Kerkesin kirjoittaa ja kuvata tämän postauksen valmiiksi ennen kun sain maanantaina surullisia uutisia. Haluan kiittää ihan mielettömän paljon teitä kaikkia tuesta ja voimista ja rakkaudesta jota ootte jakaneet, kiitos ihan uskomattoman paljon. Onneksi on myös nämä kolme pientä neitiä täällä jotka pitävät kiinni arjessa. KIITOS <3 Ja tässä teille siis meidän ysikuisen kuulumisia <3
Meidän touhupylly täytti jo yhdeksän kuukautta, voi apua! Tämä viimeisen kuukausi on varmaankin kaikista nopeimmin humpsahtanut kuukausi koko tänä vauvavuonna, ja siksi tuntuukin niin hassulta kirjoittaa tageihin ”vauva 9kk”. Ollaan oltu niin paljon menossa ja paljon mielessä, että se on vaan kulunut siinä samalla. Yhtäkkiä huomaan vaan että päivä päivältä se pieni pyöreäpäinen vauveli on yhä enemmän tekevä ja osallistuva tyyppi, joka kommunikoi ja naurattaa ja kujeilee.
Se on ehkä suurin muutos tässä kahdeksan ja yhdeksän kuukauden välissä: ennen vauva oli tahattomasti hauska, ja nykyään hän taas itse tietoisesti pyrkii naurattamaan kaikkia. Jos hän huomaa että joku hänen tekemänsä asia – vaikkapa äidin mahan pöristely suulla – saa perheen nauramaan, hän tekee sitä vaikka sata kertaa uudelleen. Hän kujeilee ja keksii koko ajan hassuja juttuja joita tekee, ja sitten katsoo vuoron perään jokaisen paikalla olijan kasvoja, että näkyyhän niillä varmasti nauru tai hymy. Ja voin kertoa että naurattaa kyllä joka kerta, vaikka hän tekisi saman jutun uudelleen ja uudelleen. Parasta on että hän säestää touhujaan omalla ihanalla naurullaan, joka tarttuu.
Naurattamisen lisäksi hän on alkanut matkimaan, ja oppii matkimalla tosi nopeasti. Kaiken helpon mitä hänelle näyttää, hän toistaa saman tien. Halit ja pusut, kielen naksauttelut ja taputtelut, kaikki hän toistaa. Musta tuntuu että uusia yhteisiä leikkejä syntyy hänen kanssaan joka päivä, hän innostuu herkästi uusista jutuista ja niin kyllä mekin.
Kaikkein lemppareimmat jutut tällä hetkellä naurattamisen lisäksi on kävelykärryllä kävely, tanssiminen sekä pallon kopittelu. Kävelykärry oli pitkään pelottava, kun se ei tuntunut tukevalta. Mutta yhtenä iltana hän vaan hiffasi sen, ja nyt viilettää sillä ympäri kämppää koko ajan. On ollut myös ihanaa miten isommat tytöt on kannustaneet, ja auttaneet oppimaan näitä uusia juttuja. Sinä iltana kun hän oppi kävelemään kävelykärryllä, me kaikki muut seistiin rivissä hurramaassa ja taputtamassa. Meitä ylpeitä vanhempiakin enemmän innoissaan olivat juuri isosiskot.
Usein hän kävelee kärryn kanssa jonnekin, ja sitten kun kärry pysähtyy eikä mene enää eteenpäin, hän jää siihen tanssimaan. Ja aina kun sanotaan ”Tanssii” niin hän alkaa vimmatusti hytkymään, se on ihan mahtavan näköistä.
Hän rakastaa palloja ja kaiken heittelyä, oli kyseessä sitten lelu tai vaikka isin puhelin. Hän heittää ihan täydellä voimalla, ja on oppinut hyvin myös kopittelemaan. Hän heittää reippaasti aina uudelleen, ja yrittää ottaa palloa kiinni kun hänelle heitetään, ja usein saakin. Hauskaa on myös se, että yksi hänen ensimmäisiä sanojaan on ”heittää”. Ollaan varmaan toisteltu sitä niin paljon, kun ollaan kehuttu että hän heittää hienosti, niin se on tarttunut hänellekin.
