Vaatekaapin puuttuvat palaset & vaatekaupat Jumbossa

12.10.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Jumbon kanssa.

Me asutaan sillä tavalla kivassa paikassa, että meiltä on melko lyhyt ajomatka useampaankin isoon kauppakeskukseen. Lasten kanssa kauppakeskukset ovat helppoja, sillä lapsille ei tarvitse topata hullua vaatemäärää, liikkuminen on esteetöntä ja helppoa ja kaikki tarvittava löytyy saman katon alta. Kauppakeskuksissa on kuitenkin suuria eroja toistensa välillä, ja meilläkin on ne meidän omat suosikit, jotka valitaan useimmin ylitse muiden. Yksi meidän perheen suosikeista on Vantaan Vantaanportissa (ei Tammistossa  kuten aiemmin luulin) sijaitseva Kauppakeskus Jumbo.

Lähes kaikki mun ”shoppailu” tapahtuu yhdessä lasten ja Oton kanssa. En oikeastaan edes muista, milloin olisin viimeksi käynyt ostamassa itselleni vaatteita yksin ja rauhassa. Ehkä joskus kun ollaan oltu reissussa Oton kanssa, eli vuosia sitten. Silloin kun etsin jotain itselleni, arvostan monipuolista valikoimaa, joka on helposti löydettävissä. Me suunnataan usein Jumboon, koska siellä on paljon kaikkea sekä lapsille että meille aikuisille, ja isot hypermarketit muiden kauppojen kanssa saman katon alla. Pyrin välttämään turhaa shoppailua ja heräteostoksia, ja ostamaan mieluummin tarpeeseen.

Varmasti siihen osittain vaikuttaa (positiivisesti) myös se, että shoppailu isolla porukalla lasten kanssa ei ole aina hirveän nautinnollista, vaan ennemmin tuloshakuista: sitä pyrkii löytämään mahdollisimman nopeasti juuri sen mitä tarvitsee, eikä yhtään mitään ylimääräistä, jotta pääsee nopeasti tekemään jotain lasten mielestä hauskempaa. Jumbossa on onneksi paljon kaikkea muutakin kivaa tekemistä kuin kaupoissa pyöriminen: useita hyviä ravintoloita, leikkipaikat ja lastenhoitohuone, sekä lapsia kiinnostavia kauppoja kuten BR-lelut ja GameStop. Silloin kun jotain tarvitsee ostaa, tehdäänkin usein niin, että ensin haetaan kaupasta se mitä tarvitaan, ja sitten palkitaan koko porukka tekemällä jotain hauskaa, kuten menemällä syömään yhdessä, tai katselemalla leluja BR-leluissa.

Jumbossa on suuri valikoima vaate- ja kenkäliikkeitä, joista löytyy laatua ja trendejä sopivassa suhteessa. Mä tykkään tehdä ostoksia Jumbossa esimerkiksi Stockmannilla ja Kekäleessä, joista saa sekä suomalaisia että eurooppalaisia lempivaatemerkkejä, kuten Makiaa, Samsoe & Samsoeta ja Filippa K:ta. Oton suosikkikauppoja on edellämainittujen lisäksi esimerkiksi Stadium, josta saa sporttimerkkejä. Myös lastenvaatteita on Jumbossa iso valikoima, ja se on yksi meidän vakkarikohteista silloin kun lapset tarvitsevat esimerkiksi uusia talvikenkiä tai kouluvaatteita. Jumbosta löytyvät kaikki ajankohtaiset vaateliikkeet niin lapsille kuin aikuisillekin.

Me ollaan käyty Oton kanssa muutaman kerran myös treffeillä Jumbossa, koska siellä on kivoja ravintoloita. Jumbosta löytyy esimerkiksi Fafa’s, Hangon makaronitehdas ja Classic American Diner.

