Pääsiäisen uunilohi & paahdettu parsa

14.04.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Maldonin kanssa.

Pääsiäinen on sellainen juhla, johon meillä ei kotona oikein ole ollut ruokaperinnettä, ellei suklaamunia lasketa. Ollaan vähän kokeiltu eri juttuja joka vuosi. Tykätään ottaa pääsiäisenä tosi rennosti ja meidän perinteet liittyvät enemmän yhdessä tekemiseen pääsiäisen osalta kuin johonkin tiettyyn ruokalajiin. Juhlaperinteistä tykkäävänä mä olen kuitenkin miettinyt, että olisi ihanaa, jos meidänkin perheellä olisi joku oma pääsiäisen ruokalaji. Joku sellainen ruoka, jota lapset tulisivat aina pääsiäisenä kotiin syömään vielä aikuisenakin. Ihan niinkuin mekin käydään Oton perheen luona pääsiäisaterialla koko perhe joka vuosi.

Mä lähdin kehittämään meille pääsiäisen uutta perinneruokaa satokauden pohjalta. Juuri nyt on meneillään parsa-aika, joten parsa tuntui keväiseltä ja luontevalta valinnalta. Me tykätään koko perhe parsasta yhtä lukuunottamatta ja tähän aikaan vuodessa sitä syödään tässä kodissa paljon. Mutta mitä parsalle kaveriksi? Usein parsan kaverina on suolaisia lihoja ja liha muutenkin kuuluu usein pääsiäispöytään. Halusin kuitenkin kehittää tähän Maldonin kamppikseen jotain erilaista vaihtoehdoksi lihalle. Siksi valitsin parsan kaveriksi lohen. Lohi ja parsa menevät aivan loistavasti yhteen makujen puolesta, varsinkin kun molemmat maustaa laadukkaalla ja autenttisella merisuolalla. Molemmat ovat sellaisia raaka-aineita, jotka ovat parhaimmillaan suolan kanssa, koska suola korostaa niiden upeita makuja.

Maldon-suola valmistetaan Englannin Maldonissa edelleen samoin perinteisin käsityömenetelmin, joita on käytetty jo vuodesta 1882 asti. Maldon-suola on peräisin Blackwater-joesta, joka virtaa Englannissa Maldonin kaupungin läpi. Maldon on pitkäaikainen yhteistyökumppanini, jonka suola on meidän arjessa luontevana osana kaikissa ruokalajeissa, joihin suolaa käytetään. Olen kertonut tarkemmin Maldonin syntytarinasta esimerkiksi viime elokuussa kirjoittaessani rapujuhlista.

Toukokuun alussa suurimmissa Prismoissa ja S-Herkku -myymälöissä tulevat myyntiin nämä kuvissakin näkyvät uudet mahtavat Maldon suola- ja pippurimyllyt. Myllyt ovat uudelleentäytettäviä ja valmistettu kestävästä lasista. Niissä on kaksiportainen karkeuden säätö, jotta suolasta tai pippurista saa joko hienompaa tai karkeampaa, ihan miten ruokalaji vaatii. Juuri tällaisia mä olen kaivannut! Laadukas sormisuola on mulle kaikkein mieluisin suola ruuanlaitossa, mutta mylly helpottaa sen käyttöä aivan älyttömän paljon. 

Tämä resepti valmistuu reilussa puolessa tunnissa, joten se jättää pääsiäisenä aikaa myös kaikelle muulle hauskalle, vaikka juhlava onkin. Ehkä tästä tosiaan voisi tulla meidän pääsiäisen perinneruoka, ainakin lapset jo hyväksyivät idean.

Pääsiäisen uunilohi ja paahdettu parsa (5 aikuisen annosta)

800g MSC-sertifioitua ruodotonta lohifileetä

3 limeä

3 valkosipulinkynttä

Maldon-suolaa

Maldon-mustapippuria

Kourallinen korianteria

Kourallinen ruohosipulia

1-2 kevätsipulia varsineen

500g parsaa

2 rkl Laadukasta oliiviöljyä tai seesamiöljyä

Balsamicoa

Pese limet ja viipaloi kaksi niistä ohuiksi viipaleiksi. Halkaise yksi lime kahtia ja purista mehut lohen päälle. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet ohuiksi viipaleiksi ja ripottele lohen päälle. Pyöräytä Maldonin myllyistä suolaa ja pippuria oman maun mukaan lohen päälle. Lisää ohuet limeviipaleet ja paista lohta uunissa 200 asteessa 20 minuuttia. Pese parsat, leikkaa puumaiset osat pois ja kuori niitä vähän juuresta, jos ne ovat kovin paksuja. Laita parsat lasivuokaan, kaada päälle pari ruokalusikallista seesamiöljyä (tai oliiviöljyä) ja mausta Maldon-suolalla ja Maldon-mustapippurilla myllystä. Paahda uunissa 200 asteessa 10 minuuttia. Ota parsa ja lohi uunista. Pese ja pilko kevätsipulit ja silppua ruohosipulit. Huuhtele korianterit. Ripottele kypsän lohen päälle reilusti yrttejä ja kevätsipulia. Tarjoile parsan ja balsamicon kanssa. (jos haluat vielä ruokaisamman aterian, tarjoile lisäksi esim. basmati-riisiä, jota meillä on aina lapsille uunilohen kaverina).

