Tänään palattiin sitten takaisin arkeen, ja lapset takaisin päiväkotiin. Mua ei oikeastaan jännittänyt ollenkaan viedä tyttöjä hoitoon vaikka taukoa oli takana kuusi viikkoa, arvatkaa miksi? He ovat viimeiset kaksi viikkoa laskeneet öitä, kun kavereita on ollut niin ikävä. Eilen illalla Zelda jopa suuttui, kun hän oli luullut että hän pääsisi jo päiväkotiin, ja sitten olikin vasta ilta ja hänen pitikin nukkua vielä yksi yö. Ei siis ollut mitään ongelmaa. Aamulla ajeltiin bussilla päiväkodille, ja tytöt olivat ratketa liitoksistaan kun olivat niin innoissaan.

Täytyy sanoa että bussimatkalla mut valtasi sellainen ylpeyden hyökyaalto ettei tosikaan, meidän tytöt nimittäin sanoivat kuuluvalla äänellä bussikuskille kyydistä pois jäädessämme, että kiitos paljon kyydistä ja vilkuttivat. Ihania neitejä, ja onneksi sattui myös mukava kuski joka vastasi kohteliaasti.

Päiväkodilla tytöt juoksivat suoraapäätä juttelemaan kavereiden kanssa ja leikkimään ja vaihtamaan kuulumisia. Itsekin höpöttelin ummet ja lammet hoitajien kanssa, ja kipaisin sitten toimistolle varmana siitä, että päivä sujuu hyvin. Tytöt eivät siis meinanneet melkein edes sanoa mulle heippa kun olivat niin leikeissään, mutta antoivat he sitten pikaiset halit ja pusut ja toivottivat hyvää työpäivää, ja sanoivat reippaasti että nähdään sitten iltapäivällä. Tämä kertoo musta jotain siitä, miten ihanan turvallisena ja mukavana paikkana he kokevat myös päivähoidon, ja miten he tietävät että kyllä se äiti tai isi aina tulee takaisin heti työpäivän jälkeen.

Tyttöjen ihanat uudet vaatteet Zarasta, kuten myös vanhat sandaalit.

Työpäivä sujui pikaisesti, ja pääsin vihdoin thaimaalaiseen syömään kun ei ole tullut pariin viikkon käytyä kun en ole ollut toimistolla. Viidennen linjan Du Diissa on tosi hyvää ruokaa, ja myös aika edullista, pieni annos on tosi iso ja kaikki pienet annokset maksavat vain 7,50. Siellä on kiva käydä aina kun Döner Harjusta ja Sandrosta tulee yliannos, haha! Ihanaa kyllä päästä takaisin toimistolle ja nähdä kaikkia työkavereita, meillä oli hauska päivä.

Käytiin eilen vähän ottamassa kuvia illalla, ja Tiara innostui taas kuvaamaan mua ja Ottoa. Hän alkaa jopa ottaa roolia kuvaajana, käski meitä pussaamaankin ja kaikkea. Saapa nähdä tuleeko tästä isompikin innostus, ei mua ainakaan haittaa jos hän kiinnostuu valokuvaamisesta harrastuksena. Harrastukset on mietinnässä nyt muutenkin, me ollaan juteltu vähän neiti esikoisen kanssa ja mietitään mikä hänestä olisi mukavin harrastus jonka hän haluaisi aloittaa nyt. Saa nähdä mihin päädytään, kirjoittelen kyllä heti kun ollaan ilmoittauduttu jonnekin!

Eikä mua ollenkaan haitannut pussata Oton kanssa, ihanaa kun tyyppi on taas takaisin kotona. Eilen vaan katsottiin House of Cardsia ja syötiin purkillinen B&J:tä puoliksi. Tällä kertaa testattiin Half Bakedia, mutta täytyy sanoa että Cinnamon Bun ja Cookie Dough vievät ehdottomasti voiton siitä!

