Löysin vihdoin pari viikkoa sitten itselleni sellaisen sivuilta avoimen topin, joka oli oikean mallinen juuri mulle. Mulla on kaksi aiempaa, jotka ovat kyllä tosi kivoja, mutta jotka ovat niin pitkiä että en tiedä sopivatko ne sittenkään omalle vartalolleni. Tämä harmaa toppi on tosi avoin sivuista, ja sopii kivasti lämpimiin kesäpäiviin ja myöskin reissuvaatteeksi. Se on helppo heittää bikinien päälle sortsien kanssa, tai menee kivasti myös vaikka kynähameen kaverina. Jotenkin mua viehättää hirmuisesti nämä sivuilta avoimet topit, koska ne paljastavat kesällä kauniisti ruskettunutta ihoa, mutta eivät ole kuitenkaan sellaisia överipaljastavia.

Mä en ole ehkä ollut kovin innoissani nykyisestä leggingssit housuina -muodista, mutta pakko se on myöntää että onhan se hitsin mukavaa olla leggingseissä farkkujen tai jeggingsien sijaan. Mulla on Zaran tukevampaa kangasta olevat leggingsit joissa on kuitenkin koristetakatasku ja etutaskut, sekä nappi ja vetoketju edessä luomassa vähän housumaisempaa vaikutelmaa. Ne ovat yllämainituista huolimatta ihan yhtä mukavat kuin muutkin leggingsit ja ne ovat myös materiaaliltaan pehmeää puuvillasekoitetta. Niitä mä olen nyt käyttänyt, mutta yleensä vain pitkien paitojen/jakkujen kanssa.

Tämän lyhyen topin kanssa kääräisin vyötäisille farkkupaidan, joka myös lämmitti mukavasti kesäisen tuulenvireen yllätettyä jätskinhakureissulla, siinä missä peitti myös leggingssipyllyn.

Toppi H&M / Rintsikat Björn Borg* / Leggingsit ZARA / Farkkupaita H&M / Kengät Primark / Laukku Marc by Marc Jacobs / Kello Marc by Marc Jacobs* / *saatu blogin kautta.

Mun mielestä tän asun kaveriksi sopi hyvin rento ponnari ja kevyt meikki. Muutenkin tykkään näin kesällä meikata kevyemmin kuin talvella. Kai se on ihan loogista että kun kesällä laitetaan ohuempi kerros vaatetta, niin meikkiä myös. Kesällä on ihanan helppoa, ulos lähtemisessä kestää huomattavasti lyhyempi aika kuin talvella, varsinkin silloin kun on liikkeellä lasten kanssa.

Sivuilta avoin toppi hot or not? Oletteko itse hommanneet?

Blogiuraa on takana kuukauden kuluttua tasan viisi vuotta, se on muutaman kuukauden enemmän kuin meidän esikoisella. Vaikka viiden vuoden aikana olen kehittynyt tasaiseen tahtiin mielestäni sekä kirjoittajana että kuvaajana, mun blogi ei koskaan ole ollut se joka loistaa tyylikkyydellään tai mielettömillä verbaalisilla lahjoilla. En ole se jonka kuvat sopisivat minkä tahansa lehden sivuille, tai se jonka sanankäänteet ovat niin huvittavia että vedet tursuavat silmäkulmista. En ole tunnettu viiltävän rehellisistä tuotearvioista, poliittisten epäkohtien paljastuksesta, uskomattomista matkakohteista tai uusimpien trendien asiantuntevasta esittelystä.

Uskon että se syy, miksi mun blogi silti kerää ympärilleen lukijoita, on tasainen viihdyttävyys. Arkielämän rehellinen kuvaus, se että käsittelen asioita pintaa syvemmältä, ja se että me ollaan aika tavallisia pulliaisia siitä huolimatta että blogia kirjoitankin. Mun blogista on turhaa etsiä skandaalinkäryä viihdytykseen, mutta uskon että viihdyttää voi myös positiivisella asenteella, ilolla ja rakkaudella.

