Miten yöheräilyt jakautuivat meillä

04.11.2019

Bongasin vähän aikaa sitten YLEltä artikkelin siitä, kuinka yöheräilyt ja lasten kanssa valvominen kasaantuu usein vain toisen vanhemman, yleensä äidin, harteille. YLE oli kerännyt 1500 vanhemman vastauksia aiheesta kyselyllä ja 74% vastaajista kertoi, ettei lasten hoitovastuu jakaudu vanhempien välillä tasaisesti. Vastaajista ylivoimainen enemmistö kertoi, että heteroparisuhteessa äiti on se, joka pääsääntöisesti hoitaa lapsia öisin. Sateenkaariperheiden osalta vastauksia oli niin vähän, ettei johtopäätöksiä voitu tehdä. 

Nämä vastaukset eivät yllättäneet mua, sillä tällaista vibaa mäkin olen saanut ja monessa perheessä se menee näin myös pakon edessä ainakin jonkin aikaa. Meillä on kolme lasta ja kolme erilaista kokemusta yöheräilyistä vauvavuosina, sekä kolme erilaista kokemusta yöheräilystä ja aamuheräilystä yli kahdeksan vuoden ajalta. Kuten taannoisessa vauvavuoden kustannukset x3 -postauksessa, myös tässä on todettava, että meillä kaikki on mennyt jokaisen lapsen kanssa tosi eri tavalla ja toisaalta tosi samalla tavalla. Samaa on ollut ainakin se, että ollaan puhuttu kaikesta avoimesti ja jaettu vastuuta tasan niin paljon kuin se kulloinkin on ollut mahdollista. Erilaista on ollut eri lasten tarpeet ja aikataulut sekä elämäntilanne.

Esikoisen kanssa korvike ja tuttipullot mahdollistivat sen, että Ottokin pystyi ottamaan koppia yöheräilyistä ihan alusta asti. Me jaettiin niin, että toinen otti toisen yösyötön ja toinen toisen ja mä sitten nousin vauvan kanssa yleensä aamuisin. Olen meistä se aamuvirkumpi, joten se tuntui luontevalta. Esikoinen nukkui aivan yliluonnollisen hyvin, joten näistä yösyötöistä luovuttiin kokonaan 3-4kk iässä, kun hän rupesi nukkumaan 8-9h kerrallaan. Puolivuotiaana hän veteli jo 12h unta putkeen, joten hänen kanssaan ei kovin pitkään tarvinnut jakaa yöheräämisiä. Meidän esikoista ei koskaan  nukutettu, joten kummallakaan ei ollut nukutusvastuuta, hän vaan nukahti itsekseen sänkyyn. Iltatoimet tehtiin aina yhdessä.

Keskimmäisen kanssa sitten taas vastuu yöheräilyistä oli heti alusta asti mulla. Mä imetin, eikä keskimmäinen suostunut syömään pullosta ollenkaan. Niin kauan kuin hän söi öisin, mä heräilin hänen kanssaan öisin. Mä nousin ylös hänen kanssa myös aamuisin (tai aamuöisin), koska Otto teki silloin yleensä 2x  kuussa 7 päivän työviikon ja 2x kuussa normityöviikon tai kuuden päivän työviikon. Otto oli ihan tarpeeksi väsynyt jo töistä, joten mä otin mielelläni vastuun yöheräilystä. Muuten jaettiin kyllä lasten hoitovastuuta ihan tasan silloin kun Otto vaan oli kotona. Menin yleensä itse samaan aikaan sänkyyn vauvan kanssa ja nukutin hänet. Joskus hän nukahti ja pääsin vielä viettämään omaa aikaa ja joskus ramppasin nukuttamassa koko illan kun itku alkoi aina uudelleen jostain lattian narahduksesta.

Otto antoi mun levätä aina kun vain sitä pyysin, mutta mulla oli aika paljon päällä myös sellainen ”kyllä minä pärjään” -selviytymismoodi ja koin tärkeimmäksi sen perheen yhteisen ajan omien lepohetkien yli. Olinkin silloin aika väsynyt. Kahdeksan kuukauden iässä siirrettiin keskimmäinen nukkumaan isosiskon huoneeseen ja silloin hän alkoi nukkumaan osan yöstä siellä ja vähän paremmin jo. Silloin myös nukutukset jäivät, kun hän sai nukahtaa siskon kanssa yhdessä sinne ihan itsekseen ja se sujuikin melko hyvin. Loppuyöstä hän usein tuli kuitenkin vielä meidän viereen.

