Meidän kastejuhlaan on siis vielä reilusti aikaa kun kastepäivä oli sovittu alkuperäisen lasketun ajan mukaan joulukuun kolmannelle päivälle, mut parempi alkaa valmistautua ajoissa vai mitä? Mä koko raskausajan odotin et pääsen järjestämään kastejuhlaa ja nyt voin hyvillä mielin alkaa tekemään valmisteluja kun aikaa juhlapäivään on enää vähän päälle kuukausi. Ajattelin tilata kutsukortit neidin kuvalla varustettuna hyväksi havaitulta Ifolorilta kunhan vaan saisin napattua jonkin kutsukorttiin sopivan kuvan joka ei ole heilahtanut ja jossa pikkuneiti ei irvistä eikä haukottele.
                         Juhla pidetään meillä kotona ja vieraita ajateltiin kutsua parikymmentä suunnilleen. Voi tulla kyllä hieman tiivis tunnelma täällä meidän kaksiossa mutta ei se mitään, sopu sijaa antaa. Me juteltiin Oton kanssa pitkään juhlapaikasta ja tultiin siihen tulokseen että meidän mielestä on kiva järjestää pienempi ja intiimpimpi tilaisuus ihan vaan kotona. Mun suvussa on aina ollu perinteenä pitää ristiäiset kotona eikä kirkossa joten se tuntuu luontevalta.
                          Me ei olla mitenkään super uskonnollisia, tai no Otto ei edes kuulu kirkkoon mut Otto kumminkin suostui siihen et vauva kastetaan koska se oli mulle tärkeetä. Mun mielestä kastaminen on ihana perinne ja kaunis tapa antaa lapselle nimi. Ja en mä koe että uskonnontunneista tai rippikoulusta ois mulle mitään kauheeta haittaa ollu elämässä, jos meidän neiti ei sitten tulevaisuudessa halua kuulua kirkkoon niin hän voi sitten erota kirkosta. Ja eihän rippikouluunkaan oo mikään pakko mennä jos se ei kiinnosta, mut mun mielestä rippileiri oli tosi hauska kokemus ja sieltä jäi ihania muistoja.

Mutta se varsinainen asia oli siis se että pian me ostetaan neidille kastemekko ja nyt ajattelin kysyä teidän mielipidettä erilaisista kastemekoista. Mä oon aika varma että en halua sellasta ihan perusmekkoa, mut laitoin sit kumminkin vertailun vuoksi nyt sellaisestakin kuvan. Oon valinnut neljä ehdokasta sen perusmekon lisäksi:

 Mitäs piditte mekoista? Ootteko enemmän perinteisen kastelookin ystäviä vai tykkäättekö erikoisemmasta? Mun suosikkeja on ehkä numerot 1. ja 2. mut on noi muutkin kyllä kivoja. Valinnan vaikeus! Kaikki mekot siis Babystylen valikoimasta josta tykkään ehkä eniten nyt ku oon tätä verkkokauppojen kastemekkotarjontaa käyny tällä viikolla läpi. Jos tiedätte jonkun kaupan/verkkokaupan jossa ois vielä erilaisia mekkoja niin vinkatkaa ihmeessä!

Mä postailen illalla tai huomenna sitten meidän viikonlopusta näin yleisesti mut tulin nyt tässä välissä tekemään tällasen♥ Yritän myös nyt viikonlopun aikana saada sen uuden bannerin aikaiseksi vihdoin! Ihanaa lauantaipäivää kaikille lukijoille♥


Miten te ootte antaneet lapsillenne nimen? Ootteko pitäneet ristiäiset vai nimiäiset, isot vai pienet? Kotona, kirkossa vai jossain muualla? Ja tekin lukijat joilla ei vielä omia lapsia ole; mitä mieltä ootte kastamisesta näin yleensä? Jos antaisitte lapselle nimen niin haluaisitteko nimiäiset vai kastejuhlan?

