Pankkiasioiden hoitaminen turvallisesti netissä

11.11.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä F-Securen & Indieplacen kanssa.

Mä käytän eri laitteita paljon. Vaikka pyrin olemaan myös joka päivä hyvän aikaa offline ja keskittymään ihan muihin asioihin, mulle kertyy jo työn puolesta monen monta tuntia päivässä tietokoneen tai puhelimen äärellä. Mä hoidan puhelimella ja tietokoneella kaikki mun yrityksen asiat somesta kirjanpitoon, meidän perheen pankkiasiat ja vakuutukset ja monet muut juoksevat asiat. Teen myös ostoksia netissä. Lisäksi kaikki laitteet on tietenkin myös viihdekäytössä. Katsotaan videoita, luetaan artikkeleja, katsotaan suoratoistopalveluita, kuunnellaan musiikkia ja podcasteja, luetaan blogeja, katsotaan reseptejä. Lapset käyttävät omia laitteitaan myös itsenäisesti.

Vaikka pidän itseäni melko valveutuneena ja koen, että mulla on ammatin puolesta hyvä medialukutaito, pelkään silti joutuvani epäilyttäville sivuille. Mä en koskaan avaa missään Facebookissa outoja linkkejä tai tee mitään ”hauskoja testejä”. Mutta esimerkiksi jo se, että Pinterestiin on onnistuttu laittamaan tosi houkutteleva reseptikuva, joka sitten johtaakin todella epäilyttävälle sivulle, on riski, jota en haluaisi ottaa. Silti mäkin etsin sieltä kivoja ruokaohjeita ja klikkaan auki reseptejä. Lisäksi mietityttää se, miten paljon tietoa ne-ei-epäilyttävätkin sivustot musta keräävät. Tietoahan nimittäin kerätään ja paljon. Kaikesta, mikä on näennäisesti ilmaista kuten Facebook, me maksetaan sillä datalla, jota sivustot saavat siitä kun me selataan ja klikataan ja tykätään.

Mä hoidan eri laitteilla paljon meidän rahaliikennettä, mikä ainakin mun mielestä on kaikkein ”pelottavin” asia netin käytössä. Sijoitan netissä, maksan kaikki meidän laskut netissä ja teen ostoksia netissä eri sivustoilla. Olen hakenut meille asuntolainat netissä (useasta eri pankista kilpailutuksen vuoksi) ja syöttänyt siis meidän henkilökohtaisia tietoja ja pankkitietoja moneen eri paikkaan. Onneksi voin tehdä sen turvallisin mielin.

Meillä on ollut jo monta vuotta käytössä F-Secure Total, joka pitää huolen meidän turvallisuudesta kaikilla laitteilla ja kaikilla sivustoilla. F-Secure Total on kotimainen premium-luokan kyberturvallisuuspaketti, johon sisältyy F-Secure SAFE virusturva, F-Secure Freedome VPN sekä F-Secure Key salasananhallintasovellus. Tällä paketilla me pidetään huoli siitä, ettei meidän tiedot joudu vääriin käsiin ja pystytään myös salaamaan omat tiedot esimerkiksi meidän käyttämiltä verkkosivustoilta VPN:n avulla.

F-Secure Total pitää huolen virustorjunnasta. Se suojaa viruksilta, troijalaisilta, kiristyshaittaohjelmilta, mainosohjelmilta, vakoiluohjelmilta ja muilta haittaohjelmilta. Selaussuojaus myös pitää meidät kaukana haitallisilta tai vaarallisilta verkkosivuilta, joille menemisen se estää automaattisesti. Paketin sisältämä verkkopankkisuojaus suojaa yhteyden ja pitää rahat turvassa ja lisäksi se tarkistaa käytetyn pankkisivuston turvallisuuden, eli vaikka erehtyisikin klikkaamaan jotain epäilyttävää ”tarkista tietosi syöttämällä pankkitiedot tämän sähköpostin sisältämään linkkiin t. Pankki X” -viestiä, F-Secure Total ei päästä tekemään sitä.

Meille on myös tosi tärkeää, että meidän 6- ja 8-vuotiaiden puhelimen käyttö on turvallista ja pystymme itse hallinnoimaan sitä, mitä he laitteillaan voivat tehdä. Lapset vasta opettelevat turvallista netinkäyttöä ja on ehdottoman tärkeää, että he eivät opettelun kanssa ole oman onnensa nojassa. F-Secure Totalilla voi rajoittaa lasten laitteiden käyttöaikaa ja estää pääsyn esimerkiksi tietyille sivustoille ja tiettyihin sovelluksiin, sosiaaliseen mediaan, verkkokauppoihin tai sivuille, jotka sisältävät vaikkapa aikuisviihdettä tai uhkapelejä.

