Otto lopetti räjähtävän nopeasti suosioon nousseen Akkavalta-bloginsa kuukausi sitten. Syyt siihen olivat samat, jotka itseänikin ovat blogatessa joskus mietityttäneet: bloggaamisen sivutuotteena tuleva julkisuus ja inhottavat kommentit ja perättömät juorut, sekä tietenkin ajanpuute. Ne ainoat huonot puolet bloggaamisessa. Otto ehti blogata vain vuoden, mutta hän aloitti suoraan huipulta. Se on mielestäni se ratkaiseva ero mun ja Oton blogiurissa, se syy, miksi mä ainakin toistaiseksi pystyn tähän ja haluan tehdä tätä, ja miksi Otto ei pystynytkään.

Siinä missä mulla kaikki on kasvanut tasaiseen tahtiin, ja aloitin oikeasti ihan nollasta, oli Otto jo ensimmäisenä päivänään keskustelupalstojen riepoteltavana, ja otti stressiä päivitystahdista. Siinä missä mä kirjoittelin bloggerissa omaksi ilokseni puolitoista vuotta ennen portaaliin siirtymistä, Otto siirtyi jo kolmen kuukauden kuluttua ensimmäiseen portaaliin ja siitä kolmen kuukauden kuluttua lehtitalon alle. Hänellä oli jo ensimmäisenä päivänään tuhansia kävijöitä, siinä missä itselläni oli 16 lukijaa.

Hän ei koskaan ehtinyt tottua hiljalleen kaikkeen siihen mitä blogi mukanaan tuo. Suosion, kannustuksen, tunnustuksen ja mahtavien tyyppien lisäksi paineita ja ilkeitä ihmisiä. Mulle blogin mukanaan tuomat negatiiviset asiat ovat aina olleet pienemmässä roolissa kuin positiiviset jutut. Olen kohdannut urani aikana ties minkälaisia kohuja, ja joutunut kerran tekemään jopa rikosilmoituksen kun eräs mies ahdisteli mua pelottavilla kommenteilla kuukausien ajan joka ikinen lauantaiyö. Silti olen aina kokenut blogin mukanaan tuomat hyvät asiat miljoona kertaa suurempina, kuin huonot.

Vaikka ymmärrän täysin miksi Otto lopetti, en voi väittää ettenkö kaipaisi hänen tekstejään. Hitto vie, mulla on ihan kauhea ikävä niitä postauksia. Oli niin parasta lukea Oton ajatuksia isyydestä tai parisuhteesta, ja ihan niitä pelkkiä läppäpostauksiakin. Vaikka me jutellaan paljon ja tiedän suunnilleen mitä tyyppi milloinkin ajattelee, ja hän ei myöskään peittele tunteitaan, oli ihana lukea hänen ajatuksiaan kirjoitettuna. Koska kirjoittaa Otto osaa, se on yksi hänen parhaimpia taitojaan. Akkavallan poistuminen jätti ammottavan aukon blogimaailmaan.

Mä olen houkutellut Ottoa että hän kirjoittaisi edes joskus jotain, omaksi ilokseen  tai muiden, koska hänellä on kirjoittamisen lahja joka ei saa mennä hukkaan! Mutta painostaa en aio, kirjoittaa jos kirjoittaa. Toisaalta näen miten helpottunut ja vähemmän stressaava hän on nyt, kuukausi blogin lopettamisen jälkeen. Se tekee mut onnelliseksi, onnellisemmaksi kuin yhdenkään tekstin lukeminen.

Siitä mä olen Otolle tosi kiitollinen, että vaikka hän ei haluakaan enää blogata, hän tukee täysillä mun blogiuraa ja auttaa mua edelleen parhaansa mukaan. Ehkä vielä joskus saadaan lukea jotain Oton kirjoittamaa mun blogista, tai jostain muualta, ainakin toivon niin! Tänään muuten ilmestyi Kaksplussan nettisivuille Otosta joulukuun Kaksplussassa julkaistu haastattelu, jos ette ole vielä lukeneet. Siinä Otto valottaa ajatuksiaan isyydestä, perheestä ja vähän kaikesta muustakin.

Jäittekö te kaipaamaan Akkavaltaa?

Kuten viimeviikolla kehaisinkin, Otto kokkasi meille aivan mieletöntä tomaattikeittoa johon teki itse krutongitkin. Se vei koko perheeltä kielen mennessään ja valmistui kohtalaisen nopeasti. Otto oli niin ihana että lupasi jakaa reseptinsä tänne mun blogiin! Tomaattikeitto on nopea valmistaa, vaikka ei mistään pussista suoraan putkahdakaan ja se on myös lihaton ja munaton (juustoa löytyy). Valmistusaika on n. 30 minuuttia joista suurin aika menee siihen kun keittelee keittoon sitä hyvää makua ja antaa Koskenlaskijan sulaa.

