Varsinainen parivaljakko kyllä nämä meidän neidit. Molemmilla vahva oma luonne, heissä on paljon samaa mutta paljon myös suuria eroja. Kummatkin rakastavat My Little Ponyja mutta toinen on aivan ihastunut Frozeniin ja toinen taas on jäätävä Minni Hiiri -fani. Molemmat muistavat hassuja pikkuasioita viikkojen ja kuukausien takaa, muistuttavat aina tietyn talon ohi ajaessa tai kävellessä sen olevan meidän kaverin kotitalo ja bongaavat kaikki samanmerkkiset autot kuin meidän oma, ihan sama kuinka nopeasti ne ajavat ohitse tai kuinka nopeasti me mennään niiden ohi.

He ovat empaattisia. Kun toinen istuu vahingossa isin sortsien päälle, toinen hermostuu ja puolustaa isin sortsiraukkoja jotka menevät ihan lyttyyn. Kun toisella kopsahtaa varvas sohvan kulmaan on toinen jo puhaltamassa ja halimassa äidin ja isin apuna. Kun toinen kaataa maidon niin toinen on jo hakemassa paperia ja sanomassa että ei se haittaa mitään. Melkein aina päiväkodista haettaessa he leikkivät samassa porukassa, ja huolehtivat toinen toisistaan. Sitä on niin ihana seurata, varsinkin kun se on jotain sellaista mitä mulla ei ole koskaan ollut!

He näyttävät tunteensa selvästi ja osoittavat toistensa lisäksi rakkautta kaikille muillekin runsain määrin. Toinen on kosaissut unelmiensa aviomiesehdokasta dagiksessa ja saanut myöntävän vastauksen. Toinen on vieläkin vähän äidin ja isin vauva, ja viihtyy sylissä tai kainalossa pötköttämässä pitkiäkin aikoja samalla höpötellen.

He ovat niin me.  Odotusaikana yritin luoda mielikuvia tulevista pienokaisista, miettiä millaisia he olisivat luonteeltaan, miten käyttäytyisivät, miltä näyttäisivät. Nämä kaksi ovat kyllä ylittäneet kaikki toiveet, haaveet ja odotukset, miljoonakertaisesti, vaikka ihanista tyypeistä haaveilinkin. Mä olen saanut kaksi rohkeaa, rakastavaa ja ihanaa tyttöä, joiden kasvua on maailman parasta seurata.

Tyttöjen vaatteet / Zeldan paita Dedicated (T-Shirt Store) / Kaikki muut vaatteet Zara

Ihanaa perjantaita kaikille <3

Kiitos, teille kaikille ihanille teidän sanoista, tuesta ja rohkaisusta. Mä en voi sanoin kuvailla miten onnellinen ja kiitollinen olen siitä että te ihanat ihmiset olette siellä ruutujen takana, ja jaksatte piristää, auttaa ja sanoa niin kauniita asioita. Juuri teidän takia mä haluan tätä juttua tehdä, tuli vastaan mitä tuli. Mä tiedän että niitä inhottavia sanoja tulee jatkossakin, ja mä tiedän että tulen pahoittamaan mieleni niiden takia vielä joskus, mutta se kaikki hyvä mitä mä blogista elämääni saan on liian arvokasta luovuttavaksi. Kiitos vielä, vuodatin aika monta kyyneltä teidän juttuja lukiessa, pari mm. Arlandan lentokentällä kotimatkalla eilen.

Lähdettiin tosiaan mun työkaverin kanssa eilen aamulla super aikaisin kohti Tukholmaa, kun meillä oli muutama tapaaminen siellä.Heräsin aamulla jo neljän maissa että kerkesin aamuseiskan lennolle ja lentokoneessa iski hetkellinen järkky väsymys vaikka herääminen oli sujunut ihan ongelmitta. Arlandassa käytiin hakemassa kahvit ja tehtiin vähän hommia ennen kuin piti lähteä kohti tapaamispaikkaa keskustassa. Kello oli Tukholmassa vasta seitsemän aamulla kun saavuttiin, koska siellä kello on tietenkin tunnin vähemmän kuin täällä.

