Synnytyskertomus

12.02.2017

Tästä tekstistä tulee pitkä, mutta en usko että voisin itse pätkiä tätä kertomusta osiin. Mä haluan kertoa sen kokonaisuudessaan juuri sellaisena kuin se oli. Tässä tulee mun kolmas synnytyskertomus.

Maanantaina 6.2. oli ihan tavallinen maanantai, Otto oli etäpäivällä ja pidin tytötkin kotona. Aamulla pesin useamman koneellisen pyykkiä, leikittiin lasten kanssa legoilla ja rakennettiin niistä metsä ja meri ja prinsessalinna ja vaikka mitä. Siis niin tavallinen maanantai kuin olla ja voi. Mua ei hirveästi supistellut, ei säännöllisesti eikä epäsäännöllisesti ja en ajatellut että synnytys olisi mitenkään erityisen lähellä.

Kokattiin Oton kanssa iltaruuaksi lasagnette uuniin siinä vähän viiden jälkeen samalla kun tytöt katselivat Pikku kakkosta. Siinä kokatessa mä tirautin perus hormoni-itkut jostain ja Otto lohdutti mua. Kun ruoka oli saatu uuniin, me käperryttiin hetkeksi kainalokkain sohvalle katsomaan Pikku kakkosta tyttöjen kanssa. Vauva möyrysi mahassa ihanasti ja Otto piti kättä siinä ja tunnusteli miten pikkutyyppi liikkuu. Siinä Oton kainalossa pötkötellessä, Oton käsi mun mahalla, mä tunsin kuinka mun mahassa napsahti kovaa. Kalvot olivat napsuneet aikaisemminkin mutta tämä oli ihan selkeästi kovempi napsaus. Ja sitten mulle tuli se tunne, se selittämätön tunne että vaan tiesin että nyt tapahtuu.

Sanoin vaan Otolle hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi että ”Mä nousen nyt.” ja käppäilin niin äkkiä kuin sillä jättimahalla pääsin sohvalta maton poikki vessan oven eteen. Sitten alkoi valua lapsivedet vauhdilla, kello oli 17.30. Huusin Otolle olkkariin että multa meni lapsivedet, ja sitten mua alkoi ensin naurattaa ja sitten itkettää. Nauratti se että niin määrätietoisesti äkkiä tulin pois uuden maton päältä ettei se mennyt sotkuun, ja vielä onnistuin. Ja sitten viikkojen malttamaton odotus vaihtui jännitykseksi ja vähän alkoi pelottaakin että miten nopeasti tämä kaikki nyt tästä etenee ja onko vauvalla kaikki hyvin ja ääk apua mun pitää oikeasti synnyttää se vauva ulos.

Mua ei supistellut vielä tässä vaiheessa ja ekana alettiin miettimään toimintasuunnitelmaa. Ruuassa oli paistoaikaa enää kymmenen minuuttia, ja mä ajattelin että kerran mua ei vielä supistele niin syödään nyt ainakin ensin. Otto soitti isälleen, että pääseekö hän tyttöjen kaveriksi tänne meille, ja mä soitin Naistenklinikan synnytysosastolle ja kysyin mitä mun pitäisi tehdä. Sieltä sanottiin että voi seurata kotona siihen asti että tulee säännöllisiä supistuksia, ja siinä puhelun lopuksi, n. klo 17.50 mulla tuli sitten ensimmäinen supistus.

Kauhoin vauhdilla ruokaa naamariin, pakkailin viimeisiä kamppeita ja nappasin vielä mahakuvatkin nopeasti siinä samalla kun seisoskelin pyyhkeen päällä valuttamassa lapsivettä. Oton isä oli soittaessa 20min ajomatkan päässä meiltä ja lähti heti tulemaan. Saatiin kaikki valmiiksi, pusuteltiin vielä tyttöjä ja sitten kun heille saapui hoitaja, tehtiin ovella läpsystä vaihto ja me lähdettiin autolle. Tässä vaiheessa mua supisteli kolmen minuutin välein, mutta ei mitenkään kauhean kipeästi.

