Tänään oli ensimmäinen aamu muutamaan viikkoon, kun heti aamusta ei ollut mitään tekemistä kuten synttärijärjestelyjä tapahtumia tai treffejä kaverin kanssa. Me otettiin siitä kaikki irti nukkumalla puoli yhdeksään ja nauttimalla aamupalaa ihan rauhassa vailla aikataulua. Edelleenkin hengaillaan yökkäreissä, ja kello on sentään kaksitoista. Iltapäiväksi meillä on ohjelmaa, ja kohta pitääkin alkaa jo valmistautumaan, mutta tämä aamu on ollut ihan paras.

Rauhassa nautittu aamiainen hedelmineen ja kahvia vastakeitettynä ja kuumana, nautinnollista. Aamiaisen jälkeen ollaan rakenneltu kuopuksen kanssa legoilla ja askarreltu esikoisen kanssa synttärilahjaksi saaduista Frozen -hamahelmistä Olaf. Hän asetti jokaisen helmen itse paikoilleen ja mä vain silitin lopputuloksen. Hieno Olaf tuli, ei voi muuta sanoa! Mulla oli itselläkin pienenä hamahelmiä, mutta en muistanutkaan miten mielettömän hauskoja ne on! Mulla ei myöskään tainnut olla mitään tällaisia hahmohelmiä, vaan ainoastaan sellaisia erimuotoisia alustoja joihin sitten tein kaikenmaailman kukkia ja tähtiä.

Eilen olin päiväkodin vanhempainillassa ihan ekaa kertaa ja oli kyllä tosi mielenkiintoista kuulla tarkemmin mitä päiväkodissa päivisin tapahtuu. Vaikka meillä on aina ollut hyvä fiilis hoidosta, niin nyt on kyllä vielä kovempi luotto kuin aiemmin. Henkilökunta on niin innoissaan kaikesta mitä he lasten kanssa tekevät ja muistavat kaikkia hassuja pieniä yksityiskohtia joita kerrottiin eilenkin. Hoitajat jopa lauloivat lasten metsälauluja meille ja esittelivät tunnekasvatustuntien käsinuket, jotta me vanhemmat sitten tiedetään tasan kenestä lapset puhuvat kun he kertovat Olesta tai Snigelistä.

Lasten kielellinen kehitys on ollut todella hurjaa tämän puolen vuoden aikana, enkä ollenkaan ihmettele miksi. Päiväkodista he saavat hyvät eväät kieleen jo ihan arkipäiväisessä kanssakäymisessä, mutta myös erillisillä Språklust-tunneilla joita pidetään joka viikko. Lapsille opetetaan myös tunnekasvatusta ja sosiaalisia taitoja erillisillä tunneilla, ja sitte on tietysti myös viikottainen metsäretki jossa opitaan tuntemaan luontoa. Onneksi meillä sattuu juuri ne päivät dagispäiviksi, jolloin on kaikki tuo erityisohjelma juuri meidän lasten ikäryhmille. Mä tykkään siitä että päiväkodissa jaetaan lapsia paljon pienryhmiin jolloin lapset saavat paljon yksilöllistä opetusta ja huomiota. Ei sillä että nuo ryhmät muutenkaan isoja olisivat, eivät lähellekään niitä kauhumääriä joista kunnallisen päivähoidon yhteydessä puhutaan.

Molemmat neidit ovat oppineet tosi omatoimisiksi ja rohkeiksi näiden kuukausien aikana, ja viihtyvät selvästi hoidossa. Isompi osaa ottaa ruuan jo itse ja kaataa maitoa lasiin, ja tietää että ruokaa otetaan sen verran kun aiotaan syödä ja kaikkea pitää maistaa. Hän paapattaa ruotsiksi ummet ja lammet ja ymmärtää ihan hurjan paljon. Nuorempikin tietää että kaikkea pitää maistaa, osaa pukea ja riisua itse ja toistelee paljon ruotsinkielisiä sanoja. Hän ei vielä puhu ruotsin kieltä oma-aloitteisesti yksittäisiä sanoja enempää, mutta saattaa vastata ruotsiksi ja toistelee paljon mitä hänelle puhutaan tai mitä Tiara sanoo.

