Miltä tuntuu kun esikoinen menee kouluun

09.08.2018

Tänään on se päivä, kun suurin osa helsinkiläisistä ekaluokkalaisista aloitti koulun, mutta meillä esikoisen koulun alkuun on vielä viisi päivää. Ruotsinkieliset koulut alkavat vasta ensi viikon tiistaina Helsingissä, ja silloin meidän esikoisvauva, meidän rakas ensimmäinen minityyppi aloittaa koulutiensä. Mä muistan, kun joskus keskimmäisen imetysaikana hormoneissani mietin kyynel silmäkulmassa, että ”enää viisi vuotta, niin meidän esikoinen menee kouluun, miten hän voi olla niin iso jo”. Ja nyt se päivä on ihan kohta täällä. Enää viisi päivää, niin meidän esikoinen menee kouluun, miten hän voi olla niin iso jo.

Vaikka näin jälkeenpäin tuntuu ihan naurettavalta, että itkeskelin asiaa viisi vuotta etukäteen, niin en mä kyllä ihan väärässä ollut. Nämä vuodet ennen tätä koulun aloitusta ovat olleet yksi silmänräpäys vain. Kun katsoo taaksepäin, kulunut aika tuntuu ihan järkyttävän pitkältä – pakkohan sen on ollut olla pitkä aika, niin paljon on tapahtunut. Se on kuitenkin kulunut niin nopeasti, että ei vaan pysty käsittämään. Seitsemän vuotta sitten mä kirjoitin tänne blogiin, kuinka oltiin oltu puoli vuotta yhdessä Oton kanssa. Itse asiassa tasan tänä päivänä me ollaan oltu yhdessä seitsemän ja puoli vuotta.

Meidän esikoinen on ollut osa meidän tarinaa ihan alusta asti, hän kun ilmoitti olevansa tulossa vain viikkoa sen jälkeen, kun oltiin päätetty alkaa virallisesti seurustelemaan. Me ollaan oltu aika hitsin tiivis paketti, ja hän on kasvattanut meistä ne vanhemmat, jotka meistä on tullut. Toki sisaruksillakin on osuutensa kaikessa, mutta hänestä kaikki alkoi. Me ei ehditty kauaa nauttimaan huolettomasta teiniseurustelusta, vaan hyvin nopeasti me alettiin valmistautumaan siihen, että meistä tulee perhe. Meillä ei ollut koskaan aikaa tai halua alkaa säätämään tai epäröimään meidän parisuhteessa, me oltiin heti ihan all in. Meidän elämään oli tulossa joku vieläkin tärkeämpi kuin me kaksi. Meidän esikoinen.

Näiden seitsemän vuoden aikana siitä mahassa kasvaneesta minityypistä on kasvanut aivan jäätävän fiksu, omatoiminen, vastuuntuntoinen ja ihana isompi minityyppi. Vaikka olen joskus sanonut, että mua jännittää vähän koulun aloitus, niin oikeasti mua ei jännitä yhtään se koulun aloitus. Mä tiedän, että hän pärjää siellä ihan loistavasti. Kaikki kaverit on tuttuja, rakennus on tuttu, opettaja on tuttu ja hän osaa jo kaiken mitä pitää ja enemmänkin. Meidän koko perheellä on koulun aloituksesta hyvä fiilis, ehkä eniten sellainen ”vihdoinkin hän pääsee tekemään sitä, mitä on odottanut 2-vuotiaasta asti” (ja laskenut päiviä siitä asti kun oppi hahmottamaan ajan kulun kunnolla joskus pari vuotta sitten).

Koulun aloittamisen sijaan mua jännittää se kaikki muu siinä ympärillä. Se, miten hän oppii kulkemaan koulumatkaa joskus itsenäisesti, kun pelkkä ajatus tuntuu niin pelottavalta. Vaikka tiedän, että hän itse on fiksu ja tekisi parhaansa ja olisi valppaana, se ei kuitenkaan aina riitä. Kuinka joskus uskaltaa päästää sen oman pienen sinne maailmaan ihan  yksin? Onneksi varsinkin alussa meillä on mahdollista viedä ja hakea ihan joka päivä, mutta jossain vaiheessa sekin päivä tulee, kun hänen on mentävä yksin kouluun. Ja sitä päivää mä jännitän. Onneksi meillä on paljon aikaa harjoitella yhdessä.

