Viidakkobileiden herkkupöytä

22.04.2015

Tänään ei olekaan luvassa perinteistä viikon arkiruokapostausta, vaan postauksen täydeltä Zeldan synttäriherkkureseptejä. Me haluttiin runsas herkkupöytä, ja vähän sellaisella jokaiselle jotain -periaatteella mentiin. Yritettiin keksiä mahdollisimman erilaisia juttuja, suolaista ja makeaa, kasvisjuttuja ja lihaisampia vaihtoehtoja. Viidakkoteemaa tietenkin mietittiin myös, ja ehkä parhaiten teemaan sopiva tarjottava olikin meidän herkulliset banaanitikkarit, jotka tuntuivat maistuvan sekä isommille että pienemmille vieraille paremmin kuin hyvin.

Meillä oli n. 25 hengen juhlat eli ei mitkään hirmuisen isot mutta ei ihan pienetkään. Tarjolla oli banaanitikkareiden lisäksi suolaisia kinkku-paprikamuffineja, feta-pinaattipiirakkaa, poppiksia coctailtikuissa, mokkapaloja, keksejä, marja-valkosuklaatäytekakkua ja rocky roadia. Kakun teki mun ystäväni, joten me päästiin sen suhteen vähän helpommalla. Muutenkin yritettiin stressata tarjottavista mahdollisimman vähän, ja siksi valmistettiin sellaisia helppoja juttuja jotka eivät vaatineet hiusten halkomista tai kauheasti uuden opettelua, paitsi ne banaanit, niiden kanssa meinasi muutama ärräpää lennellä, mutta oli sen arvoista ehdottomasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joku kommentoikin hauskasti, että meillä oli ihanan tavalliset synttärit tavallisine synttäriherkkuineen ja rennosti kotona. Se tuntui tällä kertaa parhaalta ratkaisulta, ja mä en ole herkkujen ja koristeiden suhteen mikään hifistelijä vaikka kuinka haluaisin. Niin kauan kuin mä olen puikoissa, tulee meillä aina olemaan kaikki tarjottavat joko suhteellisen yksinkertaisia, tai sitten sellaisia hifistely-yrityksiä jotka ovat vähän sinnepäin. Tähän asti ovat kelvanneet, toivottavasti jatkossakin!

Feta-pinaattipiirakka

Pohja:

2,5dl Myllärin piirakkapohja-ainesta*

100g sulatettua voita

1dl vettä

Täyte:

1 ps pakastepinaattia

1 prk kermaa

3 kananmunaa

200g fetajuustoa pilkottuna

1 sipuli

suolaa ja mustapippuria

Sekoita piirakkapohjan ainekset keskenään ja painele vuokaan, maailman helpointa. Sulata pakastepinaatti ja sekoita yhteen kerman, munien ja fetajuuston kanssa. Esipaista pohjaa 10min 180-asteisen uunin toisiksi alimmalla tasolla. Pilko sipuli ja kuullota nopeasti pannulla. Lisää se muiden joukkoon, ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos esipaistetulle pohjalle, ripottele halutessasi juustoraastetta päälle ja paista uunissa vielä n. 25-30min.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kinkku-paprikamuffinit (40kpl)

300g palvikinkkupala

1 iso paprika

9dl vehnäjauhoja (Myllärin leivontakarkea vehnäjauho*)

6tl leivinjauhetta

6 kananmunaa

375g leivontamargariinia

150g mozzarellajuustoraastetta

200g kermaviiliä

1-1,5tl suolaa

välimeren yrttimaustetta

tukevia muffinivuokia tai muffinipelti

Pilko kinkut ja paprikat. Sulata margariini ja sekoita joukkoon munat, kermaviili, kinkku ja paprika. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot keskenään ja lisää seokseen varovasti sekoitellen. Lisää suola. Täytä muffinivuoat taikinalla (3/4), ripottele päälle juustoraastetta ja yrttimaustetta koristeeksi. Paista uunin toisiksi alimmalla tasolla 225 asteessa n. 15 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Banaanitikkarit n. 30kpl

15 banaania

150g valkosuklaata

150g tummaa suklaata

150g maitosuklaata

50g cashewpähkinöitä

nomparelleja

coctailtikkuja

Kuori ja puolita banaanit. Laita coctailtikut niihin, ja laita sitten banaanit pakkaseen pariksi tunniksi. Sulata suklaat erikseen mikrossa tai vesihauteessa laakealle lautaselle. Murskaa pähkinät ja laita myös ne omalle lautaselleen. Ota banaanit pakkasesta, ja pyörittele banaania aina ensin haluamassasi suklaassa, ja sitten joko pähkinämurulautasella, tai ripottele nomparelleja päälle. Laita sen jälkeen banaanit vielä takaisin pakkaseen siihen asti että ne tarjoillaan. Tärkeintä on että banaanit on kylmiä silloin kun ne kuorrutetaan, koska suklaa on kuumaa. Muuten banaanit menee löllöksi ja tikut irtoilee ja banaanit lentelee ja saattaa päästä niitä aiemmin mainittuja ärräpäitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rocky Road

