Eskarin päättänyt esikoinen

29.05.2018

Tänään me juhlittiin esikoisen kevätjuhlaa ja eskarin päättymistä. Nyt meidän perheessä on ihan ehta koululainen, joka sai kesäksi ”läksyjä”, tietää kotiluokkansa, tykkää hulluna tulevasta opettajastaan, ja tulee hienosti toimeen kaikkien tulevien luokkalaistensa kanssa. Koululainen, ihan uskomatonta. Juuri tänään aamulla FB-muistoissa tuntui olevan tavallista enemmän muistoja juuri esikoisesta, ihan kun FB tietäisi, että tänään on tärkeä päivä. Aivan kuin se olisi tiennyt, että juuri tänään haluaisin katsella taaksepäin tätä upeaa matkaa, joka ollaan yhdessä esikoisen kanssa kuljettu näiden vuosien aikana.

Kaksi ensimmäistä pientä hammasta, ja niin uskomattoman iloinen ja aurinkoinen vauva syöttötuolissa. Piknik jonka hän oli rakentanut olohuoneen lattialle elefanttipeiton päälle kaksivuotiaana. Video 3-vuotiaasta esikoisesta juoksemassa pikkusiskonsa kanssa Uutelan kanavalla kauniina kesäpäivänä, ja huutamassa ”aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa”. Pyöräilevä 4-vuotias esikoinen ylpeä hymy kasvoillaan, ”kattokaa kun osaan ilman apupyöriä”. Viime vuoden viisivuotiaasta ei ole kuvaa tältä kyseiseltä päivältä, mutta tuoreessa muistissa on viime vuodenkin kevätjuhlapäivä: hikinen ja pieni päiväkodin juhlasali, jossa esikoinen kavereineen lauloi heleällä äänellä ”Hejdåååå, dagis hejdå, adjöss och goodbye, hejdå!”  ja mä meinasin haljeta ylpeydestä ja onnesta, mun tulevasta eskarilaisesta.

Niin vaan meni nopeasti tämä eskarivuosi, ehkä jälleen kerran vielä tuhat kertaa nopeammin kuin osasi odottaa. Siirtyminen pienestä ja kotoisasta päiväkodista koulun yhteydessä olevaan eskariin sujui hienosti, ja täysin ongelmitta. Koulurakennus ja sen henkilökunta on vuoden aikana tullut täysin tutuksi, eikä ekaluokkalaisen tarvitse ihmetellä enää missä mikäkin sijaitsee. Tulevat luokkakaverit ovat kaikki vanhoja tuttuja eskarikavereita, ja opettajaankin on ehditty tutustua jo kaikessa rauhassa. Ekaluokkalainen osaa itse ottaa ruuat koulun ruokalassa, ja viedä astiat pois.

Opettajan antamasta ekaluokalle tullessa osattavat taidot -checklististä hän ruksitti heti melkein kaikki kohdat, mutta kaksi kohtaa hän jätti ruksittamatta, koska niissä hänellä on omasta mielestään vielä harjoiteltavaa: liikenteessä itsenäisesti liikkumisen, ja kaikkien ruokien maistamisen. Mun mielestä hän kyllä maistaa hienosti kaikkea, mutta itsearviointi taitaa olla äidin arviota tiukempi.

Liikenteessä yksin liikkumista me taas ei olla vielä harjoiteltu, nyt alkaakin pikkuhiljaa olla sen aika. Se on asia, joka pelottaa mua ihan hulluna. Miten voin päästää tuon rakkaan lapseni kävelemään joskus yksin kouluun, tai kotiin? Miten voin luottaa siihen, että autot varmasti pysähtyvät, kun pieni tyttö ylittää suojatietä? Miten voin luottaa siihen, ettei joku tule kovaa vauhtia pyörällä ja törmää häneen vahingossa? Ihan järkyttävän pelottavaa, mutta pakko sitä on joskus uskaltaa. Onneksi on koko kesä aikaa opetella, ja onneksi meillä on mahdollisuus hoitaa kouluun viemisiä ja hakemisia syksylläkin niin kauan kuin siltä tuntuu.

Vasu-keskustelussa esikoinen sai kehuja, ja ekaluokan opettajalle annettavaan suunnitelmaan oli kirjattu, että hän tarvitsee haastavia tehtäviä, jotta koulumotivaatio ei laske liian helppojen juttujen takia. Ja mun mielestä se oli hyvin kirjoitettu. Hän lyö meidät vanhemmat ällikällä suunnilleen joka toinen päivä kertoessaan jotain, mitä ei todellakaan tiedetty hänen jo osaavan.

En malta odottaa tätä ihanaa kesää ja lomaa, ja meidän yhteisiä päiviä. On suuri ilo ja kunnia saada viettää ne just meidän ihanien kolmen tytön (ja Oton) kanssa. Ja sitten kun se koulun aika koittaa, olen varma, että kaikki menee hienosti. Tänään kun katselin esikoistamme kahden parhaan kaverinsa kanssa istumassa, kikattamassa ja syömässä pullaa kevätjuhlan jälkeen koulun portailla, saatoin vaan huokaista onnesta. Meillä on käynyt niin uskomattoman hyvä tuuri niin  monessa asiassa, ei voi kuin olla kiitollinen.

