Ystävänpäiväkortteja heille, jotka niitä eniten kaipaavat

28.01.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Postin & Indieplacen kanssa.

Kun mut haluttiin mukaan Postin kaupalliseen yhteistyöhön, jossa ideana oli askarrella ja lähettää ystävänpäiväkortteja yksinäisille sekä kertoa tästä mahdollisuudesta teille, mulla meinasi tulla itku ilosta. Niin ihana ja kaunis idea, niin helppo tapa tehdä hyvää ja ilahduttaa. Mä lähdin suurella riemulla mukaan ja meidän lapset innostuivat heti ja lupasivat auttaa mua korttipajalla. Me rakastetaan askarrella yhdessä ja mikä olisikaan helpompi tapa auttaa kuin viettää yhteinen ihana askarteluhetki ja lähettää kortteja heille, jotka eivät sellaista välttämättä muuten saisi.

Postin ystävänpäiväkampanjassa kerätään postikortteja (kaupasta valmiina ostettuja tai itsetehtyjä) lähetettäväksi yksinäisille ihmisille ja tällä tavalla ilahdutetaan heitä ystävänpäivänä. Posti jakelee ihmisten lähettämät kortit paikkoihin, joissa on yksinäisyyttä ja jonne ystävänpäiväkortteja harvemmin vastaanotetaan. Kortteja toimitetaan kolmeen kohteeseen, jotka ovat Rinnekoti, Sos-lapsikylä sekä HelsinkiMissio.

Mä valitsin meidän korttien kohteeksi HelsinkiMission, koska vanhusten yksinäisyys raastaa mun sydäntä. Tiedän itsekin omakohtaisesta kokemuksesta, miten yksinäiseksi läheinen voi vanhana tuntea itsensä esimerkiksi puolison poismenon jälkeen. Jos vaan mitenkään voin ilahduttaa ja piristää näitä yksinäisiä vanhuksia, niin sen kyllä teen. Viime keväänä valittiin HelsinkiMissio meidän hääpäiväjuhlien hyväntekeväisyyskohteeksi ja vielä joku päivä mä aion alkaa myös vapaaehtoiseksi ystäväksi vanhukselle, se on mulle tärkeä asia.

Mä toivon, että kortin saajasta tuntuu ihanalta, että joku on ajatellut häntä ja halunnut ilahduttaa häntä kortilla. Kortteja askarrellessa mä mietin, millaisille ihanille ihmisille kortit matkaavat eteenpäin.

Lapset tekivät kortteja keskittyen ja suurella innolla mun kanssa ja pohtivat yhdessä, miten hauskaa olisi toimia postinkantajana ja käydä viemässä kortteja vanhainkotiin. Mä toivon että meidän tekemät kortit tuovat iloa saajiensa päiviin tai edes pienen hymyn kasvoille. Ne on askarreltu suurella rakkaudella ja kieli keskellä suuta. Me saatiin tehtyä lopulta 18 korttia, eikä mennyt edes kauan kun yhdessä puuhasteltiin. Askartelutarvikkeetkin löytyi valmiiksi jo kotoa aiempien askarteluiden pohjalta, joten tästä ei todellakaan ollut vaivaa, päin vastoin. Kiikutin kortit isossa kirjekuoressa tänään meidän lähimpään postiin ja sieltä ne lähtevät matkaan ilahduttamaan ihmisiä. Ystävänpäivä on jo ihan pian, vain parin viikon päästä!

Jos sinäkin haluat osallistua Postin ystävänpäiväkampanjaan, toimi näin: 

1. Askartele tai osta haluamasi määrä kortteja (yksikin on jo iso juttu!)

2.Kirjoita korttiin tervehdyksesi ja osoita se joko HelsinkiMission, SOS Lapsikylän tai Rinnekodin kautta korttia odottavalle.

3. Lähetä kortit viimeistään 29.1. (eli huomenna!) alla olevaan osoitteeseen, ja Posti jakelee ne eteenpäin. Voit lähettää yhdessä kirjekuoressa useamman kortin, ja sinun ei tarvitse lisätä postimerkkejä tai osoitetietoja kuoren sisällä oleviin kortteihin erikseen.

Osoite: 

Posti Oy
Ystävänpäivä
PL 7230
00002 HELSINKI

Mä toivon hurjasti, että mahdollisimman moni osallistuisi tähän ihanaan kampanjaan ja toivotan kaikille ihanaa päivää <3 


Tärkeää työtä & helppo tapa tehdä hyvää

25.04.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä UNICEFin kanssa.

Mä olen toiminut kuukausilahjoittajana useammalle kohteelle jo monen vuoden ajan. Tunnen sen antoisaksi ja palkitsevaksi tavaksi tehdä hyvää. Ja onhan se myös mulle itselleni tosi helppoa, saan vain nauttia siitä hyvästä fiiliksestä, että mun pienellä panostuksella saadaan paljon hyvää aikaan, eikä muuta tarvitse tehdä ellei itse halua. Kaikkia mun hyväntekeväisyyskohteita yhdistää se, että olen ryhtynyt kuukausilahjoittajaksi jutellessani feissarin kanssa kadulla. En ole keksinyt yhtäkään hyvää syytä olla ryhtymättä lahjoittajaksi ja feissarit ovat saaneet mut kiinnostumaan ja innostumaan auttamisesta.

