Viimeistä päivää nimetön

31.03.2017

Huomenna meidän tytär kastetaan, ja samalla hänen nimensä paljastetaan viimein kaikille muillekin ihmisille. Viimeistä päivää nimetön on ehkä harhaanjohtava, onhan tuolla ihanalla minillä ollut nimi jo monta kuukautta, se on vaan pysynyt visusti salassa. Ei olla lipsautettu kenellekään, ainoat joilla nimi on tiedossa ovat kastepappi, sekä leipuri joka tekee kakun. Leipurikin tietää vain etunimen. Salailu ei ole ollut hankalaa, kyllä siihen on näin kolmannella kerralla jo tottunut että päivisin meidän vauva on nimenomaan ”vauva”, ja illalla kahdestaan nukkuvaa tuhisijaa ihastellessa hän on sitten *nimi*.

Moni teistä on samanlaisia nimi-intoilijoita kuin minäkin. Tykkäätte pohdiskella erilaisia nimiä ja lukea harvinaisista nimistä. Moni teistä on jopa kertonut löytäneensä tänne blogiin meidän tyttöjen harvinaisten nimien ansiosta. Musta se on ihanaa, nimet ovat ihan hurjan mielenkiintoisia! Nimimakuja on paljon erilaisia, ja musta se on mahtavaa että Suomessa lapsen saa nimetä ihan oman maun mukaan, tietenkin asiallisuuden rajoissa. Meille nimen etsiminen ja keksiminen on aina ollut tärkeä prosessi, ja ollaan valittu jokainen nimi pitkän harkinnan ja mietinnän tuloksena. Tätäkin nimeä ollaan makusteltu lokakuusta asti ja se tuntuu tismalleen oikealta.

Tärkeintä on ollut löytää jokaiselle lapselle sellainen nimi joka sopii juuri heille, joka kuulostaa kauniilta meidän omaan korvaan ja jolla on jokin meille rakas tai tärkeä merkitys. Niin myös näin kolmannella kerralla. Me ollaan löydetty vauvalle kolme ihanaa nimeä jotka kuvaavat häntä ja liittävät hänet meidän perheeseen ja hänen sisaruksiinsa. Joka kerta kun kutsun vauvaa hänen nimellään, mua hymyilyttää. Se on ihana!

Ensimmäisellä kerralla nimeä paljastaessa mua jännitti paljon enemmän kuin nyt. Nyt mulla on jo pian kuuden vuoden kokemus harvinaisen nimen omaavien lasten äitinä. Tiedän että harvinaiset nimet ovat nykyään todella yleisiä ja tiedän että lasten päiväkoti- ja harrastuskavereilla on toinen toistaan jännittävämpiä ja erikoisempia nimiä joista osaa en ole koskaan aiemmin kuullut. Ihanaa että erilaiset nimet saavat kaikki kukkia ja tulla kuulluksi, olivat ne sitten perinteisempiä tai harvinaisempia.

Mä tiedän että nimi tulee varmasti jakamaan mielipiteitä, niinkuin nimet yleensäkin. Se on ihan ok, on mullakin nimiä joista pidän enemmän ja jotka eivät niin ole minun makuuni. Toivon silti asiallista kommentointia, sillä en tule julkaisemaan yhtäkään asiatonta kommenttia. Jos ei mielipidettään osaa ilmaista toisia ihmisiä kunnioittavasti, se ei ansaitse tulla kuulluksi tai luetuksi. Tämä vain näin etukäteen pienenä muistutuksena, koska tiedän että teidän kaikkien melkein sadan tuhannen ihanan joukossa on myös muutama sellainen jotka eivät tätä aina muista. Pysytään siis asiallisena, eikö!

Multa pyydettiin että saisitte arvailla nimeä vielä kerran ennen kuin sen paljastan. Nyt saatte siis arvata vielä nimeä, tai saatte kertoa minkä nimen TE antaisitte meidän kolmannelle neidille nyt kun olette nähneet hänet. Musta on tosi hauskaa aina lukea ehdotuksia ja arvailuja esim. äitiryhmistä kun äidit lisäävät kuvia vauvoista ja kysyvät että minkä nimen toiset äidit antaisivat kun he itse eivät meinaa keksiä nimeä. Vaikka me ollaankin nimi päätetty jo aikaa sitten, on hauska lukea myös toisenlaisia näkökulmia.

