Tiara täytti perjantaina kaksi vuotta ja nyt ajattelin tarkastella vähän sitä mitä Tiaran maailmaan kuuluu tällä hetkellä ja mistä Tiara tykkää. Kulunut lapsen toinen vuosi on oppimisen ja kehityksen kannalta ihan järjettömän tapahtumarikasta aikaa, mutta tapahtumia meillä on kyllä riittänyt muutenkin aina uuteen kotiin muutosta pikkusiskon syntymään ja ensimmäiseen laivareissuun. Oikeastaan on aivan uskomatonta miten paljon voi tapahtua yhden vuoden aikana! Tiara on kasvanut perheen ainokaisesta vauvasta osaavaksi ja reippaaksi isosiskoksi, vaikka onkin edelleen vähän äitin vauva niinkuin varmasti siskoineen tulee olemaan lopun elämäänsä.

Kuten pari kuukautta taaksepäin kerroinkin, uhma on rantautunut myös meille. Edelleen Tiara on aika rauhallinen, varsinkin vieraiden seurassa vieraskoreus tulee ilmi ja neiti pistää parastaan mutta välillä taas käydään sitten jos jonkinlaista tahtojen taistoa aina väärän värisestä lautasesta siihen että siskon pipo olisi omaa pipoa mukavampi vaikka ei mahdukaan päähän. Myös tämä kuuluisa ”minä itse!” on aika kuumaa kamaa tällä hetkellä, äiti ja isi eivät saa edes lukea Tiaralle vaan Tiara lukee joka ilta iltasadun Otolle eli toisinsanoen selaa kirjan sivu sivulta kannesta kanteen ja sepittää tarinan ulkomuistista ääneen.

Itse pitää saada tehdä ihan jokaikinen asia, riippumatta siitä osaako vai ei ja tämä joskus aiheuttaa pientä kitkaa uhmiksen ja meidän välille. Onneksi me kuitenkin osataan Oton kanssa olla aika ketkuja jos halutaan ja usein saadaan jonkinlainen neuvotteluyhteys toimimaan myös Tiaran kanssa. En sanoisi Tiaraa kovinkaan tuliseksi luonteeksi, Tiara ottaa aika leppoisasti kaiken mutta sitten kun hän suuttuu niin hän todella suuttuu. Leppyy kuitenkin todella nopeasti eli aikalailla muistuttaa mun temperamenttia joka on siis ihan olematon.

Tiara osaa myös olla aivan äärettömän empaattinen, mikä on tosi suloista! Hän pyytää aina heti anteeksi ja tulee halaamaan käskemättä jos tietää tehneensä jotain kiellettyä. Usein Tiara myös pyytää anteeksi vaikka tilanne ei edes sitä vaatisi, esimerkiksi törmätessään vähän hyllyyn leikin tuoksinassa hän sanoo ”anteeksi hylly!” ja silittää hyllyä ja kerran hän oli vahingossa laittanut porkkanapehmonsa siskon lelulaatikkoon ja löytäessään sen pitkästä aikaa  hän sanoi ihan oikeasti surkealla äänellä ”Anteeksi porkkana! Tiara unohti sinut! Vahinko!”.

Kuten varmasti kaikki Tiaran kuukausipostauksia seuranneet tietävät on Tiara ollut 8-kuisena sanotusta ekasta sanasta asti aivan hillitön papupata ja sitä asiaa tulee solkenaan. Meillä harvoin on hiljaista jos Tiara on hereillä, koska Tiara höpöttää taukoamatta. Se vaihe on onneksi mennyt ohi että Tiara selitti jokaikisen asian mitä hän tai joku muu perheenjäsen teki, silloin tuntui niinkuin meillä olisi asunut joku kertoja joka kertoi jatkuvasti että ”äiti ottaa keksin kaapista. Isi meni vessaan. Siskolla lelu kädessä. Tiara ottaa kirjan!”.

Sittemmin tämä selitys on korvautunut jatkuvalla laulamisella. Tiara muistaa lukemattoman määrän lastenlauluja ulkoa ja laulelee niitä kokoajan. Tuiki tuiki tähtönen oli kesän aikohin ensimmäinen laulu jonka Tiara oppi kokonaan ja nykyään hän osaa varmaan kymmeniä lauluja ulkoa, kuten hämähämähäkin, aakkoslaulun ja Risto Räppääjä -elokuvien kaikki laulut. Tiaralla on myös mieletön kyky yhdistellä asioita, esimerkiksi todetessani kaverilleni että olen innokas oppimaan jotain-mitä-en-juuri-nyt-muista Tiara kiljaisi innoissaan ”KAAPO!” koska Kaapossahan lauletaan ”Oon nelivuotias, oppimaan innokas!”. Risto Räppääjä ja Viileä Venla -elokuvaa on kiittäminen sitä että kaksivuotiaamme sanoo nykyään mm. chillaa, vitsin makee ja cool.

