksi koko perheelle. Miksi siitäkään pitäisi tuntea huonoa omatuntoa? On tärkeää tiedostaa jos oikeasti toimii jossain asiassa väärin ja pitää esimerkiksi pyytää anteeksi tai muuttaa toimintatapoja, mutta sellaiset asiat kuin lepääminen, uran edistäminen tai parisuhdeaika eivät ole niitä. Ne ovat normaalia arkea ja elämää, mistä on turha potea huonoa omaatuntoa.

3. Rento yhdessäolo – niin ystävien kun sukulaisten ja perheenkin kanssa. Enemmän porukalla rauhassa kokkailua, spontaaneja treffejä ja ”hei mitä kuuluu” -puheluita. Vaikka usein kalentereiden yhteensovittaminen on hankalaa ja treffejä joutuu sopimaan välillä pitkän ajan päähän, ei siinä menetä mitään jos kysyy vaikka spontaania lounas- tai leikkitreffiseuraa. Ja joskus saattaa yllättyä, kun sopiva hetki löytyikin heti.

4. Ainakin kolme viikkoa lomaa vuoden aikana. Oikeaa lomaa. Viime vuonna pidin yhden viikon  putkeen Mallorcalla ja toisen viikon parin päivän pätkissä vuoden aikana. Tänä vuonna otan tavoitteeksi yhteensä kolme viikkoa lomaa.

Siinäpä ne pähkinänkuoressa, mitä tältä vuodelta toivon. Jännittävää nähdä mihin tämä vuosi vie meidät, koska tällä vuodella on mahdollisuus olla yksi käänteentekevimmistä meidän elämässä: asuntohaaveen mahdollinen toteutuminen vihdoinkin, Oton valmistuminen, keskimmäisen koulutaipaleen aloitus vain muutamia isoja juttuja mainitakseni. Mitä ikinä vuosi tuokaan tullessaan, toivottavasti saadaan viettää tämäkin vuosi yhdessä ja terveenä, ne ovat mun suurimmat ja tärkeimmät toiveet aina ja ikuisesti.

Mitä te toivotte tai tavoittelette vuonna 2020?

Sellainen oli meidän uusi vuosi pähkinänkuoressa. Käytiin ensin kansalaistorilla katsomassa lasten ilotulitus alkuillasta ja tultiin sitten loppuillaksi kotiin. Kansalaistorilla oli ihan valtavasti lapsiperheitä, hienot esitykset lavalla ja lapsille sopivan näyttävä ilotulitus. Oli kivaa käydä katsomassa sitä ja lapset tykkäsivät tosi paljon. Me ei olla enää muutamaan vuoteen ostettu omia raketteja, eikä tulevaisuudessakaan tulla ostamaan. Siksi musta on tosi kiva, että perheille järjestetään tällainen tapahtuma, jossa kaikki voivat käydä ihmettelemässä ilotulituksia yhdessä, eikä kaikkien tarvitse ostaa omia raketteja. 

Kotona tehtiin perinteinen hodaribuffet ja sen jälkeen suunnitelmissa oli tehdä ulkona tähtisadetikkukuvioita ja käydä katselemassa muiden ilotulituksia vielä, mutta me jämähdettiin lasten kanssa sohvalle katsomaan yhdessä leffoja ja meillä oli niin mukavaa siinä. Ei tehnyt yhtään mieli alkaa pukemaan ja lähteä ulos märkään, pimeään ja tuuliseen ilmaan. Pidettiin juustoiltaa koko porukalla ja nautittiin. Lapset saivat valvoa siihen asti että vuosi vaihtui ja laskettiin yhdessä kympistä alaspäin viimeiset sekunnit. Sitten he menivät kiireen vilkkaa nukkumaan ja vuoden ensimmäisenä aamuna herättiin kaikki vasta kymmeneltä. 

Uuden vuoden aatto oli ihanan rauhallinen ja samalla meiningillä jatkettiin vuoden ensimmäisenä päivänä. Aamupäivällä mä kävin juoksulenkillä upeassa auringonpaisteessa, sitten syötiin vähän lounasta ja lähdettiin koko perhe leikkipuistoon. Puistoilun jälkeen käytiin kotona vaihtamassa vaatteet ja lähdettiin loppuillaksi ystäväperheen luokse syömään ja kyläilemään. Meillä oli niin kivaa ja rentoa.

En ole koskaan ajatellut, että vuoden ensimmäinen päivä jotenkin määrittelisi tulevan vuoden suuntaa. Onneksi näin ei ole, muuten mun koko viime vuosi olisi kulunut hirveässä migreenissä, kuten vuosi sitten 1.1.2019 kului. Mutta toivon, että tehdään mahdollisimman paljon näitä samoja merkityksellisiä asioita kuluvana vuonna ja kuluvalla vuosikymmenellä, mitä tehtiin tämän vuoden ekana päivänä:

Vietetään aikaa perheen kesken, ulkoillaan, urheillaan, nähdään ystäviä ja keskitytään olennaiseen, eli olemaan läsnä rakkaille ihmisille. Sitä ollaan tehty koko joululoman ajan muutenkin. Tänään vietettiin lapset päättää -päivää ja se oli ihan mahtavaa. Yksi kivoimmista lomajutuista, mitä voi tehdä! Siitä tulee myöhemmin videota, sillä kuvattiin päivä myös videolle. Mun insta storysta voi kuitenkin käydä katsomassa Oton tunnelmat päivän päätteeksi, hahhah! 

Vaikka blogi ja somekanavat eivät ole viettäneet täyttä hiljaiseloa, olen kuitenkin ottanut lasten joululoman ajan todella rennosti niiden suhteen. Tämän loppuviikon ajan menen vielä melko rennolla meiningillä, koska lapset ovat lomalla, mutta ensi viikolla lapset palaavat kouluun ja hoitoon ja mä palaan vihdoin normaaliin työrytmiin. Musta tuntuu, että mulla on niin paljon ideoita ja kerrottavaa, etten edes tiedä mistä aloittaisin! 

Tämä ihan kunnon chillailu ilman minkäänlaista stressiä tai paineita on selkeästi tehnyt mulle todella hyvää, koska mä oikein pulppuan ideoita. Se tunne on ihana ja niin helpottava. Ei ole epäilystäkään etteikö mulla riittäisi paljon asiaa tällä(kin) vuosikymmenellä. Vaikka nautin hirveästi rennosta meiningistä, niin nyt on jo sellainen kutkuttavan odottava tunne, että on ihana päästä tekemään työjuttuja pian kunnolla taas.

PS: Kirjoitin muuten ig storyyn, että oli meidän yhdeksäs uuden vuoden pusu Oton kanssa. Kuten tavallista, laskin väärin. Onneksi kukaan ei ainakaan kertonut huomanneensa. Mutta hitto vie, se oli kymmenes uusi vuosi yhdessä, kymmenes kerta kun pussattiin keskiyöllä vuoden vaihtuessa. Tästä lähti meidän kymmenes yhteinen vuosi ja vuoden päästä juhlitaan sitä, että me ollaan oltu kymmenen vuotta yhdessä.

Mielettömän upeaa uutta vuotta vielä teille kaikille ja kiitos, kun olette täällä tänäkin vuonna <3