Käytiin T-Centralenin Espressohousessa aamiaisella ja söin ihan ylihyvän bagelin ja sen kanssa vesimeloni-sitruunalemonadea (?). Se ei siis ollut limua vaan jotain sellaista tuoretta ja raikasta, mielettömän hyvää. Espressohousessa oli ilmainen wi-fi, ja kun yhdistin sen niin sain ilokseni huomata että se ohjasi mut Espressohousen suomenkielisille kotisivuille,  ja huomasin että Suomen eka Espressohouse avataan Kamppiin ensi kuussa! Ihan parasta, nyt tiedän minne menen aina keskustassa kahville tai aamiaiselle. Ja bagelit, ne on aina Suomessa liian kuivia ja tylsiä, mutta tuo jonka mä söin oli ihanan rapea päältä ja sisällä oli paljon tuorejuustoa ja karamellisoitua sipulia ja kaikkea hyvää, eikä se ollut yhtään kuivaa. Hehkutin sitä mun bagelia mun työkaverille varmaan kyllästymiseen asti mutta pakko hehkuttaa vielä täälläkin. Toivottavasti bagelit kuuluvat myös Suomen valikoimaan sitten.

Sitten kun tapaamiset olivat ohi ja oltiin käyty siinä välissä lounaalla, meillä oli aikaa vielä shoppailulle, koska lento kotiinpäin lähti vasta vähän ennen yhdeksää. Pyörähdin Brandy Melvillessa jonka ihania crop topeja olen ihastellut instagramissa nyt pari kuukautta, ja löysin sieltä itselleni kivan paidan. Se jälkeen kiersin keskustassa Gallerianin koska siellä on kaikki lempparikaupat River Islandista Footlockeriin. Ostin River Islandista itselleni aivan ihanan jakun, tai no viitaksi sitä ehkä kutsuisin, ja siitä tulee ihan selkeästi mun syksyn lempparivaate. En malta odottaa että pääsen kuvaamaan sen!

Kävin myös T-Shirt Storessa ostamassa Otolle ja tytöille ihania luomupuuvillaisia teepaitoja, ja lisäksi löysin vielä Zarasta muutaman paida heille lisää. Mulla oli niin pieni laukku mukana että en uskaltanut ostaa mitään kovin isoa, mutta nuo kaikki paidat sai kivasti viikattua pieneenkin käsilaukkuun. Tytöille ostin vielä pienet My  Little Pony -avaimenperäpehmolelut, joista he olivat aivan innoissaan. Mä vilauttelen paitoja ja kaikkea teille myöhemmin kun ei ole muutenkin koko postaus täynnä kuvia ja höpötystä muista asioista!

Pakko kyllä vielä itkeä Ramlösan perään. Mä en juo koskaan kivennäisvettä, Suomessa. Ramlösa ja sen mielikuvitukselliset maut ja juuri sopiva hiilihappomäärä taas on ihan taivaallista, Mojitean lisäksi mun lemppari on key-lime pineapple. Ai että, nämä kun saisi vielä Suomeen niin sitten olisi ihanaa! Voi Tukholma, ikävä sinne jo nyt. Tajusin muuten tässä samalla että olen viimeisen muutaman vuoden aikana käynyt tuplasti niin usein Tukholmassa kuin Oulussa, vaikka aina ennen on todellakin ollut toisinpäin. Tarkoittaa siis sitä että käyn molemmissa paikoissa aivan liian harvoin, haha.

Oli kyllä aivan ihana reissu, ei se tuntunut työltä ollenkaan, niinkuin ei mun työpäivät usein muutenkaan. Olen aina tykännyt mun työstä, mutta juuri nyt se tuntuu vielä palkitsevammalta kuin ennen, koska sen lisäksi että pääsen markkinoimaan, mä pääsen myös matkustamaan, mikä on aina ollut yksi mun työhaaveista. On ihan mahtavaa tavata joka viikko uusia mielenkiintoisia ihmisiä ja saada tehdä sitä mitä rakastaa. Mulla on aina töissä rentoutunut olo ja olen oikeasti näiden puolen vuoden aikana oppinut töissä ihan hurjan paljon ja niin monesta asiasta! Ja parasta on tietenkin ihan huippu työporukka, jossa viihdyn. Me vaihdettiin nimeä tässä elokuun alussa, kun tehtiin täydellinen sovellusuudistus, ja nykyään mun työpaikan nimi on Jevelo, joka on esperantoa ja tarkoittaa korua. Mä rakastan tuota nimeä ja se kuvaa meitä tosi hyvin, ja onpahan ainakin helpompi sanoa ääneen kuin edellinen.

