Ruutumekossa ja verkkosukkahousuissa

13.09.2017

Mä kuulin eräältä lukijaltani, että hän tykkää erityisesti mun asupostauksista, ja ne sanat lämmittivät mun mieltä ihan äärettömän paljon. Tiedän että asut ei välttämättä ole kovinkaan monen pääsyy tulla tänne, oikeastaan varmasti murto-osa teistä lukee mun blogia nimenomaan aikuisten vaatteiden takia. Mutta asukuvat ja -postaukset on mulle rakas osa blogia, koska pukeutuminen on aina kiinnostanut mua ihan valtavan paljon, ja mä rakastan miettiä erilaisia asuja, ottaa asukuvia ja seurata muotia. Vaikka kasvatuksesta, vanhemmuudesta ja arjen iloista kirjoittaminen on mulle äärettömän tärkeää ja tykkään siitä, mun salainen intohimoni niiden ohella on pukeutuminen.

Ei huolta, blogi ei ole muuttumassa yhtään sen enempää asukuvia sisältäväksi kuin ennenkään, tästä pienestä pukeutumispuheenvuorosta huolimatta. Edelleen aion keskittyä perheaiheisiin pääosin. Halusin vaan avata sitä niitä syitä siellä taustalla, miksi mä täällä perheblogissa asuja ylipäätään säännöllisesti julkaisen.

Näin meidän taannoisella Ruotsin reissulla yhdellä ruotsalaisella naisella Mall of Scandinaviassa vähän samanlaisen yhdistelmän kuin itselläni on näissä kuvissa: laatikkomaisen mekon, ja verkkosukkahousut. Mulle tuli siitä sellainen inspiraatio, se nainen näytti niin upealta ja asu niin kivalta ja rennolta! Olen siitä asti etsinyt sopivaa mekkoa jonka voisin yhdistää mun verkkosukkahousuihin, ja kun näin tämän laatikkomaisen ruutumekon, tiesin heti että siinä se on. Ruotsalaiset naiset on ihan mielettömän tyylikkäitä mun mielestä, ja seuraankin suomalaisten lisäksi lähinnä ruotsalaisia vaikuttajia esimerkiksi Instagramissa.

Ruutumekko on tosi yksinkertainen muuten, mutta kauluksessa on kirjailtu vähän blingiä siihen, mikä tuo muuten arkiseen vaatteeseen hauskaa pilkettä. Mä olin ihan myyty tälle, tässä on varmaan mun tän syksyn käytetyin mekko. Ja sitten kun ilmat viilenee, mekon voi yhdistää hyvin vaikkapa ylipolvensaappaisiin, tai vaikka neulesukkahousuihin verkkosukkisten sijaan. Verkkosukkikset on musta hauskat, ja tykkään niistä kovasti, vaikka eihän niissä mitään järkeä ole lämmityksen tai minkään muunkaan kannalta. Mutta hauska ja helppo trendi ne kyllä ovat. Tosin verkkosukkisten kanssa saa kyllä olla tarkkana ettei mene mauttomuuden puolelle, esimerkiksi minihameeseen tai avonaiseen toppiin en niitä itselläni uskaltaisi yhdistää. Jollain toisella voi näyttää tosi upealta sekin.

Mekko ZARA / Aurinkolasit H&M / Laukku Coach / Kengät Flattered (saatu) / Tupsu H&M / Sukkahousut Pull & Bear

Onko teillä turvavaatteita? Sellaisia, jotka voi laittaa päälle jos mikään muu ei tunnu vaan hyvältä? Mulla ei ollut raskauden jälkeen enää sellaista vaatetta, joka olisi ollut se the vaate jonka voi laittaa aina päälle. Olen etsinyt jotain sellaista, rentoa ja kivaa vaatetta, joka näyttää aina samalta, ja tuntuu aina kotoisalta, vaikka olisi muuten sellainen päivä että ei tee mieli juuri katsoa peiliin. Paras vaate huonoille kroppapäiville on ainakin mulla sellainen kotoisa säkki, joka päällä kelpaa mennä vaikka buffettiin ilman että alkaa kiristelemään. Näitä kuvia otettaessa mulla kyllä ei ollut sellainen päivä, mutta on ihanaa tietää että kaapissa on nyt se turvallinen säkki joka päällä on aina hyvä olla.

