Oltiin keskiviikkona Laguunissa, jonne meidän ystävä Simo oli ostanut synttärilahjaksi Otolle (ja koko porukalle) wakeboarding-radan tunniksi käyttöön. Se oli niiiiiin siistiä! Tai siis, näytti niin siistiltä. Itsehän en uskaltanut kokeilla, koska mulla oli edelleen migreeni päällä. Olen päässyt koko kevään helpolla migreenien kanssa, mulla on ollut vain se yksi aurallinen migreeni ennen New Yorkin reissua ja pari tavallista migreeniä. Mutta tämän viikon maanantaina, kesken lenkin illalla 23 aikaan mulle tuli aurallinen migreeni ja silloin kun se tulee, siinä menee monta päivää. 

Meidän lapset pumppasivat maanantaina sellaisia pitkiä muotoiltavia taikuri-ilmapalloja ja yksi niistä meni liian täyteen pumpussa ja poksahti aivan älyttömän kovaa. Niin kovaa, että korvat alkoi ihan soimaan. Samalla tunsin heti sen oudon migreenitunteen mun oikeassa silmässä, joka usein tulee ennen migreeniä. Migreeni ei kuitenkaan alkanut heti, vaan vasta monta tuntia myöhemmin siellä lenkillä, kun luulin jo selvinneeni. 

Otin heti kotona särkylääkkeet ja auraoireiden mentyä täsmälääkkeen, joka vei onneksi sen pahimman terän kokonaan pois. Mutta se särky tuli silti ja kesti kolme kokonaista päivää, kuten mulla yleensä kestää. Vielä keskiviikkona Laguunissa mulla oli pää kipeä.

Puin jo märkäpuvun, liivit ja kypärän päälle ja ajattelin, että kyllä mä nyt kokeilen kun kerrankin pääsen tekemään jotain siistiä. Otto meni ensin ja jo siinä kun katsoin sitä Oton menoa, tajusin, että ei mun kannata. Kokeiltuaan Otto kertoi, että siinä sitten tärähtelee kunnolla ja tajusin, että sen lisäksi etten voisi pitää laudalla mun aurinkolaseja (ja aurinko häikäisi suoraan silmään radalla), myös tärähdykset voisivat aiheuttaa mulle uuden migreenin. Ja niin mä vaan istuskelin laiturin reunalla ja katsoin kun muut menivät laudalla. 

Siinä hetkessä se migreeni ärsytti kyllä niin huolella. Mieleen tulivat kaikki ne muut kerrat, kun migreeni on estänyt mua tekemästä jotain hauskaa muiden kanssa. Niitä riittää. Ja useinkaan ei edes ole ollut päällä oleva migreenikohtaus joka estää, vaan jo pelkkä pelko. Pelko siitä, että näkö menee ja se hirveä särky alkaa taas. 

Migreeni on ollut mulla lapsesta asti ja olen oppinut sen, että usein se iskee juuri silloin kun ei toivoisi. Kuten vaikkapa kesken lenkin, juuri ennen keittiöremontin alkua. On monta keinoa, jolla sitä voi hillitä ja niin olen tehnytkin: vaihtanut hajusteettomaan kosmetiikkaan, hankkinut silmälasit (jotka suojaavat siniseltä valolta), syönyt ja juonut vettä säännöllisesti, välttänyt kaikkea hurjaa, jossa on tärähtelyä tai pään heilahtelua ja käyttänyt aina kuumalla aurinkolaseja ja hattua. Mutta sitten on ne yllättävät jutut, joita ei voi ennakoida. Poksahtava ilmapallo, jostain suoraan silmiin heijastuva kirkas valo, kaupassa hajonnut loisteputki, joka vilisee tai liian voimakas hajuvesi jollain, joka on samassa tilassa. Ja sitten ei voi tehdä mitään muuta kuin odottaa, että se menee ohi. 

