Hyvän mielen joululahjavinkkejä

17.11.2021

Kaupallinen yhteistyö: Newbody Family

Nyt alkaa olla se aika vuodesta, kun ainakin itse mietin mitä annan läheisille joululahjaksi. Mun toiveissa on aina, että ne lahjat mitä annan, on oikeasti käytännöllisiä ja sellaisia, mistä lahjan saaja pitää. En halua antaa mitään turhaa krääsää vain antamisen ilosta, vaan jotain, mikä tulee aidosti tarpeeseen, tai jolle kenellä tahansa on käyttöä. Kulutustavarat, kuten elintarvikkeet ja kosmetiikka on siksi musta melko turvallisia lahjoja, sillä etenkin jos keskittyy sellaisiin varmoihin valintoihin, niin ne ihan varmasti tulevat käyttöön.

Vielä mukavampaa läheisten lahjomisesta jouluna tekee se, jos lahjan antamalla voi samalla vielä tehdä hyvää. Newbody Familyn kautta lahjan ostaessa tulee samalla lahjoittaneeksi 30% tuotteen hinnasta lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen. Jokaisen ostetun Newbody-tuotteen hinnasta 30% menee verottomana suoraan lasten & nuorten joukkueen/seuran/luokan varainkeruuseen. Esimerkiksi 17€ maksavasta sukkapaketista menee reilut viisi euroa valitulle joukkueelle. Ihan mahtavaa! 

Me ollaan käytetty Newbody Familyn tuotteita ahkerasti siitä asti, kun niistä ensimmäisen kerran keväällä kuulin. Newbody Familyn valikoimassa on niin vaatteita, kodin tuotteita, kosmetiikkaa kuin mausteitakin. Keväällä saatiin testiin Newbodyn vaatteita ja yli puolen vuoden testijakson jälkeen voin tyytyväisenä ilmoittaa, että vaatteet todella ovat kehujen arvoisia. 

Laadukkaat sukat, alusvaatteet, urheiluvaatteet ja t-paidat ovat kestäneet kovaa kulutusta ja jatkuvaa pesua kerta toisensa jälkeen. Kaikilla Newbody -vaatteilla on vuoden takuu, enkä ihmettele ollenkaan sitä. Puolen vuoden jälkeen meidän sukissa ei edelleenkään ole reikiä, eikä vaatteiden saumat kierrä. Tuotteilla on poikkeuksellisen hyvä hinta-laatusuhde ja esimerkiksi mun somekanavien kautta Newbody Family-tuotteiden testiryhmään osallistuneista ylivoimaisesti suurin osa oli ihan samaa mieltä mun kanssa testattuaan tuotteita. Sukkia kehuttiin mukaviksi, laadukkaiksi ja kestäviksi ja moni oli päätynyt niitä testattuaan kokeilemaan muitakin Newbody Family -tuotteita.

Tänä syksynä uudistetusta Newbody Family Suomen verkkokaupasta on helppoa ja vaivatonta tehdä ostoksia ja ohjata samalla tuotto valitsemalleen seuralle tai luokalle. Sivusto voi myös “arpoa” joukkueen, jonka toimintaa ostoksella tuetaan (jos itsellä ei ole mielessä tiettyä joukkuetta, mutta haluaa tehdä silti hyvää). 

Newbody Family -tuotteista suosittelen itse joululahjoiksi:

– Newbodyn sukkia. Niitä löytyy monessa eri koossa, värissä ja mallissa lapsille ja aikuisille ja ne ovat todella hyviä ja kestäviä. Kukapa EI käyttäisi sukkia? Toki muutkin vaatteet ovat hyviä lahjaideoita, mutta sukat ehkä kaikkein helpoin, kun kokovalikoimaa löytyy ja ei tarvitse tietää millilleen saajan tarkkaa kokoa. 

– Spicy Dream -mausteita. Laadukkaat maustepakkaukset ilahduttavat. Me ollaan testattu niin Street Food -mausteita (koukussa ranskismausteeseen ja Korean BBQ-mausteeseen), suola- ja pippurimixiä, grillimausteita kuin Taco-mausteseoksiakin. Maut ovat todella kohdallaan ja esim. suola- ja pippurimix, jossa on viisi erilaista suola- ja pippurituotetta, sopii arjen perusruokiin täydellisesti. Spicy Dream -mausteiden purkit ovat myös tyylikkäitä ja ja niitä pitää mielellään esillä keittiössä. 

