Ekaluokkalaisen kouluvaatteet & vaatekaapin checklist + arvonta!

18.08.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lindexin ja Indieplacen kanssa.

Tänään meidän ekaluokkalaisella alkaa koulu! Sen kunniaksi hän sai valita Lindexiltä itselleen Back to School -vaatteita, aivan kuten isosiskonsa pari vuotta aikaisemmin. Hän tiesi tästä jo kesäloman alussa ja koko kesä odotettiin innoissaan yhteistä shoppailureissua, joka sitten olikin ihan mahtava kokemus. Pyörittiin Lindexillä ja tutustuttiin koululaisten vaatteisiin. Ihan hurjaa, että jo kaksi meidän miniä on kasvanut niin, että ollaan siirrytty pikkulasten puolelta koululaisten vaateosastolle. Vastahan mä ihastelin jotain vauvojen bodyja heidän päällä ja nyt ollaan jo koululaisten osastolla! 

Käytiin nostalgiamielessä mun vanhan koulun pihalla kuvaamassa ihanat uudet kouluvaatteet ja meillä oli niin hauskaa ekaluokkalaisen kanssa. Hän valitsi itselleen Lindexiltä mielettömän ihanan Leijonakuningas-teepan, mustat joustavat bootcut-farkut, vaalean violetin hupparin ja ihanan violetin pipon. Leijonakuningas T-paita on kyllä ehdottomasti niin cool, että voisin ottaa sen omaankin kaappiin. Se on valmistettu BCI-sertifioidusta puuvillasta ja on ihanan pehmeä. Huppari on luomupuuvillasekoitetta ja makeat bootcut-jeggingssit on Better Denim -farkut, kuten kaikki Lindexin farkut. 

Lindexin Better Denim -farkkujen valmistuksessa käytetään Better Cotton (BCI)-, luomu- tai kierrätyspuuvillaa sekä kierrätettyä polyesteriä. Lisäksi farkkujen valmistuksessa käytetään 85 % vähemmän vettä, 70 % vähemmän energiaa ja 45 % vähemmän kemikaaleja, kuin tavallisten farkkujen valmistuksessa.  Better Denim -farkkujen pesuprosessissa kuluu yksiä housuja kohden vain noin 15 litraa vettä, kun tavallisten farkkujen pesussa sitä kuluu jopa 50–70 litraa. Better Denimin tuotannossa käytetään myös pienempi määrä vähemmän haitallisia kemikaaleja, joten niiden tuotannosta syntyvä jätevesi on  puhtaampaa. (lähde: lindex.fi)

Mulla on nyt koululaisen vaatekaapista noin kahden vuoden kokemus ja kyllä se jonkin verran eroaa dagis-aikojen vaatekaapista. Mutta toki vaatehommat ovat aina lapsikohtaisia ja jokaisella lapsella on ne omat mieltymykset. Koulu-vaatteissa meillä on lapsilla paljon vähemmän mekkoja, ohuita leggingssejä ja tunikoita kuin dagiksessa oli. Ne ovat (lasten toiveesta) suurimmaksi osaksi vaihtuneet farkkuihin, huppareihin, collegehousuihin ja t-paitoihin. Meidän koululaisten vaatekaapin checklist näyttää tältä:

Koululaisen vaatekaapin checklist:

  • Joustavia ja rentoja farkkuja, joissa pihalla liikkuminen onnistuu. (Meillä lemppareita mom jeansit, jeggingssit ja wide fit -farkut) 
  • Huppareita, sekä vetoketjulla että ilman. (Sekä cropattuja huppareita että vähän isompia huppareita)
  • T-paitoja ja pitkähihaisia paitoja. (lyhythihaisia syksyn lämpimiin päiviin ja pitkähihaisia talven kylmemmille säille)
  • Sisäliikuntatunneille jumppaleggareita ja -toppeja
  • Ulkoliikuntaan alkusyksyyn collegehousuja & huppareita
  • Ulkoliikuntaan ja ulkoiluun viileämmillä säillä hyvillä ominaisuuksilla varustetut kuoritakki ja kuorihousut
  • Paljon pipoja ja hanskoja, koska niitä saattaa mennä hukkaan niin kotona kuin koulussakin. Hyvä vaihtoehto myös heijastavat hanskat, joita Lindexiltä löytyy.
  • Jotain kivoja paljeteilla ja/tai glitterillä kuorrutettuja bilevaatteita koulun discoon ja kaverisynttäreille (jos niitä nyt tänä syksynä edes on).

Näillä ollaan tultu tähän asti hyvin toimeen ja uskon, että tullaan jatkossakin. Paljon vaatteita pystyy kierrättämään isosisaruksilta pienemmille ja näin me toimimmekin aina kun mahdollista. Lapsista on silti ihanaa saada välillä valita jotain ihan uutta ja ihan omaa ja itse valittua kaappiin. Esimerkiksi ekan koulupäivän asu on sellainen, jonka meillä lapset saavat valita uutena, vaikka siskoilta olisikin vaatetta valmiina.

