Syksy on juuri nyt kauneimmillaan, ja mä rakastan meidän naapuruston maisemia kaikkein eniten juuri tähän aikaan vuodesta. Oranssin, keltaisen ja punaisen väreissä hehkuvat pensaat ja puut ovat vaan niin mykistävän upeita, että voisin lähteä vaikka joka päivä ruskaretkelle lähimetsään jos aikataulu antaisi periksi. Tänä viikonloppuna nautitaan auringosta ja otetaan paljon kuvia ulkona. Onneksi Ottokin voi jo vähän paremmin! Tänään vietettiin kuitenkin leikkitreffejä melkein koko päivä, ja säästettiin ne retket huomiselle ja sunnuntaille.

Piipahdettiin melkein-naapurissa Min ja Leonin luona tsekkaamassa heidän uusi upea kotinsa, ja moikkaamassa Pastellipisaroita-blogin AC:tä ja pikkutyyppejä. Herkuteltiin vuohenjuusto-tomaattipiirakalla, persimon-vuohenjuustosalaatilla ja mutakakulla ja vaihdettiin kuulumisia muutaman tunnin ajan. Lapset leikkivät tosi nätisti ja Tiara innostui puhumaan ruotsia enemmän kuin yleensä, kun kaveritkin puhuivat. Tästä aiheesta tulossa myöhemmin lisää!

Onnea ovat ystävät, ja rauhalliset perjantai-iltapäivät hyvässä seurassa. Tai no eivät ehkä rauhalliset, piano raikasi ja tepsuttelu kuului koko päivän, kun tyypit juoksivat kilpaa ympyrää ilmapallojen perässä, mutta kuitenkin. Min koti oli upean valoisa ja avara, kuvia oli helppo ottaa ja niitä kertyikin sievoinen kasa meidän naperoisista. Itsestäni en saanut yhtään kuvaa, kun ihastelin vaan Leonin silmiä ja Zeldaa pari kuukautta nuoremman Neiti E:n ihanan pitkää tukkaa. Ihana päivä, näitä lisää!

Huomenna luvassa asukuvia, ja vihdoinkin se lupailemani ruokapostaus, jota olen valmistellut tässä pitkin viikkoa. Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Aamu alkoi nuorimmaisen neuvolalla ja pienellä shoppailureissulla lähiostarille, kipeä Otto jäi kotiin koisimaan. Saatiin kulumaan tyttöjen kanssa kolmestaan reissuun yli kolme tuntia, älkää kysykö miten. 1,5-vuotisneuvolaan pitää täyttää ainakin täällä pk-seudulla vanhempien sellaisia kyselylomakkeita, joita täytellään myös raskausaikana ja vauva-aikana aina tasaisin väliajoin, ja niin me eilen täyteltiin Oton kanssa.

Ruksitettiin kohtia, ja loppuun sai kirjoittaa omin sanoin arjen voimavaroista, ja arjen haasteista. Kirjoittelin sitten sinne meidän arkilemppareita, niitä kivoja juttuja jotka tekevät arjesta mukavaa ja sujuvaa, ja tietysti sen haasteen myös: ajankäytön. Mukavien arkijuttujen lista oli sellainen nopea rustaus illalla 11 aikaan, muutama asia jotka ensimmäisenä tulivat mieleen. Ruuanlaitto yhdessä, yhteiset puistoreissut,  nukkuminen, lasten hauskat jutut ja uudet taidot,  liikunta, kahdenkeskiset hetket lasten mentyä nukkumaan ja kaikki yhteinen tekeminen. Olisin keksinyt vielä lisää, mutta kohdasta loppui tila kesken vaikka muka yritin kirjoittaa pienellä.

Musta on tosi hyvä että näitä kyselyitä tehdään, sillä ei sitä aina muista arjessa miettiä että ainiin meillä on näin hurjan paljon kaikkea kivaa näissä ihan tavallisissa päivissä. Välillä, etenkin nyt kun Otto on ollut kipeänä koko viikon, ja Zelda sen yhden yön pikaflunssan verran, sitä vaan porskuttaa eteenpäin, että jaksaa seuraavaan päivään. Mulla on paljon töitä, ensi viikolla vielä enemmän, ja tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on se arjen haaste, ajankäyttö. Mutta sitten kun alkaa miettimään sitä listaa, niitä kaikkia kivoja tavallisen arkisia asioita joita kuitenkin ehdittiin tänäänkin tehdä, ihan rauhassa, se ajankäytön murehtiminen tuntuu hölmöltä. Kyllä ne hommatkin tulee aina tehtyä vaikka ei jatkuvasti pyörittäisikään to do -listaa takaraivossa.