– Home Seremonies – kodin tuotteita ja kynttilöitä. Ne valmistetaan Pohjoismaissa, ja niihin käytetään ainoastaan ympäristöystävällisiä ja terveydelle vaarattomia materiaaleja. Esimerkiksi käsisaippuat eivät sisällä parabeeneja, silikonia eikä PEG-yhdisteitä. Tuotteiden valmistuksessa ei myöskään ole käytetty palmuöljyä, palmuvahaa tai parafiinia.

Newbody Family verkkokaupasta ostetut tuotteet toimitetaan 3-6 arkipäivän kuluttua lähimpään postin noutopisteeseen. Tämä on hieno juttu, sillä usein varainkeruutoiminnassa odotusaika voi olla jopa 5-8 viikkoa, ennen kuin ostetun tuotteen saa kotiin. Newbody Family kautta on vielä siis rutkasti aikaa tehdä joululahjaostoksia, sillä tuotteet saa kotiin yhtä nopeasti kuin mistä tahansa verkkokaupasta nykyisin. 

Käy ihmeessä tutustumassa Newbody Familyn verkkokauppaan ja valitse sieltä joukkue tai koululuokka, jota itse haluat tukea. Jos olet kiinnostunut varainkeruutoiminnasta omalle seuralle tai luokalle Newbodyn kautta, käy lukemassa TÄSTÄ lisää. 

PS: Mun Instagram-tilillä @iinalaura on nyt meneillään Newbody Family arvonta, josta voi voittaa suosikkituotteita joululahjaksi.


Luukku 18. Viime hetken aineettomat joululahjaideat x 18

18.12.2020

Jos siellä on jollain joululahjastressiä havaittavissa, mutta kaupoille ei enää halua mennä, ei ole keksinyt mitään sopivaa tai lahjapaketti ei ehtisi enää perille ajoissa, tästä tulee muutamia viime hetken aineettomia joululahjaideoita, jotka voi antaa etänäkin (sähköposti tai tekstari) tai lähettää vielä 1.luokan postimerkillä & plusmerkillä korttina 21.12. asti. Itsetehdyn sähköisen lahjakortin voi helposti askarrella ilmaisella canva-ohjelmalla koneella tai puhelimella ja lähettää kuvan lahjakortista saajalle.  Näistä lahjaideoista osa on toteutettavissa myös täysin ilman rahaa, ja moni on mahdollista toteuttaa esim. alle 10€ tai alle 20€ summalla. Osa näistä on myös hieman kalliimpia lahjaideoita. Jokainen näistä on sellainen, josta ilahtuisin itse saajana kovasti ja useampi kohta näistä on sellainen, jonka olen itse asiassa saanutkin lahjaksi joskus.

18x viime hetken aineettomat joululahjaideat

1. Lahjakortti luistelureissulle (itsetehty, sisältäen vaikka kaakaot termarissa)

2. Itsetehty lahjakortti, jossa luvataan esim. leffailta & leffaherkut (kotona tai leffateatterissa, miten vain haluaa).

3. Lastenhoitolahjakortti (joko itsetehty tai johonkin lastenhoitoa tarjoavaan yritykseen).

4. Illallislahjakortti (esim. kotona itse kokattu illallinen ystäville tai lahjakortti johonkin ravintolaan).

5. Liput PuuhaParkiin/muihin puistoihin, joihin voi ostaa jo nyt ensi kesäksi lippuja. Kesäksi uskaltaisin itse ostaa nytkin, koska toivon ainakin tosi kovasti, että sinne mennessä tilanne olisi normalisoitunut.

6. Lahjakortti lautapeli-iltaan snackseineen & juomineen.

7. Staycation-lahjakortti (joko itsetehty, joka mahdollistaa lahjan saajan valitsevan itse hotellin jossa haluaa yöpyä tai valmis lahjakortti johonkin tiettyyn hotelliin tai hotelliketjuun).

