Hei Hei 2015

02.01.2016

Vuosi on jo vaihtunut mutta vielä on aika palata hetkeksi viime vuoden tunnelmiin, kohokohtiin ja teidän lempipostauksiin. Luvassa on siis vuosikatsaus jossa käyn kuukausi kuukaudelta läpi vuoden tapahtumat, postaukset ja käännekohdat.

Tammikuu

Tammikuussa mä muutin tänne Indiedaysille Kideblogeista. Se oli mun blogiuran suurin tapahtuma siihen mennessä, ja on sitä varmasti edelleen. Silloin blogista tuli mulle kokopäivätyö. Täällä mä viihdyn vallan mainiosti ja olen onnellinen muutosta tänäkin päivänä.  Tammikuussa myös taisin potea jonkunlaista piileskellyttä vauvakuumetta, kun kirjoitin sekä siitä miten kerroin Otolle ensimmäistä kertaa että hänestä tulee isä, että podin vauvaikävää. Tammikuussa olin vielä lasten kanssa kotona, ja mielessä pyörivät kasvatusaiheet: kuuluuko lapsen osallistua päätöksentekoon vai päättävätkö vanhemmat kaikesta? Vietettiin myös tyttöjen kanssa ihanaa tyttöjenpäivää ja luotiin uusi perinne jota ollaan toteutettu jo monta kertaa tuon ensimmäisen tyttöjenpäivän jälkeenkin.

Helmikuu

Helmikuun alussa me juhlittiin Oton kanssa meidän ensimmäistä hääpäivää, ja annoin Otolle hääpäivälahjaksi keikkaliput Fall Out Boyn keikalle Lontooseen. Hääpäivä ja vuosipäivä ehkä saivat mut pohdiskelemaan parisuhdetta muutenkin, ja kirjoitin myös siitä että rakkaus on tahtomisesta kiinni. Jaoin maratonipostauksessa meidän häätunnelmat vuoden takaa kymmenen minuutin häävideon kera. Kirjoitin möys pitkään toivotun postauksen aiheesta ”Missä mä olisin nyt jos en koskaan olisi tavannut Ottoa”. Loppukuusta sitten rysähti, juuri kun olin tottunut ajatukseen, että lapset eivät saaneet päiväkotipaikkoja kevääksi, ja että olisin vielä kevään ajan kotona, sainkin uuden työpaikan ja lapset saivat samantien päiväkotipaikat.

Maaliskuu

Maaliskuussa vietin viimeisen päiväni kotiäitinä, ja kerroin miten oli sujunut lasten ensimmäinen päiväkotipäivä. Oton kanssa kokattiin herkullinen Naistenpäivän brunssi, ja jaettiin vähän meidän parisuhteen salaisuuksia. Aloitin alkukuusta uudessa työssäni Jevelolla ja nautin. Musta tuntui että heräsin jotenkin eloon ja sain elämälle ihan uutta sisältöä. Se että sai oppia töissä kokoajan uutta ja pääsi haastamaan itseä nosti itsetuntoa kyllä ihan uskomattoman paljon. Kasvatusaiheista pohditutti tasapuolisuus, joka tuntuu harvinaisen ajankohtaiselta aiheelta tälläkin hetkellä. Maaliskuussa valon määräkin jo vähän lisääntyi, ja alkoi olla vähän iisimpää ottaa asukuvia. Ei liian iisiä silloinkaan, ainakin mitä tulee postaukseen jossa jaoin totuuden asukuvien takana.

