Vauva 8 kuukautta – kävelyä kärryn kanssa ja eka sana

11.04.2022

Kuukausi sitten vauva oppi paljon taitoja kerralla (taputus, vilkutus, konttausasento, seisomaan nouseminen, istumaan nouseminen ym.) ja sama tahti on vaan jatkunut. Ennen 8kk-päivää hän lähti kävelemään varovasti kävelykärryn kanssa ja kävelee muutenkin tukia vasten täällä jo sujuvasti. Hän ei edelleenkään juuri konttaa eteenpäin muutamaa ”askelta” enempää ja muutenkin pyrkii lähinnä seisomaan/kävelemään mieluummin. Mutta saa nähdä tuleeko se konttaaminenkin sieltä vielä myöhemmin. Nyt näyttää siltä, että meidän kylppärin viemäri on sen verran houkutteleva (ja keskellä lattiaa kaikkien tukien ulottumattomissa), että se on muutaman kerran houkutellut konttaamaan eteenpäin. Taito kontata kyllä on siellä, mutta kiinnostusta ei juurikaan.

Hän ei myöskään edelleenkään ole mitenkään ihan älyttömän nopea, mikä on ihanaa. Ei olla vielä full on tuholaismodessa, vaan vielä saa istuskella rauhassakin ja juoda vaikka kahvin kuumana, kun hän saattaa viihtyä saman puuhan parissa pitkiäkin aikoja keskittyen. Lempparileikki on esimerkiksi puisten leikkiruokien tutkiminen. Antaa hänelle vaan laatikollisen ruokia eteen, niin hän tutkii ja tyhjentää sitä yksi kerrallaan ja viihtyy sen parissa vaikka puoli tuntia.

Meidän nelonen on ollut jokeltelemaan oppimisen ja jonkinlaisen alkuinnostuksen jälkeen vähän hiljaisempi kuin siskonsa. Hänellä on ollut aina sellaisia yksittäisiä hölinäpäiviä kun hän innostuu juttelemaan, mutta muuten on ollut vähän hiljaisempi tapaus. Siksi oltiinkin ihan todella yllättyneitä, kun hän eilen yhtäkkiä alkoi toistelemaan ”äitä”. Hän on ollut just tällainen vauva, jonka taidot vaan tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta ihan yhtäkkiä. Äitän lisäksi hän on tänään toistellut myös ”päppäppä” ja ”pappappa”, ajatteli ilmeisesti, että isille tulee paha mieli jos hän vaan hokee pelkkää äitiä. Ihanaa kuunnella hänen höpinää, se on oikeasti niin parasta kun vauva alkaa toistella sanoja ja pikkuhiljaa alkaa saada pientä vihiä siitä mitä siellä pienessä suloisessa päässä oikein liikkuu. Ei sitä tiedä jos hän onkin nyt muuttunut pulinavauvaksi ja meillä ei enää hiljaisia hetkiä tule.

Vaikka muuten vauva kehittyy hurjaa vauhtia, liikkuu ja höpöttää, niin yhdessä jutussa hän etenee varsin verkkaisesti. Hampaita ei ole vieläkään yhtään, vaikka ikää on jo yli 8 kuukautta (toki korjattua ikää vasta 7 kuukautta). Mutta onneksi edelleen syöminen ja kaikki muukin onnistuu ihan hyvin ilman hampaitakin. Saapa nähdä milloin ne sieltä tulevat. Edelleen meillä on vähintään kerran-pari viikossa sellaisia päiviä tai öitä, että ollaan ihan varmoja, että no nyt sen on pakko olla ne hampaat. Mutta ei, ei vieläkään. Hän tekee hampaita pitkään ja hartaasti. Mutta hei positiivista: ainakaan hän ei pure mua, eikä tarvitse vielä muistaa hampaiden pesua, kun ei näy vieläkään edes pieniä hampaan alkuja. Kaikki aikanaan, ei sitä joka asiassa tarvitse kiirehtiä.

