Sukupuolisensitiivisyys, aihe johon en ole itse ottanut kovinkaan paljoa kantaa, mutta joka tuntuu olevan tapetilla usein. Viimeisin veto oli tietenkin Perussuomalaisten kieroutuneita vitsejä aiheuttanut lippiskampanja, joka kaikessa naurettavuudessaan oli ennenkaikkea surullinen. Se toi esiin sen, miten suuri ihmisjoukko meidän yhteiskunnassa on edelleen, joka ei ymmärrä sitä että kaikkia ei tarvitse tunkea samaan muottiin. Suuri joukko ihmisiä, jotka kaipaisivat oikeaa tietoa, ja kykyä nähdä sen oikean tiedon omien rajoittuneiden käsitystensä takaa.
Sukupuolisensitiivisyys ei tarkoita sukupuolten kieltämistä, sukupuolten välisten erojen kieltämistä, tai sukupuolettomuutta. Se tarkoittaa vain sitä, että tarjotaan kaikille yhtäläinen mahdollisuus toteuttaa itseään parhaaksi katsomallaan tavalla, vailla ennakko-odotuksia, oli sukupuoli sitten mikä hyvänsä. Sukupuolisensitiivisyys on itsemääräämisoikeutta. Se tarkoittaa sitä, että tyttöä ei pakoteta tekemään yleisesti tyttöjen juttuina pidettyjä asioita, tai pukeutumaan ”niinkuin tytöt pukeutuu”, ihan vaan koska hän on tyttö. Se ei tarkoita sitä, että tytölle ei voisi antaa tytön nimeä tai ostaa vaaleanpunaisia vaatteita. Se tarkoittaa sitä, että ihminen jolla on piirteitä molemmista sukupuolista, on ihan samanlainen ihminen kuin kaikki muutkin.
Meidän molemmilla lapsilla on prinsessanimet, siis ihan suoranaiset prinsessanimet. Toisen nimi tarkoittaa kruunua, ja hän on siitä järjettömän ylpeä. Toisen nimi tulee videopelin kauniilta prinsessalta. Me ei edes mietitty että haluttaisiin erityisesti antaa prinsessanimiä, huomattiin se vasta kun toimittaja huomautti tästä meille haastatellessaan meitä. Nimistä huolimatta, en ole koskaan olettanut että meidän tytöt tykkäisivät prinsessoista. En ole koskaan olettanut että he tykkäisivät edes omista nimistään, enkä myöskään loukkaantuisi jos he joskus haluaisivat vaihtaa nimekseen vaikka Havu tai Timo. Hehän nimeä kantavat, en minä.
Meidän perheelle sukupuolisensitiivisyys on itsestäänselvyys, ja uskoisin että se on sitä monille muillekin. Se on asia mitä ei tarvitse julistaa, tai mitä tulisi edes ajateltua. Sitä vaan arjessa yleensä ottaa huomioon sen, että jokainen on yksilö. En voi vaatia lasta tykkäämään barbeista koska itse tykkään, en halua tuputtaa hänelle Hello Kitty -suklaamunaa jos hän on mieltynyt Star Warsiin, enkä missään nimessä käske lapsen mennä leikkimään kotia jos hän haluaa kiipeillä. En myöskään estä lapsia nauttimasta tyttöydestään täysillä, tai tekemästä yleisesti tyttöjen juttuina pidettyjä juttuja. Meillä vietetään tyttöjen päiviä, lakataan kynsiä, shoppaillaan, tehdään kampauksia ja lauletaan prinssessalauluja. Ei siksi että meidän tytöt ovat tyttöjä, vaan siksi että he pitävät niistä asioista. Jos toinen lapsistamme olisi poika, tai vaikka interseksuaalinen, hänellä olisi ihan yhtäläinen oikeus haluta tehdä näitä asioita.
Se, miksi aiheen kuitenkin haluan tuoda esiin on että vielä löytyy se tietty prosentti ihmisistä jotka eivät ymmärrä. Jotka pitävät tasa-arvoa ”huuhaana” ja haluavat sulkea kaikki ihmiset tiettyihin muotteihin, joiden väliin ei mahdu mitään. Sukupuolisensitiivisyyden ideana ei ole tehdä naisista miehiä ja miehistä naisia, sen ideana on vaan tiedostaa se että kaikkien meidän ei tarvitse olla samanlaisia, mutta me kaikki ollaan silti ihan yhtä hyviä.
Mä en aio kieltää sitä faktaa etteikö olisi asioita joita edelleen pidetään yleisesti tyttöjen tai poikien juttuina. Varmasti aina tulee olemaan naistenlehtiä, omat pukukopit tytöille ja pojille, ja tampooneja jotka on naisille tehty, vaikka ainakin She’s the man -leffan mukaan auttavat myös nenäverenvuotoon. Silti kenenkään ei pitäisi edistää näitä ahtaita muotteja. Mä rakastaisin nähdä enemmän lelulehtiä joissa on poikia imuroimassa, tyttöjä leikkimässä turtleseilla ja ennenkaikkea kaikki lapset yhdessä tekemässä mitä hyvänsä, eikä niin että tyttöjen ja poikien jutut on eroteltu omille sivuilleen. Lapsille ei tarvitse opettaa niitä muotteja, mihin meidät on vielä kasvatettu.
Vaikka uskon, että monessa perheessä asia on niinkuin meillä: itsestäänselvyys, se ei silti ole sitä kaikille, eikä saisi olettaa että koko yhteiskunta on suvaitseva siksi että enemmistö on sitä. Mut tekee surulliseksi se, että vielä on ihmisiä, vanhempia, joille heidän omat lapsensa eivät uskalla kertoa olevansa esimerkiksi homoja tai että eivät tiedä kumpaa sukupuolta tuntevat olevansa. Jos mä olisin vielä 2010-luvulla tai tulevaisuudessa se vanhempi, jolle ei uskalleta kertoa, mä olisin tosi pettynyt itseeni. Nykyään kuitenkin on saatavilla tietoa vähän eri malliin kuin vaikka 20 vuotta sitten. Nykyään suvaitsemattomuutta ei voi mitenkään järjellä perustella hyväksyttäväksi.
Tänään telkkarista tulee Marja Hintikka Live jossa sama aihe on tapetilla. Toivottavasti se onnistuu herättämään lisää keskustelua, hyväksyntää ja ajatuksia.
Näkyykö sukupuolisensitiivisyys teillä kasvatuksessa tai arjessa? Mitä mieltä olette siitä että lapsia yritetään pakottaa tiettyihin sukupuolirooleihin?