Feissarit tekevät todella tärkeää työtä, sillä iso osa kuukausilahjoittajista tulee esimerkiksi UNICEFille juuri feissareiden kautta. Feissarit esittelevät UNICEFin työtä ja kannustavat ihmisiä liittymään kuukausilahjoittajiksi. Feissausta tehdään kaduilla, tapahtumissa ja ovilla. Feissareita koulutetaan ja tuetaan monin eri tavoin onnistumaan työssään. UNICEFilta huikataankin, että usein feissarin ansiosta pelastuu enemmän lapsia kuin yhdenkään suomalaisen lääkärin. Jos mietitte, että kuinka se on muka mahdollista, niin esimerkiksi siten, että jo yhdellä 5€ lahjoituksella saadaan 33 poliorokotetta kriisialueelle tai 1250 vedenpuhdistustablettia, joilla saadaan 5000 litraa puhdasta vettä. Jo viidellä eurolla voi siis olla merkittävä vaikutus kymmenien lasten elämään.

©Suomen UNICEF

Feissarit kohtaavat työssään paljon kaikenlaista. Mä ihailen kaikkien heidän rohkeutta, jotka feissariksi ryhtyvät. Ei ole helpointa hommaa lähestyä tuntemattomia ihmisiä livenä ja houkutella heitä lahjoittamaan. Se vaatii asennetta, rohkeutta ja halua tehdä hyvää. Toisaalta, se on varmasti myös aivan älyttömän palkitsevaa työtä ja sen ansiosta voi päätyä myös yllättäviin hauskoihin tilanteisiin: feissareita on kuulemma varsinkin ovifeissauksessa esimerkiksi kutsuttu bileisiin mukaan perjantai-iltana tai mukaan pelaamaan pleikkarilla ja samalla juttelemaan. Välillä feissarit kohtaavat ihmisiä ovella tukkaväri päässä, peittoon kääriytyneenä tai milloin missäkin hassussa tilanteessa.

Jos sinä haluat hakea UNICEFille feissariksi avoimella hakemuksella, klikkaa TÄSTÄ. Unicef laajentaa tänä vuonna feissaustoimintaa uusiin kaupunkeihin.

©Suomen UNICEF

Kaikista useimmin feissarit kohtaavat varmasti niitä kieltäviä ”ei ehdi nyt” -vastauksia tai hätävalheita siitä, miksi kuukausilahjoittajaksi ryhtyminen ei vaan sovi juuri nyt. Katsoin Unicefin Maailman tärkein ilta-tilaisuutta varten tekemän hauskan sketsin feissarin työstä, joka aika hyvin avasi sitä, millaisia huvittavia tilanteita syntyy, kun ihmiset yrittävät keksiä miten voisivat kohteliaasti kieltäytyä. Tottahan se on, että on monia ihmisiä, joille Unicefin 12€ kuukausilahjoitus on kerta kaikkiaan mahdoton, eikä vaan pysty ryhtymään lahjoittajaksi vaikka haluaisikin. Tottakai silloin laitetaan oma talous edelle. Mutta vähintään yhtä monia on kuitenkin, jotka käyttävät huomattavasti suurempia summia kuukausittain esim. eri suoratoistopalveluihin, lehtitilauksiin ja jäsenyyksiin tai lahjoituksen verran vaikka kolmeen lattemukilliseen kuukauden aikana.

Ehkä pääsin tässä itse helpommalla, koska erilaisia kuukausipalveluita ei edes ollut niin paljoa silloin vielä, kun itse ryhdyin lahjoittajaksi. Nykyisin monet eri asiat kilpailevat niistä samoista kuukausieristä. Silloin kun mä ryhdyin lahjoittajaksi, ei kilpailua juuri ollut, oli helppo laittaa se ne pienet kuukausierät hyvään tarkoitukseen, vaikka mun tulotaso olikin silloin vuosia sitten kotihoidon tuella ja satunnaisilla blogista tienatuilla euroilla huomattavasti matalampi kuin nykyisin.

 © UNICEF/UNI173604/Balasundaram

Olen tilannut suoratoistopalvelut ja muut kuukausittaiset jutut vasta lahjoittajaksi liittymisen jälkeen. Nykyään osa lahjoittajaksi ryhtymistä miettivistä joutuisi pohtimaan, että olisiko valmis luopumaan jostain pienestä ylellisyydestä hyvän tarkoituksen vuoksi, tai olisiko jotain tarpeetonta juttua, jonka voisi vaihtaa kuukausilahjoittajaksi ryhtymiseen. Jotain juttua, jota ei ole edes tajunnut tarpeettomaksi kulueräksi kun ei ole erikseen pysähtynyt miettimään. 12 euroa on sellainen summa, joka helposti kuluu yhdellä kauppareissulla jo johonkin naposteltavaan ja vaikka aikakauslehteen. Niiden sijaan sen voisi hyvin käyttää Unicefin kuukausilahjoitukseen.

© UNICEF/UN042749/Khuzaie

UNICEF eli YK:n lastenjärjestö, on maailman vaikutusvaltaisin lastenjärjestö, jonka työ perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sen tärkein tavoite on perusoikeuksien: terveyden, koulutuksen, tasa-arvon ja turvan takaaminen jokaiselle lapselle. Unicef tekee työtä kaikilla tasoilla lasten hyväksi. Unicef vaikuttaa hallitusten työhön, mutta tekee työtä myös ruohonjuuritasolla lasten ja perheiden parissa. Työ tehdään aina yhdessä kumppanimaan viranomaisten, kansalaisjärjestöjen ja paikallisten yhteisöjen kanssa. Tavoitteena on, että maa pärjää lopulta omillaan. Lisää Unicefin pääkohteista ja periaatteista voi helposti lukea UNICEFin sivuilta.