Tänään oli kyllä tosi kiva maanantai, ihanaa että arki alkoi kivoissa merkeissä. Sääkin näyttää lupaavalta, ehkä päästään loppuviikosta jopa rannalle tokaa kertaa tänä kesänä, se olisi aika huippua! Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3

Eilen se sitten alkoi, tyttöjen kesäloma. Töiden jälkeen suuntasin päiväkodille, ja rahtasin tyttöjen lisäksi kaikki keväänä päiväkotiin kertyneet tavarat kotiin kesälomalle. Meidän päiväkodissa lapset saavat viedä leluja mukanaan hoitoon aina kun haluavat, eikä ole mitään määrää montako tavaraa saa ottaa mukaan. Jännittyneenä kaivelin tyttöjen kaappien sisältöä ja sieltä löytyi kyllä mitä mielenkiintoisempia pikkujuttuja joita he olivat lähtiessään kotoa napanneet mukaan, puhumattakaan pehmoleluista, nukeista ja lego friends-lehdistä. Vaihtovaatteet, retkireput ja vesipullotkin sain jotenkin tungettua rattaisiin ja niin me sitten tultiin kotiin.

Nuoremmalle olimme sanoneet talvella, että sitten kesälomalla hän pääsee rannalle uimaan, kun on lämmintä. Hän tietenkin oletti, että sillä siunaaman sekunnilla kun tarhan hoitajille on toivotettu ”Ha en trevlig semester” me rynnätään uimarannalle uusissa uikkareissa. No eihän se ihan niin sitten mennyt. Mutta mukava ilta meillä kuitenkin oli, uintipettymyksestä huolimatta, ja tänään ollaan nautittu rauhallisesta aamusta leikkien ja höpsötellen. Vaikka en olekaan lomalla, musta tuntuu että mä olen lomalla. Varattiin me sentään pikku reissu ensi viikolle, vaikka ei äkkilähtö olekaan. Mennään muutamaksi yöksi laivalla Tukholmaan hotelliin, ja ajateltiin käydä Junibackenissa ja muissa lasten suosikkikohteissa, joissa itsekin on tullut pienenä vierailtua.

Tytöt ovat reissusta aivan innoissaan ja laskevat öitä, eilen kertoivat bussissakin vieruskaverille kuinka monta yötä on muumidiskoon. Ihanaa päästä hetkeksi edes pikkuiselle reissulle, ja olla ihan rauhassa Tukholmassa eikä vain muutamaa tuntia niinkuin yleensä.

Tänään ollaan nukuttu pitkään ja leikitty rauhassa vaikka mitä. Kestosuosikkibarbien lisäksi tyttöjen tämän hetkinen suosikki on Green Toysilta saatu Pizza-setti. Green Toysin täysin myrkytön 27-osainen setti on valmistettu USA:ssa 100% kierrätys maitopulloista, eikä se sisällä BPA:ta, PVC:tä tai ftalaatteja. Lelut voi myös pestä tiskikoneessa ja niiden kuviot on tehty soijamusteella. Lapset rakastavat tehdä äidille ja isille pizzoja, rastittaa pizzatilauksia ja vielä tuoda pizzat kotiinkuljetuksella suoraan sohvan nurkkaan. Hyvä palvelu! Nopealla googletuksella näitä löytyy esimerkiski Lekmeriltä, Ombrellinosta, Kärkkäiseltä ja Tacticista.

Kohta pitäisi lähteä käymään Oton ja lasten kanssa tekemässä juhannuksen ruokaostokset, saapa nähdä kuinka moni muu on päättänyt lähteä kauppaan juuri samaan aikaan. Aina fiksua jättää nämä juhlapyhiä edeltävät ostosreissut viimetippaan että varmasti on mahdollisimman ruuhkaista. No, onneksi meillä ei ole kiire mihinkään kun ihan kotosalla ollaan koko juhannus. Ilmojen salliessa lähdetään ehkä sinne Lintsille katsomaan Mimiä & Kukua lasten iloksi.

Ihanaa tostaita kaikille <3

Eilen oli tyttöjen ihkaensimmäinen kevätjuhla. Molemmat tytöt esittivät omien ryhmiensä kanssa ihania lauluesityksiä, ja juhla sujui todella hyvin. Nuorempi ei ihan hirmuisesti vielä laulanut mukana, mutta hän osallistui hienosti heiluttamaan huivia muiden mukana, se oli aika söpöä. Ja iso ja leveä hymy kasvoillaan hän siellä eturivissä seisoi, että ei ainakaan jännittänyt ihan liikaa.

