Tämä kuva on otettu tällä viikolla Roihuvuoren japanilaistyylisessä puutarhassa, kun oltiin ihastelemassa kirsikkapuiden mieletöntä kukkaloistoa. Alunperin tarkoituksena oli mennä Roihuvuoren kirsikkapuistoon, mutta siellä oli niin paljon ihmisiä, että ei uskallettu mennä ja ajettiin vaan autolla siitä ohi. Onneksi me ihan ekalla kerralla vuosia sitten mentiin vahingossa tuonne puutarhalle (vaikka oltiin menossa kirsikkapuistoon), niin muistettiin sen olemassaolo ja mentiinkin kuvaamaan sinne. Siellä on aina paljon vähemmän ihmisiä, mutta silti ihan riittävästi upeita kirsikkapuita. 

Blogin ja somen myötä elämään on tullut yksi asia, joka ei ennen tosiaankaan ollut mun elämässä niin suuressa roolissa. Se on eri kasvien kukinta-aikojen seuraaminen. Kymmenen vuotta sitten mulla ei ollut hajuakaan koska kirsikat kukkivat, missä sijaitsee upea Alppiruusupuisto tai milloin on paras aika ihastella omenapuiden kukintoja. Vaikka syy näiden asioiden oppimiseen onkin ehkä pinnallinen alunperin – kivojen kuvien ottaminen kauniiden kukkien edessä, lopputulos on mun mielestä ihan mahtava. 

On niin siistiä, että meidän lapset oppivat jo pienestä asti mitä ja milloin on hanami ja mikä on sakura, tunnistavat alppiruusut ja omenankukat. Keskustassa kasvaneena city-lapsena mulla ei oikeasti ollut pienenä hajuakaan mistään luonnon ilmiöistä. En tosiaankaan sano etteikö jollakin voisi olla, vaikka kasvaisikin keskustassa, mutta mulla itselläni ei ollut. Toki mä tunnistin ne kasvit mitä koulussa opeteltiin ja tykkäsin samoilla äidin kanssa metsässä ja käydä syksyisin poimimassa kantarelleja ja suppiksia. Mutta sellainen luonnon vuosikello ei ollut mulle yhtään tuttu. 

Nykyisin on, ainakin paljon enemmän kuin ennen. Osaan nauttia upeista kukista ja odotan niitä joka vuosi. Ja ihan parasta on kuulla, kun pieni lapsi itse kertoo mummulle, että “me käytiin äidin kanssa katsomassa kirsikkapuita ja siellä oli niin kaunista ja pinkkiä!”.  Rakastan seurata luonnon jatkuvaa muutosta vuoden aikana ja ikuistaa sitä niin kuviin kuin muistoihinkin. Ottoa naurattaa, kun huomaan jokaisen vastaan tulevan kirsikkapuun ja ihmettelen kaikki valkovuokot ja ihastelen lintujen laulua joka päivä. Mutta mun mielestä on jotenkin niin ihanaa pysähtyä ihmettelemään kaikkea sitä kauneutta, mitä meidän ympärillä on. 

Jotenkin meidän muuton myötä nämä ajatukset ja pienten asioiden huomaaminen on korostunut entisestään. Mulle on tullut vieläkin tärkeämmäksi se, että opetan meidän lapset huomaamaan kaikki luonnon ihmeet ympärillä ja kunnioittamaan ja suojelemaan niitä. Luonnosta saa sellaista rauhaa ja iloa, mitä mä itse ainakin huomaan tarvitsevani arjessa. Se on niin hyvää vastapainoa näytöille, sähköpostirumballe ja tehtävälistoille ja ajatustulvalle, joka päässä usein pyörii. 