Autossa Otto totesi että tankki on melko tyhjä, ja kysyi että ehdittäisiinkö tankata nopeasti kun on tulossa kovat pakkaset ja ei ole hyvä seisottaa autoa pakkasessa melkein tyhjällä tankilla. Mä sanoin että tottakai että ei tässä vielä mitään. Kello oli silloin n. 18.30 kun pysähdyttiin huoltoasemalla. Oton tankatessa mulla tuli ensimmäinen vähän kipeämpi supistus, sellainen jonka kyllä kesti ihan hyvin mutta vähän sai keskittyä hengittelemään.

Jatkettiin matkaa ja kellottelin edelleen supistuksia jotka tulivat n. kahden minuutin välein ja olivat kestoltaan puolitoista minuuttia. Suunnilleen joka toinen supistus oli sellainen että sai hengitellä ja jokatoinen sellainen että pystyi ihan helposti juttelemaan. Oltiin sairaalassa vähän ennen seitsemää, ja ilmoittauduttiin siinä. Meille tuli kiva kätilö joka laittoi mut käyrille ja totesi että kohdsunsuu on vasta 2cm auki. Supistuksia piirtyi käyrillä tiuhaan ja päästiinkin siitä sitten joskus varttia vaille kahdeksan synnytyssaliin. Salissa alkoikin tapahtua nopeaa.

Mä tunsin ekat niin kipeät supistukset että hengittelykään ei tuntunut auttavan mitään, ja siinä tilanteessa pyörsin kaikki aiemmat suunnitelmani luomusta. Kätilö totesi että olen avautunut vasta kolmeen senttiin, ja että spinaalipuudutusta ei kannata laittaa kun se auttaa vaan reilun tunnin verran, että laitetaan mieluummin epiduraali. Kerkesin siinä myös kertoa kahdesta aiemmsta kokemuksestani epiduraalin kanssa, kuinka se ei ehtinyt auttaa ollenkaan. Kahdeksalta oli myös kätilön vaihto, ja ensimmäinen kätilö kertasi siinä nopeasti yövuoroon tulleelle kätilölle mikä meidän tilanne on. Sain epiduraalin vähän jälkeen kahdeksan, ja se kerkesi auttaa hienosti kahden supistuksen ajan.

Kymmentä yli kahdeksan mä sanoin että mua sattuu ihan hirveästi pakaraan. Ja sainkin sitten luvan ponnistaa, sillä kohdunsuu oli täydet kymmenen senttiä auki. Eli jälleen kerran epiduraali toimi mulla niin että se rentoutti kohdunsuun heti ja sai sen avautumaan todella nopeasti. Vaikka itselle tuli hetkeksi sellainen ”ei taas, enkö saa tälläkään kertaa sitä hetken lepoa ennen ponnistusvaihetta”, niin toisaalta hyvähän se vain oli että synnytys ei pitkittynyt enempää vaan päästiin tositoimiin.

Mulla ponnistuksentarve tuntuu aina sellaiselta jäätävältä lihaskrampilta pakarassa eikä miltään kakkahädältä niinkuin moni muu sitä kuvailee. Ajattelin että oman synnytyssuunnitelmani mukaisesti kokeilen ponnistaa nelinkontin ensin. Vauva ei ollut ihan täysin laskeutunut oikeaan asentoon, ja siinä konttausasennossa sitten vauva ensin käänsi itseään oikein päin. Musta tuntui kuitenkin että en osaa ponnistaa oikein siinä asennossa ja että kaikki mun voimat kului siihen että yritin pitää itseäni pystyssä, vaikka ne olisi pitänyt käyttää ponnistamiseen.

Vaihdoin vartin venkslaamisen jälkeen tuttuun ja turvalliseen puoli-istuvaan asentoon, jossa olin ponnistanut maailmaan jo kaksi ihanaa pientä tyttöä. Yövuoroon tullut kätilö oli aivan ihana, hän kannusti mua ja kehui ja kertoi kokoajan miten tukka jo näkyi. Hän myös antoi mun kokeilla ihan mitä halusin itse ja sanoi että mä itse tiedän parhaiten mikä asento on mulle hyvä. Se valoi muhun kyllä todellakin uskoa itseeni. Asennon vaihdon yhteydessä vauva oli vihdoin kierähtänyt oikeaan kulmaan ja ponnistaminen alkoi oikeasti tuntua siltä että jotain tapahtuu.