Vuonna 2017 jokaisesta UNICEFille lahjoitetusta eurosta käytettiin 79 senttiä UNICEFin työhön kaikkialla maailmassa sekä 21 senttiä keräysten toteuttamiseen ja hallintoon. Näihin keräysten ja hallinnon vuosikuluihin sisältyvät siis myös henkilökunnan palkat Suomessa sekä markkinointi- ja tiedotuskulut. Edullisin ja tehokkain tapa lahjoittaa on kuukausilahjoittaminen.

12€ kuukausilahjoituksella voi saada aikaan mm. seuraavia asioita:

  • 5€ = 33 annosta poliorokotetta, eli yli 70 annosta yhdellä kuukausilahjoituksella
  • 5 € – 1 250 vedenpuhdistustablettia, joilla saadaan jopa 5 000 litraa puhdasta vettä, eli yli 10 000 litraa yhdellä kuukausilahjoituksella
  • 10€ = 27 tuhkarokkorokotetta
  •  12€ – vihkot ja kynät 30 lapselle

Kuukausilahjoituksista vuoden aikana kertyvällä summalla (144€) voi saada aikaan mm. seuraavia asioita:

  • 14 € – kuusi hyttysverkkoa suojaamaan perheitä malariaa vastaan
  • 15 € – 44 pussia maapähkinätahnaa
  • 20 € – 23 pussia ravitsevaa maitoa
  • 25 € – 1250 pussia vitaminijauhetta
  • 27 € – Ensiapupakkaus terveyskeskuksiin ja kriisialueille.
  • 30 € – koulureput 10 lapselle
  • 37 € – Hätäapupaketti, joka sisältää kuukauden vesi-ja hygieniatarvikkeet koko perheelle.

Tämä vuosi on hieno vuosi ryhtyä UNICEFin kuukausilahjoittajaksi, sillä YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20.11. jolloin tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta sen syntymisestä. 

Ryhdy sinäkin kuukausilahjoittajaksi, niin voit auttaa apua tarvitsevia lapsia ympäri maailman!

Lähteet: 

https://www.unicef.fi/unicef/tyomme-paakohteet/

https://www.unicef.fi/unicef/tietoa-taloudesta/mita-rahalla-saadaan/

 


Luukku 15: Näin autamme joulun aikaan

15.12.2018

Mulle hyväntekeväisyys on osa vuoden jokaista kuukautta, ja tosi tärkeä juttu muutenkin. Olen toiminut kummina ja kuukausilahjoittajana Planin kautta zimbabwelaiselle tytölle jo useamman vuoden, ja WWF:n kautta olen norppakummina jo neljättä vuotta. Syksyllä tein Punaisen Ristin kanssa yhteistyötä ja olin lipaskerääjänä, eräänä jouluna olin Kauneimpien Joululaulujen edustajana ja lahjoitan Hope Ry:lle ympäri vuoden säännöllisesti lasten pieneksi jääviä vaatteita, kenkiä ja harrastusvälineitä sekä leluja. Haluan tuoda hyvän tekemistä säännöllisesti esiin täällä, koska mun mielestä se on jotain sellaista, mitä jokaisen siihen kykenevän pitäisi ottaa osaksi elämää. On tärkeää antaa omastaan toisille, jos siihen on mahdollisuus.

Joulun alla musta on kuitenkin erityisen tärkeää tehdä hyvää, sillä joulun alla moni avun tarve ja perheiden tuloerot korostuvat. Joulun aikaan mulle on erityisen tärkeää auttaa täällä Suomessa konkreettisesti. Siksi tämä joulukalenterin hyväntekeväisyysluukku on ollut osana blogijoulukalenteriani siitä asti kun meillä oli mahdollisuus ensimmäistä kertaa lahjoittaa omastamme muille.

Joulun aikaan meillä on tapana viedä joka vuosi lahjat Hopen joululahjakeräykseen Itikseen. Joka vuosi lapset saavat valita jokainen yhden lahjatoiveen joka toteutetaan, eli yhteensä ostetaan kolme pakettia nykyisin, kun lapsiakin on kolme. Lapsille on suuri ja tärkeä juttu, että he saavat auttaa toteuttamaan toisten lasten toiveita. Mielestäni tämä yhteinen perinne on myös hyvä keskustelun paikka lasten kanssa. On tärkeää tiedostaa se, että kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia, ja olla kiitollinen siitä mitä on itse saanut.

Tänä vuonna lapset valitsivat ihan erilaiset toiveet. Yksi valitsi 12-vuotiaan toivoman taikurin tarvikepakkauksen, yksi valitsi 5-vuotiaan toivoman muovailuvahasetin ja yksi valitsi 4-vuotiaan toivomat L.O.L -surprise ja Num Noms -lelut. Samalla he vielä muistelivat edellisinä vuosina ostettuja lahjoja, ja pohdiskelivat, tekiköhän se toissa vuonna ostettu Ryhmä Hau -piirustustaulu saajansa iloiseksi. Musta on ihanaa, että tämä on lapsillekin tärkeä perinne ja asia joka jää mieleen ja jota muistellaan.