Lindexiltä löytyy muuten myös merkkaustussi vaatteiden nimikoimiseen, joka on hyvä tapa vielä koululaistenkin vaatteissa. Vaatekaapin kruunaavat ihanat hiusdonitsit, hiuspannat ja korut, joita Lindexillä on valtavasti erilaisia ihania. 

Back To School -tarjous: 

Lindexillä on meneillään back to school -tarjous 23.8. asti, jonka aikana kaikki lastenvaatteet ovat 20% alennuksessa. Nyt ihanat kouluvaatteet saa siis vielä edullisemmin! 

ARVONTA: VOITA 50€ LAHJAKORTTI LINDEXILLE!

Mitä vaatteita on teidän koululaisen (tai päiväkotilaisen tai eskarilaisen) vaatekaapin checklistillä? Vastaa kysymykseen ja osallistut 50€ Lindex-lahjakortin arvontaan. Arvontaan voi osallistua 25.8.2020 klo 23.59 asti. Muistathan jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.


3-vuotiaan vaatekaappi kevät 2020

05.03.2020

Mitä vanhemmaksi meidän kuopus kasvaa, sitä enemmän hänellä on mielipiteitä omasta pukeutumisestaan. Se on mun mielestä aivan ihanaa ja samalla myös haikeaa. Kaikki mun ideat eivät mene enää todellakaan läpi, hyvä jos 1% niistä menee. Haaveilin taaperolle täksi kevääksi esimerkiksi Mini Rodinin ihanasta babies-anorakista, mutta onneksi mentiin paikan päälle kivijalkaliikkeeseen katsomaan sitä ennen ostamista, sillä kuopus ei missään nimessä halunnut sitä. Siinä on kuulemma aivan liikaa vauvoja niin isolle 3-vuotiaalle, että pukisi sitä päälleen. Ymmärrän hyvin. Tässä iässä hänelle on tosi tärkeää tulla kohdatuksi isona, hän ei ole enää vauva. Joten emme siis ostaneet sitä takkia.

Hittijuttuja tällä hetkellä on aurinkolasit (lähes aina päässä, satoi tai paistoi), kultaglitter (isosiskon vanha ja sen jälkeen Oton pikkuserkun lapsella ollut kultainen glitter-bomber on lempivaate), valkoiset lenkkarit jotka hän itse valitsi kaupasta, sekä violetti tupsulippis, jonka hän myös itse valitsi kaupasta. Hän on oikeastaan valinnut tämän vuoden puolella jokaisen vaatteen itse, joka ollaan ostettu, enkä ole ostanut mitään kysymättä häneltä. Huomasin jo syksyllä, että hänellä alkaa olla vahvoja mielipiteitä mun lemppareista kaupoissa ja totesin, että pääsen helpommalla kun otan hänet vahvasti mukaan päätöksentekoon. Hänen tyylistään ja ulkonäöstään siinä on muutenkin kyse, eikä minun, joten on vain loogista, että hän itse valitsee.

Mulle tyyli on aina ollut vahva itseilmaisun keino ja siksi mun mielestä on ihan hirveän tärkeää, että jokainen joka haluaa omaan tyyliinsä vaikuttaa, saa niin tehdä. Meillä on ollut myös vaiheita, kun isompia ei ole kiinnostanut vaatteet ollenkaan. He ovat vaan halunneet, että minä valitsen aina kaapista (ja kaupasta) vaatteet, ettei heidän vaan tarvitse uhrata sekuntiakaan niihin asioihin jostain muusta paljon kiinnostavammasta. Sekin on ollut enemmän kuin ok. Pyrin aina kuuntelemaan tosi herkällä korvalla lasten omia mieltymyksiä vaatehommissa ja tekemään ratkaisut niiden pohjalta.

Mun omia suosikkeja pukeutumisessa tällä hetkellä lapsille ovat edelleen murretut sävyt, ruskea, hiekka ja beige sekä farkku. Kuopuksella on taas hyvin vahva pastellikausi meneillään ja erityisesti haaleanvaalea violetti on hänen suosikkinsa. Hän on kyllä itse asiassa saanut mut ihastumaan siihen väriin myös ja olenkin jo pidempään miettinyt jotain ihanaa vaalean violettia lisäystä omaan kaappiini. Vielä ei sitä oikeaa ole kuitenkaan tullut vastaan, joten en ole ostanut mitään.

Kuopus on kasvanut reippaasti viime syksystä pituutta ja ollaan siksi taas käyty vaatekaapin sisältöä läpi. Onneksi tuplakokojen vaatteet on pitkäikäisiä ja monet vaatteet, jotka ovat olleet käytössä jo puoli vuotta tai vuoden menevät vieläkin aivan helposti. Naftimmat ja istuvammat vaatteet sen sijaan ovat jo jääneet pieneksi ja niitä on uusittu. Mun mielestä on kiva, että kaapin sisältö on sopiva yhdistelmä niin muunneltavaa ja pitkäikäistä (t-paitoja, collegeita & huppareita superpitkillä resoreilla, paitoja käännettävillä hihoilla) kuin istuvampaakin vaatetta, kuten kauniita mekkoja ja leggingssejä.

