Ihanaa Naistenpäivää teille mun ihanat lukijat! Mun on jotenkin hirveän vaikea aloittaa tätä postausta jotenkin järkevästi, kun mulla on niin paljon sanottavaa. On niin monta tärkeää asiaa, tärkeää näkökulmaa jotka kaikki liittyvät naisiin ja tyttöihin, naiseuteen ja tyttöyteen, tasa-arvoon ja äitiyteen. Kaikki pitäisi kerralla saada sanotuksi mutta keskittymiskyky menee täysin siihen kun hihittelen tässä Otolle ja vauvalle.

Otto tuossa hengailee vauvan kanssa ja juttelee vauvalle ”Niin, kuules huomenna mennään neuvolaan ja selviää taas paljonko oot bulkannut. Joooo, susta on tullut kunnon möhkö!” Ja vauva ölisee vastaukseksi ja välillä ähisee. ”Se on kuule käsi mitä sä syöt, ei oo tissi. Oot nyt kuukauden yrittänyt syödä sitä kättä ja vieläkään et oo tajunnut että sieltä ei tule maitoa. Ai nyt suutuit peitolle”. En kestä kun nuo kaksi on niin söpöjä, vauva on aivan isin tyttö, tai sitten Otto on aivan vauvan isi. Molemmat ovat tainneet kietoa toisensa ihan pikkusormen ympärille.

Nyt täytyy kuitenkin yrittää keskittyä vaikka ajatukset harhailevatkin, koska mä haluan kirjoittaa tämän tekstin.

Moni teistä ehkä muistaa meidän Naistenpäivän kukkaperinteen, jossa jokainen perheen nainen saa valita itselleen Naistenpäivänä mieleisensä kukan? Tänäänkin kävimme kukkaostoksilla esikoisen ja vauvan kanssa, sillä aikaa kun keskimmäinen oli flunssatoipilaana kotona etätöitä tekevän isänsä kanssa. Molemmilla isommilla tytöillä oli tarkat toiveet oman kukkansa suhteen, toinen halusi pinkin ison ruusun ja toinen halusi mitä tahansa missä on glitteriä.

Valitsin tänä vuonna vielä vauvan puolesta, ensi vuonna hän taaperoikäisenä tarratkoon kiinni juuri siihen kukkaan mikä miellyttää. Tämä kukkaperinne on meille vain kiva perinne, ei mikään ”Miehen on pakko ostaa Naistenpäivänä kukkia tai se on ajattelematon kusipää” -juttu. Musta on vaan kiva tuoda kauniita asioita piristämään arkea, ja kukat Naistenpäivänä on siihen sopiva pieni piristys.

Toisaalta ne myös omalta osaltaan symboloivat ehkä mulle valinnanvapautta kovin yksinkertaisella tavalla. Tytöt saavat itse valita mieleisensä kukat Naistenpäivänä, niinkuin he saavat itse valita miten oman elämänsä elävät ja millaisia ihmisiä ovat. Joskus teininä heistä tämä perinne voi olla ihan tylsä ja sitten he voivat vapaasti toki valita olla valitsematta yhtäkään kukkaa, mutta siihen asti nautin siitä kivasta pienestä hetkestä kun saa ihastella kauniita kukkia yhdessä heidän kanssa, ja valita sieltä jotkut kivat omaa kotia koristamaan.

Mä toivon että voin äitinä olla mun tytöille esimerkki vahvasta naisesta, joka ei hyväksy yhtään vähempää kuin tasa-arvon ja samat oikeudet kaikille, ja joka on valmis omalta osaltaan tekemään töitä sen eteen että nämä arvot myös toteutuvat. Toivon myös että meidän tytöt ja heidän sukupolvensa jatkavat tärkeää työtä sen eteen että vielä jonain päivänä ihan kaikilla maailman naisilla voisi olla yhtä leppoisa Naistenpäivä kuin meillä täällä Suomessa.

Kysyin tänään tytöiltä, että mikä on parasta siinä että on nainen. Vastaukseksi sain: se että voi synnyttää vauvoja mahasta. Ja täytyy kyllä olla samaa mieltä. Se on aika hemmetin hieno asia, ja meidän naisten yksinoikeus. En tähän päivään mennessä ole koskaan kuullut että he olisivat sanoneet että eivät voi tehdä tai olla jotain koska he ovat tyttöjä, ja siitä olen ylpeä. Toivon että he oppivat jo pienestä asti että heistä voi tulla ihan mitä tahansa, juuri sitä mitä he itse haluavat olla.