Huhtikuu

Aihetta juhlaan oli huhtikuussa rutkasti, kun ensin Otto voitti vuoden blogitulokkaan palkinnon ja olin haljeta ylpeydestä, ja sitten vielä meidän rakas kuopus täytti kaksi vuotta, mitä juhlistettiin viidakkoteemaisilla synttäribileillä. Viidakkobileisiin kokkasin paljon herkkuja, mm. banaanitikkareita, ja join viidakkoreseptejä ison postauksen verran. Muistan että lapsilla oli silloin erityisen hassuja juttuja aina nukkumaan mennessä. Ja sitten oli tietenkin maailman suloisin koiravauva Armas, jonka mun äiti kävi huhtikuussa hakemassa kasvattajalta, ja toi sitten meille tutustumaan lapsiin ja meihin. Kukaan ei varmaan ole vielä unohtanut huhtikuussa kaikkien huulilla ollutta tissigatea? Sen jälkeen monet inspiroituivat kirjoittamaan omasta suhteestaan rintoihinsa. Mä vedin tämän askeleen pidemmälle, ja aloitin #oikeanainen -haasteen johon osallistui satoja mielettömän upeita naisia. Kiitos teille osallistujille, tämä haaste teki ainakin mun itsetunnolle ja kehonkuvalle taikoja ja teidän jokaisen tarinat inspiroivat mua vielä tänäkin päivänä.

Toukokuu

Toukokuussa mä pysähdyin hetkeksi vetämään henkeä, se taisi olla pitkä viikonloppu Vapun myötä. Tajusin sen aikana, miten hiton poikki mä olen ja miten paljon mä teen kokoajan. Tunsin olevani aina väärässä paikassa. Se tunne valtaa mut joskus edelleen, mutta kyllä sitä on vähän oppinut sentään hellittämään. Toukokuussa arki oli vaan vielä niin uutta. Jouduin inhottavien anoreksiahuhujen kohteeksi jälleen kerran, ja kirjoitin aiheesta tekstin. Silloin tuli täyteen neljä vuotta bloggaajana, ja se ei valitettavasti ollut niiden vuosien ensimmäinen eikä viimeinen kohu. Juhlittiin äitienpäivää joka kuvattiin perinteisesti videolle, ja rustasin myös ajatuksia kuluneesta keväästä lasten päivähoidon osalta. Lapset olivat ihania niinkuin yleensä, toinen kiitti tavallisesta kauppareissusta ja toinen oli onnellinen siitä että on prinsessa.

Kesäkuu

Kesäkuussa ällösöpösteltiin Oton kanssa, ja kokattiin superherkullista jauhelihatostadaa Tiaran kummitädin kanssa. Jaoin ensimmäistä kertaa tarinan siitä kuinka Otto kosi mua, en voinut lakata ihastelemasta sitä miten siistejä tyyppejä meidän mukulat on. Inspiroiduin kirjoittamaan asioista joita en ole koskaan tehnyt, ennenkuin lähdettiin Tukholmaan muutamaksi päiväksi koko perhe. Tukholmassa käväistiin mm. Junibackenissa, ja Tukholman reissun jälkeen suunnattiin Ouluun mun sukulaisten luo.

Heinäkuu

Kesän lämpimät päivät antoivat todella odottaa itseään, mutta heinäkuussa päästiin vihdoin kokemaan ensimmäiset pari hellepäivää. Juhlittiin Oton synttäreitä ja vietettiin kahdenkeskinen yö hotellissa. Lasten ja ystäväperheen kanssa tehtiin hauska reissu Lintsille, ja Otto taas teki mun blogiin hauskan #boyfriend -postauksen jossa hän vastasi mua koskeviin kysymyksiin. Sain Zeldalta maailman suloisimman ja huvittavimman herätyksen, joka oli pakko jakaa teillekin, Heinäkuussa me myös  ostettiin meidän eka oma auto ja se jos joku mullisti tämän perheen elämän. Ihan ekaksi suunnattiin maalikauppaan ja Ikeaan ja uudistettiin meidän keittiö. Vielä puoli vuotta myöhemminkin auto on paras ostos mikä ollaan ikinä tehty, ja se on helpottanut meidän elämää noin miljoona prosenttia.

