Menee hermo migreeniin

26.06.2020

Oltiin keskiviikkona Laguunissa, jonne meidän ystävä Simo oli ostanut synttärilahjaksi Otolle (ja koko porukalle) wakeboarding-radan tunniksi käyttöön. Se oli niiiiiin siistiä! Tai siis, näytti niin siistiltä. Itsehän en uskaltanut kokeilla, koska mulla oli edelleen migreeni päällä. Olen päässyt koko kevään helpolla migreenien kanssa, mulla on ollut vain se yksi aurallinen migreeni ennen New Yorkin reissua ja pari tavallista migreeniä. Mutta tämän viikon maanantaina, kesken lenkin illalla 23 aikaan mulle tuli aurallinen migreeni ja silloin kun se tulee, siinä menee monta päivää. 

Meidän lapset pumppasivat maanantaina sellaisia pitkiä muotoiltavia taikuri-ilmapalloja ja yksi niistä meni liian täyteen pumpussa ja poksahti aivan älyttömän kovaa. Niin kovaa, että korvat alkoi ihan soimaan. Samalla tunsin heti sen oudon migreenitunteen mun oikeassa silmässä, joka usein tulee ennen migreeniä. Migreeni ei kuitenkaan alkanut heti, vaan vasta monta tuntia myöhemmin siellä lenkillä, kun luulin jo selvinneeni. 

Otin heti kotona särkylääkkeet ja auraoireiden mentyä täsmälääkkeen, joka vei onneksi sen pahimman terän kokonaan pois. Mutta se särky tuli silti ja kesti kolme kokonaista päivää, kuten mulla yleensä kestää. Vielä keskiviikkona Laguunissa mulla oli pää kipeä.

Puin jo märkäpuvun, liivit ja kypärän päälle ja ajattelin, että kyllä mä nyt kokeilen kun kerrankin pääsen tekemään jotain siistiä. Otto meni ensin ja jo siinä kun katsoin sitä Oton menoa, tajusin, että ei mun kannata. Kokeiltuaan Otto kertoi, että siinä sitten tärähtelee kunnolla ja tajusin, että sen lisäksi etten voisi pitää laudalla mun aurinkolaseja (ja aurinko häikäisi suoraan silmään radalla), myös tärähdykset voisivat aiheuttaa mulle uuden migreenin. Ja niin mä vaan istuskelin laiturin reunalla ja katsoin kun muut menivät laudalla. 

Siinä hetkessä se migreeni ärsytti kyllä niin huolella. Mieleen tulivat kaikki ne muut kerrat, kun migreeni on estänyt mua tekemästä jotain hauskaa muiden kanssa. Niitä riittää. Ja useinkaan ei edes ole ollut päällä oleva migreenikohtaus joka estää, vaan jo pelkkä pelko. Pelko siitä, että näkö menee ja se hirveä särky alkaa taas. 

Migreeni on ollut mulla lapsesta asti ja olen oppinut sen, että usein se iskee juuri silloin kun ei toivoisi. Kuten vaikkapa kesken lenkin, juuri ennen keittiöremontin alkua. On monta keinoa, jolla sitä voi hillitä ja niin olen tehnytkin: vaihtanut hajusteettomaan kosmetiikkaan, hankkinut silmälasit (jotka suojaavat siniseltä valolta), syönyt ja juonut vettä säännöllisesti, välttänyt kaikkea hurjaa, jossa on tärähtelyä tai pään heilahtelua ja käyttänyt aina kuumalla aurinkolaseja ja hattua. Mutta sitten on ne yllättävät jutut, joita ei voi ennakoida. Poksahtava ilmapallo, jostain suoraan silmiin heijastuva kirkas valo, kaupassa hajonnut loisteputki, joka vilisee tai liian voimakas hajuvesi jollain, joka on samassa tilassa. Ja sitten ei voi tehdä mitään muuta kuin odottaa, että se menee ohi. 

Halusin vaan kertoa tämän. Migreenin kanssa on oppinut elämään ja kovasta särystä huolimatta teen asioita sen verran minkä pystyn – en suostu antamaan migreenille kolmea päivää vaikka se niin kauan yleensä kestääkin. Mutta vaikka kuvissa hymyilen ja fiilistelen siistejä juttuja, joita tehdään, siellä kuvan takana on tällä viikolla monena päivänä ollut se tunne, että hitto en jaksa tätä särkyä enää. En jaksa en jaksa en jaksa. Se tunne, että tekisin mitä vaan, kun voisin lahjoittaa puolet mun päästä jonnekin ja ottaa tilalle pelkkää hattaraa, joka ei tunne mitään. 

Se ei tietenkään ole mahdollista. Ja kun migreeni on ohi, olen ihan onnellinen, ettei puolet mun päästä ole hattaraa. Olen myös ehdottomasti kiitollinen siitä, että migreeni on kuitenkin ohimenevää sorttia ja ilmaantuu mulle suhteellisen harvoin silloin kun ei ole mitään suuria hormonaalisia mullistuksia. Tiedän, että monella on paljon paljon pahempiakin migreenejä (ja pahempia vaivoja kuin migreeni). Mutta silti se välillä ottaa päähän, kuten silloin kun pitäisi tehdä töitä tietokoneella pihalla auringossa, sisällä piikataan seinälaattoja irti ja päätä vaan jomottaa. Mutta toivottavasti saisin taas olla ilman migreeniä mahdollisimman kauan nyt kun se vihdoin onneksi loppui. Ihanaa viikonloppua kaikille ja tsemppihalaus jokaiselle, jolla just nyt on migreeni päällä. <3