Hän on ihan mahtava persoona ja koko ajan enemmän ja enemmän mukana meidän koko perheen puuhissa ja sisarusten leikeissä. Niin hauska seurata sisarusten meininkiä yhdessä.

Unihommat ei ole meillä muuten muuttuneet, mutta nykyään iltaisin vauva jää itsekseen nukkumaan pinnasänkyyn kun olen hänet nukuttanut. Ja meillä on nykyään iltaisin muutama tunti kahdenkeskistä aikaa Oton kanssa. Muutos sujui oikeastaan melko helposti, vaikkakin toisina iltoina nukuttaminen kestää jonkin aikaa. Ei kuitenkaan aiota kiirehtiä tässä. Vauvan ei tarvitse vielä oppia nukahtamaan itsenäisesti vaan edetään pikkuhiljaa kaikessa rauhassa. Päikkäreitä hän nukkuu edelleen kahdet tai kolmet päivässä, riippuen päivän puuhista. Jos jotkut päikkärit jää pois, niin ne on yleensä ne päivän viimeiset.

Nyt on takana kaksi kolmasosaa vauvavuodesta ja hirveän nopeasti on kyllä mennyt taas. Ihan vasta me kannettiin pikkuruinen vastasyntynyt kotiin ja nyt hän jo sanoo äitä. Ei tähän voi ikinä tottua miten käsittämätöntä vauhtia se aika vaan menee. Tiedän, että 1v-synttäreihin on vielä monta kuukautta, mutta silti tuntuu, että ne on jo ihan liian lähellä. En ole vielä valmis luopumaan vauvan tuoksusta! Mutta ei tietenkään pidä hypätä asioiden edelle. Meillä on vielä monta kuukautta vauvavuotta jäljellä ihanan pikkuisen kanssa.

Ja toki vauvavuoden jälkeen on vähintään yhtä mahtavia seikkailuja luvassa taaperon kanssa. Ja eihän se muutos vauvasta taaperoksi käy yhdessä yössä – vaan on soljuvaa. Mutta kyllä te muut mun kaltaiset ikuiset vauvakuumeilijat tiedätte miten haikea se ajatus on, että kohta perheessä ei enää olekaan vauvaa. Se tuntuu haikealta, vaikka kuinka rakastaisi kaikkia muitakin ikävaiheita ihan yhtä lailla ja nauttisi niistäkin. Onneksi somesta olen oppinut, että en ole näiden tunteiden kanssa yksin vaan meitä on monia.

Onnea meidän ihana tyyppi kahdeksan kuukautta <3 


Lapsen puheen kehityksen tukeminen

19.06.2019

Pidettiin tuossa keväällä mun ystävän Kokit ja potit -blogin Hannele Hyvärisen kanssa instassa Q&A lapsen puheen kehityksestä, joka oli aivan älyttömän suosittu. Saatiin siitä valtavasti positiivista palautetta, ja sen kunniaksi päätettiin jatkaa aiheesta vielä blogipostauksen verran. Hannele on toki loistava ruokabloggaaja, mutta sen lisäksi hän on myös koulutukseltaan puheterapeutti, joka työskentelee erilaisten puheen ja kielen haasteiden kanssa.

Koska monissa perheissä puhumaan oppiminen tai erilaiset puheen tuoton tai ymmärtämisen haasteet ovat juuri tälläkin hetkellä ajankohtaisia, me päätettiin Hannelen kanssa yhdessä jakaa toimivat vinkit lapsen puheen kehityksen tukemiseen arjessa. Ja aina ei tarvitse olla edes mitään haasteita, näillä konkreettisilla vinkeillä jokaisen lapsen puheen kehitystä on helppo tukea pienestä asti ja ehkä myös ehkäistä joitakin mahdollisia tulevaisuuden haasteita. Kaikkeen ei voi omalla toiminnalla vanhempi vaikuttaa, mutta joihinkin asioihin voi.

