Ensimmäinen eskaripäivä & arkeen paluu

13.08.2019

Meidän keskimmäinen aloitti tänään eskarin ja se sujui kyllä niin mainiosti että! Aamulla fiilis oli innokas ja lapset olivat kuulemma kaikki kolme nukkuneet oikein hyvin. Laitettiin edellisenä iltana ihan kaikki valmiiksi vaatteita myöten, joten arkeen sujahtaminen sujui aika näppärästi. Ajeltiin aamulla koko porukalla kohti eskaria (ja koulua) ja sinne meidän 6v jäi eskariin tuttujen kavereiden kanssa, tuttuun paikkaan, jossa opettajatkin olivat jo tulleet vähän tutuksi tutustumiskäynneillä ja isosiskon ollessa vielä eskarilainen.

Yritin siinä rohkaisevasti sanoa, että ”katso, tuolla on toi kiva kotileikki-tila”. Vastaukseksi sain painokkaan ”kyl mä äiti tiedän jo, oon leikkinyt tuolla jo kotileikkiä ainakin kaks kertaa!”. Tämä selvä. Sinä olet nyt iso eskarilainen ja pärjäät ihan mahtavasti. Meitä vanhempia ei siis varsinaisesti kaivattu sinne pööpöilemään, joten lähdettiin ulos, sanottiin koululaiselle heipat kun hän jäi kavereiden kanssa pihalle odottamaan koulun alkua ja lähdettiin viemään kuopusta dagikseen. Se kuopuksen dagikseen jääminen mua jännitti oikeastaan kaikkein eniten, kun hän kuitenkin oli ensimmäistä kertaa jäämässä aivan yksin ilman isosiskon tukea sinne.

Mutta sekin sujui hyvin, hän jäi reippaasti istumaan ulos penkille kavereiden kanssa ja jäi odottamaan, että he pääsevät aloittamaan leikit ulkona. Antoi halit ja vilkutti vaan reippaasti heipat meille, eikä edes katsonut perään kun me lähdettiin. Olin suorastaan häkeltynyt. Näinkö helppoa tämä oli? Ihan kuin ei olisi ollutkaan 10 viikon kesälomaa välissä. Kaikki meni niin näppärästi ja rutiinilla. Onko meidän lapset oikeesti jo näin isoja! Kai ne on. Varmasti voi tulla vielä niitäkin aamuja, että hoitoon ei huvittaisi mennä tai kaikki varusteet on hukassa yhtäaikaa ja hikikarpalot nousee otsalle. Mutta tämä oli hyvä alku, nyt arki tuntuu taas paljon mukavammalta ajatukselta.

Eskaripäivän jälkeen meidän tuore eskarilainen kertoi päivästä kuin olisi ollut eskarissa jo ainakin puoli vuotta. Itsevarmana, tyytyväisenä ja iloisena. Ihanaa, että hänen eskarivuotensa alkoi näin kivasti. Päivä oli sujunut myös esikoisella ja kuopuksella yhtä hyvin kuin se alkoikin.

Koulun ja varhaiskasvatuksen jälkeen kaikilla kolmella oli vielä harrastus tänään, kun käytiin kokeilemassa uutta harrastusta. Kolme harrastusta samana iltapäivänä eri puolilla Helsinkiä vaati hieman sumplimista, mutta selvittiin. Harrastusten jälkeen mentiin koko porukalla arjen alkamisen kunniaksi syömään Naughty Brgriin. Ai että oli hyvää!

Ja vähän siinä kyllä valmistauduttiin siihenkin, että tämä äiti ei varmaan ainakaan seuraavaan pariin päivään syö mitään kovin herkullista, haastavaa tai lämmintä ruokaa. Huomenna vihdoin koittaa nimittäin mun jännittämä viisaudenhampaan poisto, mutta ompahan sitten ainakin ohi. Mä olen valmistautunut siihen protskujuomilla, jääkahveilla, kolmella eri jäätelöllä, smoothieilla ja jäädytetyillä kylmäpakkauksilla. Loppuviikolle on luvassa sosekeittoja. En jaksa pelätä pahinta (olen sen jo kerran kokenut) enkä myöskään toivo liikoja. Valmistautumiseni voi olla hieman ylimitoitettua, tai sitten ei. Katsellaan.

