Tämä postaus on osa Indiedaysin & Vaasanin yhteistyökampanjaa, jossa pääsin tutustumaan uusiin kauppojen pakastealtaista löytyviin tuunattaviin minikakkuihin. OOH Minikakkuja löytyy kolmea eri makua, joista valitsin meille porkkanakakkuja sekä mini mud cakeja, joissa on tummaa suklaata ja herkullista vadelmaa. Mun mielestä minikakuissa on kiva ja kätevä idea: ne ovat herkullisia ja helppoja, mutta niistä saa tuunattua pienellä vaivannäöllä omannäköisiä ja tosi näyttäviäkin herkkuja.

Me haluttiin keksiä tyttöjen kanssa Otollekin jotain kivaa, ja päätettiin kokeilla vähän erilaisempia koristeluja OOH Mini mud cakeihin: tehtiin niihin mustaksi värjätty tuorejuusto-valkosuklaakuorrute, ja siihen päälle pelikonsolin ohjaimen nappulat sokerimassasta.  Meillä oli tyttöjen kanssa ihana aamu, kun he saivat sotkea sokerimassalla omiaan ja mä keskityin pikkutarkkojen nappuloiden muotoiluun. Inspiraatiota hain Pinterestistä, ja sieltä löytyikin yllättävän paljon ideoita gamere cupcakeihin.

OOH Mini Porkkanakakut olivat jo sellaisenaan aika näyttäviä, niissä on nimittäin päällä jo valmiiksi tuorejuustokuorrute ja saksanpähkinänmurusia. Mä en itse ole mikään jauhopeukalo, enkä kutsuisi itseäni erityisen taitavaksi koristelijaksikaan, mutta koristelu on kuitenkin tosi hauskaa. Näissä OOH Minikakuissa sai nimenomaan keskittyä siihen hauskanpitoon, eli koristeluun! Hyvä maku on tietysti plussaa myös, ja meille maistuivat sekä Mini Mud Caket että porkkanakakut, molemmissa oli sellainen autenttinen maku. Mutakakku oli sopivan kosteaa ja vadelma toi siihen kivasti raikkautta. Porkkanakakku taas oli ihanan mausteista, ja kuorrute sopi siihen hyvin.

LUKIJAKILPAILU:  Kommentoi tähän postaukseen miten ja missä sä tarjoilisit Ooh Minikakut, ja jätä sähköpostiosoite sille varattuun kenttään. Kilpailuun osallistuneille on jaossa viisi kappaletta Vaasanin 10€ lahjakortteja, joilla pääsee siis jo maistamaan kaikkia erimakuisia OOH Minikakkuja! Kilpailuaikaa on 5.12.2015 klo 21.00 asti, jolloin arvon voittajat ja ilmoitan heidät tämän postauksen lopussa/otan heihin yhteyttä sähköpostitse.

Käykää ihmeessä kurkkaamassa tuunausvinkkejä ja muitakin Vaasanin pakastealtaan herkkuja kampanjasivulla! Mahtavaa sunnuntaipäivää kaikille!

ARVONTA PÄÄTTYNYT!! VOITTAJAKSI ARPOUTUIVAT:

Viime  yö meni mulla muutaman tunnin yöunilla, kun melkein heti nukahdettuani mulla alkoi nousemaan kuume tosi korkealle ja tuli ihan jäätävä päänsärky ja kurkkukipu. Ei sitten näköjään se parin viikon takainen flunssa mennytkään ohi vaan tuli kahta kauheampana takaisin. Kuume laski vasta aamulla joskus seitsemän aikaan ja sitten sain nukuttua pari tuntia ennen kuin tytöt heräsivät. Tsemppasin vielä aamulla ja tein Otolle isänpäiväaamupalan pekonisydämineen, munakokkeleineen ja hedelmineen, mutta sitten oli kyllä voimat ihan loppu ja on edelleen. Huomenna pitää mennä lääkäriin jos vaikka sieltä saisi avun joka katkaisisi tämän ikävän flunssakierteen.

