Menee hermo migreeniin

26.06.2020

Oltiin keskiviikkona Laguunissa, jonne meidän ystävä Simo oli ostanut synttärilahjaksi Otolle (ja koko porukalle) wakeboarding-radan tunniksi käyttöön. Se oli niiiiiin siistiä! Tai siis, näytti niin siistiltä. Itsehän en uskaltanut kokeilla, koska mulla oli edelleen migreeni päällä. Olen päässyt koko kevään helpolla migreenien kanssa, mulla on ollut vain se yksi aurallinen migreeni ennen New Yorkin reissua ja pari tavallista migreeniä. Mutta tämän viikon maanantaina, kesken lenkin illalla 23 aikaan mulle tuli aurallinen migreeni ja silloin kun se tulee, siinä menee monta päivää. 

Meidän lapset pumppasivat maanantaina sellaisia pitkiä muotoiltavia taikuri-ilmapalloja ja yksi niistä meni liian täyteen pumpussa ja poksahti aivan älyttömän kovaa. Niin kovaa, että korvat alkoi ihan soimaan. Samalla tunsin heti sen oudon migreenitunteen mun oikeassa silmässä, joka usein tulee ennen migreeniä. Migreeni ei kuitenkaan alkanut heti, vaan vasta monta tuntia myöhemmin siellä lenkillä, kun luulin jo selvinneeni. 

Otin heti kotona särkylääkkeet ja auraoireiden mentyä täsmälääkkeen, joka vei onneksi sen pahimman terän kokonaan pois. Mutta se särky tuli silti ja kesti kolme kokonaista päivää, kuten mulla yleensä kestää. Vielä keskiviikkona Laguunissa mulla oli pää kipeä.

Puin jo märkäpuvun, liivit ja kypärän päälle ja ajattelin, että kyllä mä nyt kokeilen kun kerrankin pääsen tekemään jotain siistiä. Otto meni ensin ja jo siinä kun katsoin sitä Oton menoa, tajusin, että ei mun kannata. Kokeiltuaan Otto kertoi, että siinä sitten tärähtelee kunnolla ja tajusin, että sen lisäksi etten voisi pitää laudalla mun aurinkolaseja (ja aurinko häikäisi suoraan silmään radalla), myös tärähdykset voisivat aiheuttaa mulle uuden migreenin. Ja niin mä vaan istuskelin laiturin reunalla ja katsoin kun muut menivät laudalla. 

Siinä hetkessä se migreeni ärsytti kyllä niin huolella. Mieleen tulivat kaikki ne muut kerrat, kun migreeni on estänyt mua tekemästä jotain hauskaa muiden kanssa. Niitä riittää. Ja useinkaan ei edes ole ollut päällä oleva migreenikohtaus joka estää, vaan jo pelkkä pelko. Pelko siitä, että näkö menee ja se hirveä särky alkaa taas. 

Migreeni on ollut mulla lapsesta asti ja olen oppinut sen, että usein se iskee juuri silloin kun ei toivoisi. Kuten vaikkapa kesken lenkin, juuri ennen keittiöremontin alkua. On monta keinoa, jolla sitä voi hillitä ja niin olen tehnytkin: vaihtanut hajusteettomaan kosmetiikkaan, hankkinut silmälasit (jotka suojaavat siniseltä valolta), syönyt ja juonut vettä säännöllisesti, välttänyt kaikkea hurjaa, jossa on tärähtelyä tai pään heilahtelua ja käyttänyt aina kuumalla aurinkolaseja ja hattua. Mutta sitten on ne yllättävät jutut, joita ei voi ennakoida. Poksahtava ilmapallo, jostain suoraan silmiin heijastuva kirkas valo, kaupassa hajonnut loisteputki, joka vilisee tai liian voimakas hajuvesi jollain, joka on samassa tilassa. Ja sitten ei voi tehdä mitään muuta kuin odottaa, että se menee ohi. 

