Tapetin irroittamista ja tavaroiden siirtelyä – viikonlopuksi kotiin?

02.04.2020

Tulin huikkaamaan tällaiset pikamoikat täältä meidän muuttorumban keskeltä. Me tosiaan päätettiin nyt, että halutaan uuteen kotiin niin nopeasti kuin mahdollista. As in viikonloppuna. Hetken aikaa pyöriteltiin jo mielessä, että oltaisiin vaan viety sängyt sinne heti ja alettu jo nukkua siellä. Siinä ei kuitenkaan ollut mitään järkeä, vaikka houkuttelevalta kuulostikin, heh.

Nyt ollaan roudattu jo paikalle kolmisenkymmentä muuttolaatikollista tavaraa ja purettu niistä valtaosa kaappeihin. Meillä on vieläkin tallessa samat hyvät muuttolaatikot, joita käytettiin jo v.2016 muuttaessa. Niitä menee hyvin meidän autoon yhdeksän kerrallaan penkit kaadettuna, niin kerralla saa ihan hyvin tavaraa siirrettyä. Puretaan tavarat aina heti paikoilleen, niin sitten voi viedä taas tyhjiä laatikoita täytettäväksi.

Aina aamulla mä oon tehnyt töitä, Otto on pakannut muuttolaatikoita ja esikoinen on tehnyt koulutehtävät valmiiksi ja sitten iltapäivät ja illat on mennyt uudella asunnolla. Tämä on toiminut hyvin ja tehokkaasti.

Otto on saanut meidän autolla vietyä myös kirjahyllyjä, kaappeja ja tyttöjen uudet sängyt, joissa pisimmät paketit olivat 208cm pitkät. Onneksi meillä on valtavan iso auto. Toistaiseksi ollaan pärjätty hyvin ihan omin avuin tässä puuhassa, vaikka tekemistä paljon onkin. Meillä ei kuitenkaan ole kiire saada tätä vanhaa asuntoa tyhjäksi, niin siinä mielessä tämä on meille helppoa. Voidaan keskittyä saamaan meille kaikkein tärkeimmät jutut viikonlopuksi valmiiksi uudessa kodissa, kun sitten on vielä pari kuukautta aikaa tyhjentää tätä vanhaa asuntoa pikkuhiljaa.

Saatiin eilen iltapäivällä irroitettua yläkerran yhdestä makuuhuonesta tapetit jo kokonaan ja ilta mulla kului ruokailutilan tapettia irroittaessa. Otto osti ison ämpärillisen Kiilto-tapetinpoistoainetta, jolla saatiin tapetit irti. Yläkerran yhdestä makkarista ne lähtivät isoina suikaleina ja koko hommaan meni ehkä 40 minuuttia. Ruokailutilan tapetin irroittelussa taas kesti mulla tunteja. Alettiin myös tyttöjen kanssa repimään toisesta lastenhuoneesta tapettia (kuivana) irti, koska huomattiin Oton kanssa, että noissa paksummissa tapeteissa se aine ei imeydy niin hyvin siitä päällimmäisen kerroksen läpi, jolloin se irroittaminen on tosi hidasta.

Yllättäen sitä lähtikin kuivana tosi hyvin irti ja saatiin varmaan puolessa tunnissa kolmestaan seinästä jo tosi paljon tapettia pois. Lapset olivat todella eteviä siinä irroittelussa ja he saivat varsinkin niitä pikkupaloja irti, joita on ärsyttävää rapsutella. Olen iloinen, että tapetin irroitus sujui kuitenkin näin helposti, koska meillä ei ollut siitä mitään aiempaa kokemusta ja se vähän jännitti etukäteen.

Postauksen kuvat on eiliseltä. Tänään ollaan jatkettu samoissa puuhissa ja kaikki edistyy hyvin. Saatiin loputkin tapetit irti ja ruokailutilan seinä tasoitettua jo. Siitä lähti samalla maalia irti kun irroitettiin tapettia, joten seinää sai vähän tasoitella ennen kuin sitä pääsee maalaamaan. Se yksi mun tilaama tapetti tulikin jo perille, mutta se ei vastannutkaan ihan sitä, miltä se kuvissa näytti ja se lähti palautukseen. Joten nyt ollaan taas ihan lähtöpisteessä, eikä meillä ole vielä mitään hajua, mitä kaikille seinille tapahtuu. Mutta pikkuhiljaa, ainakin ne ovat kaikki nyt valkoisia, mikä ei ole paha juttu sekään.

Jotenkin on ollut ihanaa vaan keskittyä kaikkiin muuttojuttuihin nyt. Paljon konkreettista tekemistä, mikä vie ajatukset pois kaikesta siitä huolesta, mikä on viime viikkoina ollut mielessä.