Oton isänpäivä ei siis ole sisältänyt huonepalvelua, lapsivapaata tai muuta erityistä sen aamupalan ja lahjojen lisäksi, vaan lähinnä lasten kanssa satumetsän leikkimistä, ruuanlaittoa ja isänä olemista. Ja kuulemma hänellä on ollut juuri passeli isänpäivä, eikä hän olisi kaivannut mitään enempää. Mua harmittaa että Oton isänpäivä kului mun sairasteluun, mutta onneksi häntä ei tunnu harmittavan muu kuin se että mulla on huono olo. Parempi onni ensi kerralla, ja onneksi isää voi muistaa ihan tavallisenakin sunnuntaina.

Lapset saivat kertoa isästään omin sanoin, kun askarreltiin Otolle yhdessä kortti. Lapset kuvailivat Ottoa näin:

..Isi näyttää hyvältä.

..Isi on rakas.

..Siwwä itiwwä on muhta tukka. (Sillä isillä on musta tukka.)

..Hän on ihana.

..Isin kanssa on kivaa leikkiä legoilla.

..Isi osaa ajaa tosi hyvin autolla.

..Isin kanssa voi pelata Rocket Leagueta ja Hohokumia.

..Ja Wocowocoa (Locorocoa).

..Iti voi pewata myöh Owaf-tikkupewiä. (Isi voi pelata myös Olaf-tikkupeliä.)

..Isi on paras isi koska sen kanssa voi hassutella.

..Iti on pawah kohka tihki. (Isi on paras koska siksi.)

Mun mielestä Otto on paras isi, koska hänestä näkee miten paljon hän rakastaa lapsiaan ja miten paljon hän nauttii siitä että saa olla heidän kanssaan. Tytöt pukeutuivat tänään aamulla My Little Ponyiksi, koska kuulemma isi tykkää poneista, kovasti. Ehkä siitäkin voi jotain päätellä Oton heittäytymisestä. Vaikka tiedän että ponit ja barbien korkokengät eivät ole ehkä oikeasti Oton kiinnostuslistan kärkipäässä, hän ei anna sen häiritä leikkiä lasten kanssa. Ja lapset tuntevat olevansa tärkeitä isälleen, aina. He tietävät että isi kuuntelee aina, ja isille voi kertoa ihan mitä tahansa.

Olen maailman onnekkain kun olen saanut itselleni ja lapsilleni noin ihanan miehen ja isän. Otto on kaikkea sitä, mitä ikinä olisin voinut omalta isältäni toivoa, jos mulla sellainen olisi ollut. Olen kiitollinen siitä, että meidän lapsilla on ihana, rakastava ja välittävä isä. Isä jonka syliin kiivetä, isä jolta kysyä hupsuja ja vähemmän hupsuja kysymyksiä, isä joka kuorii omenoita kun äiti on allerginen. Isä joka innostuu hassuista jutuista, ja jonka kanssa lapset saavat pelata pelejä ja kokea ihan erilaisiakin asioita kuin äidin kanssa.

Hyvää isänpäivää Otto ja kaikki muut ihanat isit <3

Lähestyvä Halloween sai mut miettimään meidän parisuhdetta. Ei siksi että oltaisiin tavattu Halloweenina, vaan siksi että me melkein tavattiin Halloweeninä 2010. Oltiin menossa samoihin Halloween-kotibileisiin, mun silloisen ystävän luokse. Tai mentiinkin, molemmat, mutta eri aikaan. Mä jäin odottelemaan hidastellutta kaveria Kamppiin, ja sillä aikaa Otto oli jo ehtinyt käydä niissä juhlissa ja lähteä pois ennenkuin itse saavuin paikalle. Oli varmaan vartista kiinni etteikö tavattu silloin.

Jos me oltaisiin tavattu silloin, olisikohan kaikki mennyt eri tavalla? Oltaisiinkohan me ihastuttu toisiimme, alettu seurustelemaan ja perustettu perhe? Sitä ei voi tietää. Ja jossittelu on ihan turhaa. Saan vaan olla onnellinen siitä että kaikki sitä seuraavat Halloweenit olen saanut viettää Oton kanssa yhdessä. Tänä vuonna me vietetään jo viidettä yhteistä kauhujuhlaa. Joka vuosi ei olla Halloweenia juhlittu, mutta yhdessä ollaan oltu aina.