Tästä on tosi hyvä jatkaa kohti syksyä. Mulla on hyvät fiilikset siitä, että tästä syksystä tulee tosi työntäyteinen, mielenkiintoinen ja hauska. Vaikka oli ihan parasta olla koko kesä yhdessä, nyt on ihan parasta keskittyä taas täysillä päivisin töihin ja sitten iltaisin ihan täysillä perheeseen. Mahtavaa vaihtelua ja mahtavinta siitä tekee se, että lapset ovat myös arjesta ja kavereista ja rutiineista fiiliksissä.

Nyt saa hei vinkata leffa- tai sarjasuosikkeja, huomenna aion olla hampaan poiston jälkeen sohvalla peittoon kääriytyneenä, kylmäpakkaus poskella loppupäivän! Me just katsottiin yhdessä loppuun Euphoria, mitäs mä voisin katsoa päivällä yksin?


Kohta koulut jo alkaa – syysvaatetta lapsille

29.07.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.

Tämä kesä on mennyt eteenpäin aivan älytöntä vauhtia ja nyt ollaan jo siinä tilanteessa, että meidän lapsilla alkaa koulu kahden viikon kuluttua! OMG! Ruotsinkielisissä kouluissa alkaa Helsingissä opetus taas muutaman päivän myöhemmin kuin muilla, joten siksi vasta kahden viikon kuluttua, vaikka muilla lapsilla täällä alkaa jo 8. päivä. Meidän lapsilla on sitten lokakuussa vaan 2 päivää syyslomaa, kun muilla on viikko, jolloin ero tasoittuu.

Muistan kun panikoin viime vuonna meidän esikoisen aloittaessa ekaluokan, että olinko missannut jotain todella oleellista, kun kaikki helsinkiläislapset tuntuivat aloittavan koulun samana päivänä kun me oltiin vielä ajamassa Ouluun lomalle. Onneksi tuplatsekkaus paljasti, että olin kyllä onneksi kirjoittanut kalenteriini ihan oikean päivän.

Lapset odottavat jo ihan hirveästi että koulu alkaa, esikoinen tokaluokkaa ja keskimmäinen esikoulun alkua. Syksyllä molemmat ovat sitten samassa koulussa, mikä on tosi kiva juttu niin lapsille itselleen kun meille vanhemmillekin. Kaikki on jo tuttua.

Lapset saivat valita Polarn O. Pyretiltä itse itselleen uusia koulu- ja dagisvaatteita. En tiedä miksi, mutta meidän lapset tuntuvat venähtävän aina kesällä ainakin kilometrin. Niin on nytkin käynyt, ja kaikilla jäi taas yhtäaikaa iso satsi käyttövaatetta pieneksi. Keskimmäiseltä jemmaan lemppareita kuopukselle ja esikoiselta siirtyi pieniä vaatteita suoraan käyttöön keskimmäiselle. Monia vaatteita vanhimmat käyttävät yhtäaikaa, kun kokoero ei ole niin suuri. Esikoisen kaappi ammotti aivan tyhjyyttään ja hän olikin aivan innoissaan, kun pääsi valitsemaan itselleen mieluisia kouluvaatteita.

Polarn O. Pyretin syysmalliston vaatteissa on kauniita kukonaskelkuvioita, pallokuosia, tummansinistä ja vaaleanpunaista, violettia ja luonnonvalkoista. Kauniita sävyjä ja printtejä, jotka miellyttävät mun silmää tosi paljon. Tosi iso osa PO.Pin syysvaatteista on sertifioitua luomupuuvillaa, mikä on hieno juttu.

Polarn O. Pyreteissä on muuten juuri nyt myös ihan mielettömän ihania heijastavia reppuja, jollaiset meidän esikoinen ja kuopus valkkasivatkin itselleen. Eskarilaiselle oltiin jo keretty tilata hänen itse valitsemansa uusi reppu muualta, niin hän ei siksi valkannut uutta reppua PO.Pista. Polarn O. Pyretin reput ovat kokonaan heijastavaa materiaalia, mikä on tosi hyvä etenkin esikoiselle, joka tokaluokalla tulee liikkumaan koulumatkoja myös itsekseen välillä. Sitten hän varmasti näkyy pimeinä aikaisina talviaamuinakin.

