Muhun otettiin jokin aika sitten yhteyttä Lekmeriltä, ja kysyttiin haluaisinko alkaa tekemään heidän kanssaan yhteistyötä vähän pidempiaikaisesti, ja mä ehdottomasti haluan. Teille tämä tietää kilpailuita, arvontoja, vinkkejä käynnissä olevista kamppiksista ja alekoodeja! Lekmer oli mulle jo entuudestaan tuttu verkkokauppa, josta olen ostanut lapsille leluja, ja vaatteita, joten mun oli helppo suostua, kun tiedän että kyseessä on laadukas yritys, nopeilla toimitusajoilla ja kivoilla tuotemerkeillä!

Me saatiin Lekmeriltä mulle tuntemattoman merkin Oliver & Kidsin tuotteita kotiin. Oliver & Kidsiltä löytyy hauskoja leluja nukenvaunuista ihaniin puuleluihin. Tykkään siitä että tuotteet ovat laadukkaan oloisia, sellaisia joilla tiedän tyttöjen leikkivän pitkään, eivät mitään kertakäyttökamaa.

Meille tuli aivan hurmaava kermanvärinen keinuhevonen, sekä ihana puinen paloasema hahmoineen ja tarvikkeineen. Keinuhevonen on aika korkea, Tiara saa kiivettyä siihen itse, mutta Zelda tarvitsee vielä vähän apua. Molemmat kuitenkin pysyvät tosi hyvin sen kyydissä, ja tykkään erityisesti siitä että heppa ei yritä näyttää ”oikealta” vaan on rennosti vakosamettikankaasta tehty, ja harja ja häntä ovat narua.

Heppa on ihan huippu! Tiara nimesi sen Mariannaksi, ilmeisesti mummunsa avustuksella. Hevonen oli helppo laittaa kasaan, muuta ei tarvinnut tehdä kuin kiinnittää keinujalakset hepan jalkoihin ja kädensijat hepan sivuille. Kaunis hevonen koristaa nyt meidän olkkaria, ja tulee varmasti viihtymään siellä pitkään. Sen selästä näkee kuulemma muumitkin paremmin! Hepan ansiosta kuopus on oppinut sanomaan ”attattaa” eli ratsastaa, ja esikoinen on oppinut odottamaan nätisti omaa vuoroaan.

Paloasemasta tiesin heti tulevan ihan megahitti! Käytyämme Helsingin Venetsialaisissa, Tiara puhui monta viikkoa vierailustaan paloautossa, joka oli jännittävä ja mieleenjäävä paikka. Paloasemassa on paljon tarvikkeita, ukkelit ja jopa koira, mutta ne ovat sopivankokoisia sekä kolmivuotiaan että 1,5-vuotiaan leikkeihin. Isompi ei tylsisty ja pienempi ei tukehdu. Molemmat ovat tajunneet, että vaahtosammutin ei tarkoitakaan oikeasti heitä, vaan jotain ihan muuta!

Paloasemalla on leikitty monet aamut, ja mun mielestä se on myös tosi kaunis ja ihanan nostalginen. Hyllyn päällä paloasema toimii kauniina sisustuselementtinä muiden puulelujen kanssa. On tosi kätevää, että sen saa suljettua, ja kaikki tarvikkeet sinne sisälle siististi piiloon silloin kun sillä ei leikitä.

Keinuhevonen & paloasema saatu Lekmeriltä.

Kumpi on teidän suosikki? Mä en osaa päättää! Pysykääpä kuulolla, sillä Lekmeriltä on tulossa myös aivan ihana arvonta, jossa on tyylikäs, ihana ja laadukas palkinto! Illemmalla on tulossa vielä treenikuulumisia, ja viikonlopun aikana vaikka mitä muutakin. Ihanaa perjantaipäivää kaikille <3

Tänään on ollut mun nimipäivästä huolimatta Tiaran päivä. Mä olen haaveillut jo Tiaran vauva-ajoista asti toteuttavani päivän Tiaran ehdoilla, sitten kun hän on tarpeeksi iso ja osaa kertoa mitä haluaa tehdä, mitä syödä ja mitä leikkiä. Päivän kokemuksella voin kertoa, että ensimmäinen kerta ei tosiaankaan jää viimeiseksi, sillä tänään on ollut ihan huippuhauskaa! Jotenkin niin rentoa, ja erilaista. Eniten on ilahduttanut se, miten pienet asiat tekevät lapset iloiseksi, ja miten tavallisia asioita lapsi voi kaikkein eniten toivoa. Mutta mitä tänään sitten oikein tapahtui, kun esikoinen sai päättää kaikesta?