Loppuvaiheessa en saanut ponnistaa kunnolla, vaan mun piti jarrutella, sillä vauvalla oli napanuora kahdesti kiertyneenä kaulan ympäri. Viimeiset kymmenen minuuttia vaan odottelin ja sain ponnistaa ihan pieniä ponnistuksia, jotta napanuora ei päässyt kiristymään kaulan ympärille kuristavaksi. Kello 20.51 meidän pikkuinen tyttö viimein syntyi, ja hän oli täydellinen. Hän alkoi heti itkemään, ja niin alettiin myös minä ja Otto. Otto itki sillä tavalla coolisti, pyyhki vähän kyyneltä silmäkulmasta – mä ulisin ihan täysillä. Kaikki tunteet vaan purkautuivat kerralla ja en pystynyt rauhoittumaan, olin vaan niin helpottunut että vauvalla oli kaikki hyvin ja hän oli vihdoin siinä ja hän oli meidän ja hän oli ihana.

Sain vauvan rinnalle ja hän oli niin pieni ja rakas ja kaunis. Siinä me killiteltiin toisiamme, vauva oli aivan virkeä ja tuijotti meitä suurilla silmillään heti. Otto sai leikata vauvan napanuoran ja vauva oli ihokontaktissa ensimmäiset neljä tuntia salissa. Hän osasi heti syödä ja viettikin pitkän tovin rinnalla. Mä kävin suihkussa ja sillä aikaa vauvaa putsattiin ja mitattiin ja punnittiin. Neidin mitat olivat 3570g ja 49cm, päänympärys oli 35cm.

Mä en saanut synnytyksessä yhtään repeämää enkä tarvinnut tikkejä, enkä myöskään menettänyt kovin paljoa verta, ja olo oli hyvä ja virkeä heti koko homman jälkeen. Istukka ja kalvot tulivat itsestään ulos kokonaisina, ja ilman oksitosiinitippaa. Aiemmin olen saanut heti vauvan tultua ulos oksitosiinia että nekin tulevat, mutta tällä kätilöllä ei ollut mikään kiire niiden kanssa vaan ne saivat aivan rauhassa tulla itsekseen ulos ilman mitään lisälääkkeitä. Ja täytyy sanoa että tällä kertaa tuo ikävä vaihe meni ensimmäistä kertaa kolmesta niin omalla painollaan että en sitä edes melkein huomannut, ennenkuin kätilö sitten esitteli meille hienoa istukkaa.

Siellä salissa me hengailtiin vauvan kanssa ja syötiin iltapalaa ja kirjattiin kätilön kanssa synnytyksen kulkua ylös. Hän ei ollut kerennyt täyttää meistä edes esitietoja valmiiksi kun joutui heti vuoroon tultuaan tositoimiin.

Mun täytyy oikeasti vielä kerran kehua kätilöä, hän oli vaan ihan huippu tyyppi ja koko synnytyksen ajan säilyi sellainen rento ja rauhallinen tunnelma vaikka napanuora kaulan ympärillä olisi voinut aiheuttaa ties mitä ongelmia. Hän todella tiesi mitä teki ja sai mutkin uskomaan itseeni. Vaikka 40min ponnistusvaihe oli huomattavasti pidempi kuin mun kaksi aiempaa (17min ja 12min) niin ei mulle jäänyt siitä mitään traumoja koska kokoajan mut pidettiin kärryillä siitä mitä tapahtuu ja sain liikkua ja tehdä niinkuin musta tuntui parhaalta.