Meidän 6- ja 7v valitsivat itselleen kauniit kukonaskelkuvioiset housut – toinen haalarin ja toinen ihanat henkseleillä varustetut culottesit. Toinen yhdisti asun tummansiniseen ribbi-puolipooloon ja tupsubaskeriin ja toinen vaaleanpunaiseen PO.P-printtipaitaan. Aivan ihanat yhdistelmät!

2v valitsi itselleen ihanan ”tassupaidan” eli luonnonvalkoisen röyhelöhelmaisen pitkähihaisen, jossa on tassunjälkiä kohokuvioituna. Tassut on aika pop, koska Ryhmä Hau. Paita yhdistyi ihanasti Polarn O. Pyretin säädettävällä vyötäröllä varustettuihin tummansiniseen klassikkoleggingsseihin.

Toiseksi kouluasuksi esikoinen valitsi mielettömän coolin hupparin ja trikoohousut, joissa on kukonaskelkuviota ja isoja palloja siinä päällä. Setti toimii loistavasti sekä yhdessä että erikseen.

Keskimmäinen valitsi ihanan vaaleanpunaisen vakosamettisen liivimekon ja tummansinisen ribbi-puolipoolon. Mulle tulee siitä yhdistelmästä mieleen ihan ysäri, silleen tosi hyvällä tavalla. Mä itseasiassa sovitin liivimekkoa itsekin Tallinnassa viime viikolla, mutta jotenkin en osannut sitten kuitenkaan ostaa sitä, vaikka se näytti kivalta. Keskimmäinen sen sijaan ihastui heti mekkoon ja rohkeasti valitsi sen heti. Se on niin suloinen!

Kuopus tykkää tupsuista ja hupuista, joten pehmeä tummansininen neuleponcho tupsuhupulla ei ollut mitenkään yllättävä valinta. Se yhdistyy aivan ihanasti vaaleanpunaisiin leggingsseihin, mutta toki kaikkeen muuhunkin. Se on ihanan pehmeä ja mukava ja lämmin, siihen on varmasti ihana kääriytyä viileinä syysaamuina.

Kaikki edellämainitut vaatteet (paitsi baskeri joka on villasekoitetta) ovat joko luomupuuvillaa, BCI-sertifioitua luomupuuvillaa tai GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa. Ihanan pehmeitä kaikki vaatteet ja niin kauniita! Oli ihanaa seurata miten innoissaan lapset valitsivat vaatteita ja miten tyytyväisiä olivat uusista asuistaan. Isommilla taisi vaan tulla valinnanvaikeus, että mitä laittavat päälle ekana päivänä kun kaikki oli niin ihania vaatteita. Onneksi tässä on vielä pari viikkoa aikaa päättää.

Jos etsitte muuten kuorivaatteita syksyksi, Polarn O. Pyreteihin on nyt tullut mustia kuoritakkeja ja mustia kuorihaalareita! Ei tummansinisiä, vaan m u s t i a. Mä tiedän, että ainakin lastenvaatepiireissä niitä on toivottu vuosien ajan ja olin itsekin fiiliksissä tästä uutisesta. Meidän pitää vielä sovitella läpi vanhat kuorivaatteet, että onko mun arvioima kasvuvara vielä riittävä vai joko tarvitaan uusia (luultavasti). Nämä mustat on mulla ainakin todella kovasti harkinnassa, ne on niin upeat.

Psst! Kantsii suunnata mun ig-tilille (@iinalaura), sillä siellä on arvonta, jossa voi voittaa vapaavalintaisen repun Polarn O. Pyretin valikoimasta. Nämä sinapinkeltaiset heijastinreput on ainakin mun mielestä ihan totaalinen hitti ja tosi hyvän kokoiset myöskin, tuo isompi on täydellisen kokoinen meidän tokaluokkalaiselle (kun säädettiin vähän olkaimia kesken kuvien ottamisen) ja pienempi sopii hyvin taaperolle.

Mä olen itsekin aivan ihastunut lasten valintoihin, sekä vaatteisiin että näihin kuviin jotka he valkkasivat. Olipa kivaa kuvata pitkästä aikaa yhdessä! Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

Joko siellä odotellaan koulun tai päiväkodin alkua? Mikä luokka teillä alkaa ja millä fiiliksillä?


