Mä halusin tehdä tänään jotain erilaista. Jotain, mikä poikkeaa kaikilla tavoin blogini normaalista postausannista. Siksi käytin pitkän tovin käyden läpi kevään ja kesän kuvasaldoa, etsien kuvia, joita en jostain syystä ole päättänyt julkaista, vaikka olen tykännyt niistä. Ihania, pieniä arjen ja juhlan hippusia. Kauniita hetkiä, jotka ehdottomasti ansaitsevat oman huomionsa, mutta eivät sitä ole tavallisten postausten joukosta saaneet. Nyt kun niitä katsoo, tuntuu tyhmältä etteivät ne ole aiemmin olleet esillä! Mun blogi on yleensä täynnä tekstiä, tänään kuitenkin kuvat saavat puhua puolestaan.

Joskus kuvilla on vaan niin paljon helpompi kertoa, mitä mielessä liikkuu. Tänään on ollut ehkä vähän maanantai, tiistaista huolimatta. Aamusta asti moni pieni asia on mennyt päin mäntyä, alkaen siitä että juoksin henkihieverissä kerhopaikalle, seisoin siellä hetken lasten kanssa ja säikähdin että oltiin liian myöhään paikalla, ja kaikki ovat jo lähteneet. Kunnes tajusin että oltiin paikalla puoli tuntia liian aikaisin, hyvä minä! Mulla on silti päivästä hyvä fiilis, mitäs pikkujutuista kun moni mulle tärkeä asia on mennyt kuitenkin ihan nappiin.

Kerhossa oli tänään ihan eri meininki, mä juttelin varmaan kaikkien vanhempien kanssa ja Zelda kiersi tyypin luota toiselle esittelemässä maasta löytämäänsä pudonnutta lehteä, kun odoteltiin kerholaisia. Ehkä se olikin vaan siitä kiinni, että tunsin oloni toisten äitien joukossa epävarmaksi ja jotenkin alastomaksi, kun olin yksin ilman Zeldaa viimeksi odottamassa. Lapset vapauttavat tunnelman hupsuilla jutuillaan, ja itsekin on paljon rennompi. Kävin juoksemassa ihanan lenkin vesisateessa heti lasten mentyä nukkumaan, ja päivän kruunasi vielä Oton teksti, joka meni ainakin mulla tunteisiin ja pahasti!  Näin sorruin taas höpöttämään, vaikka tänään piti painottaa kuvia, toivottavasti ei haittaa! Hyvää yötä ihanat, palaan huomenna! <3

Tiedättekö sen tunteen, kun oikeasti kaikki on todella hyvin ja olet tehnyt parhaasi, mutta silti onnistut tuntemaan syyllisyyttä jostain? Jostain mistä ei oikeasti tarvitsisi. Se on turhaa syyllisyyttä, ja siihen mä oon syyllistynyt viime vuosina enemmän kuin tarpeeksi. Mä oon aina ollut empaattinen, oikeastaan yliempaattinen, niin hyvässä kuin pahassakin. Lapsena mua vietiin tilaisuuden tullen kuin pässiä narussa, mutta nykyään mä osaan jo pitää puoleni, ja miettiä ratkaisuni omalta kannaltani, perheeni kannalta. Silti on vaikeaa päästä irti huonosta omastatunnosta, kun sanoo jollekin ei, tai jättää tekemättä jotain.

Kuten sanottua, lapsena olin hyvin empaattinen, ja muiden vietävissä. En sanonut ei juuri koskaan, murehdin kaikkien maailman ihmisten ja eläinten murheet, en jättänyt mitään koskaan tekemättä siksi että ei olisi huvittanut, ja kipeänäkin olisin mennyt kouluun jos äiti olisi antanut. Yläasteen loppuun asti olin pesunkestävä perfektionisti, mutta lukiossa rikoin rajojani ja onnistuin päästämään hetkeksi irti jatkuvasta huonosta omastatunnosta. Äitiyden myötä se toki palasi takaisin kuvioihin, veikkaan että kuuluu asiaan kaikilla äideillä, niillä normaalisti vähemmän syyllistyvilläkin?

