Me ollaan oltu nyt kohta kaksi viikkoa kotona, ja yritetty tehdä taas mahdollisimman paljon kotona hyvää ja terveellistä ruokaa. Koska faktahan on se, että aina kun me reissataan, tulee käytyä tosi paljon ulkona syömässä, melkeinpä joka päivä jotain. Eli nyt ollaan kiinnitetty asiaan enemmän huomiota, ja laskinkin, että tämän 12 päivän aikana mitä kotona ollaan oltu, ollaan syöty vain kolme kertaa ulkona, mikä on mun mielestä ihan hyvä. Paljon on tullut kokkailtua, ja kokeiltua kaikkia uusia kivoja reseptejä, ja silloin kun on tehnyt mieli syödä ulkona, ollaan syöty.
Se, mikä meillä ainakin johtaa siihen jatkuvaan ulkona syömiseen, on kunnollisen kauppalistan ja kauppareissun puute. Kesähelteillä ja paljon touhutessa ei tunnu löytyvän aikaa (tai kiinnostusta) kumpaankaan. Minkä takia joutuu sekä ramppaamaan kaupassa pahimmillaan monta kertaa päivässä, että miettimään joka päivä erikseen mitä syötäisiin. Usein se johtaa sitten siihen, että joku ehdottaa jotain ravintolaa, ja sitten ollaankin jo matkalla kohti jonkun muun kokkauksia. Tämä on aika paradoksaalista, koska kaupassa ramppaaminen ja ravintoloiden miettiminen vie oikeasti enemmän aikaa kuin se yksi kunnon kauppareissu ja ruokien kokkaaminen.
Sitten taas kun sen kauppalistan ja -reissun tekee, pääsee seuraavan viikon ajan niin helpolla, kun ei tarvitse käydä kaupassa, tai miettiä mitä tai missä syödään. Kaikessa on puolensa, ja kyllähän kesällä voi ottaa rennosti ja mennä sieltä minkä itse kokee helpoimmaksi ratkaisuksi. Kesällä parasta on vapaus ja rentous, ja eri päivinä se voi tarkoittaa eri asioita.
Mä kuvasin viikon ajan meidän iltaruuat joita syötiin. Usein se iltaruoka oli sitten myös seuraavan päivän lounas, koska tehtiin sen verran isoja määriä, että niistä jäi vielä lounasta. Ruokalista suunniteltiin yhdessä lasten kanssa ja ruuat maistuivatkin lapsille hyvin. Jokaisessa ruokaohjeen nimessä on linkki reseptiin jos sellainen on olemassa. Osa resepteistä löytyy täältä blogista, ja osa on joltain toiselta sivustolta bongattu. Mukana myös lasten & meidän kommentit syödyistä ruuista.
Sunnuntai: Korealaiset lohiburgerit (OHJE TÄÄLLÄ) / Me ei leivottu sämpylöitä itse, vaan ostettiin kaupasta
Lapset: ”Nam, ne oli tosi hyviä! Se oli mun mielest maailman parasta hampparia, niinku tosi hyvää!”
Aikuiset: Oikeasti kyllä oli tosi hyvää, lohi oli ihanan mehukasta ja siinä oli paljon makua, majoneesissa oli sopivasti potkua gochujangista & kimchi-kurkut oli ihana raikastus. Itse lisättiin vielä ohjeeseen tomaattia ja sipulia.
Maanantai: Nieriää & kauden vihanneksia ravintolassa
Lapset: ”Me ei kyllä syöty nieriää, vaan lasten pizzaa, ja se oli ihan megahyvää!”
Aikuiset: Nieriä oli herkullista, ihan täydellisesti valmistettua. Ihana syödä muutakin kalaa kuin ainaista lohta, vaikka toki nieriäkin lohikaloihin kuuluu.
Tiistai: Uusia perunoita, broilerin fileepihvejä, sipuli-voikastiketta, salaattia & edellispäivän kurkkuja ja majoneesia (OHJE PERUNOIHIN JA KASTIKKEESEEN TÄÄLLÄ)
Lapset: ”Mmmmmm oli kyl hyvää. Uudet perunat ja voikastike on mun lempparia!!”
Aikuiset: Kesän simppeleimpiä herkkuja, ja niin hyvää. Uudet perunat on kyllä paras kesäruoka, mummon kastikkeella tietenkin!
