Joulukalenteri 2015 luukku 5

05.12.2015

Koska lahjaostokset on paras hoitaa heti alkukuusta, näin alkuun saatte aika tiiviiseen tahtiin näitä lahjavinkkejä! Vain aikataulutuksen vuoksi ei ole järkevää porrastaa lahjavinkkejä viikon välein, koska kolmen viikon päästä kaikki hyvät jutut on jo loppu. Eli tänään siis luvassa lahjavinkkejä miehille, isille, veljille ja poikaystäville. Tämän oppaan kokoamiseen olen käyttänyt apuna sekä Ottoa että meidän kaveripiirin miespuolisia henkilöitä, ja suorittanut empiiristä tutkimusta siitä, mitä he haluaisivat lahjaksi jos saisivat itse valita. Totesin tämän hyväksi tekniikaksi, sillä sitten en ainakaan paljasta vahingossakaan mitä olen ostamassa Otolle, hah!

1. Tuoksut & Hygieniatuotteet (esim. Victor & Rolf Spicebomb, Stockmann)

Victor & Rolfin Spicebomb tuoksuu herkulta, ja tuo pullo on kuin mieletön taideteos jo itsessään. Googlailun perusteella se on noussut yhdeksi tämän vuoden ostetuimmista miestentuoksuista, ja omakin testituoksuttelu kyllä sai sen valikoitumaan lemppariksi. Miehet kuulemma tykkäävät saada sekä tuoksuja, että ihan perus arkipäivän kosmetiikkaa: shampoo-hoitoaine-suihkugeelipakkauksia, tuoksu + deodoranttipakkauksia ja niin edelleen.

2. Lahjakortti vaatteisiin tai elektroniikkaan (esim. Verkkokauppa, H&M tai Stockmann)

Ihan ensimmäinen vastaus melkein jokaiselta haastattelemaltani dudelta. Onhan se lahjakortti helppo, silloin lahjansaaja saa itse ostaa mitä haluaa, ja itsekin lahjakorteista tykkään. Tätä en ehkä itse kuitenkaan ostaisi ainoaksi lahjaksi esimerkiksi Otolle, koska haluan antaa myös jotain sellaista missä on oikeasti ajatusta takana, jotain sellaista mikä osoittaa että mä tiedän mistä hän tykkää ja olen kuunnellut vuoden tai syksyn aikana hänen toiveitaan (vaikka hän ei niitä erikseen koskaan kerrokaan).

3. Sukat (esim. Happy Socks, Zalando)

Sukat, löytyivät omaltakin listaltani. Miehet kaipaavat sukkia ja ne ovat kyllä perusvarma lahjavalinta. Miehen tyylistä riippuen voi olla kesympi ja ostaa yläreunasta värikoodattuja mustia sukkia, tai sitten vaikka Happy Socksin huippuhauskoja ja persoonallisia sukkia villimmälle hemmolle.

4. Bokserit (esim. Björn Borg, Zalando)

Niitä tarvitaan toki aina. Bokserit ja sukat on molemmat sellaisia, mitä ei kuulemma aina tule itse vaatteita shoppaillessa napattua mukaan, kun ei vaan muista, siksi niitä on kiva saada lahjaksi.

5. Just Cause 3 tai Star Wars Battlefront PC:lle, XBOX Onelle tai Playstation 4:lle (esim. GameStop tai Anttila)

Nämä kaksi peliä ovat kuulemma the shit tällä hetkellä, jos tätä minun pienen otoksen tutkimustani on uskominen. Meiltä löytyy kotoa molemmat, ja kyllä Otto tuntuu viihtyvän kavereidensa kanssa pelaten oikein mainiosti molempien parissa. Uskokaa mua, olen myös nähnyt sen kun Otto osti vahingossa ihan huonon pelin, ja näistä kumpikaan ei aiheuttanut onneksi sellaista reaktiota.

6. Laadukas nahkavyö (esim. Tommy Hilgifer, Stockmann)

Hyvä vyö kuuluu ainakin meidän perheen kaksilahkeisen perusvarusteisiin, ja kyselyn perusteella myös monen muun. Muista tarkistaa vanhasta vyöstä oikea koko ennen ostamista, että joulukinkut mahtuvat hyvin kyytiin!