Elokuu

Oton pitkä kesäloma päättyi juuri ennen elokuun alkua, ja oli aika palata arkeen, tytötkin jatkoivat loman jälkeen päiväkotia. Ihasteltiin meidän reippaita neitejä, joista toinen aloitti tanssiharrastuksen ja oppi sen kunniaksi seisomaan käsillä. Kävin läpi kesän bucketlistin, josta oltiin saatu aika monta kohtaa toteutettua. Meidän kesä oli ihan mahtava! Loppukuusta joku keksi alkaa levittää musta jälleen ikäviä huhuja, joita oikaisin ”Vain sanoja” -postauksessa. Suuntasin myös työmatkalle aurinkoiseen Tukholmaan ja päästin lapset kameran taakse.

Syyskuu

Syyskuussa juhlittiin tietysti sekä mun synttäreitä, että Tiaran 4-vuotissynttäreitä mahtavilla Frozen-pippaloilla. Pohdiskelin sekä 24-vuotista itseäni, että nelivuotista taivaltani äitinä ja ihanaa nelivuotiasta esikoistamme. Kokkasin Frozen-juhliin paljon herkkuja joiden reseptit jaoin megapostauksessa. Vierailtiin myös ihan mielettömissä My Little Pony -juhlissa, joissa oli niin hieno kakku että ei mitään järkeä! Loppukuusta sain vihdoin vastattua videolla meidän lasten kaksikielisyydestä esitettyihin kysymyksiin.

Lokakuu

Vihdoin koitti lokakuu, kuukausi jolloin me lähdettiin Oton kanssa ihan kahdestaan Lontooseen kolmeksi yöksi, ja lapset jäivät mun äidin ja Armaksen kanssa kotiin. Reissu oli juuri sitä mitä me kaivattiin ja oli ihan mahtavaa saada olla kolme päivää kahdestaan, vaikka lapsia ihan järjetön ikävä tulikin. Vertailin Lontoota ja Suomea keskenään, ja jaoin hassuja lasten suusta -juttuja. Lokakuu taisi olla sellainen hulluttelukuukausi, sillä lasten höpöjen juttujen lisäksi kirjoitin mun ja Oton urpoiluista, meikkasin lapset peuraksi ja leopardiksi ja jaoin kymmenen pahinta tyylimokaani kaikkien blogivuosien ajalta.

Marraskuu

Halloweenina, lokakuun viimeisenä, te äänestitte mut Indiedays Blog Awardseissa voittajaksi Living & Lifestyle -kategorian lukijaäänestyksessä! Se tuntuu vieläkin epätodelliselta, ja oli ehdottomasti yksi mun blogiuran suurimmista kohokohdista, ellei jopa suurin. Inspiroiduin kirjoittamaan bloggaamisen vaiheista, täällä kuitenkin vuodesta 2011 asti tullut rustattua postauksia ja matkaan on mahtunut jos jonkinlaisia käänteitä. Otin kantaa Pariisin iskuihin ja pakolaiskriisiin omalla tavallani. Jaoin koko blogiurani suosituimman reseptin, talvisen Rocky Roadin valkosuklaalla ja piparinpaloilla.  Lisäksi me virittäydyttiin jo vähän joulutunnelmiin käymällä ihan huipuissa pikkujouluissa lasten kanssa, ja tsekkaamalla Aleksanterinkadun joulukulkue.

Joulukuu

Viime kuukausi oli täynnä joulua, niin blogissa kuin meidän elämässäkin. Vastattiin Oton kanssa jouluaiheisiin kysymyksiin toisistamme ja käytiin ihanan jouluisella Haltialan kotieläintilalla. Videoita jaoin viime kuussa kaksin kappalein, sekä koosteen meidän kesästä 2015 että jouluntoivotukset videolla. Meidän jouluaatto oli myös aika ihana <3