Nyt ollaan saatu myös paljon kivoja suosikkeja kaappiin, joita olen säästänyt isosiskoilta tai joita ollaan saatu Oton pikkuserkulta takaisin meille. Niin ihanaa, kun lempparijutut tulee takaisin! Tykkään ihan hirveästi edelleen monista vaatteista, jotka on olleet isommilla käytössä 3-4 vuotta sitten. Kaapissa on myös monia kirppislöytöjä, joita olen tehnyt erityisesti Oulussa Vadelmatarhan kirppiksellä.

Tältä näyttää 3-vuotiaan vaatekaappi keväällä 2020:

Vaatteiden määrä:

18kpl housuja tai leggingssejä (4/18 puuttuu kuvasta, koska varavaatteina päiväkodissa/päällä/pyykissä)

14kpl pitkähihaisia paitoja (2/14 puuttuu kuvasta, koska varavaatteina päiväkodissa)

11kpl lyhythihaisia paitoja (1/11 puuttuu kuvasta, koska varavaatteina päiväkodissa tai pyykissä)

2 hametta

7 hupparia

9 collegea (2/9 puuttuu kuvasta, koska varavaatteina päiväkodissa)

5 neuletta/neuletakkia

6 pitkähihaista mekkoa

7 lyhythihaista mekkoa

Housut (vasemmalta oikealle), Ylärivi: Nosh, Nosh, Zara, alarivi: Adidas, Lindex, Gina Mini

Leggingssit: Ylärivi: Molo Kids, Nosh, Mini Rodini, Mainio (2nd hand), Nosh. Alarivi: Papu, Mainio, Nosh. 

Paidat ylärivi: Gugguu (2nd hand), Nosh, Lindex (2nnd hand), Cubus. Paidat alarivi: Nosh, Kaiko, Nosh, Nosh (2nd hand). 

Paidat ylärivi: Zara, Nosh, Cubus (2nd hand) Paidat alarivi: Lindex (2nd hand), Mini Rodini, Prisma?, Zara (2nd hand). 

T-Paidat: Ylärivi: Gina Mini, Gina Mini, Vimma (2nd hand), Blaa (2nd hand), Mini Rodini. Keskirivi: Makia, Adidas, Gina Mini, Mini rodini (2nd hand). Alarivi: Gina Mini, Mini Rodini. 

Pitkähihaiset mekot: Ylärivi: Cubus (2nd hand), Gugguu, Mainio, Alarivi: Name It, Name it (2nd hand), Mini Rodini (2nd hand). 

Lyhythihaiset mekot: Ylärivi: Zara (2nd hand), Zara (2nd hand), Gugguu (2nd hand), Gugguu (2nd hand). Alarivi: Pieces (2nd hand), Mini Rodini (2nd hand), Mainio, Primark, Newbie. 

Neuleet: Ylärivi: Zara (2nd hand), Hux Baby, Polarn O. Pyret. Alarivi: Lindex, Zara. 

Hupparit: Ylärivi: Vimma, Nosh, Nosh, Zara (2nd hand). Alarivi: Gugguu (2nd hand), H&M (2nd hand), Metsola. 

Colleget: Ylärivi: Gina Mini, Zara, Makia. Alarivi: Bobo Choses, Zara (2nd hand), Primark. 

Collegemekot: Mini Rodini (2nd hand), Mini Rodini (2nd hand), Metsola. 

Mua ilahduttaa se, että aika iso osa vaatekaapin sisällöstä on tällä hetkellä joko sisarusten vanhoja, sisarusten ja Oton pikkuserkun lasten vanhoja tai kirppikseltä. Kaikki allaolevat vaatteet on olleet jollain toisella jo aiemmin käytössä:

Nämä allaolevat taas ovat tämän talven ja kevään uutena ostettuja löytöjä:

Laitoin loppuun vielä meidän lemppariasuja ja lempparivaatteita tältä talvelta ja keväältä. Niissä näkyy paljon vaalean violettia, keltaista ja mun lemppareita, eli ruskeaa. Vaikka 3-vuotias ei kaupasta uutena halua juuri mitään ruskeaa (paitsi mekot ja paidat kelpaa,  etenkin jos niissä on heppoja tai sateenkaaria) hän kuitenkin rakastaa niitä vanhoja ruskeita vaatteita, joita kaapissa on ollut jo pidempään.

Tsekkaa myös muut vaatekaappi-sarjan postaukset:

Vauvan toimiva vaatekaappi

Taaperon vaatekaappi (1v)

Taaperon vaatekaappi (2v)

5-vuotiaan vaatekaappi

Ekaluokkalaisen vaatekaappi

Mitkä värit ja kuosit hallitsevat teidän lasten vaatekaapeissa tällä hetkellä? Kuinka pitkään teillä käytetään suunnilleen 2-3-vuotiaan vaatetta yhdessä koossa? Kuinka paljon vaatteita on teidän mielestä sopivasti?


