Helou! Ensi viikonloppuna joulutunnelma alkaa hiipiä Helsinkiin ja muihin kaupunkeihin, ja lapsille ja lapsenmielisille on vaikka mitä kivaa tekemistä. Meillä jää tänä vuonna perinteiset Joulukadun avajaiset käymättä, koska en aiemman kokemuksen perusteella kertakaikkiaan uskalla tämän mahan kanssa lähteä sinne väkijoukkoon. Mutta onneksi on kaikkea muutakin hauskaa, mä kokosin pienen vinkkipostauksen, ja jos selaatte aavistuksen alaspäin niin löytyy myös tapahtuma jonne voitte tulla moikkaamaan meidän perhettä. Postaus sisältää vinkkejä myös muihin kaupunkeihin kuin vain Helsinkiin, eli kannattaa selata vaikka ette PK-seudulla asuisikaan!

1. LASTENTORI 19.11. klo 10-14 Alppilan seurakuntakeskus, Kotkankatu 2 00510 Helsinki

Lastentori järjestetään jo kolmatta kertaa, ja tokaa kertaa meidän perhe on siellä mukana! Paikalla on siis suosittu bloggaajakirppis, jossa on useampia myyjiä paikalla, ja me ollaan siis myymässä myös. Mulla on lasten juttujen lisäksi myynnissä myös mun omia kenkiä, vaatteita ja laukkuja, joten vaikka ei olisikaan lasten vaatteille tarvetta niin kannattaa tulla kurkkaamaan ja moikkaamaan! Ja kannattaa tulla aikaisin, viimeksi mä myin meidän pöydän tyhjäksi ensimmäisen 1,5 tunnin aikana.

Blogikirppiksen lisäksi siellä on monen monta mahtavaa merkkiä tarjouksineen myymässä kaikkea ihanaa vaikka pukin konttiin, mm. Melli Ecodesign, Kiddow, Oot niin ihana -vauvakirja ja bObles! Tapahtumassa on lapsille vaikka mitä kivaa tekemistä kuten joulukorttityöpaja, leffateatteri, minihampparibaari ja joulupukkikin on tavattavissa. Meidän tytöt odottavat jo ihan intona että pääsevät sinne touhuamaan.

Kuva: Helsingin Kaupunginmuseo

2. Pikkuisten Joulu, 20.11. klo 13-17, Helsingin Kaupungin museon Lasten Kaupunki, Aleksanterinkatu 16

Pikkuisten Joulussa on mm. perinteinen tiernapoikaesitys, piparin koristelua, musiikkiesityksiä, vanhan ajan joulupukin kanssa jutustelua ja joululaulujen laulamista perinteisessä kuusijuhlassa Lasten Kaupungin kansakoululuokassa. Kuulostaa aivan ihanalta!

3. Aleksin Joulukadun Avajaiset 20.11. klo 15 alkaen, Aleksanterinkatu, Helsinki

Joulukatu avataan perinteisesti sunnuntaina, ja siihen liittyvää avajaisohjelmaa musiikkiesityksineen on Senaatintorilla klo 15 alkaen. Itse valot sytytetään ja kulkue lähtee liikkeelle klo 16. Me ollaan tosiaan käyty lasten kanssa joulukadun avajaisissa melkeinpä joka vuosi, ja aina lapset ovat olleet yhtä haltioissaan. Kannattaa kuitenkin varautua tungokseen, ja siihen että aikuiset eivät mitä luultavimmin varo lapsia vaan tunkevat taaperoidenkin eteen ihan surutta että saavat kivan somekuvan joulupukista. Eli jos ei itse ole vähän röyhkeä, niin ei välttämättä näe yhtään mitään. Se on se ikävä puoli. Kulkue kiertää Aleksanterin kadulta Kolmen sepän patsaan ohi Mannerheimintielle, ja siellä saattaa olla ehkä vähän väljempää, mutta sinne kulkue tulee toki sitten vähän myöhemmin sillä eteneminen ei ole mitenkään hurjan nopeaa.