Laulamiselle oiva kaveri on tanssiminen, mikä myös kuuluu Tiaran suosikkipuuhiin ja hänen lempparileikkinsä onkin muumidisco joka teki häneen laivareissulla lähtemättömän vaikutuksen. Muumidiscoa leikitään niin että äiti laittaa musat soimaan ja Tipa joraa oikein olan takaa. Tätä leikkiä leikitään joka päivä, monta kertaa päivässä. Kuten blogin fb-tykkääjät tietävätkin, vähän aikaa sitten Tiara keksi itse ensimmäisen tanssisarjansa joka kuului ”Kädet ylös, kädet alas, taputus ja ympäri!” ja sitä piti myös äidin ja isin harjoitella ylpeän tanssinopettajan kanssa. Näitä tanssiliikkeitä Tiara harjoitteli myös viikko sitten esimerkiksi Zaran sovitustiloissa sillä aikaa kun äiti sovitteli vaatteita, kun kuulemma oli niin ”hyvä biiiisi!”.

Laulun ja tanssin lisäksi Tiara tykkää tehdä palapelejä, rakentaa Duploilla ja leikkiä Brio-junaradallaan. Lisäksi piirtäminen, värittäminen, maalaaminen ja muovailuvahalla sotkeminen ovat neidin mielestä mukavaa puuhaa. Tiaralla on vilkas mielikuvitus ja hän kertoo yleensä selkeästi mitä kuvissa näkyy, esimerkiksi kerran hän kuulemma piirsi mummun pyöräilemässä Mörkön kanssa.

Neidin piirtämät kuvat ovat tosi pikkutarkkoja nykyään entisten suurpiirteisten ympyräsuhrujen sijaan, hän omien sanojensa mukaan harjoittelee piirtämään esimerkiksi kasvonpiirteitä ja osa kuvioista jo erehdyttävästi sellaisia muistuttaakin vaikka varmasti menee vielä tovi ennen kuin Tiara piirtää ensimmäisen pääjalkaisensa. Perusmuodot ovat Tipalle tuttuja ja hän piirtää usein ympyröitä ja suoria tai ainakin melkein suoria viivoja. Tiara käyttää monipuolisesti eri värejä ja hän on äärimmäisen tarkka siitä mitä värejä käyttää mihinkin ja kuinka niitä yhdistelee. Tiara tunnistaa ja muistaa nimeltä kaikki perusvärit ja muutkin tavalliset värit oranssista vihreään ja pinkkiin.

Tiara on kevättalvesta (olisiko ollut vuoden ja kolme tai neljä kuukautta päälle) osannut luetella numerot yhdestä kymmeneen sekä suomeksi että ruotsiksi. Nykyään sama onnistuu myös takaperin ja päälle vielä kymmenen numeroa lisää molemmilla kielillä, englanniksi menee vasta sinne kymppiin asti. Numeroiden luettelun lisäksi Tipa osaa nykyään myös laskea esineitä jos niitä on sellainen maltillinen määrä, sanotaan vaikka alle kymmenen. Esimerkiksi Duplo-palikoita, pinaattilettuja ja oman kukkaron kolikoita on kiva laskea. Tosin kolikoissa Tiaran laskelmat ovat joskus aika utopistisia, luokkaa ”Tiaralla on yksi kaksi kolme neljä viisi kuusi seitsemän kymmentä euroa” samalla kun hän osoittaa seitsemää kolikkoa.

Taaperomme on jo nyt pikkutarkka esteetikko kuten äitinsä joka ihastelee kynsilakkoja ja valitsee sopivaa kenkäparia puoli tuntia. Hän on kiltti ja ihana tyttö joka jaksaa keskittyä tarkasti tekemisiinsä. Rakastaa leikkiä kavereiden kanssa, juoksee ilosta kiljuen ovelle aina kun isi tulee kotiin ja söisi vaikka joka päivä pinaatti- tai porkkanalettuja. Hän on eläinrakas ja ikävöi mummunsa lisäksi Mörkö-koiraa harva se päivä. Puistossa leikkiminen, kiipeily ja liukumäestä laskeminen on Tiarasta kaiken edellämainitun lisäksi ihan huippukivaa ja puistossa me käydään melkeinpä joka päivä. Tiara ei enää nuku päiväunia joka päivä, mutta usein pitkän puistoreissun jälkeen uni maittaa vielä tunnin-pari.