Lisäksi on pakko kehua Ottoa, koska hänkin pysyi niin rauhallisena koko synnytyksen ajan ja oli jotenkin ihan konkari jo, ei yhtään jännitellyt tai ainakaan näyttänyt sitä. Hän antoi mun puristaa kättään ihan täysillä ja se oli juuri se mitä mä siinä kaipasin. Ja se rakkauden määrä joka synnytyssalin täytti meidän vauvan tultua maailmaan oli vaan jotain ihan uskomatonta.

Koko synnytyksestä jäi tosi hyvä fiilis, joskin hämmentynyt, kun kaikki meni niin hurjan nopeasti jälleen kerran. Kolmessa tunnissa Pikkukakkosen katselusta siihen että vauva oli jo sylissä. Ihana kokemus kaikin puolin, ja kyllä mä vaan vieläkin olisin valmis synnyttämään vaikka sata vauvaa, vaikka meillä ei sellaista tässä olekaan suunnitelmissa. Synnyttäminen on ihanaa, eikä mikään muu mitä olen elämässäni kokenut vedä vertoja sille hetkelle kun saa oman lapsen syliin ensimmäistä kertaa.

Me päästiin osastolle yöllä joskus yhden aikaan, ja saatiin tosiaan perhehuone. Alettiin siinä sitten nukkumaan, tosin itse nukahdin vasta aamuneljän maissa ja unta riitti hurjan tunnin verran, pikkuisen taisi olla hormoneilla ja adrenaliinilla sormensa pelissä. Eihän sitä vaan voinut nukkua kun piti tuijottaa pientä rakasta koko yö. Onneksi Otto sai vähän nukuttua, niin hän jaksoi heti aamulla kasin maissa käydä hakemassa tytöt katsomaan omaa tuoretta pikkusiskoaan.

Tytöt olivat aivan ihmeissään ja onnesta soikeana ihanasta pikkusiskosta, ja viettivät meidän kanssa koko päivän sairaalassa. Illaksi ja yöksi tytöt menivät Oton perheen luokse, sillä ei päästy vielä ekana päivänä kotiin. Vauvalla kuului vielä sydämestä minimaalinen sivuääni kun hän oli niin nuori (13h lääkärintarkistuksen aikaan) että sydämen ductus ei ollut vielä kerennyt mennä umpeen. Siksi siis vietimme vielä toisen yön osastolla, ja seuraavan aamun lääkärintarkistuksessa ääntä ei enää kuulunut ja saimme lähteä kotiin. Kotiuduimme vauvan ollessa 38 tuntia vanha.

Nyt takana on jo viisi päivää kotona, ja tämä on ollut yksi elämäni ihanimpia viikkoja. Nämä ensimmäiset hetket ovat ainutlaatuisia ja ihania ja niin täynnä rakkautta tuota pientä ihmettä ja koko omaa perhettä kohtaan. Ollaan maailman onnekkaimpia <3


40 Responses to “Synnytyskertomus”

  1. Annukka sanoo:

    Onnea niin paljon!! ❤

  2. Heidi sanoo:

    <3 ihana synnytys. Tästä jäi tosi positiivinen ja aito fiilis. Sä osaat levittää tosi kivasti tuota vauvakuplan tunnelmaa tänne lukijoillekin :). En malta odottaa kesää ja omaa vauvakuplaa!

  3. Milla.R sanoo:

    Ihana synnytyskertomus :)

  4. Reetta sanoo:

    Oot kyllä kunnon supernainen!! <3
    Naurattaa kun siinä päivällä viestiteltiin ja sitku et vastannut niin heitin läpällä että ootko lähtenyt synnyttämään ja hetken päästä vastaat: joo, ihana tyttö syntyi! :D <3

    Oot paras, koitetaan nähdä pian! <3

  5. Voi ihana synnytyskertomus,tuli ihan melkein itku <3 Onnea vielä koko perheelle <3

  6. Iina sanoo:

    Ihanaa,kun jaoit kertomuksesi! On se naisen keho vaan ihmeellinen! Se mulle tulee aina ekana mieleen kun luen synnytyskertomuksia tai mietin omia raskauksia ja synnytystä.
    Ihanaa vauva-aikaa teille<3

  7. Cami sanoo:

    Oi, olipa ihanasti kirjoitettu synnytyskertomus :) Tää oli itse asiassa ensimmäin, jonka luen koskaan ja vähän alkoi mietityttää mahdollisesti omankin kirjoittaminen sitten kun se on ajankohtaista. Ilmeisesti olit ottanut joka kerralla epiduraalin? :) Mäkin kovasti sitä mietin, mutta löysin netistä vain kauhean listan haittoja niin en tiedä sitten riittääkö uskallus :o

  8. Hanna sanoo:

    Oot mahtava<3 itkuhan tässä pääsi, onnea koko perheelle !