Äitiyden myötä olen oppinut syyllistymään aivan uusista asioista, ja empatiakykyni on ottanut vielä aimo harppauksen ylöspäin. Nykyään osaan syyllistyä ulkona iltakahdeksan aikaan ulkoilevasta perheestä: ”Onkohan tämä meidän rytmi nyt vähän turhan tiukka, oltais voitu ulkoilla  kauniissa kesäillassa vähän pidempään vielä jos lapset eivät menisi näin aikaisin nukkumaan”.

Tänään syyllistyin omasta flunssastani, ja siitä mä tämän aiheenkin keksin. Tuntuu vain niin pahalta, että mun flunssan takia tytöt eivät päässeet (Iltalehden mukaan, heh) mahdollisesti kesän viimeisenä superhellepäivänä uimaan. Tulee saamaton kakkapää-olo kun suurimmat saavutukset päivän aikana ovat olleet kaupassakäynti ja ruuanlaitto viimeisillä voimilla. Onneksi tytöt sentään saivat ulkoilla aamulla mummunsa kanssa muutaman tunnin, ennenkuin mummu lähti Ouluun takaisin.

Oton tultua töistä kotiin hän lähti tyttöjen kanssa hakemaan mulle kuumelääkettä apteekista, ja toi samalla mulle pyytämättä uuden meikkipuuterin. Berliinistä ostamani puuteri on nyt kaksi kertaa aiheuttanut allergisen reaktion, enkä uskalla enää käyttää sitä. Kahdesti piti kokeilla, kun ensimmäisellä kerralla en ollut reaktion aiheuttajasta varma. Vaikka Otto tarjoutui lähtemään ihan itse, ja lähti hyvillä mielin, en voinut olla tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, että toinen rankan työpäivän jälkeen lähti kuumassa helteessä tarpomaan mun panadolin takia.

Taannoin kävimme hakemassa Otolle uutta passia poliisiasemalta. Eräs etukäteen ajan varannut vanhempi nainen kysyi multa neuvoa, kun hänellä oli huono kuulo, ja hän pyysi mua kertomaan jos hänen nimensä kuulutettaisiin. Odoteltiin omaa vuoronumeroamme hyvä tovi, ja jossain vaiheessa älysin kysyä naiselta, että moneltako hänellä olisi ollut se aika. Nainen kertoi, että aika oli kuulemma kello 12.20.

Tässä vaiheessa tuosta oli mennyt jo puoli tuntia! Mulle tuli niin paha mieli naisen puolesta,  ja huono omatunto siitä, että me ei oltu oltu silloin paikalla vielä, enkä ollut voinut auttaa naista. Neuvoin naisen menemään suoraan tiskille kysymään asiasta, ja hän onneksi sai palvelua, mutta mulla meinasi melkein tulla itku siinä tilanteessa, vaikka ei sinällään isosta asiasta tai edes suuresta ajallisesta menetyksestä ollut kysymys. En vaan halua, että kenellekään tulee paha mieli, koskaan, mistään.

Syyllistyvänä äitinä muistutan nyt itseäni siitä, että on ihan turhaa vertailla itseään muihin. Pienilläkin valinnoilla voi toki vaikuttaa, mutta niistä asioista ei tarvitse syyllistyä, joihin ei itse voi vaikuttaa. Flunssa ei ole mun syy, ja me voidaan lasten kanssa keksiä vaikka mitä kivaa tekemistä kunhan paranen, päästiin me uimaan tai ei.  Puolisona mun ei tarvitse syyllistyä siitä, jos toinen tarjoutuu tekemään jotain. Jos toinen tarjoutuu auttamaan, hän varmaankin on siihen ihan varautunut ja tekee sen ihan mielellään.