Kun kirjoitin tätä luukkua viime vuonna, joku kritisoi sitä, että miksi lahjojen pitää keräyksissä olla nimenomaan uusia ja muovisia, ja uskon, että tämä ajatus vilahtaa monen päässä varsinkin tänä jouluna IPCC:n ilmastoraportin jälkeen. Hopen entinen vapaaehtoinen kommentoi jo viime vuonna tätä asiaa postauksen kommenttiboksissa syntyneessä keskustelussa niin tyhjentävästi, että haluan liittää lainauksen hänen kommentistaan tähän:

”Hopelle voi lahjoittaa käytettyä tavaraa ympäri vuoden, ja Hopen toiminta perustuukin lähes täysin käytettyjen tavaroiden antamiselle eteenpäin. Kyseessä on siis hyvinkin ekologinen toiminta.

Minuakin ahdistaa uuden tavaran hillitön ostaminen ja muovin järjetön määrä. Mutta ymmärrän niitä lapsiakin: kyllähän se on lapselle ihan järjettömän tärkeää saada kerran vuodessa se yksi uusi lelu, kirja tai peli. Helppo se on meidän huudella kierrättämisestä, jotka kykenemme ostamaan uutta kun tarvitsemme tai haluamme. Mutta lapsi, joka joutuu 365 päivää vuodessa käyttämään ilmaista, vanhaa, kierrätettyä tai lahjaksi saatua, ei osaa ajatella ekologisesta näkökulmasta, vaan tietää vain, että kaverit saavat uusia leluja. Joten tällaiselle lapselle se uusi, siis oikeasti uusi ja vain hänelle hankittu nukke jouluna on varmasti paljon isompi asia kuin sille lapselle, joka saa uutta muutenkin. Vaikka hänenkin vaatteensa ostettaisiin pääosin kirpparilta ekologisista syistä. Puhumattakaan siitä, minkä ilon se stressaantunut vähävarainen vanhempi saa, kun pystyy kerrankin antamaan lapselleen ”kunnollisen lahjan.

En tosiaan halua yhtään vähätellä kirpputoreja ja kierrättämistä, liputan niiden puolesta ihan täysillä, mutta aina ekologisuus ei ole se tärkein ja ainoa arvo. Lisäksi tuossa tosiaan varmasti on pointtina myös se, että termistä ”ehjä ja puhdas” on hyvinkin vaihteleva käsitys ihmisten välillä. Hope, kuten kaikki muutkin hyväntekeväisyysjärjestöt, saavat lahjoituksena uskomattomia määriä puhtaasti roskaa, joten yksittäisten joululahjakeräysten on helpompi olla rajattuina uusiin tavaroihin.”

Siksi siis lahjojen pitää olla uusia. Muuten voi lahjoittaa toki myös käytettyä tavaraa, kuten itsekin teemme.

Käytiin myös eilen Alppilan kirkolla Riikan blogin Riikan apuna paketoimassa meidän lasten kanssa. Riikka järjesti keräyksen, jossa kerättiin lahjoja yrityksiltä vähävaraisten perheiden lapsille. Mukana olivat lahjoittamassa Kustantamo S&S, Greenlips Beayty, Natural Goods company, Iloinen heppu, Gymi, Reima ja Emmy, Papershop, Kiddex, Geffer, Plastex, Familon, Benetton ja Salon Pepe Åhman. Tuli niin hyvä mieli kun tiesin, että niin moni perhe saa apua ja iloa niistä lahjoista. Riikka teki suuren työn lahjoja hommatessaan ja oli ilo olla paketointiapuna. Pakettiin lähti talvivaatteita, pulkkia, kirjoja, leluja, pelejä, kosmetiikkaa, lahjakortteja liikuntaan ja hemmotteluun sekä paljon muuta. Paketit lähtevät kirkon Diakoniatyön kautta apua tarvitseville perheille.

Mulla on tapana joulun ajan hyväntekeväisyysluukussa listata mahdollisimman monta erilaista tapaa auttaa, jotta jokainen voisi löytää sen oman tapansa tehdä hyvää. Lahjoittaminen ja auttaminen on tosi helppoa ja vaivatonta jos niin haluaa, esimerkiksi tekstarin näpyttely on melko simppeliä ja nopeaa, mutta sillä voi tehdä paljon hyvää.

Hope joululahjakeräys

Hope yhdessä ja yhteisesti ry:n joululahjojen lahjoituspiste löytyy Helsingissä kauppakeskus Itiksestä, infopisteen vierestä. Lahjoja voi viedä 16.12. asti, ja lasten täsmätoiveita voi tsekata joko Hopen sivuilta tai suoraan pisteeltä. Piste on auki kauppakeskuksen aukioloaikojen mukaan. Hopella on myös lahjoituslipas, johon voi lahjoittaa verkossa. 

Venner ruokakassit

Terveellisen Venner-ruokakassin voi tilata helposti ja nopeasti vähävaraiselle lapsiperheelle. Ruokakassi sisältää monipuoliset raaka-aineet ja reseptit seitsemään lämpimään kasvisateriaan jopa 6 hengelle, tehokasta Sana-Sol D-vitamiinia tukemaan immuniteettia, kilon hedelmiä ja pullon ravitsevaa oliiviöljyä. Yhdestä kassista perhe kokkaa jopa 42 ruoka-annosta! Ruokakassi toimitetaan suoraan avustettavan perheen kotiovelle. Yhden ruokakassin hinta on 90 euroa, mutta jo 15 eurolla voi osallistua.