HANNELEN 5 VINKKIÄ

1. LUE KIRJOJA

”Lukeminen kannattaa aina” on sanontana kulunut, mutta turhaan sitä ei ole toisteltu. Kirjojen lukeminen lapsella on yksi helpoimmista tavoista lisätä lapsen kuuleman kielen määrää – ja laatua.

Eikä kyse ole mistään pikkujutusta: lapsen ympärillä olevien aikuisten käyttämän, lapselle suunnatun kielen määrä ja laatu ovat keskeisessä asiassa lapsen kielen kehityksessä. Lapsi oppii kielen kokemuksista ja vuorovaikutuksessa – kirjojen parissa molemmat tulevat kuin itsestään.

Vanha kunnon iltasatu on ihan tosi hyvä tapa rauhoittua päivän päätteeksi, olla lähekkäin ja heittäytyä sadun hurmaan. Ajatella mitä kaikkea kirjojen kautta voi kokea: Viidakkoseikkailuja! Pelottavia hetkiä mörköluolassa! Suuria tunteita, ihan samanlaisia kuin arjessa! Samalla opitaan yksisarvisen söpöysmerkeistä tai erilaisista tavoista ajatella ja elää.

Olen kirjoittanut muutama vuosi sitten 10 syytä lukea lapselle –vihkosen, josta löydät lisää syitä tarttua kirjaan. Löydät sen täältä.

2. NÄE LAPSI LUOVANA ONGELMANRATKAISIJANA

Eikö olekin aika tuttu tilanne, että vanhempi nostaa pudonneen lusikan melkein jo ennen kuin se kilahtaa lattialle. Tai jätskipakettia lasten katsoessa avaava aikuinen nappaa sakset laatikosta sanomatta sanaakaan, jos näppivoimat eivät riitä.

Joskus elämän huiskeessa molemmat tapaukset ovat arjen sujuvuuden kannalta ainoita mahdollisia tapoja päästä päivä iltaan. Toisena hetkenä, kun voimia on enemmän, asiaa voi pysähtyä miettimään uudelta kannalta: Nämähän ovat loistavia vuorovaikutus- ja kielen oppimisen tilanteita!

Entä jos jumissa olevaa jätskipakettia avatessa ihmettelisi lapselle ääneen, että mistä tämä oikein aukeaa. Tai miten ihmeessä me saataisiin tämä auki. Luultavasti lapsi, ainakin ajan kanssa, alkaisi ideoida ratkaisuja tilanteeseen: repäise tuosta, haetaan sakset, leikataan se kahtia tai syödään se myöhemmin (hah, no ei sentään).

Tai entä jos aikuinen jaksaisi odottaa pienen hetken, että lattialle lusikan pudottanut lapsi tekee aloitteen. Ehkä katsoo aikuista tai lusikkaa, ehkä kiljahtaa tai karjuu kuin leijona – kommunikaatiota yhtä kaikki.

Kun lapsen näkee luovana ongelmanratkaisijana, lapsen kielellisen ajattelun ja mielikuvituksen kehitys saa vauhtia. Tärkeää tietysti on muistaa, että kun lapsi tarvitsee aikuisen apua, tarpeeseen tulee vastata. Kun aikuinen huomioi lempeästi lapsen avuntarpeen, lapsi kokee olevansa huomioitu ja turvassa, ja tilaa luovuudelle ja ongelmanratkaisuille on.

3. KERRO ENEMMÄN, KYSY VÄHEMMÄN

Aikuisilla on usein ihana, ja tosi tärkeä, tapa kysyä lapselta vaikkapa hoitopäivän jälkeen, mitä lapsi on tehnyt ja syönyt tai kenen kassa hän on leikkinyt. Pidä tavasta kiinni! Kuulumisten vaihtaminen on hirmuisen tärkeää.