Halusin vaan kertoa tämän. Migreenin kanssa on oppinut elämään ja kovasta särystä huolimatta teen asioita sen verran minkä pystyn – en suostu antamaan migreenille kolmea päivää vaikka se niin kauan yleensä kestääkin. Mutta vaikka kuvissa hymyilen ja fiilistelen siistejä juttuja, joita tehdään, siellä kuvan takana on tällä viikolla monena päivänä ollut se tunne, että hitto en jaksa tätä särkyä enää. En jaksa en jaksa en jaksa. Se tunne, että tekisin mitä vaan, kun voisin lahjoittaa puolet mun päästä jonnekin ja ottaa tilalle pelkkää hattaraa, joka ei tunne mitään. 

Se ei tietenkään ole mahdollista. Ja kun migreeni on ohi, olen ihan onnellinen, ettei puolet mun päästä ole hattaraa. Olen myös ehdottomasti kiitollinen siitä, että migreeni on kuitenkin ohimenevää sorttia ja ilmaantuu mulle suhteellisen harvoin silloin kun ei ole mitään suuria hormonaalisia mullistuksia. Tiedän, että monella on paljon paljon pahempiakin migreenejä (ja pahempia vaivoja kuin migreeni). Mutta silti se välillä ottaa päähän, kuten silloin kun pitäisi tehdä töitä tietokoneella pihalla auringossa, sisällä piikataan seinälaattoja irti ja päätä vaan jomottaa. Mutta toivottavasti saisin taas olla ilman migreeniä mahdollisimman kauan nyt kun se vihdoin onneksi loppui. Ihanaa viikonloppua kaikille ja tsemppihalaus jokaiselle, jolla just nyt on migreeni päällä. <3 

Kun mulle joululomalla iski älytön päänsärky- ja migreeniputki, mä kävin tammikuussa neurologin vastaanotolla. Silloin sain lähetteen myös varmuuden vuoksi magneettikuvaukseen ja nyt kävin sitten tällä viikolla pään ja kaulan magneettikuvauksessa. Multa ei koskaan aiemmin ole tosiaan magneettikuvattu mitään, ja mua vähän jännitti tutkimus etukäteen. En kuitenkaan onneksi kärsi ahtaanpaikan kammosta, joten sitä itse putkea en pelännyt. Lähinnä pelkäsin, että mitähän kuvauksessa näkyy.

Täytin esitietolomakkeen ja olin pukenut päälle mukavat vaatteet ilman metalliosia, niin kuin pitikin. Menin paikalle urheiluleggigseissä, kaarituettomissa rintsikoissa (joissa ei ollut hakasia) ja t-paidassa (no oli mulla myös alushousut ja sukat, obviously). Se oli oikein hyvä asu. Koruja tai kelloja mulla ei ollut päällä, paitsi vihki- ja kihlasormus, jotka unohdin sormeen myös tutkimukseen mennessä. Niistä kuitenkin sanottiin, että ne eivät tutkimusta haittaa, koska ovat jalometallia. Pidin siis sormukset sormessa.

Putkeen mennessä sain kuulosuojaimet, joista olisi voinut kuunnella myös radiota tai Spotifyta. Käteen sain soittokellon, joka toimi puristamalla. Mun kasvojen päälle tuli sellainen muovinen kehikko, joka piti päätä paikallaan. Kehikossa oli myös peili. Mä laitoin tässä vaiheessa silmät kiinni ja silmät kiinni olin itse asiassa siihen asti, että tulin puolen tunnin päästä putkesta ulos. Näin mulle ei ollut mahdollisuuttakaan tulla sitä ahtaan paikan kammoa, kun en edes nähnyt olevani ahtaassa paikassa.

Mä yllätyin siitä, miten kova ääni tutkimuksesta lähti! Olin ajatellut, että kuulosuojaimet auttavat, enkä kuulisi ainakaan häiritsevän kovia ääniä. Äänet olivat kuitenkin todella kovia ja voimakkaita ja myös todella ärsyttäviä. Piipitystä ja hakkaavaa ja poraavaa toistuvaa ääntä pään ympärillä, pisimmillään 8 minuuttia putkeen. Puolen tunnin magneettikuvauksen aikana otettiin monta kuvasarjaa, joista kaikista lähti hieman erilainen ääni. Suurin osa niistä oli 3-4 minuuttia pitkiä, mutta myös pari lyhyempää ja sitten tuo yksi pitkä. Mua pelotti, että saan niistä kovista äänistä migreenin, mutta ei sitä onneksi tullut.