Lastenvaatekyllästyminen ja löytö

30.06.2019

Mä rakastan lastenvaatteita ja aina välillä voin kutsua niitä jopa harrastukseksi. Silloin, kun lapset on vielä pieniä ja on paljon aikaa kiinnittää huomiota vaatteisiin ja tuijotella niitä joka päivä, esim. vauvan kanssa, lastenvaatteet on mulle harrastus. Silloin vaatekaapin sisältö vaihtuu kasvun myötä kokonaisuudessaan tiheään tahtiin ja on ihanaa miettiä toimivia kokonaisuuksia ja silmää miellyttäviä asuja. Silloin jaksan seurata lastenvaateryhmien keskusteluita FB:ssä, postailla lasten asukuvia, jännätä uusia droppeja ja jonottaa merinovillapipoja. Silloin mä innostun vaatteista.

Mulla käy kuitenkin aina niin, että sitten kun lapsi vähän kasvaa, alkaa ilmaisemaan omia (vahvojakin) mielipiteitä vaatteista, ei vietä jokaisen päivän jokaista tuntia mun kanssa (vaan on dagiksessa) ja käyttää samaa kokoa paria kuukautta pidempään, mä en enää jaksa miettiä niin tarkasti, enkä innostu niin helposti. Sitten se jää ja yhtäkkiä kaappi on täynnä sillisalaattia, väärää kokoa, kääntöpaljetteja ja Ryhmä Hau -sukkia. Ei enää sellaista harmonista kokonaisuutta, jossa kaikki sopisi yhteen toistensa kanssa ja jokaiselle kuosivaatteelle olisi sopiva yksivärinen kaveri.

Eikä se oikeastaan haittaa mua, mulle on tosi tärkeää, että lapset saavat ilmaista itseään vaatteilla ja pukeutua oman makunsa mukaisesti. Se tietty olisi kiva, että olisi edes jonkin verran niitä toimivia kokonaisuuksia ja oikeaa kokoa tarpeeksi. Musta tuntuu, että taaperoiässä lapsi kasvaa jotenkin tosi varkain ulos vaatteista. Ensin samat vaatteet menee vauva-aikaan verrattuna aivan sika_kauan, ja sitten yhtäkkiä kaikissa onkin lahkeet ja hihat lyhyenä. Näin ainakin meillä joskus käy. Sitten saa yhtäkkiä ostella kaikkea mahdollista.

Nyt meillä on päällä just se vaihe, että taapero alkaa kasvaa ulos niistä koon 86- ja 92-vaatteista, jotka olen ostellut syksyllä ja talvella. Juuri niistä, joita vielä viime syksynä ja talvella hartaudella valitsin ja joista innostuin. Ja nyt pitäisi ostella seuraavaa kokoa. Vaatekaappi on yksi sillisalaatti, kun siellä on niin paljon kaikkea sekalaista isosiskojen jäljiltä, enkä yhtään tiedä mitä edes haluan sinne. Olen säästänyt isommilta joitakin suurimpia suosikkeja tässä seuraavassa vaatekoossa, mutta vasta se siitä seuraava koko on sellainen, jonka käytön aikana olen jo tiennyt, että meille tulee kolmas vauva ja osannut säästää enemmän vaatteita.

Pitäisi tehdä kunnon inventaario ja oikeasti miettiä sinne edes ne helposti yhdisteltävät basic-vaatteet, joiden kanssa ne kaikki sekalaiset siskojen vanhat suosikit menee edes suunnilleen sulassa sovussa. Se olisi helppoa, muutamat mustat leggarit, pari yksiväristä hupparia ja pitkähihaista paitaa ja sen mä varmasti saan aikaiseksi. Mutta mitä niille kaveriksi? Mulla ei ole yhtään sellaista fiilistä, että jaksaisi selailla kaikki valikoimat läpi eri kaupoista, yrittää tehdä löytöjä kirppiksillä tai odotella tulevia droppeja ja uusia kuoseja. Olisi ihanaa kun vaan sormia napsauttamalla kaappiin ilmestyisi sopivat vaatteet sopivissa väreissä ja kuoseissa.

Eilen kun oltiin Oton kanssa ostamassa hänelle uusia verkkareita, mä näin kuitenkin ohi kävellessä Valkean Noomissa Vimman uuden keltaisen Play-kuosisen keltaisen hupparin. Ja rakastuin! Pitkästä aikaa mulle tuli se ihana fiilis mikä tulee, kun tekee jonkun oikein ihanan löydön ja oikein innostuu jostain vaatteesta. Se oli niin ihanan pirteä ja mä tietenkin ostin sen. Oli ihana fiilis kun oikeasti ekaa kertaa tässä vaatekoossa löysin jotain, mistä oikeasti olin ihan fiiliksissä. Ostin hupparin reilussa 100cm koossa ja se toivottavasti menee meidän kuopuksella pitkään, ainakin sen vuoden, mitä edellinen vaatekoko.