Vanhempi neideistämme sen sijaan oli ihan täysillä mukana lauluissakin ja muisti kaikki liikkeet joita lauluesitykseen kuului. Molempia katsoessa oli kyllä sellainen ylpeyden ja rakkauden myrsky että meinasi tulla itku. Esitysten jälkeen molemmat kävivät viemässä kukat ja pienet lahjat omien ryhmiensä kaikille ohjaajille ja antoivat halit kaikille, ja kiiteltiin tietysti me vanhemmatkin.

En voi sanoin kuvailla miten loistava tuuri meillä on käynyt että ollaan saatu paikat nimenomaan tuosta päiväkodista. Kodinomainen meininki pienine ryhmineen on korvaamattoman arvokasta, etenkin tässä tilanteessa kun tulee luettua hallituksen hienoista ryhmäkoon kasvatuspäätöksistä. Lapsille heidän päiväkotinsa on kuin toinen koti, vaikka he ovatkin siellä vain alle seitsemän tuntia kolmena päivänä viikossa. Se on tärkeä, tuttu ja turvallinen paikka jonne on kiva mennä, ja jonka aikuisiin he selkeästi luottavat ja turvautuvat myös.

Kolmen kuukauden aikana itkuisia aamuja on ollut molemmilla vain yksi. Kuopuksella parin viikon flunssasta aiheutuneen hoitotauon jälkeen, esikoisella siksi että hän luuli että minä olen lähdössä kokonaan pois päiväkodista sanomatta heippa, vaikka menin vaan laittamaan hänen kenkiään hyllyyn, ja olin tulossa tietenkin halimaan ja pusimaan ja toivottamaan mukavaa päiväkotipäivää. Kun aamut sujuvat kivasti, on itselläkin hyvä mieli jättää heidät sinne ja lähteä itse töihin. Myös se luo turvallisuudentunnetta, että tietää että voi koska tahansa soittaa ja kysyä miten menee, ja aina aamulla hoitajat kyselevät miten viikonloppu/edellispäivä on sujunut ja iltapäivällä taas kertovat kattavasti päiväkotipäivän kulusta ja siitä miten lapsilla on sujunut.

Mä tykkään siitä, että tyttöjen päiväkodissa kaikki tuntevat toisensa nimeltä ja jokaiselle tuntuu riittävän aikaa ja syliä. Kun lapsia ei ole liikaa, tai hoitajia liian vähän, on helpompi myös tukea jokaisen yksilöllisiä tarpeita. Huomaan myös kuinka molempien kielellinen kehitys on ottanut räjähdysmäisen kasvupyrähdyksen. Vanhempi neiti kommunikoi jo ihan sujuvasti myös ruotsiksi, ja nuorempikin ymmärtää ruotsiksi suurimman osan puhutuista asioista, ja vastaa ruotsiksi lyhyin lausein tai yksittäisin sanoin. Joissain asioissa ruotsi on vallannut alaa suomelta, mutta tietenkin se suomi edelleen on kummallakin vahvempi.

Paljon on apua varmasti myös siitä että omat tarhakaverit puhuvat pääosin ruotsia. Kaikki päiväkodin lapset ovat aivan ihania, ja ottavat hienosti kaikki mukaan leikkeihin. Musta on ihanaa miten Tiaran ryhmäläiset halivat aamuisin Zeldaakin ja ottavat myös hänet mukaan, vaikka hän on vielä paljon pienempi.

Me ollaan kyllä kaiken puolin todella tyytyväisiä, ja tiedän että lapset menevät ilolla vielä muutaman viikon ajan aamuisin hoitoon ennen kesäloman alkua. Syksyllä on myös kiva palata samaan paikkaan takaisin. Mua pitkään vaivannut asuntokuume on helpottanut, ja oikeastaan vaihtunut peloksi että omg jos meidän pitää muuttaa isompaan asuntoon joskus ennen tyttöjen koulun alkua, koska en haluaisi että tytöt joutuvat vaihtamaan ikinä pois tuosta päiväkodista. Tietenkin asuntoja löytyy varmasti täältäkin missä nyt asutaan, mutta mun kantakaupunkiinmuuttohaaveet on kyllä erittäin ristiriidassa sen kanssa että en haluaisi vaihtaa ikinä päiväkotia. Onneksi näitä asioita ei tarvitse kuitenkaan miettiä nyt, just nyt on hyvä näin.

