Suuri maalaus olohuoneen seinälle

06.07.2020

Muistatteko, kun kerroin, että aion itse maalata suuren maalauksen meidän olohuoneen seinälle? Siitä on jo aikaa, kun asiasta jossain mainitsin, mutta vasta nyt löytyi sopiva rako tällaiselle puuhalle, kun edessä oli kokonaan vapaa sateinen viikonloppu. Meillä on olohuoneessa ollut valmiit kiinnikkeet kahdelle todella suurelle taululle valmiina ja ajateltiinkin, että akustiikan (ja toki sisustuksen) vuoksi olisi kiva kiinnittää niihin molempiin jotain ihanaa. 

Lauantaina päätettiin extempore lähteä sitten ostamaan suurta maalauspohjaa, jollaisia tiesin Espoon Ainoan Sostrene Grenessa olevan. Mulle on tullut viime päivinä tosi paljon kysymyksiä meidän maalaustarvikkeista Instagramin puolella ja ne on siis kaikki ostettu sieltä. Siellä on hyvä valikoima maalaustarvikkeita, maaleja, siveltimiä ja erikokoisia maalauspohjia. Suosin itse maalustarvikeostoksissa kivijalkamyymälää, koska yleensä silloin kun inspiraatio iskee, on maalaamaan päästävä heti.

Sieltä tosiaan löytyi 120×150 kokoinen maalauspohja, joka ostettiin muiden maalaustarvikkeiden ja lehtikultahippujen lisäksi. Käveltiin parkkihalliin meidän autolle ja alettiin lastaamaan maalauspohjaa kyytiin. No eihän se hitto vieköön mahtunut. Yritettiin niin takaluukusta kuin ovistakin, kaikki penkit kaadettuna. Se jäi muutamasta sentistä kiinni, eikä vaan siis kertakaikkiaan mahtunut. Minä siis nappasin valtavan maalauspohjan kainaloon ja matkustin julkisilla Tapiolasta kotiin sen kanssa. 

Helsingin puolella vielä kävelin sitten useamman kilometrin vesisateessa ja kovassa tuulessa ja meinasin lähteä lentoon – en kestä. Otto tuli lasten kanssa kävellen puolimatkaan mua vastaan ja otti maalauspohjan kannettavakseen. Jos ei muuta, niin oli ainakin loistavaa käsivarsitreeniä tuon maalauspohjan kantaminen ja tuulta vastaan taisteleminen. Välillä tuntui, että maalauspohja oli kuin purje, sillä tuuli tuuppi mua tiellä ihan minne sattui. Mutta päästiin kuin päästiinkin ehjänä perille, niin minä kuin maalauspohjakin. Nyt mua naurattaa joka kerta kun katson sitä, kun muistan miten rakkaudella mä matkasin sen kanssa. Keräsin kyllä ihania hymyjä ihmisiltä kun toikkaroin ison maalauspohjan kanssa ja mulle avattiin matkalla oviakin täysin pyytämättä. Tuli hyvä mieli ja kiittelin kovasti. 

Kotona levittäydyin maalauspohjan ja maalien kanssa eteisen lattialle ja maalasin loppuillan. Lapset maalasivat omia maalauksiaan mun vieressä kodinhoitohuoneessa. Vitsit se oli rentouttavaa, uppoutua vaan maalaamiseen ja värien sekoitteluun. Nautittiin siitä kaikki ihan täysillä. Maalasin vielä muutaman tunnin lasten mentyä nukkumaan ja sitten jätin maalauksen hautumaan yön ajaksi.

Jatkoin maalauksen viimeistelyä vielä sunnuntaina, kun olin keksinyt mitä halusin vielä sille tehdä. Värit maalaukseen valikoituivat meidän sisustuksesta ja mun lempiväreistä: harmaata, valkoista, kultaa ja vaaleanpunaista. Kultalehdet olivat ihan mieletön lisä siihen, niistä tuli juuri sellaista ilmettä kuin halusinkin. Mä rakastan sitä, miten maalatessa voi vaan kokeilla kaikkea, eikä ole olemassa oikeaa tai väärää. 

Tänään nostimme maalauksen olohuoneeseen sille kuuluvalle paikalle. Tai siis romanttisesti näin ajattelimme tekevämme, kunnes huomasimme, että vanhat kiinnikkeet ovat muutamalla sentillä väärässä kohdassa. Taas kaikki oli muutamasta sentistä kiinni tämän saman maalauspohjan kanssa. Se todella tahtoi meidän näkevän vaivaa eteensä. Ja mehän nähtiin. Otto porasi uudet reiät ja viimein meidän olohuoneessa oli suuri maalaus paikoillaan. Mä tykkään siitä, vaikka se onkin omatekemä ja omia teoksiaan kohtaan tulee usein oltua kriittinen. Tätäkin tuijottelin ja tarkastelin armottomasti niin monta kertaa ja mietin, mitä se vielä kaipaa ja lisäsin pieniä yksityiskohtia. Mutta fakta on se, että kun musta viimein tuntui siltä, että se ei kaivannut enää mitään, se oli valmis.

Ja siinä se nyt on, meidän olkkarin seinällä, korkealla viemässä katsetta ylemmäs. Se toi ihanasti väriä meidän muuten niin vaaleaan olohuoneeseen. Tykkään. Ihaninta oli kuulla lasten mielipiteitä taulusta ja siitä, mitä siinä tapahtuu heidän mielestään. Tällä hetkellä tuntuu, että taulu on juuri sellainen kuin halusinkin ja se saa olla tuossa kaikessa rauhassa. Voihan olla, että joskus se menee vaihtoon tai sitten voi olla, että siitä tulee sellainen esine, jota tuijottelen vielä mummonakin, ei voi tietää vielä. 