Tomaattikeitto maistui myös meidän lapsille koska ei ole liian voimakasta, ja he pyysivät sitä lisääkin. Tästä voisi vaikka tulla meidän perheen uusi suosikki jota syödään vähän useamminkin, vinkvink Otto! Ja vielä sellainen oikaisuvinkki että jos ei nyt millään jaksa kaltata itse tomaatteja niin Muttin kirsikkatomaateilla voi hyvin oikaista, ostaa niitä kaksi tölkkiä ja soseuttaa, ja jatkaa siitä kuten ohje muutenkin menee.

Oton tomaattikeitto:

1kg tomaatteja

6dl vettä

1 pkt Koskenlaskija voimakas

1 ruukku basilikaa

1tl mustapippuria

1tl suolaa

1tl Välimeren yrttisekoitusta

2rkl sokeria tai esim. Agave-siirappia

Krutongit:

6 isoa tummaa paahtoleipää

ruokaöljyä

4 valkosipulinkynttä

Kalttaa tomaatit, eli tee niihin ristiviilto, keitä niitä kiehuvassa vedessä 1min, valuta päälle jääkylmää vettä ja irroita kuori helposti. Poista tomaattien keskiosat ja soseuta sauvasekoittimella tai blenderillä. Lisää 6dl vettä ja soseutetut tomaatit kattilaan. Lisää myös mausteet ja makeutus. Samalla kun keitto kiehuu hiljalleen, leikkaa paahtoleivät sopiviksi kuutikoiksi ja pilko valkosipulit pieneksi silpuksi. Lisää keiton sekaan koko voimakas Koskenlaskija ja sekoittele välillä että se sulaa sinne sekaan. Paista leipäkuutioita pannulla valkosipulisilpun ja öljyn kanssa kunnes ne muuttuvat mukavan rapsakoiksi. Tarjoile keitto leipäkuutioiden kanssa ja ota lisää. Ja varustaudu pastilleilla jos aiot edes seuraavana päivänä olla lähellä jonkun ei keittoa syöneen naamaa, koska valkosipuli!

Herkullista päivää kaikille <3

Postaus on osa Indiedaysin ja McDonald’sin kampanjaa.

Nyt on sellainen sisustuselementti, joka varmasti jakaa mielipiteitä mutta johon me ollaan Oton kanssa aivan ihastuneita: Big Mac -kuosiset lakanat, jotka saimme McDonald’sin Bic Mac Shopista. Eikä vähiten ihastuneita siksi että Big Mac on suoranainen tribuutti sille mistä meidän kahden tarina on alkanut.

Meidän seurustelun ensimmäisinä kuukausina Otto oli töissä Mäkissä, ja näistä ihan mahtavista hamppareista tulee aina hymy huulille kun mietin mistä ollaan lähdetty ja mihin ollaan tultu. Otolla oli Mäkissä huippu työporukka, ja me käytiin pari kertaa mun raskaushimojen aikaan Oton työpaikka-Mäkissä syömässä silloin vuonna 2011. Tilasin Big Macin ja kyselin paniikissa kassalta, onko juusto tehty pastoröidusta maidosta. Ai että, miten nuoria me silloin oltiin, oi niitä muistoja.

Siis onhan nää lakanat aivan älyttömät, mutta juuri siksi niin hauskat! Ja yllättävää kyllä, mun mielestä myös aika raikkaat vaikka hamppareita niissä onkin. Valkoinen pohja on loisto näinkin räikeälle kuosille. Lakanat ovat 100% puuvillaa ja oikein pehmeät ja mukavat.

McDonald’s on tosiaan avannut uuden Big Mac Shopin josta löytyy klassikkohampparin kuosissa lakanoiden lisäksi päheitä sadetakkeja ja kumppareita, koiran takki, uimahousut, aluskerrastot sekä ihan ehdottomat festarikamppeet: Big Mac makuupussit ja teltta. Siis jos mä olisin lähdössä festareille ensi kesänä, niin mun olisi pakko hommata toi teltta, koska se on juuri sopivan kreisi festariteltaksi! Rohkeimmille kaupasta löytyy jopa Big Mac -tapettia, huh!

