Terveisiä Turusta

06.08.2020
*Reissu oli osa kaupallista Instagram-yhteistyötä 100 syytä matkustaa Suomessa -sivuston kanssa ja saatiin majoitukset, nähtävyydet ja elämykset ilmaiseksi osana sitä.  

Meillä on ollut aivan huikea alkuviikko ja ollaan nähty ja koettu niin paljon koko perhe! Yövyttiin Turussa kaksi yötä ja päästiin käymään mahtavissa nähtävyyksissä ja elämyskohteissa. Tätä reissua oltiin odotettu jo monta viikkoa, eikä syyttä. Reissu oli juuri niin mahtava kuin etukäteen haaveiltiinkin.

Yövyttiin Turun keskustassa Sokos Hotel Wiklundissa, josta oli kätevästi lyhyt matka joka paikkaan. Se oli aivan Aurajoen rannan lähellä ja siitä pääsi kätevästi eri ravintoloihin ja museokohteisiin. Meillä oli iso huone, johon meidän 5-henkinen perhe mahtui helposti ja olisi vielä mahtunut pari kaveriakin. Hotellilla oli hyvät aamupalat ja aivan huikeilla näköaloilla varustettu Walo Rooftop Terrace. 

Me ehdittiin Turun reissun aikana käydä testaamassa Turun ravintoloista ainakin Tårget sekä ravintola Panini ja molempia voin suositella lämpimästi. Ruokailtiin terassilla kummassakin ja terassit oli tosi viihtyisiä. Lisäksi nautittiin piknik-eväistä, kun käytiin Låna-veneajelulla Aurajoella. Låna oli ihan huippu! Me saatiin kahden tunnin veneajelu osana reissua ja venettä oli niin helppo ohjata, että jopa kaikki lapset ja minä kokeiltiin. Kyyti oli mukavan tasaista ja piknik-eväät ja kahvikupposet pysyivät hyvin pystyssä. Låna-vene olisi tosi hauska joskus vuokrata vaikka kaveriporukalla. 

Turun ravintolatarjonta oli myös vakuuttava ja jotenkin olin tosi vaikuttunut siitä, miten tyylikästä ja laadukasta Turun keskustassa on! Siis koko kaupunki on kuin tehty Instagram-kuvia varten. Joka puolella on kaunista ja kaikkia ihania valoja, kukkia ja kauniita rakennuksia. Aurajoki itsessään oli jo ihan käsittämättömän kaunis, mutta ne kaikki rakennukset siinä ympärillä – ah! 

Päästiin reissun aikana lasten kanssa käymään useissa eri kulttuurikohteissa ja valittiin Turun kulttuuritarjonnasta kokeiltavaksi tällä kertaa Turun linna (obviously), Apteekkimuseo & Qwenselin talo sekä Aboa vetus & Ars Nova. Näistä kaikista ehdoton suosikki oli tietysti Turu linna, koska se on niin mielettömän suuri ja kaikin puolin näyttävä. Siellä sai kulumaan useamman tunnin ja aina kun luultiin, että nyt näyttely loppuu, olikin vielä paljon lisää nähtävää. Mä suosittelen todellakin Turun linnaa. Lapset tutkivat aivan innoissaan eri huoneita ja esineitä ja vankityrmiä. Mutta me tykättiin kovasti myös kahdesta muusta ja jos ei ole montaa tuntia käytettäväksi, erityisesti Apteekkimuseo & Qwenselin talo on sellainen kiva ja helppo kohde lasten kanssa, jossa on riittävästi nähtävää, mutta ei mene koko päivää. 

Tiistaina käytiin testaamassa kauppakeskus Skanssin takana sijaitseva Flowpark -kiipeilypuisto. Meillä oli harmillisesti vain reilut kaksi tuntia aikaa kiipeillä siellä, mutta siellä olisi siis todellakin voinut viettää vaikka kahdeksan tuntia. Me alettiin päästä vauhtiin siinä 1,5h jälkeen ja siellä oli niin hauskaa. Mäkin uskalsin kiipeillä ja Otto ja meidän vanhimmat kiipesivät kaikkia tosi korkeitakin ratoja. Myös meidän 3-vuotias tykkäsi kiipeillä ja siellä oli useampia hänellekin sopivia ratoja. Oltiin mietitty monta kertaa, että olisi hauskaa kokeilla valjailla kiipeilyä, kun tykätään kaikki niin paljon boulderoinnista. Ja se oli kyllä tosi kivaa! Mua vähän etukäteen mietitytti myös se, että onko siellä kuopukselle riittävästi viihdykkeitä tai onko hän vielä liian pieni, mutta ei todellakaan. Välillä otettiin huilia penkillä, mutta hän jaksoi kyllä tosi hienosti ja sisukkaasti kiipeillä monella erilaisella radalla.