Tänään me ei olla tehty yhtään mitään järkevää tyttöjen kanssa, oltiin vaan kotona ja maalattiin monta tuntia vesiväreillä. Ihan huippu päivä, ja oli ihanaa vaan öllöttää verkkareissa ilman meikkiä tukka pikkumyynä koko päivä tyttöjen kanssa. Huomennakin meillä on vapaapäivä, saa nähdä mitä keksitään.

Hyvää yötä teille ihanille, ja ihan oikeasti kiitos niin paljon, kaikesta <3

Osa teistä ehkä lukikin Oton postauksen, törkeästä kommentista jonka sain? En halunnut ottaa tätä esille mun blogissa, koska en tykkää kirjoittaa täällä ikävistä asioista. Mutta ehkä mä haluaisin herättää ihmiset ajattelemaan sitä, miten paljon perättömät huhut voivat satuttaa.

Miettikää, että jos olet bloggaaja, kuka tahansa voi tulla kertomaan sinulle että olet tehnyt abortin – vaikka et ole – ja kertoa tämän saman asian totuutena ihan kenelle tahansa. Mä tiedän mistä tämä huhu on lähtenyt, surullista kyllä. Kun keväällä sanoin käyneeni tutkimuksessa, kävin tosiaan ihan vaan tutkimuksessa. Tutkimus suoritettiin Kätilöopistolla, naistentautien puolella ja sain siitä onneksi terveen paperit. Naureskelin silloin itsekseni, että toivottavasti kukaan ei näe mua siellä ettei tule jotain perättömiä raskaushuhuja, mutta samaan syssyyn ajattelin olevani typerä. Eikai nyt kukaan tuntematon tuollaista alkaisi levittää vailla todellisuuspohjaa.

En valitettavasti ollutkaan typerä ajatuksineni. Jossain vaiheessa juoruketjua tutkimus muuttuikin toimenpiteeksi, ja toimenpide muuttui abortiksi. Olisin paljon mieluummin saanut osakseni raskaushuhuja, ne ovat sentään positiivisia ajatuksia, ja ne on helppo kumota ja todistaa vääriksi. Mutta milläpä todistat ettet ole tehnyt aborttia, ainakaan menettämättä yksityisyyttäsi jakamalla terveystietojasi netissä?

Mua oksettaa se että joudun edes miettimään tällaista, miettimään että mun pitäisi jotenkin todistaa nämä huhut perättömiksi, että voisin olla oma itseni. Ettei kukaan vaan ajattelisi että ne huhut pitäisivätkin paikkansa. Mutta enhän mä sitä mitenkään järkevästi voi todistaa, ja vaikka todistaisin, se ei riittäisi. Aina tulee uusia huhuja, ja kun en itse tarjoile hopeatarjottimella luurankoja kaapista, niitä keksitään, ihan vaan että olisi jotain haukuttavaa ja juoruttavaa.

Usein mulle kommentoidaan kuinka näytän niin onnelliselta ja meidän perhe näyttää onnelliselta, se oikein huokuu kuulemma meistä. Me ollaan, me ollaan maailman onnellisimpia. Se onni ei mene rikki näistä inhottavista huhuista, enkä lakkaa näyttämästä meidän onnea täällä vain jotta ilkeät ihmiset vihaisivat meitä edes hippusen vähemmän. Mutta sitä se ei poista, että tuntuu äärimmäisen pahalta että joku uskoo ja levittää totena näitä sairaita valheita, päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Vaikka jokaikinen ihminen jolla on mulle merkitystä, tietää aina asioiden oikean laidan eikä sekuntiakaan usko näihin juttuihin, tuntuu hirveältä jo se että edes yksikin tuntematon ihminen voi ajatella meistä tällaisia asioita.