Ikonista Big Macia on myyty vuodesta 1968 asti, ja sille on avattu jopa oma museo, joten ei ihme että sille avattiin myös oma kauppa. Klassikkohampurilaista on aikojen alussa yritetty myydä myös nimillä ”Aristocrat” ja ”Blue Ribbon Burger”, mutta vasta kolmas nimi, Big Mac, oli se joka nosti purilaisen suosioon. Se on Mäkkärin suosituin hampurilainen kautta aikojen, ja Big Macin avulla jopa mitataan maiden hintatasoa. Leikkimielinen Big Mac -indeksi on arvostetun The Economist -lehden indeksi, jolla voi mitata eri maiden hintatasoa, koska standardoidun Big Macin hintaan sisältyy sekä työvoiman että raaka-aineiden hinta.

Mun mielestä hampparilakanoissa saa hyvät unet, en tosin ole nähnyt kyllä hampurilaisista unta, mutta kuitenkin! Kurkatkaa ihmeessä näitä hassuja tuotteita Big Mac Shopista, mitkä on teidän lempparit?

Mahtia päivää kaikille <3

Ollaan vietetty pitkää viikonloppuvapaata yhdessä koko perhe, ennenkuin ensi viikolla alkaa taas oikea arki ja seuraavan kerran lomaillaankin sitten vasta pääsiäisenä. On ollut ihanaa vaan nukkua aamulla pitkään, hengata yökkäreissä puoleen päivään ja lähteä pulkkamäkeen silloin kun siltä tuntuu. Ollaan syöty aamupalaa pitkän kaavan mukaan ja Otto on innostunut kokkaamaan  perheelleen vaikka mitä herkkuja. Hauskaa oli myös lähteä keskellä päivää kahville, ja saada hyvä spotti Stockmannin Espressohousesta, eikä jouduttu edes jonottamaan yhtään. Arkivapaiden loistavia etuja viikonloppuihin nähden!

Otto on tehnyt niin maailman herkullisinta tomaattikeittoa kuin kananmunaleipiä ja pannukakkuakin. Ja on muuten ollut hyvää kaikki! Keskiviikkoiltana oltiin lasten tanssitunnilla ja odoteltiin kahdestaan heitä Oton kanssa siellä sen 45 minuuttia mitä tanssitunti kesti. Istuttiin siinä kainalokkain ja katsottiin kokkausvideoita Oton puhelimella ja kuola valui molemmilla ja suunniteltiin mitä kaikkea kokataan seuraavaksi. Sillä hetkellä tuntui että onni oli juuri siinä hetkessä, ja oikeastaan siltä on tuntunut näinä kaikkina päivinä mitä ollaan yhdessä vietetty. Kuinka onnekas sitä onkaan että kaikki on hyvin, ja on oma kulta jonka kanssa katsella vaikka niitä kokkausvideoita. Otto on mun paras ystävä siinä missä aviomieskin.

Niinkuin keskiviikkona postasin Instagramiinkin, nuo kolme ovat vaan niin hurjan rakkaita että tuntuu kuin sydän halkeaisi, mutta ei onneksi. Ei ole maailmassa mitään parempaa kuin olla yhdessä koko perhe ja tehdä kaikkea pönttöä mitä me nyt yleensä tehdään. Luetaan kirjoja, riehutaan pulkkamäessä, kokataan, shoppaillaan, rakennetaan legoilla, tehdään temppuratoja kotiin, tanssitaan, hasutellaan ja katsotaan leffoja.

Ei ole myöskään parempaa kuin hihitellä Oton kanssa lasten leikeille,esimerkiksi sille kun he leikkivät Frozenia melkein joka päivä. Toinen menee aina lastenhuoneeseen Elsa-mekko päällä, ja toinen on sitten lettipäinen Anna. ”Elsa” laittaa lastenoven kiinni, ja ”Anna” koputtaa oveen, sitten he leikkivät sitä ”Lumiukko tehtäisiinkös?” -kohtausta Frozenista aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. niin höpöjä en kestä! Molemmat osaavat laulun kaikki sanat ulkoa, ja vuorosanat myös. Frozen-elokuva on katsottu myös tämän viikonlopun aikana, kuinkas muutenkaan! Mä osaan jo kaikki laulut kolmella kielellä, siitä voitte päätellä moneenko kertaan elokuvaa on tullut katsottua, hah!

