Luukku 5. Lasten valitsemat joulukoristeet 2020

05.12.2020

Joulukoristeperinteen mukaisesti tänäkin vuonna meidän lapset saivat valita jokainen yhden uuden koristeen meidän joulukuuseen. Kertauksen vuoksi perinteen ideana on siis se, että joka vuosi lapset saavat valita yhden uuden koristeen siihen asti, että muuttavat omilleen asumaan. Sitten he saavat muutossa mukaansa kaikki ne itse valitut koristeet, niin on ainakin jotain mistä aloittaa oman kodin joulun valmistelu! Luultavasti heillä tulee olemaan jo ihan hyvä kokoelma persoonallisia koristeita, joilla kaikilla on tarina sitten, kun he joskus ovat niin isoja ja aikuisia, että muuttavat pois kotoa.

On ollut ihana seurata vuosien varrella, miten lasten maku muuttuu ja millaisia koristeita he valitsevat. Yleensä ei ole koskaan käynyt niin, että kaksi lasta haluaisi saman koristeen itselleen. Tänä vuonna niin meinasi käydä ensimmäistä kertaa, mutta viime tipassa toinen muutti mieltään ja valitsikin eri eläimen kuin alunperin aikoi.

Tänäkin vuonna meille muutti siis kolme uutta koristetta:

1. Upea lasinen ballerina kulta-glitterkoristuksilla:

Rakastan tätä siroa lasiballerinaa, joka niin kauniisti sopii kuusen väreihin. Ollaan monesti ihasteltu aiemminkin ballerina-koristeita lasten kanssa, mutta vasta tänä vuonna joku valitsi sen ihan kotiin asti otettavaksi. Hauskaa saada sellainen vihdoin kuusen koristeeksi!

2. Leopardi, jolla on samettisia pilkkuja:

Leopardi vei munkin sydämen ja täytyy sanoa, että jos tyttäreni ei olisi valinnut sitä, olisin saattanut itse sortua ostamaan sellaisen meidän kuuseen. Leopardissa vaan kohtaa kaikki mun suosikkiasiat: eläimet, leopardikuosi, kuparin väri. Se on niin mahtava ja persoonallinen! Upea lisä kuuseen.

3. Yksisarvispallo, joka on kauniin helmiäisen värinen:

Tämä yksisarvispallo on niin suloinen, että en melkein kestä! Sopii tosi hyvin meidän muiden vähän erilaisten yksisarviskoristeiden seuraksi kuuseen. Tämän myötä meillä on jo aika monta yksisarvista, mutta tämä on tällainen hieman hillitympi versio kaikkiin meidän glitter-unelmiin verrattuna. Tykkään!

Eläimiä siis tuli tänäkin vuonna kaksin kappalein. Meillä on tosi monta erilaista eläinkoristetta jo kuusessa, mutta ei se haittaa, me rakastetaan kaikki eläimiä. Nämä lasten valitsemat koristeet tekevät meidän joulukuusesta sata kertaa mielenkiintoisemman ja ihanamman. Rakastan katsella niitä ja muistella niitä hetkiä, kun lapset ovat valinneet ne. Muistan jokaisen koristeen omistajan ainakin vielä toistaiseksi, mutta katsotaan miten on vaikkapa 10 vuoden kuluttua, hah!


Luukku 3. 3-vuotias selittää joulusanat

03.12.2020

Joulukalenterin perinneluukku, joka on ollut mukana jo vuodesta 2015 lähtien, eli lapset selittävät joulusanoja. Toki isommat ovat jo muutaman vuoden olleet niin isoja, että heidän vastauksensa olisivat jo liiankin asiantuntevia, joten keskitytään näihin kuopuksen vastauksiin nykyisin. Ainakin vielä tänä vuonna vastaukset olivat ihanan lapsenomaisia ja hauskoja! Voihan se olla, että ensi vuonna tai sitä seuraavana tästä luukusta pitänee luopua, kun kaikki muksut ovat jo niin isoja ja joulu-asiantuntijoita. Otetaan siis kaikki ilo irti nyt kun vielä voidaan!

TONTTU

3v: – Äiti on tonttu. Tontut kuuntelee.

JOULUKUUSI

3v: –  “toi” – sanoo ja osoittaa joulukuusta. Joulukuusi koristellaan, koska se näyttää hienolta.

JOULUSUKKA

3v: – Joulupukki-kuvioinen sukka. 

PIPARI

3v: – “Toi on piparitalo”. Pipareita tehdään koska ne maistuu hyviltä. 

LANTTULAATIKKO

3v: – No ihan mikä vaan. Se on sellanen laatikko, joka avataan ja sinne laitetaan juttuja koska se on hyvä asia. 

JOULURAUHA

3v: – Se, että saa olla yksin jouluna. Niinku vessarauha. 

JOULUTÄHTI

3v: – Joulutähti on toi, mikä on kuusessa ylhäällä. 

KORVATUNTURI

3v: – Korvalääkäri, joka putsaa korvia. 

JOULUPUKKI

3v: – Sillä on valkonen parta, punainen takki ja poro ja lahjoja ja se antaa lahjoja kaikille. 

KULKUNEN

3v: – Poroilla on kulkuset, koska niilläki on joulu. 

MIKÄ ON PARASTA JOULUSSA?

3v: – Että saa avata joulukalenterin ja syödään piparitalo ja on jouluvaatteet ja jouludisko ja joulumusiikkia ja kaikki on kivaa kun on joulu.

Ainakin vielä ne perinteiset vaikeimmat kohdat tosiaan olivat haastavia, kuten Korvatunturi, Lanttulaatikko ja joulurauha! Tykkäsin kovasti siitä, että joulurauha rinnastettiin vessarauhaan, eli siihen, että saa olla ihan yksin vessassa. Tästä saatiin hyvä keskustelu aikaiseksi siitä, mitä joulurauhan käsitteellä oikeasti tarkoitetaan. Ehkä ensi vuonna tämä osuu jo oikeaan myös? Niin ihanaa, kun vuosi vuodelta lapset pääsevät ihan uusilla tavoilla osalliseksi joulun vietosta ja joulun sanomasta. Joka vuosi joulun odotus lasten kanssa tuntuu entistäkin tainomaisemmalta. Ehkä tähän on luvassa jokin taitekohta teinivuosina – tai sitten keksitään uusia tapoja tehdä joulusta taianomainen. Ihanaa joulukuun kolmatta kaikille! Tänään jouluaattoon on tasan kolme viikkoa!