Jotkut ihmiset elävät muiden ongelmista, juoruista ja toisille naureskelusta. Uskon että heille mun blogi on kuin hiekkaa silmiin ja aiheuttaa ärsytystä, täältä kun harvoin löytyy mitään äärimmäisen negatiivista. Olenpa joskus saanut kommentin ”ihanaa kun teilläkin menee välillä huonosti!”, kun olen kirjoittanut jostain ikävästä mitä meille on sattunut. Joku taas on järkyttynyt, kun olen ollut harmistunut jostain, eikä ole kokenut negatiivisempaa postausta blogiini sopivana. Mun blogi on kuitenkin mun peilikuva, ja rehellinen siinä mielessä että en mä niitä huonojakaan juttuja ala peittelemään jos jotain ikävää on meneillään. Yritän kuitenkin käsitellä kaikkea sekä omassa elämässä että blogissa samalla näkökulmalla: positiivisuuden kautta. Koska harmissa vellominen ei vaan ole mun tapaista, eikä auta mua mitenkään.

Mä aion jatkossakin olla samalla linjalla, tuoda esille niitä asioita mitkä sananlasku kehottaa kätkemään: onnea, iloa ja rakkautta. Uskon että hyvä synnyttää hyvää, ja jos voin piristää edes yhden ihmisen päivää, on blogin kirjoittaminen arvokasta ja tärkeää. Mulle itselleni arvokkainta on teiltä saatu palaute, ja teidän myötäeläminen. Mä muistan kymmenien lukijoiden nimimerkkejä, mietin teidän kuulumisia, ja ilahdun jos joku vanha tuttu kommentoi pitkästä aikaa. Olen saanut teiltä ihan mielettömiä vinkkejä, ja te ja teille kirjoittaminen saa mut ponnistelemaan arjessa enemmän. Lyhyesti sanottuna: teille kirjoittaminen tekee meidän koko perheen elämästä monin verroin ihanampaa.

Mä viihdyn täällä ruudun takana, tämä ruutu on mun toinen koti, mun ajatusten koti. Tänne mä vuodatan pohdintoja, rakkautta ja hassuja juttuja. Viihdyttekö te täällä? Jos viihdytte, nyt saa halutessaan äänestää mun blogia vuoden viihdyttävimmäksi blogiksi Inspiration Blog Awardseissa. Sain viikko sitten kuulla, että tuomaristo on valinnut mun blogin osaksi toinen toistaan upeampien ehdokkaiden joukkoa Vuoden viihdyttävin blogi -kategoriassa, ja olin todella otettu kunniasta. On mahtavaa olla noin hienossa joukossa. Kiitos siitä kuuluu myös teille kaikille, vaikka tuomarit sinne mut valitsivatkin. Ilman teitä, eivät tuomarit edes tietäisi mun blogin olemassaolosta.

Äänestäminen vaatii vain ”äänestä”-nappulan klikkauksen mun kuvan päällä, ja siinä kaikki. Äänestämään pääset TÄSTÄ ja äänestää voi vaikka kaikkia sarjan ehdokkaita, joten ei tarvitse potea valinnan vaikeuden tuskaakaan jos on monta suosikkia. Kaikissa sarjoissa on kyllä upeita ehdokkaita. Mä lähetän mun ääneni ainakin huipulle #pojatkinlukee -kampanjalle Vuoden blogiteko -kategoriassa, sillä se on mun mielestä ihan maailman paras juttu ja todella hieno ajatus. Kirjojen lukeminen on yksi viihdyttävimpia, kehittävimpiä ja mahtavimpia juttuja maailmassa, ja sen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille ja kiitos hurjasti jo etukäteen <3

Moikka ja ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille! Meillä on ollut todella touhukas viikonloppu, lähinnä maalaten ja lasten kanssa touhuten. Olkkari on saanut uutta väriä, kuten myös lastenhuone, ja ruokapöytä sekät tuolit ovat vielä kesken. Eilen maalattiin olkkari valmiiksi ja lastenhuone puolivalmiiksi, ja tänään sitten viimeisteltiin lastenhuone ja aloiteltiin noiden kalusteiden käsittelyä. Vielä niissä riittää työsarkaa, mutta eiköhän tästä hyvä tule. Saatte lukea lisää myöhemmin projektista ja sen edistyksestä, kunhan saadaan kaikki valmiiksi.

