Marraskuun jumppahaaste

16.11.2020

Haastoin itseni marraskuun ajaksi jumppahaasteeseen, sillä kaipasin lisää motivaatiota treenaamiseen. Jumppahaasteeni menee yksinkertaisuudessaan niin, että mun tulee jumpata (ts. liikkua) joka päivä marraskuussa vähintään 15 minuutin ajan. Sillä ei ole mitään väliä mitä se liikunta on, se voi olla lenkki, tanssia, venyttelyä, joogaa, kehonpainotreeniä tai vaikka intensiivistä haravoimista. Kunhan liikun joka päivä vähintään 15 min extraa normaalin arjen hyötyliikunnan lisäksi, olen onnistunut haasteessani.

Lokakuussa huomasin, että lenkkeilymotivaationi laski. Koskaan ei tuntunut olevan sopivaa hetkeä lähteä lenkille. Ja en kertakaikkiaan aio nyt suostua tähän, että lopetan liikunnan talven myötä motivaation puutteen vuoksi, kuten minulle kävi monena vuonna. Selvisin viime talvestakin lenkkeillen läpi talven ja tulen onnistumaan siinä tänäkin vuonna, se on vissi. Mutta jotain piti keksiä, jotta saan itseni sohvalta ylös. Ihana kollegani Mona Visuri keksi marraskuun lenkkihaasteen Instassa ja siitä inspiroituneena päätin itse vaihtaa sen omalla kohdallani jumppahaasteeksi. Koska tällä hetkellä mulla ne on juuri ne lenkit, jotka eniten takkuaa, päätin että voin jumpata ihan miten haluan, koska tärkeintä on se, että LIIKKUU, ei se miten liikkuu.

Minulla edelleenkin välillä stressaa se kesällä kesken lenkin iskenyt migreeni takaraivossa, vaikka hetkellisesti tuntui, että pääsin siitä jo yli. Yritän aina miettiä milloin on hyvä aika lähteä lenkille, jotta migreenin riski olisi mahdollisimman pieni. Esimerkiksi hormonaaliset vaihtelut lisäävät itselläni migreeniriskiä. Se tekee joskus lenkille pääsemisestä hankalaa, koska sekä aikataulut että olosuhteet voivat rajoittaa mun lenkkimahiksia.

En uskalla lähteä lenkille jos on PMS, menkat tai ovulaatio (heh, aika monta päivää kuukaudesta menee siis jo tässä). En myöskään lähde lenkille jos aurinko paistaa liian kirkkaasti tai jos mulla on yhtään pää kipeä. Mulle tulee harvoin migreeni, mutta silloin kun se tulee, on yleensä joku näistä tekijöistä ainakin osaksi taustalla. Ja antakaas kun selitän. Ymmärrän, että se migreeni voi hyvin iskeä noina päivinä myös kotona tai kaupassa tai missä tahansa, en välttele kaikkea. Mutta jostain syystä vaan se, että olen yksin kaukana kotoa jalkaisin migreenin iskiessä ja menetän näkökyvyn, on ajatuksena se kaikkein pelottavin. Olen kokenut sen kahdesti, enkä haluaisi kokea enää kertaakaan.

En voi olla kokonaan liikkumatta kuitenkaan noin monena päivänä kuukaudesta, mikäli haluan voida hyvin. Siksi olen keksinyt niille päiville muuta, kuten tämän jumppahaasteen. Voin aivan hyvin tanssia itseni hikiseksi olkkarissa, se on yhtä hyvää liikuntaa kuin lenkki. Tai tehdä YouTubesta kunnon kehonpainotreenin. Ja niitä kaikkia olenkin tässä viime aikoina tehnyt innoissani. Ja lopputuloksena se, että olen liikkunut vähintään saman verran tai jopa enemmän kuin ennen, koska liikun nyt joka päivä. Usein vartti venyy puoleksi tunniksi, ja jos joka päivä liikkuu vähintään sen vartin, ne pelkät vartit on jo viikossa 2h15min. Vertauksena kolme puolen tunnin juoksulenkkiä on ”vain” 1,5h.

Mun täytyy käsitellä näitä migreeniin liittyviä pelkoja ja ajatuksia rauhassa ja päästä niistä myös yli. Tiedän sen. Migreeni on kulkenut mun kanssa vuosikaudet ja vaikuttanut monella tavalla mun elämään. Se ei ole aina helppoa. Vaikka migreeni on yleinen sairaus, eikä se ole vaarallinen, se on silti ollut monella tapaa mulle pelottava asia läpi elämän. Välillä se vaikuttaa enemmän ja välillä vähemmän. Joku lenkkimotiin vaikuttaminen on loppupeleissä aika pientä.  Olen tosi onnekas, kun olen päässyt migreenin kanssa tosi helpolla verrattuna moneen muuhun, joilla se vaikuttaa vielä enemmän arkeen.

Olen ylpeä siitä, että en jämähtänyt sohvalle kuten niin monta kertaa ennen motivaatipulan iskiessä, vaan keksin ratkaisun. Aion jatkaa jumppahaastetta ainakin tämän kuun loppuun asti, mutta miksei ei siitä eteenpäinkin? Siitä tulee niin hyvä fiilis kun liikkuu ja se antaa paljon lisää energiaa pimeän talven keskellä!