Me ollaan Oton kanssa aika yhteenhitsautuneita. Alusta asti ollaan yritetty löytää ne parhaat tavat toimia yhdessä, ja se on ollutkin meidän kantava voima. Ollaan aina ajateltu että tehdään elämästä mieluummin mukavaa kummallekin yhteisesti, eikä niin että ajettaisiin molemmat omaa etua suhteessa. En tiedä miten me ollaan tämä asia hiffattu jo silloin vuosia sitten, koska kuitenkin ihmisinä ollaan kasvettu niin paljon näiden vuosien aikana, ja ollaan oltu melko lapsia molemmat silloin kun ollaan tutustuttu. Kun kaikki muu naurattaa siinä, millainen viisi vuotta sitten on ollut, niin tuosta asiasta voi olla ylpeä ja onnellinen.

Kun alusta asti on rakentanut suhdetta oikealle pohjalle, ei tarvitse alkaa nyt toivomaan että voi kun toi ja toi asia muuttuisi tai katumaan sitä ettei viisi vuotta sitten sanonut mitään ja vieläkin ärsyttää samat asiat. Ei ärsytä. Kaikesta voi puhua, ja jos joku asia ärsyttää niin se ärsytys kestää vuosien sijaan pikemminkin minuutin, sen hetken että siitä asiasta saa sanottua.

Ennen me oltiin tosi erilaisia luonteelta, kiinnostuksenkohteilta ja oikeastaan melkein kaikessa. Vaikka ei koskaan tietoisesti olla pyritty muuttumaan toistemme kaltaisiksi, mä huomaan että todella monissa asioissa me ollaan ikäänkuin sulauduttu yhteen. En tiedä mitä ihmettä mulle on tapahtunut, mutta mä nykyään innostun itse Anime-sarjoista. Siis joita ennen pidin maailman turhimpina, tylsimpinä ja ärsyttävimpinä katsottavina ja hihittelin Oton innostukselle. Mä olen katsonut jo useamman sarjan loppuun, ja saatan jopa itse ehdottaa Animen katsomista. Nykyään mä nautin siitä kun katson piirrettyä lentopalloa, enpä olisi ikinä voinut kuvitella. Oton ansiosta olen päässyt yli omista rajoittuneista näkemyksistäni ja saanut jotain uutta ja siistiä tilalle. En usko että yksin olisin osannut kiinnostua esimerkiksi Animesta ikinä.

Vaikka olen Oton kautta löytänyt paljon uusia kiinnostuksenkohteita, en silti koe että minä, tai kumpikaan meistä, olisi kuitenkaan luopunut niistä omista jutuista. Otto pelaa edelleen, siihen mä en ainakaan vielä ole hurahtanut. Ja mä edelleen luen kirjoja ja lehtiä, bloggaan ja seuraan kaikkea muotiin liittyvää. Mun kautta Otto on taas innostunut vaatteista ja asusteista, kun hän ennen käytti pelkkiä bändipaitoja ja samoja pillifarkkuja. Ehkä avainsana on se että kumpikaan ei ole koskaan väkisin tuputtanut omia juttujaan toiselle, vaan kun on vuosien aikana huomannut toiselle tärkeät asiat, on itsekin vaan kiinnostunut niistä.

Kummallakaan meistä ei oikeastaan ole sellaisia harrastuksia, jotka veisivät säännöllisesti pois kotoa. Mulla on toki työn kautta jonkin verran tapahtumia ja iltamenoja, mutta muuten me pyritään viettämään mahdollisimman paljon aikaa kotona, koska nautitaan siitä. Ja vaikka ollaankin molemmat paljon kotona, me tehdään niitä omia juttuja eikä kyhjötetä kylki kyljessä kokoajan, vaikka se ihanaa olisikin. Kesällä jotkut pitivät mua naurettavana, kun kirjoitin että mulle tulee ikävä Ottoa kun hän lähtee kahden päivän mökkireissulle. En vaan ymmärrä että miksi? Mitä väliä sillä on jos ikävöi ja kaipaa toista ihmistä vierelleen, kunhan sitä ei tee toista syyllistäen tai rajoittaen? Meillä ikävä on molemminpuolista, eikä niin että toinen olisi vaan toisesta riippuvainen.