Eilen lähdettiin käymään Itiksen lasten lauantaissa, ja lapset pääsivät tekemään virpomisvitsat sekä virpomaan itiksen virpomispolulle. Aivan loisto veto itikseltä, eli lapset saivat ilmaiseksi askarrella virpomisvitsoja, ja käydä eri liikkeissä virpomassa, ja palkkioksi sai tietenkin suklaamunia. Mä tykkään itiksen perhekeskeisestä meiningistä, se todella toimii ja meidän lapset tykkäävät ainakin kovasti.

Itiksen jälkeen tultiin kotiin ja siirreltiin tavaroita olkkarissa takaisin paikoilleen maalausurakan jälkeen, sekä vietettiin lasten kanssa leffailtaa. Oli ihana pitää pikkumuruja kainalossa ja vaan olla yhdessä.

Tänään ollaan vietetty palmusunnuntaita, ja lapset saivat vielä virpoa mulle ja Otolle aamulla, sekä pukeutua noidiksi. Lounaan jälkeen meillä oli käynyt pääsiäispupu piilottamassa vähän pääsiäismunia ympäri kämppää ja tytöt saivat niitä metsästää. Kaikki munat löytyivät ja neidit availivat niitä ja kasasivat pikkuleluja Oton kanssa riemusta kiljuen sillä aikaa kun mä maalasin lastenhuoneen seinää vielä toiseen kertaan. Kumpikin jaksoi syödä tasan yhden kindermunan ja loput laitettiin kaappiin odottamaan. Varmaan unohtuvat sinne, niin kävi viime vuonnakin.

Iltapäivällä huristeltiin vielä keskustaan syömään, valmiisen pöytään istuminen kyllä kelpasi todellakin viikonlopun urakoinnin jälkeen.

Meillä on tulossa aika touhukas viikkokin, kun töiden ja muiden menojen jälkeen torstaina ajetaan Ouluun pääsiäisen viettoon. Ihana nähdä sukulaisia, ja etenkin mun rakasta mummua, jonka takia me pääosin nyt tällainen lyhyt reissu tehdäänkin. Hän ei siis voi tällä hetkellä kovinkaan hyvin, mitään vaaraa ei ole mutta muistisairauden takia nyt alkavat olla viimeiset viikot tai kuukaudet kun mummu on vielä edes jotenkin oma itsensä. Inhottaa olla näin kaukana juuri nyt, mutta onneksi meillä on edes mahdollisuus mennä käymään. Mulla olisi niin paljon sanottavaa tästä, ja voin kertoa että tämän kevään tai oikeastaan kuluneen vuoden aikana on itketty niin monet itkut, mutta eipä se itku mitään auta. Pakko vaan ottaa kaikki irti niistä hyvistä hetkistä mitä on ja olla yhteydessä ja nähdä mahdollisimman paljon ja usein.

Hyvällä mielellä tässä kuitenkin ollaan, koska mä olen niin iloinen että mennään Ouluun, ja lapset ja Otto myös. Mulla on tulossa onneksi myös tosi kiva työviikko ennen matkaa, kun pääsen tapaamaan ihan mahtavia tyyppejä ja tekemään pari haastattelua. Jännää mutta mahtavaa!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Olen ehkä vähän hullu, mutta aion nyt jakaa teille muutamia noloja hetkiä mun elämän varrelta. Niitä on mahtunut mukaan aika tosi monta, enkä kaikkea edes muista, mutta osa on jäänyt niin hyvin mieleen että kerron teillekin.

1. Kun mulla oli ala-asteella kaksi minuuttia aikaa ehtiä bussiin ja juoksin koulun käytävällä vaikka ei saanut, törmäsin opettajaani ja kaaduin lattialle. Sain opettajalta nuhtelut, myöhästyin bussista ja itkin kotona varmaan kolme tuntia että en mene enää ikinä kouluun. Se tuntui niin maailmanlopulta silloin oikeasti, itkusta ei ollut tulla loppua. Mulla oli ikää ehkä 10 vuotta silloin, enkä koskaan ollut hävennyt mitään niin paljon. Näin jälkeenpäin tekisi vaan mieli silittää 10-vuotiaan Iinan päätä ja sanoa että voi kuule, eihän se nyt niin noloa ollut ja tulet kokemaan elämässäsi paljon nolompiakin tilanteita. En sitten tiedä lohduttaisiko se, hah!