8. Lumityö-lahjakortti tai nurmikon leikkaus -lahjakortti (eikö olisikin hyvä lahja naapurille, että lupaa tehdä lumityöt tämän puolesta kerran tai useammin ihan oman jaksamisen mukaan!) Kylkeen voi lisätä halutessaan vaikka suklaarasian.

9.  Museokortti (toimii vuodesta toiseen ja ihan varmasti sitä ehtii ensi vuonnakin käyttämään ainakin jossain vaiheessa vuotta).

10. Kotisiivouslahjakortti (joko itsetehty vaikkapa ikkunanpesuun/mattojenpesuun/yleissiivoukseen tai johonkin paikalliseen siivousalan yritykseen ostettu lahjakortti)

11. Mökkiloma-lahjakortti (esim. itsetehty, jossa lupaus mökkilomasta).

12. Kauneudenhoito-lahjakortti (esim. hiusten leikkaus, jalkahoito, kasvohoito, kynsien geelilakkaus, miksei näitäkin voisi antaa myös itse tehtynä jos osaamista löytyy, tai ostaa paikalliselta yritykseltä).

13. PlayStation, Xbox, Steam, Nintendo yms. lahjakortit, joilla lahjan saaja voi ostaa pelejä tai muita oheisjuttuja.

14. Suoratoisto- tai äänikirjapalvelun lahjakortti esim. BookBeat, Netflix, HBO, Disney+.

15. Harrastuslahjakortti (joko itsetehty lupaus halutulla summalla minkä tahansa harrastuksen tukemisesta tai lahjakortti johonkin paikalliseen firmaan/lahjansaajan harrastuskohteeseen).

16. Lippu.fi -lahjakortti, joka käy kaikkiin verkkokaupassa myynnissä oleviin tapahtumiin ensi vuonna esim. teatterit, festarit, konsertit, stand up- ja muut esitykset.

17. Elämyslahjakortti johonkin tiettyyn elämykseen.

18. Spotify-soittolista ystävälle, sisarukselle tai jollekin muulle tärkeälle henkilölle, johon on koottu kaikki teidän tärkeät yhteiset biisit!

Toivottavasti täältä löytyi joku kiva idea, jos et vielä ollut ennen tätä keksinyt sopivaa lahjaa läheiselle! Ihanaa viikonloppua kaikille, uskomatonta, että se on viimeinen viikonloppu ennen joulua. 


Luukku 12. Kokemus aineettomien joululahjojen vuodesta

12.12.2020

Viime vuonna teimme tietoisen päätöksen ja annoimme ja sovimme lähipiirissä keskenämme antavamme kaikille aikuisille lähinnä aineettomia lahjoja. Naurattaa sinänsä, että valitsimme juuri viime joulun siksi jouluksi, jolloin lahjoissa panostamme elämyksiin ja matkailuun, kun vuosi 2020 nyt on ollut mitä on ollut. Kaikista aineettomista lahjoista, meidän ja muiden, jäi onneksi toteuttamatta vain yksi, jonka annoin äidilleni. Se oli minun ja äitini teatteri-ilta ja illallinen, jota emme uskaltaneet toteuttaa, koska äitini kuuluu riskiryhmään. Mutta se on siirretty paremmalle vuodelle 2021. Kaikki muut saimme toteutettua joko keväällä ennen koronarajoituksia tai sitten kesällä ja syksyllä, kun tilanne oli rauhallisempi.

Aloitimme vuoden avaamalla ihanan lahjan, jonka saimme Oton veljeltä ja hänen avovaimoltaan. Kävimme tammikuussa koko porukalla Rush Trampoliinipuistossa ja meillä oli niin hauskaa! Se oli ihan mieletön lahja ja nautimme siitä koko perhe. Yhteinen tekeminen rakkaiden ihmisten kanssa on parasta mitä voi olla.

Helmikuussa käytimme sitten sen meidän THE lahjan toisillemme eli New Yorkin matkan. Se oli kyllä varmasti paras joululahja, jonka olen ikinä saanut ja veikkaan, että Otto oli ihan samaa mieltä. Se oli lahja, josta oli iloa silloin kun matkustimme ja josta on ollut iloa ja muistoja koko vuodeksi. Olen niin kiitollinen, että saimme kokea sen kaiken.