Ulkona paistaa ihana aurinko, ja lounas on kohta valmista. Pian me lähdetään tyttöjen kanssa vähän ulos, ja käymään hoitamassa mun työjuttuja. Tästä tulee varmasti ihana päivä kun aamukin on ollut jo näin mahtava! Ihanaa torstaita kaikille <3

Eilen oli tyttöjen ihkaensimmäinen kevätjuhla. Molemmat tytöt esittivät omien ryhmiensä kanssa ihania lauluesityksiä, ja juhla sujui todella hyvin. Nuorempi ei ihan hirmuisesti vielä laulanut mukana, mutta hän osallistui hienosti heiluttamaan huivia muiden mukana, se oli aika söpöä. Ja iso ja leveä hymy kasvoillaan hän siellä eturivissä seisoi, että ei ainakaan jännittänyt ihan liikaa.

Vanhempi neideistämme sen sijaan oli ihan täysillä mukana lauluissakin ja muisti kaikki liikkeet joita lauluesitykseen kuului. Molempia katsoessa oli kyllä sellainen ylpeyden ja rakkauden myrsky että meinasi tulla itku. Esitysten jälkeen molemmat kävivät viemässä kukat ja pienet lahjat omien ryhmiensä kaikille ohjaajille ja antoivat halit kaikille, ja kiiteltiin tietysti me vanhemmatkin.

En voi sanoin kuvailla miten loistava tuuri meillä on käynyt että ollaan saatu paikat nimenomaan tuosta päiväkodista. Kodinomainen meininki pienine ryhmineen on korvaamattoman arvokasta, etenkin tässä tilanteessa kun tulee luettua hallituksen hienoista ryhmäkoon kasvatuspäätöksistä. Lapsille heidän päiväkotinsa on kuin toinen koti, vaikka he ovatkin siellä vain alle seitsemän tuntia kolmena päivänä viikossa. Se on tärkeä, tuttu ja turvallinen paikka jonne on kiva mennä, ja jonka aikuisiin he selkeästi luottavat ja turvautuvat myös.

Kolmen kuukauden aikana itkuisia aamuja on ollut molemmilla vain yksi. Kuopuksella parin viikon flunssasta aiheutuneen hoitotauon jälkeen, esikoisella siksi että hän luuli että minä olen lähdössä kokonaan pois päiväkodista sanomatta heippa, vaikka menin vaan laittamaan hänen kenkiään hyllyyn, ja olin tulossa tietenkin halimaan ja pusimaan ja toivottamaan mukavaa päiväkotipäivää. Kun aamut sujuvat kivasti, on itselläkin hyvä mieli jättää heidät sinne ja lähteä itse töihin. Myös se luo turvallisuudentunnetta, että tietää että voi koska tahansa soittaa ja kysyä miten menee, ja aina aamulla hoitajat kyselevät miten viikonloppu/edellispäivä on sujunut ja iltapäivällä taas kertovat kattavasti päiväkotipäivän kulusta ja siitä miten lapsilla on sujunut.

Mä tykkään siitä, että tyttöjen päiväkodissa kaikki tuntevat toisensa nimeltä ja jokaiselle tuntuu riittävän aikaa ja syliä. Kun lapsia ei ole liikaa, tai hoitajia liian vähän, on helpompi myös tukea jokaisen yksilöllisiä tarpeita. Huomaan myös kuinka molempien kielellinen kehitys on ottanut räjähdysmäisen kasvupyrähdyksen. Vanhempi neiti kommunikoi jo ihan sujuvasti myös ruotsiksi, ja nuorempikin ymmärtää ruotsiksi suurimman osan puhutuista asioista, ja vastaa ruotsiksi lyhyin lausein tai yksittäisin sanoin. Joissain asioissa ruotsi on vallannut alaa suomelta, mutta tietenkin se suomi edelleen on kummallakin vahvempi.

Paljon on apua varmasti myös siitä että omat tarhakaverit puhuvat pääosin ruotsia. Kaikki päiväkodin lapset ovat aivan ihania, ja ottavat hienosti kaikki mukaan leikkeihin. Musta on ihanaa miten Tiaran ryhmäläiset halivat aamuisin Zeldaakin ja ottavat myös hänet mukaan, vaikka hän on vielä paljon pienempi.

