Vuosi sitten tähän aikaan oli yhtä kova pakkanen kuin nytkin. Aamu alkoi niin tavallisesti kuin mahdollista, ja koko päivä sujui aivan tavallisissa merkeissä, leikkien, ruokaa laittaen ja hengaillen. Mikään ei enteillyt että meidän perhe olisi saamassa uuden jäsenen juuri sinä päivänä. Mulle tulvahtavat kaikki ihanat muistot kuopuksen synttäripäivästä mieleen kun ajattelenkin vain sitä. Ihan kuin se olisi ollut viime viikolla, eikä VUOSI sitten.

Kello 20.51 illalla, vain kolme tuntia aiemmin lapsivesien menolla käynnistyneen synnytyksen jälkeen, saatiin syliimme maailman ihanin pieni ruttuinen vauva, joka kävi heti hanakasti kiinni rintaan ja otti oman paikkansa. Siinä hän on ollut tiiviisti vuoden, äidissä kiinni kuin pieni takiainen, pieni, ihana takiainen. Ja minä hänessä. Olemme olleet takiaisia, koska se on ollut ihanaa ja parasta, juuri sitä mitä toivoin. Raskausaikana en asettanut itselleni paineita, en ajatellut että mun pitäisi olla niin kiinni vauvassa. Ajattelin, että kaikki kulkee kyllä omalla painollaan, ja mulle ja Otolle kehittyy juuri ne vanhemman roolit kuopuksen kanssa, kuin on tarkoitettu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Paineita en ole ottanut koko vuonna, kolmannen kanssa olen todellakin osannut relata enemmän kuin kahden aiemman. Ajattelin koko ajan, että olen juuri niin kiinni vauvassa kuin itse haluan ja jaksan. Olen luottanut omiin kykyihin, ja olen luottanut vauvan kykyyn ja vaistoon toimia. Hän kyllä tietää itse paljonko haluaa syödä ja nukkua, kaikessa ollaan menty lapsentahtisesti. Ja se on ollut parasta. Ei olla yritetty mahtua mihinkään muottiin, vaan ollaan toimittu just niin kuin meidän vauvalle ja perheelle on ollut parasta. Voin suositella sitä tapaa ihan kaikille, sillä ei todella ole olemassa yhtä toimivan vauva-arjen muottia, vaan jokaisella perheellä on omansa.

Nyt meidän pienestä vastasyntyneestä on kasvanut yksivuotias. Pieni ja vauva hän on edelleenkin, mutta uskomattoman taitava pieni ihminen joka ei millään osa-alueella varmasti jää huomiotta, hän ottaa oman tilansa, mentiin minne tahansa. Viime viikolla nauratti, kun menin käymään hänen kanssaan pressipäivässä. Showroom oli täynnä ihmisiä, ja tyyppi vaan käveli itsevarmana keskelle suurta tilaa, kaikkien ihmisten eteen ja suoraan DJ-pöydän viereen. Siihen hän jäi seisomaan ja hymyilemään kaikille, ja oikein poseerasi. Hän on sellainen pieni sydäntenmurskaaja, joka rakastaa ihmisiä.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän on pieni ihminen jolla on suuri persoona, ja vahva tahto. Hän osallistuu keskusteluun ja kertoo oman mielipiteensä painokkaasti. Hän on täynnä rakkautta, ja osoittaa sitä usein ja paljon, märillä pusuilla, halauksilla ja paijauksilla. Jos joku ei mene hänen mielensä mukaan, hän kertoo myös sen. Esimerkiksi jos hän ei saa kaupasta kahta samanlaista muumipalloa, jollainen häneltä jo löytyy kotoa, hän ottaa kaksi palloa kainaloon ja lähtee itse kävelemään kassaa kohti niiden kanssa. Ja koska hän ei siitä huolimatta saa vielä kahta samanlaista palloa, hän kertoo painokkaasti, että sellainen ratkaisu on hänen mielestään aivan väärä.