Jumbossa on 120 liikettä saman katon alla, ja siksi siellä tuleekin juuri se fiilis, että sieltä löytyy varmasti kaikki mitä tarvitsee. Siellä on jopa 44 muodin liikettä, 26 kahvilaa ja ravintolaa, sekä tietty ilmainen pysäköinti, mikä on autolla liikuttaessa megaiso plussa keskustaan verrattuna.  Jumbon liikkeillä on yhtenäiset laajat aukioloajat, mikä myös miellyttää, koska on aina hankalaa jos liikkeiden aukioloajat poikkeavat paljon toisistaan, ja joutuu arpomaan että onkohan se auki vai eiköhän se ole.

Mä sain valita tässä kampanjan yhteydessä itselleni asukokonaisuuden Jumbon liikkeistä, ja luotin tietysti ostoksissa omiin suosikkiliikkeisiini. Valitsin ylleni Dr. Denimin Moxy -jeggingssit mustana, eli vaatekaapin kulmakiven, kuten muutama viikko sitten kirjoitinkin. Edelliset pari vuotta vanhat mustat jeggingssini olivat kuluneet toisesta polvesta reiälle, ja toisesta vaalean harmaiksi, joten oli jo aika hankkia uudet. Niiden kaveriksi löysin mielettömän upean Filippa K.n harmaan 100% villaneuleen, joka on todella lämmin ja miellyttävä päällä, eikä kutita. Vaatekaapissani oli aukko lämpimälle villaneuleelle, ja se on nyt täytetty. Valitsin klassisen harmaan värin ja poolokauluksen, sillä ne pitävät pintansa vuodesta toiseen, eivätkä ”mene pois muodista”. Ne ovat aina ajankohtaiset.

JUMBON FASHIONWEEK

Jumbossa alkaa ensi viikolla Jumbon Fashion Week-kampanja, joka huipentuu muotitapahtumaan Jumbossa lauantaina 20.10.
klo 12-16. Laulaja Krista Siegfrids kokoaa oman syysmalliston Jumbon liikkeiden muodin uutuuksista. Syysmallistosta järjestetään liikkuvia muotinäytöksiä Jumbossa lauantain 20.10. aikana. Krista myös esiintyy akustisesti Jumbon keskusaukion tapahtumalavalla lauantaina. Jos teillä siis esimerkiksi on syyslomailevia koululaisia ensi viikolla, niin siinäpä hauskaa tekemistä syyslomalaisille, lähteä katsomaan Krista Siegfriedsin esitystä, ja ostamaan vaikkapa talven toppakamppeet, jos ne vielä puuttuvat. Kannattaa seurata Jumboa somessa, FB:ssä tai Instagramissa, niin pysyy kärryillä tapahtumista ja tarjouksista.

Mitäs tykkäätte asukokonaisuudesta? Tykkäättekö te käydä Jumbossa ostoksilla? 


Vaatekaapin kulmakivet

03.10.2018

Multa on toivottu jo pitkään postausta mun vaatekaapin kulmakivistä, niistä vaatteista ja asusteista, jotka muodostavat perustan koko mun tyylille. Tässä se nyt tulee! Mulla on ne tietyt vaatteet, kengät ja laukut, joiden varaan rakennan koko mun lookin. Ne vaatteet, joihin kaikkea muuta on helppoa yhdistellä, ja jotka eivät mene pois muodista, vaan ovat aina ajattomia valintoja. Tässä tulee mun kaapin 20 kulmakiveä. Yleensä joku näistä kahdestakymmenestä löytyy aina mun päältä, jokaisesta asusta.

Osa näistä kulmakivistä on jo monta vuotta vanhoja, osa on hankittu käytettynä, pari on ihan uutta ostosta, joista vaan heti ”tuli” niitä kulmakiviä, ja jotkut olen ostanut useamman vuoden harkinnan jälkeen. Mikä tekee vaatekaapin kulmakiven? Mun mielestä ne vaatekaapin tärkeimmät osaset ovat niitä, jotka ovat viikottain käytössä, osa jopa päivittäin. Juuri niitä, joista jo ostohetkellä tietää, että ne tulevat olemaan kovassa käytössä pitkään, ehkä ikuisesti. Yritän panostaa laadukkaisiin juttuihin, jotka kestävät aikaa ja kulutusta, mutta joskus jokin ketju-kampekin voi muodostua kulmakiveksi, kuten mulla on joidenkin vaatteiden kanssa käynyt. Myös edullisesti voi löytää laadukasta, kunhan tsekkaa materiaalit tarkkaan.