Maaliskuun alussa, juuri ennen kun korona rantautui Suomeenkin, käytimme lahjan, jonka saimme appiukoltani. Se oli koko porukan mökki- ja laskettelureissu Himokselle, jolla oli mukana meidän perhe ja Oton sisarukset myös. Se oli maailman kivoin lahja. Oli niin hauskaa lasketella yhdessä ja istua mökillä iltaa aikuisten kesken pelaamassa korttia.

Oton siskolta sain lahjaksi reissun Allas Sea Pooliin sekä terassi-illan ja tämän lahjan käytimme kesällä muistaakseni heinä- tai elokuussa. Se oli aivan ihana ilta yhdessä.

Saimme kuopuksen kummeilta lahjaksi liput Puuhaparkiin ja käytimme ne elokuussa lasten kanssa. Se oli aivan mahtava lahja ja meillä oli niin kiva päivä siellä. Tänä vuonna sovimme antavamme lahjaksi jotain yhteistä tekemistä molempien perheille, sekä kummien että meidän. Vielä ihanampaa kun päästään tekemään jotain hauskaa koko porukalla!

Otto ja hänen veljensä antoivat isälleen myös miesten mökkireissun joululahjaksi, joka toteutui vasta nyt syksyllä. Se oli heille mahtava kokemus ja me keksittiin vielä viettää naisten viikonloppua samaan aikaan Oton siskon ja veljen avovaimon ja meidän tyttöjen kanssa. Vaikka se meidän viikonloppu ei ollutkaan mikään lahja, niin sekin oli tosi hauskaa.

Vaikka tämä vuosi oli ehkä vaikein mahdollinen vuosi aineettomien lahjojen kannalta, saimme käytettyä suurimman osan niistä. Ja tuli kyllä sellainen fiilis, että aineettomat joululahjat ovat parhaita. Niissä on tavaraan verrattuna todella monta etua:

1. Ei ainakaan tule annettua mitään turhaa, joka jää nurkkiin pyörimään.
2. Lahjoihin ei mene välttämättä rahaa niin paljon jouluna, vaan kustannukset voi jakaa tasaisemmin koko vuodelle (koska lahjan voi maksaa vasta sitten kun se ”käytetään”. Jouluna voi hyvin antaa itse tehdyn lahjakortin, joka ei maksa mitään.
3. Lahjoista on iloa koko vuodeksi. Se oli ihana fiilis kun jouluaaton jälkeen jääkaapin ovi oli koristeltu lahjakorteilla ja tiesi, että on kivaa yhteistä tekemistä luvassa piristämään koko vuotta. Ja ne aidosti ilahduttivat vuoden ympäri, oli mahtavaa ”avata joululahjoja” vielä kesällä ja syksyllä!
4. Itsetehty lahjakortti ilman maksua tai voimassaoloaikaa oli myös koronaturvallinen lahja, sillä sitä ei kukaan voinut peruuttaa eikä sen voimassaolo voinut päättyä ennen kuin sitä pystyi toteuttamaan.

Meidän antamat ja saamat aineettomat lahjat olivat ainakin osaksi melko ”suuria”, mutta pienemmätkin aineettomat lahjat tuottavat iloa ja toimivat ihan yhtä hyvin hyvin. Lupaus yhteisestä leffaillasta, yhteinen ravintolaillallinen, lastenhoitolahjakortti pienten lasten vanhemmille tai mitä ikinä keksiikään ovat myös aivan huippuja lahjoja. Tänä vuonna emme uskalla mitään matkoja ostella tosiaankaan joululahjaksi, mutta panostamme silti aineettomiin lahjoihin ja uskon, että näin tulee olemaan myös tulevina jouluina. Tämä vuosi oli todella hyvä opetus siitä, että aineettomat lahjat ovat joustavia ja niistä on iloa monelle ihmiselle.


Luukku 8. Mitä lahjaksi 3-4-vuotiaalle?

08.12.2020

Tästä postauksesta löytyy lahjavinkkejä 3-4-vuotiaille. Kaikki vinkit ovat joko a) meidän jo etukäteen testaamia tai b) löytyvät nyt meiltä kuopuksen toivelistalta.