Se on aivan ihana ja hurmaava. Olen katsellut tuota Play-kuosia aiemminkin, mutta mustalla ja valkoisella pohjalla en ole sen suuremmin ihastunut siihen, vaan joku muu on aina innostanut vähän enemmän. Tämä kirkkaan keltainen pohja oli kuitenkin vaan jotenkin niin herkku, että mä olin heti aivan myyty. Ja onneksi myös meidän taapero ihastui siihen, hän kun ei ollut ostosreissulla mukana. Huppari on ollut hänellä päällä tänäänkin koko päivän (myös juhlamekon päällä) ja se on niin hurmaava. Ihan mahtava löytö!

Ehkä mä tämän löydön innostamana jaksan nyt vihdoin tehdä vaatekoon päivityksen vaatekaappiin ja miettiä vähän yhdistelmiäkin. En ehkä samalla intensiteetillä kuin talvella, mutta pikkuisen. Varmaa on ainakin se, että lapsi itse haluaa sinne ainakin lisää Ryhmä Hauta ja kuulemma myös keltaiselle kaveriksi pinkin hupparin. Ja aion ne myös hänen kanssa etsiä sinne.

Sitten vähän isompien lasten kanssa se lastenvaateinnostus taas onneksi tekee comebackin. Esimerkiksi meidän esikoisen kanssa on aivan ihanaa shoppailla hänelle koululaisten vaatteita ja se kaupoissa pyöriminenkin on hänen kanssa mukavaa ja helppoa ja vaivatonta. Hänen kanssa voi myös hyvin keskustella vaatteiden tuotantoprosessista, siitä kuka ja missä vaatteet on tehnyt, mitkä ovat kestäviä materiaaleja ja millaisia vaatteita sinne kaappiin kannattaa ostaa ja miksi. 6-vuotiaankin kanssa on vaivatonta ja iisiä shoppailla ja voi jutella hyvin jo noista asioista. Kyllä se innostus varmasti taas tulee sieltä taaperonkin vaatteiden kanssa. Ainakin tämä aivan ihana huppari piristi ja muistutti siitä, miten kivaa lastenvaatebongailu on!

Onko teille käynyt samaa, että kyllästyy kaikkeen ja ei tiedä millä täyttäisi vaatekaapin?


Kaikki tämän kevään asut

27.05.2019

Multa toivottiin koostepostausta tämän kevään asuista ja ilokseni huomasin, että niitä on kertynyt jo 13! Se on huomattava parannus viime vuoden kevääseen verrattuna, mistä olen tosi iloinen. Pukeutuminen on ihanaa ja vaatekaappi tuntuu tällä hetkellä tosi omalta. Aamuisin ei ole vaatekriisejä, vaan mulla on aina hyvä fiilis kun kurkkaan kaappiin, joka on täynnä lemppareita ja luottovaatteita. Tämä on se tilanne, josta monta vuotta haaveilin ja jota kohti olen määrätietoisesti pyrkinytkin. Nyt voin nauttia siitä, että vaatteita ei tarvitse sen kummemmin pähkäillä. Sen kun ottaa jotkut vaatteet kaapista ja niissä tuntuu hyvältä. Siellä ei ole mitään turhaa, eikä mitään sellaista, mikä päällä olisi sellainen fiilis ettei ole oma itsensä.

Lähdetään siis liikkeelle tammikuusta, jolloin oli pirun kylmää ja lumista.

1. Karvatakki & Addun uudet verkkarit

Sain Otolta joululahjaksi Adidaksen verkkarit ja R-collectionin hupparin, jotka ovat olleet kovassa käytössä. Nämä asukuvat on otettu sinä päivänä kun joululoman päänsärkyputki alkoi ja asukin on sen mukainen – eli rento. Ihan hauskaa, että jaoin tällaisen rennommankin asun kerran blogihistorian aikana. Harvoin kuitenkaan tulee lähdettyä ihmisten ilmoille näin rennoissa kamppeissa muuten. Kaikki asun elementit ovat olleet jatkuvassa käytössä koko kevään, tosin takki lähti huilimaan silloin kun ilmat lämpenivät.

2. Luottofarkut ja karvatakki (kaupallinen yhteistyöpostaus)

Tässä asussa karvatakki pääsee paljon paremmin oikeuksiinsa kuin kokomustassa (tai alempana olevien hame-asujen seurana). Farkkujen kanssa se on ehdottomasti parhaimmillaan. Tämä asu oli yksi talven lemppareita ja nuo farkut mun suurimmat suosikit. Harmi, että toisen polven reikä repesi liian suureksi erään kohtalokkaan kyykistymisen seurauksena ja niille oli pakko hommata seuraajat. Reikä repesi siis sauman vierestä 20 senttiä alaspäin niin, että lahje roikkui yhtenä riekaleena. Tosi harmi!

