Tässä arkikuvassa Otto lukee kirjaa meidän kuopukselle sadepäivänä. Ollaan viime kuukausina koko perhe luettu vielä enemmän kuin koskaan ennen. Kun on ollut niin paljon kotona ja kaikki ei-pakolliset menot ovat karsiutuneet pois, on aikaa lukemiselle jäänyt yllinkyllin. Asetin itselleni tälle vuodelle 52 kirjan vuositavoitteen, jonka uskon saavuttavani ensimmäistä kertaa sitten teinivuosien. Tähän mennessä on tullut luettua n. 20 kirjaa (eli parilla kirjalla jäljessä kirja/viikko -tavoitteesta), mutta uskoisin ottavani kiinni tätä tahtia kunhan vietän kesälomaa viikon tai kaksi.
Meillä 2/3 lukee itse pitkiä lasten ja nuortenkirjoja ja on enää yksi pikkuinen, jolle lukea kuvakirjoja päivittäin. Toki me luetaan välillä yhdessä kaikille kolmellekin, mutta isommilla lapsilla tulee aika paljon lueskeltua itsenäisesti, koska silloin tarinaan pääsee uppoutumaan ihan eri tavalla kuin kuunnellessa. Isommat saavat näin kesälomalla iltaisin lukea sängyssä puolesta tunnista tuntiin ja monesti myös lukevat aamuisin kirjaa kun heräävät ennen muita. Esikoinen aloitti toukokuun puolivälissä lukemaan Harry Pottereita ja nyt hän on jo Liekehtivän pikarin loppupuolella. Kuopukselle luetaan joka päivä vähintään yksi iltasatu, mutta usein paljon enemmän. Hän on ihan kirjafani ja yleensä hän haluaa yhden ”ison iltasadun” ja yhden ”pikku-iltasadun”. Eli yhden pitkän kirjan ja yhden lyhyemmän kuvakirjan.
Hän on myös tarkkana siitä, että joka toinen päivä iltasadun lukee isi ja koka toinen päivä äiti. Päivisin sen sijaan saa lukea kuka vaan ehtii ja haluaa. Me luetaan Oton kanssa sekaisin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Arjessa on tärkeää, että kumpikin vanhempi puhuu sitä omaa kieltään lapselle, mutta esim. varhaiskasvatuksessa kannustettiin kaikkia vanhempia siihen, että kaksikielisessä perheessä kumpikin vanhempi voi lukea kummallakin kielellä ja se on lapselle ihan hauskaakin, kun vanhempi lukee ”väärällä” kielellä. Joten kirjojen kanssa ei oteta kielestä stressiä, koska 3-vuotias muutenkin yleensä valitsee ihan oman mielensä mukaan kirjan, eikä kielen ja vanhemman mukaan. Englanniksi luetaan myös joskus esimerkiksi New Yorkista tuliaisiksi tuotuja kirjoja.
Olen iloinen siitä, että lukemisen ilo on tarttunut lapsiin niin vahvasti ja he haluavat itse viettää aikaa kirjojen parissa. Mä koen, että parhaiten kirjojen pariin kannustaa vanhempien esimerkki (he näkevät mun lukevan lähes joka päivä aamuisin kirjaa), sekä se, että kirjoja on paljon esillä. Paljon erilaisia kirjoja: lyhyitä kirjoja, pitkiä kirjoja, kuvakirjoja ja pidempiä kirjoja. Sanakirjoja, tietokirjoja, eläinkirjoja ja kirjoja, jotka kertovat erilaisista ihmisistä. Kirjoista voi oppia niin paljon!
Iloinen olen myös siitä, että lasten myötä Ottokin löysi tiensä takaisin kirjojen pariin ja hänkin lukee tosi mielellään lapsille. Musta on ihanaa kuunnella, kuinka hän eläytyy kirjan hahmoihin ja kuinka lapset kikattavat kun hän lukee ihan hassusti. Sen lisäksi, että on ihanaa lukea yhdessä, rakastan sitä, kun välillä löydän jonkun lapsista keskellä päivää kääriytyneenä peittoon mukavasti lukemassa jotain kirjaa. Kuopuskin tekee monesti niin, että hän ottaa peiton ja pinon kirjoja ja menee sohvalle katselemaan kirjoista kuvia ihan itsekseen. Toivottavasti tämä into lukemista kohtaan säilyy aina, tai tulee ainakin takaisin, jos se jossain vaiheessa katoaisikin, kuten mulle kävi.
Multa toivottiin myös ”kirjainventaario” -postausta meidän lastenkirjoista, jossa kävisin läpi kuinka paljon meidän lastenkirjahyllyssä näkyy yhdenvertaisuutta ja erilaisia ihmisiä (kuten leikki leikkinä -blogissa oli tällä viikolla). Olisiko teillä kiinnostusta sellaiselle postaukselle ja jos on, niin haluatteko, että nostan esiin vain suomenkielisiä kirjoja vai saako olla kaikilla kielillä (suomi, ruotsi, englanti)? Mun mielestä tämä idea oli niin mahtava ja ajankohtainen ja tärkeä, että itse haluaisin hirveästi tämän toteuttaa, joten voipi olla, että teen vaikka se ei hurjaa kannatusta saisikaan!