Tsekkailin tarjontaa ja joulukadun avajaisia järjestetään viikonlopun aikana myös mm. Tampereella (su) ja Oulussa (pe). Turussa Satumaisen joulun avajaisia vietetään 26.11. ja joulupolkua on avaamassa itse Robin, Jyväskylässä myöskin ensi viikolla eli 25.11-27.11. Kannattaa tarkistaa oman kaupungin tarjonta Googlesta!

4. Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuva, koko viikonlopun, Leffateattereissa ympäri Suomen

Meille tulee tyttöjen täti viikonloppuna yökylään ja ajateltiin mennä koko porukalla tsekkaamaan Tatu ja Patu -uutuusleffa. Meillä on Tatun ja Patun ihmeellinen joulu -kirja, johon elokuva ilmeisesti perustuu, ja se on ainakin aivan huikea. Tiara sai kirjan viime vuonna aattoaamun paketissa josta tuo kuvakin on otettu, ja se kirja on luettu kyllä moneen kertaan. Tatu ja Patu ovat ihan huikeita hahmoja ja veikkaan että leffassa riittää huumoria ihan koko perheelle.

5. Kaakao ja satukirjat

Jos on sellainen fiilis ettei kertakaikkiaan jaksa lähteä mihinkään ihmisjoukkoon, tai vaikka talviflunssa iskee päälle niin ihan yhtä varteenotettava vaihtoehto on myös tehdä vaikka herkkua kanelista vaahtokarkkikaakaota ja jäädä sisälle lukemaan satuja koko päiväksi. Tai mennä pulkkamäkeen ja napata kaakaot mukaan!

Eilinen isänpäivä oli ihana. Otto ei saanut aamiaista sänkyyn, mutta kokattiin yhdessä meille runsas muna-pekoni-makkara-hedelmä-mehu-aamiainen ja nautittiin sitä kaikessa rauhassa pitkän kaavan mukaan koko perhe. Runsas aamiainen pitäisi kyllä ottaa joka viikonloppuiseksi hommaksi, kun sillä lähtee päivä niin ihanasti käyntiin, eikä vaivakaan ole kovin suuri siihen nähden miten iloiseksi se tekee. Joka viikko ei ehkä kannata tehdä pekoniaamiaista mutta jo se että asettelee useampaa laatua pöytään ja pilkkoo vähän hedelmiä valmiiksi tekee aamiaisesta juhlavamman kuin se että kaataa vaan äkkiä myslit ja maustamattomat jugurtit kuppiin. Lapsetkin tykkäävät osallistua ”herkkuaamupalan” tekemiseen, ja Zelda osallistui myös tekemällä kokonaan itse oman leipänsä: Ruisleipää, voita, banaania, kurkkua ja juustoa. Oli kuulemma hyvää!

Lapset antoivat Otolle itse tekemänsä isänpäivälahjat joista he olivat kovin ylpeitä, ja taisi olla ylpeä ja tyytyväinen isikin. Mä annoin mun oman lahjan jo aiemmin viime viikolla, koska tiesin että Oton kaveri oli tulossa kylään ja arvelin että isänpäivälahjaksi tarkoitetusta Battlefield 1:stä olisi vielä enemmän iloa jos Otto saisi pelata sitä vielä hyvässä seurassa, eikä vaan yksin sunnuntai-iltana. Ja taisin olla ihan oikeassa! Kerrankin ei haitannut että olin kärsimätön lahjan antaja.