Huh, mikä vuosi! Ja mikä homma tässä postauksessa. Voisin tehdä sellaisen uudenvuoden lupauksen että kirjoitan tämän kuukausittaisen tiivistelmän aina joka kuukauden lopuksi valmiiksi, niin ei tarvitse sitten kiroilla ensi joulukuussa tätä homman määrää. Mutta joo, siis hitsi vieköön meillä on ollut upea  vuosi. Upean siitä on tehnyt kaikkien ihanien tapahtumien lisäksi ne ihmiset keiden kanssa olen sen saanut viettää. Heihei 2015, olit ihana vuosi! Ja vielä kerran, tervetuloa 2016, toivottavasti saan muistella sinua yhtä suurella lämmöllä kuin viime vuotta.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Viisi vuotta

01.01.2016

Viisi vuotta sitten mä heräsin ensimmäistä kertaa Oton kainalosta. Muistan vieläkin sen aamun, tai keskipäivä se varmaan oli kun me herättiin. Me oltiin mun silloisen kaverin luona, laitettiin mandariineja pakastimeen ja syötiin niitä kohmeisina. Uudenvuoden juhlat olivat olleet railakkaat edellisiltana. Lähdettiin samaa matkaa bussilla keskustaa kohti, mä olin menossa leffaan kavereiden kanssa katsomaan Veijarit-elokuvaa ja pyysin Ottoa mukaan. Otto ei voinut tulla mukaan koska hänellä oli muuta menoa. Vaihdettiin bussimatkalla numeroita ja käytiin vielä pitsalla, ennenkuin mä lähdin leffaan ja Otto kotiin.

Mua niin harmitti että Otto ei voinut tulla leffaan meidän kanssa! Mutta muistan kun lähdettiin leffasta pois ja mentiin mun kotiin Ullanlinnaan hengailemaan kavereiden kanssa, ja sitten mä sain Otolta tekstarin. APUA, me ollaan oltu niin kauan yhdessä että silloin kun me tutustuttiin ei kukaan ollut kuullutkaan Whatsappista. No, joka tapauksessa, siinä tekstarissa luki ”Nainen sä oot saanut mut ihan sekaisin”. Se hetki kun avasin sen tekstarin ja luin sen, mä vieläkin tunnen miten mulla pyöri sukat jaloissa melkein kirjaimellisesti.

Viisi vuotta on mennyt ihan järjetöntä vauhtia. Samaan aikaan tuntuu että aika on mennyt tosi nopeasti, ja toisaalta taas tuntuu että oltaisiin oltu aina yhdessä. Että ei koskaan mitään muuta ole voinut ollakaan kuin minä ja Otto. Me ollaan hitsauduttu niin tiiviisti yhteen, että en edes muista enää kunnolla millainen olin ennen kuin olin Oton toinen puolikas, ja Otto mun toinen puolikas. Tai muistan mä, mutta on vaikea ajatella että joskus olin sellainen enkä tällainen.

Mulle tämä viiden vuoden ajankulu konkretisoitui tällä viikolla aikamoisen arkisella tavalla. Me ollaan tunnettu niin kauan, että meidän ensimmäinen yhdessä ostettu ihan hyvälaatuinen perus pölynimuri hajosi vanhuuteen. Se on viimeisen vuoden ajan ollut aika kulunut ja nyt se sitten viimein ratkesi liitoksistaan lopullisesti. Meidän valko-oranssi Volta oli tullut tiensä päähän.

Olen maailman onnellisin että saan aloittaa tämänkin vuoden samasta kainalosta kuin viisi edellistä. Kun me tänä aamuna herättiin meidän pehmeästä ja ihanasta ja isosta sängystä, mä katsoin Ottoa ja mietin vaan että miten hitossa voin olla niin onnekas että saan olla tuon kanssa joka päivä?