Me ollaan kyllä kaiken puolin todella tyytyväisiä, ja tiedän että lapset menevät ilolla vielä muutaman viikon ajan aamuisin hoitoon ennen kesäloman alkua. Syksyllä on myös kiva palata samaan paikkaan takaisin. Mua pitkään vaivannut asuntokuume on helpottanut, ja oikeastaan vaihtunut peloksi että omg jos meidän pitää muuttaa isompaan asuntoon joskus ennen tyttöjen koulun alkua, koska en haluaisi että tytöt joutuvat vaihtamaan ikinä pois tuosta päiväkodista. Tietenkin asuntoja löytyy varmasti täältäkin missä nyt asutaan, mutta mun kantakaupunkiinmuuttohaaveet on kyllä erittäin ristiriidassa sen kanssa että en haluaisi vaihtaa ikinä päiväkotia. Onneksi näitä asioita ei tarvitse kuitenkaan miettiä nyt, just nyt on hyvä näin.

Me lähdetään viettämään mukavaa iltapäivää Itiksen uudelle leikkiasemalle tyttöjen kanssa! Ihanaa torstaipäivää kaikille <3

Mä kerroin jo aiemmassa postauksessa että olen käynyt kymmeniä kertoja risteilyillä, ja niistä kerroista 99% on ollut TallinkSiljan tai entisen Silja Linen aluksilla. Symphony ja Serenade ovat tulleet tutuiksi ja mua on aina viehättänyt niiden tunnelma, buffet ja varsinkin se promenade. Viikkarin laivoilla olen käynyt ehkä yhden käden sormilla laskettavan määrän.  Promenade tekee laivasta mun makuun paljon selkeämmän, helpomman liikkua ja näyttävämmän. Siellä on kivoja tapahtumia, kauppoja ja se auttaa käsittämään että missäs päin laivaa sitä milloinkin ollaankaan. Tykkään myös siitä että hytin ikkuna on promenadelle päin, muutaman kerran olen ollut merinäköalahytissä mutta kukapa sitä merta tai yön pimeyttä jaksaisi tuijotella ja kauniit saaristomaisematkin katson mieluusti aamiaisella.

Serenade ei pettänyt odotuksia tälläkään kertaa, vaikka olinkin ensimmäistä kertaa äidiksi tulon jälkeen laivalla. Me lähdettiin torstai-iltana ja suunnattiin perjantai-iltana takaisin kohti Helsinkiä. Molempina iltoina laivalla oli rauhallista, örveltäjiä ei näkynyt edes yökerhossa, jossa käytiin Oton kanssa eilen yksillä lasten nukahdettua yöunille ja jäätyä mummunsa hellään huomaan meidän hyttiin. Meidän hytti oli kannella 11 joka oli korkealla, kaukana alempien kansien juhlahumusta ja perhehyttimme sijaitsi käytävällä jolla oli ainoastaan muita perhehyttejä eli emme kärsineet meluhaitoistakaan. Tytöille oli sijattu matkasängyt ihanilla prinsessalakanoilla valmiiksi vaikka emme edes olleet erikseen sänkyjä pyytäneet, tämä oli mukava ylläri!

Laivalla oli hurjasti lapsiperheitä liikenteessä ja lapsille oli kaikkea mukavaa tapahtumaa lasten leikkipaikan eli Silja Landin lisäksi. Tiaran lempparijutuksi osoittautui Muumi Disko jonne hänen oli ihan pakko päästä joraamaan molempina iltoina Muumipeikon ja Pikkumyyn kanssa. Oli kyllä ihana katsoa kun toinen niin nautti ja hienosti osasi tehdä liikkeitä mukana niin suomen kuin ruotsinkielistenkin pää-olkapää-peppubiisien tahtiin. Tipa tuntui niin isolta ja reippaalta kun hän juoksi innoissaan toisten lasten joukkoon tanssimaan ihan yksin mutta silti niiin pikkuiselta toisten rinnalla kun oli päätä lyhyempi muita muksuja.

Hienosti Tiara kuitenkin tanssi muiden mukana, ja äiti ylpeänä nieleskeli kyyneleitä! Tipa olisi halunnut jäädä vielä tanssimaan diskon loputtua molempina iltoina ja kun kerrottiin hänelle mun äidin kanssa että lasten disko loppui ja nyt alkaa aikuisten disko niin Tiara totesi todella loukkaantuneella äänellä että ”Epäreilua!”. Ihana rakas, en edes tiennyt että Tiara on kuullut kyseisen sanan joskus, saati sitten että osaisi käyttää sitä tismalleen oikeassa asiayhteydessä!