Kyseisen incidentin aikaan eräs turisti-nainen Stockmannilla naurahteli meidän tahtotyypille ja kommentoi ytimekkäästi ”character”. Jep, luonnetta meidän#girlbossilta löytyy. Sen kanssa tulee varmasti vielä hauskaa tulevina vuosina, voin jo kuvitella. Mutta eiköhän me johdonmukaisella meiningillä, tunteiden sanoittamisella, isosiskojen hienolla esimerkillä ja huumorilla päästä aika pitkälle, näin ainakin haluan uskoa. Ja se että on vahva luonne, on pelkästään hyvä juttu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän puhuu kuin nuori Runeberg, jonka päivä osuvasti onkin synttäriä edeltävä. Sanoja tulee kahdella kielellä, joka päivä uusia, ja niin paljon että niitä ei enää voi edes laskea. Hän vastaa kaikkiin kysymyksiin ”joooooooo” ja nyökkää painokkaasti. Tällä viikolla hän oppi sanomaan myös ei, mutta säestääkseen eitä hän ei puistele päätään, vaan keikkuu puolelta toiselle kuin pikkuinen pingviini. Se vasta on hellyyttävän näköistä. Ja onneksi joo on vielä paljon suositumpi kuin ei.

Hän syö kaikkea ja paljon, koska hän liikkuu aina ja koko ajan. En ihmettelisi jos hän lähtee tässä kohta juoksemaan, sen verran terhakkaasti hän yrittää jo välillä ottaa juoksuaskelia, kun tulee kiire jonkun jännittävän jutun perään. Hän rakastaa heittäytyä lattiatyynylle, kiivetä sohvalle ja sukeltaa pallomereen. Parasta on kuitenkin touhuta isosiskojen kanssa, ja olla yksi ”isoista tytöistä”. Siisteintä mitä hän tietää on leikkiä isosiskojen huoneessa, ihan mitä vaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän tykkää kovasti järjestellä kyniä purkkiin ja pois purkista, hoitaa vauvoja, lukea kirjoja, ja touhuta ulkona lumessa. Lempparein lelu on iso parkkitalo, ja synttärilahjaksi saatu saman sarjan poliisiasema. Autoilla hän päristelee ja ajelee jatkuvasti, sekä parkkitalossa että lattialla. Hän tanssii aina kun musiikki soi, paitsi jos äiti yrittää tanssia. Silloin hän haluaa tulla syliin, ja tuntea äidin rytmin sylistä.

Isosiskot rakastavat pikkusiskoaan ehdoitta, ja pitävät hänestä aina huolta. Side näiden kolmen välillä on aivan älyttömän vahva, enkä itse ainoana lapsena edes osannut kuvitella miten ihanaa sitä olisi seurata. Olen niin ylpeä meidän kaikista kolmesta tytöstä. Vaikka isompienkin elämään tuli uusi iso palanen tasan vuosi sitten, he ovat ottaneet sen loistavasti vastaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Kiitos rakas 1-vuotias Nova, että tulit meidän elämään ja olet juuri sinä. Kiitos, että pöristelet äidin mahaa. Kiitos, että laitat aina portaiden turvaportin kiinni jos se unohtuu auki. Kiitos, että tuot äidin kengät valmiiksi olkkariin kun ollaan lähdössä jonnekin. Kiitos, että haluat pestä hampaat seitsemäntoista kertaa päivässä, ja syöt niin hienosti. Kiitos että sanot aina ihanan pienellä unisella äänellä ”moiiii” kun heräät. Kiitos, kun olet nukkunut jo kaksi hienoa kokonaista yötä, ja kohta kaksi viikkoa ilman yötissiä. Kiitos myös niistä ihanista öistä, kun nukuit meidän vieressä ja olit pehmeä ja lämmin äidin mahaa vasten, vauvan kanssa nukkuminen on ihanaa. Kiitos, että teit meidän perheestä vielä enemmän meidän perheen ja hitsasit meitä vielä enemmän yhteen. Olet täydellinen lisä meidän jengiin. #TeamHyttiset

Kuva: Annina Segerman Photography

Onnea meidän maailman rakkaimmalle yksivuotiaalle vielä kerran <3

Meillä oli tänään Novan 4kk-neuvola, ja oli kyllä taas mukava käynti. Nova kasvaa tosi hienosti edelleen täysimetyksellä, ja painoa oli 7685g ja pituutta 65,7cm eli hienosti tullut alle kuukaudessa senttejä ja grammoja. Ei ole mikään ihan minivauva tosiaankaan enää. Neljän kuukauden iässä on sekä normaali hoitajakäynti että lääkärineuvola, ja molemmat olivat meillä aika pikaisia käyntejä kun ei ollut mitään sen ihmeempää mielen päällä.