Mua jännittää myös se, että jatkossa kukaan aikuinen ei kerro mulle joka päivä, miten mun lapsen päivä on mennyt. Toki koulussakin on Wilma ja vanhempainvartit, mutta onhan se nyt ihan eri asia, kuin se, että joku kirjoittaa päivittäin ylös miten lapsen päivä on mennyt, ja kertoo siitä yksityiskohtaisesti samalla kun lapsi haetaan. Jatkossa kaikki on sen varassa, mitä koululainen itse haluaa päivästään kertoa. Jatkossa mun täytyy kuulostella entistäkin herkemmällä korvalla hänen fiiliksiään, ja vaan toivoa, että hän itse kertoo, jos jotain on vialla, tai on tapahtunut jotain ikävää. Toki haluan kuulla onnistumisista ja kaikesta ihanastakin ihan yhtä lailla. Toivon, että hänestä on helppoa puhua mulle ja kertoa päivistään, kaverisuhteistaan, koulukuulumisista ja kaikesta, mitä hänen elämäänsä milloinkin kuuluu.

Ainakin tällä hetkellä me puhutaan kaikesta. Meidän välillä vallitsee luottamus, ja hän juttelee meille vanhemmille mielellään ihan kaikesta. Ollaan aika avoimia tyyppejä koko perhe, eikä meistä kenelläkään ole mitään salaisuuksia toisiltamme. Toivon, että tämä meidän välinen rehellisyys, avoimuus ja rakkaus säilyy aina samanlaisena, oltiinpa me tai meidän lapset missä elämänvaiheessa tahansa. Parhaamme yritetään Oton kanssa tukea niin esikoisen, kuin kaikkien kolmen lapsen kasvua ja kehitystä, kuunnella ja opastaa, rakastaa, rutistaa ja lohduttaa.

Me ollaan oikeasti kaikki ihan hurjan innoissamme. Enää viisi yötä, ja on ensimmäisen koulupäivän aamu. IIK! Tästä tulee hienoa, upeaa ja opettavaa, meille kaikille. Koulun myötä tulee avautumaan ihan uusia maailmoja, ja tiedän jo valmiiksi, että me tullaan seuraavien vuosien aikana Oton kanssa vastaamaan aika hemmetin moneen hankalaan kysymykseen, tiedonjanoisen esikoisemme tuntien. Niitä odotellessa <3

PS: Tästä kaikki alkoi vuonna 2011:

Hieman ollaan tultu eteenpäin siitä. 😀

Hurjasti onnea kaikille tuoreille ekaluokkalaisille, ja heidän vanhemmilleen! Tästä alkaa hieno matka <3 


Mitä ekaluokkalainen tarvitsee mukaan reppuun

29.07.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Flying Tiger Copenhagenin kanssa, ja toimin heidän brand ambassadorinaan.

Sain suuren kunnian alkaa Flying Tiger Copenhagenin ensimmäiseksi Suomen brändilähettilääksi, eli tulette seuraavien kuukausien aikana näkemään täällä kivoja teemoja ja yhdessä tekemistä! Tanskalainen Flying Tiger Copenhagen on yksi meidän perheen suosikeista, ollut jo monta vuotta, ja siksi tämä tuntuukin todella luontevalta pestiltä just mulle! Me rakastetaan askarrella, piirtää, maalata, järjestää juhlia ja sisustaa, ja on mahtavaa päästä tekemään tätä kaikkea yhteistyössä juuri Flying Tiger Copenhagenin kanssa.