Meidän vikana kohteena oli vielä Turun Jukupark, joka oli myös tosi hauska paikka. Meille sattui vähän viileämpi päivä, mikä oli toisaalta aika hyvä, kun paikalla oli tosi vähän ihmisiä. Mihinkään ei ollut tungosta tai jonoa ja esim. lähtiessä meidän kanssa pukuhuoneessa ei ollut yhtään ihmisiä. Siellä oli tosi paljon tekemistä lapsille ja myös monta hurjaa vesiliukumäkeä Otolle. Mä itse tyydyin lähinnä hengailemaan altaassa ja pomppimaan pomppulinnoissa, mutta Otto ja kaksi vanhinta juoksivat kyllä kaikki mahdolliset mäet läpi. 

Kokonaisuudessaan ihan mieletön reissu ja teki jotenkin niin hyvää! Turussa tuntui vähän kuin olisi ollut ulkomailla kun kaikki oli meille ihan uutta ja jännittävää. Koettiin paljon uusia asioita ja tykättiin kyllä hirmuisesti. Paljon kyllä jäi vielä myös nähtävää, että ehkä tällainen miniloma Turkuun pitää ottaa mahdollisimman pian uusiksi! Mä haluan päästä käymään ainakin Forum Marinumissa ja Ruissalossa, sekä Kupittaan puistossa. Ja mulle suositeltiin myös Luostarinmäen käsityöläismuseota, senkin haluan vielä kokea.

Mutta onneksi meillä asuu ystäviä Turussa, niin sinne on muutenkin asiaa kuin vain lomalle. Vietettiin reissun aikana yksi ilta myös ystäviemme Emilian ja Topiaksen kanssa grillaillen ja uiden ja oli niin kivaa! 

Tällaisia kotimaan pikkureissuja pitäisi kyllä todellakin tehdä useammin, eikä näitä tarvitse unohtaa, vaikka arki on jo kohta alkamassa. Syksyllä voisi hyvin tehdä jonkun viikonloppureissun, Turkuun tai mihin tahansa parin tunnin matkan säteellä.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille! 


Luukku 4: 45 joulutapahtumaa eri puolilla Suomea

04.12.2017

En missään nimessä halua tehdä joulukalenteristani liian Helsinki-keskeistä, sillä tiedän että suuri osa lukijoistani asuu ihan muualla kuin pääkaupungissa tai sen kupeessa. Siksi olen tehnyt perusteellista tutkimusmatkailua netissä, ja listasin teille 45 erilaista jouluisaa tapahtumaa seuraavien kolmen viikon aikana, ympäri Suomen! Löydät tapahtumia kymmenestä eri kaupungista, sekä lapsiperheille että aikuisille. Listalta löytyy niin ilmaista puuhaa kuin teatteria, messuja, toreja ja myyjäisiäkin, toivottavasti löydät sieltä kivaa tekemistä just sulle!

Mun mielestä on ihanaa joulun alla puuhailla kaikkea jouluista, ja se on upeaa miten paljon kulttuuritarjonta lisääntyy samaa vauhtia kun valon määrä vähenee. Pimeyttä piristää ehdottomasti se että on kaikkea kivaa tekemistä! Myös lapsiperheitä muistetaan monissa kaupungeissa ihanalla tavalla joulun alla, ja yhteinen tekeminen lasten kanssa lisää ainakin mun mielestä sitä joulun taianomaista tunnelmaa. Me aiotaan mennä tsekkaamaan ainakin parit myyjäiset persoonallisia lahjoja ajatellen, ja käydään myös joulupolulla tai sitten kotieläintilan joulutapahtumassa. Kommenteissa saa muuten vinkata muistakin kaupungeista kivoja joulutapahtumia, jos ei oo tässä mainittu!