Viimeiseen kuvaan tein kollaasin Tiaran kasvoista kuluneen kahden vuoden ajalta. Oletteko samaa mieltä että viimeisen kahden kuvan kohdalla on tapahtunut tosi iso muutos ihan parissa kuukaudessa? En tiedä tuleeko se kuvista niin hyvin ilmi eikä mulla ole neuvolastakaan vielä mittoja mutta tuntuu että nyt juuri kesän jälkeen Tipa on venähtänyt vaikka kuinka paljon pituutta ja vauvanpyöreys on hävinnyt tosi paljon! Muistan kun ekoina viikkoina ja kuukausina sitä tuli mietittyä että miltähän se vauva näyttää sitten vaikkapa parivuotiaana ja nyt kun katsoo noita kuvia niin tulee sellainen fiilis että neiti näyttää juuri ihan itseltään. Maailman kaunein Tipa♥

Vielä kerran paljon onnea meidän neidille, tästä on hyvä aloittaa neidin kolmas vuosi ja ensi vuonna tätä lukiessa nyyhkistellä kuinka se vuosi taas meni niin äkkiä ja kuinka on taas vuodessa tullut opittua vaikka ja mitä!

Millaisia teidän kaksivuotiaat ovat luonteeltaan? Löytyykö samoja kiinnostuksenkohteita kuin meidän Tipalta?

Eilen mä sitten tein sen, lähdin vihdoinkin juhlimaan! Mun pikkuisen pidemmäksi venähtänyt blogitauko johtui siitä että sain ihanan blogikollegani Karoliinan serkkuineen viikonlopuksi meille. Tiaralla oli perjantaina synttärit ja neiti saikin Karolta ja Melinalta vielä yhden ihanan synttärilahjan. Sen lisäksi vietettiin rauhallista koti-iltaa Karon, Melinan, hömppäleffan ja mansikkatäytesuklaan kanssa meidän pikkutyttöjen nukahdettua yöunille ja oli aivan ihana hihitellä ja vaihdella kuulumisia ja höpöttää kaaaaikesta mitä ikinä mieleen vain voi juolahtaakaan. Valvottiin kikattaen pikkutunneille asti ja aamulla fiilis oli vähän väsähtänyt. Onneksi fiilikset piristyivät iltaa kohti laittautuessa,sillä eilen oli päivä jota oltiin odotettu jo pari kuukautta, nimittäin blogiäitien tapaaminen.

Mukana oli monenmonta äitiä ja blogia ja lopulta myös muutama huippukiva tyyppi jotka eivät olleet bloggaajia tai edes äitejä mutta se ei todellakaan menoa haitannut vaan päinvastoin. Meillä oli aivan ihana ilta! Ensin käytiin koko isolla porukalla Amarillossa jonka jälkeen ilta jatkui Helsingin yöelämässä. Törmäsin moneen vanhaan tuttuunkin kun kerrankin olin liikkeellä ilmeisesti oikeaan aikaan. Oli mukava nähdä, niin kaikkia ihania äitejä kuin muitakin tuttuja! Me tanssittiin jalat kipeiksi ja naurettiin niin että poskiin sattui. Kiitos Sofia, Veera, Karo, Karde, Melina, Demi, Jemmi, Essi, Laura, Sirje, Heidi, Jenina ja Mia. ♥

Kiitos kuvista Karolle, Lauralle ja Demille

Mä vaihdoin hyvissä ajoin vesilinjalle ja lähdettiin kiltisti kotiin jo yhden aikaan Karon ja Melinan kanssa kun alkoi väsy painaa. Tänään ei onneksi ole mitkään olot vaivanneet sillä Otto oli töissä ja olen viettänyt päivää tyttöjen kanssa. Aamulla sain nukkua pitkään ennen kuin Otto suuntasi töihin mikä oli varmaan ihanin juttu pitkään aikaan, mä kun en ole enää pariin vuoteen edes osannut nukkua yhdeksää pidempään mutta jostain kumman syystä uni tänään maistui.

Nyt on taas juhlinnat juhlittu hyväksi toviksi, mutta kaiken muun mukavan lisäksi mä voin nyt iloisesti todeta että Zelda osaa ja haluaa viimeinkin nauttia ruokansa myös pullosta eli meidän välinen symbioosi on ainakin vähän höllääntynyt ja voin mahdollisesti joku päivä suunnata vaikka koko päiväksi sovittelemaan hääpukuja tai mennä leffaan kaverin kanssa ilman paniikkia siitä että pikkumuru ei pärjäisi ilman mua. Me harjoiteltiin pullosta syömistä neidin kanssa parin viikon ajan kerran illassa ja lopulta pullomaitokin alkoi maistua tytsylle onneksi. Zeldalla oli sujunut ilta oikein hyvin isin ja siskon kanssa ja mun tullessa kotiin hän tuhisi tyytyväisenä omassa pinnasängyssään (toinen uusi taito).