Mutta mikä tärkeintä: sen tekeminen oli hauskaa, rentouttavaa, ihanaa ja se vei mut kunnolla takaisin maalaamisen pariin. Rakas harrastus, joka unohtui aivan liian moneksi vuodeksi. Tänä vuonna olen saanut sen takaisin. Ja kuinka paljon nautinkaan siitä, kun saan vaan maalata ja antaa ajatusten lentää. Lapsena ja teininä maalasin ja piirsin lähes joka ikinen päivä. Hiilikynillä, öljyväreillä, kuivapastelleilla, akryyliväreillä, akvarellikynillä. Nyt olen löytänyt takaisin akryylivärien ja vesivärien pariin, enkä enää halua unohtaa niitä.

Tykkäättekö te maalata tai piirtää?


Viikon arkikuva 15/52

23.05.2020

Tässä kuvassa maalaan kankaalle akryyliväreillä ekaa kertaa 13 vuoteen. Vitsi mikä fiilis! Olen ehkä joskus täällä maininnutkin, että kuvataide on ollut joskus valtava osa mun elämää. Olen käynyt kuvisluokalla yläkoulun ja harrastin myös taidekoulua ja öljy- ja akryylivärimaalausta koko lapsuuteni ajan. Piirsin ja maalasin lähes joka päivä siihen asti, että menin lukioon. Suunnittelin vaatteita, maalasin muotokuvia ja tein sisustussuunnitelmia.  Mun huoneessa oli maalausteline, jossa oli aina joku maalaus kesken. Lukiossa kuvataideharrastus vaan jäi koulun pakollisia tunteja luukun ottamatta ja sen jälkeen olen vaan satunnaisesti piirtänyt tai askarrellut lasten kanssa.

Maalaaminen oli mulle tosi tärkeä tapa ilmaista itseäni aina ennen. Osittain se on ehkä korvautunut tällä kirjoittamisella ja valokuvaamisella – en mä täysin ole luopunut itseni ilmaisusta. Mutta en ole edes tajunnut miten paljon olen kaivannut maalaamista! Miten paljon olen kaivannut sitä tunnetta, että saa vaan sekoitella värejä ja kokeilla erilaisia tekstuureja ja vaan maalata kankaalle mitä mieleen tulee. 

Me maalattiin lasten kanssa tällä viikolla parinakin iltana. Ostin maaleja ja canvas-pohjia, koska halusin harjoitella vähän pienemmällä pohjalla ennen kuin maalaan meidän olkkariin ison taulun. Levitettiin kaikki meidän kodinhoitohuoneen lattialle ja alettiin maalaamaan. Se oli niin rentouttavaa, siinä vierähti pari iltaa aivan huomaamatta kun näitä tehtiin. Oli ihanaa katsoa sitä, miten lapset innostuivat kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja värejä. Miten paljon he tykkäsivät maalata! Tuli ihan se oma lapsuuden into mieleen, taisin kyllä olla itse nytkin vähintään yhtä intona kuin silloinkin. 

Mun mielestä yksi hyvä keino, jos haluaa saada esim. yhtenäisen taulukollaasin, jonka tekemiseen jokainen saa osallistua, on se, että sopii yhdessä esim. 3-4 eri väriä, joita jokainen käyttää. Kun pitäytyy näissä tietyissä väreissä, maalaukset sopivat yhteen, vaikka on neljä eri maalaria ja neljä eri tyyliä. Näin me tehtiin ja lopputuloksesta tuli mun mielestä aivan ihana! Nyt pitää vaan keksiä mihin ripustamme tämän kollaasin.

Sain 30×40 kokoista maalausta tehdessäni kyllä huomattavasti lisää luottoa itseeni. Mä osaan edelleen maalata sellaista jälkeä, mikä miellyttää mun omaa silmää. Ja oman kodin seinälle maalatessa sehän on tärkeintä, että itse tykkää. Seuraavaksi aionkin ostaa 150cm leveän kankaan ja maalata ison maalauksen meidän olkkarin seinälle. Aion kokeilla erilaisia tekstuureja ja valita värit meidän sisustuksesta. Taulusta tulee abstrakti. Nuorempana maalasin enemmän esittäviä maalauksia, muotokuvia ja asetelmia. Nyt olen aivan hulluna siihen, että saan vaan kokeilla mitä tapahtuu ja sekoitella ja sotkea sydämeni kyllyydestä. 

Äidillä on edelleen tallessa Oulussa mun vanha maalausteline ja hän lupasi lähettää sen mulle. Ihanaa palata vanhan rakkaan harrastuksen pariin. En tiedä kuinka kauan tämä innostus kestää, mutta nautin tästä ihan valtavasti. En halua enää koskaan unohtaa maalaamista niin pitkäksi aikaa kun nyt unohdin! Se on niin rentouttavaa ja ihanaa, siinä voi unohtaa kaiken muun ja keskittyä vaan tekemään erilaisia kuvioita ja värejä. 

Lapset tykkäsivät maalaamisesta niin paljon, että he jo kyselivät koska ostetaan lisää canvas-pohjia ja pidetään maalaustalkoot. Seuraavaksi pitäisi kuulemma maalata safari-teemaisia maalauksia koululaisten huoneeseen ja sitten pinkkiä satumaailmaa 3-vuotiaan huoneeseen. En malta odottaa! 

Onko siellä muita, jotka tykkäävät maalata? Tai muita, joilla harrastus on ollut iso osa elämää ja sitten vaan jäänyt ihan kokonaan jostain syystä?