Ekan vuoden jälkeen meidän keskimmäinen alkoi nukkumaan ihan todella hyvin ja perus 12h yöunia, kuten isosiskonsakin. Pari vuotta mentiinkin sillä tyylillä, että kukaan ei heräillyt öisin, iltatoimet tehtiin yhdessä ja arkiaamuisin mä heräsin lasten kanssa (koska Otto lähti jo ennen meidän heräämistä töihin). Toki nyt satunnaisia yöheräilyjä oli joskus esim. kipeänä, mutta niistä huolehdittiin yhdessä.

Viikonloppu-aamuisin heräiltiin vuorotellen, ihan maltillisesti siinä 8-9 aikaan aamulla. Joskus viikonloppuisin lapset saattoivat ottaa itsekin kaapista leipää tai banskua ja leikkivät omia leikkejään ennen kuin tulivat edes herättämään meitä. Se onnistui hyvin kun oltiin kuitenkin melko pienessä yksitasoisessa kerrostaloasunnossa ja nukuttiin Oton kanssa ovi auki. Havahduttiin kyllä aina kun lapset heräsivät ja oltiin noin suunnilleen perillä siitä, mitä he puuhastelivat.

Kuopuksen synnyttyä yöheräilyt vauvan kanssa jäivät mulle, koska mä imetin ja vauva nukkui mun vieressä. Mä sain tosi hyvin  nukuttua perhepedissä hänen kanssa ensimmäiset kuukaudet. Vauva vaan söi ja jatkoi unia, eikä aina edes herännyt syödessään. Otto taas otti tällöin vastuun isompien satunnaisista yöheräilyistä ja lisäksi saattoi nousta isojen kanssa, jos me vielä vauvan kanssa nukuttiin. Sitten kun yöt alkoivat 6kk-1v iässä muuttua kuopuksella vähän rauhattomammiksi ja samalla hän alkoi jo syödä muutakin kuin pelkkää tissiä, Otto saattoi alkaa aamuisin heräilemään vauvan kanssa ja mä sain nukkua silloin, vaikka en aina yöllä saanut.

11kk iässä meidän kuopus muutti omaan huoneeseen ja mä lopetin yöimetyksen samalla. Tällöin yöheräilyt ja nukutukset siirtyivät Oton vastuulle ihan kokonaan. Se auttoi yöimetyksen lopetuksessa, kun sitten mä en mennyt maidolta tuoksuvana sinne yrittämään nukuttaa, vaan Otto hoiti sen puolen kokonaan. Ja sille tielle ollaan jääty. Otto hoitaa lähes aina meidän kuopuksen iltatoimet ja vie hänet sänkyyn. Otto myöskin ramppaa hänen luona, jos hän huutelee sängystä tai heräilee. Yleensä hän nukahtaa melko nopeasti, mutta kyllä näitä ramppailuiltojakin välillä on. Kuopus nukkuu yöt tosi hyvin normaalisti. Ja isosiskot tietty nukkuu yöt edelleen hyvin, se ei ole muuttunut kun ikää on tullut lisää.

Aamuisin mä herään yleensä lasten kanssa ainakin viikonloppuisin ja ehkä neljänä arkipäivänä. Mä olen tosi aamuihminen muutenkin, niin tykkään nousta. Yleensä kaikki meidän lapset herää siinä 7.30-8.30, mikä on myös mulle luontainen aika herätä, niin ei ole ongelmaa nousta. Ehkä n. kerran viikossa tai kahdessa käy niin, että Otto herää ennen mua lasten kanssa ja laittaa vaan oven kiinni ja mä jatkan nukkumista vielä tunteroisen.