Äitinä ja vaimona mä näytän jatkuvasti kolmelle tyttärelleni mallia naiseudesta. Se on todella iso vastuu, ja toivon että osaan hoitaa tehtäväni mahdollisimman hyvin. Toivon että kun he katsovat mua, he näkevät tyypin joka uskaltaa olla oma itsensä eikä anna toisten kävellä itsensä tai kenenkään muunkaan yli.

Vaikka meillä Suomessa asiat on jo aika hyvin, riittää täälläkin vielä tehtävää tasa-arvon toteutumisen puolesta. Yksi tärkeä kysymys ovat perhevapaat ja niiden uudistaminen, joka on viime aikoina ollut tapetilla. Tästä aiheesta aion kirjoittaa oman tekstin sillä se on meillekin tällä hetkellä erittäin ajankohtainen.

Jos Suomessakin riittää vielä naisten oikeuksien parantamisessa tekemistä, niin todellakin riittää myös maailmalla. En nyt lähde rönsyilemään enää enempää tähän aiheeseen, koska muuten tästä tekstistä tulisi 700 sanan sijaan 1700 sanan mittainen. Mutta sen verran sanon että jokainen päivä on hyvä ja tarpeellinen päivä kiinnittää huomiota näihin asioihin, niin meillä kuin maailmallakin.

Ihanaa Naistenpäivää vielä kerran kaikille, ja kiitos kaikille ihanille naisille jotka tsemppaatte, piristätte, kannustatte ja autatte sieltä ruutujen takaa vuodesta toiseen <3

Sukupuolisensitiivisyys, aihe johon en ole itse ottanut kovinkaan paljoa kantaa, mutta joka tuntuu olevan tapetilla usein. Viimeisin veto oli tietenkin Perussuomalaisten kieroutuneita vitsejä aiheuttanut lippiskampanja, joka kaikessa naurettavuudessaan oli ennenkaikkea surullinen. Se toi esiin sen, miten suuri ihmisjoukko meidän yhteiskunnassa on edelleen, joka ei ymmärrä sitä että kaikkia ei tarvitse tunkea samaan muottiin. Suuri joukko ihmisiä, jotka kaipaisivat oikeaa tietoa, ja kykyä nähdä sen oikean tiedon omien rajoittuneiden käsitystensä takaa.

Sukupuolisensitiivisyys ei tarkoita sukupuolten kieltämistä, sukupuolten välisten erojen kieltämistä, tai sukupuolettomuutta. Se tarkoittaa vain sitä, että tarjotaan kaikille yhtäläinen mahdollisuus toteuttaa itseään parhaaksi katsomallaan tavalla, vailla ennakko-odotuksia, oli sukupuoli sitten mikä hyvänsä. Sukupuolisensitiivisyys on itsemääräämisoikeutta. Se tarkoittaa sitä, että tyttöä ei pakoteta tekemään yleisesti tyttöjen juttuina pidettyjä asioita, tai pukeutumaan ”niinkuin tytöt pukeutuu”, ihan vaan koska hän on tyttö.  Se ei tarkoita sitä, että tytölle ei voisi antaa tytön nimeä tai ostaa vaaleanpunaisia vaatteita. Se tarkoittaa sitä, että ihminen jolla on piirteitä molemmista sukupuolista, on ihan samanlainen ihminen kuin kaikki muutkin.

Meidän molemmilla lapsilla on prinsessanimet, siis ihan suoranaiset prinsessanimet. Toisen nimi tarkoittaa kruunua, ja hän on siitä järjettömän ylpeä. Toisen nimi tulee videopelin kauniilta prinsessalta. Me ei edes mietitty että haluttaisiin erityisesti antaa prinsessanimiä, huomattiin se vasta kun toimittaja huomautti tästä meille haastatellessaan meitä. Nimistä huolimatta, en ole koskaan olettanut että meidän tytöt tykkäisivät prinsessoista. En ole koskaan olettanut että he tykkäisivät edes omista nimistään, enkä myöskään loukkaantuisi jos he joskus haluaisivat vaihtaa nimekseen vaikka Havu tai Timo.  Hehän nimeä kantavat, en minä.