Joulupuu-keräys

Joulupuu-keräyksessä kerätään lahjoja lapsille jotka ovat lastensuojelun kohteina, huostaanotettuina, sijaisperheessä, lastenkodeissa tai muutoin vähävaraisen perhetilanteen vuoksi jäisivät ilman joululahjoja. Tällaisia lapsia on pelkästään Pääkaupunkiseudulla yli 10 000. Joulupuu-keräyksen järjestää Keskuspuiston Nuorkauppakamari, sekä paikalliset Nuorkauppakamarit, ja keräyksiä löytyy kaikista isommista ja pienemmistä kaupungeista ja kunnista. Oman kuntasi tilanteen voit tarkistaa keräyksen sivuilta. Helsingin keräyspiste sijaitsee kauppakeskus Forumissa, infopisteen vieressä ja on avoinna tänään klo 11-18 ja huomenna ja huomenna sunnuntaina klo 12-18. Lahjavinkit ja tarkemmat ohjeet löytyvät Joulupuu-keräyksen sivuilta. 

Joulupata-keräys

Joulupatakeräys toimii sekä livenä, että netissä. Livekeräyksiin voi viedä käteistä rahaa, siistiä käytettyä tavaraa ja avaamattomia ruokapakkauksia, lähimmän padan sijainnin voi tarkistaa täältä. Saatu raha, ruoka ja tavara lahjoitetaan vähävaraisille lapsiperheille, pienituloisille eläkeläisille, työttömille ja työkyvyttömille, syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille sekä ruoka-apua tarvitseville opiskelijoille.

Kauneimmat joululaulut -keräys ja -tilaisuudet

Kauneimmat joululaulut-yhteislaulutilaisuuksissa kerätty kolehti, sekä netissä ja puhelimitse saadut lahjoitukset ohjataan tänä vuonna maailman unohdettujen lasten hyväksi. Varoilla tuetaan lasten koulunkäyntiä, varhaiskasvatusta, ravitsemusta ja terveydenhoitoa. Viidellä eurolla saa lisäravinnetta nälkiintyneelle lapselle, kymmenellä eurolla voi antaa koulupuvun orpolapselle. 20 eurolla voi taata odottavalle äidille sairaalasynnytyksen, jotta hän selviää synnytyksestä ja voi huolehtia lapsestaan myös tulevaisuudessa. 

Ole joulupukkina seniorille 

Ole joulupukkina seniorille -kampanjan ideana on lahjoittaa yksinäisille ja vähävaraisille vanhuksille kukkalähetyksiä. Kampanjan järjestäjä on seniorihoivapalvelu Home Instead, kampanjan yhteistyökumppaneina ovat esimerkiksi suurten kaupunkien hoivapalvelut sekä seurakunnat. Osallistuminen on yksinkertaista: tarkista listasta lähin kampanjassa mukanaoleva kukkaliike, ota nimilappu joulupuusta, osta kukka lahjaksi ja jätä se liikkeen myyjälle nimilapun kanssa. Kukka toimitetaan tervehdyksen kanssa vanhukselle liikkeen puolesta. Joulukukkakampanja on käynnissä välillä 12.11.–17.12.2018.

HelsinkiMISSIO

HelsinkiMission varoilla tuetaan yksinäisiä vanhuksia, nuoria ja lapsiperheitä. Esimerkiksi lahjoittamalla 25 € Yksinäinen seniori saa keikka-auttajan apua, kuten apua arjen askareisiin, juttelu- tai ulkoiluseuraa.

Hyvä Joulumieli -keräys

Hyvä Joulumieli -keräykseen on helppoa lahjoittaa rahaa (10€) soittamalla tai tekstiviestillä. Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti yhdessä Ylen Aamu-tv:n, Yle Radio Suomen ja Radio Vegan kanssa.. Hyvä Joulumieli -keräys kestää 24.12. asti. Keräykseen lahjoitetuilla rahoilla hankitaan 70€ arvoisia lahjakortteja, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat ostaa jouluruuat. Tänä vuonna keräyksen tulostavoite on n. 2 000 000 euroa, jonka avulla jaetaan 70 euron arvoisia lahjakortteja 28 000 perheelle.

Pelastakaa lapset -joulukeräys

Pelastakaa lapset ry:n joulukeräykseen lahjoittamalla tuet lasten harrastuksia ja opintoja. Lahjoituksen avulla lapset saavat samoja mahdollisuuksia, kuin heidän ikätoverinsa – iloa ja itsevarmuutta sekä mahdollisuuden katkaista köyhyyden kierteen. Lahjoitus onnistuu tekstiviestillä tai verkossa helposti. Jo 10 euron lahjoituksella yksi lapsi pääsee harrastamaan. 

HESY Joulukeräys

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESYn perinteinen joulutonkkakeräys järjestetään 22.12. asti Lasipalatsilla ja 24.12. asti Megaeläin Itiksessä. Keräykseen voi osallistua antamalla rahaa keräystonkkiin. Lahjoituksen voi tehdä myös verkossa. Joulukeräyksessä saaduilla varoilla kustannetaan yhdistyksen hoidossa olevien eläinten eläinlääkäri-, hoito- ja ruokakuluja. HESYn hoitoon tulee joka vuosi noin 500 heitteille jätettyä eläintä. Eläinten auttamiseen kuluu vuosittain lähes miljoona euroa.

Auttaa voi muillakin tavoin kun lahjoittamalla rahaa tai tavaraa. Kaikki apu on arvokasta. Jollekin läsnäolo on suurin lahja mitä voi antaa. On tärkeää muistaa soittaa läheisille vanhuksille vaikka asuisi itse kaukana, ja käydä kylässä aina kun se on mahdollista. On myös tärkeää auttaa ystävää silloin, kun hän apua tarvitsee. Hyvää voi tehdä pienilläkin teoilla: toivottamalla kaupan kassalle hyvää joulua, kiittämällä terveydenhoitajaa hyvästä palvelusta, lähettämällä yksinäisille vanhuksille joulukortin tai kolaamalla naapurinkin lumet (jos meille nyt lunta sattuisi tulemaan). Autetaan ja välitetään toinen toisistamme kaikin mahdollisin keinoin! Ihanaa viikonloppua <3


Jokainen voi auttaa antamalla aikaa

02.09.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä SPR:n kanssa.