Me ei olla mitenkään päätetty, että Oton pitää yksin hoitaa nykyäänkin kuopuksen iltatoimet ja satunnaiset ramppailut, siinä on vaan käynyt niin. Toki ne multakin sujuu jos Otto ei ole kotona ja kyllä mäkin luen esim. iltasatuja tai pesen hampaita ja toivotan kaikille hyvät yöt. Mutta yleensä Otto vie lapset sänkyyn ja hoitaa ne ramppailut jos niitä tulee, koska mulla on monesti samaan aikaan esim. illan blogipostauksen julkaisu ja muut työjutut, jotka ovat aikaan sidonnaisia. Tällä hetkellä toimii siis hyvin tämä, että Otto hoitaa iltapalat, iltapesut ja iltasadut ja mä taas sitten hoidan aamupalat, aamupesut ja aamun puuhat, kuten vaatteiden ja tavaroiden laittamisen valmiiksi ynnä muut. Katsellaan, miten tilanne muuttuu sitten tulevaisuudessa, nyt ainakin tää on tosi jees.

Miten teillä on mennyt yöheräilyt? Kumpi vanhemmista on heräillyt öisin vauvan kanssa? Entäs aamuisin? Jakautuuko vastuu yöheräilyistä tai aikaisista aamuista tasaisesti?


Naistenpäivänä 2019

08.03.2019

Kulunut vuosi on ollut mulle naisena jotenkin käänteentekevä. Ensimmäistä kertaa elämässäni mä olen löytänyt esimerkiksi sarjoja, joissa naiset on oikeasti fiksuja, mahtavia mielenkiintoisia hahmoja, eikä pelkkiä miesten sidekickejä tai miesten ympärillä pyöriviä stereotyyppisiä naishahmoja. Olen katsonut Good Girlsin ja Workin’ Momsin, joissa molemmissa naiset ovat ihan oikeita ihmisiä. Eivät mitään miesten luomia avuttomia naishahmoja, vaan naisia. Erilaisia, ihania, rehellisiä ja samaistuttavia. Kaksi sarjaa, jotka kertovat ihan tavallisesta elämästä ja jotka EIVÄT pyöri miesten ympärillä, kuten niin monet muut naisista kertovat sarjat. Suosittelen molempia erittäin lämpimästi jos eivät ne vielä ole tuttuja.

Mediassa on oikeasti alettu ottaa esille näitä teemoja muutenkin. Niissä vanhoissa tutuissa draamasarjoissa on alettu puhumaan naisia koskevista asioista. Syrjinnästä, feminismistä, lasikatoista ja tasa-arvosta. On alettu tiedostamaan niitä rakenteita, joita meillä länsimaissakin edelleen on. Se on valtavan hienoa. Musta tuntuuu, että viimeisten parin vuoden aikana keskustelu sukupuolten välisestä tasa-arvosta on länsimaissa edennyt tipuaskelten sijaan harppauksin. Se on ihan mieletöntä! Toivon, että samanlaiset harppaukset keskustelussa jatkuvat myös tästä eteenpäin ja siirtyvät sanoista tekoihin esimerkiksi perhevapaiden, työelämän, turvallisuuden ja sukupuolten moninaisuuden tunnustamisen osalta. Ja kaiken muunkin, tietysti.

Koen, että suuri rooli tabujen rikkomisessa ja naisten aseman edistämisessä on kaikilla niillä naisilla, jotka rohkeasti avaavat suunsa julkisesti. Esimerkiksi podcastit ovat mun mielestä rikkoneet valtavasti tabuja ja niissä on puhuttu ihan hurjan mielenkiintoisia asioita naisten elämästä. Kuukautisista, ehkäisystä, synnytyksestä, työelämästä, seksistä, tasa-arvosta, rahasta, naisten vaivoista, hormoneista ja kaikesta mahdollisesta mikä liittyy naiseuteen ja myös ihan kaikesta muusta. Ainakin mulle itselleni on ollut todella merkittävää kuunnella viisaiden naisten sanoja asioista, jotka itseänikin koskettavat.