Ennen äitien tapaamista mä sain nauttia siitä että mulla oli kerrankin ammattitaitoinen kuvaaja hyvällä kuvauskalustolla varustettuna mukana eli sain teille vähän normaalia siistimmät asukuvat, kiitos ihanan Karon! Siinä on kyllä neiti joka saisi kenet tahansa näyttämään hyvältä kuvissa. Me kuvattiin keskustassa Aleksanterinkadulla ja Mikonkadulla että saatiin vähän kaupunkifiilistä kuviin. Karo saikin nyt tartutettua muhun kunnon objektiivikuumeen ja mä tiedän kyllä mikä mulla on ainakin yhtenä joululahjatoiveena tänä vuonna!

Päivän asu / Takki Asos / Toppi BIKBOK / Farkut DrDenim / Kengät ZARA / Laukku River Island / Kaulakoru Gina Tricot

Mun viikonloppu sujui siis sangen epätavallisissa tunnelmissa normaaliin verrattuna, mutta oli aivan ihanaa! Toivottavasti näemme samalla porukalla mahdollisimman pian♥

Loppuun vielä vähän äänestysasiaa, eli kuten FB-seuraajat jo tietävätkin me Oton kanssa pyrimme pääsemään mukaan Hääjuoksulle I Love Me -messuille 12.10.2013 mukaan juoksemaan ja kisaamaan huikeista palkinnoista. Me kaivataan kovasti teidän ääniä jotta varmistamme osallistumisemme huippuhauskaan juoksukilpailuun jossa jokainen pari voittaa ja palkintoina on kaikkea hääpuvun, uniikin timanttisormuksen ja Design-espressokuppien väliltä morsiamen hääkimppuun ja sulhasen pukuvuokraukseen. Otto on meidän esittelytekstien takana, eli mun blogia pidempään lukeneet tietävätkin että vastaukset kysymyksiin saattavat kutittaa nauruhermoja, näin kävi ainakin mulle. Meidän esittelykysymykset vastauksineen voi lukea TÄÄLTÄ ja meitä voi äänestää TÄÄLLÄ kirjautumalla esimerkiksi FB-tunnuksillaan sisään ja seuraamalla ohjeita. Kiitos kaikille jo äänestäneille ihan huikean paljon♥

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut yhtä rentouttava ja mahtava viikonloppu kuin mulla! Ensi viikolla luvassa Tiaran 2v-postausta ja vaikka mitä muuta, kivaa alkavaa viikkoa kaikille♥

Postaus toteutettu yhteistyössä Juhlacenterin kanssa. Mä muistelin että te toivoitte hääkoristeista karkkibuffetin lisäksi eniten juttuja pöytäkoristeluista joita meille tulee joten ajattelin kertoa niistä vähän enemmän nyt! Osa pöytäkoristeista on vielä täysin hakusessa mutta osan olemme saaneet Juhlacenteriltä ja ne ovatkin tosi kivoja juttuja! Meidän mustavalkoisen teeman suurin kulmakivi tulevat olemaan mustavalkoraidalliset kaitaliinat jotka tahdon kaikkiin pöytiin ja nyt olen löytänytkin niitä Etsystä valmiina, kohtuulliseen hintaan.

Pöytäliinat ovat senverran näyttävä koristus että kovin paljoa pöytiin ei mielestäni niiden  lisäksi edes koristuksia tarvitse, mutta on tietysti pakolliset nimi, menu- ja ohjelmakortit ja muutama muu hauska juttu jotka pöydissä täytyy olla. Nimikortit tulevat meillä olemaan valkoisia Something in the air -ribbon tageja Juhlacenterilta. Ajattelimme sitoa satiininauhalla varustetut suloiset tagit joko serviettejen tai ruokailuvälineiden ympärille jos se onnistuu tai sitten mahdollisesti viinilasin jalkoihin. Pinterestistä löytyi aivan ihania ideoita nimikortteihin ja mä ihastuin eniten näihin tälläisiin nauhallisiin joita onneksi löytyi Juhlacenterin kattavasta valikoimasta pienen etsinnän jälkeen.

Kuvat: Mun Wedding Inspiration Pinterest-board Menu- ja ohjelmakortit me ajateltiin yhdistää yhdeksi kortiksi joka on kaksipuoleinen, eli toiselle puolelle ohjelma ja toiselle sitten menu, jonka saa varmaankin kirjoittaa aika pienellä präntillä kun on niin paljon herkkuja mutta eiköhän se mahdu silti! Menu- ja ohjelmakorteiksi saimme Juhlacenteristä kaksipuoleisia valmiita Monochrome Magic -teemaisia pitkänmallisia kortteja, joita voi käyttää juurikin joko tähän tarkoitukseen kuin me tai sitten ihan hääkutsuina jollaisiksi ne myös hyvin soveltuvat. Korttien mukana tulee kirjekuoret ja kortit myydään 10kpl pakkauksissa joissa on aina kahta erilaista korttia mukana. Mä oon tosi iloinen että päästään tässä näin helpolla, noihin kun tulostaa vain tekstit niin on valmista, täydellisesti teemaan sopivaa ja ennenkaikkea näyttävää.