7. Rannekello (esim. Daniel Wellington, Stockmann)

Koskaan ei ole liikaa hyvännäköisiä rannekelloja, ja valikoimassa on hyvä olla sellainen arkikello ja vähän juhlavampi kello ainakin. Jos jompikumpi tai molemmat uupuu niin tässähän on tosi hyvä lahja. Ja Daniel Wellingtonin kellot sopii myös niille joilla on sekä nahkarannekkeinen arkikello, että juhlavampi kokometallinen kello. Ne kun ovat vielä ihan erilaisia näistä kahdesta perustyypistä ja sopivat vähän molempiin, asustuksesta riippuen.

Näiden lahjojen lisäksi mieleen tulee tietty kaikki harrastuksiin liittyvät jutut, mutta ne on tietenkin yksilöllisiä joka dudella. Toivottavasti lahjaoppaasta oli apua jos tuskailette siellä lahjojen kanssa! Ja hei kertokaa ihmeessä mitä te aiotte ostaa perheen ja suvun miespuolisille? Jos vaikka itsekin saisi vielä viime hetken vinkkejä tähän pohdintaan!

Ihanaa lauantaita <3


Joulukalenteri 2015 luukku 4

04.12.2015

Alkavan viikonlopun kunniaksi neljännestä luukusta paljastuu piparijuustokakun ohje! Tein piparijuustokakkua viime viikkoisiin pikkujoulujuhliin joissa se teki hyvin kauppansa. Ohje on superhelppo, eikä vaadi kovinkaan montaa ainesosaa. Valmisteluihin meni noin vartti, ja kakku hyytyi reilussa kolmessa tunnissa jääkaapissa valmiiksi. Alkuperäinen ohje on Arlan sivuilta, mutta muokkasin sitä vähän omaan makuun sopivammaksi.

Helppo piparijuustokakku glögikastikkeella

100g pipareita

75g voita

2prk Arla piparkakkurahkaa

4dl vispikermaa

kanelia

1tl vaniljasokeria

5 liivatelehteä

200g puolukoita

1,5dl glögiä

0,75dl sokeria

Murskaa piparit ihan pieneksi muruksi. Sulata voi ja sekoita piparimurun joukkoon. Painele pipari-voiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Vatkaa kerma, sekoita joukkoon kaksi purkkia Arlan piparkakkurahkaa. Liota liivatteet pieneen tilkkaan vettä, ja kaada kerma-rahkaseoksen joukkoon. Lisää reilusti kanelia ja teelusikallinen vaniljasokeria mausteeksi, ja kaada vuokaan. Anna hyytyä vähintään 3h jääkaapissa. Soseuta kohmeiset puolukat sauvasekoittimella (tai millä vaan), ja keitä glögistä ja sokerista siirappi. Sekoita yhteen puolukat ja glögisiirappi. Tarjoile kakku glögisiirapin kanssa, ja laita koristeeksi vaikka kanelitanko ja puolukoita. Meillä vähän koristelu jäi kun tuli kiirus, mutta hyvää oli!

Mikä on teidän joulujen lempparein makea herkku?


Joulukalenteri 2015 luukku 2

02.12.2015

 

Tokassa luukussa pääsette kurkkaamaan mun joululahjatoiveita! Listasin seitsemän toivetta ylös ja perustelin, miksi toivon juuri kyseistä lahjaa.

1. Estelle & Thild Fresh Water Lily Body Lotion

Luomukosmetiikkamerkki Estelle & Thildin ihana vartalovoide jonka sain testiin on jo melkein loppuun kulutettu, ja toivon saavani sitä joululahjaksi lisää. Tuoksu on huumaava, ja voide imeytyy nopeasti, usein teen niin että sekoitan tähän pari tippaa itseruskettavaa, niin saan kevyttä hehkua mutta en ole yliruskea näin keskellä talvea.