Meidän kahden suurin yhdistävä tekijä on kyllä varmasti kollektiivinen urpous. Yksi ilta me naurettiin varmaan viisi minuuttia sille kuinka ärsyttävää oli kun telkkarin valo heijastui meidän molempien nenästä. Siis maailman hölmöin juttu, mutta yhdessä siitä irtosi huumoria. Joku varmaan muistaa vielä kuinka viime vuonna(?) kerroin että me puhuttiin toisillemme laulamalla kaikki Frozenin ”Do u wanna build a snowman”in sävelellä. No, me tehdään sitä vieläkin aina välillä. Ihan parasta, ja lapsia naurattaa.

Parin viikon takainen Lontoon reissu oli kyllä ehdottomasti yksi kivoimpia juttuja mitä ollaan yhdessä tehty. Se oli pisin aika mitä ollaan vietetty kahdestaan sitten syyskuun 2011. Vaikka samaan aikaan oli ihan huikeaa olla kahdestaan ja vaan höpöttää rauhassa, me kyllä yhdessä mietittiin aina välillä (:usein) miten ikävä on lapsia ja miten kiva lasten kanssa olisi käydä siellä ja täällä.

Parisuhteen toimivuus on tärkeää, mutta tärkeää on myös se että kasvatuksessa vedetään yhtä köyttä ja ollaan samoilla linjoilla. Jos meillä olisi ihan erilaiset toimintaperiaatteet, eihän vanhemmuudesta tulisi mitään. Joitakin näkemyseroja meillä joskus on, mutta niistäkin selviää keskustelemalla. Joskus kyse on vaan siitä että tarkoitetaan samaa asiaa, mutta ilmaistaan se eri tavalla. Sitten nauretaan lopuksi että ”No sitähän mäkin kokoajan yritin sanoa”. Vaikka kuinka hyvin tuntee toisen, niin ei silti aina vaan osaa lukea ajatuksia ja siksi se asioista puhuminen on niin tärkeää.

Otossa on ihanaa se että hän ei koskaan säästele kehuja tai rakkaudenosoituksia, eikä pelkää näyttää tunteitaan. Hän uskaltaa kertoa mulle kuinka onnellinen on siitä mitä meillä on yhdessä, ja kuinka paljon rakastaa mua. Sama tietysti toisinkin päin. Hän huomioi mua kaikessa, ja vaikka Otolla olisi kuinka rankka viikko töissä, niin jos mä tulen kipeäksi ottaa hän kaiken mahdollisen hoitaakseen, ruoanlaitosta tanssiin kuskaamiseen, kauppareissusta lasten iltasatuun ja mulle teen keittämiseen ja yllärisuklaan ostamiseen. Juuri niinkuin tällä viikolla.

Mä en missään nimessä toivo että Otto tulee kipeäksi, mutta haluan päästä antamaan vähän hellyyttä ja huolenpitoa takaisinkin. Heti kun paranen, on mun vuoro hemmotella Ottoa. Kelpaisikohan herralle peli-ilta, chilihodarit ja hänen valitsema leffa? Toivottavasti <3

Mä yritän parannella itseäni tästä ekasta syysflunssasta, jotta olen lauantaina sitten toimintakunnossa kun on Indiedaysin Inspiration Day ja Blog awardsit! Onneksi kirjoitin tämän postauksen loppua lukuunottamatta jo ennen sairastumista valmiiksi, sillä juuri nyt kuume sahaa ylös alas ja on ihan kökkö olo. Onneksi Blog Awardsit on naamiaiset niin saa maskeerata flunssan jäljet ronskilla kädellä piiloon jos on tarvetta, terveisin mustat silmäjätesäkit polvissa asti ja kirkkaanpunainen nenä.