Otsikko varmaan paljastikin jo, eli tää postaus on todellinen sillisalaatti (mun postaukset usein tuppaa oleen, oon huomannu), mut ei siinä mitään, onpahan ainaki postaus. Tänään äiti sit lähti, itkuhan siinä tuli mut onneksi mun kaveri Nona tuli sit meille hengaileen melkein heti ku äiti oli lähteny. Meillä oli kiva päivä tyttöjen kesken, kuunneltiin kaikkii vanhoja biisejä ja otettiin kuvia.

Onko mitään sulosempaa ku haukotteleva vauva!♥

Illalla tehtiin ruokaa Oton kanssa ja nyt ollaan vaa otettu rauhassa ja hengailtu pikkusen kanssa. Pikkuneiti on alkanu olemaan paljon enemmän hereillä nyt, unien välillä aina tunnin tai joskus parikin kerrallaan, paitsi öisin nukahtaa heti syötön jälkeen. Ihanaa kun pikkusestaki on jo seuraa enemmän kun vaikka kaks viikkoa sitten, ens viikolla onkin ikää jo kuukausi♥
                   En vaan millään jaksa lakata ihmettelemästä sitä miten nopeesti aika menee ja pikkuinen kasvaa. Nyt alan ymmärtää mun omaa äitiä joka aina hämmästelee kuinka ”äitin vauva on jo niin ja niin vanha”. Pian meki Oton kanssa opetetaan neitiä pyöräilemään ja järjestetään rippijuhlia ja ylppäreitä. No ei nyt ihan kuitenkaan, mut nyt pitää nauttia tästä vauva-ajasta kun se on niin lyhyt. Ja niin me nautitaankin, maailman eniten joka päivä tosta ihanasta palleroisesta♥
                   Tänään tääl Vuosaares ainaki näky tos illal ihana sateenkaari josta sain napattuu pari kuvaakin:

Sitten ois taas vähän haastetta tarjolla, sain nimittäin Essiltä ja Essiltä hauskan haasteen!
Onhan tää vähän samanlainen kun se 25 totuutta -haaste mut jos nyt keksisin viel kahdeksan turhaa tietoa itsestäni vaikka Essi veikin jo suurimman osan mun jutuista omassa haastepostauksessaan ;DD..

Tänään postiluukusta kolahti syksyn odotetuin paketti, mummun kutomat villasukat! Meiän mummu tekee kyl ehdottomasti parhaat villasukat ja onneksi jaksoi nyt kutoa pikkuneidillekin kolmet sukat talveksi niin riittää vaikka jalka kasvaiskin! Nyt ensimmäisenä käyttöön pääsi ihanat pinkkivihreet minisukat♥

On meillä vähän jalkojen koossa eroa neidin kanssa, ja noikin sukat vähän vääristää kun ne on viel pari senttii liian isot sukkaosista pikkuiselle. No mut hyvin ne lämmittää ja se on pääasia, mitäs pidätte mun ampparijätski-sukista? Nääkin mummon taattua laatua parin vuoden takaa. Mä tykkään et on ilosen väriset sukat, ne on paljon kivempi laittaa kylmänä ja pimeenä talviaamuna jalkaan ku semmoset tylsän harmaat tai mustat. Ei sillä oo niin väliä sopiiko ne muihin vaatteisin, oikeestaan parempi vaan jos ei sovi niin kanssaihmiset yllättyy kun ottaa kengät pois :D.
                         Me ei olla tänään tehty oikeen mitään muuta ku viety äidin kanssa 9 kassillista limupulloja kauppaan, sain äidin nakitettua sopivasti mulle avuksi vielä ennen kun se huomisaamuna suuntaa takas Ouluun. Oli siinä kyl raahaaminen, pulloja päässy vähän kertymään ku ollaan Oton kanssa lipitetty limua minkä ollaan keritty viime viikkoina. Koko raskausajan pärjäsin ilman limua ja nyt oon taas ihan koukussa Cokikseen. Mut tässä ois vähän kuvia tältä päivältä:

Huomisesta tulee kyl nii haikee päivä ku äiti lähtee takas Ouluun, voin vaan kuvitella kuinka ikävä sille tulee tota pikkuprinsessaa ja kyl meillekin tulee äitiä ikävä. Seuraavan kerran tosiaan nähdään varmaan vasta ristiäisissä joulukuun alussa, toi välimatka kun on niin hirveen pitkä ja ei se junalla matkustuskaan oo mitään ihan halpaa huvia. Mut äkkiä se aika menee, onhan äiti pian ollu täälläkin jo neljä viikkoa vaikka tuntuu et justhan se vasta tuli. Harmittaa kyl niin paljon asua näin kaukana toisistaan, miksi ikinä muutin Oulusta pois? Vaikka toisaalta, eihän mulla olis koko tätä nykystä elämääkään jos asuisin viel Oulussa. Eli hyvä et muutin ja onneksi on skype ja puhelin ja juna! Kyllä me pian taas nähdään.