Kaitaliinojen, menu-/ohjelmakorttien ja nimikorttien lisäksi pöytiin tulee tuikkuja kirkkaissa lasisissa tuikkukupeissa sekä jonkinlaisia teemaan sopivia kukka-asetelmia. Kukka-asioissa mä olen vielä ihan pihalla, niitäkin täytyisi alkaa selvittämään pikkuhiljaa. Mua harmittaa kovasti se että mun lempikukkaa pionia ei ole helmikuussa saatavilla, en tiedä mikä voisi olla yhtä ihana kukka sen tilalle. Saa antaa vinkkejä jos tulee mieleen! Mulle ei iske yhtään ainakaan ruusut, gerberat, orkideat tai kallat vaan tykkään pyöreistä ja yksinkertaisista muodoista. Koristukset pidämme siis aika simppeleinä, mutta yksi superhauska yksityiskohta pöytiin on kuitenkin tulossa; nimittäin hääkamerat!

Saimme Juhlacenteriltä näitä huippuhauskoja hääteemaisia kertakäyttökameroita, joilla vieraiden on tarkoitus kuvata hääjuhlan tapahtumia illan aikana. Kuvia mahtuu 27 per kamera ja ne voi sitten kehittää juhlien jälkeen. Kameroita meillä on 10 eli suunnilleen 1-2 per pöytä (meille tulee n. 80 vieraan häät). Ei voi ainakaan sen jälkeen sitten sanoa että meidän häitä ei olisi ikuistettu perusteellisesti kun on videokuvaajat, valokuvaajat ja vielä hääkamerat vieraillekin! Hauska nähdä sitten lopulta miten erilaisilta meidän häät näyttävät eri silmin kuvattuna, vai näyttävätkö.

Hääkamerat myydään viiden kappaleen pakkauksissa ja pakkauksen mukana tulee myös viisi tuollaista pahvikylttiä joissa vieraille kerrotaan homman nimi. Juhlacenterissä on eri teemoihin sopivia hääkameroita, me ihastuttiin näihin yksinkertaisen tyylikkäisiin Vintage Romance -kameroihin jotka väritykseltään soveltuvat kivasti mustavalkoisuuteen.

Nyt postausta kirjoittaessani huomasin että yksi juttu ainakin puuttuu ihan täysin, nimittäin pöytänumerokortit! Apua! Niistä haluaisin kivat, erilaiset ja näyttävät. Ideoita saa ehdottaa niihinkin jos tulee jotain hauskaa mieleen, eihän pöytiä välttämättä tarvitse numeroida vaan ne voi myös nimetä jotenkin hauskasti.

Sellaiset koristukset! Tuhannesti kiitoksia Juhlacenterille, uskon että näillä jutuilla me saadaan tosi kivat pöydät aikaiseksi. Mitäs te tykkäätte?

Eilen julistin tynkäpostaukset pannaan blogissani, tänään teen sellaisen itse. Synttäripäivä on vaan liian synttäripäivä että jaksaisin keskittyä kirjoittamaan, tänään mä vetelen masun täyteen jäätelöä ja muita herkkuja ja katson Oton kanssa leffoja koko illan! By the way, 22 tuntuu tosi kivalta. Ihanaa keskiviikkoa kaikille ja hyvää synttäripäivää mulle♥

PS: Pieni muutos tapahtunut kahdessa vuodessa. Mun mielestä ehdottomasti parempaan suuntaan kun nyt on tukalan jättimasun sijaan kaksi ihanaa rakasta äidin vauvaa!

Mielenkiintoinen postaustoive yhdistettynä siihen ikuiseen kiireeseen on yhtäkuin järkyttävä ideatulva ja kirjoittamisen palo. Älkää siis säikähtäkö tekstioksennusta, mulla on vain paljon asiaa kun viimeinkin sain istuttua alas kirjoittamaan tätä tekstiä.

Bloggaaminen on mun kaikkien aikojeni rakkain harrastus, harrastus joka muuttui duuniksi vajaa vuosi sitten kun But I’m a human not a sandwich sai uuden kodin Kideistä. Tuntuu hassulta edes muistella bloggaamista vuosi sitten, silloin se oli niin harrastusmaista että ei sitä melkein voi edes verrata nykyiseen. Itsenäisenä bloggaajana en ollut vastuussa muille kuin itselleni juttujeni tasosta, mulla ei ollut paineita kirjoittaa mahdollisimman usein ja sähköposti ei ollut paikka jonne kurkistelin useamman kerran päivässä. Vaikka joskus ikävöinkin tuota huolettomuutta hetkellisesti, olen kuitenkin aivan mielettömän onnellinen nykyisestä tilanteesta.