Kerro samalla omista kuulumisistasi: mikä tänään töissä tai kotona on sujunut, mikä harmitti tai miltä ystävältä tullut viesti tuntui. Näin lapsi kuulee aikuisen ajatuksia ja mielipiteitä.

Kerro enemmän, kysy vähemmän –teemaa voi toteuttaa vaikka myös kirjoja pienelle lapselle lukiessa. Usein aikuisten tulee osoiteltua kuvia ja kysyttyä ”mikä tuo on?” Kysyminen on tietysti ihan ok, mutta jos aikuinen kertoisi vaikka joka toisesta kuvasta itse useammalla sanalla, saisi lapsi mallia kielen laajentamisesta. Kokeile!

4. KIELELLISTÄ YMPÄRISTÖÄ, AJATUKSIASI, MAAILMANKUVAASI JA TUNTEITASI

Väliotsikko kertoo kaiken olennaisen, ja samaisesta asiasta on puhuttu aiemminkin tässä postauksessa. Lapsen kanssa jutteleminen, omien ja lasten tunteiden ja ajatusten ja ympäristön asioiden ääneen sanominen on aivan valtavan tärkeää. Se on lapsen kielenkehityksen tukemisen ydin.

Pienelle lapselle nimetään yksittäisiä asioita: auto, pilvi, katupöly, päivänkakkara ja nenäkarva. Vähän isommalle lapselle sanojen ympärille liitetään kuvailevia sanoja: iso punainen auto, ihan kamalan synkkä pilvi, ärsyttävä katupöly, ihana päivänkakkara tai hassu nenäkarva.

Kun lapsi alkaa jo itse tuottaa kieltä, voidaan laajentaa lisää. Samalla voidaan pohtia, kuka tykkää päivänkakkaroista tai millaisen auton mummi haluaisi, jos voittaisi lotossa.

5. LAULA LAPSEN KANSSA

Laulaminen ja rytmikäs loruttelu on vanhan kansan tapa leikkiä lasten kanssa. Miten viisas vanha kansa! Laulaessa sanojen rytmi toistuu aina samanlaisena puhujasta ja murteesta riippumatta, joten se on lapsen helppo kuulla ja muistaa.

Laulaminen kehittää mm. kuulomuistia ja äänenpainojen erottelua, jotka taas ovat tärkeitä kielellisiä osataitoja vaikkapa keskusteltaessa. Ja ennen kaikkea: yhdessä laulaminen on ihan superhauskaa!

Kiitos Hannelelle aivan loistavista vinkeistä! Mä itse tunnistan juuri tuon, että mulla on tapana kysellä kauheasti lapsilta. Kerron kyllä omia kuulumisia laajastikin, mutta paljon tulee myös kyseltyä heiltä, etenkin taaperolta. Olen kokeillut viime aikoina sitä, että olen kysynyt taaperolta ”Miltä tämä tuntuu sinusta” tai ”Mitä ajattelet tästä?” sen sijaan, että kysyisin, että ”Onko kivaa?” tai ”Tykkäätkö tästä?”. Silloin on jäänyt myös enemmän tilaa hänelle kertoa omin sanoin sen sijaan, että vastaisi vaan ”joo” mun valmiiseen kysymykseen. Ja miten ihania vastauksia sieltä on tullut! On selvinnyt mm. että ”Äiti minua jännittää tämä karuselli!”.

Me tykätään koko perhe lukea yhdessä ja itsekseen tosi paljon, siitä saan olla kiitollinen. Kaikkia ei lukeminen innosta, mutta siihen motivoimiseen on monia keinoja. Jos lapsi on vielä tosi pieni, voi vaikka vaan ihmetellä kirjan kuvia ja tapahtumia sen sijaan, että yrittäisi heti ensin lukea ääneen koko tarinaa. Sitten kun kirjat tuntuvat kivalta, niitä voi alkaa lukemaan ”kunnolla”. Ihmettelyä ja analysointia ei silti kannata unohtaa ainakaan mun kokemuksella. Lapsen omat huomiot kirjasta ja kuvista ovat just niitä kaikkein hauskimpia.