Kaikkien maailman murheiden kantajana, mä olen tehnyt päätöksen. Sen sijaan että murehdin ja märehdin ja mietin toisten murheita, mä voin auttaa. Olen päättänyt alkaa hyväntekeväisyystyöhön syksyn aikana, ja aika paljon olen jo ottanut selvääkin eri mahdollisuuksista. Vielä täytyy selvittää aikataulua säännöllisen toiminnan aloittamiseen, sillä kun mä vapaaehtoistyöhön alan, mä aion siihen myös sitoutua pitkäaikaisesti. Aion kertoa aiheesta enemmän, kunhan yksityiskohdat ovat selvillä, mutta tämä päätös on auttanut mua jo nyt. Sen sijaan että harmittelen jokaisen surullisen lukemani uutisen kohdalla (no okei, harmittelen mä vieläkin), mietin mitä kaikkea voin itse tehdä auttaakseni.

Kaikki kuvat: DMK Photography

Mä en halua uhrata enää yhtään hetkeä huonolle omalletunnolle, koska se on ihan turhaa. Vaikka mä olen kuinka onnellinen, en ole koskaan osannut päästä eroon tästä tavasta tai näistä tuntemuksista kokonaan. Mutta uskon että muiden auttaminen auttaa mua itseäni ymmärtämään, että ei voi ottaa itselleen kaikkia murheita kannettavaksi, vaan pitää keskittyä niihin asioihin mihin voi vaikuttaa.

Löytyykö mun lukijoista samanlaisia syyllistyjiä, vai olenko mä ainoa? Entäpä vapaaehtoistyöntekijöitä? Kenties kotiäitejä/kotoa käsin töitä tekeviä äitejä? Miten olette sovittaneet yhteen lapset ja vapaaehtoistyön?

Tänään on ollut sellainen päivä, että kaikki tuntuu loksahtavan taas paikoilleen. Pääsykokeisiin lukemisen aikaan vallinnut jatkuva ”mitäköhäntälläkertaaolenunohtanut” -paniikkiolotila on viimein kaikonnut, ja päässä pyörii jo muutakin kuin Fazerin liikevaihdot eri maissa. Toukokuussa mä palasin lukemattomia kertoja talomme alaovelta, pari kertaa jopa parinsadan metrin päästä, takaisin kotiin, kun en ollut satavarma että olinko laittanut jääkaapin oven kiinni, tai unohtanut ulko-oven auki. Onneksi joka kerta kaikki oli kunnossa, mutta oli hirveää, kun kokoajan tuntui että jotain on pielessä!

Kun me tänään lähdettiin aamulla tyttöjen kanssa käymään yhdessä pressipäivässä, ylpeänä kävellessäni metroasemaa kohti tiesin, että ihan satavarmasti laitoin sen oven kiinni, ja tunsin itseni taas omaksi itsekseni. Oonko mä ihan yksin vainoharhojeni kanssa, vai tuleeko muillekin tällaista kovan stressin ja väsymyksen keskellä? Joka tapauksessa, ihanaa että stressi alkaa lievittyä ja fiilis on taas iinamainen. Kiireinen elämäntyyli sopii mulle, ja mä nautin kiireestä ja itseni haastamisesta, mutta olen myös taipuvainen kasaamaan itselleni paljon paineita.

Aamu meni kivasti pressissä, ja tultiin iltapäivällä kotiin siivoilemaan ja laittamaan ruokaa. Oton tultua kotiin me lähdettiin hetkeksi ulkoilemaan, ja mun Oulusta tullutta äitiä vastaan, ja voi sitä riemua kun tytöt näkivät rakkaan mummunsa! Meidän normaalisti hillitty ja matalaääninen kuopuksemmekin intoutui jopa kiljumaan ilosta, ja kipusi heti mummun syliin vailla vierastuksen häivääkään. Mörkö-koira sai tietysti kovasti rapsutuksia myös Tiaralta, Zelda piti varovaista välimatkaa. Saa nähdä tottuuko hän taas Mörköön kun ehtivät hengailla yhdessä vähän enemmän, vai jännittääkö kovasti vielä huomennakin.

