Eskarin päättänyt esikoinen

29.05.2018

Tänään me juhlittiin esikoisen kevätjuhlaa ja eskarin päättymistä. Nyt meidän perheessä on ihan ehta koululainen, joka sai kesäksi ”läksyjä”, tietää kotiluokkansa, tykkää hulluna tulevasta opettajastaan, ja tulee hienosti toimeen kaikkien tulevien luokkalaistensa kanssa. Koululainen, ihan uskomatonta. Juuri tänään aamulla FB-muistoissa tuntui olevan tavallista enemmän muistoja juuri esikoisesta, ihan kun FB tietäisi, että tänään on tärkeä päivä. Aivan kuin se olisi tiennyt, että juuri tänään haluaisin katsella taaksepäin tätä upeaa matkaa, joka ollaan yhdessä esikoisen kanssa kuljettu näiden vuosien aikana.

Kaksi ensimmäistä pientä hammasta, ja niin uskomattoman iloinen ja aurinkoinen vauva syöttötuolissa. Piknik jonka hän oli rakentanut olohuoneen lattialle elefanttipeiton päälle kaksivuotiaana. Video 3-vuotiaasta esikoisesta juoksemassa pikkusiskonsa kanssa Uutelan kanavalla kauniina kesäpäivänä, ja huutamassa ”aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa”. Pyöräilevä 4-vuotias esikoinen ylpeä hymy kasvoillaan, ”kattokaa kun osaan ilman apupyöriä”. Viime vuoden viisivuotiaasta ei ole kuvaa tältä kyseiseltä päivältä, mutta tuoreessa muistissa on viime vuodenkin kevätjuhlapäivä: hikinen ja pieni päiväkodin juhlasali, jossa esikoinen kavereineen lauloi heleällä äänellä ”Hejdåååå, dagis hejdå, adjöss och goodbye, hejdå!”  ja mä meinasin haljeta ylpeydestä ja onnesta, mun tulevasta eskarilaisesta.

Niin vaan meni nopeasti tämä eskarivuosi, ehkä jälleen kerran vielä tuhat kertaa nopeammin kuin osasi odottaa. Siirtyminen pienestä ja kotoisasta päiväkodista koulun yhteydessä olevaan eskariin sujui hienosti, ja täysin ongelmitta. Koulurakennus ja sen henkilökunta on vuoden aikana tullut täysin tutuksi, eikä ekaluokkalaisen tarvitse ihmetellä enää missä mikäkin sijaitsee. Tulevat luokkakaverit ovat kaikki vanhoja tuttuja eskarikavereita, ja opettajaankin on ehditty tutustua jo kaikessa rauhassa. Ekaluokkalainen osaa itse ottaa ruuat koulun ruokalassa, ja viedä astiat pois.

Opettajan antamasta ekaluokalle tullessa osattavat taidot -checklististä hän ruksitti heti melkein kaikki kohdat, mutta kaksi kohtaa hän jätti ruksittamatta, koska niissä hänellä on omasta mielestään vielä harjoiteltavaa: liikenteessä itsenäisesti liikkumisen, ja kaikkien ruokien maistamisen. Mun mielestä hän kyllä maistaa hienosti kaikkea, mutta itsearviointi taitaa olla äidin arviota tiukempi.

Liikenteessä yksin liikkumista me taas ei olla vielä harjoiteltu, nyt alkaakin pikkuhiljaa olla sen aika. Se on asia, joka pelottaa mua ihan hulluna. Miten voin päästää tuon rakkaan lapseni kävelemään joskus yksin kouluun, tai kotiin? Miten voin luottaa siihen, että autot varmasti pysähtyvät, kun pieni tyttö ylittää suojatietä? Miten voin luottaa siihen, ettei joku tule kovaa vauhtia pyörällä ja törmää häneen vahingossa? Ihan järkyttävän pelottavaa, mutta pakko sitä on joskus uskaltaa. Onneksi on koko kesä aikaa opetella, ja onneksi meillä on mahdollisuus hoitaa kouluun viemisiä ja hakemisia syksylläkin niin kauan kuin siltä tuntuu.

Vasu-keskustelussa esikoinen sai kehuja, ja ekaluokan opettajalle annettavaan suunnitelmaan oli kirjattu, että hän tarvitsee haastavia tehtäviä, jotta koulumotivaatio ei laske liian helppojen juttujen takia. Ja mun mielestä se oli hyvin kirjoitettu. Hän lyö meidät vanhemmat ällikällä suunnilleen joka toinen päivä kertoessaan jotain, mitä ei todellakaan tiedetty hänen jo osaavan.

En malta odottaa tätä ihanaa kesää ja lomaa, ja meidän yhteisiä päiviä. On suuri ilo ja kunnia saada viettää ne just meidän ihanien kolmen tytön (ja Oton) kanssa. Ja sitten kun se koulun aika koittaa, olen varma, että kaikki menee hienosti. Tänään kun katselin esikoistamme kahden parhaan kaverinsa kanssa istumassa, kikattamassa ja syömässä pullaa kevätjuhlan jälkeen koulun portailla, saatoin vaan huokaista onnesta. Meillä on käynyt niin uskomattoman hyvä tuuri niin  monessa asiassa, ei voi kuin olla kiitollinen.

Onnea hurjasti meidän rakkaalle esikoiselle hienon eskarivuoden päätöksestä. Me ollaan niin ylpeitä <3 Ja onnea kaikille muillekin eskarivuoden päättäneille ja vanhemmille, tästä se koulutie alkaa! 


19 Responses to “Eskarin päättänyt esikoinen”

  1. Noora sanoo:

    Ihana iso pieni tyttö 🙂 mistä toi ihana mekko on?