Inhottavaa sanoa että siihen voi turtua, miten on edes mahdollista että joku turtuu kuulemaan jatkuvasti olevansa oksettavan ruma, anorektikko, huono äiti, narsistin vaimo, huora, ja nyt vielä tämä. Päivästä toiseen ajattelen että ”hehheh, tää on näitä ammatin varjopuolia, joo ei tunnu missään”. Tällainen kyllä tuntuu, se saa ajattelemaan miten naurettavaa on että asetan itseni tilanteeseen jossa tuntemattomat ihmiset kokevat oikeudekseen spekuloida jopa näin rankoista aiheista, liittyen mun ja mun perheen elämään.

Saamani kommentti ei loukannut vain mua ja mun perhettä, vaan se on loukkaava myös kaikkia niitä kohtaan jotka oikeasti joskus ovat abortin tehneet, syystä tai toisesta. Ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, että huhujen levittäminen, tuomitseminen ja ihmisoikeuksien polkeminen kulkevat käsi kädessä. Tästä pyhästä kolminaisuudesta on helppo hankkiutua eroon etsimällä sisältöä siihen omaan elämään, se auttaa huomaamaan että ne ajatukset siellä omassa päässä eivät välttämättä olekaan faktoja, tai edes tarpeellisia pohdintoja. Se auttaa huomaamaan että maailmassa on niin paljon kaikkea muuta mihin omia energiavaroja kannattaa käyttää, kuin toisten elämän spekuloiminen.

Huomenna mä irtaudun tästä paskamyrskystä ja lähden työmatkalle, enkä aio uhrata ajatustakaan näille asioille. Mä kovasti toivon että jälleen kerran, voisin keskittyä siihen olennaiseen täällä, ja te kaikki ihanat lukijat saisitte mahdollisuuden lukea sitä mitä täältä varmaankin yleensä haettekin, positiivisuutta ja inspiraatiota. En vaan voi antaa olla, en varsinkaan kun kuulen oman äitinikin äänestä miten pahalta hänestä tuntuu mun puolesta, se että mä joudun kuuntelemaan ja lukemaan tällaista.  Mä toivon että sinua joka kommentoit, ja kaikkia teitä jotka meidän asioilla pitkin maita ja mantuja spekuloitte, hävettää edes vanhempana se miten järkyttävän ilkeitä ja ajattelemattomia olette olleet.

Hyvää yötä teille kaikille ihanille<3

Moi! Huh, arkiviikko pyörähti taas kunnolla käyntiin, ja tästä onkin tulossa aika toiminnantäyteinen viikko. Paljon ohjelmaa, mutta onneksi kaikkea kivaa on tiedossa. Tänään oli kuitenkin vielä ihan tavallinen maanantai tavallisine juttuineen. Perus työt ja dagikset, ja sitten kotiin syömään. Ruuan jälkeen lähdettiin tyttöjen kanssa kävelylle ja otettiin kamera mukaan. Tytöt halusivat molemmat harjoitella kuvaamista, ja meidän kuopuksellakin pysyi jo kamera kädessä!

Meidän neidit ottivat kaikki nämä kuvat, paitsi tuon ensimmäisen kuvan Tiarasta, jonka otin minä ja sen kuvan jossa istun yksin portailla, se on nimittäin Oton käsialaa. Rajaukset on vähän sinnepäin ja äidistä tallentui hieman erilainen kuvakulma kuin yleensä, kun kuopus kuvasi suhteellisen läheltä, mutta sehän se idea olikin. Katsoa lasten silmin. Musta on mielettömän siistiä päästä näkemään maailmaa heidän silmillään, pitäisi joskus ihan oikeasti antaa molemmille kamerat päiväksi käteen ja katsoa millaisia asioita ihan tavallisesta arjesta tallentuisi sinne.