Halusin vaan kertoa tämän. Migreenin kanssa on oppinut elämään ja kovasta särystä huolimatta teen asioita sen verran minkä pystyn – en suostu antamaan migreenille kolmea päivää vaikka se niin kauan yleensä kestääkin. Mutta vaikka kuvissa hymyilen ja fiilistelen siistejä juttuja, joita tehdään, siellä kuvan takana on tällä viikolla monena päivänä ollut se tunne, että hitto en jaksa tätä särkyä enää. En jaksa en jaksa en jaksa. Se tunne, että tekisin mitä vaan, kun voisin lahjoittaa puolet mun päästä jonnekin ja ottaa tilalle pelkkää hattaraa, joka ei tunne mitään. 

Se ei tietenkään ole mahdollista. Ja kun migreeni on ohi, olen ihan onnellinen, ettei puolet mun päästä ole hattaraa. Olen myös ehdottomasti kiitollinen siitä, että migreeni on kuitenkin ohimenevää sorttia ja ilmaantuu mulle suhteellisen harvoin silloin kun ei ole mitään suuria hormonaalisia mullistuksia. Tiedän, että monella on paljon paljon pahempiakin migreenejä (ja pahempia vaivoja kuin migreeni). Mutta silti se välillä ottaa päähän, kuten silloin kun pitäisi tehdä töitä tietokoneella pihalla auringossa, sisällä piikataan seinälaattoja irti ja päätä vaan jomottaa. Mutta toivottavasti saisin taas olla ilman migreeniä mahdollisimman kauan nyt kun se vihdoin onneksi loppui. Ihanaa viikonloppua kaikille ja tsemppihalaus jokaiselle, jolla just nyt on migreeni päällä. <3 


Moi, mulla on migreeni

12.09.2018

Moi, mä oon Iina ja mulla on migreeni. Sain ensimmäiset migreenikohtaukset kuulemma jo pienenä lapsena, mutta en muista niitä itse. Ensimmäinen migreeni jonka muistan iski mulle Linnanmäellä sinä kesänä kun olin menossa yläkouluun. Yhtäkkiä tuli jäätävä päänsärky, ja puolet mun makkaraperunoista vaan hävisi, kun en nähnyt kunnolla. Se oli tietysti pelottavaa.

Vuosien saatossa siihen on tottunut, että migreeniin liittyy kaikenlaisia kummallisia oireita, jotka yksinään voisivat tuntua aika pelottavilta ja hurjilta. Mä olen siitä onnekas, että ne kaikkein hurjimmat oireet eivät ainakaan toistaiseksi kuulu mun migreenikohtauksiin. Mutta on niissä näköhäiriöissä ja kovassa päänsäryssäkin joskus tekemistä.

Mulla on kolme erilaista migreeniä. Yksi on sellainen, että edellisenä päivänä aivastelen ihan jatkuvasti. Aivastelu on yksi migreenin mahdollisista esioireista. Aivastelen ihan jatkuvasti, eikä siihen auta mitkään nuha- tai allergialääkkeet, koska se johtuu migreenistä. Seuraavana päivänä mulla on todella valonarat silmät ja jäytävä päänsärky. Kuljen silloin aurinkolasit silmillä, vaikka olisin sisällä tai vaikka sataisi vettä. Se ei liity mitenkään siihen, että luulisin olevani jotenkin cool. En vaan pysty pitämään silmiä auki ilman laseja. Tämä migreeni voi kestää kokonaisuudessaan neljäkin päivää. Ensimmäinen päivä menee aivastellessa, ja seuraavat kolme päivää päänsäryssä ja aurinkolaseissa.

Toinen migreeni on sellainen, että mun toista silmää särkee, ja siitä valuu vettä. Siitä voi valua vettä vaikka koko päivän tai kaksi päivää. Tämä on mun lempparimigreeni, sillä se on vähiten kivulias. Joskus kuitenkin se silmästä veden valuminenkin on hankalaa, kuten eräissä kuvauksissa kerran, jossa mun kuvausmeikki olisi mennyt ihan pilalle ilman meikkaajan loistavaa huulirasvakikkaa. Hän siis laittoi MACin hajusteetonta huulirasvaa mun alaluomelle pumpulipuikolla, ja silmä lakkasi valumasta. Se oli ihan kuin taikaa.