Tiedän, että esimerkiksi kenkien pitäisi levätä aina joka toinen päivä vähintään, mutta kun ostan kengät – ostan niin ihanat kengät, että haluaisin pitää niitä ihan joka päivä. Vaadin vaatekaapin kulmakiviltä paljon, joskus liikaakin. Nämä esiteltävät vaatteet ja asusteet ovat kuitenkin kaikki sellaisia, jotka ovat kestäneet kovaa kulutusta ja mun liian kovia vaatimuksia jatkuvassa käytössä. Yritän myös huoltaa kaikkia vaatteita, kenkiä, laukkuja ja asusteitani rakkaudella ja hyvin, silloin kun ne lepäävät.

1. Adidaksen untuvatakki

Tämän makuupussitakin ostin vuosi sitten, ja odotan jo innolla, että pääsen verhoutumaan siihen taas talven ajan. Se on aivan uskomattoman lämmin ja mukava, ja sen kanssa ei tule ikinä kylmä, vaikka olisi 25 astetta pakkasta. Sen kanssa voi pukeutua yhtä hyvin mekkoon kuin farkkuihinkin, eikä tarvitse stressata toppahousuista. Päädyin Addun untuvaan pitkän harkinnan jälkeen, koska se on ulkopuolisen toimijan sertifioimasta untuvasta valmistettu (linkissä lisää tietoa). Untuvatakki maksoi muistaakseni n. 200 euroa, ja on hinta-laatusuhteeltaan loistava.

2. Lindexin tekonahkatakki

Sain tämän tekonahkatakin itselleni käytettynä mallikappaleena, ja se on palvellut loistavasti. Biker-takki on ollut mun vaatekaapin kulmakivi 16-vuotiaasta asti, ja uskon vahvasti, että tulee olemaan hamaan tulevaisuuteen saakka. Tämä ei ole sama takki, kuin se jonka 16-vuotiaana ostin, mutta tismalleen sama malli.

3. Levis 501 Skinny -farkut

Nämä farkut sain Elloksen kampanjan yhteydessä, ja  ne ovat osoittautuneet super hyviksi! Klassikot on aina jees. Mom Jeans -malli on ajankohtainen, ja uskon, että mun kannattaa säästää  nämä farkut mummoikään asti vaikka eivät mulle ikuisesti mahtuisikaan: veikkaan että meidän minityypit tulevat teini-iässä tappelemaan näistä (tai sitten joskus, kun 501:t taas tauon jälkeen tulevat uudelleen muotiin).

4. Mustat farkkujeggingssit

No nämä! Nyt ihan rehellisesti, käsi ylös kenen kaapista ei löydy mustia farkkujeggingssejä? Jos joku on vaatekaapin kulmakivi niin ne on kyllä nämä. Mulla on ollut Ginan Mollyt viimeiset pari vuotta, sitä ennen oli Dr. Denimejä. Suurin ongelma mulla on se, että konttaan aina lasten kanssa lattialla leikkimässä, ja polvet kuluvat aina puhki jossain vaiheessa, ihan sama mikä malli on kyseessä. Mutta mustat farkkujeggingssit on oltava, ne on ehkä vaatekaapin monipuolisimmat pöksyt.

5. R-collection Oulu-college

Otto antoi mulle joululahjaksi tämän ihanan harmaan collegen, joka muistuttaa mun nuoruusvuosista ja rakkaista ihmisistä. Mä puen tämän aina päälle kun me lähdetään ajamaan Ouluun, paitsi viime kesänä, kun oli ihan älytön helle. Toki pidän tätä usein kotonakin. R-Collectionin vaatteet valmistetaan Suomessa, Suomessa kudotusta kankaasta. Mun Oulu-paidan chenillebrodeeraus on Kajaanissa tehty.

6. Makian raidallinen t-paita

Meidän koko perheeltä löytyy tämä sama raitapaita, taaperosta Ottoon. T-paidoissa alkavat helposti kiertää saumat, ja silloin paita muuttuu kulahtaneeksi ja käyttökelvottomaksi. Makian teepat kestävät jatkuvaa pesua ja käyttöä ilman että saumat alkavat kiertää.