Sellaisia muuttokuulumisia meiltä! Pitäkää meille peukkuja, että huomenna me syödään pizzaa, saunotaan ja nukutaan uudessa kodissa! <3


Ensimmäinen kurkistus meidän uuteen kotiin

30.03.2020

Me saatiin eilen avaimet meidän uuteen kotiin ja Instagramin puolella vilautinkin jo meidän olkkaria, kääk! Kuvasin eilen pikaisesti meidän tyhjää uutta kotia. Kodissa on tällä hetkellä vielä aaltopahvit lattialla edellisten omistajien jäljiltä, jotka he ystävällisesti jättivät paikoilleen meille vielä meidänkin muuttoa varten, niin meidän parketit eivät kulu kenkien alla kun kanniskellaan kamppeita. Ei olisi ollut mitään järkeä ottaa niitä pois, kun asunnossa kuljetaan edestakaisin seuraavat viikot. Meillä meni nyt vähän jotenkin pasmat sekaisin kun päästiin sisälle uuteen kotiin.

Tuli samantien sellainen olo, että meidän on päästävä sinne just-nyt-heti pysyvästi! Alunperin ajatus oli siis se, että me ollaan täällä vanhassa kodissa niin kauan, että kaikki on ihan valmista uudessa kodissa, mutta meidän kelkka nyt vähän kääntyi. Meidän olisi vaan niin paljon mukavampi korona-kotoilla uudessa kodissa kuin täällä vanhassa, vaikka siellä uudessa olisikin vähän keskeneräistä. Siellä lapset voivat ulkoilla isolla omalla pihalla ja hyppiä trampoliinilla sydämensä kyllyydestä. Täällä vastassa on ankea tiiliseinä, eikä omalla pihalla ole mitään tekemistä. Me käytiin tänään jo pystyttämässä sinne trampoliini ja lapset olivat niin onnellisia ja kiljuivat ilosta. Sitä oli ihana kuunnella. Tämä tramppa oli meidän strateginen veto, kun ajateltiin, että saadaan sitten rauhassa repiä tapetteja ja muuta, kun heilläkin on siellä tekemistä. Ja samalla sujuu liikuntatunnit kätevästi, heh.

Mutta joo, kurkataanpa nyt sinne kotiin!

Tässä on meidän uusi olkkari. Siellä on aivan mieletön huonekorkeus, joka on just se asia, johon me rakastuttiin. Olkkarissa on myös portaat yläkertaan. Olohuone on avoin meidän keittiöön ja ruokailutilaan ja olkkarin ja ruokailutilan välistä pääsee meidän terassille ja pihalle.

Tässä on meidän eteinen, keittiö ja ruokailutila. Keittiö on vastapäätä meidän yläkerran portaikkoa. Mä vaan rakastan tätä pohjaratkaisua, kun tämä on niin selkeä, eikä ole mitään turhia väliseiniä. Kaikki on niin ihanan avaraa. Keittiö meillä on tosiaan suunnitelmissa remontoida, mutta nyt juuri en vielä osaa sanoa meidän aikataulua. Vanhalle keittiöllekin on jo kohde, mihin se menee  uudelleen käyttöön, joten hukkaan se ei ole menossa. Keittiö on kuitenkin tosi toimiva ja siisti ja miljoona kertaa parempi kuin meidän nykyinen keittiö, niin ei mua haittaisi jonkin aikaa tämän kanssa asustella. Samoin keittiön ja eteisen kivilattiat ovat menossa vaihtoon. Ja ruokailutilan tapetti vaihtuu joko maaliin tai toisenlaiseen tapettiin.

Kodinhoitohuoneeseen ja vessaan pääsee eteisestä, olkkarista katsottuna eteisen oikealta puolelta. Ihanaa kun on tilava kodinhoitohuone ja vessa, joka on ihan omassa rauhassa kodinhoitohuoneessa, ovella erotettuna. Kodinhoitohuoneen ja vessan lattia, sekä vessan muutkin laatoitukset on sellaiset, joita en itse ehkä olisi ekana valinnut, mutta suunnitelmissa ei kuitenkaan ole nyt alkaa mihinkään isoihin kylppäriremppoihin. Pohdiskellaan mikrosementtiä ja/tai kaakelimaalia. Mutta nämä ovat sellaisia vähän pidemmän tähtäimen suunnitelmia. Kodinhoitohuoneessa on vesipiste ja ihanan paljon kaappitilaa! Sinne saa kaikki liinavaatteet ja siivouskamat ja pyykkikorit ja kaikki. Niin parasta.