HELSINKI

9.12.2017 Joulupolku Herttoniemen kartanolla (vapaa pääsy)

10.12.2017 Haltialan tilan joulutapahtuma (vapaa pääsy)

10.12.-14.12.2017 SKIDILÄN Joulu lapsille & X-mas Basaar Siltanen Kalliossa  (vapaa pääsy)

10.12.2017 Seurasaaren joulupolku (vapaa pääsy)

13.12.2017 Lucian Päivä ja Lucia-kulkue Senaatintorilla (vapaa pääsy)

2.12.-22.12.2017 Tuomaan markkinat Senaatintorilla (vapaa pääsy)

15.12.-19.12. Vanhan Ylioppilastalon Joulutori  (vapaa pääsy)

15.11. – 23.12.2017 TRE Christmas Market Aleksanterinkadulla  (vapaa pääsy)

16.12.-17.12.2017 Teurastamon joulumarkkinat  (vapaa pääsy)

6.12., 9.-10.12. & 16.12.2017 Karhupuiston Joulutori Kalliossa (vapaa pääsy)

8.11.2017 – 9.1.2017 Mantan joulumarkkinat Havis Amandan aukiolla (vapaa pääsy)

ESPOO

9.12.-22.12. lauantaisin ja sunnuntaisin Talomuseo GLIMSISSÄ Joulutunnelmaa

13.12. Lucia-kulkue

Lauantaisin & sunnuntaisin joulukuussa Nuuksion Poropuistossa porojen syöttämistä, glögiä & joulupukki (25€ aikuinen/10€ lapsi)

VANTAA

7.12.2017 Viirun ja Pesosen Joulu -teatteriesitys Monitoimitalo Lumossa (Liput 7€)

14.12.2014 – 11.00 – 15.00 Håkansbölen Kartanon joulu (vapaa pääsy)

TAMPERE

18.11.-23.12.2017 Tallipihan joulu (vapaa pääsy)

2.12.-22.12.2017 Tampereen joulutori (vapaa pääsy)

6.12. Lasten itsenäisyyspäivän tanssiaiset Tampere-talolla  (vapaa pääsy)

2.12-7.1.2018 Piparipaja Muumimuseossa (museon sisäänpääsy Aikuiset 12 €, lapset 6 €)

30.11. – 28.12.2017 Koiramäen Joulu Särkänniemessä (Liput alkaen 14,90€)

OULU

10.12.2017 klo 12 – 15 Hietasaaren Ponipihan tonttuilut (vapaa pääsy tapahtumaan, poniajelu maksullinen)

9.12.-23.12.2017 Joulukuusen hakuretki Kasken Metsätilalla (kuusen hinta)

TURKU

9.12.2017 Tonttujuoksu Turun keskustassa (ennakkoilmoittautuminen)

16.12.2017 Tiernakilpailu Turun keskustassa (ennakkoilmoittautuminen)

25.11.-23.12.2017 Turun Kauppatorin Joulutori (vapaa pääsy)

23.11.2017 asti viikonloppuisin Makasiinien Joulumarkkinat (vapaa pääsy)

17.12.2017 asti Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat (vapaa pääsy)

2.12.-17.12.2017 lauantaisin ja sunnuntaisin  Turun Linnan tonttu-ukon kierrokset (liput 2€-10€ tai 22€/perhe)

ROVANIEMI

15.12.-17.12.2017 Arktiset markkinat Arktikumissa 

Vuoden ympäri Joulupukin pajakylä Napapiirillä 

23.12. Joulupukki Matkaan jo käy Joulupukin Pajakylässä

JYVÄSKYLÄ

23.12.2017 asti Toivolan Vanhan Pihan Joulupiha  (vapaa pääsy)

9.12.2017 Hippoksen joulumarkkinat Hipposhallissa (vapaa pääsy)

15.12.-22.12.2017 Joulukatu Jyväskylän keskustassa (vapaa pääsy)

17.12.2017 Jyväskylän DesignTori

LAHTI

16.12.-22.12.2017 Lahden Joulukylä Lahden Torilla keskustassa (vapaa pääsy)

17.12.2017 asti Saiturin Jouluyö -näytelmä (Liput 10€/alle 7v ilmaiseksi) Lahden Kaupungintalon sisäpihalla

7.12., 8.12. ja 15.12. klo 14-16 Dilan Joulupiha Lahden Diakonialaitoksen Sisäpihalla (vapaa pääsy)

9.12.2017 Keinuhongan Joulumarkkinat (vapaa pääsy) Keinuhongan tilalla

KUOPIO

22.12.2017 asti Kuopion Joulumaa Kuopion keskustassa  (vapaa pääsy)