Isompia lapsia on helppo motivoida lukemaan yhdessä aikuisen kanssa tai itsekseen esim. Äidin puheenvuoron Inarin loistavalla keksinnöllä lukuaika = pädi/puhelinaika. Eli niin kauan kuin lukee kirjaa, saa olla puhelimella tai pädillä. Olen huomannut Inarin instasta, että tämä toimii ihan älyttömän monella! Jos lapsi jaksaa lukea puoli tuntia kirjaa, hän saa olla puoli tuntia pädillä. Mahtavaa!

Kukaan ei jaksa kaikkina päivinä selittää joka ikistä asiaa juurta jaksain tai ihmetellä kaikkea tai antaa lapsen ratkaista kaikkia ongelmia turvallisesti ja hauskasti samalla oppien. Ja se on enemmän kuin fine. Mutta se, että pyrkii tukemaan lapsen puheenkehitystä mahdollisimman usein esimerkiksi näillä em. keinoilla, tukee myös omaa vanhemmuutta super hyvin. Mitä enemmän lapsi oppii ilmaisemaan itseään, sitä helpompaa hänen kanssaan on kommunikoida.


Kuopus 10 kuukautta

05.12.2017

Koska huomenna juhlitaan 100-vuotiasta Suomea, juhlitaan meidän 10-kuukautista kuopusta yhden päivän etuajassa täällä blogissa! Vaikka hän ei vielä satavuotias tai kovin itsenäinen olekaan, niin kyllä tämä kymmenenkin kuukautta on hieno merkkipaalu joka ansaitsee ihan oman postauksensa.

Viimeisen kuukauden aikana hän on ottanut aivan hurjia harppauksia kommunikoinnissa, ja alkaa kyllä muistuttaa enemmän jo taaperoa kuin vauvaa. Hän höpöttää koko ajan, ja laskujeni mukaan sanavarastossa on tällä hetkellä 15 suomenkielistä sanaa, ja koko ajan tulee lisää. Nämä sanat on kaikki sellaisia jotka hän sanoo joka kerta kun on kyseisen asian kanssa tekemisissä (esim. näkee ankan, sanoo kvaak, antaa jotain: sanoo kiitti, tai siis ”tiitti”, laitetaan aamupuuroa: ”puuuuo”). Sen lisäksi hän yrittää tapailla meidän sanomia sanoja koko ajan perässä, ja hänellä on myös kaikkia omia hassuja äänteitä ja juttuja.

Reilu viikko sitten hän oppi osoittamaan sormella, ja sen jälkeen kommunikointi helpottui huomattavasti. Nyt hän osoittaa selkeästi sormella mitä haluaa, ja oikeastaan hän osoittaa kyllä kaikkea muutakin. Kirjasta hän osoittaa koiraa kun kysyy missä koira, ja vauvaa kun kysyy missä vauva. Ruotsinkielisiä sanoja on tällä hetkellä titta, pappa ja bebi, muut ovat suomeksi, mikä ei yllätä, kun kuitenkin se olen minä joka on tällä hetkellä hänen kanssaan kotona. Suomea siis kuuluu reippaasti enemmän.

Hän ymmärtää puhetta tosi hyvin jo, ja vaikka juttelisin Oton kanssa kahdestaan, tai vaikka isommille tytöille, hän bongailee meidän puheesta tuttuja sanoja. Jos vaikka tytöt kertovat että söivät päikyssä aamupalaksi puuroa niin hän saattaa sanoa puuuuuuuuo ja osoittelee kaappia jossa puuro on. Tai jos kerron Otolle vaikka että Nova vilkutti metrossa jollekin tyypille, niin hän saattaa vilkuttaa sitten uudelleen, kun bongasi tutun sanan. Aina kun sanotaan illalla Otolle ”hyvää yötä” ennen iltamaitoa, hän vilkuttaa, ja usein kun sanon ”Mummu” hän etsii mun puhelimen, koska mummulle pitää soittaa videopuhelu.