Nyt meen viettämään viel aikaa äidin kanssa ennen kun painun unten maille. Hyvää yötä ihanat ja kiitos vielä että jaoitte omia tarinoitanne eiliseen postaukseen, oli ihana lukea teidänkin kokemuksista♥

Millainen suhde teillä lukijoilla on omaan äitiinne/ vanhempiinne? Näettekö usein ja oletteko läheisiä?

Ajattelin toteuttaa nyt pitkästä aikaa toivepostauksen ku tullu niin monta peruspostausta nyt putkeen. Multa toivottiin silloin postausta siitä miten pikkuneiti on vaikuttanut mun ja Oton parisuhteeseen ja ajattelin sit kertoa teille tänään siitä, mut sovellan tätä vähän ja laajennan tän silleen et kerron myös vauvelin vaikutuksesta koko meidän elämään, eikä vaan parisuhteeseen. Luvassa on siis vähintäänkin Sinuhe Egyptiläisen verran lärpätystä, lukee ken jaksaa!

Mehän alettiin siis virallisesti seurustelemaan helmikuun 9. päivä jolloin mä jo epäilin olevani raskaana ja mainitsin siitä myös Otolle heti kun olin alkanu epäilemään raskauden mahdollisuutta. Vahvistus mun epäilyille saatiin 17.2. eli tasan viikko sen jälkeen kun oltiin alettu seurustelemaan. Eli me ollaan ihan meidän seurustelun alusta asti tiedetty jo et meille tulee vauva ja valmistauduttu siihen, tässä tapauksessa meidän tilanne on siis erilainen kun niiden parien jotka on vaikka seurustellu jo pari vuotta ennen kun alkavat odotta vauvaa. Alusta asti ollaan oltu tässä jutussa yhdessä, molemmat sataprosenttisesti
                   Mun mielestä se on vaan hyvä juttu ettei ehditty tavallaan elää normaalia parisuhteen arkea kovin kauaa ennen vauvan syntymää, koska nyt me ei osata kaivata sellasta vapautta. Koko meidän seurustelun ajan mä oon ollu raskaana (paitsi tietty nyt) joten se on asettanu omat rajotuksensa sille mitä voi tehdä. Me ei olla totuttu bilettämään yhdessä tai muutenkaan viettämään mitään railakasta elämää vaan jätettiin molemmat se vaihe taakse samalla kun sitouduttiin toisiimme.
                   Toki alussa ennen kun raskaus alko näkymään nii käytiin pari kertaa myös baarissa esimerkiks kaverin synttäreillä mut sillonkin tultiin ajoissa kotiin enkä mä tietenkään juonu mitään. Ottokaan ei oo koskaan juonu mitään suuria määriä meidän seurusteluaikana ja mä oon tosi kiitollinen et Otto otti myös sillä tavalla mun tunteet huomioon raskausaikana. Mut siis pointti oli se että ollaan periaatteessa lähes koko meidän seurusteluaika eletty niinku meil ois jo vauva mut ilman sitä itse vauvaa. Eihän sitä tietenkään tiedä millasta on kun on omia lapsia ennen kun se lapsi oikeesti on siinä sylissä mut kumminki otettiin aika rauhallisesti koko raskausaika ja valmistauduttiin vauvantuloon hyvin mun mielestä.