Flying Tiger Copenhagen tulee siis nimensä mukaisesti Tanskasta, ja siellä myös suunnitellaan kaikki heidän tuotteensa. Muhun vetoaa tanskalaisen tyylikäs mutta hauska look, joka kaikissa Flying Tiger Copenhagenin tuotteissa on. Myymälöissä on usein päivittyvä valikoima persoonallisia tuotteita, ja lisäksi aina saatavilla olevia perustuotteita, kuten toimisto- ja askartelutarvikkeita, juhlatarvikkeita, sisustustarvikkeita ja säilytysjuttuja. Lyhyesti sanottuna: aina kun siellä käy, löytää jotain mitä tarvitsee, varsinkin näin kun tuntuu että lapset kuluttavat värikynäpaketin kuukaudessa ja vihkot täyttyvät piirustuksista helposti parissa viikossa. Mä olen silminnähden innoissani tästä pestistä, ja tämä on ehdottomasti yksi siisteimpiä juttuja, joita olen päässyt urallani tekemään.

Esikoinen aloittaa kahden viikon päästä koulun

Mutta aloitetaanpa varsinaisesta aiheesta tämän johdannon jälkeen, eli koulutarvikkeista! Siihen on enää reilut kaksi viikkoa, että meidän esikoinen aloittaa koulutiensä (mä en kestä!). Ekaluokan alkaessa tulee paljon uutta, ja myös tarvitsee paljon kaikkea, mistä ei vielä eskarissa tarvinnut huolehtia. Ihan ekana me käytiin ostamassa koululaiselle oma reppu, jonka hän sai valita ihan itse. Repun valinnasta tulee oma postauksensa, ja nyt keskitytään siihen, mitä sinne reppuun tarvitaan sisälle.

Me käytiin ekaluokkalaisen kanssa Flying Tiger Copenhagenissa valitsemassa hänelle tarpeellisia koulutavaroita, ja vähän kaikkea muutakin kivaa hömppää, mistä hän innostui. Flying Tiger Copenhageneissa on juuri nyt aivan ihania koulun alkuun sopivia tarvikkeita, ja ihan huikeissa laama- ja laiskiaiskuoseissa. Me ihastuttiin pörröisiin laamoihin aivan täysin, ja esikoinen valkkasi itselleen laamoja penaaliin ja repun sisään.

Yhteinen shoppailureissu ekaluokkalaisen kanssa

Oli aivan ihanaa käydä yhdessä ostoksilla ennen koulun alkua, sillä mut valtasi sellainen ihana nostalgiafiilis. Juuri näin me tehtiin myös mun äidin kanssa ennen koulun alkua, mentiin yhdessä ostoksille ja ostettiin kaikki tarpeellinen, ja minä sain kunnian valita omat uudet tarvikkeet. Vaikka ekaluokkalainen ei tarvitse tarroja tai geelikyniä mihinkään, niin muistan itsekin niitä saaneeni, ja oli ihanaa koristella omia vihkojen kansia ja tehdä niistä oman näköisiä. Me aina lainailtiin eri värisiä kyniä toisillemme luokkakavereiden kanssa ja vaihdeltiin tarroja keskenään, se oli parasta! Koulustakin mun käsittääkseni saa lyijykynän ja pyyhekumin, mutta omat on myös kivat, jos haluaa itse valita. Flying Tiger Copenhageneissa on suuri valikoima kaikenlaista kivaa edullisin hinnoin.

Ekaluokkalaisen innostus oli käsinkosketeltavaa, ja hän oli aivan fiiliksissä koulutarvike-ostoksista. Me löydettiin kaikki tarpeellinen, penaaleista sisätossuihin ja kulmalukkokansiosta geelikyniin. Hän asetteli kotona kaiken tarvittavan huolellisesti reppuunsa, ja loput jätti odottamaan sitä, että hänen oma huoneensa on valmis, ja hän saa oman läksyjentekopaikan sinne. Hauska nähdä tekeekö hän läksyt lopulta huoneessaan, vai ruokapöydän ääressä, sitten kun niiden aika joskus on. Varmasti tehdään tällainen samanlainen reissu myös ennen tokaluokkaa ja sitten, kun meidän keskimmäinenkin aloittaa koulun. Kokemuksesta tiedän, että vuodet kuluvat ihan liian nopeasti ja pian me jo ollaan kuopuksen koulutarvikeostoksilla.