3. Hääpäiväbileiden vaaleanpunainen mekko

Tämä mekko, mua hymyilyttää aina kun mä näen sen mun vaaterekissä! Se tulee olemaan loistava myös tämän kesän juhlissa, ainakin joissakin niistä. Se oli täydellinen hääpäivän iltana ja toi ihanasti väriä ja valoa kylmään ja pimeään helmikuuhun. Mekko oli ihan nappivalinta ja olen siitä vieläkin tosi fiiliksissä.

4. Mustaa & keltaista: varma kevään merkki Iinalla

Mun a-linjainen luottohame sekä keltainen neule. Ne sopivat ihanasti yhteen. Karvatakista en ole ehkä näin kesäkuumalla enää samaa mieltä tämän asun kanssa, mutta ei mulla nyt sentään särje silmiäkään sitä katsellessa. Se oli ihanan lämmin ja mukava ja rakastan sitä edelleen oikein yhdisteltynä.

5. Käärmehame

No se hame, jonka ostamista jahkailin viikkokaupalla. En ole varma senkään yhdistämisestä karvatakin kanssa (joka oli näköjään ainoa takki jota viime talvena käytin), mutta hameesta olen tosi varma edelleen. Ehkä sen voisin tästä päätellä, että ensi talveksi tarvitsen hameiden kanssa menevän takin. Se taitaa olla ainoa isompi asia, joka mun kaapista puuttuu. Siellä ei ole laadukasta ja hameiden kanssa hyvin sopivaa villakangastakkia.

6. Leopardibleiseri & mustaa farkkua

Alunperin Basso-radion itsenäisyyspäiväkemuihin ostettu leopardi-bleiseri oli kiva ja skarppi yhdisteltävä farkkujen kanssa. Bleiseri tuo sellaista ryhtiä olemukseen, mihin ei moni muu vaate pysty. Tämä on kyllä kiva asu, jonka voisin todellakin pukea myös uudelleen. Tämä oli yksi kevään ekoja edes etäisesti lämpimiä päiviä ja olin niin fiiliksissä siitä, että päälle sai vihdoinkin laittaa jotain keväisempää.

7. Käärmehame (taas)

Tässä se hame vihdoinkin pääsi oikeuksiinsa kun oli yhdistettynä oikean mittaiseen takkiin! Tämän asun voisin pukea koska tahansa päälle uudelleen, vaikka kovasti toivonkin, että sukkahousut saa pitää kaapissa syksyyn asti. Takki, joka mulla on kovassa käytössä jatkuvasti viileämpinä päivinä, ylivoimainen lempparihame, lempparikoru ja simppelit mustat korot. Ehdottomasti yksi tän kevään lemppariasuja.

8. Farkkutakki & culottesit

Sitten siirryttiinkin jo huomattavasti keväisempiin tunnelmiin asuissa! Nämä vuoden vanhat housut ovat myös yksi mun luotto-kesävaatteista ja tämä asu kokonaisuudessaan mun mieleen. Itse asiassa juuri sama asu oli mulla eilenkin päällä. V-aukkoiset topit on ehdottomasti kesälemppareita ja mulla kovassa käytössä, erityisesti juuri tuon kultaisen kaulakorun kanssa.

9. Kokovalkoinen puku

Tämä on jo pariin otteeseen esitelty täällä, joten ei siitä sen enempää. Mutta halusin ottaa sen mukaan tähän, sillä se on kivasti linjassa muun tyylin kanssa ja osa tämän kevään asuja.

10. Valkoinen bleiseri & farkut

Tässä sama bleiseri arkisemmin yhdisteltynä. Mun mielestä toimii upeasti kummin vaan, kokopukuna tai rennosti revittyjen farkkujen kanssa. Tämä on sellainen asu, jossa on itsevarma fiilis ja voi hyvin mennä tilaisuuten kuin tilaisuuteen.

11. Mustaa farkkua ja tekonahkatakki

Ehdottomasti yksi ihan mun lempiasuja just tällä hetkellä kaikkina viileämpinä päivinä! Ja olen virallisesti tosi cool, kun Oton 18v pikkusisko osti samanlaisen paidan kuin mulla. Vaikka olen tällainen vanha pieru jo. Voin kertoa, että hiveli kyllä itsetuntoa.

12. Käärmehame (hitsi taas)

Vihdoin pääsin pukemaan käärmehameen paljaiden säärten kanssa, kuten aiemmin keväällä haaveilinkin. Ja se oli juuri niin kivaa kuin ajattelinkin. Uskon, että käärmehame jatkaa yhtenä kaapin eniten käytetyistä vaatteista hamaan tulevaisuuteen asti. Malli on juuri passeli mulle ja hame on niin mukava päällä.

13. Mustaa ja keltaista

Tämä ihana keltainen mekko on niin ihanan rento ja viileä kesävaate. Se on ollut päällä useampana +20 asteen päivänä ja tulee varmasti olemaan koko kesän ajan. Menee ihanasti niin farkku- kuin nahkatakinkin kanssa sekä tietysti ihan itsekseen myös. Mekko on valmistettu selluloosamuuntokuitu Tencelistä ja juuri siksi se on mielettömän mukava ja ihana päällä myös kuumina päivinä. 