Onnea hurjasti meidän rakkaalle esikoiselle hienon eskarivuoden päätöksestä. Me ollaan niin ylpeitä <3 Ja onnea kaikille muillekin eskarivuoden päättäneille ja vanhemmille, tästä se koulutie alkaa! 


Ensimmäinen eskaripäivä

15.08.2017

Tänään se sitten koitti, meidän esikoisen ensimmäinen eskaripäivä. Illalla laitettiin kaikki valmiiksi, ja aamulla herättiin ajoissa. Esikoinenkin heräsi ilman herätyskelloa, täsmällisesti tuntia ennen eskarin alkua hän kipitti hihitellen portaita alas, missä mä jo meikkailin kahvikuppi kaverinani. Kysyin jännittääkö, ja hän sanoi että joo, ja hihitti perään.

Kurvattiin koulun parkkipaikalle varttia ennen eskaripäivän alkua, ja napattiin nämä postauksen kuvat pienestä isosta eskarilaisesta. Kyllä siinä meinasi sydän haljeta ilosta ja ylpeydestä! Ihana Tiara!

Mä en ollut aiemmin käynyt vielä edes tutustumassa eskareiden tiloihin, sillä tilaisuus oli keväällä vain viikkoa ennen kun Nova syntyi, ja toisen kerran lapset kävivät siellä dagispäivän aikana keskenään. Nyt näin siis ekan kerran, että tilathan on oikeasti jo ihan koulumaiset, mutta kuitenkin sellaiset rennot. No joo, eskari kyllä sijaitsee koulun yhteydessä että sillä on varmaan jotain tekemistä koulumaisuuden kanssa. Siellä on paljon mahdollisuuksia kaikkeen tekemiseen ja sekä henkilökunta että koko ympäristö vaikutti supermukavalta. Paljon mukavia sohvia, leikkihuoneita, ja paikkoja joissa lukea vaikka kirjaa. Eilen meidän eskarilainen pakkasikin repun täyteen kirjoja mukaan eskariin, oletti varmaan että siellä ei ole kirjoja omasta takaa.

Heti eskariluokan ovelle vastaan tuli Tipan toinen paras kaveri dagiksesta, ja halasi, ja opettajatkin tulivat heti ottamaan lapsia vastaan. Tunnelma oli ihana ja kotoisa, sinne oli mukavaa ja turvallista jättää eskarilainen opettelemaan uusia asioita. Niin me sanottiin heipat ja lähdettiin.

Kun iltapäivällä ajettiin hakemaan häntä, mä kiirehdin oikein että mennään nyt äkkiä mulla on niin ikävä! Heti ekana kun nähtiin Tipa, hän kuitenkin kysyi pettyneenä että miksi me tultiin niin aikaisin hakemaan ja eikö hän saisi jäädä vielä pariksi tunniksi leikkimään kaikkien uusien ja vanhojen kavereiden kanssa. Taisin siis olla ainoa ikävöitsijä, hah. Eskarissa oli ollut tosi kivaa ja he olivat jo tehneet vaikka ja mitä. Parasta oli kuulemma ollut mennä koulun ruokalaan lounaalle, ja mennä ulos leikkimään siihen aikaan kun ennen oli päiväuniaika.

Vaikka olen superylpeä uuteen ympäristöön hienosti sopeutuneesta eskarilaisesta, olen kyllä ihan yhtä ylpeä myös meidän keskimmäisestä, joka ensimmäistä kertaa oli ihan yksin päiväkodissa, ilman isosiskon tukea ja turvaa. Myös hänen päivänsä oli sujunut tosi hyvin, ja oli kiva nähdä kavereita kesän jälkeen, ja meitä vastaan juoksi iloinen ja tyytyväinen lapsi. Sijaisena ollut hoitaja kehui niin reippaaksi ja taitavaksi neidiksi, jolle oli maistunut niin uni kuin ruokakin.

Arvatkaa miten Novan päivä sujui? Hän touhusi koko päivän kaksia 30min päiväunia lukuunottamatta, oppi nousemaan melkein kokonaan itse istumaan, ja etenemään konttauksen, karhukävelyn ja ryömimisen yhdistelmällä vihdoin nopeasti eteenpäin peruuttelun ja muutamien konttausaskelien sijaan. Viime viikolla hän oppi Tukholmassa  vilkuttamaan. Pliis Nova, ole vielä vähän aikaa mun vauva, kun nämä isommat neidit on jo niin isoja muka!

On suuri onni ja siunaus olla näin ihanien tyttöjen äiti, ja olen varma että tästä syksystä tulee ihan paras! Ihanaa tiistaita kaikille <3