2. Kaikki raskaanaolevat tietävät että silloin pissattaa, ihan kokoajan. Kun odotin esikoistamme ja olin jo aika pitkällä, mulle kävi yksi juttu jota häpesin ja samaan aikaan huvituin siitä ihan hulluna, mikä ei kyllä yhtään auttanut. Olin tulossa muistaakseni Kampista kotiin, ja jo metrossa mulla oli pissahätä. Jotenkin pääsin kuitenkin pitkän matkan meidän kodin rappuun asti, kun hississä sitten alkoi tuntua siltä että nyt ei tästä tule enää yhtään mitään. Sain juuri ja juuri kotioven auki, kun se tapahtui. Vauva potkaisi mua lujaa virtsarakkoon, ja mä pissasin housuun. Siinä meidän ovella, ovi oli vielä auki. Kukaan ei nähnyt tätä, mutta ai luoja musta tuntui että mä kuolen häpeästä. Samaan aikaan mua kuitenkin nauratti että eihän hitto vie aikuiselle ihmiselle voi käydä noin! Tästä on viisi vuotta aikaa eikä tätä varmaan saisi vieläkään kertoa ääneen koska se on niin noloa, mutta pointtini on että ihan sama, ei se ole noloa koska en voinut mitenkään estää sitä tilannetta, enkä mä nyt tahallaan sitä tehnyt.

3. Tämä sattui yläasteella, muistaakseni seiskaluokalla. Me keskusteltiin nimistä, ja mä sanoin että en tykkää yhdestä nimestä. Kaikki muutkin olivat sanoneet nimiä joista tykkäävät, ja nimiä joista eivät tykkää, mutta tämä yksi nimi jonka mä sanoin sattuikin olemaan yhden tytön koiran nimi. Ja siitähän riemu repesi. Mä olisin voinut vajota maan alle, kaikkien muiden mielestä mä olin ihan törkeä koska en tykännyt koiran nimestä, jonka en edes ollut tiennyt olevan kyseisen koiran nimi. Se sama olisi voinut käydä kenelle tahansa, mutta se kävi sitten vain mulle. Silloin posket punertuivat ja teki vaan mieli oikeasti juosta piiloon ja pysyä siellä. Miten pienistä jutuista tuleekin niin hirveän isoja tuossa iässä?

4. Opiskeluaikana mä matkustin joka päivä raitiovaunulla. Yhtenä päivänä sinne tuli tarkastajat, ja näytin ihan muina naisina korttiani koska olin ihan varma että siellä on aikaa. En tiedä mikä aivopieru se oli, mutta aika oli umpeutunut jo kaksi päivää aiemmin, enkä ollut vaan tajunnut. Sain sakot pummilla matkustamisesta, ja paljon pahoja katseita. Voitte uskoa että sen jälkeen olen ollut ekstrahuolellinen siitä että kortilla on aina aikaa tai arvoa. Opiskelijan kukkarossa silloin se 80€ sakko todella tuntui ja kyllä hävetti. Tuntui että kaikki katsoivat mua kuin B-luokan kansalaista koska sain tarkastajalta sakkolapun kouraani.

Nykyään noloja tilanteita on ehkä vähemmän kuin nuorempana, tai sitten mua ei vaan hävetä enää niin paljoa. En jää enää murehtimaan jos jotain vähän hassua tapahtuu. Mutta nyt tämän sanottuani ääneen lähiaikoina on varmasti luvassa jotain ihan supernoloa. Pitääkin kertoa siitä sitten täällä!

Ai miksi mä kerron teille mun elämän noloimpia hetkiä? Siksi, että kävin tuossa pari viikkoa takaperin yhdellä elämäni mielenkiintoisimmista illallisista ravintola Grönissä (illallisen tarjosi Kirjakauppaliitto). Mukana oli tuttuja bloggaajia, sekä tämän vuoden Kirjan ja Ruusun päivän kirjailija Ronja Salmi, 23, kuvittaja Jami Nurminen ja Kirjakauppaliiton puheenjohtaja Katriina Jaakkola. Kirjan ja Ruusun päivän (23. huhtikuuta) konsepti on varmasti monelle tuttu, silloin puolisot ostavat toisilleen toinen kirjan ja toinen ruusun.