Hän rakastaa musiikkia ja musisoimista, ja lempparijuttuja onkin rummuttaa eri esineitä, ja hakata palikoita/legoja/mitä vaan mistä lähtee ääntä toisiinsa, ja tanssia musiikin tahdissa. Hän tykkää myös rikkoa isompien rakentamia lego/palikkatorneja, leikkiä autoilla, järjestellä tavaroita laatikosta toiseen ja purkaa kirjahyllyä. Kirjojen lukeminen on edelleen myös ihan mielipuuhaa, ja parasta just nyt on osoitella kirjasta kaikkea ja päästää kysyvä äännähdys, jotta lukija kertoo mikä juttu on kyseessä.

Hän seisoo jo tosi reippaasti ilman tukea, ja nyt ei enää mene heti alas kun huomaa seisovansa ilman tukea. Silti hän seisoo vielä enemmän tukea vasten kuin ilman. Hän on tällä viikolla alkanut nousemaan myös seisomaan ilman tukea varovasti, mutta ei vielä onnistu joka kerta. Muutama askel ilman tukea on otettu myös huomaamatta, mutta muuten kävelee vielä tukea vasten. Puhelimella olen saanut napattua kuvia missä hän seisoskelee ilman tukea, mutta silloin kun kuvasin nämä kuvat niin ei tietenkään hän halunnut seistä ilman tukea, haha. Mutta eipä tässä kiire ole todellakaan, hän lähtee sitten liikkeelle kunnolla, kun on siihen täysin valmis.

Nyt kymmenen kuukauden iässä saadaan aloittaa hapanmaitotuotteet, ja ajattelinkin tänään ostaa huomista varten jo kaappiin valmiiksi raejuustoa ja maustamatonta jugurttia tai rahkaa. Kymppikuinen syö reippaasti ihan itse kaikkea mahdollista sormiruokaa, ja pääosin samaa ruokaa kuin me, mutta ilman suolaa. Pian siis myös maitotuotteiden kanssa, kunhan ollaan ensin kokeiltu noilla hapanmaitotuotteilla ja todettu että niistä ei tule oireita. Hän harjoittelee jo lusikalla syömistä ihan itse, ja maistelee rohkeasti kaikkea. Välillä ruuat lentävät tahallaan joka puolelle, mutta yleensä hän syö tosi nätisti.

Rinnalla hän käy edelleen omassa tahdissaan, selkeästi nykyään päivisin jo vähän harvemmin, mutta yöllä syödään edelleen yhtä tiheästi kuin ennenkin. Mä varmaan alan tuossa 1v iän kynnyksellä sitten kokeilemaan, jos alkaisi onnistua nukkuminen ilman yöimetyksiä, mutta vielä ei ole kiire kun jaksan itse ihan hyvin. Ja ihan mennään neidin omassa tahdissa, tärkeintä on että vauvelilla on hyvä olla.

Hän rakastaa vauvakavereita, ja muita lapsia, ja touhuaa toisten kanssa aina aivan innoissaan. Lisäksi hän tykkää höpötellä ihan kaikille muillekin, ja tänäänkin metrossa esitteli mun avaimia ja juomapulloa kaikille kanssamatkustajille innoissaan, ja vilkutteli. Hän taitaa olla sellainen sosiaalinen pölöttäjä niinkuin äitinsäkin.

KÄÄK, huomenna me laitetaan joulukuusi olkkariin ja mä odotan innolla mitä kuopus tykkää joulukuusesta (tai joulukuudesta niinkuin meidän isommat tytöt aina vahingossa sanoo). En enää edes muista miten meillä on sujunut kuusen kanssa kahden aiemman kanssa vauva-aikana, pitää käydä vakoilemassa postauksista.

Paljon onnea meidän kymppikuiselle ihanalle rakkaalle höpönassulle <3