Yksi tärkeimpiä arvoja mulle elämässä, on auttaa apua tarvitsevia niin paljon kuin mahdollista. Mun mielestä se on kestämätön ajatus, että samaan aikaan kun itse opetan taaperoa käyttämään lusikkaa ja maistatan hänellä joka päivä uusia puhtaita, terveellisiä tuoreita makuja, monet muut lapset maailmalla itkevät pullistuneine vatsoineen nälkää. Itse Suomen huipputerveydenhuollon palveluista, kuten neuvolajärjestelmästä nauttineena ja kolme turvallista synnytystä läpikäyneenä ei voi kuin olla kiitollinen. Kaikilla ei asiat ole yhtä hyvin. Suomen synnytyssairaalat ja ilmainen ravitseva kouluruoka ovat yhtä utopistinen ajatus monelle, kuin oikea nälänhätä ja alkeelliset sairaalat ovat meille. Hätä on kuitenkin todellisuutta.

Se, että jotain ei ole kokenut itse, ei tarkoita, että siltä voisi sulkea silmänsä. Se, että piilottaa ikävät hädästä ja avuntarpeesta kertovat julkaisut FB:ssä ja lakkaa lukemasta uutisia ei tarkoita, että maailmassa olisi asiat hyvin. Sen sijaan, että pakoilee ikäviä tosiasioita, kannattaa ottaa härkää sarvista ja miettiä mitä itse voisi tehdä. Miten itse voisi auttaa toisia. Mä ainakin koen, että jokaisen kykenevän velvollisuus ja suuri etuoikeus on auttaa apua tarvitsevia, niin kotimaassa kuin maailmallakin. Auttaa voi monella tapaa, eikä se aina vaadi rahaa. Auttaa voi myös antamalla aikaa.

Syyskuu on alkanut, ja pian alkaa myös vuosittainen Nälkäpäivä-keräys. Nälkäpäivä-keräyksellä kerätään sitomattomia varoja Suomen Punaisen Ristin eli SPR:n katastrofirahastoon. Sitomattomuus tarkoittaa sitä, että rahoilla voidaan auttaa nopeasti silloin kun niitä tarvitaan. Katastrofirahaston varoilla voidaan tänä vuonna auttaa esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin kenttäsairaalaaa Bangladeshissa, minne melkein miljoona ihmistä on paennut Myanmarin väkivaltaisuuksia. Ympäri vuorokauden auki olevassa sairaalassa hoidetaan erityisesti vaikeita synnytyksiä ja tehdään vaativia leikkauksia. Avun tarve on valtava. Katastrofirahasto auttaa myös kotimaassa, esimerkiksi tulipalossa kotinsa menettäneitä ihmisiä.

Ensimmäinen Nälkäpäivä järjestettiin vuonna 1980 Itä-Afrikan nälänhädän uhrien auttamiseksi ja siitä tuli nimi Nälkäpäivä. Ensimmäisenä Nälkäpäivänä kannustettiin halukkaita syömään kevyesti yhtenä päivänä ja lahjoittamaan säästyneet rahat keräykseen. Nykyään Nälkäpäivänä ei tarvitse syödä kevyesti, voi vaikka herkutella jos mieli tekee. Sen ideana ei ole se, että kaikilla on nälkä, vaan se, että kaikilla olisi ruokaa.

Ihan jokainen voi osallistua Nälkäpäivään omien mahdollisuuksiensa mukaan. Keräämään voi tulla juuri siksi aikaa, kuin itse haluaa. Jo tunnilla on suuri merkitys. Nälkäpäivään voi osallistua lipaskerääjänä, tai perustaa oman lipaskeräyksen Facebookissa tai netissä. Myös yritykset ja yhteisöt voidat perustaa omia nettikeräyslippaita. Lahjoittaa voi myös tekstarilla, Mobilepaylla tai Pivolla. Lipaskerääjäksi voi tulla ihan kuka tahansa. Aiempaa kokemusta Punaisen Ristin toiminnasta ei tarvita, eikä kerran keräykseen osallistuminen tarkoita, että pitäisi sitten aina olla mukana. Moni lipaskerääjänä ollut kuitenkin haluaa osallistua uudelleenkin, koska se on niin palkitsevaa. Lipaskerääjäksi kannattaa ilmoittautua etukäteen. Näin voi sopia keräyksen järjestävien vapaaehtoisten kanssa missä ja milloin kerääminen tapahtuu. Suurissa kaupungeissa on myös keräyskeskuksia eli lippaidenjakopisteitä, joihin voi tulla halutessaan ilman ennakkoilmoittautumistakin. Tarkemmat ohjeet ja lisätiedot löydät SPR:n sivuilta.

Meneekö raha oikeasti apua tarvitseville?

Jokaisesta katastrofirahastoon lahjoitetusta eurosta vähintään 85 senttiä menee avustuskohteisiin. Keräyskulut saavat olla korkeintaan 15 prosenttia kerätyistä varoista. Ne koostuvat keräysvälineiden, esim. keräyslippaiden ja liivien hankinnasta, keräysturvallisuudesta ja viestinnästä. Katastrofirahaston säännöt ja tiukka valvonta säätelevät lahjoitettujen rahojen käyttöä. Eli kun lahjoittaa Nälkäpäivä-keräykseen, voi olla varma että rahoilla ihan oikeasti autetaan apua tarvitsevia.