Mä olen itse ainakin sellainen, että käyttäisin mieluiten vaan yhtä ja samaa tosi helppoa salasanaa joka paikkaan. Mun on vaikea muistaa jos on monta eri salasanaa ja niitä on hankala keksiäkin. Mutta näin en tietenkään toimi, koska se olisi ihan älyttömän hölmöä. Siksi mulle on tärkeää, että joku auttaa mua muistamaan kaikki mun miljoona super hankalaa, mutta vahvaa salasanaa. F-Secure KEY on kätevä salasananhallintasovellus, joka tallentaa kaikki tunnukset ja salasanat turvallisesti KEYn avulla ja synkronoi ne reaaliajassa kaikille laitteille. KEYn avulla voi varmistaa, että salasanat on vahvoja, koska niitä ei tarvitse muistaa. Lisäksi KEY myös ilmoittaa, jos joku suosittu verkkopalvelu hakkeroidaan.

F-Secure Total suojaa kaiken muun lisäksi myös Wi-fi -yhteyden. Wi-fi-yhteyden avulla voi altistua hakkeroinnille, mikäli yhteys ei ole suojattu. Yksityisyyden ja tietojen turvaamiseksi F-Secure Total salaa kaiken verkkoliikenteen, jotta kukaan ei pysty vakoilemaan. Silloin voi turvallisesti muodostaa yhteyden mihin tahansa tukiasemaan milloin tahansa. Eli voi hyvillä mielin käyttää vaikkapa kauppakeskuksen tai kahvilan Wi-fiä ulkomailla ja kirjautua samalla pankkiin vailla pelkoa siitä, että nyt joku kaappaa tiedot.

Mä en uskaltaisi käyttää meidän laitteita ilman kattavaa kyberturvallisuuspakettia, enkä varsinkaan tehdä ostoksia tai hoitaa pankkiasioita. Haittaohjelmista, huijauksista ja hakkeroinneista uutisoidaan niin paljon koko ajan, että ilman kattavaa suojaa mua pelottaisi koko ajan, että milloin jotain ikävää tapahtuu omalle kohdalle.

ILMAINEN F-SECURE TOTAL TESTIJAKSO:

Saat nyt F-Secure Total -paketin 30 päivän ajaksi ilmaiseksi kolmelle laitteelle. Sinun ei tarvitse antaa maksukorttisi tietoja tai muita maksutietoja kokeillaksesi tuotetta, vaan se tapahtuu ihan vain nimen ja sähköpostin avulla. 30 päivän aikana paketti varmasti osoittaa tarpeellisuutensa.


Kuinka tehdä puhelimesta turvallinen lapselle + F-Secure arvonta

13.08.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä F-Securen kanssa.

Viime kuussa kirjoitin meidän eskarilaisen omasta puhelimesta, ja listasin syitä miksi halusimme ostaa puhelimen jo nyt. Lupasin silloin palata siihen, miten teemme käytöstä turvallista, ja kuinka rajoitamme puhelimen käyttöä. Nyt on siis vuorossa asiaa siitä, kuinka sekä suojaamme, että rajoitamme puhelimen käyttöä vanhempina kätevästi. Samat rajoitukset ja suojat räätälöimme sopiviksi myös muihin lasten käyttämiin laitteisiin, kuten 4-vuotiaalla käytössä olevaan iPadiin. Parasta on, että samalla paketilla myös pidämme huolen meillä aikuisilla käytössä olevien laitteiden tietoturvasta, turvallisista nettiostoksista ja siitä että laitteet löytyvät paikannuksen avulla.

Me halutaan että lapsi saa käyttää omaa puhelintaan itsenäisesti ja vapaasti, mutta turvallisesti ja sopivissa määrin. Siksi ollaan rajoitettu sekä käytössä olevia sovelluksia, että ruutuaikaa automaattisesti. Ollaan sovittu myös selkeät säännöt ihan suullisesti, ja niistä on pidetty kiinni sitten helposti automaattirajoitusten avulla. Kertaakaan ei ole tarvinnut vääntää kättä säännöistä, vaan ne on hyväksytty ihan tyytyväisenä.

Meidän mielestä eskarilaisella on jo oikeus käyttää puhelintaan itsenäisesti, ilman että vanhemmat kokoajan vilkuilevat olan yli. Oma puhelin on oma puhelin, ja myös asiantuntijoiden mielestä lapsen puhelin kuuluu lapselle, eikä vanhemmilla ole oikeutta ilman lupaa mennä urkkimaan sen sisältöä. Siksi onkin tärkeää että voimme etänä hallinnoida puhelinta sen verran kuin tarvitsee, eikä lapsella ole missään tilanteessa pääsyä haitalliseen sisältöön.