Se voisi olla aika avartava kokemus, ja varmasti lasten mielestä ihan hillittömän hauskaa. Onneksi meillä on pari vanhempaa kameraa jotka ovat toimintakuntoisia mutta eivät enää jatkuvassa käytössä, niitä voisi hyvin lainata tytöille ja tehdä vaikka postauksen siitä mitä he päivän aikana kuvaavat. Mitä mieltä olette, olisiko hauska postausidea? Mä näen jo silmilläni kuinka saisin päivän jälkeen selata kuvia My Little Ponyista, kukista bussipysäkillä ja superläheltä otettuja kuvia tyttöjen naamoista. Aww en kestä, tämä on pakko tehdä pian!

Mä alan kömpimään kohti sänkyä nyt että saan kunnon pitkät yöunet! Hyvää yötä ihanat<3

Kivoja asioita tapahtuu yleensä silloin kun niitä ei osaa odottaa. Niin sitä usein sanotaan, ja mun mielestä se on myös ihan totta. Kaikkein siisteimmät asiat mun elämässä on tapahtuneet nimenomaan silloin kun en ole niiden perään haikaillut.

Sain kaksi maailman parasta ystävää kun aloitin opiskelut lukiossa josta en tuntenut kuin pari hassua tyyppiä entuudestaan. En odottanut silloin tapaavani ihmisiä joista saisin elinikäiset ystävät, mutta niin siinä vain kävi. Nyt me ollaan oltu kavereita jo kahdeksan vuotta, satojen kilometrien välimatkoista huolimatta. Ja edelleen jutellaan melkein päivittäin, ja nähdään aina kuin mahdollista.

Tapasin Oton kun olin asunut puoli vuotta Helsingissä, opiskelin ja olin ihan pihalla siitä mitä elämältä halusin. En etsinyt elämäni rakkautta vaan keskityin lähinnä hauskanpitoon. Sitten yhtäkkiä tuo tyyppi tupsahti mun elämään ja sille tielle jäätiin.

Aloitin bloggaamisen kun olin raskaana ja ajattelin että se voisi olla kivaa tekemistä silloin kun Otto oli töissä tai pelasi. Sain siitä huomattavasti paljon enemmän kuin kivan harrastuksen.

Viime keväänä olin ihan sinut sen asian kanssa että olisin vielä puoli vuotta lasten kanssa kotona kun tarhapaikkaa ei kuulunut, ja syksyllä lapset menisivät osapäivähoitoon ja mä alkaisin tekemään blogia täydellä teholla. Sitten sainkin yhtäkkiä toisen työpaikan, ja tässä sitä ollaan. Tarhapaikat järjestyivät saman tien, ja mä olen tehnyt kahta työtä maaliskuusta asti, enkä voisi olla tyytyväisempi. Saan tehdä kummassakin työssäni juuri niitä asioita joista olen haaveillut, ja joita en ikinä osannut edes haaveilla pääseväni tekemään.

Tämän postauksen ajatus lähti ihan siitä, kun ajattelin tänään että nyt me ollaan nautittu jo kesästä vaikka kuinka pitkään, vaikka koko kesä- ja heinäkuun tuntui että se kesä ei tule enää ikinä. Sitten kun aloin katselemaan syysvaatteita kaupoista, rakastuin uudelleen viininpunaiseen ja keitin ensimmäiset kuumat kaakaot, se kesähelle tulikin. Silloin kun vähiten sitä odotin.

Se on ristiriitaista, kivoja asioita tapahtuu kun ei odota mitään ja antaa kaiken hyvän tulla luokse. Tätä ei kuitenkaan saa sekoittaa siihen, että saavuttaisi elämässä asioita tekemättä mitään niiden eteen. Se mitä mä olen huomannut vuosien aikana on, että kun on itse tyytyväinen ja tekee niitä asioita joita rakastaa, kuin huomaamatta niitä odottamattomiakin kivoja asioita alkaa tapahtua. Pitää vaan olla avoin, ja uskoa siihen että mitä tahansa ihanaa voi tapahtua. Ei pidä pelätä aina pahinta, eikä pidä vaan jäädä lepäämään laakereilleen. Kun tavoittelee itse unelmiaan eikä odota että vastaukset tippuvat valmiina, voi siinä matkan varrella tarttua elämään vaikka mitä hauskaa, kokemuksia, ihmisiä ja uusia unelmia.

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja mahtia alkavaa viikkoa kaikille <3