Yllättävät & tarpeelliset tavarat mitä ekaluokkalainen tarvitsee mukaan reppuun

Mä keräsin muutaman vinkin tuntemiltani koululaisten vanhemmilta, että mitä sinne reppuun kannattaa pakata, ja mitä muuta tarvitaan, kun koulu alkaa. Mut yllätti listalla sateenvarjo, seinäkello ja tarvittavien kansioiden määrä. Mutta kuulemma sateenvarjo on ihan ehdoton, ja nyt kun tarkemmin mietin, niin eipä tullut itsekään raahattua kuravaatteita joka päivä koulussa sateen varalta, vaan yleensä repussa oli pieni sateenvarjo mukana. Tässä tulee siis meidän mututuntumalla tärkeimmät vinkit, joita itse ajateltiin noudattaa:

Muistilista ekaluokkalaisen reppuun:
  • Penaali (lyijykyniä, teroitin, pyyhekumi, viivotin) geelikyniä, tarroja, tusseja ja muita hömpötyksiä oman maun mukaan
  • Kansio monisteille (esim. kulmalukkokansio tai muovitasku)
  • Kotiavaimet & joku avaimenperä jolla saa esim. reppuun kiinni tai kaulanauha, että eivät unohdu
  • Vesipullo
  • (Bussikortti)
  • (Puhelin)
  • Sateenvarjo
Muuta tarpeellista kouluun mukaan:
  • Sisätossut tai sisäkengät
  • Vaihtovaatteet repun pohjalle (esim. t-paita, sukat, pikkarit)
Liikuntatunteja varten valmiiksi kotiin:
  • Jumppapussi (meillä  on ekaluokkalaisen itse eskarissa ompelema)
  • Liikuntaan sopivat vaatteet, esim. jumppahousut ja t-paita
  • Ulkoliikuntaan sopivat lenkkarit
  • Pyyhe
  • Uikkarit
  • Uimalasit
  • Luistimet & luistelukypärä
  • (Sukset, monot & sauvat) joita ei kyllä Helsingissä tarvinnut olla ainakaan silloin, kun itse olin koulussa, ja käytiin kerran vuodessa Paloheinässä hiihtämässä.
Ekaluokkalaisen kotiin:
  • Iso mappi
  • Värikynät
  • Toinen iso kansio piirustuksille & muille kuvistuntien tuotoksille
  • Rauhallinen läksyjentekopaikka
  • Lukujärjestys
  • (Viikkotaulu perheelle, josta jokaisen helppo tarkistaa kaikkien menot kullekin päivälle)
  • Seinäkello

Meidän ostosreissu löytyy mun instatilin @iinalaura kohokohdista, ja lisäksi mun instassa on meneillään arvonta, jossa voitte voittaa Flying Tiger Copenhagen –lahjakortin. Tarkemmat säännöt ja tiedot löytyvät siis instasta, @iinalaura. Kannattaa käydä siellä kurkkimassa, miten ekaluokkalainen valitsi itselleen tarpeellisia juttuja, ja mitä kaikkea Flying Tiger Copenhagenista löytyikään. Ekaluokkalaisen omat & vanhempien fiilikset koulun aloituksesta, sekä vaatekaappipostausta ja ekan koulupäivän asua on vielä tulossa! Joten pysykää kuulolla, jos koulun aloitus on sielläkin ajankohtaista juuri nyt. Kannattaa muuten seurata Flying Tiger Copenhagenia sekä FB:ssä, että Instagramissa, jos haluaa pysyä kärryillä kivoista uutuuksista, joita tulee myyntiin joka viikko.

Joko teillä on tehty ostoksia koulun alkuun? Mitä ekaluokkalainen tarvitsee mukaan reppuun? Unohtuiko meidän listasta jotain tuikitärkeää? Vinkkaa omat parhaat vinkkisi!


