Vuoden toisiksi viimeisenä päivänä se sitten tapahtui: meidän 10-kuinen kuopus lähti kävelemään ihan itse ilman tukea. Hän päätti kahdeksan tunnin ajomatkan jälkeen, että nyt riittää istuskelu ja minähän lähden kävelemään, ja niin hän sitten lähti. Ensin otti kahdeksan askelta kaatumatta, sitten yksitoista, sitten jo sekosin laskuissa. Ja nyt hän on kävellyt siitä asti, ja tällä hetkellä kävelee jo enemmän kuin konttaa, kun viikko sitten tilanne oli vielä aivan toinen. Hän on ollut liikkumaan opettelijana aivan erilainen kuin meidän vanhemmat tytöt, ja tosi jännityksellä ollaan seurattu uusien taitojen karttumista tälläkin kertaa.

Hän nousi seisomaan puolen vuoden iässä, ja siitä asti on harjoitellut pystyssä olemista. Viimeiset pari kuukautta hän olisi jo tasapainoltaan pysynyt itsekseen pystyssä kävellenkin, mutta on kaivannut sitä henkistä tukea niiden äidin tai isin (tai isosiskojen) pikkurillien verran. Reilu viikko sitten hän alkoi ottamaan joka päivä aina muutaman askeleen ilman tukea, ja sitten tosiaan lauantaina tapahtui tämä harppaus ja hän alkoi aivan oikeasti kävelemään. Ja nyt hän sitten kävelee, meidän vauveli on taas yhden suuren harppauksen verran isompi tyyppi.

Jotenkin niin hassua että yhtäkkiä hän vaan liikkuu kävellen ihan niin kuin me kaikki muutkin, ja niin reippaasti nousee pystyyn joka kerta kuin pyllähtää. Pyllähdyksiä tapahtuu koko ajan harvemmin ja harvemmin, ja veikkaan että parin viikon päästä hän ei enää edes muista kontata ikinä. Niin vaan vauva taaperoistuu koko ajan, apua. Täällä Oulussa hänellä on reippaasti tilaa liikkua ja kävellä koko ajan, sekä kolme tyyppiä kahden sijaan joiden perässä pysytellä, joten tuntuu että aina täällä tapahtuu suuria kehitysaskelia, kuten tämä nyt. Ihan hauskaa aina tulla tänne, ja miettiä että mitähän hän tällä kerralla oppii. Konttausasentoonkin hän nousi silloin 5kk iässä juuri täällä Oulussa.

Siitä huomaa, että kävely on vielä tuore taito, kun hän heiluttelee käsiään ja tekee niillä kaikenmaailman hienoja liikkeitä samalla kuin kävelee. Ilmeisesti ex-konttailija ei ole vielä ihan tottunut siihen että käsillä ei yhtäkkiä olekaan mitään järkevää tekemistä kävellessä, vaan niiden pitäisi vaan hengata mukana. Se on hauskan näköistä, kun kävely on melkein kuin tanssia. Ja se hymy, mikä kasvoille syttyy joka kerta kun hän käppäilee, sillä voisi valaista puoli Oulua (ja koko meidän vanhempien maailman).

Mä kirjoitan lisää kasvamiseen liittyviä juttuja kunhan hän täyttää muutaman päivän kuluttua 11 kuukautta ja aloitetaan vauvavuoden viimeinen kuukausi. Kävelyn lisäksi tämä kulunut kuukausi on pitänyt sisällään paljon muitakin merkkipaaluja joista mieluusti kirjoittelen pidemmän kaavan mukaan, nyt halusin vain juhlistaa tätä hienoa merkkipaalua joka ansaitsi aivan oman postauksensa. Kävelyharjoituksia on vilahdellut mun instastoriesissa @iinalaura ja siellä niitä näkyy varmasti lisääkin tämän reissun aikana.