                   Noh, nyt se vauva sitten nukkuu tossa sitterissä, miten se on vaikuttanu meidän suhteeseen? Ei mitenkään, tähän mennessä. Ihan suoraan sanottuna mun mielestä meidän suhde ei oo muuttunu mitenkään muuten kun siten et se on ehkä syventyny, vaikka aina me ollaanki oltu superläheisiä. Meillä on edelleen mun mielestä yhtä paljon omaa aikaa ja myös sitä yhteistä kahdenkeskistä aikaa. Toistaseksi vauva nukkuu niin hirveen paljon että suurimmaksi osaksi sitä ei edes huomaa et meitä on kahden sijaan kolme. Ne hetket kun sen huomaa on maailman parhaita, yhessä ihmetellään toisiamme kaikki kolme ja nauretaan Oton kanssa pikkusen ähinöille ja ilmeille. Mut myös ne yhteiset hetket, kun pieni on illalla nukahtanu ja me jutellaan sängyssä päivän tapahtumista tai kävellään kauppaan ja vauva nukkuu vaunuissa, on tärkeitä parisuhteen kannalta.
                    Me ollaan synnytyssalista asti molemmat oltu yhtä suuressa roolissa vauvanhoidossa, kummatkin osaa syöttää, vaihtaa vaipan, kylvettää, pukea ja ihan mitä tahansa vauva sitten tarvitseekaan. On meille muodostunu semmosia omiakin juttuja, neiti saattaa syödä enemmän sillon ku mä syötän sen ja olla tyytyväisempi silloin kun isi vaihtaa vaipan mut kummatkin selviää kaikista vauvanhoitoon liittyvistä jutuista silti. Tää on sen kannalta hyvä et jos vaikka vauva kasvaessaan tulee itkuisemmaksi ja vaikka valvottaa yöllä niin me voidaan myös vuorotella öisin silleen et toinen valvoo vauvan kanssa ja toinen saa nukkua. Tai jos mä haluun mennä yksin salille tai lenkille tai vaik kahville kaverin kanssa nii mun ei todellakaan tarvii ihmetellä et miten vauva ja Otto pärjää kotona kun mä tiedän et niillä sujuu ihan loistavasti ja vähintään yhtä hyvin kun mulla ja vauvalla.
                      Tottakai nyt kun Otolla on alkanu työtkin isyysloman jälkeen niin mä oon päivisin vauvan kanssa yksin, mut sen näkee sit myöhemmin et miten se vaikuttaa vauvan ja Oton suhteeseen vai vaikuttaako mitenkään. Tuleeko äidistä läheisempi kuin isistä vai onko äiti se ärsyttävä jonka naamaa pitää kattoo kokoajan ja isi on ihanin kun sitä näkee harvemmin. Kuka tietää, mut sen näkee sitten kun pikkuneiti kasvaa, kuten kaiken muunkin.
                      Varmasti kasvaessaan pikkuinen tulee vaikuttamaan enemmän siihen kuinka paljon meillä on omaa aikaa/kahdenkeskistä aikaa koska mitä vanhemmaksi pieni kasvaa sitä enemmän hän jaksaa olla hereillä ja tarvitsee meidän huomiota. Mut muuten en usko et vaikuttaa millään tavalla, ainakaan negatiivisesti. Lapsi on lähentäny meitä kyl entisestään, ja tulee lähentämään. Kyllä mä ainakin koen ihan mieletöntä rakkautta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ku vilkasen Ottoon pikkusen väläytettyä hymyn kun nään sen saman vanhemman ylpeyden Oton kasvoilla jonka tiedän omillanikin olevan. ”Me tehtiin toi, kelaa!”