Eskarin päättänyt esikoinen

29.05.2018

Tänään me juhlittiin esikoisen kevätjuhlaa ja eskarin päättymistä. Nyt meidän perheessä on ihan ehta koululainen, joka sai kesäksi ”läksyjä”, tietää kotiluokkansa, tykkää hulluna tulevasta opettajastaan, ja tulee hienosti toimeen kaikkien tulevien luokkalaistensa kanssa. Koululainen, ihan uskomatonta. Juuri tänään aamulla FB-muistoissa tuntui olevan tavallista enemmän muistoja juuri esikoisesta, ihan kun FB tietäisi, että tänään on tärkeä päivä. Aivan kuin se olisi tiennyt, että juuri tänään haluaisin katsella taaksepäin tätä upeaa matkaa, joka ollaan yhdessä esikoisen kanssa kuljettu näiden vuosien aikana.

Kaksi ensimmäistä pientä hammasta, ja niin uskomattoman iloinen ja aurinkoinen vauva syöttötuolissa. Piknik jonka hän oli rakentanut olohuoneen lattialle elefanttipeiton päälle kaksivuotiaana. Video 3-vuotiaasta esikoisesta juoksemassa pikkusiskonsa kanssa Uutelan kanavalla kauniina kesäpäivänä, ja huutamassa ”aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa”. Pyöräilevä 4-vuotias esikoinen ylpeä hymy kasvoillaan, ”kattokaa kun osaan ilman apupyöriä”. Viime vuoden viisivuotiaasta ei ole kuvaa tältä kyseiseltä päivältä, mutta tuoreessa muistissa on viime vuodenkin kevätjuhlapäivä: hikinen ja pieni päiväkodin juhlasali, jossa esikoinen kavereineen lauloi heleällä äänellä ”Hejdåååå, dagis hejdå, adjöss och goodbye, hejdå!”  ja mä meinasin haljeta ylpeydestä ja onnesta, mun tulevasta eskarilaisesta.

Niin vaan meni nopeasti tämä eskarivuosi, ehkä jälleen kerran vielä tuhat kertaa nopeammin kuin osasi odottaa. Siirtyminen pienestä ja kotoisasta päiväkodista koulun yhteydessä olevaan eskariin sujui hienosti, ja täysin ongelmitta. Koulurakennus ja sen henkilökunta on vuoden aikana tullut täysin tutuksi, eikä ekaluokkalaisen tarvitse ihmetellä enää missä mikäkin sijaitsee. Tulevat luokkakaverit ovat kaikki vanhoja tuttuja eskarikavereita, ja opettajaankin on ehditty tutustua jo kaikessa rauhassa. Ekaluokkalainen osaa itse ottaa ruuat koulun ruokalassa, ja viedä astiat pois.

Opettajan antamasta ekaluokalle tullessa osattavat taidot -checklististä hän ruksitti heti melkein kaikki kohdat, mutta kaksi kohtaa hän jätti ruksittamatta, koska niissä hänellä on omasta mielestään vielä harjoiteltavaa: liikenteessä itsenäisesti liikkumisen, ja kaikkien ruokien maistamisen. Mun mielestä hän kyllä maistaa hienosti kaikkea, mutta itsearviointi taitaa olla äidin arviota tiukempi.

Liikenteessä yksin liikkumista me taas ei olla vielä harjoiteltu, nyt alkaakin pikkuhiljaa olla sen aika. Se on asia, joka pelottaa mua ihan hulluna. Miten voin päästää tuon rakkaan lapseni kävelemään joskus yksin kouluun, tai kotiin? Miten voin luottaa siihen, että autot varmasti pysähtyvät, kun pieni tyttö ylittää suojatietä? Miten voin luottaa siihen, ettei joku tule kovaa vauhtia pyörällä ja törmää häneen vahingossa? Ihan järkyttävän pelottavaa, mutta pakko sitä on joskus uskaltaa. Onneksi on koko kesä aikaa opetella, ja onneksi meillä on mahdollisuus hoitaa kouluun viemisiä ja hakemisia syksylläkin niin kauan kuin siltä tuntuu.