Kuvauksen aikana mietin kauppalistaa ja sähköposteja ja kaikkea muuta ihan perus juttua. Aika ei ehtinyt käydä pitkäksi onneksi, vaikka välillä ne äänet olivatkin todella epämiellyttäviä. Onneksi tutkimus ei muuten tuntunut miltään ja se oli sillä selvä. Sain seuraavalle päivälle lääkäriajan, jossa käytiin sitten mun kuvat läpi. Kovista äänistä huolimatta magneettikuvaus oli yllättävän iisi homma. En ollenkaan tiennyt etukäteen mitä odottaa, kun ei aiempaa kokemusta ollut.

Kuvista ei onneksi löytynyt mitään muuta kuin täysin normaalit ja terveet aivot ja verisuonet. HUH! Se oli ihan valtava helpotus, sillä välillä kun on ollut pidempiä aikoja ja useammin tosi kovia päänsärkyjä ja näköhäiriöitä, on käynyt mielessä, että voiko siellä olla jotain muutakin. Onneksi siis ei. Nyt voi huokaista helpotuksesta ja keskittyä vaan siihen, että silloin kun migreeni iskee, pääsee oireista mahdollisimman nopeasti eroon. Sain tammikuussa ja nyt tälläkin käynnillä uusia migreenilääkkeitä kokeiluun, mutta en itse asiassa ole tarvinnut niitä vielä kertaakaan. Mulla on ollut tavallista päänsärkyä kyllä välillä, mutta migreenejä ei onneksi nyt hetkeen. Toivotaan että oireet pysyvätkin kurissa, eikä niitä tulisikaan.

Migreenit ja päänsäryt ovat vähentyneet sen jälkeen kun tein muutaman perustavanlaatuisen muutoksen arjessa:

• Aloin venyttelemään joka päivä, varsinkin niskan ja hartioiden aluetta.
• Vaihdoin takaisin seisomatyöskentelyyn ja lakkasin tekemästä töitä koneella sohvalla tai ruokapöydän ääressä.
• Aloin pitämään paremmin huolta riittävästä veden juonnista. Aloitan aamut juomalla ison lasin vettä ja syömällä riittävästi, ja vasta sitten otan kupin kahvia. Ennen saatoin juoda sen kahvikupin muuten tyhjään vatsaan, mikä oli tyhmää.
• Hankin silmälasit itselleni työntekoa varten.
• Vaihdoin nukkuessani tyynyyn, joka tukee paremmin mun niskaa ja hartioita.
• Lakkasin käyttämästä hajustettua kosmetiikkaa.

Kaikki nämä muutokset ovat varmasti merkittävästi vaikuttaneet mun migreenialttiuteen, sillä ennen toimiessani päinvastoin ne kaikki saattoivat johtaa migreeniin. Niskajumit, silmien siristely, liian vähäinen vedenjuonti, liika kofeiini ja voimakkaat hajusteet olivat mulle pahimpia migreenin aiheuttajia. Nyt kun niitä ei ole, ei toivottavasti ole migreenejäkään.

Oli kyllä valtava helpotus saada varmistus siitä, että kyse on todellakin vain toiminnallisesta häiriöstä eli migreenistä, eikä mistään sen vakavammasta. Oli myös hienoa nähdä, että verisuonetkin olivat todella hyvässä kunnossa, kun mun äidillä kuitenkin on ollut aivoinfarkti. Toki olen vielä melko nuori ja niiden kuuluukin olla kunnossa, mutta aion jatkossakin pitää niistä hyvää huolta liikkumalla ja syömällä terveellisesti ja toivoa parasta.