Me syötiin buffetissa molempina aamuina ja iltoina masut superhypertäyteen hyvää ruokaa niin että oltiin aivan ähkyssä kaikki! Laivabuffetit on kyllä ihan mun lemppareita, ruokaa löytyy joka lähtöön ja kalapöytä on mun suosikki. Hyvää ruokaa hyvään hintaan ja kaikille löytyy jotain mistä tykkää (mä tykkäsin kaikesta). Lapsillekin löytyi paljon kaikkea, vaikka nyt tuli kyllä Tiaralla vuoden nakki- ja ranskalaiskiintiö täyteen. Mä oon yleensä aika tarkka siitä mitä lapset syö ja esimerkiksi nakkeja mä vältän viimeiseen asti. Meillä ei kotona ole niitä ollut kuin kerran tai kaksi niin ne olivat nyt sitten eksoottinen herkku jota oli saatava molempina iltoina. En kuitenkaan viitsinyt nipottaa, laivalla saa ja pitää herkutella. Kaikenkaikkiaan ihan huippukivat laivamatkat, ei olisi voinut sujua paremmin! Zeldalla oli myös ihan loistava ajoitus, neiti nukahti aina juuri kun astuttiin buffetin ovista sisään niin että äiti ja isi saivat syödä rauhassa ja hakea monen monta kertaa ruokaa lisää ennen kuin hän sitten jälkkärin kohdalla alkoi availemaan aina silmiään.

Ihana olla kotona, vaikka oli siellä laivalla kyllä niin mukavaa että lähtisin koska tahansa uudelleenkin! Seuraavassa postauksessa luvassa vähän Tukholma-fiiliksiä ja superhyperpaljon lisää kuvia, me nimittäin räpsittiin ihan hulluna koko reissun ajan. Ihanaa päivää kaikille♥

Moni on kysellyt että eikö Tiara koskaan uhmaa tai ole tottelematon ja aika pitkään sain vastata ihan rehellisesti että ei uhmaa ja tottelee oikein hyvin, mutta viime viikkoina on meilläkin ollut havaittavissa jos jonkinlaista uhmaa ja haluttomuutta toimia sääntöjen mukaan. Tiara on kokeillut rajojaan oikein olantakaa, suurimmaksi osaksi hän testailee niitä pelleilemällä ruuan kanssa (tahtoo syödä vain aamu-, ilta- tai välipalaa mutta lounas tai päivällinen ei kelpaa koskaan). Tiara haluaisi siis elää puurolla, jugurtilla, hedelmillä ja leivällä mutta lämmin ruoka on big no-no.

Ei kelpaa vaikka olisi Tiaran herkkuruokia, ei kelpaa vaikka saisi pikkumyyn luomuketsuppia päälle eikä kelpaa vaikka tekisi mitä. Ollaan pidetty aina johdonmukaiset ja säännölliset ruoka-ajat eikä tarjottu mitään ylimääräisiä herkkuja tai välipaloja normaalin ateriarytmin ulkopuolelta mutta itsepintaisesti Tiara vaan välttelee lämmintä ruokaa.Tiara onneksi syö niitä väli-, aamu- ja iltapaloja ihan hyvin ja vaikuttaisi kasvavankin ihan hyvin joten huolissaan en ole mutta turhauttaahan tämä kyllä joskus! Uskoisin tällaisen ruokalakkoilun olevan kuitenkin aika todella tavanomaista näiden pienten uhmaikäisten keskuudessa, vai olenko väärässä?

Muuten uhmaaminen näkyy ehkä karkailun ja ei-sanan käytön (Tiaralla) lisääntymisenä. Tiara hihittelee ja juoksee karkuun aina kun pitäisi tulla pukemaan/käymään potalla/syömään/lähteä ulos mutta yleensä tottelee kun on hetken saanut juoksennella. Ei-sanaa Tiara käyttää nykyään todella paljon, kaikkeen on kivaa vastata ” Ei oo! Eikä! En! En tahdo!”. Sen lisäksi että uhma on lisääntynyt, on Tiara kuitenkin myös kasvanut ja oppinut paljon uutta. Tiara osaa nykyään tosi hyvin jo pyytää anteeksi jos hän tietää tehneensä väärin ja muistaa aina kiittää ruuan jälkeen tai jos hänelle antaa jotakin.

Kaupassakin Tiara aina tervehtii myyjää ja kiittää ja sanoo heiheit lähtiessä, meidän pieni hurmaaja. Julkisilla paikoilla Tiara ainakin toistaiseksi unohtaa uhman ja vaihtaa hurmausmodin päälle, äidin onneksi. Niitä julkisia uhmakohtauksia ja lattialleheittäytymisiä odotellessa mä nautin tästä mielihyvin! Mä oon tosi iloinen että ollaan onnistuttu opettamaan Tiaralle hyvät käytöstavat ja vaikka ne unohtuisivat aina välillä uhman myötä niin siellä ne kuitenkin ovat jossain pääkopassa  ja toivottavasti pysyvät tulevaisuudessakin.