Vasu-keskustelussa esikoinen sai kehuja, ja ekaluokan opettajalle annettavaan suunnitelmaan oli kirjattu, että hän tarvitsee haastavia tehtäviä, jotta koulumotivaatio ei laske liian helppojen juttujen takia. Ja mun mielestä se oli hyvin kirjoitettu. Hän lyö meidät vanhemmat ällikällä suunnilleen joka toinen päivä kertoessaan jotain, mitä ei todellakaan tiedetty hänen jo osaavan.

En malta odottaa tätä ihanaa kesää ja lomaa, ja meidän yhteisiä päiviä. On suuri ilo ja kunnia saada viettää ne just meidän ihanien kolmen tytön (ja Oton) kanssa. Ja sitten kun se koulun aika koittaa, olen varma, että kaikki menee hienosti. Tänään kun katselin esikoistamme kahden parhaan kaverinsa kanssa istumassa, kikattamassa ja syömässä pullaa kevätjuhlan jälkeen koulun portailla, saatoin vaan huokaista onnesta. Meillä on käynyt niin uskomattoman hyvä tuuri niin  monessa asiassa, ei voi kuin olla kiitollinen.

Onnea hurjasti meidän rakkaalle esikoiselle hienon eskarivuoden päätöksestä. Me ollaan niin ylpeitä <3 Ja onnea kaikille muillekin eskarivuoden päättäneille ja vanhemmille, tästä se koulutie alkaa! 


Katsaus kaksikielisyyteen

23.08.2017

Kirjoitin viimeksi meidän perheen kaksikielisyydestä viime vuoden tammikuussa, eli reilut puolitoista vuotta sitten. Sanomattakin on selvää, että kielellinen kehitys on ollut huimaa sen jälkeen, ja nyt mennään jo aivan eri sfääreissä kuin silloin. Silloinkin lapset pärjäsivät jo hienosti päiväkodissa ruotsiksi, mutta nyt voisi sanoa että kielet ovat etenkin esikoisella ihan tasavahvoja, joissain asioissa ruotsi tulee jopa vahvemmin kuin suomi. Keskimmäisenkin ruotsin kieli on nykyään vahvaa, ja hän pystyy kommunikoimaan ruotsiksi oikein hyvin niin arkipäivän asioissa, kuin esimerkiksi kertomaan omista leikeistään/harrastuksistaan/unistaan/ajatuksistaan.

Meidän kuopuksen kielellistä kehitystä onkin nyt jännittävää seurata, hän on kuitenkin ensimmäinen lapsista jolle on systemaattisesti puhuttu ruotsia jo aivan ensi hetkistä alkaen. Vielä hän ei itse sano mitään, mutta reagoi jo tiettyihin sanoihin ja äänenpainoihin. On hauskaa seurata kuinka hän selkeästi tykkää myös ruotsin kielestä, ja on tykännyt siitä jo ihan pienestä asti. En tiedä johtuuko se siitä että ruotsi on lähtökohtaisesti pehmeämpää ja vähemmän töksähtelevää kuin suomen kieli, vai mistä, mutta häntä aina hymyilyttää kun tytöt ja Otto puhuvat hänelle ruotsia.

Uskon että Novalla on jo huomattavasti helpommat lähtökohdat kaksikielisyyden oppimiseen kuin tytöillä aikoinaan, hänellä kun on jo kolme läheistä jotka sitä toista kieltä puhuvat koko ajan. Silloin kun tytöt starttasivat päiväkodissa, Otto oli meidän perheestä ainut joka oikeasti käytti ruotsin kieltä arjessa, eikä hänkään säännöllisesti. Nyt jopa minä käytän ruotsia viitenä päivänä viikossa, kun haen tai vien tyttöjä, ja Nova on kuullut sitä pienestä asti joka päivä.

Mua jännitti etukäteen vähän tämä meidän superpitkä kesäloma, ja yhdeksän viikon tauko päivähoidosta. Mitä se tekee kielelle juuri ennen esikoisen eskarin aloitusta. Huoli oli aivan turha, eikä kieli ruostunut tytöillä kesän aikana ollenkaan. Tipa on aloittanut vahvasti eskarissa, ja hienosti kirjoittaa omaan vihkoonsa viikon tapahtumat ruotsiksi ja osaa kertoa päivistään. Eskaristakin on saatu pelkkää positiivista palautetta. Kesän aikana hän on kuunnellut paljon ruotsinkielistä musiikkia, ja lukenut paljon ruotsinkielisiä helppolukuisia kirjoja, ja lasten lehtiä, joita ollaan hamstrattu Haaparannalta ja Tukholmasta. Esikoinen on myös lukenut paljon ruotsiksi kirjoja kuopukselle, ja laulanut ruotsinkielisiä lauluja.