Joskus teininä häpesin sanoa kuukautiset. Joskus mä punastuin ja hikoilin aina kun ostin kuukautissuojia. Ajattelin olevani ällöttävä viikon ajan kerran kuussa. En häpeä enkä ajattele niin enää. Olen itsekin hävennyt puhua rahasta ja tiedän, että moni ei uskalla vaatia itselleen samasta työstä samaa palkkiota, mitä miespuolinen kollega saa. En häpeä enää. Mä en halua, että meidän lapset joutuvat koskaan kokemaan häpeää naiseutensa vuoksi. Kiitos siis ihan kaikille, jotka rohkeasti puhuvat asioista ja rikkovat tabuja. Avoimuus on parasta, mitä me naiset voimme itsellemme ja toisillemme antaa.

Tämän vuoden naistenpäivän teemana on #BalanceForBetter, eli tasapaino. ”A gender-balanced boardroom, a gender-balanced government, gender-balanced media coverage, a gender-balance of employees, more gender-balance in wealth, gender-balanced sports coverage…” (lähde: internationalwomansday.com). 

Se on hieno teema. Olisi aivan älyttömän hienoa, jos eri sukupuolet olisivat tasapainoisesti edustettuna kaikissa eri yhteisöissä ja rooleissa kaikkialla maailmassa. Ei olisi naisvaltaisia ja miesvaltaisia aloja, ei olisi niin, että suurin osa maailman johtajista on  miehiä, ei olisi niin, että vain äidit hoitavat lapsia kotona. Ei todellakaan olisi niin, että 18 maassa maailmassa mies voi laillisesti estää naisen työssäkäynnin. Ei olisi avioliittoon pakotettuja 12-vuotiaita, eikä yhtään silvottua lasta lisää. Olisi myös ihan älyttömän tärkeää tunnustaa laajasti sukupuolten moninaisuus ja pyrkiä kohti tasa-arvoa ja ihmisoikeuksien toteutumista kaikkien maailman ihmisten kohdalla, eikä vain naisten. Sinne on vielä älyttömän pitkä matka, mutta joskus sinne päästään.

Maailma ja asenneilmapiiri muuttuu pala kerrallaan. Äitinä koen suurta vastuuta siitä, että opetan lapsilleni tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Aitoa tasa-arvoa, enkä näennäistä valikoivaa ”tasa-arvoa”, jota maailma on pullollaan. Sellaista ”kannatan tasa-arvoa, mutta..”  -”tasa-arvoa”.

Puhun asioista lapsille niiden oikeilla nimillä ja puhun erilaisista ihmisistä kaikista saman arvoisina. Käytän oikeita termejä ja keskusteluiden pohjana toimii fakta. Vanhemmuus on mulle oppimista joka päivä ja joka päivä saan hämmästyä siitä, miten fiksuja lapset ovat. Miten paljon he jo ymmärtävät ja ajattelevat ihan itse.

Viime vuonna kirjoitin naistenpäivänä meidän lapsista, että ”He eivät vielä tiedä mitä on feminismi, tai mihin sitä tarvitaan, mutta tulevat kyllä oppimaan sen. Toivon kovasti, että sitten kun he ovat aikuisia, tasa-arvo toteutuisi kaikilla elämän osa-alueilla, eikä feminismiä enää tarvittaisi yhtä kipeästi kuin tänä päivänä. Jotta todellinen tasa-arvo voi toteutua, on meidän kaikkien ihmisten yhteinen tehtävä ottaa selvää ja opetella asioita, niin kauas kunnes ne osataan kaikkialla.”

Nykyään he tietävät mitä on feminismi. Kuluneen vuoden aikana ollaan luettu monta kirjaa naisista ja naisten oikeuksista ja saavutuksista. Mitä enemmän lapset kasvavat, sitä enemmän me keskustellaan. Vanhemmuudessa yksi hienoimmista asioista on se, että saan kasvattaa seuraavaa sukupolvea. On mun käsissä, millaiset arvot ja asenteet lapsille opetan. Mulla on kaikki avaimet hallussa kasvattaa heistä tasa-arvoisempia kuin edellinen sukupolvi on. Mulla on se oikeus valita, että en jaa heille mitään mututuntumaa, vaan ajantasaista ja paikkansapitävää tietoa. Se on jokaisen vanhemman valtavan hieno oikeus, joka kannattaa käyttää.

Ihanaa naistenpäivää kaikille <3