8.12.-9.12.2017 ja 14.12-15.12.2017 Pikku-Pietarin Torikuja Hatsalankatu 24 (vapaa pääsy)

15.12.-22.12.2017 Design Joulu Pop-up Kauppakeskus Minnassa (vapaa pääsy)

15.12.-16.12. Joulun Loimu Glögitapahtuma Kuopion keskustassa (vapaa pääsy)

+ SUOMI100 Itsenäisyyspäivän aaton ja Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ympäri Suomen näet TÄÄLTÄ

 

Ihanaa maanantaipäivää ja uutta viikkoa kaikille <3 


Turussa ystävien luona

27.05.2017

Ajeltiin Helatorstaina Turkuun Emilian ja Topiaksen luokse pariksi yöksi. Meidän edellisestä Turun reissusta oli vierähtänyt jo tovi, ja oli ihana päästä sinne viettämään aikaa porukalla. Meidän lapset tykkäävät leikkiä yhdessä ja samoin myös Otto ja Topias ovat hyviä ystäviä keskenään, niin on aina ihan mahtavaa nähdä ja hengailla. En ole täällä blogissa kirjoittanutkaan (instassa olen vilauttanut) että sain mahtavan kunnian olla Emilian kaasona Emilian ja Topiaksen häissä, jotka ovat ensi kesänä. Tähän reissuun liittyikin myös kaason velvollisuuksia, kun suunnattiin sovittelemaan hääpukuja Emilialle.

Palasi ihan mieleen omat hääpuvun sovitusmuistot ja se hetki kun löysin oman täydellisen pukuni. Oi niitä aikoja. Vitsailinkin puoliksi tosissani että seitsemän vuoden päästä kun 10v-hääpäivä koittaa niin me uusitaan Oton kanssa vihkivalat. En tiedä onko se ajankohta oikeasti ”jo” 10v hääpäivä mutta ollaan kuitenkin monesti puhuttu että olisi mahtavaa sitten joskus tulevaisuudessa tällainen tilaisuus järkätä ja juhlistaa uudestaan ystävien kesken ja niin että meidän lapsetkin ovat jo isompia ja muistavat juhlasta jotain. Mutta joo, ei ehkä aivan ajankohtaista nyt.

Torstaipäivänä käytiin Emilian, Novan ja muiden kaasojen kanssa lounaalla Turun keskustassa, ja sen jälkeen me suunnattiin Oton, Topiaksen ja isompien lasten kanssa Kupittaalle Seikkikseen eli seikkailupuistoon (apua korjatkaa turkulaiset jos meni termit väärin). Siellä lapset juoksivat ja touhusivat hulluna. Nova nukkui hyvät päiväunet ja oli ihana seurata kun lapset olivat niin innoissaan. Illalla Topias ja Otto laittoivat meille ruokaa ja katsottiin telkkaria ja vaan chillattiin porukalla. Parasta.

Perjantaina me suunnattiin tosiaan pariin hääpukuliikkeeseen ja upea tuleva morsian sovitteli ihania hääpukuja ja me toimittiin Novan kanssa makutuomareina. Löytyi kyllä useampikin mielettömän kaunis puku, oli ihanaa päästä hiplaamaan mielettömiä pitsejä ja tyllejä ja kirjailuja.

Mulle on tosi suuri kunnia saada olla kaasona, ihan mahtavaa päästä konkreettisesti auttamaan toisten tärkeässä päivässä ja luomaan niitä unohtumattomia hetkiä. Ja tietty järkkäämään polttareita, niistäkin tulee varmana ihan superhauskat!

Hääpukusovittelun jälkeen mentiin poikien ja lasten kanssa Myllyyn ja sen jälkeen vielä Turun keskustaan Hello! American Dineriin syömään. Istuttiin siellä hyvä tovi ja oli kyllä hyvät burgerit ja bataattiranskalaiset. Illalla katsottiin porukalla leffoja, ja mulle iski hirveä flunssa jolta luulin jo säästyneeni. Otto oli alkuviikosta flunssassa ja ajattelin jo että säästyin siltä kun se ei iskenyt mulle vielä silloinkaan kun Otto jo oli parantunut. Mutta ei, tuli se sitten mullekin.