Vaikka nykyisin bloggaaminen on enemmän työ kuin harrastus ja siihen työhön liittyy myös vastuuta, on se paras työ maailmassa. Kirjoittaminen on edelleen yhtä rakasta mulle kuin ennenkin, nykyään vain teen paljon töitä tuottaakseni mahdollisimman laadukasta tekstiä enkä halua pitää liian pitkiä taukoja. Blogatessa nälkä kasvaa ja halu kehittyä ja päästä ylemmäs ja ylemmäs tavoitteissa on huikeaa. Yksi blogi on muuttunut kahdeksi, postauksia ilmestyy useammin kuin koskaan aikaisemmin ja blogien aihepiiri on monipuolistunut nuoren äidin raskausblogista koskemaan laajempia kokonaisuuksia häistä lastenvaatteisiin ja ruokaan.

Nykyään pyrin postaamaan suunnilleen kerran päivässä vähintään jompaankumpaan blogiin. On päiviä jolloin en vain millään ehdi kirjoittamaan, mutta pyrkimys on kuitenkin kerran päivässä. Mun blogi on ollut mun lukijoideni keskuudessa tykätty siksi, että kirjoitan pitkiä ja monipuolisia postauksia, eivätkä muutaman lauseen ja parin kuvan mittaiset tynkäpostaukset kuulu blogini postausrepertuaariin. Olen ehkä yhden käden sormilla laskettavan määrän verran kirjoittanut näitä lyhyempiä postauksia, mutta yleensä kirjoitan vähintään neljästä viiteen kappaleen mittaisia tekstejä – eli käytän myös tekstipuoleen aikaa. Aiheita ei ole vaikeaa keksiä, enemmänkin on vaikeaa löytää aikaa kaikkien ideoiden toteuttamiseen. Yleensä mulla kestää yhden postauksen kirjoittamisessa valokuvien nappailut, valitsemiset ja muokkailut mukaanlukien noin puolestatoista kahteen tuntia päivässä. Mielipidepostaukset ja pidemmät jutut ovat sitten asia erikseen!

Oma lukunsa ovat tietysti myös postausten kuvat, joita aiheesta riippuen tulee räpsittyä pitkin päivää tai tiiviinä rupeamana, melkein kuin kuvausten muodossa. Silloin kun kirjoitan kuulumisia, on kuvien ottaminen rennompaa – kamera kulkee mukana ja aina välillä otan sillä kuvan jos toisenkin. Ottokin joutuu välillä linssin taakse kun asukuvia on otettava, joskus mielellään ja joskus vähän vähemmän mielellään. Otolla on polvet sökönä, mutta kuten kaikki asukuvia postaavat bloggaajat tietävät niin asukuvat otetaan alhaaltapäin ja silloin joutuu vähän kyykkimään. Tässä vuosien aikana Ottokin on onneksi tottunut asukuvailuun ja aika mukisematta se niitä räpsii vaikka varmasti Ottoakin joskus kyllästyttää eikä voisi aina vähempää kiinnostaa nappailla kuvia mun vaatteista.

Joskus Otto ottaa myös kuvia Tiarasta kun kuvataan lastenvaatteita, Tiara kun on vähän isin tyttö niin uhmispäivinä hymyt irtoavat isille herkemmin kuin äidille. Lastenvaatteita tai omia ostoksiani kuvatessani näen yleensä enemmän vaivaa ja otan paljon kuvia jotka käyn tarkkaan läpi ja käsittelen ennenkuin ne pääsevät blogiin. Mun blogini ei ole valokuvablogi, en ole todellakaan ammattilainen valokuvausasioissa eikä mun kuvauskalustoni (canon eos 450d kittiobjektiivilla) ole mikään maailman laadukkain, mutta koen sen kuitenkin kuvia blogiinsa laittavan bloggaajan velvollisuudeksi, että tarkistaa kuvien olevan edes etäisesti tasokkaita.

Postauksiin liittyvät läheisesti myös kommentit. Kommentit ovat blogin suola ja sokeri, ne ovat ainakin mulle se tärkein syy mikä tekee bloggaamisesta antoisaa. Ilman palautetta ei voi tietää mitä lukijat tykkäävät kirjoituksista ja koko kirjoittaminen tuntuu ehkä yhdentekevältä. Miksi kirjoittaa kun ketään ei kiinnosta edes kommentoida? Ainakin itselleni tulee joskus epäonnistunut fiilis postauksen kerätessä vain muutaman hassun kommentin. ”Olinko minä todella noin huono että kenelläkään ei tullut edes mitään sanottavaa?” Samaan aikaan kuitenkin olen myös itse niin laiska lukija että harvoin ehdin tai jaksan kommentoida mitään, vaikka tykkäisinkin lukemastani postauksesta älyttömästi.