Meillä on käytössä F-Secure TOTAL -paketti, jossa on saatavilla täysin uusi Family Rules -ominaisuus (saatavilla myös F-Secure SAFE -paketissa, joka siis F-Secure TOTALiin sisältyy). Sillä voi todella helposti rajata käyttöä haluttuihin sovelluksiin, rajoittaa ruutuaikaa sopivaan määrään, paikantaa lapsen sitten kun hän alkaa liikkua itsenäisesti, ja esimerkiksi selata nettiä ilman pääsyä haitalliseen tai pelottavaan sisältöön.

Me ollaan asetettu Family Rulesin avulla ruutuajaksi 1h päivässä arkisin, ja 2h päivässä viikonloppuisin. Ollaan myös laitettu nukkumaanmenoajaksi klo 20.00 arkisin, ja viikonloppuisin klo 21.00. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka lapsella olisi vielä käyttämätöntä ruutuaikaa jäljellä, puhelimen sovellukset eivät viestejä ja puheluita lukuunottamatta toimi enää ennen seuraavaa aamua ja kello kahdeksaa, joka ollaan asetettu heräämisajaksi. Tämä on todella kätevä ominaisuus! Kertaakaan ei ole vielä tullut edes tuo ruutuaika täyteen, mutta on hyvä että on olemassa nuo automaattirajoitukset. Rajoituksia voi hallinnoida kätevästi My F-Securen kautta etänä, ja esimerkiksi automatkoja varten ollaan hetkellisesti lisätty ruutuaikaa, ja otettu taas pois automatkan jälkeen.

Meidän eskarilainen ei ole tähän asti vielä käyttänyt nettiselainta, mutta hänen saatavillaan on SAFE -nettiselain, jossa meillä on käytössä sisältörajoitukset. Se on ainoa selain johon hänellä on pääsy, ja siitä on automaattisesti estetty kaikki mahdollinen haitallinen sisältö mitä kuvitella saattaa.  SAFEa selatessa hän voisi esimerkiksi googlata piirustuskuvia joista hän usein katsoo mallia piirtäessään itse (tähän asti googlattu yhdessä iPadilla), tai vaikkapa selata Lego Friends-sivuja. Asetettavien sisältörajoitusten lista on pitkä ja monipuolinen, ja sitä voi sitten pikkuhiljaa lähteä purkamaan sitä mukaa kun lapsi kasvaa. Tällä hetkellä estettynä on mm. kaikki yhteisöpalvelut, aikuisten sisältö, päihteet, uhkapelit, maksullinen sisältö ja pelottava sisältö.

Mun mielestä lasten on hyvä opetella käyttämään nettiä, hakemaan tietoa ja löytämään kaikki se ihmeellinen mitä netti on pullollaan. Samalla haluan kuitenkin ehdottomasti tehdä siitä turvallista ja mukavaa. Lapsen ei tarvitse vielä pitkään aikaan nähdä sitä kaikkea pelottavaa ja haitallista, mitä netistä löytyy, ja esimerkiksi yhteisöpalvelut on alle 13-vuotiailta kielletty ihan syystä. F-Secure SAFE on tosi hyvä ratkaisu tähän, koska sen kanssa lapsi saa kokea käyttävänsä puhelinta itsenäisesti, mutta vanhemman asettamien rajojen sisällä.

F-Secure SAFE -paketissa on automaattisesti käytössä myös Finder, jonka avulla lapsen löytää paikantamalla sitten kun hän alkaa liikkua itsenäisesti. Tämä tulee meille ajankohtaiseksi jossain vaiheessa syksyn tai talven aikana, kun lapsi saa alkaa liikkumaan naapurustossa hieman itsenäisemmin. Finder toimii tietysti myös jos itse vaikka hukkaa oman puhelimensa, tai unohtaa sen jonnekin. Paikannus onnistuu My F-secure -sivujen kautta.

Jos puhelimen (tai jonkin muun mobiililaitteen) käyttöönotto on ajankohtaista teidänkin perheen muksuilla, tai tarvitsette itse loistavaa tietoturvapakettia, kannattaa ladata F-Secure SAFE -kokeiluversio ja kokeilla sitä 30 päivää ilmaiseksi. Uskon että siinä ajassa paketti todellakin ehtii todistaa itsensä, sillä meillä on ollut F-Secure SAFE käytössä jo pari vuotta kaikilla laitteilla, ja se muuttuu kokoajan vain paremmaksi ja paremmaksi. Nämä uudet Family Rules -ominaisuudet olivat juuri sitä, mitä me tähän hetkeen tarvittiin.