Tänään lähdettiin aamulla kotiin ja mä olen kuluttanut päivää nenäliinojen seurassa. Onneksi Otollakin kesti flunssa vain pari hassua päivää niin toivottavasti mullakin menee nopeasti ohi. Jouduttiin perumaan viikonlopun muut kivat suunnitelmat nyt tämän flunssan takia, mutta onneksi kesä on vasta alkamassa ja meillä on paljon aikaa tehdä vaikka mitä kivaa. Nyt otetaan iisisti loppuviikonloppu, ja ensi viikolla alkaakin sitten esikoisen elämän viimeinen päiväkotiviikko ja sen jälkeen kesäloma! Ihan parasta!

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3


Viisi lapsiperhevinkkiä viikonloppuun

14.11.2016

Helou! Ensi viikonloppuna joulutunnelma alkaa hiipiä Helsinkiin ja muihin kaupunkeihin, ja lapsille ja lapsenmielisille on vaikka mitä kivaa tekemistä. Meillä jää tänä vuonna perinteiset Joulukadun avajaiset käymättä, koska en aiemman kokemuksen perusteella kertakaikkiaan uskalla tämän mahan kanssa lähteä sinne väkijoukkoon. Mutta onneksi on kaikkea muutakin hauskaa, mä kokosin pienen vinkkipostauksen, ja jos selaatte aavistuksen alaspäin niin löytyy myös tapahtuma jonne voitte tulla moikkaamaan meidän perhettä. Postaus sisältää vinkkejä myös muihin kaupunkeihin kuin vain Helsinkiin, eli kannattaa selata vaikka ette PK-seudulla asuisikaan!

1. LASTENTORI 19.11. klo 10-14 Alppilan seurakuntakeskus, Kotkankatu 2 00510 Helsinki

Lastentori järjestetään jo kolmatta kertaa, ja tokaa kertaa meidän perhe on siellä mukana! Paikalla on siis suosittu bloggaajakirppis, jossa on useampia myyjiä paikalla, ja me ollaan siis myymässä myös. Mulla on lasten juttujen lisäksi myynnissä myös mun omia kenkiä, vaatteita ja laukkuja, joten vaikka ei olisikaan lasten vaatteille tarvetta niin kannattaa tulla kurkkaamaan ja moikkaamaan! Ja kannattaa tulla aikaisin, viimeksi mä myin meidän pöydän tyhjäksi ensimmäisen 1,5 tunnin aikana.

Blogikirppiksen lisäksi siellä on monen monta mahtavaa merkkiä tarjouksineen myymässä kaikkea ihanaa vaikka pukin konttiin, mm. Melli Ecodesign, Kiddow, Oot niin ihana -vauvakirja ja bObles! Tapahtumassa on lapsille vaikka mitä kivaa tekemistä kuten joulukorttityöpaja, leffateatteri, minihampparibaari ja joulupukkikin on tavattavissa. Meidän tytöt odottavat jo ihan intona että pääsevät sinne touhuamaan.

Kuva: Helsingin Kaupunginmuseo

2. Pikkuisten Joulu, 20.11. klo 13-17, Helsingin Kaupungin museon Lasten Kaupunki, Aleksanterinkatu 16

Pikkuisten Joulussa on mm. perinteinen tiernapoikaesitys, piparin koristelua, musiikkiesityksiä, vanhan ajan joulupukin kanssa jutustelua ja joululaulujen laulamista perinteisessä kuusijuhlassa Lasten Kaupungin kansakoululuokassa. Kuulostaa aivan ihanalta!

3. Aleksin Joulukadun Avajaiset 20.11. klo 15 alkaen, Aleksanterinkatu, Helsinki

Joulukatu avataan perinteisesti sunnuntaina, ja siihen liittyvää avajaisohjelmaa musiikkiesityksineen on Senaatintorilla klo 15 alkaen. Itse valot sytytetään ja kulkue lähtee liikkeelle klo 16. Me ollaan tosiaan käyty lasten kanssa joulukadun avajaisissa melkeinpä joka vuosi, ja aina lapset ovat olleet yhtä haltioissaan. Kannattaa kuitenkin varautua tungokseen, ja siihen että aikuiset eivät mitä luultavimmin varo lapsia vaan tunkevat taaperoidenkin eteen ihan surutta että saavat kivan somekuvan joulupukista. Eli jos ei itse ole vähän röyhkeä, niin ei välttämättä näe yhtään mitään. Se on se ikävä puoli. Kulkue kiertää Aleksanterin kadulta Kolmen sepän patsaan ohi Mannerheimintielle, ja siellä saattaa olla ehkä vähän väljempää, mutta sinne kulkue tulee toki sitten vähän myöhemmin sillä eteneminen ei ole mitenkään hurjan nopeaa.