Tiara on oppinut hirvittävän hyvin myös kertomaan tunteistaan ja siitä mä oon tosi iloinen ja ylpeä! Tiara osaa kertoa olevansa ”innoissaan” tai ”iloinen” ja silloin kun äiti kieltää niin hän osaa kertoa että ”harmittaa!” tai ”surullinen”, Tiara myös kertoo kun ”jännittää”, ”ujostuttaa” tai on ”hauskaa!”. Meillä on sellainen kiva kirja jossa on esitelty erilaisia tunteita ja Tiara osoittelee  kuvista tosi taitavasti innostuneen sammakon, rakastuneet undulaatit ja ujon pandan sekä kaikki näiden muut tunteikkaat kaverit.

Samaisesta kirjasta (ja muista samantyyppisistä) Tiara on oppinut myös tunnistamaan vastakohtia ja alkeellisia syy-seuraussuhteita: ”Iso kissa, pieni hiiri! ”Kuuma, Kylmä! Valoisa, pimeä!” joista jälkimmäiseen Tiara mukavasti yhdistää valokatkaisijan rämppäämisen ”Norsu antaa pikkunorsulle lahjan. Ole hyvä! Pikkunorsu sanoo kiitos!”. Tiara on edelleen aikamoinen lukutoukka ja siitä mä oon tosi onnellinen, varsinkin silloin kun ulkona sataa vettä koska meillä ei ikinä ole vaikeuksia keksiä sadepäiville viihdykettä Tiaran lukuinnon ansiosta. Tipa jaksaa kuunnella pitkiäkin satuja ja nykyään eivät yksinkertaiset kuvakirjat tunnu neitiä kiinnostavankaan enää kauheasti. Sanakirjojen lisäksi suosikkeja ovat mun vanhat Disney-kirjat ja kaikkein lemppareimpia ovat mun vanhat Maikki Harjanteen kirjoittamat ”Minttu karkaa” ja ”Minttu mummolassa”.

Tiara muistaa ulkoa kaikki lempparikirjansa ja niiden lisäksi paljon erilaisia lauluja, kuten esimerkiksi viikko sitten blogin facebook-sivuilla julkaistussa videossa laulamansa Tuiki tuiki tähtösen. Tietenkin sanat menevät vielä vähän sinne päin, mutta kyllä laulut jo tunnistaa helposti. Muutenkin neiti nappaa kyllä hyvin nopeasti uudet sanat ja lauseet joten kotona täytyy todella miettiä mitä suustansa päästelee ellei halua että pikku papukaija toistelee sitä sitten jatkuvasti. Tiaralla tuntuu olevan älyttömän tarkka korva ja hän ymmärtää myös sanojen merkityksen tosi äkkiä ihan vain kuuntelemalla meidän puhetta, vaikka toki paljon myös selitetään asioita.

Mielikuvitus on ottanut vallan ja nykyään Tipa saattaa keksiä vaikka ja mitä hassuja pikku tarinoita ja hänen leikeissäänkin on usein jo vähän päätä ja häntääkin mukana. Duploista rakennetaan talo prinsessalle, Spike-lohikäärmevauvalla on nälkä ja hän haluaa maitoa ja astioista voi kattaa hyvät iltapäiväteet äidille ja Nasu-pehmolle. Kavereiden kanssa leikkiessäkin otetaan jo enemmän kontaktia eikä ainoastaan leikitä vierekkäin omaa leikkiä niinkuin tähän asti. Nyt muksuista alkaa oikeasti tulla kavereita eikä lapsia jotka vain sattuvat leikkimään samassa huoneessa!

Kavereita ollaankin viimeaikoina nähty tosi paljon, kyllä melkein kaksivuotias tarvitseekin jo useammin muutakin seuraa kuin äidin, isin ja vauvasiskon. Ollaan käyty ahkerasti puistossa leikkimässä ja Tiara on reipastunut myös puistossa kauheasti. Entinen arka lapseni kiipeilee nykyään liukumäen portaissa kuin vanha tekijä ja uskaltaa jopa laskeakin jos äiti vähän avustaa, ja viilettää menemään ympäri puistoa kavereiden perässä. Vielä vähän aikaa sitten Tiara ei uskaltanut mennä hiekkalaatikkoa edemmäs ja portaat olivat aivan liian pelottavat.