7. JC Ruutupaita

Ostin tämän ruutupaidan v. 2014 Tukholman reissulla, ja se on ollut kovassa käytössä siitä asti. Aina välillä se unohtuu muutamaksi kuukaudeksi kaappiin, mutta sitten taas muistan sen ja käytän sitä tauotta. Ruutupaita on aina ajankohtainen klassikko, joka muuntuu eri tavoin yhdistelemällä vaikka ja mihin.

8. H&M Farkkupaita

Ruutupaidan lisäksi toinen klassikko on farkkupaita. Se on ajaton, ja ihan samalla tavalla muuntautumiskykyinen. H&M:n farkkupaita on muistaakseni vuodelta 2015, ja edelleen mulla käytössä. Ihan niinkuin nahkatakkikin, mun kaapista on löytynyt aina farkkupaita teinivuosista saakka.

9. Kenzo Tiikericollege

Haaveilin Kenzon tiikericollegesta pari vuotta, ja Otto antoi sen mulle synttärilahjaksi viime vuonna. Se on mun rakas lemppari, jota pidän ainakin kerran tai kaksi joka viikko. Se sopii kaiken kanssa, ja kestää mahtavasti. Kulumaa ei näy missään. Yhtenä viikkona säikähdin, kun lapset olivat laittaneet märän pyyhkeen collegen päälle pyykkikoriin, enkä ollut huomannut. College-paita alkoi haista sellaiselle märän ummehtuneelle, eikä haju lähtenyt tavallisessa pesussa. Mä tein miedon etikka-vesiliuoksen ja liotin paitaa puoli tuntia, ja pesin sen jälkeen normaalisti. Onneksi haju lähti, olin niin helpottunut!

10. Zaran musta smokkimekko

Tämä on yksi niistä vaatteista, joita olen ostanut tänä syksynä. En kehtaa edes kertoa kuinka paljon olen käyttänyt tätä mekkoa siitä lähtien kun sen ostin. PALJON! Se on vaan niin mukava, söpö, kaunis, ihana. Käytän sitä useamman kerran viikossa.

11. Ivana Helsinki papukaijamekko

Sain tämän mekon kesällä kaupallisen kampanjan yhteydessä, ja se on sellainen mun vaatekaapin jalokivi. Niin kaunis, erilainen, herkkä ja ihana. Säästän sitä spesiaalitilaisuuksia varten, ja tulen iloiseksi aina kun näen sen kaapissa.

12. Musta a-linjainen hame

Tämä hame onkin päässyt esille jo kolme asua samasta hameesta -postauksessa. Se on musta, aivan tavallinen hame, jota on helppo yhdistellä melkein mihin tahansa.

13. Samsoe & Samsoe -neule

Ostin tämän puuvillaneuleen viime keväänä kirppikseltä, ja se on ollut siitä asti mulla kovassa käytössä. Se on laadukas ja ihanan ohut. Sopii hyvin niin hameiden kuin farkkujenkin kanssa.

14. Gucci GG-vyö

Tämä kapea musta GG-vyö on ihana kaveri, shortseille farkuille ja hameille. Käytän sitä monissa erilaisissa asuissa, ja rakastan sitä. Haaveilin siitäkin pitkään, ja se on ollut juuri niin kovassa käytössä kuin etukäteen ajattelin.

15. Gucci GG Marmont -laukku

Vaatekaappini kaikkein uusin kulmakivi, joka on todellinen kulmakivien kulmakivi. Siitä löytyy tarkempi postaus TÄÄLTÄ.

16. Maiharit

Maiharit ovat yksi niistä vaatekaapin klassikoista, ja nämä mun bling bling -maiharit ovat sellainen mun näköinen valinta. Vähän kreisit, vähän överit. Piristävät tavallisenakin päivänä, ja ovat loistava kaveri niin pörröneuleille, herkille kukkamekoille kuin farkuillekin.