Aamu alkoi Pikkukakkosella, kuten tavallista. Pikkukakkosen, ja sitä katsellen nautitun jugurtti-banaani-karjalanpiirakka -aamiaisen jälkeen luettiin kasa kirjastosta lainattuja kirjoja. Röhnötettiin sohvalla kaikki kolme, Zelda nyt ei hirveästi jaksanut kirjoihin keskittyä, mutta kävi aina välillä osoittamassa sormella kun huomasi tutun kuvan tai sanan. Vesisateinen aamu ei houkutellut esikoistamme ulos, vaan hän halusi vain lukea kirjoja kaikessa rauhassa.

Lounaaksi söimme Tiaran toiveesta pinaattilettuja, joita paistoin ensimmäistä kertaa elämässäni itse, ja jälkkäriksi omenapiirakkaa. Onneksi arvon neitiä eivät mun repaleiset ja hiukan tummahkot letut haitanneet, vaan ne maistuivat molemmille paremmin kuin hyvin.

Lounaan jälkeen oli ehdottomasti Tiaran päivän kohokohta. Pikkusisko meni päiväunille, ja Tiara sai ottaa mun meikkipussin sisällön haltuunsa, ja meikata mut juuri niinkuin itse halusi. Hän ehti juuri kaikessa rauhassa valita mitä laittaa mihinkin, ja toteuttaa upean meikin, ennenkuin pikkusisko heräsi unosiltaan. Luomivärin laiton Tiara aloitti nenän päästä, mutta muuten kaikki tuotteet tuntuivat menevän pelottavan hyvin oikeille paikoilleen. Joku on tainnut vähän katsoa mallia äidin kymmenen minuutin pikalaittautumisista aamuisin.

Päiväunien jälkeen katseltiin vähän lastenohjelmia, Vitaminixia ja Max & Meeriä, ja Tiara sai ottaa kuvia pikkukameralla ihan itse. Hän halusi ottaa yhteiskuvia itsestään ja siskostaan peilin kautta, ja onnistui nappaamaan söpöjä naamakuvia Zeldasta.

Tiaran toiveena oli, että lähdetään yhdessä isiä vastaan, ja niin me sitten tehtiin. Kauhea rankkasade loppui juuri sopivasti, ja me saatiin nauttia hetki kauniista auringonpaisteesta. Tiara sai valita myös tänään sekä omat että siskonsa vaatteet, ja niistä piti tietenkin ottaa kuvat ulkona.

Isinhakureissulla Tiara bongasi Subin, ja perjantaisubit piti sitten tietysti saada. Me napattiin subit kotiin mukaan, ja tultiin kotiin herkuttelemaan rauhassa. Välihuomautuksena, että parasta on ostaa kokonainen subi, syödä vain puolet, ja syödä toinen, vähän jo vetistynyt puoli illalla yksin kaikessa rauhassa lasten mentyä nukkumaan! Ilta kului oikeastaan aika nopeasti sitten, ei me paljoa muuta tehty kuin öllöteltiin sohvalla ja oltiin perhekasa = kun kaikki kiipeää Oton päälle yhtäaikaa ja Otto ähisee, Tiaran mielestä ihan paras juttu.

Iltapala-aika tuli ennen kuin huomasimmekaan, ja pian oli aika lukea Tiaran valitsema Ensimmäistä kertaa -iltasatu, laittaa Isla-leopardi hänen kainaloonsa, ja toivottaa hyvät yöt. Molemmat nukahtivat alta aikayksikön, vissiin rankkaa olla pomona, haha! Tämä päivä oli ihana, ja tällaisia päiviä voisin pitää vaikka kerran kuussa, molemmille tytöille sitten kun Zeldakin oppii ilmaisemaan itseään vielä enemmän.

Oletteko te viettäneet lapsen ehdoilla -päiviä, jolloin kaikki on tehty lapsen mielen mukaan? Me nautitaan huomenna vapaapäivästä, ja suunnataan tapahtumaan jossa on poniajelua, pomppulinnaa ja muuta hauskaa lapsille. Ihanaa viikonloppua kaikille!