Oli piristävää vaihtelua, kun koko iltana äiti ei kelvannut mihinkään, vaan ainoastaan mummu sai antaa iltapalaa ja lukea iltasadun. Mä en voi sanoin kuvailla miten onnellinen olen siitä, että meidän tytöillä on niin läheiset välit mummuunsa, se on suuri rikkaus josta saa olla kiitollinen, etenkin kun tietää että äidin sairauden takia olisi voinut käydä myös toisin. Onneksi kaikki on hyvin ja me saatiin äiti taas tänne kyläilemään! Saadaankin viettää nyt seuraavat pari viikkoa äidin kanssa, kun ensin äiti on muutaman päivän täällä, ja lähdetään kaikki yhdessä Tukholman risteilylle, ja sen jälkeen suunnataan sitten Ouluun Juhannukseksi kaikki yhdessä.

Mulla on niin ihana fiilis, sillä loppuviikko tulee olemaan ohjelmantäyteinen ja hauska, toivottavasti myös rentouttava. Huomenna suuntaan aamulla yksin keskustaan blogijuttuihin, ja nautin hetken omasta ajasta. Perjantaina alkaa viimein kesäloma, ja lauantaina juhlitaan isolla ystäväporukalla Oton 24v-synttäreitä Espoossa. Siitä tulee ihan parasta, ei olla nimittäin päästy juhlimaan yhdessä kaikkien kavereiden kanssa niin, että en olisi ollut raskaana tai imettänyt, sitten Oton 22v-synttäreiden. En mä nytkään ajatellut repäistä ja vetää överiksi, mutta on ihanaa kun ei tarvitse olla ylivarovainen raskauden takia, tai jatkuvassa valmiudessa lähtemään kotiin imetyksen takia.

Mä en ole hirveästi vielä valottanut meidän kesälomasuunnitelmia, mutta niistä on tulossa oma postauksensa kesäloman alkamisen kunniaksi perjantaina. Lisäksi niitä lupailemani kauneusjuttuja on tulossa, ja tietysti myös ihan normikuulumisia ja jonkinlaista Oton synttäripostaustakin. Kiitos hurjasti kaikille kannanotoista edelliseen postaukseen, niissä olikin paljon ajattelemisen aihetta. Se mua nimenomaan mietityttää, että miten nimenvaihto muuttaisi blogini ”brändiä” kuten moni teistä pohdiskeli, löytäisittekö te vanhat ihanat tyypit tänne, ja kiinnostuisivatko uudet. Tämä on päätös jota ei tehdä hetkessä! Mutta eiköhän ajatukset selkene tässä kesäloman aikana. Ihanaa loppuviikkoa kaikille, ja hyvää yötä<3

Äitienpäivänä vaihdoin vaatteita useampaan otteeseen niinkuin videoiltakin varmasti kävi ilmi, sillä sunnuntai oli viikon ainoa päivä kun kerettiin rauhassa kuvailemaan asuja. Näin aamupäivän kunniaksi luvassa on siis äitienpäivän rentoa asua, ja illemmalla mulla on teille vähän uutisia, joita en malttaisi pitää enää hetkeäkään sisälläni, mutta pakko ehtiä kaikessa rauhassa muotoilemaan teksti jotenkin fiksummin kuin ”Oon niin innoissani iik ei vitsit apua!!!”. Uutiset ovat mulle itselleni suuria, eivät välttämättä niinkään muille, mutta jokatapaukessa fiilis on ihan mahtava.

Tiedän että kiusaaminen uutisista etukäteen hehkuttelulla on ärsyttävää, se miksi teen sitä juuri nyt, johtuu siitä, että olen aina ollut huono salailemaan asioita, ja mä suoraansanottuna oon melkein räjähtänyt tässä viimeisten viikkojen aikana kun en ole voinut asiasta puhua. Suon siis itselleni sen pienen ilon että hehkutan vähän etukäteen, anteeksi! Mutta nyt kuitenkin siis asukuvia!