Postauksen kuvitus by esikoinen.

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille!

Me saatiin Oton blogin kautta kutsu mennä katsomaan Tatu & Patu supersankareina -näytelmää Espooseen, teatteri Hevosenkenkään. Me ollaan Oton kanssa ihan mielettömiä Tatu & Patu -faneja, sillä niitä kirjoja lapsille lukiessa pokka ei pidä ikinä kun jutut ovat niin kekseliäitä ja hauskoja. Näytelmä oli siis koko perheelle soveltuva, ja kestoltaan n. 50 minuuttia. Mua vähän jännitti että miten meidän nuorempi neiti jaksaa paikoillaan näytelmän  loppuun asti, mutta näytelmä oli niin mukaansatempaava että ei ollut mitään ongelmaa. Päinvastoin hän istui kuin tatti koko esityksen ajan.

Siitä on vuosia kun olen käynyt viimeksi teatterissa, ja en edes muistanut enää miten intensiivinen ja hauska kokemus se on. Ja lasten kanssa oli ihan parasta mennä katsomaan näytelmää, niin kivaa kun he ovat jo sen verran isoja että ovat kiinnostuneita ja jaksavat keskittyä ja nauttivat esityksistä. Mä rakastin pienenä käydä teatterissa, ja kyllä se on vieläkin kivaa. Haluan tuoda siitä yhteisen perinteen meidänkin tyttöjen lapsuuteen, niinkuin se oli mulla, koska kulttuuria ei voi koskaan kokea liikaa ja teatteriesitykset ovat parhaimmillaan ihan loistavaa viihdettä.

Näytelmä alkoi vasta puoli seitsemän aikaan illalla, ja meillä oli esityksen jälkeen vielä ajomatka kotiin Espoosta, mutta onneksi tytöt olivat nukkuneet päiväkodissa päikkärit niin he jaksoivat vielä valvoa kotiin asti ennenkuin menivät nukkumaan. Ymmärrän kyllä myöhäisen ajankohdan vaikka kyseessä onkin lasten näytelmä, arkipäivinä kun monet ovat töissä myöhäiseen iltapäivään asti niin moni ei pääsisi myöskään esitykseen paikalle jos se olisi vaikka viideltä tai puoli kuudelta.

Näytelmä oli ihan mahtavan hauska, me Oton kanssa nauraa rätkätettiin koko näytelmän ajan. Jos ette ole vielä tutustuneet Tatuun ja Patuun niin kannattaa ihmeessä lukea, kirjat ovat hauskoja myös ruotsiksi, Sixten & Blixten. Esityksen jälkeen bloggaajille oli vielä mukava kahvitilaisuus ja saatiin kuulla vähän lisää Hevosenkengän toiminnasta. Teatteri täyttää tänä vuonna jo 40 vuotta, ja ihana vanha puutalo oikein huokui teatterin historiaa. Esillä oli vanhojen näytelmien nukkeja ja julisteita. Mä tykkäsin kotoisasta ja rennosta tunnelmasta, tämä oli juuri sopiva ensimmäinen näytelmä lapsille kun ei menty heti mihinkään isoon jättiteatteriin. Siellä on muuten näytelmiä myös ruotsin kielellä, jos kiinnostaa!

Huomenna me vietetäänkin tyttöjen kanssa kotipäivää, kun mun täti ja serkku ovat vielä meillä, niin keretään viettää edes yksi aamupäivä heidän kanssaan ennenkuin he lähtevät takaisin Ouluun. Tytöt ovat nauttineet hurjasti kun he ovat olleet meillä, tänäänkin mun serkku teki heille hienot kampaukset päiväkotiin ja molemmat olivat ihan tohkeissaan. Ihanaa kun on sukulaisia kylässä.

Oletteko te käyneet teatterissa lasten kanssa?