Vaikka pikkuneiti ei pahemmin parisuhteeseen ookkaan vaikuttanut niin kaikkeen muuhun kyllä senkin ed
estä. Kaveripiiri on muuttunu, suhteet ystäviin lähentyny ja etääntyny riippuen ihmisestä. Sukulaissuhteet on pääasiassa lähentyny, nyt mulla on paljon enemmän yhteistä juteltavaa vanhempien, perheellisten sukulaisten kanssa. Asuinympäristö on rauhallisempi ja asunto tottakai suurempi, harrastukset nestepitoisten sijaan liikuntapitoisia.
                         Kaveripiirissä vaikutus on ollu kaikken suurin, on niin sanotusti tullu erotettua jyvät akanoista. Kyllä ne oikeat ystävät on rinnalla edelleen, entistä läheisempinä ja iloisina meidän puolesta. Puheluihin on normaalien juorujen ja läpänheiton lisäksi tullut mukaan myös naurua pikkuisen kakkaamisäänille ja keskustelua niin ristiäisistä kuin yövalvomisestakin. Lähellä asuvat ystävät kiirehtivät myös heti katsomaan vauvaa kun oltiin kotiuduttu ja innokkaimmat jo sairaalaan. Vaikkei ystävilläni olekaan omia vauvoja niin kyllä he kiltisti jaksavat kysellä vauvan kuulumisia ja jutella vauvasta sanan jos toisenkin. Tosin musta itestäni on kiva jutella suurimmaksi osaksi muista asioista ystävien kanssa, tää blogi on siitä hyvä et tätä kautta oon tutustunu muihin äiteihin joiden kanssa on sit ihana puhua vauvajuttuja. Toisaalta on teidän äitien kanssa kyllä kiva puhua myös ihan mitä vaan muitakin juttuja, kuten on tullu huomattua kun olen facebookin välityksellä muutamien äitien kanssa jutellut enemmänkin.
                         Surullista on ollut huomata se et jotkut sellaset ihmiset joiden oon ajatellu olevan mun hyviäkin kavereita ei oo sit kumminkaan loppujen lopuksi ymmärtäny sitä miten paljon vauva vaatii aikaa. Tai oikeastaan jo sitä kuinka paljon raskaus vie voimia. Loppuraskaudessa en millään enää jaksanut liikkua kaupungilla pitkiä aikoja, enkä edes saanut liikkua sen jälkeen kun säännölliset supistukset alkoivat. Ei tietenkään sitä voi tietää täysin millaista lapsensaaminen on ellei ole omia lapsia, mut kyllä tyhmänkin pitäisi se tajuta ettei elämä jatku samanlaisena kuin aiemmin. Mulle on soitettu vihaisia puheluita siitä kuinka ”mua ei kiinnosta enää muiden asiat” ja mikä vielä naurettavampaa, kirjoiteltu anonyyminä formspringissä kuinka ”ollaan mun entisiä parhaita kavereita” ja kuinka ”mä oon feidannu kaikki”.
                       Mut mä oon onnellinen siitä et ne ihmiset jotka ei hyväksy meidän nykyistä elämäntyyliä tai kykene sitä ymmärtämään on tuoneet sen hyvin selkeästi esille jo tässä vaiheessa. Kaikki loppuu aikanaan. On heidän kanssaan tullut vietettyä paljon hyviäkin aikoja, mut nyt elämä on erilaista eikä tiet enää kohtaa samalla tavalla. Ei siinä mitään pahaa ole enkä koe kovin suurta haikeutta heistä irti päästäessäni ja voihan olla että joskus myöhemmin lähennymme uudestaan kun elämäntilanteet ovat samankaltaisempia. Mitään ei voi ennustaa etukäteen mutta aika näyttää.
                         Toisaalta oon myös lähentynyt monien vanhojen tuttujen kanssa uudelleen, johtuen varmasti siitä että oon itte kasvanu ihmisenä raskauden ja vauvantulon myötä. Myös blogin kautta oon tutustunu moniin ihaniin uusiin ihmisiin, muihinkin kuin äiteihin.

Kaikenkaikkiaan koen vauvan tuomat elämänmuutokset positiivisina ja hyvinä. Vauva on tuonu mun elämään niin paljon kaikkea hyvää (tärkeinpänä itsensä) etten ois koskaan voinu ees toivoakaan. Nykysin mun elämä on täynnä rakkautta ja meidän pikkuisen sulosia hymyjä. Kiitos tästä postausideasta, oli ihanaa mun ittenikin kannalta saada nää ajatukset kirjotettua. Toivottavasti jaksoitte lukea, eikä ollu liian tylsä postaus!