Esikoinen muuten laukaisi hienosti kahvilareissulla, että ”Villakoirat on tehty lampaista, koska lampaista tulee villaa”. Että niin kerta! Joo-o, huomenna on sitten lasten kaverin synttärit ja naamiaiset joihin suunnataan iltapäivällä. Tulee varmasti mukava sunnuntai, hieno päätös tälle muutenkin mukavalle viikolle.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3

Viisi vuotta sitten mä heräsin ensimmäistä kertaa Oton kainalosta. Muistan vieläkin sen aamun, tai keskipäivä se varmaan oli kun me herättiin. Me oltiin mun silloisen kaverin luona, laitettiin mandariineja pakastimeen ja syötiin niitä kohmeisina. Uudenvuoden juhlat olivat olleet railakkaat edellisiltana. Lähdettiin samaa matkaa bussilla keskustaa kohti, mä olin menossa leffaan kavereiden kanssa katsomaan Veijarit-elokuvaa ja pyysin Ottoa mukaan. Otto ei voinut tulla mukaan koska hänellä oli muuta menoa. Vaihdettiin bussimatkalla numeroita ja käytiin vielä pitsalla, ennenkuin mä lähdin leffaan ja Otto kotiin.

Mua niin harmitti että Otto ei voinut tulla leffaan meidän kanssa! Mutta muistan kun lähdettiin leffasta pois ja mentiin mun kotiin Ullanlinnaan hengailemaan kavereiden kanssa, ja sitten mä sain Otolta tekstarin. APUA, me ollaan oltu niin kauan yhdessä että silloin kun me tutustuttiin ei kukaan ollut kuullutkaan Whatsappista. No, joka tapauksessa, siinä tekstarissa luki ”Nainen sä oot saanut mut ihan sekaisin”. Se hetki kun avasin sen tekstarin ja luin sen, mä vieläkin tunnen miten mulla pyöri sukat jaloissa melkein kirjaimellisesti.

Viisi vuotta on mennyt ihan järjetöntä vauhtia. Samaan aikaan tuntuu että aika on mennyt tosi nopeasti, ja toisaalta taas tuntuu että oltaisiin oltu aina yhdessä. Että ei koskaan mitään muuta ole voinut ollakaan kuin minä ja Otto. Me ollaan hitsauduttu niin tiiviisti yhteen, että en edes muista enää kunnolla millainen olin ennen kuin olin Oton toinen puolikas, ja Otto mun toinen puolikas. Tai muistan mä, mutta on vaikea ajatella että joskus olin sellainen enkä tällainen.

Mulle tämä viiden vuoden ajankulu konkretisoitui tällä viikolla aikamoisen arkisella tavalla. Me ollaan tunnettu niin kauan, että meidän ensimmäinen yhdessä ostettu ihan hyvälaatuinen perus pölynimuri hajosi vanhuuteen. Se on viimeisen vuoden ajan ollut aika kulunut ja nyt se sitten viimein ratkesi liitoksistaan lopullisesti. Meidän valko-oranssi Volta oli tullut tiensä päähän.

Olen maailman onnellisin että saan aloittaa tämänkin vuoden samasta kainalosta kuin viisi edellistä. Kun me tänä aamuna herättiin meidän pehmeästä ja ihanasta ja isosta sängystä, mä katsoin Ottoa ja mietin vaan että miten hitossa voin olla niin onnekas että saan olla tuon kanssa joka päivä?

Meidän rakkaus on vuorotellen pölynimuria ja vuorotellen ilotulituksia. Lasten kanssa me ollaan täydellisesti toimiva tiimi, jolla on hauskaa ja joka toimii ja on täynnä arkista rakkautta. Eilen illalla, uutta vuotta viettäessä, me oltiin ensin koko ilta lasten ja meidän ystävien ja mun äidin kanssa. Syötiin hodaribaarin antimia, skoolatiin alkoholittomalla skumpalla, käytiin ulkona katselemassa raketteja ja leikittiin. Lasten mentyä nukkumaan me lähdettiin käymään autolla keskustassa, ja päädyttiin Tähtitorninmäelle katsomaan Senaatintorin upeita ilotulituksia. Tasan kahdeltatoista me oltiin Oton kanssa varmasti ihan yhtä ällösöpöjä kuin viisi vuotta sitten.  Vaihdettiin pusuja ja halittiin ilotulitusten alla, niinkuin joka vuosi. Sitten vietiin meidän kaverit kotiin, ajeltiin takaisin kohti omaa kotia ällösöpöjuttuja höpötellen ja kotiin tultuamme kurkattiin söpöjä tyttöjämme, jotka olivat nukkuneet mummunsa hellässä huomassa, tyytyväisinä ja onnellisina.

Näin on maailman paras <3

Ihanaa vuotta 2016 kaikille!