Tsekkailin tarjontaa ja joulukadun avajaisia järjestetään viikonlopun aikana myös mm. Tampereella (su) ja Oulussa (pe). Turussa Satumaisen joulun avajaisia vietetään 26.11. ja joulupolkua on avaamassa itse Robin, Jyväskylässä myöskin ensi viikolla eli 25.11-27.11. Kannattaa tarkistaa oman kaupungin tarjonta Googlesta!

4. Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuva, koko viikonlopun, Leffateattereissa ympäri Suomen

Meille tulee tyttöjen täti viikonloppuna yökylään ja ajateltiin mennä koko porukalla tsekkaamaan Tatu ja Patu -uutuusleffa. Meillä on Tatun ja Patun ihmeellinen joulu -kirja, johon elokuva ilmeisesti perustuu, ja se on ainakin aivan huikea. Tiara sai kirjan viime vuonna aattoaamun paketissa josta tuo kuvakin on otettu, ja se kirja on luettu kyllä moneen kertaan. Tatu ja Patu ovat ihan huikeita hahmoja ja veikkaan että leffassa riittää huumoria ihan koko perheelle.

5. Kaakao ja satukirjat

Jos on sellainen fiilis ettei kertakaikkiaan jaksa lähteä mihinkään ihmisjoukkoon, tai vaikka talviflunssa iskee päälle niin ihan yhtä varteenotettava vaihtoehto on myös tehdä vaikka herkkua kanelista vaahtokarkkikaakaota ja jäädä sisälle lukemaan satuja koko päiväksi. Tai mennä pulkkamäkeen ja napata kaakaot mukaan!


Viikonloppu Turussa

22.08.2016

Lauantaiaamuna ajeltiin kohti Turkua ja viikonlopun viettoa. Minä olin käynyt Turussa viimeksi alle 5-vuotiaana, Otto Ruisrockissa joskus ennen kuin me tavattiin, ja meidän lapset eivät koskaan. Turussa meitä odottivat tietenkin Emilia ja Topias sekä heidän ihanat mukulat, ja ihan mahtava viikonloppu täynnä menoa ja meininkiä. Meidän on pitänyt mennä tosi monta kertaa jo Turkuun, mutta harmillisesti ollaan aina oltu kipeänä tai jotain muuta ikävää on sattunut. Siitä on oikeastaan tullut jo kunnon sisäpiirin vitsi että Iina ja Otto ei koskaan käy Turussa. Mutta nyt me kerrankin päästiin, ja onneksi päästiinkin!

Ensimmäisenä mentiin Empun ja Topiaksen luo lasten kanssa ja purettiin tavarat sinne. Muksut olivat ikävöineet toisiaan kovasti ja odottaneet että pääsevät leikkimään yhdessä. Samanikäisillä esikoisilla ja kuopuksilla (tai no meidän pian keskimmäisellä, hihii) sujuivat leikit tosi hienosti yhdessä, sitä oli ihana seurata. Lauantain ohjelmaan kuului Liedossa järjestetty Maatilapäivä, missä päästiin paijaamaan ihania lehmiä ja lampaita ja vuohia ja heppoja, ja lapset saivat istua traktorin kyytiin ja syödä grillimakkaraa.

Maatilapäivän jälkeen mentiin vielä illaksi heppatallille, missä Emilia opetti meidänkin lapset ratsastamaan ihanalla Shetlanninponilla nimeltä Viuhti. Molemmat meidän tytöt saivat ratsastaa ihan itse ja seurattiin myös miten Emilia ratsasti isommalla hepalla. Olisi ollut mahtavaa itsekin ratsastaa mutta en kyllä uskaltanut tämän pötsityypin kanssa hevosen selkään. Ehkä sitten ensi keväänä tai kesänä Emilia saa opettaa mutkin ratsastamaan. Mä kun en ole ratsastanut sen enempää kuin meidän lapsetkaan tätä ennen, mua on aina talutettu ja viimeksi olin hevosen selässä joskus ala-asteiässä tai ehkä jopa päiväkodissa.