Niille jotka lukevat meidän perheen kaksikielisyydestä ensi kertaa, suosittelen aiempia postauksiani aiheesta. Meidän päätöksestä opettaa lapsista kaksikielisiä voi lukea täältä, ja TÄSTÄ löytyy video jolla vastasin lukijoiden kysymyksiin kaksikielisyydestä pari vuotta sitten. Lyhykäisyydessään kuitenkin tausta kuuluu niin, että Otto on asunut osan lapsuudestaan Tukholmasta, ja käynyt päiväkodin ja kaikki koulut ruotsin kielellä. Myös työt hän tekee ruotsiksi nykyäänkin, vaikka Suomessa asutaan.

Otto on siis kaksikielinen, ja halusimme yhdessä siirtää tämän suuren rikkauden häneltä lapsille. Mun oma ruotsin kielen taitoni on lähtöisin siitä että aloitin ruotsin lukemisen jo tokaluokalla, eli olen lukenut pitkän ruotsin, ja opiskellut sitä jopa pidempään kuin englantia. Lukion jälkeen kävin myös raskaaksi tulemiseeni asti ruotsinkielistä ammattikoulua. Kykenen hyvin kommunikoimaan ruotsin kielellä, ja etenkin nyt monta vuotta sitä säännöllisesti kuulleena se on melko vahva mullakin. Ei tietenkään tunnekieli, kuten Otolla tai tytöillä, mutta melko luontevasti se sujuu.

Arjessa me tehdään niin, että Otto puhuu aina ruotsia ja mä puhun aina suomea, silloin kun tytöt on hereillä. Ei siis vaihdella kieliä, vaan pidetään kumpikin se oma kieli, koska molemmat ymmärretään molempia kieliä. Tyttöjen ollessa hereillä meillä ei siis käytännössä ole yhteistä kieltä, hah. Kahdestaan ollessamme puhutaan suomea. Ja nyt Novan kanssa ollaan kyllä fuskattu välillä niin, että tyttöjen ollessa hoidossa puhutaan vaan suomea. Tässä pitää skarpata!

Me ollaan kyllä ylpeitä siitä miten hienosti tytöt ovat omaksuneet molemmat kielet, ja tiedetään että tämä on ollut hyvä päätös. Yksi parhaita juttuja siinä on se, että tytöt pääsevät ruotsinkieliseen kouluun. Jo kaksi ja puoli vuotta ollaan saatu nauttia ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen tarjoamista mahdollisuuksista, ja siitä miten loistavaa hoitoa, opetusta ja kokemuksia lapset ovat siellä saaneet. Olen iloinen että he saavat jatkaa samalla tiellä aikuisuuteen asti, ja tulevat kokemaan upeita juttuja koulutiensä aikana.

Hassuja sanasekoituksia meidän lapsilla on kyllä tullut tässä vuosien varrella, tän hetken lemppareita on ainakin esikoisen ”fongata” pokemon, eli ottaa kiinni, kun hän pelaa pokemonpeliä puhelimella ja nappaa pokemoneja ulkona. Ollaan kyllä muistutettu että se on ottaa kiinni, mutta aina sieltä tulee se fongata. Se on söpöä! Keskimmäisellä on ainakin ”klipata” eli leikata saksilla. Viime viikolla mä klippasin hänen hiukset, hah!

Tiedän että siellä ruutujen takana on muitakin kaksi- tai monikielisiä perheitä! Miten teillä sujuu? Oletteko olleet tyytyväisiä erikieliseen varhaiskasvatukseen/kouluun? Mitä lapset ovat tykänneet siitä että heillä on käytössä useampi kieli? Onko teillä ollut hassuja sanasekoituksia?