Sain Sheinsidelta viime viikolla uusia vaatteita, joista mun ehdoton suosikkini oli tämä kuvissa näkyvä kukkahelmainen mekko. Mekko on rentoihin kesäpäiviin, rantareissuihin ja ihan mihin tahansa kesäpuuhasteluun juuri sopiva. Tykkään siitä että yläosa on pehmeän trikoinen, ja alaosa ihanan liehuva. Testasin muuten sunnuntaina kuinka hyvin helma liehuu jos pyörähdän, vähän turhan hyvin kuulemma.

Mekko Sheinside* / Ballerinat H&M / Kaulakoru Glitter*

*Saatu blogiyhteistyön kautta.

Miltäs näyttää päivän asu? Iskeekö töihin tuollainen huijausmekko, joka näyttää siltä kuin olisi hame ja toppi? Mä tykkään kovasti kukkakuosista hameen helmassa, se on sopivasti ysäri, tulee vähän mieleen Beethoven -leffoista se isosisko, muistan kun kymmenen vuotta sitten hihittelin sen vaatteille ja nyt saisin siltä parhaat trendivinkit.

Me ollaan leikitty legoilla lasten kanssa koko aamu, ja kunhan Zelda herää päikkäreiltä niin olisi tarkoitus lähteä nauttimaan ihanasta ulkoilmasta. Tänään meillä on rento kotipäivä ennen viikonlopun viimeistä rutistusta ja tyhjempää ensi viikkoa. Ihanaa torstaipäivää kaikille, nauttikaa auringosta<3

Synttäriviikko on ohitse, ja edessä on paluu arkeen blogin puolella, ja muutenkin. Tästä viikosta on tulossa erityisen rankka, mutta varmasti sitäkin antoisampi! Mulla on menoa kolmena iltana (joista kaksi valmennuskurssia, yksi blogijuttuja), ja lauantaipäivä kuluu Tampereella kirppistellen, joten hirveästi ei ole aikaa tällä viikolla rentoutua, mutta ei se mitään. Oton kuuden viikon kesäloma, ja siinä sivussa vähän rennompi aikataulu mullekin, siintää jo muutaman viikon päässä, ja sen ajatuksen voimalla aion tsempata jäljellä olevat kiireet tyylipuhtaasti läpi.

En ole oikeastaan vielä miettinyt omaa ”kesälomaani”, toki sellaista olisi hauska viettää. Viikkoa jolloin en avaisi kertaakaan sähköpostia, tai kirjoittaisi mitään. Ehkä toteutan sen, jos saan tsempattua ja kirjoitettua ajastettuja postauksia tarpeeksi viikon ajalle! Mutta siihen on tosiaan vielä aikaa, ei sitä tarvitse nyt miettiä. Luulen etten ehkä tule viettämään lomaa, sillä ajatus siitä että hommat seisoisivat viikon on jotenkin äärimmäisen ahdistava, se ahdistaa mua paljon enemmän kuin ajatus rauhassa kesähelteellä kuvailusta, tai lämpimästä kesäillasta parvekkeella kylmän limun kanssa, postausta tabletilla naputellen.

Mutta nyt kuitenkin vuorossa kuulumisia, kun viime viikolla ei niitä pahemmin tullut kerrottua fb-sivun ulkopuolella synttäriviikon vuoksi. Viime viikko oli kiireinen, mutta ihana. Tiara yllätti mut todella positiivisesti useampana päivänä, kun oltiin kaupungilla blogijutuissa ja tapaamisissa, uusilla rattailla ilman seisomalautaa, joka saapui vasta perjantaina postissa. Neiti käveli täysin mukisematta, mua kädestä pitäen, pitkiä matkoja keskustassa, vesisateessa, ja käyttäytyi niin hyvin kokoajan että melkein sai ylpeyden kyyneleitä nieleskellä.