  2. Mummu sanoo:

    Onnea rakas ja ihanaa kesää Mummu on tosi ylpeä sinusta ❤

  3. Sinde sanoo:

    Onnea ekaluokkalaiselle! Onpas hän kauniina kuvissa!
    Meillä täällä vielä aivan pieni vauva, mutta ei kestä kauaakaan kun kohta on jo vauva vuosi ohi, ja sitten se vauva onkin jo iso!

  4. Milla sanoo:

    Onnea teille meillä on vielä 3-vuotta siihen, että esikoinen aloittaa eskarin.

  5. Minnis sanoo:

    Ihanaa! Todella suloinen Tipa! Ja upea kampaus!! Kuka sen on tehnyt? Ja todella kaunis mekko, mistä se on? (Siis mähän sillä tiedolla teenkin, kun mullehan se mahtuukin :D). Uskomatonta että tuo pääsee jo kouluun!!!! Muistan, kun olin koulunpenkillä ja luin blogiasi ja luin, että Tiara on syntynyt! Jäin vain lukemaan postausta ja opettaja huomautti asiasta 😀 toivotaan, että tipalla menee paremmin 😉 ja ihan varmasti meneekin! Ihanaa! Onnea teidän esikoiselle! Hieno vuosi tulossa :)!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitoksia hurjasti <3 Minä ihan omin kätösin väkersin kampauksen aamulla, ja Tipa istui kiltisti paikallaan katsomassa lastenohjelmia! 😀 Mekko on Zarasta, ja se on kyllä aivan ihana. Voi ei mikä ihana muisto sinulla, en kestä!! <3 😀 tuntuu kyllä että syntymästä ei mitenkään voi olla pian seitsemää vuotta 😀 kiitos ja ihanaa kesää sinne <3

  6. millamainen sanoo:

    Voi mikä koululainen siellä! Onnea ihanalle! <3

    Mua pelottaa jo nyt ajatus siitä, et mun poikani joskus kulkee yksin, vaikka hän on vasta puolitoistavuotias. Teidän esikoinen on kyllä niin skarppi ja kypsä tapaus, et mä veikkaan, et hän osaa omaksua yksin kulkemisen hienosti ja on tarkka suojateiden yms. ylittämisessä. Treeniä vaan! <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos ihana <3 Uskon että pelottaa, mä oon kans alusta asti kauhistellut tätä samaa :DDD Ja toivotaan että treenit sujuu hyvin ja joskus uskaltaa päästää, on kyllä fiksu ja skarppi, mut kuitenkin vasta kuusi, ja kun näkee jotain kiinnostavaa niin sit saattaa unohtua se liikenteen seuraaminen, ainakin vielä. 😀 Mut kyl se siitä kun yhdessä harjoitellaan!

  7. emzi sanoo:

    Onnea isolle tytölle 😀 Ihan hullua että yks menee jo kouluun!

  8. Erika sanoo:

    Olipa niin liikkis postaus ❤️ toivon kaikkea hyvää Tiaran koulutielle. Sekä sille henkiselle koulutielle että myös konkreettiselle koulutielle. Tyttö on niin fiksu, että kyllä hän pärjää!

  9. J sanoo:

    Kamalasti on koulun aloitus muuttunut. Itse olisin lapsena ollut kamala känkkäränkkä jos pitää lapulla luvata että ”maistaa kaikkea”. Terveisin edelleen nirso parikymppinen nainen. Yläasteella ei onneksi ollut kouluruokapakkoa (koko kolmen vuoden aikana olin koulun ruokalassa alle 5 kertaa. Otin omat safkat mukaan). Niin kamalat kammot jäi ala-asteen pahasta ruoasta ja maistamispakosta.

  10. Katriina sanoo:

    Olen seurannut sun blogia ihan alkuajoista lähtien ja tätä postausta lukiessa meinasi oikeasti tulla tippa linssiin, kun mietin miten uskomattoman hyviä vanhempia te varmasti olette. Se pyyteetön hyväksyntä, oikeudenmukaisuus ja avarakatseisuus vaan niin huokuu teistä, kasvatustavastanne ja lapsistanne. Uskon että jokainen voisi oppia sinulta ja jos joskus saan lapsia, niin toivon että olen yhtä hyvä äiti kuin sinä ❤️

  11. Elina sanoo:

    Miten hienoa että tänä päivänä on niin vasu-keskustelut kuin uuteen koululuokkaan tutustumiset ihan arkipäivää. Aloittaessani koulun 1990-luvun alussa olimme vasta muuttaneet uudelle alueelle enkä siksi ehtinyt kouluun tutustumiseen mukaan. Muistan yhä että luulin koulussa istuttavan pyöreissä pöydissä (mistähän tämäkin tuli?) ja jännitin ihan sikana ruokailua ruokalassa. Ruokalan tädit annostelivat ruoat valmiiksi lautaselle ja nirsona,
    moneen koululuokkaan tottumattomana pelkäsin joka päivä mitä tällä kertaa on ruokana. Tyhjää lautasta piti näyttää opettajalle ruokapöydästä poistuessa ja opinkin nopeasti piilottamaan ruokaa metalliseen maitolasiin jos en ollut jotain saanut syödyksi. 😀

    Opin lukemaan 4-vuotiaana ja vetelin menemään Neiti Etsiviä kun muut lainasivat kuva- ja tavutettuja kirjoja ekaluokalla. Muistan kuinka turhauttavaa oli opetella yksittäisiä kirjaimia ja katsoa peilillä miltä suu näyttää kunkin äänteen kohdalla, kun olisin ollut itse jo menossa ihan eri tasolla. Toivottavasti tänä päivänä on oppilaiden tasoeroja huomioitu jo paremmin.

    Tsemppiä Tipalle koulutielle ja hyvää kesää teidän perheelle!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.