Mulle tämä postaus on hyvä kooste siitä, miten tärkeitä ne lempparivaatteet ja -asusteet ovat. Tämä kannustaa jatkossakin miettimään tosi tarkkaan sitä, millaisia vaatteita ja asusteita kaappiini ostan. Paljon mulle kertoo myös  se, että ne samat asusteet ja samat vaatekappaleet toistuvat postauksesta toiseen, toki eri tavalla yhdisteltyinä. Juuri niin mä haluan toimia. Mä koen, että asupostauksissa ei todellakaan tarvitse olla aina uusia vaatteita, vaan usein se mielenkiintoisuus on juuri siinä, että yhdistelee niitä jo olemassaolevia juttuja eri tavalla.


Vaateaarteet jotka mä aion säästää lapsille vaikka en juuri nyt käytä

12.04.2019

Onko teillä säästössä sellaisia vaatteita, joita ette juuri nyt voi tai halua käyttää, mutta ette kuitenkaan ole konmarittaneet poiskaan? Sellaisia aarteita, jotka tuovat teille onnea ja iloa, vaikka ette niitä juuri nyt käytä? Mulla on. Mulla on muutama sellainen aarre, jotka ovat niin persoonallisia tai niin täynnä muistoja, että olen säästänyt ne. Osa niistä ei mahdu mulle juuri nyt ja osa niistä on tyyliltään sellaisia, että eivät ehkä juuri nyt istu mulle. Mutta olen säästänyt ne, koska olen ajatellut, että niistä voisi mahdollisesti olla iloa mulle itselleni tai mun lapsille myöhemmin.

Kun mä olin teini-iässä, mun suurimpia aarteita olivat mummulta saadut vanhat korut ja vyöt ja äidin vanha farkkutakki ja Mikki Hiiri -paita, jättimäiset  silmälasit joista irrotin linssit sekä silkkihuivit. Mun äiti oli heittänyt suurimman osan vanhoista vaatteistaan pois ja äidin kengät eivät mahtuneet mulle, sillä hänen jalkansa on kokoa 35 ja mulla 37. Olin kuitenkin niin onnellinen edes niistä muutamista pienestä jutusta, jotka toivat persoonallisuutta mun omaan tyyliin. Silloin toivoin vaan, että äidillä olisi ollut tallessa kaikki ne siistit vaatteet nuoruuden valokuvista, joita aina ihailin (ja joille jossain vaiheessa elämää hihittelin). Päätin silloin teininä, että minähän en koskaan heitä yhtäkään vaatetta pois vaan säästän joka ikisen mun tuleville lapsille.

No, kaikkea en todellakaan ole säästänyt. Hyvin ison osan vaatteista olen laittanut eteenpäin jossain vaiheessa elämää. Joka kerta olen kuitenkin punninnut valintoja hyvin tarkkaan. Ja onneksi olen myös säästänyt muutamia siistejä ja spesiaalimpia juttuja, joista osa on jo tosi vanhoja. Olen pyrkinyt pitämään hyvää huolta mun vaatteista ja asusteista ja toivon, että joskus sitten teini-iässä tai myöhemmin niistä on edes jollekin mun lapsista jotain iloa. Tietenkään en voi olettaa, että he tykkäisivät samanlaisista jutuista kuin itse tykkään tai olen tykännyt ja voihan olla, että he eivät halua niistä mitään. Mutta ainakaan en joudu katumaan myöhemmin sitä, etten ole säästänyt mitään. Esittelen nyt muutaman jutun, joita mulla on tällä hetkellä jemmassa.

1. Batman-kuvioiset Converset

Mä ihailin näitä mun kanssa samassa koulussa olleella tytöllä aina yläkoulussa. Hän oli ostanut ne Lontoosta, joten mulla ei ollut mitään mahiksia saada samanlaisia. Joskus lukion ekalla tai tokalla hän kuitenkin kysyi multa, haluaisinko ostaa ne kengät itselleni. Ja mä todellakin halusin! Ostin batman-conssit samantien, ja edelleen säästelen niitä. Ne on ihan mielettömän siistit ja myös vähän törkeät. En osaa käyttää niitä juuri nyt, mutta ne on ihan megahyväkuntoiset edelleen yli 13 vuotta vanhoiksi kengiksi ja toivon, että joku mun lapsista ilahtuu niistä. Mulla on myös musta-valkoiset pitsikuvioiset Converset jossain tallessa ja niitä säästelen myös.

2. Valko-kultaiset Reebok Classicit

Ostin nämä itse Lontoosta Foot Lockerista vuonna 2007 ja ne olivat silloin siisteimmät kengät i-ki-nä. Selkeä klassikko, jonka uskon tekevän vielä comebackin joku vuosi oikein isosti, niinkuin kaikki klassikkotossut jossain vaiheessa tekevät. Ehkä silloin nämä ovat sopivat jollekin meidän tyypeistä, tai sitten voin käyttää niitä itse. Nämä ovat hyvässä kunnossa, vaikka toki niitä saisi putsata valkoisten lenkkareiden putsausaineilla.