Mitä kerätyillä rahoilla sitten saa?
Bangladeshin kenttäsairaalassa jo yhdellä kolikolla on suuri merkitys. Kahdella eurolla saa ruuan yhdelle potilaalle päiväksi, kymmenellä eurolla antibioottikuurin 10 lapsipotilaalle, 17  eurolla äitiyspakkauksen kenttäsairaalassa synnyttäneelle  ja 142 eurolla tynnyrillisen dieseliä, jolla sairaala saa sähköä yhdeksi päiväksi. Suomessa 22,5 eurolla saa kadonneen etsintäkoulutuksen yhdelle vapaaehtoiselle, 50 eurolla henkisen tuen koulutuksen yhdelle vapaaehtoiselle ja 160 eurolla vaatteet tulipalon uhrille.
Mulle on suuri ilo ja kunnia osallistua tänä vuonna Nälkäpäivään lipaskerääjänä. Auttamisesta tulee hyvä fiilis itsellekin, kun tietää, että sillä mitä tekee on oikeasti suuri merkitys. Nälkäpäivä-keräys 20.-22.9.2018. Osallistu ja auta! 

Luukku 10: Näin teet hyvää joulun aikaan

10.12.2017

Blogijoulukalenterin perinteinen hyväntekeväisyysluukku tulee tässä! Me käytiin tänä viikonloppuna viemässä Itiksen Hope:n joululahjapisteelle iso pussillinen mun saamaa erilaista (avaamatonta) kosmetiikkaa, sekä valitsemassa sieltä kolme lahjatoivetta jotka toteutettiin. Tästä on tullut meille jokavuotinen juttu, joka lasten kanssa aina tehdään, ja lapset itse asiassa kysyivät ihan itse kun joulukuu alkoi, että ”viedäänkö me tänäkin jouluna niitä lahjoja?”. Ja mä vastasin tietenkin että kyllä viedään. He jopa muistivat vielä, että viime vuonna ostettiin Ryhmä Hau piirustustaulu, ja Tatun & Patun ihmeellinen joulu -kirja joillekin pojille, ja miettivät että tykkäsivätköhän he niistä lahjoista.

Mun mielestä on todella tärkeää että lapset oppivat pienestä asti tekemään hyvää ja auttamaan, välittämään toisista ihmisistä. Kun kerran on mahdollisuus auttaa, niin silloin se mahdollisuus kannattaa käyttää. Ollaan juteltu lahjoista ja joulupukista lasten kanssa, että vanhemmat maksavat lasten lahjat, ja pukki vaan tuo ne (koska meillä käy joulupukki). Ja että kaikilla ei ole varaa maksaa lahjoja itse, jolloin heitä voi auttaa niin, että sellaistenkin perheiden lapset saa lahjoja, joilla ei itse ole lahjoihin varaa.

Lapset on ymmärtäneet sen oikein hyvin, ja haluavat auttaa, ja tämä auttaminen on mulle 1000 kertaa tärkeämpää, kuin lasten joulupukkiin 100% uskominen. Meillä eivät siis lapset ajattele että ”tuhmat lapset eivät saa lahjoja” tai että ”joulupukki valmistaa lahjat pajassaan”, mutta se että pukki tuo lahjat aattona, luo kyllä mahtavaa taianomaisuutta. Ja ihan yhtä innoissaan ovat kauppakeskusjoulupukeista kuin minäkin olin pienenä, vaikka luulin että pukki tekee kaikki lahjat itse. Mun mielestä ei myöskään ole kiva opettaa että ”tuhmat lapset eivät saa lahjoja” koska eihän se siitä ole todellakaan kiinni (eikä kukaan lapsi ole tuhma, apua joo ei lähdetä tähän, tämä hyväntekeväisyyspostaus alkaa muuttua kasvatuspostaukseksi kun mun näkemykset alkaa puskea pintaan).

Mulle on kertynyt vuoden aikana paljon sellaista kosmetiikkaa mitä en ole edes ehtinyt testaamaan tai on jäänyt kaapin perälle, ja lahjoitin ne kaikki eteenpäin Hope:lle, jonka kautta moni teini-ikäinen esimerkiksi toivoi kosmetiikkalahjaa. Toivon että mun viemällä pussilla saadaan muutaman teininkin kasvoille hymy jouluaattona. Lapset saivat sitten ottaa kukin yhden kortin, tosin minä toimin kuopuksen kortin valitsijana kun hän ei itse yltänyt rattaistaan valkkaamaan. Meillä on aiemminkin ollut se periaate että viedään yhtä monta lahjaa kuin meillä on lapsia, ja siksi siis tänä vuonna valitsimme nimenomaan kolme korttia.

Sitten käytiin etsimässä ja ostamassa lahjat, nuken tarvikkeita 2-vuotiaalle, Marcus & Martinus -fanitavaraa 12-vuotiaalle ja Muuttuva Labyrintti -peli toiselle 12-vuotiaalle. Koko hommassa vierähti meillä pari tuntia, kun niin innoissaan pyörittiin ympäriinsä ja etsittiin sopivia lahjoja. Lopulta löydettiin kivat jutut, ja vietiin ne pisteelle. Hope Ry:n pistettä pyörittävät vapaaehtoiset, jotka tekevät ihan uskomattoman arvokasta työtä.