2. Rebecca Minkoff Love -laukku tai Mini Love -laukku

Olen kuolannut tätä kyseistä mallia nyt hetkisen, ja vakuuttunut siitä että juuri tämän mä tarvitsen seuraavaksi. En osaa päättää haluaisinko ennemmin minin vai normikokoisen Loven. Myös värin suhteen on hankaluutta, sillä rakastan tuota isommassa laukussa näkyvää Sandstone-väriä, mutta tiedän että käytännöllisin olisi ottaa musta kultaisilla yksityiskohdilla, jolloin se sopisi kaikkiin mun muihin asusteisiin ja koruihin.

3. Happy Socks sukat

Tai ihan mitä vaan sukkia, niitä ei nimittäin koskaan ole tarpeeksi eikä ainakaan parillisia! Terveisin toisessa jalassa ikivanha ehjä Happy Socksin pinkki-keltapilkullinen sukka ja toisessa jalassa vaaleanpuna-punaraitainen H&M sukka, jonka kantapäässä on reikä.

4. Fleece-pyjamahousut, H&M

Mukavuus on kotona kaiken A & O ja se on jo perinne että ostetaan jouluisin Oton kanssa toisillemme uudet lökärit. Tällaiset fleece-versiot multa vielä puuttuukin kokoelmasta, ja siis en voi kyllä kuvitella kovin montaa mukavampaa materiaalia lökäreille kuin juuri fleecen. Enkä tuota herkkua Mikki Hiiri -kuosiakaan pistäisi pahitteeksi.

5. Sophie Kinsella Shopaholic to the Rescue -kirja

Vihdoin Himoshoppaaja-sarja on saanut jatkoa, ja tässähän olisi ihan täydellinen aattoillan kirja. Vähän kinkku-sinappi-joululimppuja, glögiä ja kirjaa lukemaan uudet pyjamahousut jalassa. Ai että!

6. Arne Jacobsen Design Letters mukit I & O

Meillä on jo lapsille omat Z- & T- mukit joten olisi hauskaa jos multa ja Otoltakin löytyisi omat samanlaiset.

7. Marimekon Oiva Siirtolapuutarha -lautasia

Meillä on Marimekon Siirtolapuutarha -kulhoja ja Tasaraita-mukeja ja tykkään molemmista ihan hulluna. Nämä siirtolapuutarha -lautaset olisivat kivoja kavereita niille, mä vaan rakastan tuota ihanaa kuosia.

Mitä teidän ihanien joululahjalistoilta löytyy? Ja hei, musta vai sandstone -värinen laukku??

 


Joulukalenteri 2015 luukku 1

01.12.2015

Tervetuloa But I’m a human not a sandwichin kolmanteen joulukalenteriin, joka starttaa tänään! Joka päivä on luvassa jotain uutta: Hassuja pikkujuttuja, syvällisempiä pohdintoja, lasten mietteitä ja teidän toivomia juttuja. Tänään mä olin klassisesti unohtanut ajastaa postauksen, ja huomasin sen vasta nyt, mutta jatkossa siis joukukalenterin luukku avautuu joka aamu kello 8.00. Ihanaa joulukuun ensimmäistä!

Tänään aloitetaan lasten selityksillä – lapset saivat selittää kymmenen joulaiheista sanaa kumpikin erikseen, ja vastauksista tuli aika hulvattomia!

TONTTU

Zelda: Nooo tonttuwakki. (tonttulakki).

Tiara: Semmonen joka kurkkii ikkunasta miten lapset käyttäytyy.

JOULUKUUSI

Zelda: Noo te on puu, jotta ei oo wavoja. (Nooo se on puu, jossa ei oo valoja).

Tiara: Semmonen mikä näyttää että on joulu.

JOULUSUKKA

Zelda: Nooo ei wuoka, vaan tukka. (Noo ei ruoka, vaan sukka).

Tiara: Semmonen johon voi laittaa vaikka karkkia.

PIPARI

Zelda: Nooo wuoka, te on iwtapawa. (Nooo ruoka, se on iltapala).

Tiara: Semmonen jota syödään jouluna, se on ruskea.

LANTTULAATIKKO

Zelda: Öööö…. No pintettawinnatta te on. (Prinsessalinnassa se on).

Tiara: Semmonen jossa voi säilyttää jotain.

JOULURAUHA

Zelda: En mä tiedä. Mä waitan Tiawan tukat. (Mä laitan Tiaran sukat).