17. Coachin Bleeker Preston -laukku

Häämatkallamme v. 2014 ostettu arkilaukku, joka on toiminut hoitolaukkuna ja työlaukkuna, ja ollut lähes päivittäisessä käytössä reilun neljän vuoden ajan. Kun mä sanon, että haluan ostaa laukkuja jotka kestävät ikuisesti, tarkoitan juuri tällaisia laukkuja. Mun Coachin laukku on edelleen tismalleen kuin uusi, vaikka se on kokenut välillä todella kovia: pyörinyt vaunujen alakorissa hiekkalelujen, hiekan ja pikkukivien kanssa, saanut sisäänsä pari vuotanutta sosepussia ja muuta mukavaa. Se vaan kestää ja kestää, toki huollan ja puhdistan sitä aina asianmukaisesti.

18. Vansin Old Skool -tennarit

Viime keväänä ostetut klassikkotennarit, jotka meiltä löytyy koko perheeltä. Maihareiden kanssa mun kaikkein käytetyimmät kengät. Rennot ja mukavat, yksinkertaisen mustavalkoiset, joten sopivat moneen kuosiin ja väriin.

19. Metsolan harmaa merinovillapipo

Sain tämän laadukkaan suomalaisen merinovillapipon Metsolalta, ja siitä tuli heti mun lemppari. Se on lämmin, pitää hyvin tuulta ja on malliltaan ajaton. Ihan super ihana pipo, joka mätsää myös meidän isojen tyttöjen Metsolan merinopipoihin, jotka ostin heille viime vuonna.

20. Makia musta merinovillahuivi

Tämäkin on Otolta saatu joululahja. Sain Makian huivin pari vuotta sitten jouluna, ja se on edelleen aivan ihanan pehmeä ja lemppari. Musta huivi kestää aikaa ja trendien vaihtelua arvokkaasti, ja näyttää vuodesta toiseen yhtä hyvältä. Huivi on ihanan lämmin.

Siinä tuli ehdottomasti 20 mun vaatekaapin tärkeintä juttua. Paljon on kaikkea muutakin siinä ympärillä, mutta jos lähden miettimään mun vaatteita, nuo on ne 20 jotka mulla tulee ensimmäisenä mieleen.

Mitkä on sun vaatekaapin kulmakiviä? Mitkä on sun omat lempivaatteet tai asusteet sun kaapista? Mitä mun kaapista vielä puuttuu?


Kolme asua syksyyn | Vyölaukku, klassikkofarkut & syksyn värit

10.09.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen kanssa.

Pääsin syksyn kunniaksi tutkailemaan kamppiksen merkeissä Sokoksen pukeutumisvalikoimaa, ja valitsin sieltä kuvauslainaan kolme eri asua, jotka mun mielestä sopivat syksyyn. Sokoksella on monipuolinen valikoima merkkejä ja katumuotia, ja mulle iski osastolla kierrellessä ihan jäätävä valinnan vaikeus. Olisin voinut kuvata vaikka kymmenen asua, mutta sain sitten lemppareita karsittua näihin kolmeen. Sellainen pieni probleema tässä iski, että mun teki mieli ostaa itselleni kaikki mitä lainasin. Hauskinta oli se, että kun en ollut ostamassa mitään omaan kaappiini, uskalsin testata kaikkea sellaista, minkä normaalisti jättäisin ehkä vain rekkiin roikkumaan ”liian jännittävänä”. Ja löysinkin ehkä ihan uusia puolia omasta tyylistäni.

Sokoksen pukeutumisvalikoimassa on paljon tuttuja merkkejä, kuten Levi’s, Adidas Originals, Marimekko, Filippa K. ja Tiger of Sweden. Valikoimassa on juuri nyt paljon syksyn uutuuksia, ja  myös uusia merkkejä. Sokoksen pukeutumisosastolla on paljon myyjiä, jotka ovat valmiita auttamaan ja neuvomaan, mikäli apua tarvitsee. Toisaalta, siellä saa myös kierrellä ihan rauhassa ja katsella ja tutustua itse, jos tykkää enemmän tehdä niin. Me suomalaiset joskus säikähdetään palvelualttiutta, ja parasta onkin se, jos henkilökunta osaa lukea asiakasta, ja katsoa kuuluuko hän enemmän siihen tyyppiin, joka haluaa olla rauhassa, vai siihen, joka kaipaa opastusta ja neuvoja.