Ilalla pojat kokkasivat meille hampurilaisia ja pulled beefiä herkullisilla lisukkeilla, ja lasten mentyä nukkumaan pelattiin pikkutunneille asti Rappakaljaa naurunräkätysten säestämänä, ja nautiskeltiin fonduesta. Reissuun mahtui paljon ekoja kertoja, eka kerta yötä Turussa, eka kerta kun lehmän nenä koski mun käteen (oli muuten pehmeä ja ihana :D), eka kerta kun pelasin Rappakaljaa ja eka kerta kun söin fondueta. Ja varmasti monta muutakin ekakertajuttua. Oli hauskaa kokeilla kaikkea uutta!

Eilinen päivä me aloitettiin käymällä tsekkaamassa Turun jokiranta ja keskusta. Muistaakseni silloin pikkulapsena kun kävin Turussa, me ei käyty jokirannassa ollenkaan ja silloin taisi olla talvi. Kesäinen Turku oli upea ja ymmärrän kyllä kaikki ylistyssanat jokirannasta nyt kun olen sen itsekin nähnyt. Mahtava paikka. Istahdettiin Frozen Yoghurtille rantaan, minkä jälkeen ajettiin Holiday Club Caribiaan. Emilia oli järjestänyt yhteistyössä Holiday Clubin kanssa meille mahtavan päivän uudessa SuperPark sisäaktiviteettipuistossa ja Caribian kylpylässä, ja niiden jälkeen koko porukalle tarjottiin vielä illallinen O’leary’s -ravintolassa.

SuperParkissa lapset ja kaikki mua lukuunottamatta pääsivät riehumaan ihan sydämensä kyllyydestä trampoliineilla, kiipeilyseinillä, peliareenalla ja polkuautoilla. Trampoliinit olivat aikuisillekin sopivia ja miehenikin innostui heittämään muutaman voltin. Jos yhden toiveen saisi esittää Superparkille, niin sinne saisi laittaa tuoleja raskaanaoleville ja muuten ei-välttämättä-niin-aktiivisille huoltajille. Tottakai puiston tarkoitus on koko perheen yhdessäolo ja yhdessä riehuminen, mutta uskon että en ole ainoa joka joskus sinne lähtee myös silloin kun ei ole elämänsä parhaassa pomppukunnossa.

Nauratti muuten kun bongattiin kylpylästä mainos jossa oli meidän neiti! Oltiin Holiday Clubin kuvauksissa joskus syksyllä 2014 koko perhe ja oli hassua törmätä silloin otettuun jätskikuvaan. Esikoinen sen itse bongasi ja häntä kovasti kikatutti kun löytyi oma naama.

Superparkin jälkeen mentiin tosiaan kylpylään, ja siellä lilluttiin porealtaissa ja lapset saivat leikkiä lämpimässä lasten altaassa. Meidän lapset eivät vielä uskaltautuneet liukumäkiin Oton kanssa mutta ehkä joskus isompana sitten. Kylpylässä oli mukavan rauhallista ja rentoa. Uimisen ja Superparkin jälkeen oli ihan hirveä nälkä, ja oli kiva mennä O’leary’siin syömään. Syötiin oikein pitkän kaavan mukaan ja kaksi porukan nuorimmaista nukahtivatkin tuoleihinsa päiväunille jo ennen alkupalojen saapumista. Taisi olla vähän rankka iltapäivä. Ruoka oli herkullista ja sitä oli paljon. Maisteltiin kaikki vähän toistemme annoksia ja kaikki oli kyllä ihan yhtä hyvää.

Ruokailun jälkeen lapset saivat vielä hetken pyöräillä yhdessä Emilian ja Topiaksen pihalla, ennen kuin me ajettiin takaisin kotiin. Oli kyllä aivan mahtava viikonloppu, kiitos ihan hurjasti Emilialle ja Topiakselle ja lapsille parhaasta seurasta ja majapaikasta. Seuraavalla kerralla yökyläilläänkin toisinpäin eli Turun porukka tulee meille ja sitten keksitään Helsingissä jotain hauskaa. Sitä odotellessa!

Ihanaa maanantaita kaikille!

PS: Kiitos hurjasti kaikille jotka tilasitte mun upouuden youtubekanavan jo eilen! Ekat kaksi videota ovat pian valmiita, ja ilmestyvät molemmat tämän viikon aikana, jotta pääsen vielä tyhjillään olevan kanavani kanssa hyvään alkuun. Jaan toki videot myös täällä blogin puolella sitten.