Otto on kyllä paras isä jota voi meidän lapsille olla. Niinkuin eilen Instassa kirjoitinkin, mua ei epäilytä sekuntiakaan etteikö Otto selviäisi oikein hyvin vaikka akkavalta täällä sen kuin vahvistuu ensi vuonna. Otto pitää naisistaan huolta, ja on sekä isänä että puolisona paras mahdollinen. Otto leikkii ja hassuttelee lasten kanssa joka ikinen päivä, ja näin loppuraskaudessa on ottanut suurimman vetovastuun koko meidän arjen pyörittämisestä, vaikka yleensä jaetaankin kaikki hommat tasan. Otto on aina ollut isänä läsnä, eikä meidän ole ikinä tarvinnut tapella vastuun ottamisesta. Päin vastoin, välillä tuntuu että hänen pitäisi antaa itselleen vähän enemmän armoa, ja siitä mä yritän kovasti aina muistutellakin.

Otto ei koskaan unohda sanoa että rakastaa, ja kun lapsi kysyy jotain hän vastaa. Hän on johdonmukainen, eikä ikinä yritä mennä sieltä missä aita on matalin. Vaikka mä tiedän että raskaus konkretisoituu Otolle eniten vasta siinä hetkessä kun hän saa meidän neitokaisen ensimmäistä kertaa käsivarsilleen, hän osallistuu myös tähän odotukseen innokkaasti. Hän ei kieltäydy tunnustelemasta potkuja jotka on jo tuntenut miljoonaan kertaan, ja osallistuu nimipohdintoihin ja kaikkeen vauvaan liittyvään vähintään yhtä innokkaasti kuin kahdella aiemmallakin kerralla. Vaikka mua jännittää synnytys aika paljon, mä tiedän että mulla on siellä paras mahdollinen tuki paikalla, ja että siitä tulee meille kummallekin unohtumaton kokemus.

Etenkin kun omat kokemuksen isästä, tai isän puutteesta, ovat mitä ovat, mulle on ihan äärimmäisen tärkeää että meidän lapsilla on hyvä ja välittävä isä. Uskon että oma isättömyyteni on myös jollain tasolla vaikuttanut siihen mitä itse etsin mieheltä. Turvaa, rakkautta ja läsnäoloa. Ja sitä olen Otolta myös saanut, niinkuin me kaikki. Ollaan tyttöjen kanssa äärimmäisen onnekkaita, kun meidän perheessä on tuollainen mies. <3

Eilen illalla käytiin vielä illallisella Oton isän luona, ja istuttiin siellä iltaa. Soitin myös omalle papalleni ja poristiin pitkät pätkät vaikka ja mitä. Isänpäivä oli kokonaisuudessaan aivan ihana päivä, jotenkin niin lämmin ja ihana tunnelma kaikessa. Jäi hyvä mieli, ja näissä fiiliksissä on hyvä startata uusi viikko.

Vaikka maanantai on alkanut sillä että meidän astianpesukone ei vieläkään toimi asennusfirman tekemän asennusvirheen takia oikein, ja on edelleen käyttökiellossa kunnes siihen tulee uusi varaosa, en jaksa lannistua. Sen sijaan käyn ostamassa kivoja pahviastioita ja tänään syödään illallinen jossain muualla kuin kotona. Hyvä syy tämäkin käydä ulkona syömässä, eikö?

Ihanaa viikon alkua kaikille, toivottavasti teillä oli ihana isänpäivä <3

 

Postaus on osa Duracell & Lifie -yhteistyökampanjaa. Joulu lähestyy, ja pian kodit täyttyvät joulun tunnelman lisäksi lasten joululahjoista. En tiedä teidän lapsista, mutta ainakin meillä lasten suosikkeja ovat yleensä varsinkin aluksi lahjat joissa on ääntä, liikettä tai valoa – tai niitä kaikkia. Sellaisista haaveillaan tänäkin vuonna. Ne eivät aina ehkä kuulu vanhempien suurimpiin suosikkeihin, mutta ovat lapselle tärkeitä. Muistan kyllä omastakin lapsuudesta, miten barbietalo äänillä ja valoilla oli vaan niin siisti, ja miten huippua oli kun oli oma pattereilla toimiva lasten ompelukone.