Meidän perheelle sukupuolisensitiivisyys on itsestäänselvyys, ja uskoisin että se on sitä monille muillekin. Se on asia mitä ei tarvitse julistaa, tai mitä tulisi edes ajateltua. Sitä vaan arjessa yleensä ottaa huomioon sen, että jokainen on yksilö. En voi vaatia lasta tykkäämään barbeista koska itse tykkään, en halua tuputtaa hänelle Hello Kitty -suklaamunaa jos hän on mieltynyt Star Warsiin, enkä missään nimessä käske lapsen mennä leikkimään kotia jos hän haluaa kiipeillä. En myöskään estä lapsia nauttimasta tyttöydestään täysillä, tai tekemästä yleisesti tyttöjen juttuina pidettyjä juttuja. Meillä vietetään tyttöjen päiviä, lakataan kynsiä, shoppaillaan, tehdään kampauksia ja lauletaan prinssessalauluja. Ei siksi että meidän tytöt ovat tyttöjä, vaan siksi että he pitävät niistä asioista. Jos toinen lapsistamme olisi poika, tai vaikka interseksuaalinen, hänellä olisi ihan yhtäläinen oikeus haluta tehdä näitä asioita.

Se, miksi aiheen kuitenkin haluan tuoda esiin on että vielä löytyy se tietty prosentti ihmisistä jotka eivät ymmärrä. Jotka pitävät tasa-arvoa ”huuhaana” ja haluavat sulkea kaikki ihmiset tiettyihin muotteihin, joiden väliin ei mahdu mitään. Sukupuolisensitiivisyyden ideana ei ole tehdä naisista miehiä ja miehistä naisia, sen ideana on vaan tiedostaa se että kaikkien meidän ei tarvitse olla samanlaisia, mutta me kaikki ollaan silti ihan yhtä hyviä.

Mä en aio kieltää sitä faktaa etteikö olisi asioita joita edelleen pidetään yleisesti tyttöjen tai poikien juttuina. Varmasti aina tulee olemaan naistenlehtiä, omat pukukopit tytöille ja pojille, ja tampooneja jotka on naisille tehty, vaikka ainakin She’s the man -leffan mukaan auttavat myös nenäverenvuotoon. Silti kenenkään ei pitäisi edistää näitä ahtaita muotteja. Mä rakastaisin nähdä enemmän lelulehtiä joissa on poikia imuroimassa, tyttöjä leikkimässä turtleseilla ja ennenkaikkea kaikki lapset yhdessä tekemässä mitä hyvänsä, eikä niin että tyttöjen ja poikien jutut on eroteltu omille sivuilleen. Lapsille ei tarvitse opettaa niitä muotteja, mihin meidät on vielä kasvatettu.

Vaikka uskon, että monessa perheessä asia on niinkuin meillä: itsestäänselvyys, se ei silti ole sitä kaikille, eikä saisi olettaa että koko yhteiskunta on suvaitseva siksi että enemmistö on sitä. Mut tekee surulliseksi se, että vielä on ihmisiä, vanhempia, joille heidän omat lapsensa eivät uskalla kertoa olevansa esimerkiksi homoja tai että eivät tiedä kumpaa sukupuolta tuntevat olevansa. Jos mä olisin vielä 2010-luvulla tai tulevaisuudessa se vanhempi, jolle ei uskalleta kertoa,  mä olisin tosi pettynyt itseeni. Nykyään kuitenkin on saatavilla tietoa vähän eri malliin kuin vaikka 20 vuotta sitten. Nykyään suvaitsemattomuutta ei voi mitenkään järjellä perustella hyväksyttäväksi.

Tänään telkkarista tulee Marja Hintikka Live jossa sama aihe on tapetilla. Toivottavasti se onnistuu herättämään lisää keskustelua, hyväksyntää ja ajatuksia.

Näkyykö sukupuolisensitiivisyys teillä kasvatuksessa tai arjessa? Mitä mieltä olette siitä että lapsia yritetään pakottaa tiettyihin sukupuolirooleihin?