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille<3

Meillä oli tänään Novan 4kk-neuvola, ja oli kyllä taas mukava käynti. Nova kasvaa tosi hienosti edelleen täysimetyksellä, ja painoa oli 7685g ja pituutta 65,7cm eli hienosti tullut alle kuukaudessa senttejä ja grammoja. Ei ole mikään ihan minivauva tosiaankaan enää. Neljän kuukauden iässä on sekä normaali hoitajakäynti että lääkärineuvola, ja molemmat olivat meillä aika pikaisia käyntejä kun ei ollut mitään sen ihmeempää mielen päällä.

Sen jälkeen kun Nova pari viikkoa sitten oppi kääntymään selältä mahalleen, hän on harjoitellut liikkumista ihan hurjan paljon. Akselinsa ympäri hän on pyörinyt leikkimatolla jo pitkään, mutta nyt hän on ihan viittä vaille lähdössä ryömimäänkin. Ajattelin ensin että onko tämä vaan mun jotain omaa ylpeän äidin haihattelua että katson että hän työntää jaloilla vauhtia ja etenee lattialla, mutta tänään lääkäri sanoi lääkärineuvolassa että ”tämä muuten ihan kohta ryömii”. Yhyy ei vielä!

Jotenkin sitä voisi tätä kolmatta vauvaa pitää sylissä ja pikkuvauvana niin pitkään kuin mahdollista eikä tosiaankaan ole mikään kiire sille että oppisi liikkumaan, mutta ilmeisesti hän on itse lähdössä jo siskojen perään. Hän vetää jo jalat koukkuun masun alle ja pyllyn  pystyyn, ja samoiten myös potkii ihan lattiasta jaloilla vauhtia suoristaen ja koukistaen ja eteenpäin mennen. Ainoastaan kädet ei vielä ole ihan messissä, joten toistaiseksi eteneminen tyssää siihen että ne jäävät siihen tielle aina kun jaloilla pääsee eteenpäin. Mutta tuosta se kai lähtee. Pitänee alkaa baby proofaamaan asuntoa tässä lähiviikkoina.

Välillä hän turhautuu kun ei pääse eteenpäin ja suuttuu, mutta onneksi leppyy aika nopeasti kun tajuaa kääntyä selälleen tai kiinnostuu jostain lelusta.

Eilen Nova löysi varpaansa pötkötellessään sitterissä päiväunien jälkeen, ja nyt varpaat menevät jo suuhunkin. Se on hassua miten uuden taidon myötä vauva tuntuu kasvavan aina ihan hirmuisesti ja joka kerta mielen valtaa sellainen ”apuamissämunvauva” -fiilis. Ja kun meillä ei kumpikaan vanhemmista tytöistä ole ollut hurjan ripeä liikkeelle lähtijä niin en osannut varautua tällaiseen Novan kanssa. Pitäisi vaan muistaa se että vauvat on aina yksilöitä ja saattavat yllättää täysin, niinkuin Novakin on tehnyt jo monessa asiassa. Ei voi saman perheen sisälläkään tosiaankaan niputtaa lapsia yhteen, kaikki he ovat erilaisia ihan mahasta saakka.

Vaikka vauvan kasvu onkin haikeaa niin onhan se valtavan ihanaakin, ja iloitaan ehdottomasti uusista taidoista täysillä. Mahtavaa kun pikkutyyppi on kokoajan enemmän ja enemmän mukana kaikessa. Hän on tärkeä osa meidän perhettä ja on ihan parasta kun hän pääsee mukaan perheen yhteisiin juttuihin, kikattaa aamuisin kun pötkötellään koko perhe yhdessä meidän isossa sängyssä ja hengailee isosiskojen kanssa lattialla lukemassa kirjoja ihan niinkuin ainakin.

Ja vaikka hän on välillä muka niin isoa tyttöä ja liikkuvaista vauvaa niin onhan hän kuitenkin oikeasti ihan pikkuruisen pieni möllykkä joka nukkuu tuhisten poski äidin tissiä vasten ja rapsuttelee samalla mua unissaan mahasta. Ihana tyyppi <3