Eskarin päättänyt esikoinen

29.05.2018

Tänään me juhlittiin esikoisen kevätjuhlaa ja eskarin päättymistä. Nyt meidän perheessä on ihan ehta koululainen, joka sai kesäksi ”läksyjä”, tietää kotiluokkansa, tykkää hulluna tulevasta opettajastaan, ja tulee hienosti toimeen kaikkien tulevien luokkalaistensa kanssa. Koululainen, ihan uskomatonta. Juuri tänään aamulla FB-muistoissa tuntui olevan tavallista enemmän muistoja juuri esikoisesta, ihan kun FB tietäisi, että tänään on tärkeä päivä. Aivan kuin se olisi tiennyt, että juuri tänään haluaisin katsella taaksepäin tätä upeaa matkaa, joka ollaan yhdessä esikoisen kanssa kuljettu näiden vuosien aikana.

Kaksi ensimmäistä pientä hammasta, ja niin uskomattoman iloinen ja aurinkoinen vauva syöttötuolissa. Piknik jonka hän oli rakentanut olohuoneen lattialle elefanttipeiton päälle kaksivuotiaana. Video 3-vuotiaasta esikoisesta juoksemassa pikkusiskonsa kanssa Uutelan kanavalla kauniina kesäpäivänä, ja huutamassa ”aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa”. Pyöräilevä 4-vuotias esikoinen ylpeä hymy kasvoillaan, ”kattokaa kun osaan ilman apupyöriä”. Viime vuoden viisivuotiaasta ei ole kuvaa tältä kyseiseltä päivältä, mutta tuoreessa muistissa on viime vuodenkin kevätjuhlapäivä: hikinen ja pieni päiväkodin juhlasali, jossa esikoinen kavereineen lauloi heleällä äänellä ”Hejdåååå, dagis hejdå, adjöss och goodbye, hejdå!”  ja mä meinasin haljeta ylpeydestä ja onnesta, mun tulevasta eskarilaisesta.

Niin vaan meni nopeasti tämä eskarivuosi, ehkä jälleen kerran vielä tuhat kertaa nopeammin kuin osasi odottaa. Siirtyminen pienestä ja kotoisasta päiväkodista koulun yhteydessä olevaan eskariin sujui hienosti, ja täysin ongelmitta. Koulurakennus ja sen henkilökunta on vuoden aikana tullut täysin tutuksi, eikä ekaluokkalaisen tarvitse ihmetellä enää missä mikäkin sijaitsee. Tulevat luokkakaverit ovat kaikki vanhoja tuttuja eskarikavereita, ja opettajaankin on ehditty tutustua jo kaikessa rauhassa. Ekaluokkalainen osaa itse ottaa ruuat koulun ruokalassa, ja viedä astiat pois.

Opettajan antamasta ekaluokalle tullessa osattavat taidot -checklististä hän ruksitti heti melkein kaikki kohdat, mutta kaksi kohtaa hän jätti ruksittamatta, koska niissä hänellä on omasta mielestään vielä harjoiteltavaa: liikenteessä itsenäisesti liikkumisen, ja kaikkien ruokien maistamisen. Mun mielestä hän kyllä maistaa hienosti kaikkea, mutta itsearviointi taitaa olla äidin arviota tiukempi.

Liikenteessä yksin liikkumista me taas ei olla vielä harjoiteltu, nyt alkaakin pikkuhiljaa olla sen aika. Se on asia, joka pelottaa mua ihan hulluna. Miten voin päästää tuon rakkaan lapseni kävelemään joskus yksin kouluun, tai kotiin? Miten voin luottaa siihen, että autot varmasti pysähtyvät, kun pieni tyttö ylittää suojatietä? Miten voin luottaa siihen, ettei joku tule kovaa vauhtia pyörällä ja törmää häneen vahingossa? Ihan järkyttävän pelottavaa, mutta pakko sitä on joskus uskaltaa. Onneksi on koko kesä aikaa opetella, ja onneksi meillä on mahdollisuus hoitaa kouluun viemisiä ja hakemisia syksylläkin niin kauan kuin siltä tuntuu.

Vasu-keskustelussa esikoinen sai kehuja, ja ekaluokan opettajalle annettavaan suunnitelmaan oli kirjattu, että hän tarvitsee haastavia tehtäviä, jotta koulumotivaatio ei laske liian helppojen juttujen takia. Ja mun mielestä se oli hyvin kirjoitettu. Hän lyö meidät vanhemmat ällikällä suunnilleen joka toinen päivä kertoessaan jotain, mitä ei todellakaan tiedetty hänen jo osaavan.