  9. Minna sanoo:

    Ihanaa, tuli ihan kyynel silmään! Paljon onnea koko perheelle ❤

  10. Kahden pojan äiti sanoo:

    Ihana kertomus, oot yks harvoista jotka kertoo synnytyskertomuksen niin että päällimmäiseksi jää fiilis; kyllä synnyttäminen on mahtavaa!! Itsellä takana kaksi ihanaa ja voimauttavaa synnytystä, joista jäi semmonen olo että todellakin osaan sen homman.
    Ihania hetkiä teille sinne kotiin.

  11. Todella ihana ja tosi hyvin tehty synnytyskertomus. Sulla on kyllä niin tuo kirjoittaminen hallussa.
    Ihan meinasi kateus iskeä, kun luki tällaista synnytyskertomusta. Omani, kun meni lähes kaikin puolin pyrstölleen. Vaikka ei minulle traumoja siitä jäänyt, toivon kaiken menevän toisin ensin kerralla.

  12. Maria sanoo:

    Aaaaaaaw! Grattis ja kaikkea hyvää! :) Tämän kertomuksen saattelemana voisin ehkä joskus halutakin lapsia – jos on olemassa noinkin ”helppoja” synnytyksiä :D mutta mies ei ehdottomasti koskaan halua lapsia, niin tyydyn ihastelemaan muilla pikkusia :)
    Itse en kyllä edes näe äitiys-geeniä mulla, joten senkin puolesta :D

    Sun blogis saa aina todella hyvälle tuulelle!

  13. Roosa sanoo:

    Monta kertaa piti pyyhkiä kyyneliä kun kirjoitat niin kauniisti perheestäsi. Onnea vielä kerran teidän koko perheelle <3 Kaunis pieni ihminen <3

  14. Joonuu sanoo:

    Paljon pajon onnea! ❤ ihanaa että synnytys sujui hyvin. ihan herkistyi kun luki tätä tekstiä oma pieni tuhisija kainalossa. tuli ehkä aavistuksen verran vauvakuume vaikka oma on vielä 4kk ikäinen vauva. On se vaan maailman ihanin tunne.❤❤ ihania hetkiä koko perheelle!

  15. Minnis sanoo:

    Paljon onnea täältäkin <3 tässä jo varhaisikäkriisissä aloin jo haaveilemaan omasta lapsesta (joka ei luultavasti oo tulossa aikoihin :D). Saat synnytyksenkin jopa kuulostamaan ihanalta, hyvä niin :) itse kätilön ammatista haaveilevana olin täysillä mukana tässä synnytyskertomuksessa :D <3!! Onnea teille koko perheelle<3 !

  16. Erika sanoo:

    Ihana tarina, kyyneliä sai itselläkin silmäkulmista pyyhkiä! Onnea ja iloa teille!

  17. Alli sanoo:

    Onnea ihan superpaljon!! <3

  18. Emmye sanoo:

    Ihana, kun jaksoit näin nopeasti kertoa synnytyksestä. Olet todella hyvä kirjoittaja. Kaiken fiiliksen ja rakkauden voi hyvin aistia kirjoituksestasi! ❤

  19. Eeva sanoo:

    Ihanasti kirjoitettu, rohkaiseva synnytyskertomus! Sain tästä rauhallisen mielen ajatellen tulevaa synnytystä joka tapahtuu ensi kesänä kun esikoisemme syntyy <3 Paljon onnea koko perheelle!