 Ruotsin kielen kehityksessä Tiara on ottanut harppauksia, hän esimerkiksi oppi yhden illan aikana sanomaan sanat ”mamma”, ”pappa”, ”bebis” ”gulle” ja ”älskling” ja sitten hän toistelikin pitkään että ”Äiti är mamma, isi är pappa, Zelda är bebis, Tiara är älskling”. Usein Tiara sekoittaa suomenkieliseen puheeseensa ruotsia sanan sinne – toisen tänne, ja Otolle hän saattaa tuttuihin juttuihin vastata ruotsiksikin jotain. Mä uskon että ruotsin kieli vahvistuu kokoajan ja kunhan Tipa sitten menee ruotsinkieliseen päiväkotiin niin kieli tulee vielä vahvemmaksi.

Tiara on jo pitkään ollut kiinnostunut numeroista ja osannut luetella numerot yhdestä kymmeneen sekä suomeksi että ruotsiksi. Nyt Tiara osaa  luetella numerot jo viiteentoista (suomeksi) ja lisäksi hän on ihan tässä viimepäivinä oppinut laskemaan sormella osoitellen esimerkiksi palikoita, sormia ja varpaita sekä kuvissa näkyviä juttuja. Me vain yksi päivä leikittiin legoilla ja Tiara alkoi laskemaan kukka-duploja ”yksi kaksi, kolme, neljä kukkaa” ja mä olin ihan hämillään että miten voi osata. Mutta nyt Tiara on laskenut jo monen monta kertaa ja kaikkia muitakin juttuja niin pakko kai se on uskoa.

Tyttömäisyys nostaa päivä päivältä enemmän päätään vaikka kyllä Tiara tykkää auto- ja traktorileikeistä ja erottaa kaivurin traktorista ja osaa erilaisten piipaa-autojen äänetkin. Tiaralle värit on tosi tärkeitä ja hän haluaa usein valita minkä värisistä astioista syö ruokansa ja osaa itse pyytää vaikkapa violettia lautasta. Tiara rakastaa vaatteita, kenkiä, laukkuja ja koruja ja pukeutumisleikit ovatkin ihan tytsyn lemppareita. Toistaiseksi Tiara ilmeisesti kuitenkin luottaa äidin makuun (onneksi) koska ainakin vielä hän pukee mukisematta kaikki mun valitsemat vaatteet päälleen ja vielä toteaa tyytyväisenä päälle että ”Todella hieno! Tyylikäs!”. Tiara myös esimerkiksi itse pukiessaan tunnistaa jo jos kengät menevät vahingossa vääriin jalkoihin ja vaihtaa ne heti oikeinpäin.

Kerroinkin Zeldan kuukausipostauksessa neidin viihtyvän isosiskonsa seurassa todella hyvin ja tunne on onneksi molemminpuolinen. Tiara rakastaa viihdyttää Zeldaa musiikkileluja rämpäten, laulellen ja pusuja antaen. Tiara osaa olla tosi hellä ja antaa sievästi pusun vaikka siskon nenänpäähän. Tiara myös edelleen tykkää auttaa Zeldan hoidossa ja antaa vaipan tai tuoda vaikka Zeldan lelun pyydettäessä ja usein pyytämättäkin. Ihanaa seurata tyttöjen kasvua yhdessä!

Vaikka uhma alkaakin pikkuhiljaa rantautua myös meille, en voi sanoa muuta kuin että mä oon ihan järkyttävän ylpeä meidän pienestä neidistä. Ja pahimpien uhmahetkien jälkeen tekee takuuvarmasti enemmän kuin hyvää käydä lukemassa tämä teksti ja miettimässä miten huikean paljon meidän rakas neiti jo osaa ja oivaltaa♥

Me suunniteltiin Oton kanssa jo heti mun ensimmäisen raskauden alusta lähtien, että meidän lapsista tulee kaksikielisiä. Suomenkielisestä perhetaustastaan huolimatta Otto on asunut Ruotsissa ja käynyt sekä päiväkotia, eskarin että kaikki koulunsa ruotsin kielellä. Mä oon itsekin aloittanut ruotsin kielen opinnot suhteellisen nuorena suomalaiseen keskiarvoon verrattuna, jo 8-vuotiaana, ja käynyt myös jonkin aikaa ruotsinkielistä koulua joten ruotsin kieli tuntui meistä molemmista luontevalta ja tärkeältä opettaa myös lapsille. Vaikka mä itsekin puhun suhteellisen hyvää ruotsia, on Otolla silti reippaasti enemmän kielentuntemusta kuin mulla ja Otolle ruotsi on oikeasti kuin toinen äidinkieli. Siksi tuntui loogiselta että Otto on se joka ruotsia myös opettaa.