Voin kertoa, että kun näitä asioita on pitkään miettinyt ja vähän pelännytkin, tuntuu älyttömän helpottavalta ja ihanalta, kun tietää kaiken olevan kunnossa. Näissä fiiliksissä on ihanaa lähteä viikonloppuun! Hyvää viikonloppua kaikille <3

Tänään alkoi 29. raskausviikko eli täyteen tuli raskausviikko 28+0. Vauvan täysiaikaisuuteen on enää yhdeksän viikkoa, huh ja wau. Mä törmään usein fb:ssä hassuihin kuviin koskien sitä kuinka esikoisen aikana oli aivan kartalla siitä mikä raskausviikko milloinkin on menossa, ja kuopuksen kohdalla ei ole mitään käryä. Mutta mulla se ei kyllä pidä paikkaansa, blogin ansiosta tulee seurattua näitä viikkoja tällä kolmannellakin kerralla aikamoisen tarkkaan. Musta se on ihanaakin että tiedän missä mennään, vaikka saattaahan se olla että välillä odotusaika tuntuu sen takia sitten pidemmältä. Tiedän kuitenkin että tulen ikävöimään tätä masua vielä joskus ihan todella kovaa, ja siksi olenkin tyytyväinen että on tullut otettua tästä ajasta kaikki irti.

Vauva tuntuu oikeasti jo aika isolta, ja osa liikkeistä sattuu kipeästikin. Mahakin on iso ja kasvaa vain kasvamistaan. Tällä viikolla vauva päätti yhtäkkiä ensimmäistä kertaa vierailla mahan vasemmalla puolella, vaikka on siis nämä ensimmäiset 27 viikkoa ollut oikealla. Voin kertoa että mahani oli hieman järkyttynyt tästä yllätysvierailusta! Mutta nyt kun tyyppi on hyörinyt joka puolella, niin mahakin on tottunut. Jännää vaan, että tähän asti hän on aina ollut vaan oikealla. Edelleenkin pääosin hengailee siellä puolella, mutta sitten yhtäkkiä päätti, että käynpä välillä pyörimässä täällä vasemmallakin. Ehkä oikealla alkoi olla liian ahdasta.

Hormonipäänsäryt ovat tehneet comebackin, sopivasti kellon tarkkaan juuri nyt, kun seesteinen keskiraskaus on ohi ja viimeinen kolmannes virallisesti alkanut. Päätä on särkenyt jo kolme päivää putkeen, mutta ehkä se tästä pian taas hellittää. Onneksi muut alkuraskauden ihanat oireet ovat pysyneet poissa, enkä ole mitenkään väsynyt tai huonovointinen muuten. Olo on ihan suhteellisen energinen, ja olen voinut päänsärkyä lukuunottamatta hyvin.

Kotona jaksan liikkua ja tehdä aika paljonkin, ja on ihan hyvä olla: Pidemmät kävelyt ja kauppareissut tuntuvat raskaammilta ja kävelyni muistuttaa jo erittäin hidasta ankkaa. Mua aina naurattaa, kun me liikutaan jossain ja mietin miten huvittavalta varmasti näytän. Supistukset eivät ole pahentuneet tai lisääntyneet ja olen uskaltanut rentoutua niiden suhteen. Sekin on varmasti tehnyt hyvää, koska stressikin aiheuttaa supistelua ainakin mulla.

Toivon kovasti, että saan nauttia tästä hyvästä ja energisestä olosta mahdollisimman pitkään. Uskon, että saankin kunhan muistan kuunnella kroppaa ja itseäni ja ottaa rennosti silloin kun olo on sellainen että sille on tarvetta. Joulukuussa meillä olisi vielä yksi pikkureissu tiedossa sukulaisen syntymäpäiville ja toivon että pääsen osallistumaan sinne. Viikkoja onkin silloin jo aika monta kasassa. Onneksi ajomatka ei olisi kuin reilun tunnin verran, eli sen puolesta ei pitäisi olla ongelmaa. Pidetään peukkuja.

Tässä vielä kunnon mahakuva viikolta 28+0, aikamoinen pötsi! Otto kutsuu mua möhömahaksi, kaikella rakkaudella.

Ihanaa päivää kaikille <3