Kuopus 10 kuukautta

05.12.2017

Koska huomenna juhlitaan 100-vuotiasta Suomea, juhlitaan meidän 10-kuukautista kuopusta yhden päivän etuajassa täällä blogissa! Vaikka hän ei vielä satavuotias tai kovin itsenäinen olekaan, niin kyllä tämä kymmenenkin kuukautta on hieno merkkipaalu joka ansaitsee ihan oman postauksensa.

Viimeisen kuukauden aikana hän on ottanut aivan hurjia harppauksia kommunikoinnissa, ja alkaa kyllä muistuttaa enemmän jo taaperoa kuin vauvaa. Hän höpöttää koko ajan, ja laskujeni mukaan sanavarastossa on tällä hetkellä 15 suomenkielistä sanaa, ja koko ajan tulee lisää. Nämä sanat on kaikki sellaisia jotka hän sanoo joka kerta kun on kyseisen asian kanssa tekemisissä (esim. näkee ankan, sanoo kvaak, antaa jotain: sanoo kiitti, tai siis ”tiitti”, laitetaan aamupuuroa: ”puuuuo”). Sen lisäksi hän yrittää tapailla meidän sanomia sanoja koko ajan perässä, ja hänellä on myös kaikkia omia hassuja äänteitä ja juttuja.

Reilu viikko sitten hän oppi osoittamaan sormella, ja sen jälkeen kommunikointi helpottui huomattavasti. Nyt hän osoittaa selkeästi sormella mitä haluaa, ja oikeastaan hän osoittaa kyllä kaikkea muutakin. Kirjasta hän osoittaa koiraa kun kysyy missä koira, ja vauvaa kun kysyy missä vauva. Ruotsinkielisiä sanoja on tällä hetkellä titta, pappa ja bebi, muut ovat suomeksi, mikä ei yllätä, kun kuitenkin se olen minä joka on tällä hetkellä hänen kanssaan kotona. Suomea siis kuuluu reippaasti enemmän.

Hän ymmärtää puhetta tosi hyvin jo, ja vaikka juttelisin Oton kanssa kahdestaan, tai vaikka isommille tytöille, hän bongailee meidän puheesta tuttuja sanoja. Jos vaikka tytöt kertovat että söivät päikyssä aamupalaksi puuroa niin hän saattaa sanoa puuuuuuuuo ja osoittelee kaappia jossa puuro on. Tai jos kerron Otolle vaikka että Nova vilkutti metrossa jollekin tyypille, niin hän saattaa vilkuttaa sitten uudelleen, kun bongasi tutun sanan. Aina kun sanotaan illalla Otolle ”hyvää yötä” ennen iltamaitoa, hän vilkuttaa, ja usein kun sanon ”Mummu” hän etsii mun puhelimen, koska mummulle pitää soittaa videopuhelu.

Hän rakastaa musiikkia ja musisoimista, ja lempparijuttuja onkin rummuttaa eri esineitä, ja hakata palikoita/legoja/mitä vaan mistä lähtee ääntä toisiinsa, ja tanssia musiikin tahdissa. Hän tykkää myös rikkoa isompien rakentamia lego/palikkatorneja, leikkiä autoilla, järjestellä tavaroita laatikosta toiseen ja purkaa kirjahyllyä. Kirjojen lukeminen on edelleen myös ihan mielipuuhaa, ja parasta just nyt on osoitella kirjasta kaikkea ja päästää kysyvä äännähdys, jotta lukija kertoo mikä juttu on kyseessä.

Hän seisoo jo tosi reippaasti ilman tukea, ja nyt ei enää mene heti alas kun huomaa seisovansa ilman tukea. Silti hän seisoo vielä enemmän tukea vasten kuin ilman. Hän on tällä viikolla alkanut nousemaan myös seisomaan ilman tukea varovasti, mutta ei vielä onnistu joka kerta. Muutama askel ilman tukea on otettu myös huomaamatta, mutta muuten kävelee vielä tukea vasten. Puhelimella olen saanut napattua kuvia missä hän seisoskelee ilman tukea, mutta silloin kun kuvasin nämä kuvat niin ei tietenkään hän halunnut seistä ilman tukea, haha. Mutta eipä tässä kiire ole todellakaan, hän lähtee sitten liikkeelle kunnolla, kun on siihen täysin valmis.

Nyt kymmenen kuukauden iässä saadaan aloittaa hapanmaitotuotteet, ja ajattelinkin tänään ostaa huomista varten jo kaappiin valmiiksi raejuustoa ja maustamatonta jugurttia tai rahkaa. Kymppikuinen syö reippaasti ihan itse kaikkea mahdollista sormiruokaa, ja pääosin samaa ruokaa kuin me, mutta ilman suolaa. Pian siis myös maitotuotteiden kanssa, kunhan ollaan ensin kokeiltu noilla hapanmaitotuotteilla ja todettu että niistä ei tule oireita. Hän harjoittelee jo lusikalla syömistä ihan itse, ja maistelee rohkeasti kaikkea. Välillä ruuat lentävät tahallaan joka puolelle, mutta yleensä hän syö tosi nätisti.

Rinnalla hän käy edelleen omassa tahdissaan, selkeästi nykyään päivisin jo vähän harvemmin, mutta yöllä syödään edelleen yhtä tiheästi kuin ennenkin. Mä varmaan alan tuossa 1v iän kynnyksellä sitten kokeilemaan, jos alkaisi onnistua nukkuminen ilman yöimetyksiä, mutta vielä ei ole kiire kun jaksan itse ihan hyvin. Ja ihan mennään neidin omassa tahdissa, tärkeintä on että vauvelilla on hyvä olla.

Hän rakastaa vauvakavereita, ja muita lapsia, ja touhuaa toisten kanssa aina aivan innoissaan. Lisäksi hän tykkää höpötellä ihan kaikille muillekin, ja tänäänkin metrossa esitteli mun avaimia ja juomapulloa kaikille kanssamatkustajille innoissaan, ja vilkutteli. Hän taitaa olla sellainen sosiaalinen pölöttäjä niinkuin äitinsäkin.

KÄÄK, huomenna me laitetaan joulukuusi olkkariin ja mä odotan innolla mitä kuopus tykkää joulukuusesta (tai joulukuudesta niinkuin meidän isommat tytöt aina vahingossa sanoo). En enää edes muista miten meillä on sujunut kuusen kanssa kahden aiemman kanssa vauva-aikana, pitää käydä vakoilemassa postauksista.

Paljon onnea meidän kymppikuiselle ihanalle rakkaalle höpönassulle <3