Se antaa mulle ihan hirveästi, kun saan ripustaa pyykit kuivumaan niin, että samalla kuuntelen lintujen juttelua keskenään. Sekin mua hämmästyttää, että esimerkiksi oman pihan kasveja miettiessä olen ottanut huomioon sen, että haluan meidän pihalle lisää pörriäisiä pölyttämään. Täällä luonnon keskellä tuntuu siltä, että haluan auttaa niitä ja laittaa pihalle hyönteishotellinkin niitä varten. Siellä tiilen ja betonin keskellä, missä ei ollut kukkiakaan, pörriäiset tuntuivat vaan vihaisilta ja pelottavilta. Hyönteishotellin sijaan meidän vanhalla terassilla oli keinopesä, jotta ampiaiset eivät tulisi sinne pistämään meitä. Nyt on ihan toinen ääni kellossa. 

Haluan oppia lisää ja pitää niin hyvää huolta ympäröivästä luonnosta kun vain voin. Meidän lapset ovat innokkaita oppimaan ja osallistumaan ja uskon, että mitä pidempään me täällä asutaan ja pyöritään ulkona, sitä enemmän me yhdessä opitaan. Se on aivan ihanaa!

Ihanaa lauantaita kaikille <3

Ai miksi vain melkein? Sattuipa sellainen tarina, että mä urpoilin taas oikein olan takaa! Luulin että Roihuvuoren japanilaistyylinen puutarha on sama asia kuin Roihuvuoren kirsikkapuisto. No, ei ollut. Me ajeltiin sinne puutarhalle, ja siellä oli sellainen pikkuinen puisto kirsikkapuita ja sitten se puutarha jossa oli kaikkea muuta japanilaistyylistä. Se pieni kirsikkapuisto oli täynnä valokuvaavia ihmisiä, ja puutarhakin aika kiva. Ja lauantaina siellä käydessämme joka puolella oli lappuja että Hanami-juhla täällä 21. päivä toukokuuta.

Olin siis ihan varma että oltiin oikeassa paikassa, ja kieltämättä ihmettelin miksi pikkupuistikkoa kutsutaan kirsikkapuistoksi ja kaikki tulevat sinne kuvaamaan, sillä meidän lähistöltäkin löytyy paikkoja joissa on melkein yhtä paljon kirsikkapuita. Lisäksi ihmettelin että miten kaikki ne ihmismassat joita olen Facebookista Hanami-juhlissa nähnyt olevan mahtuvat sinne pieneen puutarhaan. Mutta ilmeisesti siellä puutarhassa on sitten joku pienempi juhla, sillä se Roihuvuoren Kirsikkapuisto on täysin eri paikassa!

Hassua että sekoilin tällä tavalla. Mutta kieltämättä ihan hyvä että on olemassa isompikin kirsikkapuisto, pitää käydä tsekkaamassa sekin nyt kun nuo upeat puut vielä kukkivat. Naurattaa kyllä oma höperyyteni, mutta ihminen on erehtyväinen. Olen varmaan joskus lukenut molemmista, ja sekoittanut ne samaksi asiaksi. Mulla ei käynyt mielessäkään että yhdellä ja samalla asuinalueella voisi olla kaksi japanilaistyylistä puutarhaa tai puistoa.

Me lähdettiin puistoon ihan extempore lauantai-iltapäivänä kun ilma oli niin upea. Nova oli vasta herännyt ennen kuin lähdettiin, ja ajattelin että jes kerrankin hän on sopivasti hereillä niin sadaan kivoja kuvia. Hän kuitenkin nukahti automatkalla uudestaan, ja oltiin jo lähdössä takaisin autolle, kun hän sitten heräsikin. Ihana pieni unikeko murunen. Jäätiin sitten vielä hetkeksi kuvaamaan ja saatiin meidän minityyppikin ikuistettua.

Olipa ihanaa saada yhteiskuva meidän kaikkien ihanan kolmen neitokaisen kanssa. Kolmen vauhdikkaan neidin kanssa ei niin usein tule sopivaa hetkeä että saa kaikki yhtäaikaa kuvaan, mutta nyt onneksi saatiin muutama napattua. On nuo kaikki kolme kyllä niin rakkaita murusia että <3

Ihanaa päivää kaikille!