Vaikka me kummatkin oltiin sitä mieltä että ruotsin kielen opettaminen on tärkeää, tuntui sen toteuttaminen arjessa silti varsinkin aluksi todella hankalalta. Me ollaan aina puhuttu Oton kanssa keskenämme vain suomea ja siksi tuntui hurjan vieraalta tuoda täysin uusi kieli jokapäiväiseen käyttöön. Monta kertaa Tiaran syntymästä asti me päätettiin että Otto puhuu nyt tästä lähtien Tiaralle vain ruotsia ja hienosti Otto puhuikin meidän pienelle Bebikselle, yhden illan ajan. Tai yhden tunnin. Muutaman kerran Otto onnistui pienellä muistuttelulla puhumaan Tiaralle ruotsia jopa useamman päivän putkeen, kunnes tuli vieraita tai joku Oulun reissu tai jotain muuta, joka herpaannutti meidän molempien keskittymisen asiaan ja se ruotsi vain taas jäi.

Tiaran ehdittyä jo yhden vuoden ikään, me sovittiin että nyt otetaan itseämme niskasta kiinni ja lopetetaan tämän kieliasian kanssa jahkailu. Että joko sitä ruotsia oikeasti puhutaan tai sitten unohdetaan koko juttu. Tultiin yhdessä siihen tulokseen että vaikka se tuntuu oudolta ja hankalalta, me halutaan todella että Tiara oppii ruotsin kielen jo kotona. Nyt Tiara on vuoden ja neljä kuukautta vanha ja ruotsi on viimeinkin solahtanut meidän arkipäiviin. Ei se lopulta niin vaikeaa ollutkaan! Koska mä ymmärrän ruotsia yhtä hyvin kuin suomeakin, me koettiin helpoimmaksi se että Tiaran ollessa hereillä Otto puhuu pelkkää ruotsia, siis myös mulle. Silloin Otto ei joudu kokoajan kikkailemaan vaan voi keskittyä puhumaan yhtä kieltä kerrallaan.

Ruotsin opettaminen Tiaralle on tuntunut paljon helpommalta nyt kun Tiara on muutenkin jo sen ikäinen että vuorovaikutus on helpompaa ja puheenkehitys nopeaa. Otosta tuntuu paljon palkitsevammalta ja helpommalta opettaa Tiaralle ruotsia nyt kun neiti jo saattaa napatakin sanoja ruotsista puheeseensa, kuin silloin kun Tiaralta ei saanut vielä mitään vastakaikua millään kielellä. Suomen kieli on Tiaralla ainakin toistaiseksi paljon vahvempi, onhan se loogista sillä suomea Tiara on kuullut koko ikänsä. Mutta yllättävän nopeasti Tiara on alkanut ymmärtämään ruotsin kieltä kun Otto on sitä ahkerasti käyttänyt ja nykyään Tiara osaa myös jo sanoja ruotsiksi ja oppii kokoajan lisää.

Otto lukee Tiaralle ruotsinkielisiä kirjoja joita meiltä löytyy jonkinverran ja niistä Tiara tykkää tosi paljon koska lukeminen kuuluu muutenkin neidin lempipuuhiin. Tiara tunnistaakin jo hienosti eläimiä ruotsinkielisestä Bondgården -eläinkirjasta jonka hän sai joululahjaksi ja ruotsiksi kysyttäessä ”Vad säger lammet/hästen/åsnan/yms?” osaa myös matkia eri eläinten ääntelyä. Kuten yleensäkin puheenkehityksessä, myös ruotsin kielessä Tiara ymmärtää jo todella paljon erilaisia asioita kun hänelle puhutaan, ja omat sanat tulevat sitten perässä. Samahan Tiaralla on suomeksikin että hän on ymmärtänyt puhetta ihan hurjasti jo pitkän aikaa, mutta vasta 1v -synttäreiden jälkeen neiti on alkanut itsekin tuottamaan runsaasti puhetta muutaman sanan sijaan.