Sen verran paljastan nimestä, että nimiä tulee kolme ja nimi sopii isosiskojen nimien kanssa yhteen. <3

Eipä tässä muuta kuin nyt vaan jatkan leipomista ja valmistaudun huomiseen upeaan päivään, mahtavaa alkavaa viikonloppua kaikille!


Pienen prinsessan kastejuhlassa

25.07.2016

Eilen olimme koko perhe vieraina aivan ihanissa kastejuhlissa Espoossa. Juhlat pidettiin omakotitalon suuren suurella pihamaalla ja onneksi sattui vielä aivan ihana sää niin oli mahtavaa olla ulkona. Kastetilaisuus oli kaunis ja herkkä ja vauva sai aivan ihanan nimen. Tilaisuuden jälkeen me nautittiin notkuvista herkkupöydistä, vauvantuoksusta ja lapset pihalle asetetusta uima-allas-liukumäki-kombosta. Siellä kuulkaa loiskui vesi ja hyvin mahtui lähemmäs kymmenen mukulaa yhteen altaaseen.

Me laitettiin Tiaran kanssa samisteluasut päälle, kun satuttiin löytämään kummallekin melkein samanlaiset hameet. Ainoa ero oli Tiaran hameen glitter, sitä ei tässä minun aikuisten versiossani ollutkaan. Zeldalla oli ihan omat meiningit kun hän löysi itse itselleen hameen perjantaina alennusmyynneistä ja ilmoitti että haluaa laittaa juuri sen ristiäisiin, joten mikäs siinä. Ihanat asut molemmilla tytöillä oli ainakin mun mielestä.

Mulla on vain pari midimittaista hametta, mutta ei ole ollut tällaista a-linjaista midihametta kuin viimeksi ehkä joskus ala-asteen lopussa? Juuri itseasiassa Oulussa äidin kodin varastoa tutkiessani löysin pari niitä tusinan vuoden takaisia hameita ja laitoin kierrätykseen. Silloin muodissa oli matala vyötärö hameissa, eikä mallit tai kuosit olleet enää niin ajankohtaisia näin 12 vuotta myöhemmin. Tämän nudenvärisen hameen löysin Itäkeskuksen Zarasta, kun katsoin että yksinäinen hame vaan roikkuu tangolla. Kuulemma olivat tulleet edellisenä päivänä, ja ainoastaan yksi, mun kokoa, oli jäljellä. Kerrankin loistava tuuri siis! Sanomattakin on selvää että hame lähti matkaan.

Yritin etsiä hameelle jotain yläosaa kaveriksi, mutta en löytänyt mitään kivaa. Muistin että mulla olisi kotona vajaamittainen toppi, joka voisi sopia kivasti. Sovitin yhdistelmää kotona, ja totesin että väliin jäävä 2cm kaistale mahanahkaa ei erotu hameen sävystä melkein ollenkaan ja näyttää vaan jäätävältä valkoiselta rinkulalta. Totesin että ehkä sittenkin jotain ei-vajaamittaista. Valitsin sitten mustan spagettiolkaimisen topin, joka sopii melkeinpä minkä tahansa kanssa. Asussa oli mukava olla ja hame oli ihanan ilmava helteessä, ei yhtään tullut hiki tai mikään kangas liimaantunut ihoon.

Mun asu: Toppi River Island / Hame ZARA / Kengät Mango / Kello Marc by Marc Jacobs* / Laukku Marc by Marc Jacobs / Koru Primark / *saatu blogin kautta.

Tiaran asu: Toppi Gugguu / Hame H&M / Kengät H&M / Kaulakoru H&M

Zeldan asu: Toppi H&M / Hame ZARA / Kengät ZARA 

Sain itsekin pitää pikkuista sylissä ja voi mahdoton että hän oli ihana pieni tuhisija. Ei voi uskoa että omatkin kaksi rämäpäätä ovat joskus olleet niin pieniä ja tuhisevia, kun he juosta viilettävät ja höpöttävät ja kasvavat niin nopeasti. Uskomatonta että kuopuksenkin ristiäisistä on yli kolme vuotta.