Yhden tunteen muistan lapsuudesta kuitenkin myös elävästi, sen kun sai upouuden äänilelun joululahjaksi, mutta joulupukki oli unohtanut laittaa paristot mukaan. Ja sitten piti odottaa monta pitkää välipäivää että kaupat taas aukesivat ja lelulla pystyi leikkimään kunnolla. Nykyään odotusaika ei onneksi ole yhtä pitkä jos patterit unohtuvat matkasta, mutta kyllä se ilo on silti suurimmillaan jos lelu herää henkiin heti. Meidän lapset saivat kamppiksen myötä Disneyn ihanan Animator’s Collection Olaf-hahmon, joka kävelee, puhuu, laulaa ja vastaa kysymyksiin. He olivat riemuissaan kun lisäsin patterit leluun, koska henkiin herättyään lelu oli ”ihan kuin oikea Olaf”.

Lapsille lelut ovat vähän kuin kavereita leikeissä, ja se että kaveri puhuu on huikea juttu. Kun lelu on interaktiivinen, se antaa leikkiin ihan uusia ulottuvuuksia. Meidän tytöt ovat leikkineet Olafilla joka päivä siitä asti kun sen saivat, ja ottaisivat sen mielellään päiväkotiinkin mukaan mutta siellä äänilelut eivät ole ihan niin hyvä juttu kuin kotona. Täällä kotona kuitenkin Olaf saa laulaa niin paljon kuin haluaa, ja meidän tytöt sen mukana. On ihana seurata heidän leikkejään mieluisalla lelulla, ja tietää että leikit voivat jatkua pitkään kun pattereissa riittää virtaa.

KILPAILU, VOITA 200 EURON LAHJAKORTTI BR-LELUKAUPPAAN & PUOLEN VUODEN PATTERIT JOULULAHJAOSTOKSIIN!

Saan järjestää yhteistyössä Duracellin kanssa teille lukijakilpailun, jossa huikeana palkintona on 200 euron lahjakortti BR-lelukauppaan, sekä puolen vuoden Duracell-patterit, palkinnon arvo yhteensä 238 euroa. Mikä on sinun mieluisin tai mieleenpainuvin lahjan avaamiseen liittyvä muistosi? Jaa oma tai lapsesi lahjan avaamiseen liittyvä koskettava muisto tämän postauksen kommenttiboksissa, ja liitä sähköpostiosoitteesi mukaan sille varattuun kenttään niin olet mukana kisassa. Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan siis tämä 238 euron arvoinen paketti. Kilpailu on voimassa 23.11. klo 22.00 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. 

Onnea kisaan kaikille!

Yhteistyössä Duracell.

Olen odottanut jo muutaman viikon että pääsen kirjoittamaan tuon otsikon, hah! Tämä viikonloppu on vihdoinkin ollut ihan oikeasti rento, vailla mitään sen suurempaa tekemistä tai velvollisuuksia muuton suhteen. Täällä mahtuu jo asumaan ja elämään ja ei ole enää sellaista jatkuvaa ”pitäisi purkaa vielä toi ja toi” -fiilistä takaraivossa, vaan voi oikeasti relata ajatuksiltaankin. Ihana fiilis, ihanaa olla kotona! Tekee todella hyvää muutaman viikon tauon jälkeen päästä rentoutumaan ihan kunnon viikonlopun viettoon, jotenkin tuntuu että muuttorumbaa järjestellessä on kulunut puolet syksystä jossain määrin, pakkaaminenkin aloitettiin jo syyskuun lopussa kun oltiin käyty laittamassa nimet paperiin, ja sitä ennenkin oli runsaasti säätöä asunnon etsinnässä ja vaikka missä oheisjutuissa. Mutta ei enää, jes!