Tiara: Että saa olla rauhassa jouluna. Rauhassa ruokalevolla.

JOULUTÄHTI

Zelda: Te on tähti, te juohkee. (Se on tähti, se juoksee).

Tiara: Semmonen mitä katsotaan ulkona.

KORVATUNTURI

Zelda: Te on tewwanen tawo. (Se on sellanen talo).

Tiara: Siellä joulupukki ja tontut asuu.

JOULUPUKKI

Zelda: Noo opettaja te on. Te tuo muwwe pattokitawan. (Se tuo mulle bassokitaran).

Tiara: Semmonen joka katsoo maalman lasten perään ja tontut voi myös ottaa pukille kuvia että onko lapset nätisti ja sit pukki päättää et tuoko se lahjoja vai ei.

KULKUNEN

Zelda: Te kiwitee. (Se kilisee).

Tiara: Se on semmonen jota käytetään jouluna.

Ihanaa joulukuun ensimmäistä kaikille <3


Joulukadun avajaiset 2015

23.11.2015

Se hetki, kun Aleksanterinkadun valot syttyvät marraskuun toisiksiviimeisenä sunnuntaina on joka vuosi vaan yhtä taianomainen. Väkijoukko kohahtaa ja kiljahtelee innoissaan, ja aplodit raikuvat. Kun valot ovat syttyneet alkaa jännittynyt odotus: milloin joulukulkue saapuuu omalle kohdalle. Lapset heiluvat omilla paikoillaan ja silmät loistaen odottavat ja odottavat. Ihmiset tungeksivat ja hyörivät. Vihdoin ensimmäinen poliisiauto kurvaa kohdalle, nyt se alkaa!

Sieltä saapuvat poliisiautot, paloautot ja tontut. Nallet, jääkuningatar ja ihanat basset houndit omistajineen. Se jättimäinen lahjapaketti, Kansallisoopperan upeat balettitanssijat ritareina ja jääprinsessoina. Seuraa pieni tauko, ja sieltä se tuttu jättimäinen poro viimein alkaa näkymään. Poron takana tulee iltapäivän odotetuin tyyppi, joulupukki reessään kera joulumuorin ja tonttujen. Pitkään odotettu paraati on ohi yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin. Joulun odotus on virallisesti alkanut.

Helsingin keskusta on joulunaikaan niin kaunis, että jopa lapsuudenmaisemiinsa Kauniaisiin haikaileva aviomieheni sanoi tänään, että ymmärtää miksi rakastan keskustaa niin paljon, ja mikä mua siinä inspiroi. Joulukellot, joulukuuset ja valoköynnökset, tuhannet pienet tuikkivat lamput. Voi kun jouluista Helsinkiä voisi purkittaa, ja fiilistellä niinä jääkylminä kevätaamuina, kun kesään on vielä liian pitkä matka, mutta jouluun vielä pidempi. Joulunaika on toivoa täynnä.

Ennen joulukadun avajaisia me käytiin Stockmannilla morjenstamassa pukkia lasten kanssa, ja ihastelemassa joulumaailman koristeita. Tytöt uskaltautuivat vaihtamaan pari sanaa pukin kanssa, ja esikoinen antoi pukille omaksi aamulla taiteilemansa piirustuksen. Pukki oli otettu.

Sen jälkeen piipahdettiin Fazerin pikkujouluissa World Trade Centerissä, missä oli suklaatastingia, jouluvalokuvausta ja ihana joulupukin paja. Joulupukin pajassa sai lähettää suklaayllätyksiä, jotka sai itse paketoida paikanpäällä ja lähettää postitontun kautta rakkaille ihmisille. Me lähetettiin tyttöjen kanssa sekä heidän isovanhemmille, että mun mummulle ja papalle Ouluun. Tytöt valitsivat lahjapaperit, narut ja askartelivat itse kortit. Me kirjoitettiin Oton kanssa osoitteet paketteihin, ja tytöt saivat itse ojentaa ne postitontulle. He olivat aivan innoissaan.

Ihanan jouluisa päivä. Nytkin mä tässä kirjoitellessa syön piparia, ja juon Lidlin pahvitölkkiglögiä, joka on muuten mun lemppari valmisglögi.