Hyvää yötä <3

Noniin ja matkakertomus jatkuu! Viimeinen päivä Lontoossa me aloitettiin ihan rennosti. Nukuttiin ja hengailtiin hotellihuoneessa, mietittiin mitä halutaan tehdä. Sitten lähdettiin kävelemään kohti Knightsbridgeä, ja mentiin Pret A Mangerissa syödyn aamiaisen jälkeen kiertämään koko Harrod’s jossa ei oltu vielä käyty yhdessä, vaikka ohi oltiinkin kävelty.

Harrod’s oli kyllä ihan uskomaton kokemus. Siellä on ihan kaikkea, ja vielä vähän enemmän. Mitään me ei sieltä juotavaa lukuunottamatta ostettu, mutta se oli ihana vaan kävellä läpi. Upeat vaatteet, ja teknologiaosasto joka arvatenkin oli Oton mieleen, olivat meidän suosikkeja. Harrod’silla on myös jo avattu ihana joulumaailma, mutta sieltäkään mä en ostanut mitään. Sanokaa vaan pihiksi, mutta mun mielestä 10 puntaa on liikaa yhdestä pienestä kuusenkoristepallosta.

Me pyörittiin vielä vähän aikaa muissa kaupoissa, ja käveltiin Harrod’silta takaisin Oxford Streetille tekemään viimeiset ostokset, sillä meillä alkoi jo tulla kiire sinne Fall Out Boyn keikalle. Käytiin nopeasti hakemassa iltapalatarvikkeet Sainsbury’sista hotellille, koska keikka kesti aika myöhään ja haluttiin että meillä on jotain syötävää siellä kun tullaan takaisin. Kauppareissun jälkeisellä kävelyllä hotellille kävi sitten tämä aiemmin mainitsemani onnettomuus jossa oltiin silminnäkijöinä, ja sen takia me ei sitten ehdittykään mennä kunnolla syömään ennen keikkaa vaan haukattiin melkein seisaaltaan vaan Burger Kingistä hampparit naamaan. Oli sekin kyllä ihan hyvää, vaikka ruokahalu oli kateissa kun säikähdin niin kovasti.

Matka Wembleyn The SSE Arenalle taittui kätevästi metrolla Jubilee-linjalla, ja areenalle oli helppo kävellä kun seurasi vain kaikkia ruutupaitaisia ja/tai Fall Out Boy- hupparisia teinejä. Päästiin nopeasti sisälle, ja meillä oli hyvät paikat siellä. En saanut ostaessani enää seisomapaikkoja kun tajusin liput niin myöhään, mutta saatiin istumapaikat takaa ihan keskeltä, suoraan vastapäätä lavaa. Keikalle sai tuoda oman vesipullon, mutta siitä otettiin ovella korkki pois. Kameraa en saanut tuoda, koska siinä on vaihdettavat objektiivit eli se luetaan ammattilaiskameraksi. Otettiin sitten puhelimella muutama kuva ja video.

Ensimmäiseksi esiintyivät Matt & Kim, ihan huippuhauska duo joilla oli sellaista hyvän fiiliksen häröily- ja bilemusiikkia. Tämän jälkeen esiintyi Professor Green, jota odotinkin kovasti. Emeli Sandén ja Professor Greenin Read all about it oli joskus ihan mun lemppari, ja oli mieletöntä kuulla se livenä.

Oikeastaan oli kiva juurikin istua Oton kanssa, kolmen päivän kävely jätti jälkensä jalkoihin ja monen tunnin seisominen hikisessä ihmisjoukossa ei ehkä olisi ollut se kaikkein mukavin vaihtoehto. Istumapaikoilla oli fiilistä myös, jengi seisoi ja tanssi ja lauloi messissä jokaisella penkkirivillä koko areenalla. Fall Out Boy oli mieletön! Ensimmäisten 45 minuutin jälkeen tuli parin minuutin tauko, ja yhtäkkiä he olivatkin ihan lähellä meitä, seisoma-alueen takaosassa, ja vetivät kaksi biisiä akustisesti siinä. Sen jälkeen keikka jatkui vielä toiset 45 minuuttia lavalla. He soittivat kaikki biisit joita toivoinkin,  ja oli ihana kuulla sekä vanhaa että uutta, kun olen kuitenkin bändiä kuunnellut jo lähemmäs 10 vuotta.