En malta odottaa tätä ihanaa kesää ja lomaa, ja meidän yhteisiä päiviä. On suuri ilo ja kunnia saada viettää ne just meidän ihanien kolmen tytön (ja Oton) kanssa. Ja sitten kun se koulun aika koittaa, olen varma, että kaikki menee hienosti. Tänään kun katselin esikoistamme kahden parhaan kaverinsa kanssa istumassa, kikattamassa ja syömässä pullaa kevätjuhlan jälkeen koulun portailla, saatoin vaan huokaista onnesta. Meillä on käynyt niin uskomattoman hyvä tuuri niin  monessa asiassa, ei voi kuin olla kiitollinen.

Onnea hurjasti meidän rakkaalle esikoiselle hienon eskarivuoden päätöksestä. Me ollaan niin ylpeitä <3 Ja onnea kaikille muillekin eskarivuoden päättäneille ja vanhemmille, tästä se koulutie alkaa! 


Puhelin eskarilaiselle – oliko päätös oikea?

04.04.2018

Me ostettiin viime heinäkuussa meidän silloiselle tulevalle eskarilaiselle, nykyiselle eskarin vikoja viikkoja käyvälle kuusivuotiaalle oma älypuhelin. Ostos jakoi reippaasti mielipiteitä, ja kirjoitinkin silloin kattavat perustelut, miksi meidän mielestä hankinta oli kannattava, ja miksi haluttiin tehdä se jo vuotta ennen koulun alkua. Perustelut löytyvät Oma puhelin eskarilaiselle, miksi? -postauksesta.

Nyt on tullut aika katsoa kulunutta yhdeksää kuukautta taaksepäin. Oliko ostos hyvä juttu? Kannattiko hommata puhelin eskarilaiselle, vai onko sen kanssa mennyt ihan överiksi? Mitä eskarilainen tekee älypuhelimella? Olisiko ollut fiksumpaa odottaa ekaluokkaan ennen puhelimen hankintaa? Näitä ajatuksia pohdin tässä postauksessa.

Puhelimeen käytetty aika

Ihan ekaksi täytyy sanoa, että olen jopa yllättynyt siitä, kuinka vähälle käytölle puhelin on jäänyt. Sovittiin heti alkuun selkeät säännöt puhelimen käytöstä, ja aiottiin pitää niistä tiukasti kiinni. Maksimissaan 1h käyttöä päivässä arkisin ja 2h viikonloppuisin, paitsi pitkillä automatkoilla tai kipeänä. Asennettiin puhelimeen rajoitukset F-Secure SAFE perhesäännöt -palvelun avulla, jotta käytön rajoittaminen ja valvominen sujuu helposti etänä, lasta sen enempää vaivaamatta tai hänen puhelimeensa koskematta. Perhesäännöt ollaan koettu tosi hyväksi, sen sijaan nämä aikarajoitukset on oikeastaan ollut ihan turhia. Puolet ajasta lapsi ei edes muista omistavansa puhelinta, ja siitä on usein akku loppu, koska hän ei muista ladata sitä ilman erillistä huomautusta.

Me ei olla kertaakaan jouduttu vääntämään puhelimen käytöstä, vaan niinä harvoina kertoina kun se 1h on tullut täyteen, hän on reippaasti laittanut puhelimen pois ihan itse. Pitkillä automatkoilla hän on ollut tyytyväinen, kun on saanut käyttää omaa puhelinta, ja niillä se onkin ollut kaikkein kovimmassa käytössä.

Mitä eskarilainen tekee puhelimella?