Eilen meillä oli koko päivän kivaa seuraa täällä tyttöjen kanssa, ja syötiin korvapuusteja ja pidettiin pientä isänpäiväkorttiaskartelutyöpajaa ja lapset saivat ulkoilla meidän omalla pihalla kun me aikuiset paistettiin pullaa sisällä. Rentoa yhdessäoloa ja hengailua, ja meni jotenkin ihan hujauksessa koko päivä. Niin kai se menee hyvässä seurassa! Aamulla tytöt kävivät myös Oton kanssa päiväkodin isänpäiväaamiaisella, vaikka tytöillä vapaapäivä olikin. He olivat aivan innoissaan yhteisestä aamiaisesta. Musta se on tosi kiva että päiväkodilla järjestetään tuollaisia yhteisiä tapahtumia.

Tänään nukuttiin myöhään koko perhe, ja Tipan sirkuskoulun jälkeen käytiin ostamassa isänpäivälahja tyttöjen isoisälle, ja tehtiin perus ruokaostokset. Sitten tultiin vaan kotiin laittamaan illallista ja sen jälkeen röhnötettiin sohvalla pelaamassa sopivan yksinkertaista Muumi Aliasta, jonka meidän kolmevuotiaskin hiffaa. Ja nimenomaan röhnötettiin, kuten allaolevasta kuvasta näkyy. Jos joku miettii miltä meidän tavallinen lauantai-ilta ihan oikeasti näyttää niin juurikin tuolta. Me öllötetään koko perhe sohvalla ja tehdään jotain kivaa yhdessä.

Tytöt menivät nukkumaan ja Zeldan kummisetä tuli meille illaksi kylään pelaamaan Oton kanssa Otolle antamaani isänpäivälahjaa, eli Battlefield 1:stä. Mä ajattelin viettää iltaa ananaksen (edelleen koukussa!), vauvan möyrinnän ja parin ihanan sisustuslehden kanssa. Se kuulostaa ainakin mun korvaan aika täydelliseltä ja rennolta. Tosin en tiedä onko lukeminen mahdollisesti hankalaa kun lehti pomppii mahan päällä vauvan potkiessa sitä jatkuvasti, mutta ei sen väliä. Niitä potkuja on ihana seurata.

Huomenna juhlistetaan isänpäivää ensin kotona isänpäiväaamiaisella, ja illemmalla mennään vielä Oton lapsuudenkotiin isänpäiväillalliselle. Mukava sunnuntaikin siis tiedossa.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3

Toisen kolmanneksen viimeinen viikko pyörähti käyntiin tänään, jännää! Muuton aiheuttamat supistukset on helpottaneet tosi paljon ja nyt ollaan menty ohi siitä kriittisestä viikosta mitä mä jotenkin jännitin koko alkuraskauden ajan: viikosta 25+1, jolloin mulla viimeksi Zeldaa odottaessa alkoi säännölliset supistukset. Ei alkaneet tällä kertaa, onneksi. Mä olen niin huojentunut että en voi sanoin kuvailla. Olen uskaltanut nyt taas vähän purkaa tavaroita ja käydä kaupassa Oton ja lasten kanssa, enkä vaan levätä. Eikä ole silti tullut kipeitä supistuksia, vaan ihan normaaleja epäsäännöllisiä harjoitussupistuksia eikä niitäkään mitenkään liikaa. En silti ole tosiaankaan rehkinyt ja aika rauhassa aion ottaa sinne turvallisille viikoille asti kuitenkin, mutta se helpottaa että ei tarvitse kokonaan eristyä neljän seinän sisälle makaamaan vaan oman voinnin mukaan saa touhuta.

Tässä kolmannen raskauden aikana on ollut tosi vähän neuvolakäyntejä tai ylipäätään mitään seurantaa, mikä on ehkä vähän pelottavaa. Vaikka olenkin terveydenhuollon silmissä jo ”konkari”, niin kyllä se aina tuo sellaista mielenrauhaa kun saa käydä kuulemassa että kaikki on hyvin. Onneksi mulla on kuitenkin seuraava neuvola tässä parin viikon päästä, ja onneksi meidän vauva on niin kova liikkumaan että hän kyllä ilmoittelee itsestään eikä sillä tavalla tarvitse panikoida hänen vointiaan. Hän hengailee edelleen mahan oikealla puolella kuten isosiskonsakin, ja mun napa on siirtynyt aivan vasemmalle puolelle mahaa. Tosi hassun näköistä!