Me lähdetään viettämään mukavaa iltapäivää Itiksen uudelle leikkiasemalle tyttöjen kanssa! Ihanaa torstaipäivää kaikille <3

Tänään oli sitten se tyttöjen pitkään odottama ensimmäinen oikea päiväkotipäivä, iik! Aamulla mua jännitti vähän, tyttöjä ei ilmeisesti ollenkaan. Keiteltiin puurot kaikessa rauhassa, tavarat oli kaikki laitettu jo illalla valmiiksi joten meille ei tullut ollenkaan kiire. Oli sellainen mukavan rento aamu, rennompi kuin yleensä. Olisinpa tajunnut kaikkina niinä kiireisinä aamuina kuluneiden vuosien aikana niinkin yksinkertaisen asian kuin laittaa ihan joka ikisen asian valmiiksi mitä vain mieleen tulee. Olen mä saattanut valita tytöille asut tai pakannut laukun jo illalla, mutta aina on ollut jotain jota olen jäänyt aamulla mietiskelemään, yleensä omaa asua tai jotain muuta yhtä turhaa, mihin on sitten vierähtänyt ylimääräistä aikaa. Nyt kaikki sujui kuin valettu.

Matkakin sujui mukavasti ja oltiin ihan ajoissa päiväkodilla. Siinä kun sitten astuttiin ovesta sisään ja tajusin että ei hitsi, mun pitää oikeasti lähteä nyt pois täältä, niin iski pieni haikeus. Vaihdettiin muutama sana hoitajien kanssa ja sitten mä vaan sanoin tytöille heipat. Rutistin molempia ja pusuttelin hetken ja lupasin tulla yhdessä Oton kanssa hakemaan töiden jälkeen. Sitten tytöt vilkuttivat reippaasti ja huusivat innoissaan ”Hejdååå!” ja mä vaan lähdin. Ei mitään itkua tai draamaa, melkein liian helppoa ollakseen totta.

Mulle tuli turvallinen olo kun päiväkodista luvattiin soittaa heti jos tulee jotain, ja sanottiin että mä saan soittaa koska tahansa ja kysyä miten sujuu, jos siltä tuntuu. No, ei soinut puhelin puolin eikä toisin. Mä en kehdannut soittaa vaikka mieli teki monta kertaa. Onneksi mulla oli sen verran paljon töitä että en ehtinyt keskittyä mietiskelemään sen enempää päivän aikana, ja yllättävän nopeasti kello olikin jo sen verran että oli aika lähteä hakemaan neitokaisia. Treffattiin Oton kanssa päiväkodin portilla ja nähtiin heti tytöt, liukumäessä leikkimässä olivat molemmat.

Ensimmäisenä juteltiin hoitajien kanssa ja he kertoivat että kaikki oli sujunut mainiosti. Nuorempi ei ollut itkenyt kertaakaan, molemmat olivat syöneet hyvin ja nukkuneet puolentoista tunnin päiväunet. Vanhemmalla oli jäänyt leikin tuoksinassa sormi kaapin oven väliin, mikä oli aiheuttanut hetkeksi murhetta, mutta kun hän oli saanut katsoa äidin ja isin valokuvaa, oli kuulemma tullut parempi mieli ja sormikin oli sitten unohtunut. Juteltiin ihan hyvä tovi hoitajien kanssa, muutaman metrin päässä tytöistä, mutta molemmat olivat niin keskittyneitä leikkiin että huomasivat meidän tulleen vasta kun kutsuttiin heitä nimeltä.

Sitten sieltä tuli innoissaan tepsutellen kaksi tyytyväistä neitiä valtavan puheripulin kourissa halimaan meitä. Ensimmäinen päivä oli ollut mukava ja jännittävä ja oli leikitty ja laulettu ja ulkoiltu ja nukuttu ja syöty hyvää ruokaa, sitä potaattista ja jotain muuta jonka nimi ei tullut mieleen. Kuulostaa ihan omilta päiväkodiajoilta, mulle tuli nostalgiafiilis ja valtava ylpeys meidän neideistä. On ne vaan jo niin isoja tyttöjä, vaikka ovatkin äidin vauvoja aina.