Mä halusin tehdä tänään jotain erilaista. Jotain, mikä poikkeaa kaikilla tavoin blogini normaalista postausannista. Siksi käytin pitkän tovin käyden läpi kevään ja kesän kuvasaldoa, etsien kuvia, joita en jostain syystä ole päättänyt julkaista, vaikka olen tykännyt niistä. Ihania, pieniä arjen ja juhlan hippusia. Kauniita hetkiä, jotka ehdottomasti ansaitsevat oman huomionsa, mutta eivät sitä ole tavallisten postausten joukosta saaneet. Nyt kun niitä katsoo, tuntuu tyhmältä etteivät ne ole aiemmin olleet esillä! Mun blogi on yleensä täynnä tekstiä, tänään kuitenkin kuvat saavat puhua puolestaan.

Joskus kuvilla on vaan niin paljon helpompi kertoa, mitä mielessä liikkuu. Tänään on ollut ehkä vähän maanantai, tiistaista huolimatta. Aamusta asti moni pieni asia on mennyt päin mäntyä, alkaen siitä että juoksin henkihieverissä kerhopaikalle, seisoin siellä hetken lasten kanssa ja säikähdin että oltiin liian myöhään paikalla, ja kaikki ovat jo lähteneet. Kunnes tajusin että oltiin paikalla puoli tuntia liian aikaisin, hyvä minä! Mulla on silti päivästä hyvä fiilis, mitäs pikkujutuista kun moni mulle tärkeä asia on mennyt kuitenkin ihan nappiin.

Kerhossa oli tänään ihan eri meininki, mä juttelin varmaan kaikkien vanhempien kanssa ja Zelda kiersi tyypin luota toiselle esittelemässä maasta löytämäänsä pudonnutta lehteä, kun odoteltiin kerholaisia. Ehkä se olikin vaan siitä kiinni, että tunsin oloni toisten äitien joukossa epävarmaksi ja jotenkin alastomaksi, kun olin yksin ilman Zeldaa viimeksi odottamassa. Lapset vapauttavat tunnelman hupsuilla jutuillaan, ja itsekin on paljon rennompi. Kävin juoksemassa ihanan lenkin vesisateessa heti lasten mentyä nukkumaan, ja päivän kruunasi vielä Oton teksti, joka meni ainakin mulla tunteisiin ja pahasti!  Näin sorruin taas höpöttämään, vaikka tänään piti painottaa kuvia, toivottavasti ei haittaa! Hyvää yötä ihanat, palaan huomenna! <3

Tänään oli sitten se koko kesän odotettu ensimmäinen kerhopäivä. Hoidettiin aamulla aamutoimet yhdessä, ennenkuin Otto kävi viemässä innostuneen neidin kerhoon, ja minä lähdin työasioille. Aamulla vielä kerrattiin yhdessä, mitä kerhossa tapahtuu, ja neiti lähti oikein hyvillä mielin matkaan. Koko aamun tarkkailin jännittyneenä puhelinta, josko sieltä soitettaisiin ja käskettäisiin tulla hakemaan etukäteen tai jotain muuta. Ei siksi ettenkö olisi uskonut että Tipa pärjää, mutta tiedätte varmaan, että ensimmäinen päivä jännittää aina. Olin innokkaana hakemassa neitiä jo varttia ennen kerhon loppumista, siinä seisoskelin yksinäni pitkän tovin, ennenkuin muut vanhemmat, ja lopulta myös pienet kerholaiset tulivat viimein retkeltään.

Retkeltä palasi hurjan iloinen, innostunut ja mutainen esikoinen, juuri niinkuin pitikin. Maassa oli möyritty, uusia kavereita saatu, joidenkin nimet olivat jo jääneet mieleen, ja käpyjä oli kerätty ainakin sata. Kerhonohjaajat olivat ihania, molemmat kertoivat pyytämättä kattavasti miten päivä oli kenenkin osalta sujunut, ja jäi kyllä tosi hyvä fiilis. Päivä oli kuulemma sujunut oikein kivasti, erittäin puheliaasti kuten yleensä, ja ei ollut kertaakaan tullut paha mieli mistään. Omien sanojensa mukaan hän odottaa jo innolla seuraavaa kerhopäivää, joka tosin on vasta ensi viikolla.

Kerhoon lähdettiin vaatteet oikeinpäin, takaisin tullessa oli housut takin päällä, haha. Toimii se noinkin!