Tämä ikä on kyllä yksi mun lemppareita: yhdeksän kuukauden ikäiset pikku kujeilijat ovat niin ihanan hyväntuulisia ja ihania höpsöjä. Pahin eroahdistus oli meillä jo silloin 6-7kk iässä, jolloin hän juuri vasta opetteli liikkumista, ja tajusi olevansa äidistä erillinen oma yksilönsä. Silloin äiti ei saanut kadota näköpiiristä, ja uudet tyypit olivat vähän kuumottavia. Nyt hän on jo tottunut tutkimusmatkailija, ja nauttii kovasti siitä että voi vapaasti mennä ja liikkua miten itse haluaa. Hän suhaa yleensä olkkarin ja ruokailutilan leikkinurkkauksen väliä, joko kontaten tai kävelykärryllä. Eikä hänen menoaan häiritse, jos äiti tai isi poistuu näköpiiristä vaikka keittämään kulman taakse keittiöön kahvit.
Höpötystä tulee paljon, ja viime postauksessa mainittujen ”äitän”, ”isin”, ”hein”, ”aaaain” ja ”jeen” lisäksi nyt on tosiaan se ”heittää”. Sen lisäksi tulee paljon tavuja ja pärinää ja ärinää. Hän on äänessä melkeinpä koko ajan, paitsi silloin kun keskittyy täysillä, silloin hän on ihan hipihiljaa. Eilen hän sanoi ekaa kertaa myös puhelimessa ”mummu” kun puhuttiin videopuhelua mun äidin kanssa, ja sen jälkeen hän on myös tänään tuonut aina vähän väliä puhelinta ja sanonut ”mmummu” (tai no välillä kuulostaa enemmän kun hän sanoisi ”mmömmööö”, hahha!
Imetys on meillä edelleen tärkeä osa päivää ja yötä, mutta nyt hän ei enää viihdy rinnalla päivisin kovin pitkään, vaan ottaa yleensä sellaiset minuutin pikahuikat, ja jatkaa sitten touhuja. Päivällä hän myös samalla seisoskelee tai leikkii tai läpsyttää mun naamaa kun hän syö, ei yleensä jaksa hirveästi rauhoittua siihen rinnalle. Illalla ja yöllä hän kyllä viihtyy rinnalla pidempäänkin, ja syö ihan rauhassa. Hän syö yöllä yleensä sen 3-5 kertaa, mutta hampaiden puhkeamisen aikaan tuntui että niitä kertoja saattoi olla 35 yössä. Silloin tosin hän haki enemmänkin sitä lohtua rinnasta, eikä niinkään syönyt. Hän nukkuu puolet yöstä omassa sängyssä ja aamuyöstä eteenpäin sitten meidän vieressä, pinnasänky on sivuvaununa kätevästi.
Hampaita on tosiaan kaksi maailman suloisinta pikkuista, jotka pilkottavat siellä alaleuassa. Saa nähdä milloin seuraavat hampaat puhkeavat. Hän rakastaa hampaiden pesua ja hampaita saisi pestä vaikka kymmenen kertaa päivässä jos häneltä kysytään. Pehmeä vauvan oma harja taitaa tuntua kivalta kutittavissa ikenissä.
Kyllä nämä yhdeksän kuukautta on olleet niin ainutlaatuista ja ihanan upeaa aikaa että ei voi kuin myhäillä kun miettii taaksepäin. Ja aivan ihania kuukausia ja vuosia meillä vielä edessä <3 Upeaa seurata meidän tyttöjen kasvua. Onnea meidän 9kk ikäiselle pikkutyypille!
Mitkä teillä on olleet lempparijuttuja 9kk iässä? Mitkä taas ei niin suosikkeja?