Mä tiedän jo etukäteen että varmasti joskus niitä itkuisiakin aamuja tulee, ei kukaan voi olla joka aamu hyvällä tuulella. Joskus varmasti väsyttäisi tai olisi kivempi lähteä rannalle heittelemään palloa kuin päiväkotiin nukkumaan, syömään ja ulkoilemaan. Mutta nyt mä saan ihan rauhassa fiilistellä tätä loistavasti sujunutta ensimmäistä päivää, ja pidän sormet ristissä että yhtä hyvin menisi mahdollisimman usein!

Lopuksi vielä Fiskars-arvonnan voittajat! Eli arvonnassa voittajaksi selviytyivät Laura ja Riina. Teille tulee sähköpostia mahdollisimman pian voitosta! Hurjasti onnea ja kiitos kaikille osallistuneille ihan mielettömistä salaattivinkeistä 🙂!

Tää maanantai on 10+!

Meillä oli tosiaan viime viikolla myös se päiväkodin kotikäynti, vaikka mä olinkin kipeänä. Sitä en lähtenyt perumaan, koska se olisi vaikeuttanut tämän viikon aikatauluja ja päiväkotiin tutustumista. Skarppasin hulluna torstaiaamuna vaikka olo oli hutera ja kuume huiteli korkealla, ja selvisin kuin selvisinkin hengissä, vaikka sen jälkeen iskikin hullu väsymys. Käynti kesti tunnin verran ja se meni niin hyvin, että mulla ei ole epäilyksen häivääkään siitä etteikö hoidon aloitus sujuisi lapsilla kivasti.

Heti kun ovi aukesi, lapset olivat aivan täpinöissään ja veivät heti kaikki omaan huoneeseensa leikkimään. Sillä aikaa kun mä kävin Zeldan omahoitajan kanssa läpi kaikki Zeldan tärkeimmät jutut, tytöt esittelivät puolet leluistaan ja piirsivät kahden muun kanssa omassa huoneessa eivätkä kertaakaan kyselleet mun perään. Huoneesta kuului iloinen papatus, ja mun kaikki jännitys kaikkosi saman tien lasten pärjäämisen suhteen. Tytöt tulivat kaikkien kolmen kanssa todella hyvin toimeen, ja uskon että myös toivat omaa luonnettaan ja niitä tärkeimpiä juttujaan esille kattavasti tuon tunnin aikana.

Mua huoletti myös kovasti se ruotsin kieli, joka ei ole meidän tytöillä yhtä vahva kuin suomen kieli. Mutta senkin suhteen mulla on jännitys hävinnyt, kun mä tajusin että tytöt itse eivät kiinnittäneet mitään huomiota siihen että heille ei puhuttu ollenkaan suomea (vrt. yleensä Otto puhuu ruotsia ja minä samalla suomea). Välillä he sanoivat jotain ruotsiksi, ja kovasti selittivät suomeksi touhujaan myös kokoajan. Kaikkien nimet jäivät tytöille mieleen ja kaikki olivat kuulemma kivoja. Arvatkaa vaan ollaanko torstaista lähtien laskettu öitä siihen että päiväkoti alkaa! Yhtenä iltana vielä oikein erikseen tivattiin että milloin päiväkotiin saa jäädä ihan yksin niinkuin isot tytöt ja pojat, ja äiti ja isi lähtevät töihin. Eli homman nimi on heille ainakin selvä, toivottavasti se toimii kivasti myös käytännössä.

Myös Tiaran luonteesta kyseltiin, kuten myös meidän kasvatustavoista ja siitä miten tytöt yleensä käyttäytyvät missäkin tilanteessa, esimerkiksi jos harmittaa tai jos ovat oikein iloisia. Tuntui tosi turvalliselta ja hyvältä saada kertoa näistä asioista, ja musta on todella hienoa että jokaisen lapsen yksilölliset tavat ja tarpeet otetaan huomioon. Sain vastaukset kattavasti myös kaikkiin omiin kysymyksiini hoitopäivistä, tarpeellisista varusteista ja päivien aktiviteeteista. Kiitos paljon teille lukijoille, teidän neuvojen ansiosta osasin kysyä paljon sellaisia juttuja joita muuten en olisi tajunnut ajatellakaan, jotka kuitenkin vaikuttavat paljon tulevaan arkeen!