3. Ketjukoristeiset Reebok Classicit

Nämä ovat samaa mallia kuin nuo toisetkin, mutta aavistuksen rokimmat. Näitä en ehkä itse käyttäisi enää, mutta ties vaikka joku lapsista innostuisi niistä teini-iässä. Nämäkin ovat melko hyvässä kunnossa, vaikka puhdistuksen vaatisivat ja narut voisi vaihtaa. Tällaisia ei varmasti tule samanlaisia vastaan jos käyttää vaikka viiden vuoden päästä. Nämäkin on ostettu vuonna 2007.

4. Topshopin maastokuvioinen takki

Ostin tämän takin Tukholmasta vuonna 2013 ja se on ollut aivan super kovassa käytössä joskus. Viimeiset pari vuotta se on enimmäkseen lepäillyt kaapissa, mutta musta se on edelleen ihan törkeän siisti. Tällä hetkellä en osaa yhdistellä sitä mihinkään itse, mutta voi olla, että otan sen itse myöhemmin vielä käyttöön tai sitten annan lapsille käyttöön, jos he joskus haluavat sen.

5. Kokonaan paljeteilla päällystetty mekko

Tämä mekko oli mulla päällä yhdessä Indiedays Inspiration -gaalassa vuonna 2014. Se on ihan älyttömän näyttävä ja tykkään siitä vieläkin ihan hirveästi. Voisin kuvitella joskus laittavani sen vielä päälle, vaikka se joskus ei välttämättä tänä kesänä olekaan.

6. Valkoinen kotelomekko kirjailluilla koristenauhoilla

Ostin tämän mekon meidän keskimmäisen ristiäisiin vajaat kuusi vuotta sitten. Tämä kyllä mahtuu mulle edelleen ja tykkään tästä aivan hirveästi. Hyvä esimerkki klassisesta vaatteesta, joka näyttää ihan yhtä hyvältä vielä kuusi vuotta myöhemminkin.

7. Musta nahkainen hapsuliivi

Ostin tämän liivin 16-vuotiaana, festarit mielessäni. Ja voi jos joskus mun lapseni menevät festareille, tässä on loistava festariasuste jollekin farkkushortsien kaveriksi. Liivi on sellainen lyhyt ja tosi napakka ja se oli mulla aikanaan kovassa käytössä, vaikka en mikään ahkera festarikävijä itse ollutkaan. Meni se hyvin muissakin kesäisissä riennoissa.

8. Punainen pitkä flanellipaita selkäkuviolla

Tämä on yksi mun kaikkien aikojen käytetyimmistä vaatteista! Menee loistavasti niin tunikana kuin jakkunakin. Toimii hyvin monen kokoisena, esim olen käyttänyt tätä 10 kiloa kevyempänä kuin nyt, sekä raskaana ollessa. Nytkin se on mulle aivan sopiva ja viimeksi käytinkin sitä nyt talvella. Klassinen ruutupaita joka menee varmasti vuodesta toiseen.

Näiden lisäksi mä säästän tietysti kaikki tämän hetkiset käytössä olevat vaatekaapin kulmakivet, kuten esim. Guccin laukun ja vyön, Coachin laukun, nahkatakin, Vansit, R-collectionin ja Kenzon colleget ja hupparin, Leviksen 501-farkut ja muut klassikot. Mutta ne tosiaan mulla on itselläni käytössä juuri nyt ja voi olla, että ovat käytössä sittenkin kun lapset ovat aikuisen kokoisia. Ainakin toivon, että ovat.

Toki he saavat niitä silti tulevaisuudessa lainata, jos haluavat. Jemmassa mulla on lisäksi Niken AirForce1:t, muutama iltapuku, hääpuku, korkokenkiä, paljon koruja, vöitä ja muita asusteita sekä huiveja. Osasta voin kuvitella vielä joskus luopuvani, mutta luultavasti ainakin kaikki nykyiset ja tulevat hyväkuntoiset klassikkokenkämallit mä ainakin säästän, sekä juurikin koruja ja vöitä, koska ne eivät vie paljoa tilaa. Hääpuvun säästän myös, lähinnä itselleni muistoksi.

Lasteni tämän hetkistä vaate-innostusta seuraillessa uskon, että he kiittävät mua viiden vuoden kuluttua tästä ratkaisusta. Mutta jos eivät kiitä tai ole yhtään kiinnostuneita, niin voi näitä hyvin laittaa eteenpäin vielä silloinkin. En mä siinä tapauksessa harmittele sitä, että olen turhaan säästänyt, vaan olen tyytyväinen siitä, että heillä oli kuitenkin olemassa se mahdollisuus. Muutamat tarkkaan valitut kengät ja vaatteet eivät vie paljoa tilaa onneksi.

Säästättekö te vanhoja vaatteita tai asusteita muistojen vuoksi itselle tai lapsille, vaikka ette itse juuri nyt käytä? Millaisia vaateaarteita teillä on tallessa?