  20. Sari sanoo:

    Voi miten ihana synnytyskertomus! Onnea koko perheelle! Ootte kyllä niin aito perhe täynnä rakkautta ja ihana valopilkku joka antaa toivoa: pikkulapsivuosista on siis mahdollista selvitä onnellisena tai äärimmäisen onnellisena :) Valoa uuteen viikkoonne!

  21. Erika sanoo:

    Voi kunpa minäkin voisin sanoa että synnyttäminen on ihanaa..Niin sitä luulin pystyväni siihen luomuna ja en ollenkaan odottanut että synnytys kestäisi yli vuorokauden sekä kivuista puhumattakaan :(! Onnea vain nopeasta synnytyksestä :D ..oivoi no mutta kuitenkin se tunne kun näkee oman lapsen ensikertaa sitä ei vaan voi sanoin kuvailla ♡

  22. Pieni pesue sanoo:

    Paljon onnea teille! Ihana ja niin aidosti kerrottu synnytyskertomus, että herkisti! :’)

  23. Sara sanoo:

    Onnea <3 Hei ja huomasin muuten että saat muuttaa ton blogin esittelytekstin muotoon "kolmen tytön äiti"! :-)

  24. Noora sanoo:

    Olipa ihana lukea teidän synnytyskertomus, kostui kyllä silmäkulmat. Oma 3 kuukauden takainen on vielä tuoreessa muistissa, ja aina nämä jaksaa vaan herkistää. Ja vastasyntynyt vauva <3 tuo oma tuntuu jo siihen nähden niin kovin isolta, vaikka pieni onkin! Voihan vauvakuume :D

  25. Ansku sanoo:

    Onnea paljon pienestä nyytistä <3
    Sulla on aika paljon samallaisia ajatuksia rakkaudesta, parisuhteesta ja lapsista, niinkun mullakin. Tosin meille on tulossa vasta esikoistyttö 2,5kk päästä ja emme malttais millään odottaa mieheni kanssa sitä koitosta <3 pian 4v yhdessä takana ja tuntuu et jokapäivä vaan rakastaa toista enempi ja enempi ja välillä tuntuu niin epätodellisen hienolta, et ennen kesää meillä on pieni prinsessa mullistamassa meidän elämää <3 sun blogista saa voimaa, kun on niin positiivinen :)

  26. Enni sanoo:

    Lämpimät onnittelut uudelle elämälle sekä koko perheelle. Olette ihania!

  27. Maija sanoo:

    Onnea hurjasti <3 Meilläkin nyt kolmiviikkoinen tuhisija sylissä ja molemmat synnytykset ihania kokemuksia. Voisin synnyttää koska vain uudestaan, mutta raskausaika onkin sitten eri juttu.. :)

  28. Annle sanoo:

    Apua mikä ihana vauva! Paljon onnea! Ihana kätilö sulla on ollut. Mullakin oli kahdessa ekassa synnytyksessä ihana kätilö, mutta kolmannessa ihan p…ka. Olin yksin, lapsenvahti ei ehtinyt paikalle ja mies joutui menenään lasten kanssa kotiin. Kätilö komensi mut kyljelleen ja nostamaan päällimmäisen jalan ylös, siinä asennossa olis pitänyt ponnistaakin. Sanoin etten ainakaan nyt jaksa olla näin vaan haluan kääntyä, niin tämä idiootti tokas ” jos nyt vaihdat asentoa niin siinä asennossa pysytkin synnytyksen loppuun saakka”. Siis kamala haahka, oli semmonen vanhemman puoleinen nainen.

  29. Sanna sanoo:

    Paljon onnea pienokaisen johdosta! <3 Ääk, ei ois pitänyt lukea tätä, kauhea synnytyskuume iskee, niin kivan kuuloinen synnytys! :D Mulla on myös synnytykset olleet nopeita ja helppoja, kuopuksen synnytin vahingossa luomuna, kun en ehtinyt puudutusta saada, ja totesin että jos vielä kolmas vauva tulee, niin uskallan tuosta rohkaistuneena suunnitella lääkkeetöntä synnytystä. Synnyttäminen on kyllä jotain niin mahtavaa, ja ne ekat hetket, kun viimein pääsee tapaamaan ihan uuden pienokaisen, vaikka on tavallaan tuntenut jo kuukausia!