Arjessa hän muistaa puhelimen hyvin vaihtelevasti, välillä voi mennä viikko että siitä on akku loppu koko ajan, eikä hän edes muista mihin on sen jättänyt. Joskus taas hän viestittelee ja soittelee videopuheluita ystäviensä kanssa Whatsappissa, kuvaa puhelimellaan videoita itsestään ja siskoistaan, tai pelailee. Youtube on estetty puhelimesta meillä kokonaan, mutta Yle Areenaa hän katselee mielellään. Sieltä hänen erityinen suosikkinsa on Hajbo, ja Hajbon klipit, jotka on vähän samanlaisia kuin YouTubesta voisi katsoa, kaikkia DIY-juttuja, stop motion -videoita yms.

Kun hän lähtee kaverille kylään, puhelin lähtee mukaan. Joskus on käynyt niin, että hän ei ole muistanut vastata puhelimeen kun me ollaan soitettu, että pitää tulla kotiin (jos on samassa pihassa asuvalla kaverilla), tai kun ollaan soitettu, että ollaan tulossa hakemaan. Välillä hän myös ei ole kuullut sitä, ja moneen kertaan saatiin kerrata kuinka siihen puhelimeen nyt vastattiinkaan, kun joku soittaa ihan tavallisen puhelun. Näitä asioita on ollut hyvä harjoitella kaikessa rauhassa koko vuosi, koska ekaluokan alkaessa tulee muutenkin niin paljon uutta asiaa, että on hyvä että edes puhelimen käyttö on hallussa jo ennalta. Harjoittelun ei ole tarvinnut olla liian intensiivistä, kun on ollut runsaasti aikaa.

Leikkitreffien sopiminen on helpompaa

Leikkitreffien sopiminen eskarikavereiden kanssa on helpottunut huomattavasti sen myötä kun useammat lapset ovat saaneet puhelimia. Lapset ovat tavanneet enemmän kavereita kuin ennen, koska kyläilyiden sopiminen ei ole enää vanhempien vastuulla. Lapset sopivat niistä itse ja vanhemmat vain kuskaavat, mikä on helppo ratkaisu kaikille.

Aikuisilla usein menee se treffien sopiminen hankalaksi ja ei vaan saa aikaiseksi, mutta sen jälkeen kun lapset on itse alkaneet sopimaan, on leikkitreffien määrä lisääntynyt huomattavasti (eikä siitä ole ollut juurikaan vaivaa meille vanhemmille). Ja hienosti lapset muistavat aina kysyä vanhemmilta, että onhan ok, ennen kuin sopivat mitään.

Kannattiko ostaa oma puhelin eskarilaiselle?

Kannattiko päätös ostaa puhelin eskarilaiselle? Ehdottomasti. Olen iloinen siitä, että varattiin tarpeeksi aikaa puhelimen käytön harjoittelulle. Pikkuhiljaa se puhelimeen vastaaminen on alkanut luonnistumaan paremmin, ja soittaminen ei enää jännitä. Vielä harjoitellaan sitä, että puhelimen muistaisi ladata oma-aloitteisesti, jotta siinä olisi aina tarvittaessa akkua. Harjoitellaan myös sitä, kuinka siitä puhelimesta pidetään huolta kotona ja kavereilla, eikä niin, että se unohtuu jonnekin Barbien kenkälaatikkoon viikoksi.

Omien valintojen perusteleminen

Nämä on tietysti ihan lapsi- ja perhekohtaisia juttuja. Joku toinen muistaa puhelimen ja siihen vastaamisen varmasti heti, ja huolehtii siitä tunnollisesti ensimmäisestä päivästä alkaen. Jonkun kanssa saa tapella pelaamisesta ja videoista, eikä puhelinta saisi kädestä pois yhtään.  Meidän kokemus on ollut positiivinen, ja ratkaisu on osoittautunut todella hyväksi. Ehjänä puhelin on pysynyt loistavasti, siihen ei ole tullut naarmun naarmua tämän 9kk aikana.