Listasin  aiempien vuosien tapaan nyt useamman erilaisen keinon auttaa tänäkin jouluna, toivottavasti löydät listasta juuri sinulle sopivan tavan auttaa tänä jouluna apua tarvitsevia.

Hope joululahjakeräys

Hope yhdessä ja yhteisesti ry:n joululahjojen lahjoituspiste löytyy Helsingissä kauppakeskus Itiksestä, infopisteen vierestä. Lahjoja voi viedä 17.12. asti, ja lasten täsmätoiveita voi tsekata joko Hopen sivuilta tai suoraan pisteeltä. 

Joulupuu-keräys

Joulupuu-keräyksessä kerätään lahjoja lapsille jotka ovat lastensuojelun kohteina, huostaanotettuina, sijaisperheessä, lastenkodeissa tai muutoin vähävaraisen perhetilanteen vuoksi jäisivät ilman joululahjoja. Tällaisia lapsia on pelkästään Pääkaupunkiseudulla yli 10 000. Joulupuu-keräyksen järjestää Keskuspuiston Nuorkauppakamari, sekä paikalliset Nuorkauppakamarit, ja keräyksiä löytyy kaikista isommista ja pienemmistä kaupungeista ja kunnista. Oman kuntasi tilanteen voit tarkistaa keräyksen sivuilta. Helsingin keräyspiste sijaitsee kauppakeskus Forumissa, infopisteen vieressä ja on avoinna 14.-17.12.arkisin klo 16-20, lauantaina klo 10-19 ja sunnuntaina klo 12-18. Lahjavinkit ja tarkemmat ohjeet löytyvät Joulupuu-keräyksen sivuilta. 

Joulupata-keräys

Joulupatakeräys toimii sekä livenä, että netissä. Livekeräyksiin voi viedä käteistä rahaa, siistiä käytettyä tavaraa ja avaamattomia ruokapakkauksia, lähimmän padan sijainnin voi tarkistaa täältä. Saatu raha, ruoka ja tavara lahjoitetaan vähävaraisille lapsiperheille, pienituloisille eläkeläisille, työttömille ja työkyvyttömille, syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille sekä ruoka-apua tarvitseville opiskelijoille.

Kauneimmat joululaulut -keräys ja -tilaisuudet

Kauneimmat joululaulut-yhteislaulutilaisuuksissa kerätty kolehti, sekä netissä ja puhelimitse saadut lahjoitukset ohjataan tänä vuonna maailman unohdettujen lasten hyväksi. Varoilla tuetaan lasten koulunkäyntiä, varhaiskasvatusta, ravitsemusta ja terveydenhoitoa. Viidellä eurolla saa lisäravinnetta nälkiintyneelle lapselle, kymmenellä eurolla voi antaa koulupuvun orpolapselle. 20 eurolla voi taata odottavalle äidille sairaalasynnytyksen, jotta hän selviää synnytyksestä ja voi huolehtia lapsestaan myös tulevaisuudessa. 

Ole joulupukkina seniorille 

Ole joulupukkina seniorille -kampanjan ideana on lahjoittaa yksinäisille ja vähävaraisille vanhuksille kukkalähetyksiä. Kampanjan järjestäjä on seniorihoivapalvelu Home Instead, kampanjan yhteistyökumppaneina ovat esimerkiksi suurten kaupunkien hoivapalvelut sekä seurakunnat. Osallistuminen on yksinkertaista: tarkista listasta lähin kampanjassa mukanaoleva kukkaliike, ota nimilappu joulupuusta, osta kukka lahjaksi ja jätä se liikkeen myyjälle nimilapun kanssa. Kukka toimitetaan tervehdyksen kanssa vanhukselle liikkeen puolesta.

Hyvä Joulumieli -keräys

Hyvä Joulumieli -keräykseen on helppoa lahjoittaa rahaa (10€) soittamalla tai tekstiviestillä. Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti yhdessä Ylen Aamu-tv:n, Yle Radio Suomen ja Radio Vegan kanssa.. Hyvä Joulumieli -keräys kestää 24.12. asti. Keräykseen lahjoitetuilla rahoilla hankitaan 70€ arvoisia lahjakortteja, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat ostaa jouluruuat. Tänä vuonna tavoitteena on kerätä yhteensä yli 30 000 lahjakorttia.

Stockmann & Hope Nuorten toivelahjakeräys

Nuorten toivelahjakeräyksessä Stockmann toteuttaa asiakkaiden kanssa vähävaraisten perheiden nuorten lahjatoiveita. Tavarataloihin on ripustettu esille nuorilta tulleita toiveviestejä, joista lahjoituksen antaja voi valita tietyn toiveen ja toteuttaa sen lahjakortin muodossa. Toiveita voi toteuttaa 1.-21.12. ja Hope – Yhdessä & Yhteisesti Ry välittää toivelahjat oikeaan osoitteeseen.

Aina ei tarvita rahaa tai mitään aineellista, jollekin läsnäolo on suurin lahja mitä voi antaa. On tärkeää muistaa soittaa läheisille vanhuksille vaikka asuisi itse kaukana, ja käydä kylässä aina kun se on mahdollista. On myös tärkeää auttaa ystävää silloin kun hän apua tarvitsee. Hyvää voi tehdä niinkin pienellä asialla kuin muistamalla sanoa bussikuskille moi, ja tarjoamalla vanhukselle tai huonokuntoiselle istumapaikan julkisissa liikennevälineissä. 

Ihanaa sunnuntaita kaikille <3