Sellaista vaatehöpinää keskiviikkoiltaan! Ihanaa iltaa kaikille <3 


Hopeaa & burgundia

02.09.2017

Mä en ehkä nyt jaksa fiilistellä mitään pimeneviä syysiltoja vielä, kun toivon että nämä lämpimät säät jatkuisivat mahdollisimman pitkään ja pääsisi vähällä pukemisella lasten kanssa ulkoilemaan. Mutta syksyn värit on kyllä ehdottomasti mun mieleen, ja kesäpukeutumisen jälkeen on ihanaa pukea ylle vähän tummempaa ja murrettuja värejä. Syksyn muoti inspiroi mua aina ehkä kaikkein eniten, ja mun mielestä alkusyksystä on jotenkin kaikkein helpointa pukeutua kivasti. Silloin vaatekappaleita voi laittaa päälle jo vähän enemmän, ja rakastan kaikkia ihania neuleita ja muita syksy- ja talvivaatteita.

Viininpunainen on yksi mun lempiväreistä, mutta en vaan osaa käyttää sitä keväällä tai kovin kesällä, loppukesä menee kun silloin on jo vähän syksyviboja. Syksyyn ja talveen viininpunainen, tai hienommalta nimeltään burgundi, on täydellinen. Voisin pukeutua pelkkään viininpunaiseen, mustaan ja harmaaseen aina elokuusta maaliskuuhun, hah.

Ostin Tukholmassa Mall of Scandinaviasta tämän ihanan viininpunaisen puuvillaneuleen, joka on mun mielestä juuri sopiva ”päällysvaate” näille +15-+17 asteen keleille. Ei liian kuuma, eikä liian kylmä. Takissa mulle tulee hiki vielä, mutta ohuemmassa yläosassa kylmä. Tämä on siis neuleiden kulta-aikaa. Pian neuleetkin saa jo peitellä takin alle, niin pakko ottaa kaikki irti tästä ajasta kun ne vielä riittävät yksinään.

Puin pitkästä aikaa jalkaani myös pillifarkut, sillä halusin korostaa kenkiä ja neuletta. Pillit on jotenkin huomaamattomamammat  (vitsi mikä sana muuten, ”huomaamattomammat” voin vaan kuvitella miltä kuulostaa jonkun korvaan joka ei puhu suomea) ja helpommin asuun sulautuvat, kuin näyttävämmät ja leveämmät housut. Mustat pillit on edelleen sellainen vaatekaapin iisi kulmakivi, vaikka tällä hetkellä äitifarkut ja culottesit trendikkäämpiä vaihtoehtoja ovatkin. Iskeekö teille vielä pillit, vai joko olette siirtyneet eteenpäin pilliaikakaudelta kokonaan?

Mä olen menossa ensi viikolla pitkästä aikaa kampaajalle, mikä on kiva! Mun tukka on ihan ylikasvanut ja kulahtanut, ja multa on lähtenyt ainakin sata kiloa tukkaa viime aikoina, kiitos hormonien. Nyt on menossa just se vaihe vauvavuodesta, kun hiukset uusiutuvat ja ohimoilla alkaa paistaa kaljut läikät. Been there done that, mutta aina tulee yhtä jäätävänä yllärinä se kun harjaan alkaa tarttua hillittömiä hiustuppoja. Onneksi tämä on ohimenevää, ja eiköhän uusi raikas väri ja skarpimpi leikkaus pelasta tämänkin tilanteen.

Neule Gina Tricot / Farkut Gina Tricot / Laukku Coach / Kengät Flattered Norma* (saatu) /

Meillä on tänään leffailta Oton ja Oton siskon kanssa, aiotaan vuokrata Fast & Furious 8! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3