LUKIJAKILPAILU: 

Voita F-Secure TOTAL -paketti vuodeksi kaikille laitteillesi (arvo 79,90)! Mitä ominaisuutta itse käyttäisit eniten F-Secure TOTAL -paketista? Kaikki ominaisuudet näet TÄÄLTÄ. Osallistu kilpailuun vastaamalla kysymykseen tämän postauksen kommenttiboksissa, ja jättämällä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan F-Secure TOTAL -paketti vuodeksi käyttöön. Osallistumisaikaa kilpailuun on 22.8. klo 22 asti. Onnea kisaan! Kilpailun tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ.

Mukavaa päivää kaikille!


Turvallisesti verkossa myös ulkomailla sis. arvonnan

30.05.2016

Osa teistä ehkä muistaakin että olin maaliskuussa jo mukana Indiedaysin & F-Securen kampanjassa? Meillä on kampanjan myötä ollut suomalaisen F-Securen tietoturvapalvelu SAFE käytössä nyt koko kevään kaikilla laitteilla. Asennettiin se kerralla yhdellä koodilla viidelle eri laitteelle padeista koneisiin ja puhelimiin, ja säädettiin aika- ja turvarajoitukset kuntoon lasten iPadin käyttöä varten. Ne ovat olleet todella hyvät, ja lapset aina luopuvat padista ihan tyynesti kun aikaraja on täynnä, kiitos SAFEn. Eivätkä ole kertaakaan päätyneet mihinkään kummallisille sivuille.

Tietoturvapalvelu toi mielenrauhaa meidän Mallorcan reissulla myös. Kun koko perhe matkustaa, tuntuu kokoajan että jotain on ehkä unohtunut tai hukassa tai että mitä jos niin käy. Kun tiesi että esimerkiksi puhelimen saa paikannettua ja pahimmassa tapauksessa jopa suljettua etänä kaiken tarvittavan, oli paljon rauhallisempi fiilis. Lomakohteista myös aina varoitellaan että kannattaa pitää laukut lähellä ja varoa taskuvarkaita, ja niin me toki tehtiinkin – mutta myös varkaustilanteessa se olisi ollut hyvä että puhelimen olisi voinut paikantaa ja lukita uuden ja parannellun varkaudenestopalvelu Finderin avulla. Onneksi mitään ei kuitenkaan varastettu, mielelläni pidän puhelimet ja muut ihan itselläni.

Mä olen netinselaajana ehkä aika tylsä, käyn 99% ajasta tutuilla sivuilla, täällä Indiedaysin sivulla sekä selaamassa lehdet ja parissa verkkokaupassa. Työn puolesta kuitenkin googlettelen jonkin verran ja tutustun paljon myös ulkomaisiin sivustoihin, ja on hyvä tietää SAFE estää myös minua joutumasta huonoille sivustoille jos vaikka sattuisinkin painamaan vahingossa jotain epäilyttävää linkkiä. Sama Facebookissa, kun huijauksia ja viruksia leviää – mun ei tarvitse pelätä. SAFE estää mua menemästä sivulle joka saattaisi saastuttaa mun FB-profiilin ja alkaa lähettää jotain hirveitä viruslinkkejä mun kavereille mun nimissä. Joskus virukset on naamioitu niin hyvin mielenkiintoisen otsikon ja linkin taakse että joku saattaa niitä vaikka klikatakin.

Parasta on se, että arkisessa käytössä tietoturvaa ei edes huomaa mitenkään, paitsi lapset aikarajoista. Niin sen kuuluu mennäkin, F-Secure SAFE suojaa taustalla eikä häiritse. Se antaa samalla sekä virusturvan että selaussuojauksen ja paljon muuta. Ei tarvitse muistaa päivitellä eikä tarvita mitään hankalia ja aikaavieviä toimenpiteitä. Suojaus varmistetaan helposti kirjautumalla palveluun ja ottamalla se käyttöön. Kun tietoturvapalvelua haluaa seurata, se antaa tarkkoja tietoja siitä miten se suojaa laitteitasi. Tietoja seuraat kätevästi My F-Secure -palvelusta, mistä myös hallitset virusturvaasi.

Suosittelen kaikille tätä, sillä se on todella hyvä niin verkko-ostoksia tehdessä, lasten kanssa kuin vaikka ihan vain siellä Facebookissa pyöriessä. Nyt pääsette testaamaan F-Secure SAFEa neljä kuukautta ilmaiseksi niin halutessanne! Kampanjasivulla voitte täyttää lomakkeen, jolla palvelua voi testata ilmaiseksi neljän kuukauden testijakson ajan, eikä se velvoita mihinkään jatkositoumuksiin.

LUKIJAKILPAILU!

Jos haluaisit voittaa F-Secure SAFEn vuodeksi käyttöön itsellesi, kommentoi tähän postaukseen miksi juuri sinä tarvitsisit F-Secure SAFEa. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kaksi tuotepakettia. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Arvonta-aikaa 5.6. klo 22.00 asti.

Mukavaa päivää kaikille <3