Ihana ihana sunnuntaipäivä, kiitos hurjasti juhlien järjestäjille ihanasta tilaisuudesta<3 Tänään on vähän pilvistä mutta aika nätti päivä kuitenkin, katsotaan mitä me keksitään. Ihanaa alkanutta uutta viikkoa kaikille <3


Ristiäistunnelma kuvina

17.06.2013

1010760_10201381294322335_770298346_n 8697_10201381302402537_2101931358_n IMG_4717 kollaasi1Itse kastetilaisuus sujui hupaisasti, kaikkia nauratti kun kokoajan jokin meni vähän ”sinne päin” mutta saatiin me Zelda kastettua (ja meidät kaikki muutkin jos puhutaan kastetilaisuuden aikana virranneen hien määrästä)! Glamour oli kaukana kun hikikarpalot kasaantuivat ylähuulen päälle ja Zeldaa ketutti hiostava pitsinen kastemekko, mutta onneksi tilaisuus ei kestänyt kovin kauaa. Kasteen jälkeen oli sitten paljon rennompaa kun sai syödä ja seurustella kaikkien ihanien tyyppien kanssa!

1002735_10201381347843673_171270446_n 1011152_10201381347523665_1185866749_n IMG_4724Ristiäiskakut me tilattiin meidän naapurin Oonan leipuri-kondiittori -siskolta ja en olisi voinut olla kyllä tyytyväisempi. Savulohivoileipäkakku, kreikkalaistyylinen voileipäkakku ja itse ristiäiskakku sekä näyttivät upeilta että maistuivat suussasulavilta. Leipurimme Sini pitää kakkublogia, käykää kurkkimassa Sinin mielettömiä luomuksia täällä!

8567_10201381519007952_1048162813_n 8907_10201381418965451_359213780_n 10570_10201381351563766_578324382_n 10572_10201381276881899_347108605_nkummikollaasiZeldalle tuli seitsemän kummia, mikä on varmaan jonkun mielestä todella monta, mutta parempi monta kuin ei ollenkaan eikös vain. Tiarallakin on kuusi kummia ja nyt kun mitä todennäköisimmin meidän vauvat on tässänäin me ei haluttu sanoa kenellekään halukkaalle ei vain siksi ettei kummeja tulisi liian montaa. Musta on ainakin mielettömän ihanaa että niin moni haluaa olla osana meidän perheen elämää ja tärkeänä tyyppinä meidän lasten arjessa!

Kummeiksi tulivat meidän ystäväpariskunta Karoliina ja Joni, meidän yhteinen ystävä Kaisla jonka avomies Simo on Tiaran kummi, Oton vanhin ystävä Kim jonka Otto on tuntenut pikkunaperosta asti, mun serkku Riina, mun ihana Jarno ystäväni Oulusta sekä Aku, yksi Oton parhaista kavereista.

970175_10201381508727695_676391649_n IMG_4788 IMG_4800 IMG_4808 IMG_4814 IMG_4834 IMG_4846996734_10201381504927600_2025915076_n500_10201381463166556_572770000_n IMG_4863x IMG_4869993513_10201381502287534_23464331_nMä en voi sanoinkuvailla miten ihanat juhlat meillä oli! Nähtiin rakkaita ystäviä ja sukulaisia ympäri Suomen, saatiin ihanaa ruokaa ja mikä tärkeintä, meidän neiti kastettiin ja saatiin viimein myös paljastaa hänen nimensä joka haluttiin ristiäisiin asti pitää salassa. Nyt on vähän haikea fiilis kun tätä kastejuhlaa niin kauan odoteltiin, mutta silti olen onnellinen ja iloinen sekä mielettömän ylpeä meidän tyttären nimestä. Nimen tarinaa kirjoittelen juuri parhaillaan enkä ollenkaan yllättynyt siitä että nimi herätti keskustelua, tuskin kukaan teistä oikeasti kuvitteli että Tiaran pikkusiskolle tulisi jokin tämän hetken listahittinimistä?

Kiitos kaikille nimipostaukseen kommentoineille ♥ Nimen tarinan julkaisen siis heti kun kirjoitus on valmis, siihen asti mä toivotan kaikille ihanaa alkanutta viikkoa♥♥


Ulkoilua ja nimiasiaa

18.02.2013

Eilen pääsin kuin pääsinkin ulkoilemaan Tiaran ja Oton kanssa! Omalle pihalle tosin vain mutta kivaa meillä oli silti. Kovin kauaa en jaksanut seisoskella ulkona, mutta sen verran kuitenkin että sain punaiset posket ja hyvän mielen. Otto riehui Tiaran kanssa ja mä seisoskelin ottamassa kuvia ja välillä istuin keinussa kun alkoi supistaa ja särkeä selkää. Oli ihana nähdä että Tiarakin selvästi nautti tosi paljon kun oltiin kaikki yhdessä ulkona ja kipitti innoissaan ympäri pihaa. Lapsen ilo on kyllä maailman parasta katseltavaa ja siitä tulee niin hyvä fiilis itsellekin!