1. Mario Kart 8 Deluxe -peli Nintendo Switchille. Tämä oli ensimmäinen peli, jota meidän kuopus oppi pelaamaan jo ennen kuin hän täytti kolme, koska peli on sellainen, että sen asetukset voi pelaajakohtaisesti muokata halutessaan niin helpoiksi, että jo taaperolta onnistuu ohjaimen kallistelu. Vinkataan tällä viikolla ilmestyvässä peli-aiheisessa postauksessa vielä lisää peleistä, mutta tässä on sellainen aloittelijan hitti, jossa ei myöskään ole mitään haitallista pienille lapsille, vaan sopii hyvin ihan kaiken ikäisille. Tämän parissa koko perheellä on hauskaa ainakin meillä!

2. Sleich Bayala- sarjan hevoset. Meidän lapsilla on ollut juuri tuossa 3-4-vuotiaana kova yksisarvisvaihe meneillään ja näin myös kuopuksella. Sleichin heppoja löytää hyvin kirppiksiltäkin ja ne ovat kestäviä ja kauniita. Bayala-hepat ovat upeita ja niissä on mielettömän kauniita yksityiskohtia. Meillä ihan hittilelu.

3. Oppi ja ilo pyyhittävät kortit ja puuhakirjat, erityisesti kaikki ne, joissa on kirjainharjoituksia. Myös nämä ovat meillä olleet tosi isoja hittejä kaikilla lapsilla juuri tässä iässä ja näin on myös kuopuksen kohdalla. Mun mielestä nämä ovat tosi järkeviä ja kestäviä lahjoja ja meillä kuopuksella on edelleen käytössä monta esikoiselle ostettua puuhakirjaa, joita on pyyhitty uudelleen ja uudelleen.

4. Ihanat Päiväkoti Heippakamu -kirjat. Päiväkoti Heippakamu on niin ihana kirjasarja! Kirjoissa on paljon erilaisia hahmoja, inhmillisiä tunteita ja ajatuksia, hauskoja yksityiskohtia ja uskomattoman kaunis kuvitus. Tykätään ihan älyttömän paljon koko perhe ja ollaan luettu sarjan kaikki kirjat. Joku näistä olisi hauska laittaa pukinkonttiin, sillä meillä on vain yksi itsellä ja loput ollaan lainattu kirjastosta.

5. Suloinen koiracollege koirafanille. Koirakuvioiset vaatteet ovat ihania ja esimerkiksi Mini Rodini julkaisi muutama viikko sitten koirakuvioisen malliston, jonka kaikki vaatteet on kuvitettu erilaisilla koirilla. Jos teilläkin asuu pieni koirafani, niin suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan!

6. Lego Friends -sarjan 4+ legot. Lego Friends-setit ovat alkaneet kiinnostaa meillä juuri tässä 3-4v iässä, mutta silloin kun meidän isot olivat sen ikäisiä, sarjassa oli vain yli 6-vuotiaille tarkoitettuja settejä. Nyt on tullut myös näitä 4+ settejä, jotka ovat vähän helpompia, mutta kuitenkin yhtä ihania ja sarjan henkisiä!

7. UNO-peli. Kestosuosikki, jota meiltä ei jostain syystä vielä löydy! Rakastin tätä itse päiväkodissa ja me pelataan aina koko perhe innoissamme jos jossain on UNO. UNO on helppo, mutta koukuttava peli ja se on helppo opettaa jo 3-4-vuotiaalle. Ehkä tänä jouluna UNO löytyy meidänkin  lahjojen joukosta.

Aion laittaa tänään myös kyselyä IG Storiesin puolella pystyyn teidän 3-4-vuotiaiden lahjatoiveista ja vinkeistä, käykäähän vastaamassa niin laitan vinkit jakoon muillekin! 


Luukku 4. Mitä joululahjaksi 9-12v?

04.12.2020

Blogijoulukalenterin tämän vuoden ensimmäisen joululahjavinkkipostauksen aika on tullut! Ja aloitetaan vähän isompien koululaisten joululahjoista. Nämä postauksen vinkit olen ottanut siitä, mikä meillä on toiminut jo aiemmin, sekä yhdistellyt myös joihinkin tuoreisiin joululahjatoiveisiin, joita bongasin meidän esikoiselta.