Ei sillä ettenkö tietäisi että Tiara on hyväkäytöksinen tyttö, mutta kaksivuotias on kuitenkin kaksivuotias, enkä olisi ajatellut että meillä voi sujua niin sutjakasti, olin oikeastaan vähän paniikissa kun tiesin että tulee pitkä reissu ilman seisomalautaa. Mutta nyt meillä kuitenkin on se, ja se helpottaa tietysti tosi paljon kun saan paahtaa normaalivauhdilla eteenpäin, ja Tipa saa levätä jos ei halua kävellä. Uusista rattaista, ja meillä testissä olleista Stokke Xploryista on tulossa juttua heti kunhan tämä viimeinen superkiire viikko hellittää.

Viikonloppuna me otettiin rennosti kiireiden jälkeen. Perjantaina kävin laittamassa uudet, lyhyemmät kynnet Jemmillä, minkä jälkeen tehtiin pieni shoppailureissu keskustaan. Lauantaina käytiin moikkaamassa maailman suloisinta uutta tulokasta naapurissa, kaksiviikkoista pientä neitiä joka oli niin mini että mä en kestä! Kyllä taas kasvoi omat muksut kilometrin verran kun pääsi pitelemään vastasyntynyttä sylissä. Allerginen nuhakin on helpottanut jo sen verran että sain jopa vähän nuuskittua ihanaa vauvantuoksua, haha.

Lauantai-iltana Kaisla ja Simo tulivat meille Euroviisukisastudioon, mitä ennen katsottiin yhdessä meidän reilun tunnin mittainen häävideo. Häävideosta senverran, että kaikki muu oli tunteitaherättävää, ihanaa, nostalgista ja vaaleanpunaista, paitsi yllättäen videon loppupuolella, lyhyt pätkä, jossa harrastan häpeällistä, leffojen nolojen vanhempien muuveja muistuttavaa tanssikävelyä eteenpäin, en voi uskoa että olen tehnyt niin! Meinasin tukehtua nauruun kun näin itseni, mitähän on päässä oikein liikkunut, voivoi. No mutta, oli ainakin hyvät juhlat, ja tästä lähtien muistan kiinnittää huomiota siihen, että vaikka tanssittaa niin edes yritän kävellä normaalisti.

 Euroviisut olivat ihan mahtavat tänä vuonna, ja meillä oli tosi hauska ilta. Syötiin sipsejä ja jäätelöä, ja katsottiin kaikki esitykset läpi. Mun mielestä Suomi oli todella hyvä tänä vuonna, mutta kyllä se neiti Wurst todellakin ansaitsi voiton, ihan mieletön persoona. Joku vuosi me vielä lähdetään Kaislan kanssa paikanpäälle viisuihin, se on varma!

Eilinen äitienpäivä näkyikin jo aika kattavasti videoilla. Oli ihana äitienpäivä, parasta oli se että sain viettää kokonaisen päivän perheen kesken! Toki Michael Korsin Eliza -laukkukin oli ihan mukava, ja tietysti Oton loihtimat herkkuruuat. Eilisestä sai virtaa tähän viikkoon, sekä ihanasta seurasta, että puhelusta mun mummun kanssa, kun mummu tsemppasi mua vielä, kun sanoin että jännittää miten selviän pääsykokeisiin valmistautumisesta tämän kaiken hässäkän keskellä. Mummu on ihana, kuten myös mun oma rakas äiti<3

Tästäpäs tuli nyt superpitkä megapläjäys kuulumisia, ekstra-postausten jälkeen todellinen paluu arkeen. Mutta toivottavasti ei haittaa! Yritän postailla tällä viikolla niin usein kuin mahdollista, ja monipuolisia juttuja. Vaateasiaa on tulossa, uuden laukun esittelyä, muutama ruokaohje, sekä kosmetiikasta juttua ja vaikka ja mitä muutakin. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja hyvää yötä<3