IMG_5100 peilijee IMG_5112x IMG_5117x IMG_5120 IMG_5121 IMG_5131 IMG_5139x IMG_5141x IMG_5144xTänään Tipan kummitäti Nona kävi meillä kylässä pitkästä aikaa ja toi tullessaan Tiaralle paketillisen uusia Duploja, juuri niitä kaipailtiinkin! Tiara leikki ihan innoissaan Nonan kanssa ja esitteli kaikki mahdolliset lelunsa läpi tuhanteen kertaan ja selitti ummet ja lammet. Oli ihana höpötellä rauhassa kuulumisia vaihdellen ja juoda kahvia ja herkutella vähän mokkapaloillakin Tiaran ollessa päiväunilla.

Mulla tuli mieleen yksi juttu kun mulla on iskenyt tässä monen viikon jälkeen kauhea salassapitämisen vaikeus tulevan vauvan nimen kanssa (en ole kertonut kellekään paitsi tietysti Otto tietää kun yhdessä ollaan päätetty) ja tekisi mieli vaan suunnilleen huutaa sitä koko maailmalle, mutta en tietenkään voi. Eli haluaisitteko te arvailla tulevan vauvan nimeä tähän postaukseen? Musta olisi hauska lukea teidän arvailuja ja muistelisin että tein tälläisen Tiaran nimestä myöskin, tosin Tipa oli silloin jo syntynyt mutta kuitenkin! Mä en siis tule nimeä paljastamaan yhtään kenellekään ennen ristiäisiä jotka mitä luultavimmin ovat alkukesästä, mutta silti olisi hauska vähän lukea teidän veikkauksia jo nyt kun nämä nimijutut pyörii mielessä ja monet teistäkin ovat nimestä kyselleet/nimiä ehdotelleet! Sen verran voin antaa vihjettä että nimiä tulee kolme kuten Tiarallakin ja kaikki nimet on ihania ;).

Millaisista nimistä te tykkäätte? Minkä nimisiä muksuja teiltä löytyy? Onko nimillä jokin tarina?

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille<3


Kastelahjat, -mekot ja viimeaikojen ostospläjäys

05.12.2011

Kuten eilen lupailinkin niin tänään vielä sen verran ristiäisasiaa että laitan kuvat Tiaran kastelahjoista, kastemekosta ja juhlamekosta joka vaihdettiin päälle sitten kastetilaisuuden jälkeen.

Ihana tollanen lintuhelistin/vaunulelu jonka jalkoihin Tiara heti rakastui, ne on tosi hyvän makuset :D. Sit tollanen ihana kova nallelelu jossa on tollanen pyörivä ”hame”-osa. Ihana nallepehmolelu hiuskiehkurarasian kanssa ja maailman sulosin kultakeramiikan neulottu hiirisoittorasia.

Ralph Laurenin valkoinen potkari, nallehelistin, kahdet sukat ja ihana pipo♥ Ja ei sitten tarvi anonyymien sanoa mitään et nää on poikien kun on tosiaan ihan valkoiset vaatteet kyseessä ja paketissa ripaus sinistä 🙂

Suloiset vauvan helmet ja helmikäsikoru, kultainen sydänkaulakoru ja hopeinen ihana vauvansormus♥

Name It:in ihanat vaaleanpunaiset töppöset, Sophie the giraffen minipurulelu ja Monsoonin söpö kukkapanta♥

Helistin, hiuskiehkurarasia ja ensihammasrasia♥

Monsoonin ihana kukkainen juhlamekko♥

Supersuloinen vauvan villapuku♥

H&M:n ihana pilkullinen body♥

100€:n lahjakortit Lastentarvikkeeseen ja Jesper JUNIORiin♥
Siinä oli kaikki Tiaran ihanat lahjat, kiitos vielä hirmuisesti kaikille suloisista lahjoista, me tykättiin ja ennenkaikkea tuo pikkuinen tykkäsi, tai no eihän se tietenkään kaikista ymmärrä niin paljoa kuin me mutta lelut oli ainakin mieleen :D! Tässä sitten kuvat vielä mekoista:
Suurin osa teistä varmaan muistaa postauksen kastemekoista jonka tein tuossa jokin aika sitten? No päädyttiin sitten kumminkin meidän suvussa kulkevaan mekkoon joka on myös mulla itselläni ollut päällä. Mun täti oli lukenut sen kastemekkopostauksen ja soitti mulle samana päivänä et halutaanko tuo mekko ja mä sanoin että tottakai halutaan! Mä jotenki olin vaan unohtanu koko tuon mekon olemassaolon ja oli sit oikeesti tosi kiva nähdä Tiara samassa mekossa joka itsellä on ollu päällä♥
Tällainen ihana samettinen juhlamekko ostettiin neidille H&M:stä ja toi oli kyllä kätevä kun sisällä oli niin hirveen kuuma et Tiara ois paistunu pitkähihasessa mekossa.