Eteisestä olkkarista katsottuna vasemmalla on kylpyhuone sekä sauna, jotka ovat ihanan simppelit ja tyylikkäät. Rakastan pieniä valoja pesuhuoneen katossa ja tietenkin meidän tuplasuihkuja! Mun mielestä sekä sauna että kylppäri on aivan ihanan kodikkaat. Tykkään! Niille ei tarvitse tehdä mitään.

Yläkerrassa portaikkoa vastapäätä on meidän toinen kylppäri, joka on ihanan tilava ja pelkistetty. Sillekään ei tarvitse tehdä mitään, tykkään siitä tosi paljon. Kolme suihkua yhteensä on super hyvä juttu!

Makkareita on kolme ja niistä kaksi on samankokoisia kuin mun ja Oton nykyinen masterbedroom ja yksi on ehkä yhden neliön pienempi kuin meidän nykyinen masterbedroom. Kaikki ovat siis valtavan paljon suurempia kuin meidän nykyiset lastenhuoneet. Me otetaan Oton kanssa nyt se kaikkein pienin makuuhuone, koska meidän iso sänky mahtuu sinne ihan hyvin. Lapset saavat kaksi isoa huonetta, joissa heillä tulee olemaan ihan tosi hyvin tilaa nykyiseen verrattuna. Näistä kuvista ei ehkä ihan hahmota vielä sitä, minkä kokoisia lastenhuoneet ovat, mutta sen näkee varmasti sitten paremmin, kun saadaan ne valmiiksi. Toisessa lastenhuoneessa on aivan hurmaava kulmaikkuna ja kaikissa huoneissa on _sikana_ kaappitilaa verrattuna siihen, että nykyisin molemmissa lastenhuoneissa on kaksi hyllykaappia.

Sellainen pikakierros meidän kodissa! Mä laitan heti postauksen julkaisun jälkeen vielä IG Storyyn videomuotoisen kierroksen uudessa kodissa, jossa siitä saa ehkä toivottavasti hieman paremman käsityksen vielä. Näistä kuvista osan olen kuvannut puhelimella, että sain ultralaajaa kuvaa ja osan kameralla.

IIK! Katsotaan nyt mitä tässä tapahtuu ja kuinka nopeasti asiat etenevät kaikilta osin. Meillä on niin paljon vielä kysymysmerkkejä ilmassa. Yksi juttu on myös se, että meidän pitää saada ne vanhat tavarat eteenpäin täältä vanhasta kodista, joista ollaan luopumassa. Esimerkiksi kerrossänky (jää pieneksi), astianpesukone, ruokapöytä ja pinnatuolit, paljon kirjoja, joitakin astioita, meidän v.2012 ostettu hyvin toimiva pesukone (joka ei riitä 7kg täyttömäärällä enää meidän tarpeisiin) ja sitten paljon kaikkea pienempää kampetta, kuten Pipsa Possu -leluja, parkkihallileluja ja muita, joilla lapset eivät enää leiki. Ja joitakin vauvatavaroitakin meillä on vielä säästössä, kehtoa ja sitteriä ja muita. Olin ajatellut etukäteen pitää kotikirppiksen täällä sitten kun ollaan muutettu pois, mutta nyt näyttää epätodennäköiseltä, että sellainen onnistuisi ennen kesäkuuta. Pitää vähän miettiä, että miten me oikein tehdään.

Jotenkin tosi sellainen sekava (mutta onnellinen) olo, kun me ei oikeasti tiedetä nyt yhtään, että mitä tässä tapahtuu. Mutta aloitettiin pakkaaminen ja Otto kävi viemässä tänään jo yhden kierroksen pahvilaatikoita uudelle asunnolle. Kai me nyt ollaan niinkuin muuttamassa niin nopeasti kuin mahdollista. Jännittävää! Paljon remppa- ja sisustusjuttuja on tulossa heti kun vaan tapahtuu. Yksi ihana tapetti me jo löydettiin ja tilasin sitä tänään. Vaikka nyt ollaan vähän kysymysten äärellä, niin silti fiilis on vaan niin hyvä.

Eilen kun me seistiin meidän uudessa kodissa ekaa kertaa sen näytön jälkeen niin oli vaan jotenkin tosi epätodellinen fiilis. Asunto oli vielä paljon hienompi ja tilavampi ja ihanampi kuin muistin. Pihakin oli paljon isompi kuin muistin ja siis en kestä, siellä oli omenapuita ja kirsikkapuu! Se fiilis vahvistui entisestään, että me tehtiin niin oikea päätös. Nyt vaan tehdään kovasti töitä, että päästään asumaan sinne mahdollisimman pian. Tämä uusi koti on kaikkea mitä me haluttiin. <3