Jokaisena Kirjan ja Ruusun päivänä valitaan yksi kirjailija, jonka kirjoittaman kirjan saa vain sinä päivänä, kaupan päälle vain ostaessaan kirjakaupasta minkä tahansa toisen vähintään 10€ maksavan kirjan. Nerokas taka-ajatus tässä on siis houkutella ihmisiä käymään kirjakaupassa, eikä vain selaamaan Buzzfeediä ja iltapäivälehtiä. Kirjaa ei tosiaan saa koskaan muulloin mistään, kuin tuona kyseisenä päivänä, sitä ei jaeta siis bloggaajille tai toimittajillekaan arvosteltavaksi etukäteen.

Tämän vuoden kirjailija, Ronja Salmi on 23-vuotiaana saavuttanut enemmän kuin moni kaksikymmentä vuotta vanhempana. Onks noloo? on paitsi Ylellä pyörinyt TV-sarja, myös Ronja Salmen kolmas teos, joka käsittelee ystävyyttä, heppoja, kiusaamista, ihastumista ja tietysti sitä paljon puhuttavaa noloutta. Ensimmäistä kertaa ikinä Kirjan ja Ruusun päivän kirjaksi on valittu lasten kirja aikuisten kirjan sijaan, mikä on musta aivan huikeaa ja vallankumouksellista. Kirja soveltuu parhaiten alakouluikäisille, mutta varmasti myös vanhemman kannattaa se selata läpi.

Itse suurena lukutoukkana aion ehdottomasti käydä kirjaostoksilla silloin, koska ostan kirjoja muutenkin paljon ja pakkohan mun on päästä lukemaan tämäkin teos. Mä olen pienestä asti lukenut paljon, ja jatkanut samaa lukuperinnettä myös lasten kanssa. Rakastan kivijalkakirjakauppojen tunnelmaa, ja uuden kirjan tuoksua. Tämä kirja on varmasti myös hyvä säilyttää kaapissa, sillä ennenkuin mä huomaankaan on mun omista lapsista tullut niitä varhaisteinejä joista vanhemmat on noloja, pojat on noloja, itse on ainakin tosi nolo ja kaikki muukin on ihan noloa. Kahden vuoden päästä mun esikoiseni astelee jo koulun penkille, herregud!

Molemmat sekä Ronja että Jami ovat aivan huikean inspiroivia tyyppejä, ja nauraa rätkätettiin illallisella vähän väliä. Saatiin myös aikaiseksi erittäin mielenkiintoinen keskustelu noloudesta ja kaikesta muusta. En voi muuta sanoa kuin että tunnen itseni onnekkaaksi kun pääsen tapaamaan näin huikeita ihmisiä.

Mitä noloa teille on sattunut? Oletteko tykänneet aiemmista Kirjan ja Ruusun päivän kirjoista? Aiotteko juhlistaa päivää kirjaostoksilla?

Olen saanut ihmetellä uutta violettia tukkaa jo tovin. Se tuntuu niin omalta, että entiseen puolipitkään blondiin ei taida olla paluuta ainakaan ihan äkkiä. Siksi koin tarpeelliseksi hieman uudistaa blogin ulkoasua vastaamaan tämänhetkistä lookiani paremmin. Mä kaipasin väriä, ja kerrankin sain tehtyä ihan itse sellaisen bannerin kuin halusin. Me napattiin nämä kuvat eilen juuri ennen tyttöjen tanssituntia kun sopivan iloinen ja värikäs tausta löytyi ihan vahingossa. Mulle uusi banneri on ihana piristävä uusi alku ja raikkauden tuulahdus.

Toivottavasti tykkäätte muutoksesta! Banneri on myös pikkuisen aiempaa pienempi korkeudeltaan jotta teidän ei tarvitse scrollailla niin paljoa ennenkuin pääsette lukemaan uusia juttuja. Väriä ja kuviota siitä toki löytyy, mutta en mä tiedä, mä kaipasin jotain ihan muuta kuin harmaata ja sieviä kukkia mitä vanhassa oli. Tämä tuntuu sopivalta just nyt, just niin multa.