Menee hermo migreeniin

26.06.2020

Oltiin keskiviikkona Laguunissa, jonne meidän ystävä Simo oli ostanut synttärilahjaksi Otolle (ja koko porukalle) wakeboarding-radan tunniksi käyttöön. Se oli niiiiiin siistiä! Tai siis, näytti niin siistiltä. Itsehän en uskaltanut kokeilla, koska mulla oli edelleen migreeni päällä. Olen päässyt koko kevään helpolla migreenien kanssa, mulla on ollut vain se yksi aurallinen migreeni ennen New Yorkin reissua ja pari tavallista migreeniä. Mutta tämän viikon maanantaina, kesken lenkin illalla 23 aikaan mulle tuli aurallinen migreeni ja silloin kun se tulee, siinä menee monta päivää. 

Meidän lapset pumppasivat maanantaina sellaisia pitkiä muotoiltavia taikuri-ilmapalloja ja yksi niistä meni liian täyteen pumpussa ja poksahti aivan älyttömän kovaa. Niin kovaa, että korvat alkoi ihan soimaan. Samalla tunsin heti sen oudon migreenitunteen mun oikeassa silmässä, joka usein tulee ennen migreeniä. Migreeni ei kuitenkaan alkanut heti, vaan vasta monta tuntia myöhemmin siellä lenkillä, kun luulin jo selvinneeni. 

Otin heti kotona särkylääkkeet ja auraoireiden mentyä täsmälääkkeen, joka vei onneksi sen pahimman terän kokonaan pois. Mutta se särky tuli silti ja kesti kolme kokonaista päivää, kuten mulla yleensä kestää. Vielä keskiviikkona Laguunissa mulla oli pää kipeä.

Puin jo märkäpuvun, liivit ja kypärän päälle ja ajattelin, että kyllä mä nyt kokeilen kun kerrankin pääsen tekemään jotain siistiä. Otto meni ensin ja jo siinä kun katsoin sitä Oton menoa, tajusin, että ei mun kannata. Kokeiltuaan Otto kertoi, että siinä sitten tärähtelee kunnolla ja tajusin, että sen lisäksi etten voisi pitää laudalla mun aurinkolaseja (ja aurinko häikäisi suoraan silmään radalla), myös tärähdykset voisivat aiheuttaa mulle uuden migreenin. Ja niin mä vaan istuskelin laiturin reunalla ja katsoin kun muut menivät laudalla. 

Siinä hetkessä se migreeni ärsytti kyllä niin huolella. Mieleen tulivat kaikki ne muut kerrat, kun migreeni on estänyt mua tekemästä jotain hauskaa muiden kanssa. Niitä riittää. Ja useinkaan ei edes ole ollut päällä oleva migreenikohtaus joka estää, vaan jo pelkkä pelko. Pelko siitä, että näkö menee ja se hirveä särky alkaa taas. 

Migreeni on ollut mulla lapsesta asti ja olen oppinut sen, että usein se iskee juuri silloin kun ei toivoisi. Kuten vaikkapa kesken lenkin, juuri ennen keittiöremontin alkua. On monta keinoa, jolla sitä voi hillitä ja niin olen tehnytkin: vaihtanut hajusteettomaan kosmetiikkaan, hankkinut silmälasit (jotka suojaavat siniseltä valolta), syönyt ja juonut vettä säännöllisesti, välttänyt kaikkea hurjaa, jossa on tärähtelyä tai pään heilahtelua ja käyttänyt aina kuumalla aurinkolaseja ja hattua. Mutta sitten on ne yllättävät jutut, joita ei voi ennakoida. Poksahtava ilmapallo, jostain suoraan silmiin heijastuva kirkas valo, kaupassa hajonnut loisteputki, joka vilisee tai liian voimakas hajuvesi jollain, joka on samassa tilassa. Ja sitten ei voi tehdä mitään muuta kuin odottaa, että se menee ohi. 

Halusin vaan kertoa tämän. Migreenin kanssa on oppinut elämään ja kovasta särystä huolimatta teen asioita sen verran minkä pystyn – en suostu antamaan migreenille kolmea päivää vaikka se niin kauan yleensä kestääkin. Mutta vaikka kuvissa hymyilen ja fiilistelen siistejä juttuja, joita tehdään, siellä kuvan takana on tällä viikolla monena päivänä ollut se tunne, että hitto en jaksa tätä särkyä enää. En jaksa en jaksa en jaksa. Se tunne, että tekisin mitä vaan, kun voisin lahjoittaa puolet mun päästä jonnekin ja ottaa tilalle pelkkää hattaraa, joka ei tunne mitään. 

Se ei tietenkään ole mahdollista. Ja kun migreeni on ohi, olen ihan onnellinen, ettei puolet mun päästä ole hattaraa. Olen myös ehdottomasti kiitollinen siitä, että migreeni on kuitenkin ohimenevää sorttia ja ilmaantuu mulle suhteellisen harvoin silloin kun ei ole mitään suuria hormonaalisia mullistuksia. Tiedän, että monella on paljon paljon pahempiakin migreenejä (ja pahempia vaivoja kuin migreeni). Mutta silti se välillä ottaa päähän, kuten silloin kun pitäisi tehdä töitä tietokoneella pihalla auringossa, sisällä piikataan seinälaattoja irti ja päätä vaan jomottaa. Mutta toivottavasti saisin taas olla ilman migreeniä mahdollisimman kauan nyt kun se vihdoin onneksi loppui. Ihanaa viikonloppua kaikille ja tsemppihalaus jokaiselle, jolla just nyt on migreeni päällä. <3