Ihan ekaksi mä törmäsin pukeutumisosastolle kävellessäni Adidaksen valikoimaan, ja sitä tutkiessa vierähti tovi. Lopulta valitsin ekaksi asuksi mielettömän siistit kukkakuvioiset leggingssit ja takin, sekä vyölaukun. Otolla on ollut vyölaukku jo meidän Kreikan reissusta asti, mutta tämä taisi olla mun eka kerta lapsuuden jälkeen, kun kokeilin tätä uudelleen muotiin tullutta asustetta. Adidas Originalsin nahkainen vyölaukku on niin siisti, simppeli ja en voi uskoa että sanon näin vyölaukusta, mutta myös tyylikäs. Tässsä asussa voisin hyvin lähteä lenkille, lasten kanssa ulos tai ihan mihin vaan. Sporttinen katumuoti on best! Tämä on varmasti yksi rohkeimmista asuista, joita olen koskaan sovittanut päälleni, ja mä tykkäsin siitä aivan super paljon!

Tokaksi mietin sellaista vähän enemmän töihin sopivaa asua, joka oikein huokuisi syksyä ja syksyn värejä. Mulle tänä syksynä ne tärkeimmät (ja aina mun huomion kiinnittävät) värit on olleet sinapin keltainen ja ruosteen oranssi. Ja tietenkin niitä päätyi sitten myös tähän asuun. Valitsin Soyaconseptin sinapin keltaisen t-paidan, Noisy Mayn mustat rennot housut valkoisilla raidoilla, sekä upean YASin ruosteen oranssin neuleen, joka mun mielestä kruunaa koko asun. Asustin tämän vielä Tommy Hilfigerin simppelillä mustalla pikkulaukulla, joka sopi siihen mielestäni tosi kivasti.

Viimeinen asu oli hyvin simppeli, niin kuin mun tyyli on usein muutenkin: farkut ja t-paita. Mutta ei mitkä tahansa farkut, vaan Leviksen 501-klassikot ihan törkeän siisteillä logoraidoilla, sekä saman merkin klassikko t-paita, joka löytyy meillä esikoisen ja kuopuksen kaapista, mutta ei multa itseltäni (vielä). Ensin yritin miettiä jotain monimutkaisempaa asua, mutta kun teemana oli itsensä löytäminen, mä pohdin, että mikä olisikaan enemmän mun näköinen asu kuin juuri tämä simppeli yhdistelmä. No ei mikään! Farkuissa ja t-paidassa tunsin olon rennoksi omaksi itsekseni.

Mä rakastan testailla asuja, jotka voivat olla täysin erilaisia keskenään. Vähän niin kuin nämäkin kolme asua. Olen aina ollut sellainen, että en pysty keskittymään vain yhteen tiettyyn tyyliin, koska rakastan niin paljon kokeilla uutta. Joskus ajattelin, että se oli ongelma. Että mulla ei ollut tyyliä, koska en näyttänyt aina tietynlaiselta. Mutta fakta on se, että jos käytät vaatteita, sinulla on oma tyyli. Ja tämä on just se mun tyyli, ja saan olla siitä ihan fiiliksissä ja ylpeä, vaikka se ei jonkun toisen silmää miellyttäisikään. Ei mun tarvitse keskittyä johonkin yhteen asiaan, vaan mä olen kokonaisuus, ja niin on myös mun tyyli.

Tämän postauksen kuvaaminen ja asujen suunnittelu oli ihana tyylileikki mulle, ja tämän jälkeen aion olla vieläkin rohkeampi pukeutuja! Askel askeleelta sitä uskaltaa olla ja löytää enemmän itsensä. Kiitos Sokokselle tästä kokemuksesta mun puolesta. Mä suosittelen ehdottomasti tutustumaan Sokoksen vaatevalikoimaan tänä syksynä, sieltä voi löytää vaikka mitä ihanaa.

Mikä asuista oli sun suosikki?