Mua itseä jännitti varmaan enemmän kuin Tiaraa, pitäisi ottaa hänestä mallia. Kun muut vanhemmat tulivat hakupaikalle odottelemaan, he kerääntyivät rinkiin parin metrin päähän musta ja juttelivat keskenään. Mä seisoin sivummalla itsekseni, mikä tuntui aika hölmöltä. Olin juuri ollut aamun pressissä, jossa juttelin ummet ja lammet varmaan kymmenen ihmisen kanssa, joita en ollut tavannut koskaan ennen, eikä mua silloin jännittänyt tippaakaan. Vanhempien kesken tilanne on kuitenkin vähän toinen, silloin mä olen ensisijaisesti äiti. Ja nuorena äitinä en sovi ehkä heti mukaan joukkoon, kun en edusta yleisesti hyväksyttyä 30v +/-2v äitiä.

En tiedä, voin vain arvailla syitä miksi päädyin seisomaan yksin ja vain hymyilemään kohteliaasti toisten jutuille kaukaa. Ehkä muut tunsivat jo entuudestaan, tai ehkä näytin pelottavalta tai pöntöltä, ei voi tietää. Toivottavasti syksyn edetessä mäkin saan edes moikkaustuttuja toisista vanhemmista, se olisi kivaa! Tärkeintä on kuitenkin että Tipalla on kavereita, hänhän se siellä kerhossa käy enkä minä. 😀

Pikkuinen kuumepotilas voi tänään jo vähän paremmin kuin eilen, mutta aika itkuista ja väsynyttä on meininki ollut tänäänkin. Toivottavasti helpottaa viikonloppua kohden, niin päästäisiin edes piipahtamaan Zeldan kummisedän läksiäisjuhlissa tyttöjen kanssa, ennenkuin tämä lähtee vaihto-oppilaaksi toiseen maahan pitkäksi aikaa. Huominen päivä levätään ihan kotosalla, ettei olo mene pahemmaksi. Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Miten muilla on sujunut kerhon tai päiväkodin aloitukset tänä vuonna? Jännittikö teitä muitakin vanhempia kovasti? Oletteko nuoret äidit koskaan kokeneet jotenkin erilaista kohtelua siksi, että olette nuorempia äitejä kuin muut?

Mun piti tänään kirjoitella ajatuksia Tiaran huomenna alkavasta kerhosta, mutta menikin suunnitelmat uusiksi kun Zeldan eilen alkanut kuume nousi tänään tosi korkeaksi, ja raukka oli päiväunien jälkeen niin itkuinen ja hätäinen että en epäröinyt hetkeäkään ettenkö lähtisi samantien lääkäriin. Visiitti Pikkujätissä paljasti että kyseessä on onneksi vain nielutulehdus, vaikka toinen onkin ollut tosi huonossa kunnossa. Seitsemän tuntia päiväunia on jotain mitä meidän kuopus ei ole tehnyt sitten elämänsä ensimmäisten elinviikkojen, joten olon on täytynyt tänään olla raukalla tosi huono. Yleensä hän nimittäin nukkuu sen tunnin tai puolitoista, jos hyvä tuuri käy, ja näin on ollut jo vuoden alusta asti.

Täytyy sanoa että mulla on takki ihan tyhjänä tämän päivän jälkeen, eikä hirveästi irtoa fiksuja kerhoajatuksia, mutta ehkäpä siitä onkin sitten parempi kirjoittaa huomenna, kun ensimmäinen kerhopäivä on jo takana. Kerhoreppu on pakattuna, vaatteet katsottuna, vain kerhoeväät odottavat vielä tekemistään, ennenkuin munkin on aika kaatua sänkyyn. Tiaran kerhon ajan mulla on omia työjuttuja, mutta onneksi Otto hoitaa pientä kuumepotilasta kotona, ja on ihan kerhon lähellä, jos ensimmäisen päivän jännitys käy liian kovaksi. Muakin jännittää kyllä ihan hirveästi, vaikka tällä viikolla ollut kerhoinfo ja tutustuminen kyllä toi vastauksia moniin mieltä askarruttaneisiin asioihin. Mutta silti, mun pikkuinen menee ihan itse kerhoon, apua!

Ihanaa huomista torstaipäivää kaikille, mä palaan huomenna vähän kattavamman postauksen kanssa! Ja kiitos kaikille aivan uskomattoman koskettavista  synnytyskertomuksista ja kokemuksista, joita kommentoitte edelliseen postaukseen! Lueskelin niitä tänään oikein ajan kanssa kun Zelda nukkui mun päällä (kaksi tuntia). Hyvää yötä ihanat<3