Ensimmäinen eskaripäivä

15.08.2017

Tänään se sitten koitti, meidän esikoisen ensimmäinen eskaripäivä. Illalla laitettiin kaikki valmiiksi, ja aamulla herättiin ajoissa. Esikoinenkin heräsi ilman herätyskelloa, täsmällisesti tuntia ennen eskarin alkua hän kipitti hihitellen portaita alas, missä mä jo meikkailin kahvikuppi kaverinani. Kysyin jännittääkö, ja hän sanoi että joo, ja hihitti perään.

Kurvattiin koulun parkkipaikalle varttia ennen eskaripäivän alkua, ja napattiin nämä postauksen kuvat pienestä isosta eskarilaisesta. Kyllä siinä meinasi sydän haljeta ilosta ja ylpeydestä! Ihana Tiara!

Mä en ollut aiemmin käynyt vielä edes tutustumassa eskareiden tiloihin, sillä tilaisuus oli keväällä vain viikkoa ennen kun Nova syntyi, ja toisen kerran lapset kävivät siellä dagispäivän aikana keskenään. Nyt näin siis ekan kerran, että tilathan on oikeasti jo ihan koulumaiset, mutta kuitenkin sellaiset rennot. No joo, eskari kyllä sijaitsee koulun yhteydessä että sillä on varmaan jotain tekemistä koulumaisuuden kanssa. Siellä on paljon mahdollisuuksia kaikkeen tekemiseen ja sekä henkilökunta että koko ympäristö vaikutti supermukavalta. Paljon mukavia sohvia, leikkihuoneita, ja paikkoja joissa lukea vaikka kirjaa. Eilen meidän eskarilainen pakkasikin repun täyteen kirjoja mukaan eskariin, oletti varmaan että siellä ei ole kirjoja omasta takaa.

Heti eskariluokan ovelle vastaan tuli Tipan toinen paras kaveri dagiksesta, ja halasi, ja opettajatkin tulivat heti ottamaan lapsia vastaan. Tunnelma oli ihana ja kotoisa, sinne oli mukavaa ja turvallista jättää eskarilainen opettelemaan uusia asioita. Niin me sanottiin heipat ja lähdettiin.

Kun iltapäivällä ajettiin hakemaan häntä, mä kiirehdin oikein että mennään nyt äkkiä mulla on niin ikävä! Heti ekana kun nähtiin Tipa, hän kuitenkin kysyi pettyneenä että miksi me tultiin niin aikaisin hakemaan ja eikö hän saisi jäädä vielä pariksi tunniksi leikkimään kaikkien uusien ja vanhojen kavereiden kanssa. Taisin siis olla ainoa ikävöitsijä, hah. Eskarissa oli ollut tosi kivaa ja he olivat jo tehneet vaikka ja mitä. Parasta oli kuulemma ollut mennä koulun ruokalaan lounaalle, ja mennä ulos leikkimään siihen aikaan kun ennen oli päiväuniaika.

Vaikka olen superylpeä uuteen ympäristöön hienosti sopeutuneesta eskarilaisesta, olen kyllä ihan yhtä ylpeä myös meidän keskimmäisestä, joka ensimmäistä kertaa oli ihan yksin päiväkodissa, ilman isosiskon tukea ja turvaa. Myös hänen päivänsä oli sujunut tosi hyvin, ja oli kiva nähdä kavereita kesän jälkeen, ja meitä vastaan juoksi iloinen ja tyytyväinen lapsi. Sijaisena ollut hoitaja kehui niin reippaaksi ja taitavaksi neidiksi, jolle oli maistunut niin uni kuin ruokakin.

Arvatkaa miten Novan päivä sujui? Hän touhusi koko päivän kaksia 30min päiväunia lukuunottamatta, oppi nousemaan melkein kokonaan itse istumaan, ja etenemään konttauksen, karhukävelyn ja ryömimisen yhdistelmällä vihdoin nopeasti eteenpäin peruuttelun ja muutamien konttausaskelien sijaan. Viime viikolla hän oppi Tukholmassa  vilkuttamaan. Pliis Nova, ole vielä vähän aikaa mun vauva, kun nämä isommat neidit on jo niin isoja muka!

On suuri onni ja siunaus olla näin ihanien tyttöjen äiti, ja olen varma että tästä syksystä tulee ihan paras! Ihanaa tiistaita kaikille <3