200g maitosuklaata

200g tummaa suklaata

100g cashewpähkinöitä (tai muita pähkinöitä)

pari desiä minivaahtokarkkeja (esim Tiger)

(keksinpaloja, lakua, kuivattuja hedelmiä, ihan mitä vaan)

Tähän on kaikenlaisia ohjeita, mutta meillä toimi niin yksinkertaisesti että sulatin suklaat yhtäaikaa mikrossa isossa kulhossa, sekoitin vaahtikset ja pähkinät sekaan ja kaadoin mössön isolle lautaselle jonka olin päällystänyt leivinpaperilla. Sitten tunniksi pakkaseen, ja sen jälkeen leikkasin sopiviksi paloiksi isolla veitsellä. Maailman helpoimmin valmistuva synttäriherkku.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mokkapalat me tehtiin Myllärin valmiista mokkapala-aineksesta*, ja oli muuten super iisiä. Sekoitettiin vaan ainekset yhteen, paistettiin pohja uunissa, ja levitettiin valmis kuorrute päälle, jonka jälkeen koristeltiin ne eri värisillä nomparelleilla. Maistuivat muuten aika hyvältä, autenttisemmalta kuin tälläiset ”lisää vain vesi ja munat” -leivonnaiset yleensä. Erittäin hyvä pikatarjottava! Yhdestä paketista tuli puoli pellillistä.

*Myllärin Mokkapala-aines, vehnäjauho ja piirakkapohja-aines saatu  blogin kautta testattavaksi.

Kyllähän tästä voi arkeenkin napata vinkit, ketäpä ei piristäisi ihana itsetehty fetapinaattipiirakka lounaana tai toimistolle muffinien vieminen tuliaisina! Kieltämättä tuli vähän nälkä ja ikävä juhlaherkkuja tätä tehdessä. Toivottavasti pidätte resepteistä.

Ihanaa keskiviikkopäivää kaikille <3


Viidakkobileet

19.04.2015

Nyt on viidakkosynttärit ohitse ja voi vitsi miten meillä oli kivaa! Melkein kaikki kutsutut pääsivät paikalle, ja me saatiin kerrankin kaikki ajoissa valmiiksi vaikka nämä oli ekat teemasynttärit jotka olen ikinä järkännyt. Tytöt olivat aivan pähkinöinä vieraista, viidakkoasuistaan ja tietenkin tarjottavista. Neiti päivänsankari pukeutui tiikeriksi ja Tiaralla oli söpö elefanttiasu.

Meidän viidakkobileiden viidakkoisuus jäi ehkä vähän pieneksi muun paitsi tarjottavien osalta, mutta ainakin lapsilla oli hauskaa asuissaan, ja osa vieraistakin oli panostanut oikein kunnolla. Mä koristelin meidän liitutaulun ja ruuat yritin suunnitella mahdollisimman viidakkoisiksi. Niistä on tulossa oma erillinen postauksensa ensi viikon aikana, mutta kaikkein suurin lemppari itse kakun lisäksi olivat ehdottomasti banaanitikkarit, jotka oli yllättävän helppo tehdä. Synttärikakusta kiitokset vielä mun ystävälle Inalle, joka leipoi aivan ihanan ja herkullisen kakun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koristeiksi me ostettiin muovieläimiä, erilaisia coctailtikkuja Tigerista viidakkotyylisinä, värikkäitä kartonkeja joista askarreltiin kirjaimia, sekä erilaisia ilmapalloja. Lasten asut mä ostin Butterick’sista, missä valikoima oli oikein hyvä. Pienten lasten asujakin oli monen monta erilaista ja meinasi oikein iskeä valinnanvaikeus. Mun valinnat taisivat osua oikeaan, koska kummallekaan ei tullut kilpailua siitä että kumpi saisi jommankumman asun, vaan molemmat nappasivat heti itselleen omansa ja olivat niistä innoissaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapset touhusivat kavereidensa kanssa koko iltapäivän ja loppuillasta alkoi tulla jo pienoinen iltavilli. Pääasia että kaikilla oli hauskaa! Zelda sai aivan ihania lahjoja, joista suuret kiitokset kaikille! Iltasaduksi luettiin tänään kummisedältä saatu Lilla Spöket Laban -kirja, joka tulikin tosi tarpeeseen, koska meillä on ruotsinkieliset vähän isompien naperoiden kirjat ollut tosi vähissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aikamoinen hulinaviikonloppu takana, ja vielä yksi hulinaviikonloppu edessä, ennenkuin rauhoitutaan vapun viettoon. Meillä vapusta taitaa tulla aikalailla viime vuoden tyylinen, piknikkiä lasten kanssa, keskellä olkkarin lattiaa tai sään salliessa vaikka Espan puistossa. Nyt kuitenkin vielä muutama synttärikuva, ennenkuin me aletaan siirtyä takaisin arjen pariin täältä juhlahumusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiitos vielä kaikille vieraille ja kaikille teille ihanille jotka olette onnitelleet Zeldaa tällä viikolla! Ja vielä kerran onnittelut meidän pienelle prinsessalle <3

Ihanaa alkavaa viikkoa ja hyvää yötä!