Kesällä jotkut kommentoijat ihmettelivät, miksi perustelin tai ”selittelin” valintaamme muille ihmisille. Mun mielestä perusteleminen on hyödyllistä, koska kertomalla omista ajatuksistaan voi saada jonkun toisen ymmärtämään omasta poikkeavaa ratkaisua paremmin. Siksi perustelen mielelläni meidän ajatuksia ja valintoja täällä blogissa, varsinkin tällaisissa isommissa, mielipiteitä jakavissa asioissa ja ratkaisuissa. Ehkä joku saa uuden näkökulman aiheeseen, kun lukee syitä valinnan takana? Mä pystyn seisomaan 100% meidän tekemien ratkaisujen takana, ja punnitsen tällaisia isompia juttuja todella tarkkaan. Siksi perusteleminen on mulle myös helppoa ja miellyttävää.

Pakko tähän loppuun vielä sanoa, että tämä eskarivuosi on mennyt niin hullun nopeasti että en pysty käsittämään! Vastahan me ostettiin kesälomalaiselle se oma puhelin, ja hän otti ensimmäisen selfien. Nyt hänellä on jäljellä enää muutama kerta eskarin uimakoulua, ja päättärimekkoakin on alettu jo katselemaan. Apua!


Tervetuloa kouluun

24.01.2018

Me käytiin tänään ilmoittamassa esikoinen kouluun ekaluokalle. Viime vuonna kaikki sanoivat, että se eskarivuosi menee niin nopeasti, ja mä kyllä tiesin sen jo muutenkin että ihan kohtahan tämä aika koittaa, mutta silti se yllätti. Eskaria on jäljellä enää muutama kuukausi, ja syksyllä meidän esikoinen aloittaa koulun. Tänä syksynä.

Eskari on koulun yhteydessä, mikä helpottaa tulevaa isoa muutosta ihan valtavasti. Koulun tilat ovat tuttuja, lounas on syöty jo elokuusta asti koulun ruokalassa, ja heillä on jopa ollut yhteinen teemaviikko tämän lukuvuoden ekaluokkalaisten ja opettajien kanssa oikeassa koululuokassa. Kevään aikana koulun menoon tutustuminen jatkuu. Hän tuntee jo kaikki tulevat luokkalaisensa, ja tietää mitä koulussa tehdään. Siitäkään ei ole haittaa, että hän on jo pitkään osannut lukea ja laskea, vaikka niitä taitoja ei ekaluokalle mennessä tarvitsekaan osata. Kouluvalmiudet on kaikin puolin kunnossa.

Silti meitä vanhempia taitaa jännittää, vaikka super innoissaan olemmekin. Vaikka kuinka olisi tuttu tila, tutut ihmiset ja valmiudet kunnossa, koulun aloitus on hurjan suuri muutos. Ekaluokka tuo mukanaan suuren määrän uusia asioita, ja paljon vastuuta pienelle ihmiselle. Läksyt, eftis ja omista tavaroista huolehtiminen, koulumatkat ja kaverit. Onneksi me vanhemmat ollaan mukana tukena koulutiellä, ihan niin kuin kaikessa muussakin. Vaikka onhan se jännittävä ajatus, että sitten hänen on pärjättävä ihan yksinkin joissain asioissa, kuten omista tavaroista huolehtimisessa.

Mutta tulevaa muutosta on ihan turhaa alkaa jännittämään etukäteen, tiedän sen. Katsotaan sitä sitten, kun se on ajankohtaista. Nyt nautitaan tämä kevät siitä, että eskarissa on vapaampaa, läksyjä ei ole ja kaikki on tuttua ja turvallista. Ja odotetaan innolla koulun alkua, yhdessä koko perhe. Enemmän kuin jännitetään, ollaan fiiliksissä. Kouluun ilmoittautumista enemmän tuleva ekaluokkalainen itse taitaa kuitenkin olla fiiliksissä siitä, että oppi viikonloppuna solmimaan rusetin kengännauhoihin, ja siitä että hänellä heiluu jo toinenkin hammas. Vaikka hän laskee päiviä koulun alkuun, hän nauttii silti hetkestä, ja se on upeaa, niin pitää ollakin.

Nämä kuusi vuotta on olleet elämäni hienointa aikaa, eikä vähiten siksi, että meillä on niin huiput lapset. On hienoa, kuinka tämä uusi merkkipaalu lähestyy koko ajan, ja on uskomattoman ihanaa päästä kokemaan se taival yhdessä. <3