Tää on aika tavara- ja vaatepainotteinen postaus sillä seuraavaksi vuorossa kuvamateriaalia viimeviikon ostosreissulta ja tämän päivän ostosreissulta Itäkeskuksesta. Tehtiin myös jonkin verran joululahjaostoksia mutta niistä sitten lisää jouluaaton jälkeen, tässä nyt vaan nämä heti käyttöön otetut:

Remingtonin superhyväksi havaittu suoristusrauta jolla saa helposti myös kiharat! Kaupan päälle tuli tollanen lämmitettävä ripsentaivutin, tota en oo viel uskaltanu koklaa 😀

Tiaralle ballerinat jouluksi ja uusi yökkäri

Mulle ihanat luomivärit ja tekoturkistupsuinen musta pipo H&M:ltä
Itkuhälytin vihdoinkin! 😀
Ruskea Emma:n lämpöpussi Tiaralle

Nalle-merkkinen ihana jouluinen yökkäri

Samaista nalle-merkkiä oleva ihana joulunpunainen trikoomekko

Espritin vaaleanpunaharmaa trikoomekko♥

Espritin luumun? väriset ihanat vakosamettipillit♥

Meillä oli mun tädin auto käytössä, oli ihana päästä kerrankin autolla ostoksille! Oli niin kiva kattoo bussipysäkillä värjötteleviä ihmisiä lämpimästä autosta, yleensä ku oon itte se joka kävelee tai seisoskelee vesisateessa… Ei tarvinnu laittaa niin paljoa vaatettakaan päälle kun lähdettiin shoppaileen niin päätin vielä nauttia shortsien käytöstä vaikka onkin jo joulukuu. Tässäpä vielä kuvat viime viikolla ostetuista hameesta ja paidasta samalla:

Villakankainen pilkullinen korkeavyötäröinen hame H&M

Ja kyllä, nautiskelin kaksi siideriä Netan ja Emmiksen kanssa ennen kun lähdettiin juhlimaan lauantaina. Me kolme ei olla vuoteen oltu kertaakaan kaikki yhtäaikaa samassa kaupungissa ja nyt kun kerran tilaisuus oli niin käytiin tanssimassa ja voin kertoa et oli superkivaa! Tiara oli mun äidin kanssa äidin kaverilla yhden yön hoidossa elämänsä ensimmäistä kertaa ja hyvin oli kuulemma mennyt. Ikävä oli ihan kauhee mutta oli mulla silti kivaa ja tiesin että neitokainen pärjää mun äidin huomassa paremmin kuin hyvin! Tää oli eka kerta kun neiti oli hoidossa silleen et ei ollu kumpikaan, minä tai Otto hoitamassa. Ennen tätä oon itte käyny yhden kerran shoppailemassa ja kahvilla Nonan kanssa parin tunnin ajan jolloin Tiara oli Oton kanssa kotona. Tässä viel tän päivän asua:

 Päivän asu:
Hopeinen lyhyt neule (UUSI!) – H&M
Takki – H&M
Shortsit – One Way
Sukkikset – Seppälä
Kengät – DinSko
Tiaran asu:
Nallehuppari, Uggit – H&M
Leggingsit – Lindex

Tiara on meidän ihana nauravainen pikkutiikeri♥

Kävin tässä postauksen tekemisen välissä nukuttamassa Tiaran uudelleen kun se oli herännyt, mentiin meidän sänkyyn köllimäänm Tiaran kanssa joskus 22.30 aikoihin ja heräsin kymmenen minuuttia sitten kun oltiin kaikki kolme nukahdettu. Otto nukkuu vielkin ja oon itekki ihan kujalla, velvollisuus vaan kutsu ja piti tulla kirjottaan tää ku olin luvannu! Mut nyt meen koisimaan. Ihan mahtavaa itsenäisyyspäivää kaikille teille♥♥

PS: Huomenna me koristellaan joulu meidän kotiin vihdoin joten jouluista asiaa luvassa viimeistään keskiviikkona, huomenna pyrin ainakin vastaamaan suurimpaan osaan kommenteista♥