Meidän rakkaus on vuorotellen pölynimuria ja vuorotellen ilotulituksia. Lasten kanssa me ollaan täydellisesti toimiva tiimi, jolla on hauskaa ja joka toimii ja on täynnä arkista rakkautta. Eilen illalla, uutta vuotta viettäessä, me oltiin ensin koko ilta lasten ja meidän ystävien ja mun äidin kanssa. Syötiin hodaribaarin antimia, skoolatiin alkoholittomalla skumpalla, käytiin ulkona katselemassa raketteja ja leikittiin. Lasten mentyä nukkumaan me lähdettiin käymään autolla keskustassa, ja päädyttiin Tähtitorninmäelle katsomaan Senaatintorin upeita ilotulituksia. Tasan kahdeltatoista me oltiin Oton kanssa varmasti ihan yhtä ällösöpöjä kuin viisi vuotta sitten.  Vaihdettiin pusuja ja halittiin ilotulitusten alla, niinkuin joka vuosi. Sitten vietiin meidän kaverit kotiin, ajeltiin takaisin kohti omaa kotia ällösöpöjuttuja höpötellen ja kotiin tultuamme kurkattiin söpöjä tyttöjämme, jotka olivat nukkuneet mummunsa hellässä huomassa, tyytyväisinä ja onnellisina.

Näin on maailman paras <3

Ihanaa vuotta 2016 kaikille!


Tervetuloa uusi vuosi!

31.12.2015

Heippa ihanat <3 Vuoden 2015 läpileikkaus on tulossa, mutta vasta ensi vuoden puolella. En nimittäin ehtinyt saamaan sitä valmiiksi enää tämän vuoden puolella vaikka kuinka kovasti halusin, enkä myöskään halunnut hätiköidä sen tekemisessä. Se on kuitenkin sellainen tilinpäätös aina vuodelle, jokavuotinen perinne joka pitää tehdä kunnolla ja ajatuksen kanssa. Kuvat ja lempipostaukset on jo valmiina, enää pitää laittaa kaikki yhteen.

Kuva: Photo Saskia

Meillä meni tämä viikon alku töitä tehden, ja tänään ollaan siivottu ja tehty ostoksia ja suhattu paikasta toiseen. Tunnin päästä meillä soi ovikello ja ystävät tulevat meidän kanssa istumaan iltaa ja viettämään uutta vuotta. Tänä vuonna tarkoituksena on ottaa rennosti ja mennä ihan lasten ehdoilla. Sitten kun lapset jo ovat nukkuneet pitkään, me lähdetään varmaankin käymään keskustassa kurkkaamassa keskiyön ilotulitukset kavereiden kanssa autolla, ja sitten ajellaan takaisin kotiin.

Jääkaappi on täynnä hodareita ja hodaritäytteitä, sillä me päätettiin keksiä tarjoiluiksi tänä vuonna Hot Dog -baari. En malta odottaa että pääsen syömään, ihan kauhea nälkä! Mä palaan blogin pariin ensi vuoden puolella, mutta nyt haluaisin vielä kiittää teitä kaikkia ihan hurjasti kuluneesta vuodesta. Se on ollut uskomaton! Kiitos te kaikki ihanat tyypit siellä ruutujen takana <3

Maailman parasta uutta vuotta 2016 teille kaikille!

PS: Joy-kilpailun voittajaksi selviytyi Karamelli, joka kommentoi näin: ”Päälimmäisenä trailerista jäi ihan mieletön badass-fiilis! 😀 Jennifer Lawrence näyttää todella hyvälle lyhyillä hiuksilla, ja mielestäni tällaisia ”henkilötarinoita” kertovat elokuvat ovat lähes poikkeuksetta todella hyviä. Varsinkin kun kyseessä ilmeisesti on kasvutarina, tarjoaa leffa mieletöntä tsemppiä juuri alkavaan vuoteen 2016. Aika loistava tapa aloittaa ensi vuosi siis – ”pienellä” tsempillä!”

Ihan mahti kommentti. Laitan sulle Karamelli sähköpostia voitosta niin saat liput itsellesi! Leffa on mieletön, käykää ihmeessä katsomassa leffa joka tulee huomenna ensi-iltaan! Trailerin ja mun pohdintaa leffasta löydätte täältä.