  30. soile sanoo:

    Onnea kovasti koko teidän ihanalle perheelle, aivan voi tuntea itsekin teidän suloisen perheen rakkauden ja läheisyyden <3

  31. PiPa sanoo:

    Mikä ihanuus teillä onkaan:)) apua kuinka oma kuvio tulee mieleen. Mä olin käynyt lenkillä ja tunsin että nyt ei ole ihan kaikki kohillaan. Jakasoin raahautua kotiin ja käydä suihkussa. Mentiin nukkumaan ja muutaman tunnin päästä heräsin ”paukaukseen” Hyppäsin sängystä ja samalla vedet meni pitkin sääriä lattialle. Siitä sitten hypättiin autoon ja ajettiin Jorviin, päästiin sisään. Hyvä, koska seuraavat ohjattiin kättärille ja naistenklikalle. No, tyttö syntyi viikon aikasemmin. Eka syntyi kaksi viikkoa myöhemmin, keskimmäinen viikkoa aikasemmin, kuin myös tyttö.

  32. paula sanoo:

    Ihanaa. Itku tuli. <3 Meidän kolmas tyttö täyttää kohta jo 2v, ja teen melkeinpä päivittäin surutyötä siitä etten enää ikinä saa kokea raskautta ja synnytystä... Paljon onnea teille ja nauttikaa!

  33. Johanna sanoo:

    Täydellinen synnytys! Onnea:)

  34. Marika sanoo:

    Paljon onnea! <3 Tuli ihan synnytyskuume :D

  35. Noora sanoo:

    Ihanaa! Onnea koko perheelle! <3

    En usko että tulen itse hankkimaan lapsia, mutta tulin tästä(kin) postauksestasi niin hyvälle mielelle että huh. Olen iloinen että synnytyksesi sujui ongelmitta ja kerroit sen jotenkin todella luontevasti.

    Jatkan siis blogisi lukua ja ehkä uskallan toistekin kommentoida :>

  36. Parivuotiaan neidon äiti sanoo:

    Kiva, että rustasit synnytyskertomuksen ennen omaa h-hetkeäni (LA 4.3.). Luin sen sydän pamppaillen, mutta siitä jäi mukava ja positiivinen fiilis. Nyt vain täällä jännityksellä odotellaan, koska tämä meidän rakas pikkuveli suostuu syntymään :) Paljon onnea vielä ihanasta pikkusiskosta koko perheelle!! <3

  37. Elisabeth sanoo:

    Voi että, miten ihana kirjoitus! Tuli itselle tippa linssiin, kun muistelin omaa synnytystäni. Vaikka siitä on jo 8kk, niin vielä herkistyy aina kun lukee synnytyksestä. Hurjan paljon onnea vielä teille, ja nauttikaa tästä ajasta! Ihana kuulla, että kaikki meni hyvin.

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  38. Hanna sanoo:

    Kiitos kun julkaisit kokonaisena tekstinä etkä pätkittynä! Kirjoitustyylisi on kiva ja oli mukava lukea ja käydä samalla läpi omaa esikoisen synnytystä ja orientoitua tulevaan synnytykseen

  39. henni sanoo:

    Oii paljon paljon onnea!!❤ Niin ihana aidon rakkauden täyteinen tunnelma välittyy tekstistä.

    Tää on eka synnytykseen liittyvä niin positiivinen kertomus, että sitähän saattaisi joskus uskaltaa ajatella sitä synnytystä.. :D Lapsia siis haluan ehottomasti mutta pelottaa niin paljon ajatus synnytyksestä ku kaikkia kauhukokemuksia kuullu. :D Onneks se ei oo vielä oikeasti ajankohtainen asia ja sitten kun on, osaa ehkä suhtautua siihen synnytyksen osuuteen erilai kun kuitenkin lopputulos on oma ihana pikkuinen. :)

Kommentoi