Keskiviikko: Mozzarella-tomaatti-pyttipannua uusista perunoista ja broileri-grillimakkaroista (OHJE TÄÄLLÄ) / me vaihdettiin ohjeen makkara ihan tavalliseen broileri-grillimakkaraan
Lapset: ”Se oli hyvää! Varsinkin ne mozzarellat. Voidaanko tehdä sitä joka päivä?”
Aikuiset: Ehkä herkullisin spydäri ever! Mozzarella ja tomaatti on lyömätön yhdistelmä, ja ne toi ihanasti uutta ulottuvuutta peruspyttikseen. Niin herkkua!
Torstai: Nuudeliwokkia kesävihanneksilla (OHJE TÄÄLLÄ)
Lapset: ”JOOO! Se oli kyl mun lempparia. Se oli tosi hyvää!”
Aikuiset: Maut kohdillaan, ja tuoreet kesäporkkanat & herneet toi ihanasti raikkautta ja makua nuudeliwokin tavallisiin makuihin. Tutun lempiruuan kesäversio, ja lapset oli ihanan innoissaan kun saivat auttaa herneiden kuorimisessa.
Perjantai: Muumimaailmassa ainoassa auki olevassa ravintolassa pizza-sliceja ja broilerijuustopastaa, valitettavasti kuva puuttuu, kun litimärkinä kaatosateesta alettiin vaan suoraan syömään
Lauantai: Huli-Huli -kanaa & grillattua ananasta, maissia ja varhaiskaalia sekä riisiä mistä ei ole kuvaa kun unohdin niiden olemassaolon kuvaa ottaessani (OHJE TÄÄLLÄ)
Lapset: ”Parasta kanaa ikinä! Niin hyvää! Ja maissi ja ananas on meidän lemppareita, mut kaali ei oo ihan.”
Aikuiset: Kaikki oli tosi hyvää, ja varhaiskaali oli kyllä aikuisten lemppari. Kanassa oli yllättävän hyvin makua, vaikka se ei kyllä ehtinyt marinoitua kuin puolisen tuntia suositellun kahden tunnin sijaan.
Sunnuntai: Uusia perunoita, grillimakkaraa, grillipekonia, salaattia, grillattua kesäkurpitsaa & paprikaa & halloumia
Lapset: ”Mun mielestä kaikki oli parasta ja hyvää. Halloumi on meidän lempparia! Me tykätään tosi paljon grilliruuasta”
Aikuiset: Ei mitään muuta vikaa kuin se, että liikaa liian hyviä aineksia ja kauhea ähky jälkeenpäin. Ihan super hyvää perus grilliruokaa, tältä maistuu KESÄ!
Sellaiset noin viikon ruuat meillä! Aika nappiin meni tämä kauppalista, ja tänään suunnitellaan seuraava kauppalista, ja hoidetaan seuraava viikon kauppareissu. Nyt meille on tulossa mun äiti ja mun serkku viikoksi kyläilemään, joten pitänee kysyä heidänkin ruokatoiveitaan. Mun teini-ikäinen serkku ainakin toivoi jo Oulussa ollessamme nuudeliwokkia ruuaksi, kun on ennenkin syönyt sitä meillä, eli varmaan sitä on tälläkin viikolla. Lapsilla on yleensä myös hyviä ruokaideoita ja he saavat olla aktiivisesti mukana suunnittelemassa ruokalistaa. Myös kaupassa he avustavat, sillä esikoinen pitää kauppalistaa ja kynää ja viivailee yli haettuja ruoka-aineita, ja keskimmäinen hakee aina listan juttuja hyllystä kärryyn. Ihanaa yhteistyötä!
Näistä ruuista olen joistakin tehnyt taaperoystävällisempiä versioita hänelle, eli esim. ottanut sivuun ennen chiliä & soijaa, tai tehnyt oman vähemmän mausteisen marinadin taaperon pihville, mutta pääosin hänkin on syönyt meidän kanssa ihan samaa ruokaa.
Mitä teillä syödään kesälomalla? Mikä on teidän mielestä paras kesäruoka? Jakakaa ihmeessä inspiraatiota ruokapöytään, niin kauppalistan tekemisestä tulee entistäkin helpompaa sekä meillä että ehkä jollain muullakin, joka tätä sattuu selaamaan! Autetaan toisiamme <3