1. Let’s Sing 2021 -laulupeli eri pelikonsoleille. Tämä meiltä jo löytyy, sillä ostettiin se heti julkaisupäivänä. Meillä on myös viime vuoden versio ja kaikki DLC-packit siihen. Omalla huikealla vuoden kokemuksella näistä kahdesta pelistä voin kertoa, että tässä on peli, jota todella tulee pelattua. Ollaan laulettu kaikkia pelejen lauluja ihan hurjan paljon ja tämä on kivaa koko perheen tai kaveriporukan yhteistä puuhaa, jossa saa kulumaan tunteja. Paljon erilaisia pelimoodeja, voi laulaa esimerkiksi lyhyitä pätkiä biiseistä, kisata kaveria vastaan tai pelata toisia pelaajia vastaan. Mukana on super hyviä lauluja, joista todella moni oli jo entuudestaan tuttu meidän lapsille. Ainoa vaatimus on, että jonkin verran pitää osata englantia, sillä peli ja kaikki biisit on englanniksi. Meillä 3-vuotiaskin on oppinut laulamaan melko nopeasti muutamat lempparibiisit kummastakin pelin versiosta muutaman kerran harjoittelun jälkeen englanniksi.

2. Just Dance 21 -peli (eri pelikonsoleille) oli meidän lasten tämänvuotisella toivelistalla ja se on nyt tulossa joululahjaksi. Pelissä opetellaan erilaisia tansseja ja se saa käsittääkseni lapset liikkumaan tosi paljon! Odotan innolla meidän hauskoja tanssihetkiä, uskon, että viihdytään kaikki tämän parissa.

3. Edullista ja laadukasta luonnonkosmetiikkaa, esimerkiksi Urtekramilta. Meillä kouluikäisiä kiinnostaa jo kosmetiikkahommat jonkin verran, ei päivittäin, mutta aina silloin tällöin vaikka saunassa ihana tehdä joku kasvonaamio tms. Ajattelin hommata laadukasta luonnonkosmetiikkaa heille, niin on sitten omat tökötit, eikä tarvitse käyttää jotain pikkusiskon Ryhmä Hau -suihkugeeliä.

4. Joku mahtava kirja, johon uppoutua! Ensimmäisenä tulee mieleen esimerkiksi todella mukaansatempaava Uljasmaa-sarja uutuuksista! Myös kierrätyskeskuksista ja kirppiksiltä voi etsiä kirjalahjoja. Itse bongasin juuri SPR Kontista meidän The Baby Sitters Club -fanille kolme puuttuvaa kirjaa pukinkonttiin todella hyväkuntoisina hintaan 1,5€/kpl!

5. Lahjakortti Allas Sea Pooliin tai kausari johonkin uimahalliin olisi meillä tosi toivottu lahja. Miksei mikä tahansa muukin liikunnallinen aktiviteetti!

6. Yksi huppari meillä jo onkin pukinkontissa, toisen varmasti vielä ostan. Hupparit ovat meillä koululaisten lempparivaatteita ja niille on aina käyttöä. Esimerkiksi Acne Studiosin harmaa huppari on yksi mun kestosuosikki, joka näyttää aina hyvältä, vuodesta toiseen ja kestää hyvin.

7. Aktiivisuusranneke, esim Honor Band 5. Tämä on nyt meidän koululaisen toivelistalta otettu ja varmaankin hommataan se jouluksi. Honor Band 5 on edullinen (39€) ja tosi monipuolinen, Otolla on se siis itsellä omassa käytössä. Siinä on myös tosi hyvä akunkesto ainakin vuoden kokemuksella.

8. Joku helppohoitoinen viherkasvi, esimerkiksi peikonlehti. Myös tämä on koululaisen toivelistalla ja varmasti toteutetaan toive. Omasta kasvista huolehtiminen opettaa vastuuta ja kasvin kasvua on ihana seurata.

Kysyn tänään IG:n puolella myös seuraajien 9-12v lasten lahjatoiveita/lahjavinkkejä vähän isommille koululaisille, joten sieltä kannattaa käydä kurkkaamassa lisää ideoita!