Tällä hetkellä Tiaran itse sanomia ruotsinkielisiä sanoja ovat mm. pappa (=isi), bebis (=vauva), näsa (=nenä), mun (=suu), dansa (=tanssia), häst (=hevonen), åsna (=aasi), lamm (=lammas), smink (=meikki), bygga (=rakentaa, tarkoittaa sillä legoilla rakentamista), mat (=ruoka), sitt/sitta (=istua), bad (=kylpy), tack (=kiitos) ja titta (=katso). Näiden lisäksi Tiara osaa sanoa myös sellaisia sanoja jotka ovat suomeksi melkein samanlaisia kuin ruotsiksi. Kuten tässä iässä on tyypillistä, uusia ruotsinkielisiä sanoja tulee neidin sanavarastoon lisää ainakin melkeinpä päivittäin (vrt. suomenkieleen jossa sanoja tulee lisää varmaan kymmenen minuutin välein).

Mä en usko että siitä on pidemmän päälle haittaa että me aloitettiin ruotsin kieli lopulta niin myöhään, Tiara on kuitenkin oppinut sitä ainakin mun mielestä tosi äkkiä. Ja jos miettii Ottoa itseään niin herra on kuullut ensimmäiset ruotsinkieliset sanansa vasta 3-vuotiaana Ruotsissa ja silti puhuu  sitä toisena äidinkielenään. Koska nyt ruotsin kieli on käytössä joka päivä, on sen puhumaan aloittaminen tulevalle vauvalle myös varmasti paljon helpompaa kuin aikoinaan Tiaralle. Uskon että ruotsin kielen oppiminen helpottuu Tiaralla entisestään kun pikkutyyppikin vähän kasvaa ja Tiara saa Oton lisäksi ruotsia puhuvan leikkikaverin itselleen.

Me aiotaan laittaa molemmat lapset ruotsinkieliseen päivähoitoon ja kouluun sitten aikanaan. Tämä siksi, että ruotsin kieli pysyisi vahvasti mukana tytöillä koko elämän koska siitä on varmasti hyötyä myös tulevaisuudessa. Suomen kieli on helpompi oppia ilman että sitä kuuntelee myös koulussa jatkuvasti, koska suomea kuulee ja joutuu käyttämään muutenkin ihan kokoajan. Lisäksi se että olen itse käynyt sekä ruotsinkielistä että suomenkielistä koulua on antanut mulle mahdollisuuden nähdä miten eri kieliset koulut eroavat toisistaan. Ikävää sanoa, mutta kyllä se vain niin on ainakin mulla ollut että ruotsinkielisessä koulussa kaikki koulun tiloista, ruuasta ja luokkaretkistä esimerkiksi koulun tietokoneisiin on ollut huomattavasti laadukkaampaa kuin suomenkielisissä kouluissa ikinä. Ja suomenkielisistäkin kouluista mulla on kokemusta aika laajasti kun olen käynyt useaa eri koulua sekä Oulussa että Helsingissä.

Mä uskon että ruotsin kielen opettamisesta on paljon hyötyä meidän neideille tulevaisuudessa. Luulen että myös englannin ja mahdollisten muiden vieraiden kielten oppiminen sujuu tytöiltä helpommin, kun on jo ruotsin kieli siinä pohjalla (joka muistuttaa huomattavasti enemmän englantia, saksaa ja ranskaakin kuin suomen kieli). Ja ei kaksikielisyys varmasti näytä kenenkään työnantajan mielestä ainakaan huonolta CV:ssä.

CV:stä puheenollen, itsekkäästi ajateltuna myös minä hyödyn tästä meidän perheen kaksikielisyydestä todella paljon. Se että kuulen kotona ruotsia jatkuvasti päivittäin ja Otto puhuu sitä mullekin parantaa myös mun ruotsinkielentaitoa, joka muuten olisi saattanut painua ihan unholaan tässä äitiyslomien aikana kun en sitä olisi tarvinnut. Nyt myös minä uskallan kirjoittaa varmalla fiiliksellä sen ruotsinkielentaidon kohdalle ”erinomainen” omassa CV:ssäni kun tulevaisuudessa haen töitä.

Löytyykö mun lukijoista paljon kaksi- ta monikielisiä tai sellaisiksi lapsiaan opettavia? Mitä kieltä puhutte perheen yhteisenä kielenä? Miten lapsenne ovat suhtautuneet kahden eri kielen oppimiseen, onko jompi kumpi kieli vahvempi? Miten kaksikielisyys vaikuttaa teidän arkeenne? Aiotteko laittaa lapsenne suomen- vai vieraskieliseen kouluun? Miksi?