Sen jälkeen kun Nova pari viikkoa sitten oppi kääntymään selältä mahalleen, hän on harjoitellut liikkumista ihan hurjan paljon. Akselinsa ympäri hän on pyörinyt leikkimatolla jo pitkään, mutta nyt hän on ihan viittä vaille lähdössä ryömimäänkin. Ajattelin ensin että onko tämä vaan mun jotain omaa ylpeän äidin haihattelua että katson että hän työntää jaloilla vauhtia ja etenee lattialla, mutta tänään lääkäri sanoi lääkärineuvolassa että ”tämä muuten ihan kohta ryömii”. Yhyy ei vielä!

Jotenkin sitä voisi tätä kolmatta vauvaa pitää sylissä ja pikkuvauvana niin pitkään kuin mahdollista eikä tosiaankaan ole mikään kiire sille että oppisi liikkumaan, mutta ilmeisesti hän on itse lähdössä jo siskojen perään. Hän vetää jo jalat koukkuun masun alle ja pyllyn  pystyyn, ja samoiten myös potkii ihan lattiasta jaloilla vauhtia suoristaen ja koukistaen ja eteenpäin mennen. Ainoastaan kädet ei vielä ole ihan messissä, joten toistaiseksi eteneminen tyssää siihen että ne jäävät siihen tielle aina kun jaloilla pääsee eteenpäin. Mutta tuosta se kai lähtee. Pitänee alkaa baby proofaamaan asuntoa tässä lähiviikkoina.

Välillä hän turhautuu kun ei pääse eteenpäin ja suuttuu, mutta onneksi leppyy aika nopeasti kun tajuaa kääntyä selälleen tai kiinnostuu jostain lelusta.

Eilen Nova löysi varpaansa pötkötellessään sitterissä päiväunien jälkeen, ja nyt varpaat menevät jo suuhunkin. Se on hassua miten uuden taidon myötä vauva tuntuu kasvavan aina ihan hirmuisesti ja joka kerta mielen valtaa sellainen ”apuamissämunvauva” -fiilis. Ja kun meillä ei kumpikaan vanhemmista tytöistä ole ollut hurjan ripeä liikkeelle lähtijä niin en osannut varautua tällaiseen Novan kanssa. Pitäisi vaan muistaa se että vauvat on aina yksilöitä ja saattavat yllättää täysin, niinkuin Novakin on tehnyt jo monessa asiassa. Ei voi saman perheen sisälläkään tosiaankaan niputtaa lapsia yhteen, kaikki he ovat erilaisia ihan mahasta saakka.

Vaikka vauvan kasvu onkin haikeaa niin onhan se valtavan ihanaakin, ja iloitaan ehdottomasti uusista taidoista täysillä. Mahtavaa kun pikkutyyppi on kokoajan enemmän ja enemmän mukana kaikessa. Hän on tärkeä osa meidän perhettä ja on ihan parasta kun hän pääsee mukaan perheen yhteisiin juttuihin, kikattaa aamuisin kun pötkötellään koko perhe yhdessä meidän isossa sängyssä ja hengailee isosiskojen kanssa lattialla lukemassa kirjoja ihan niinkuin ainakin.

Ja vaikka hän on välillä muka niin isoa tyttöä ja liikkuvaista vauvaa niin onhan hän kuitenkin oikeasti ihan pikkuruisen pieni möllykkä joka nukkuu tuhisten poski äidin tissiä vasten ja rapsuttelee samalla mua unissaan mahasta. Ihana tyyppi <3