Keikan jälkeen me ehdittiin juuri sopivasti metroon, joka tuli ihan täpötäyteen. Ajeltiin sillä Bond Streetille ja siitä vielä toisella, Central-linjalla, sitten Queenswayn asemalle joka oli ihan meidän hotellin lähellä. Meidän hotelli oli Central Park Hotel joka sijaitsi siis Bayswaterissa. Varattiin hotelli Ebookersin kautta, ja sivuilla oli kuvia siisteistä ja kivoista huoneista. Hotelli oli tosi siisti ja kiva muuten, mutta meidän huone ei ollut yhtään sitä mitä kuvissa luvattiin sen tason huoneesta. Siellä oli vain sänky ja pöytä, joiden välissä oli puoli metriä tilaa. Lisäksi ihan pieni telkkari. Huone oli katutasossa, ja ikkunoista ei nähnyt ulos ollenkaan kun edessä oli mun korkuinen pensasaita.

Lisäksi he mainostivat ebookersissa täysin ilmaista wi-fiä, joka osoittautuikin ilmaiseksi vain aulassa. Ilmainen wi-fi huoneessa oli suurin syy miksi päädyttiin juuri tähän hotelliin jäljellä olleista vaihtoehdoista, joten kieltämättä vähän harmittaa. Eli omasta wi-fistä olisi pitänyt maksaa 12 puntaa per laite per vuorokausi, mikä on aika jäätävä summa. Kolmelta päivältä ja kahdelta laitteelta 72 puntaa, ja tähän laskin vain puhelimet. Oman mobiilinetin käyttö roaming-hinnoillakin tulisi reippaasti halvemmaksi.

En siis suosittele hotellia, vaikka se ihan siisti olikin. Uskon että samaan hintaan voi saada myös paremman hotellihuoneen. Tosin kyse saattoi olla myös siitä, että hotelli oli tupaten täyteen buukattu ja meidät tungettiin sitten jonnekin jämähuoneeseen, kun ne kunnon huoneet olivat kaikki myös täynnä. Onneksi me ei kuitenkaan oltu hotellissa kuin nukkumassa, joten pienet tilat eivät sillä tavalla ahdistaneet. Ainoa harmittava juttu oli se wi-fi, koska aina kun halusi katsoa google mapsista reittejä tai vaikka laittaa kuvan instagramiin, piti mennä sinne aulaan. Siksi instagram & snapchat eivät päivittyneetkään ihan niin ahkeraan kuin toivoin.

Hotellihuone ei näytellyt isoa roolia meidän reissulla, joten siksi tuntuukin hassulta edes tällä tavalla ”valittaa” siitä. Tuli kuitenkin mieleen, että kannattaa olla tarkkana noissa, ja aina edes Tripadvisorista käyttäjäkokemusten lukeminenkaan ei valmista siihen mitä saattaakin olla vastassa. No joo, ei siitä sen enempää.

Kaikenkaikkiaan reissusta jäi tosi hyvä fiilis, vaikka yhdynkin siihen Oton ”Jotain kummallista Lontoossa on” -fiilikseen. Hassua kyllä, en huomannut sitä edellisellä reissulla. Silloin tosin en ollut mistään vastuussa itse, koulun reissu kun oli, ja tiesin etukäteen että yövymme youth hosteleissa joissa ei aina edes ollut joka huoneessa omaa vessaa. Huomenna luvassa ekojen Lontoon ostosten esittelyä, sekä sitä ihan tavallista arkea mitä ollaan täällä vietetty paluun jälkeen! Kyllä Lontoojuttuja on edelleen tulossa, mutta pitää huomenna katsoa vähän nykyhetkeenkin eikä antaa blogin elää vain Lontoon aikoja.

Ihanaa torstai-iltaa teille huipputyypeille <3