Vaikka kommentteihin vastaaminen viekin paljon aikaa silloin kun niitä tulee paljon, on se todella antoisaa. Esimerkiksi yhden kymmeniä kommentteja keränneen mielipidepostauksen kommenttien vastaamiseen saattaa kulua kolmesta neljään tuntia, mikä on aika pitkä aika ottaen huomioon että mulla on kaksi pientä lasta joista huolehtiminen on mun oikea kokopäiväinen tehtäväni. Mutta silti, musta mikään ei ole niin palkitsevaa kuin lukea teillä heränneitä ajatuksia ja saada teiltä palautetta mun teksteistä. Myös rakentava kritiikki on tervetullutta, koska halu kehittyä ja kasvaa paremmaksi bloggaajaksi istuu mussa tiukassa. Mä haluan että Te pidätte lukemastanne ja näkemästänne, ja haluatte sitä lisää, koska teille mä tätä kirjoitan enkä itselleni.

Lukijat ovat blogin suurin osa, ainakin mulle, ja sosiaalinen media tärkeä kanava lukijoiden tavoittamiseen. Mullakin on blogiin liittyen niin Facebook -sivut kuin Instagram -tilikin. Facebookissa pyrin päivittämään arjen sattumuksia, laittamaan hauskoja kuvia ja juttuja etukäteen ja lisäksi jakamaan jokaisen blogipäivityksen tuoreeltaan. Se on helppo kanava seurata meidän juttuja niin blogista kuin sen ulkopuoleltakin. Facebook tuo ihan uuden ulottuvuuden bloggaamiseen, nimittäin kasvot lukijoille. On jännittävää päästä vaihtamaan ajatuksia ihan oikeiden tyyppien kanssa kasvottomien nimierkkien tai nimettömien tyyppien sijaan. Blogin Facebook -sivuilla tulee käytyä välillä mielenkiintoisia keskusteluja ja niihin mä haluaisin panostaa vielä nykyistäkin enemmän.

Instagram taas on ehkä se kaikkein henkilökohtaisin somen muoto jonka jaan lukijoilleni, siellä on paljon sellaista jota en itsenäisenä kuvana tai videona liittäisi blogiin ollenkaan. Instagram on väylä jolla voi kurkistaa meidän arkipäivään sellaisena kuin se on. Some ylipäänsä on bloggaajille nykypäivänä tärkeä näkymisen muoto, jos haluaa kehittyä ja päästä eteenpäin. Sosiaalinen media on nykypäivän lisäksi tulevaisuutta ja vankka seuraajapohja somessa tuo bloggaajalle uskottavuutta. Siksi koen ainakin itse myös joskus paineita päivittää näitä seurauskanavia ahkerasti normaalin postaamisen lisäksi.

Sähköpostit ovat yllättävän tärkeä osa bloggaamista. Niitä tulee päivässä useampia, yleensä noin viidestä kahteenkymmeneen ja niihin mulla kuluu postausten ja kommenttien lisäksi eniten aikaa. Osa sähköposteista tulee lukijoilta, osa tietysti yhteistyökumppaneilta ja mahdollisilta yhteistyökumppaneilta. Osan sähköposteista vievät myös erilaiset tapahtumakutsut ja tuoteinfot. Sähköposteja muut eivät näe kuin minä ja moni ei arvaisi että niihinkin kuluu niin paljon aikaa! Välillä saatan vastailla myös sähköposteihin useamman tunnin ajan, mutta onneksi nykyään on älypuhelimet ja lyhyempiin sähköposteihin saa usein vastattua vaikka puistossa samalla kun Tipa leikkii hiekkalaatikolla ja Zelda nukkuu vaunuissa.

Yhteistyöt ovat nykyään yhä suurempi osa blogimaailmaa. Yhteistyökuvioita on niin pienemmillä kuin isommillakin blogeilla ja niitä suorastaan kaivataan. Ainakin mun blogiin on toivottu arvontoja ja toki niitä on musta todella mukavaa järjestääkin lukijoille! Arvonnat ovat yhteistöistä ehkä isotöisimpiä, vaikkakin palkitsevimpia kun tietää että lukijat saavat jotain mukavaa. Arvontaa järjestäessä täytyy yleensä kuvata arvontaan tulevat tuotteet ja sen lisäksi tietysti kirjoittaa itse arvontapostaus. Arvonnan voittajan arpominen on kuitenkin se suurin homma, sillä osallistujia tulee yleensä useita satoja ja täytyy olla tarkkana että laskee kommentit oikein ja arpoo oikean voittajan.