Edelleen mä olen sitä mieltä, että tämä kotikäynti ja pehmeä lasku päivähoitoon ovat ihan uskomattoman laadukasta ja hienoa palvelua, enkä olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan osannut uneksia että päivähoitoon valmistautuminen voisi olla näin ihanaa, lämminhenkistä ja turvallisen tuntuista. Tämä päiväkoti henkilökuntineen vaikuttaa juuri sellaiselta, johon vien lapset hyvällä fiiliksellä, tietäen että heidät oikeasti otetaan huomioon, heitä kuunnellaan ja heitä autetaan ja tuetaan kaikessa.

Ollaan käyty nyt eilen ja tänään tutustumassa päiväkotiin. Eilen ulkoiltiin yhdessä muiden kanssa, ja tänään oltiin tutustumassa sisätiloihin. Molemmat menivät tosi hienosti, tytöt lähtivät samantien leikkimään ja tutkimaan, eivätkä kiinnittäneet muhun juuri mitään huomiota. Kumpikaan ei olisi halunnut lähteä kotiin edes, vaan jäädä kavereiden kanssa leikkimään. Tänään tytöt saivat nähdä omat naulakkopaikkansa ja omat nukkumapaikat, ja tällä hetkellä molemmat ovat lepäämässä omassa huoneessaan, koska harjoitellaan päiväkodin lepohetkiä varten. Kummasti päiväunet saivat paljon positiivisemman vastaanoton kun oli kyse päiväkotia varten harjoittelusta ;)!

Meidän tämä aamu oli kuin pahimman luokan farssi, tai oikeastaan koko yö. Mulle tuli yöllä niin kova yskä että nukahdin vasta aamuneljältä. Aamulla herättiin kyllä ajoissa, kaksi tuntia ennen lähtöä, ja oltiin laitettu kaikessa rauhassa ulkovaatteista lähtien kaikki jo valmiiksi melkein tuntia ennen kuin piti olla paikalla (matkaan menee lyhimmillään bussilla n. vartti). No, tietenkin viimehetkellä sitten tuli molemmille sellainen hätä joka vaatii kaikkien vaatekerrosten riisumisen ja uudelleenpukemisen, ja näin me hienosti myöhästyttiin molemmista busseista joilla piti mennä. Siitä huolimatta että näistä asioista oli kyllä huolehdittu jo ennen pukemista. Tämän jälkeen hypättiin vahingossa sitten väärään bussiin (jota seistiin odottamassa vartti) kun katsoin yhden numeron väärin ja tehtiin turha ylimääräinen lenkki bussilla, eikä päästy yhtään eteenpäin.

Lopulta me päädyttiin kävelemään koko matka, mikä mun tämän hetkisellä kunnolla tarkoitti erittäin hidasta kävelyä koska muuten olisi tullut hirveä yskä, niinkuin eilen kävi kun kiireessä yritin hiihtää menemään. Ei näin. Huomenna taidan asettaa deadlineksi tuntia aiemman ajan jolloin pitää olla ulkona ovesta, niin jos me vaikka ehdittäisiin. Uskon että nämä kuskaamiset sujuisivat huomattavasti paremmin jos olisin jo täysin terve, mutta nyt kun en ole ihan parhaassa vedossa niin nämä matkat aiheuttavat järjetöntä stressiä, vaikka eivät ole edes pitkiä.

Kuten sanoin hoitajillekin, mua ei enää juurikaan jännitä se miten tytöt pärjäävät hoidossa, vaan enemmänkin se että miten sitä itse tottuu uusiin rutiineihin. Lisäksi jännitän myös tätä flunssaa tai mikä lie onkaan, että voisiko se ystävällisesti lähteä huitsinduudeliin ennen ensi viikkoa, kun ihan oikeasti olisi käyttöä sille koko aivokapasiteetille ja täydelle toimintakyvylle. Tämän viikon jokapäiväiset menot useampaan paikkaan eivät ehkä edesauta paranemista, mutta jos vaikka sitten viikonloppuna ottaisi ihan iisisti eikä liikuttaisi sormenpäätäkään. Vaikka fyysinen olo on kurja, mieli on hyvä. Eiköhän kaikki suju ihan hyvin ensi viikollakin! Kiitos teille kaikille ihanille onnitteluista, ootte parhaita<3

Ihanaa tiistaipäivää <3