Päivitin myös blogin kuvausta, sillä ”bloggaavan miehen vaimo” ei ollut kauhean ajankohtainen enää. Kuvaus tulee luultavasti muuttumaan, kunhan löydän jostain aikaa miettiä kunnolla kuvausta niin että kuulostaa fiksulta. Mä en ole koskaan ollut sitä lyhyestä virsi kaunis -tyyppiä, vaan enemmänkin sellainen rönsyilevä kirjoittaja. Siksi on hankala tiivistää kaikkea mitä haluan yhteen pieneen boksiin. Blogi on ottanut askeleen kohti kevättä, ja niin mäkin.

Kuvissa näkyvä Zaran pilottitakki on mun kevään lemppari, se on just eikä melkein. Halusin vihreän pilotin, mutta monet olivat liian räikeiltä väriltään mun uutta hiusväriä ajatellen. Tämä näyttää valosta riippuen rusehtavalta ja khakin vihertävältä ja sävy on sopivan kylmä eikä riitele hiusten kanssa, niinkuin monet muut vihreät sävyt. Tykkään erityisesti musta-kultaisista yksityiskohdista ja siitä että takki on sopivan kokoinen. Vähän reilu muttei liian.

Valkoiset farkut mulla on ollut jalassa viimeksi 15-vuotiaana, vaikka ne muodissa ovat olleetkin uudempaan otteeseen jo pitkään. Nämä polvesta auki olevat löysin takin kanssa Zarasta, ja mä tykkään näistä tosi paljon. Tosin yleensä tummia alaosia käyttävänä mulla on pientä totuttelua siihen että jalat näyttävät ainakin kilometrin lyhyemmiltä kuin yleensä, hah! Kengät löytyi myös sieltä samaisesta Zarasta, tällaiset aika klassiset matalat nilkkurit. Oli kerrankin hyvä reissu Zaraan, ja siis nämä mun uudet lempparilöydöt tein kymmenessä minuutissa. Kuten joku muukin tarkkasilmäinen kommentoi, olen hylännyt mun punaisen Rebecca Minkoffin laukun. Se on niin ihana laukku mä ikävöin sen käyttöä! Mutta hitsi, paloautonpunainen on kyllä sävy joka ei sitten tämän tukan kanssa mätsää yhtään.

Takki ZARA / Paita H&M / Housut ZARA /Korvakorut H&M / Kengät ZARA / Laukku Marc by Marc Jacobs / Kello Marc by Marc Jacobs* / *saatu blogin kautta.

Sen sijaan käytössä on vanha kunnon Marc by Marc Jacobs jonka sain viime äitienpäivänä Otolta. Saapa nähdä sopiiko tämän vuoden tuleva äitienpäivälaukku sitten paremmin uuteen tukkaan. Marc by Marc Jacobsin Double Percy on kyllä ihanan tilava verrattuna Mini Loveen, se on kivaa. Ja kyllä, myönnän että on ihan loskaiset kengät! En ehtinyt putsata niitä ennen näiden kuvien ottoa koska sopiva tilanne tuli ihan yllätyksenä, joten niillä mentiin. Vaan mitäpä sen on väliä, siellä loskapisaroiden alla on ihanat kengät <3

Vaikka tämä viikko on ollut harmaa niin mun fiilis on ihan super värikäs ja keväinen ja pirteä ja ihana! Ja arvatkaa mitä, vaikka meidän esikoinen tuli tänään kipeäksi ja vieläpä sairastui päiväkodissa ollessaan mahatautiin, mä en aio lannistua. Nyt toivotaan vaan että ei tartu koko muulle perheelle, vaikka varmaan tarttuu. Mutta mä en jaksa edes sitä pelätä, kaiken muun hyvän lisäksi vanhemmuus on auttanut mun emetofobiaan. Olen tajunnut sen että vaikka kuinka pelkään niin en voi välttyä, joten parempi vaan hyväksyä se. Jotenkin olen onnistunut järkeistämään tämän itselleni ja siedättämään itseni pois siitä pelosta, ainakin osittain. Ja eihän nyt kukaan voi pelätä omaa raukkaa murupientä joka on kipeänä, mä ainakin haluan vaan että hänellä on parempi olla ja ottaisin mieluummin sen taudin itselleni.

Uusi ulkoasu ja asu ja takki ja tukka ja kaikki hot or not? 😀

Mahtavaa torstaita kaikille!