Eilen oli tyttöjen ihkaensimmäinen kevätjuhla. Molemmat tytöt esittivät omien ryhmiensä kanssa ihania lauluesityksiä, ja juhla sujui todella hyvin. Nuorempi ei ihan hirmuisesti vielä laulanut mukana, mutta hän osallistui hienosti heiluttamaan huivia muiden mukana, se oli aika söpöä. Ja iso ja leveä hymy kasvoillaan hän siellä eturivissä seisoi, että ei ainakaan jännittänyt ihan liikaa.

Vanhempi neideistämme sen sijaan oli ihan täysillä mukana lauluissakin ja muisti kaikki liikkeet joita lauluesitykseen kuului. Molempia katsoessa oli kyllä sellainen ylpeyden ja rakkauden myrsky että meinasi tulla itku. Esitysten jälkeen molemmat kävivät viemässä kukat ja pienet lahjat omien ryhmiensä kaikille ohjaajille ja antoivat halit kaikille, ja kiiteltiin tietysti me vanhemmatkin.

En voi sanoin kuvailla miten loistava tuuri meillä on käynyt että ollaan saatu paikat nimenomaan tuosta päiväkodista. Kodinomainen meininki pienine ryhmineen on korvaamattoman arvokasta, etenkin tässä tilanteessa kun tulee luettua hallituksen hienoista ryhmäkoon kasvatuspäätöksistä. Lapsille heidän päiväkotinsa on kuin toinen koti, vaikka he ovatkin siellä vain alle seitsemän tuntia kolmena päivänä viikossa. Se on tärkeä, tuttu ja turvallinen paikka jonne on kiva mennä, ja jonka aikuisiin he selkeästi luottavat ja turvautuvat myös.

Kolmen kuukauden aikana itkuisia aamuja on ollut molemmilla vain yksi. Kuopuksella parin viikon flunssasta aiheutuneen hoitotauon jälkeen, esikoisella siksi että hän luuli että minä olen lähdössä kokonaan pois päiväkodista sanomatta heippa, vaikka menin vaan laittamaan hänen kenkiään hyllyyn, ja olin tulossa tietenkin halimaan ja pusimaan ja toivottamaan mukavaa päiväkotipäivää. Kun aamut sujuvat kivasti, on itselläkin hyvä mieli jättää heidät sinne ja lähteä itse töihin. Myös se luo turvallisuudentunnetta, että tietää että voi koska tahansa soittaa ja kysyä miten menee, ja aina aamulla hoitajat kyselevät miten viikonloppu/edellispäivä on sujunut ja iltapäivällä taas kertovat kattavasti päiväkotipäivän kulusta ja siitä miten lapsilla on sujunut.

Mä tykkään siitä, että tyttöjen päiväkodissa kaikki tuntevat toisensa nimeltä ja jokaiselle tuntuu riittävän aikaa ja syliä. Kun lapsia ei ole liikaa, tai hoitajia liian vähän, on helpompi myös tukea jokaisen yksilöllisiä tarpeita. Huomaan myös kuinka molempien kielellinen kehitys on ottanut räjähdysmäisen kasvupyrähdyksen. Vanhempi neiti kommunikoi jo ihan sujuvasti myös ruotsiksi, ja nuorempikin ymmärtää ruotsiksi suurimman osan puhutuista asioista, ja vastaa ruotsiksi lyhyin lausein tai yksittäisin sanoin. Joissain asioissa ruotsi on vallannut alaa suomelta, mutta tietenkin se suomi edelleen on kummallakin vahvempi.

Paljon on apua varmasti myös siitä että omat tarhakaverit puhuvat pääosin ruotsia. Kaikki päiväkodin lapset ovat aivan ihania, ja ottavat hienosti kaikki mukaan leikkeihin. Musta on ihanaa miten Tiaran ryhmäläiset halivat aamuisin Zeldaakin ja ottavat myös hänet mukaan, vaikka hän on vielä paljon pienempi.

Me ollaan kyllä kaiken puolin todella tyytyväisiä, ja tiedän että lapset menevät ilolla vielä muutaman viikon ajan aamuisin hoitoon ennen kesäloman alkua. Syksyllä on myös kiva palata samaan paikkaan takaisin. Mua pitkään vaivannut asuntokuume on helpottanut, ja oikeastaan vaihtunut peloksi että omg jos meidän pitää muuttaa isompaan asuntoon joskus ennen tyttöjen koulun alkua, koska en haluaisi että tytöt joutuvat vaihtamaan ikinä pois tuosta päiväkodista. Tietenkin asuntoja löytyy varmasti täältäkin missä nyt asutaan, mutta mun kantakaupunkiinmuuttohaaveet on kyllä erittäin ristiriidassa sen kanssa että en haluaisi vaihtaa ikinä päiväkotia. Onneksi näitä asioita ei tarvitse kuitenkaan miettiä nyt, just nyt on hyvä näin.

Me lähdetään viettämään mukavaa iltapäivää Itiksen uudelle leikkiasemalle tyttöjen kanssa! Ihanaa torstaipäivää kaikille <3