Mä olisin urpo jos edes yrittäisin väittää että ei ole kivaa saada tavaraa testattavaksi, tottakai se on mukavaa, mutta en mä kyllä sen takia todellakaan tätä blogia kirjoita. Se sensijaan on vähemmän mukavaa että meidän lähipostin postinkantajat varmaan nauravat mulle kun aina kun mulle tuodaan paketteja mä oon suunnilleen just herännyt ja vaihtamassa Zeldan vaippaa tai sitten meillä on joku muu pienimuotoinen kaaos meneillään. Kaikista saamistani tuotteista mun ei tarvitse kirjoittaa ja monista tuotteista jätänkin kirjoittamatta, mutta on todella mielenkiintoista tutustua uusiin juttuihin ja  saada paljon tuotetietoutta moneltakin saralta.

Bloggaamiseen ja yhteistöihin kuuluu myös erilaisissa PR-tapahtumissa vierailemista, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Mun mielestä nämä ovat kivoja tilaisuuksia joissa on hauska tavata blogituttuja ja vaihtaa kuulumisia yleensä kivan ohjelman merkeissä. Jos mulla vain olisi aikaa ja mahdollisuuksia niin kävisin useammissakin tapahtumissa, mutta mulla nuo pienet ihanuudet usein asettavat omat rajoitteensa eikä olisi heitä kohtaan reilua raahata heitä harva se päivä ihastelemaan vaikka uuden uutukaisia kenkiä tai muita vastaavia. Monet tapahtumat kuitenkin ovat sellaisia joihin lapset voi ottaa mukaan tai sitten jopa lapsille suunnattuja ja niissä käyn mielellään!

Paljonko kaikkeen tähän sitten kuluu aikaa? Päivässä, viikossa vuodessa? Paljon, huomaamatta niitä tunteja vain kertyy. Päivässä, ehkä neljästä viiteen tuntia, vaikkakin muutamana päivänä viikossa pyrin tekemään vähemmän ja joskus taas aikaa kuluu huomattavasti enemmän. Viikossa ehkä n. 25-30 tuntia joten mitä se tekee vuodessa? Nämä neljästä viiteen tuntia harvoin onnistuvat yhdeltä istumalta, eli pitkin päivää teen pienissä pätkissä kaikkia hommia ja illalla lasten mentyä nukkumaan mä yleensä kirjoittelen enemmän. Bloggaajana mä en halua pysähtyä paikoilleen tai tuudittautua turvallisuudentunteeseen siitä että vanha ja tuttu toimii aina. Mä haluan kehittyä ja päästä eteenpäin, ehkä jopa vaikuttamaan joskus johonkin. Blogi muuttuu ja kasvaa mun mukana ja kasvattaa mua siinä samalla. Mä toivon, että joskus tulevaisuudessa Suomen blogiskene on jotain sellaista mitä se on Ruotsissa ollut jo vuosia ja jos tämä joskus toteutuu, mä toivon että saan olla osana sitä.

Lopuksi voisin vielä kertoa vähän blogistatistiikkaa. Nykyisin mun blogillani on lähemmäs 2000 FB-tykkääjää ja Instagram -seuraajaa. Blogilistan luetuimmissa blogini pitää sijaa 79 mistä olen ihan tavattoman iloinen ja ylpeä. Mun blogini on Suomen sadan luetuimman blogin joukossa, hurjaa! Bloglovinissa blogini pitää Family-kategorian Suomen ykkössijaa ja hääblogini Wedding -kategorian Suomen ykkössijaa, jonne se kipusi kolme päivää avaamisen jälkeen. Nämä ovat asioita jollaisia en olisi koskaan, edes villeimmissä unelmissani osannut toivoa ja näistä on kiittäminen vain ja ainoastaan teitä ihania lukijoita, kiitos!

Mä toivon että tämä postaus valotti edes himpun verran sitä, mitä kaikkea bloggaaminen on näiden teille näkyvien postausten lisäksi. Tämä on tietysti vain oma kokemukseni bloggaamisesta, joku toinen kokee ja tuntee kaiken aivan eri tavalla! Mulle bloggaaminen onantoisaa, ihan mahtavaa, kiireistä ja joskus myös ihan pirun rankkaa. Joskus ei kiinnostaisi ollenkaan ottaa kameraa esille ja joskus ajatus takkuaa eikä mitään tunnu saavan aikaiseksi. Suurimmaksi osaksi se kuitenkin on sitä että ajatukset rullaavat eteenpäin, tekstiä syntyy helposti ja kuvia valitessa iskee valinnanvaikeus kun tekisi mieli näyttää teille niin paljon mutta ei kehtaisi laittaa viittäkymmentä kuvaa yhteen postaukseen ainakaan kovin usein. Kiitos siitä että te jaksatte seurata vuodesta toiseen mun (ja joskus Otonkin) höpötyksiä♥

Millaista te ajattelitte bloggaamisen olevan? Herättikö tämä postaus mitään ajatuksia?