Miten vauvantulo on vaikuttanut teidän lukijoiden parisuhteisiin? Tai oletteko kokeneet jotain muita suuria mullistuksia elämässänne jotka on laittaneet kuviot täysin uusiksi parisuhteessa tai kaveripiirissä?3

Kuten otsikkokin kertoo, tänpäiväinen neuvolakäynti suju paremmin ku uskalsin toivoakkaan! Pikkuneiti oli lihonu 200g viidessä päivässä vaikka ei ees noudatettu niin orjallisesti sitä kolmen tunnin syöttöväliä, varsinkaan öisin. Mut nyt siis paino on 3140g kun se viis päivää sitten oli vaan sen 2940g. Tää tarkottaa siis sitä et nyt saadaan liikkua ihan normaalisti pikkuneidin kanssa ja tehdä kunnon vaunulenkkejä vaikka joka päivä, neiti saa myös alkaa nukkumaan päiväunensa ulkona vaunuissa. Tietenkin rauhassa totutellaan ulkoilmaan et en oo heti neitiä nukuttamassa kolmea tuntia parvekkeella mut pikkuhiljaa.                     Pituutta oli neiti saanut lisää kolmen viikon aikana 3,5cm eli nyt pikkuinen on jo 49,5cm pitkä ja pipokin oli jo 35cm eli sentti lisää. Kyllä äiti näköjään huomaa tällaset jutut koska eilen illalla kattelin neidin sormia et ne on jotenki kasvanu ja sit kyl sen tuntee et pikkunen on painavampi vaikkei tietty viel ookkaan mikää iso mut kyl sen huomaa et painoo on tullu. Jos vaikka viimeinki päästäis kohta pukemaan neiti eka kertaa mekkoon jos ois noi koon 50 sukkahousutki sopivat! Neuvolatäti kehui neitiä niin rauhalliseksi kun pikkunen oli koko 45min käynnin ajan hereillä muttei kitissyt kertaakaan vaikka tutkittiin ja punnittiin.
                     Pääsin vihdoin itsekin käymään sit vaa’alla. Kyllä jännitti astua siihen mut oon loppujenlopuksi ihan tyytyväinen vaa’an näyttämään lukemaan joka oli 52kg. Vielä on siis 7 raskauskiloa jäljellä 17:sta mut toisaalta enpä tiiä tarviiko niiden kaikkien nyt tippuakaan, oon ihan tyytyväinen näinkin. Tuntuu et ne 7kg on kyl ihan oikeissa paikoissa :D. Katsoo sitten et tippuuko toi paino viel tosta nyt kun saa alkaa tekemään vaunulenkkejä ihan kunnolla, mut enemmän mua kyl kiinnostaa kiinteytyminen ku vaa’an näyttämä lukema. Tässä ois pari kuvaa tältä päivältä:

Tää kuvanlaatu huononee ku toi syksyn pimenevät päivät/illat + Oton uusi duuni -kombo aiheuttaa sen et musta ei arkisin saa päivänvalossa otettuja kuvia ku Otto ei oo himassa päivällä. Mut toivottavasti nää huonommat kuvat kelpaa arkisin, lupaan koittaa viikonloppuisin panostaa!
                         
Illalla meillä kävi meidän perhetutut Lea ja Yasmin kylässä kattomassa pikkuneitiä ja ne toi ihania lahjoja:

Luomupuuvillainen ihana rapiseva kangaskirja♥

Benettonin trikoopaita ja Tommy Hilfigerin ihanat sukkahousut ♥

Benettonin velourmekko♥

Kiitos kaikista kommenteista joita eilinen postaus keräsi, sain teiltä ihania banneri-ideoita ja ehkä mahdollisen bannerin tekijänkin! Ihana oli myös kuulla että tykkäätte lukea mun sepustuksia vaikka joka päivä! Mä koitan postailla niin usein kuin suinkin mahdollista, tietty aina ei vaan jaksa tai ei oo mitään asiaa ja mieluummin jätän sillon postaamatta ku teen vaan jonkun turhan kuvattoman merkinnän jossa ei oo mitään järkevää kerrottavaa. Nyt voisin vihdoin mennä nukkumaan enkä kukkua täällä yksin (Otto, äiti ja pikkuneiti on kaikki nukkunu jo hyvän tovin). Hyvää yötä ja alkanutta viikkoa kaikille♥