Tämän keväisempää annosta on kyllä hankala keksiä, värit ja maut ovat todella kohdallaan, vaikka itse sanonkin! Suosittelen ehdottomasti maistamaan ja saa maistaa vaikka heti, jos ei malta pääsiäiseen asti odottaa. Maldon-suolasta ja muista tuotteista löytyy lisätietoja Maldonin vasta avatuilta suomenkielisiltä nettisivuilta, käykää ihmeessä tutustumassa!

Onko teillä pääsiäisen ruokaperinteitä? Mikä on paras pääsiäisruoka?


Rukiinen parsa-kylmäsavulohipiirakka

02.04.2016

Joko te olette innoissanne vihdoin koittaneesta parsakaudesta? Mä ainakin olen! Hamstrasin kyllä ylihintaisia kahdeksan euron parsapuntteja jo pari kuukautta sitten, kun oli niin kova himo, mutta nyt on ihanaa kun kaupat pursuavat hyvälaatuista tuoretta parsaa. Me ollaan Oton kanssa luovuttu pekonista lähestulkoon kokonaan jos ei hotelliaamiaisia silloin tällöin lasketa, joten on siis pitänyt keksiä vaihtoehto meidän entiselle lempparille parsa-pekonipiirakalle. Otto ei ole oikein kalan ystävä, ja itse taas rakastan kaikkia mahdollisia kalalajeja kaikissa eri muodoissa. Kylmäsavulohi on kuitenkin onneksi meidän molempien herkkua, Otolle osana ruokaa ja mulle ihan miten vaan.

Korvasin pekonin kylmäsavulohella, ja lisäsin reseptiin vähän lisämakua siemensekoituksesta ja pienestä määrästä maustettua ruokakermaa. Maku oli ihan täydellinen, ja maistui ihan meidän koko perheelle. Rukiinen piirakkapohja me laiskoina työpäivän jälkeen ostettiin kaupan pakastealtaasta, mutta sehän on helppo pyöräyttää itsekin jos ei halua valmista käyttää. Mä tykkään aina käyttää rukiista piirakkapohjaa koska siinä on enemmän makua kuin vaaleassa.

Rukiinen parsa-kylmäsavulohipiirakka

1kpl rukiinen piirakkapohja

400g tuoretta vihreää parsaa

3 kevätsipulia varsineen

3 valkosipulin kynttä

150g kylmäsavulohta

200g Creme Fraichea

1dl Mustapekka-kermaa tai pippuriruokakermaa

3 kananmunaa

100g Parmiggiano Reggiano -raastetta tai lastuja

Tuoreita yrttejä tai yrttisekoitusta oman maun mukaan

Mustapippuria ja suolaa

Laita uuni lämpenemään 175:n asteeseen. Pilko sipulit pieneksi, pese parsat ja leikkaa varresta n. 3cm pois (puumaiset kovat osat). Voit myös kuoria ihan kevyesti nupun alapuolelta jos koet tarvetta, itse en yleensä jaksa ellei näytä jotenkin hassulta. Pilko kylmäsavulohi suikaleiksi. Muotoile piirakkapohja vuokaan ja esipaista uunissa toisiksi alimmalla tasolla n. 10min. Kuullota sipuleita ja valkosipuleita voi-rypsiöjyseoksessa pannulla 1-2 minuuttia. Yhdistä maitotuotteet (myös juusto), kananmunat ja mausteet keskenään kulhossa. Kerrosta esipaistettuun pohjaan lohi, sipulit, parsat ja kaada lopuksi kerma-muna-mausteseos päälle. Paista uunin toisiksi alimmalla tasolla n. 30min ja anna sen jälkeen tasaantua vielä pöydällä hetkinen ennen syömistä.

Niin ja muuten ne pakastepiirakkapohjat, aina lukee että pitäis sulattaa vaan jääkaapissa tai huoneenlämmössä. Mä sulatan aina puoliteholla mikrossa jonkun 1,5 minuuttia, jonka jälkeen nostan pois. Sulaa n. viidessä minuutissa sen jälkeen ihan kunnolla. Kokonaan sulaksi ei kannata pitää mikrossa, koska se sulaa niin epätasaiseksi että voi mennä keskeltä ihan liian lämpimäksi ja pilalle ja reunoilta jäädä kivikovaksi. Mutta jos hetkisen pitää niin se ei haittaa mitään ainakaan mulla, tosi hyvä pohja tulee aina vaikka pikasulatankin.

Ihanaa lauantaita ja viikonloppua kaikille, nauttikaa auringosta ja keväästä <3