Kolmas migreeni on sitten tämä, joka mulle eilen illallakin iski. Vasemmassa silmässä alkaa näkyä kuunsirpin muotoinen sahalaitakuvio, joka on ensin pieni, ja sitten se kasvaa ja kasvaa ja kasvaa niin, että pian en näe silmällä yhtään mitään. Tämä migreenin auraoire, eli näköhäiriö, kestää yleensä vartista puoleen tuntia. Sitten se menee ohi, ja tilalle tulee päänsärky. Joskus päänsärky tulee ihan pienenä tai hentona, ja joskus niin kovana, että oksettaa enkä kestä mitään ääniä. Eilen illalla sateen ropinakin tuntui niin pahalta, että teki mieli kuiskata sateelle, että lopeta. Kuiskata siksi, että oma puheenikin kuulosti liian kovalta.

Sulkeuduin yläkertaan meidän makuuhuoneeseen, ovi kiinni ja pimennysverhot ikkunoilla. Silti kuulin kun duplopalikat kolisivat alhaalla toisiaan vasten Oton ja lasten leikeiss’, ja se kuulosti ihan hirveältä. Kuulin kun kuopus sanoi alhaalla ”äiti tulee. Äitiiiii, äiti tuleee!”. Ja oli ihan pakko ottaa hänet sinne halimaan ennen nukkumaanmenoa, vaikka hänen ihanan heleä äänensä aiheutti viiltävää kipua mun päässä.

Yleensä mulla on onneksi migreenejä tosi harvoin, nytkin oli ollut viimeksi varmaan joskus kesäkuussa, melkein kolme kuukautta sitten. Mutta raskausaikoina, sekä muiden hormonaalisten muutosten aikaan (kuten imetyksen aloitus tai lopetus) niitä tulee helpommin ja useammin. Jokaisessa alkuraskaudessa mulla on ollut parin kuukauden jakso, jolloin migreenipäiviä on ollut enemmän tai yhtä monta, kuin migreenittömiä päiviä. Hormonien lisäksi migreenejä aiheuttavat mulle hajut, äänet ja kirkkaat tai vilkkuvat valot. Arvatenkin mua siis jännittää testata kaikkia uusia tuotteita, enkä mene Lintsillä tai missään muuallakaan mihinkään, missä on kirkkaita vilkkuvia valoja.

Mä en voi kuunnella musiikkia nappikuulokkeilla, koska saan siitä migreenin. Mä en voi käyttää hajuvettä, koska saan siitä migreenin. En voi käyttää eteerisiä öljyjä tai vauvan talkkia kuivashampoon tilalta, ja mun pitää kävellä tosi nopeasti rautatieaseman Lushin ohi. Koska saan niistä kaikista migreenin. Inhoan salamalla otettuja kuvia, koska joskus olen saanut niistäkin migreenin. Jos jossain on palamassa loisteputkilamppu ja se vilkkuu, on päästävä äkkiä pois.  Rakastan lämmintä ja kuumaa kesäaurinkoa, mutta aina alkukesästä saan siitäkin migreenin, ennen kuin silmät tottuvat.

Mä en lähde koskaan minnekään ilman vesipulloa, migreenilääkettä ja aurinkolaseja. En lenkille, en lähikauppaan enkä mihinkään. Jos aion edes yrittää selvitä migreenistä mahdollisimman vähällä, on lääke pystyttävä ottamaan ensimmäisen viiden tai kymmenen minuutin aikana siitä, kun oireet alkavat. Ja pitää päästä pimeään, silmät kiinni. Vaikka nytkin mun edellisen ja tuoreimman migreenin välissä oli kolme kuukautta, ei voi tietää koskaan milloin se iskee. Vaikka parhaani mukaan yritän välttää kaikkea mahdollista mistä voisin sen saada, se pääsee joskus yllättämään, kuten eilen.

Miksi mä kerron tästä? En tiedä, ehkä siksi, että haluan vaan kertoa, millainen asia joskus vaikuttaa esimerkiksi mun arkeen ja miksi mä joskus olen sisällä plehat päässä. Migreeni ei ole mikään maailman vakavin sairaus onneksi, ja se on tosi yleinenkin. Välillä se osaa kuitenkin olla tosi ikävä. Mulle tuli nyt mieleen, että olisi tosi mielenkiintoista kuulla muiden migreenistä kärsivien kokemuksia. Joten:

Onko sinulla migreeniä? Miten se vaikuttaa sun elämään? Millaisia oireita saat ja kuinka usein?