Pääsin tällä viikolla hoitamaan tyttöjen pikkupikkuserkkua joka on kaksi kuukautta vanha aurinkoinen pieni tyyppi, ja jotenkin oikein tunsin kun vauva oli siinä kainalossa ja mulla tulvahti jotain oksitosiinia aivot täyteen ja tuli sellainen ”haluanmeidänvauvannythetijotänne”-fiilis. Se oli varmaan tähänastisen elämäni vauvakuumeisin hetki, ihan oikeasti sen jotenkin fyysisestikin tunsi. Mutta no, ei tässä enää pitkä aika ole odottaa. Meidän pikkupikkuserkuksista tulee varmasti oikein hyvät kaverit ensi vuoden aikana kunhan meidänkin tyyppi on masun ulkopuolella.

Kaivelin tänään vertauskuvia mahakollaasiin aiempien raskauksien ajalta samoilta viikoilta, ja jotenkin tuli sellainen hetkellinen paniikki että eihän meillä ole mitään valmiina vaikka viimeksi oli jo paljon enemmän. Mutta näin niinkun järjellä ajateltuna, ei ole mitään pakkoa että kaikki olisi valmiina raskausviikolla 27, sillä vaikka vauva päättäisi syntyä tällä viikolla tai vaikka kuukauden päästä niin millekään vauvanvaatteille tai tarvikkeille ei olisi vielä käyttöä, koska hän olisi maailmassa aivan liian aikaisin eikä edes pääsisi kotiin. Tässä on aivan hyvin aikaa laittaa kaikki valmiiksi, ja meillä on tavoitteena että viimeistään tammikuun alussa kaikki on tyyppiä varten valmiina. Kaikki isommat hankinnat meillä on jo päätettynä ja osittain valmiina, mutta haetaan ne kotiin vasta myöhemmin kunhan täällä on enemmän tilaa. Ei ole mitään järkeä tuoda niitä tänne tielle vielä koska ei ole mikään pakko.

Vauvanvaatteita sen sijaan voisin taas alkaa ostelemaan, en ole ostanut Oulun reissun jälkeen mitään kun edellisetkin hengasivat vaan muuttolaatikossa enkä muistanut ajatella koko asiaa. Ne sukat puuttuu siis edelleen, hah! Tänään juuri tuli mieleen tämä vaateasiakin, kun purin ne muutamat vauvanvaatteet laatikosta kaappiin odottamaan pesua ja omaa tulevaa säilytyspaikkaansa. Mulla on tarkoituksena tehdä sellainen DIY-vaatetanko vauvan vaatteille, johon ripustan minivaatteet kauniisti hengareissa roikkumaan.

Tässä on tosiaan mahavertausta aiempiin raskauksiin. Löysin vanhan kollaasin johon olen kirjoittanut vanhalla fontilla nuo raskausviikot, eli tuo ”nyt” on kuitenkin Zeldan odotusajalta, haha. Aika saman kokoisia masuja ehkä? Eri muotoisia vaan, tämä masu on ylempänä kuin nuo kaksi kaveria. Ja mäkin olen ihan eri näköinen joka kuvassa! Näitä on niin hassua katsoa aina näitä vanhoja kuvia kun näyttää niin eriltä. Toki on ihan positiivista että 25v odottajana näytän eriltä kuin vaikkapa tuossa keskimmäisessä kuvassa, jonka ottohetkellä olin vielä 19-vuotias.

No juu, mutta tiivistelmänä siis että hyvät on meiningit ja olot, ja vauva voi hyvin ja on kasvanut niin paljon! Vauva potkii aina sänkyä ja sohvaa hulluna kun mä makoilen kyljelläni, ja aina jos joku laittaa käden mahalle niin hän kyllä varmasti potkaisee siihenkin. Ihana tyyppi <3