Tänään me ollaan ehditty kävellä aamulla rauhassa kirpsakassa ilmassa, ja ihmetellä syksyn ensimmäistä lumisadetta, what! Käytiin neuvolassa toteamassa että kuopus on puolitoistavuotiaana samanpituinen kuin esikoinen kaksivuotiaana. Pyörittiin ostarilla, ostettiin muutamat halloween-koristeet, hiusjuttuja ja tehtiin ruokaostokset marketissa. Kotona syötiin, mä ehdin tehdä töitä Zeldan päiväuniaikaan ja Tiara katsoa suosikkinsa, Risto Räppääjä ja Liukas Lennartin siinä samalla.

Ruuaksi mä kokkasin tortilloja, ja kerkesin treenata ja leikkiä tyttöjen kanssa nukeilla ja barbieilla ennen kuin he menivät iltapalan ja pidemmän muumisadun jälkeen nukkumaan. Meillä oli kuulemma kiva päivä, niin Tiara ainakin sanoi tyytyväisenä hymyillen ennenkuin sanottiin hyvät yöt. Mä oon samaa mieltä, tänään oli ihana, arkinen torstai. Juuri sellainen kuin pitääkin olla! Aikaa ei voi taikoa lisää, mutta voi ottaa kaiken irti siitä ajasta mitä on käytössä, ja välillä saa myös ihan suosiolla luovuttaa ja mennä lasten nukahdettua sohvalle tuijottamaan sarjoja tai lukemaan chicklitiä.

Nyt on se hetki päivästä kun mä voisin viettää hetken sitä omaa aikaa, ennenkuin painun ajoissa pehkuihin, että jaksan aamulla herätä I Love Me -messuille. Hyvää yötä kaikille!

PS: Indiedays Blog Awardseissa voi edelleen äänestää mua Inspiroivin Perheblogi-kategoriassa! Äänestys loppuu sunnuntaina ja silloin loppuvat nämä muistutuksetkin! Kiitos kaikille äänestäneille ja vielä äänestäville<3

Zeldan siirtyminen lastensänkyyn pinniksestä alkaa olla ajankohtaista, ja ollaankin pohdittu tässä viime viikot sitä, että millainen sänky me ostetaan. Pohjustaakseni aihetta kerron, että meidän lastenhuone on haastava muodoltaan, siinä on ainoastaan kaksi ehjää seinää, jotka ovat molemmat vain reilut kaksi metriä pitkiä, ja lisäksi on pitkä ikkunaseinä jossa on ihan törkeän leveä ikkuna, sekä oviseinä, jossa on sekä huoneen ovi että vaatehuoneen ovi.

Meillä on tällä hetkellä sängyt niillä ehjillä seinillä, ja 160cm pitkä sänky mahtuu hyvin kummallekin seinälle, koska ne ovat tismalleen saman pituiset. Zeldan pinnis toki hieman lyhyempi kuin Tipan sänky, mutta siis toinen samanlainen Ikean Gulliver kyllä mahtuisi ihan suhteellisen hyvin tuonne. Silti meitä houkuttelee kovasti ajatus kerrossängyn tuottamasta tilansäästöstä, ja lisäksi meidän esikoinen on aivan äärimmäisen innoissaan kerrossängyistä, ja muistuttaa jatkuvasti haluavansa sellaisen sitten kun pikkusiskokin muuttaa isojen lasten sänkyyn.

Kuitenkin kerrossängyssä mietityttää sen käytännöllisyys, lasten ikä, ja se että kuinka pitkään se sitten kuitenkaan menisi käytössä? Meillä on kuitenkin tarkoitus viimeistään Tiaran mennessä eskariin muuttaa isompaan asuntoon, jossa tytöt saavat omat huoneet. Silloin ei kerrossänky paljoa auta, ja heräsin tässä tällä viikolla todellisuuteen, että Tiara aloittaa eskarin vuonna 2017. Halutaanko me ostaa sänky vain pariksi vuodeksi tilansäästön takia, vai ennemmin tehdä pidempikäyttöinen ostos ja kärsiä ahtaammasta huoneesta sen aikaa että muutetaan joskus?

Kuvat Ikea & Kodin1

Te joilla on kerrossänky käytössä, minkä ikäisenä teidän lapset ovat alkaneet nukkumaan siinä? Miten on sujunut?

Zelda tosiaan viime yönä sai todella korkean kuumeen, minkä vuoksi hän voi pahoin ja me päästiin pesemään kaikki sängyn tekstiilit jokaista pehmolelua ja patjaa myöten. Tästä johtuen Zelda nukkui tänään päiväunensa sitten Tiaran lastensängyssä kun kuivateltiin petivaatteita. Päiväunet sujuivat täysin ongelmitta, ja me tajuttiin että kyllä hänkin alkaa ihan selkeästi olla jo valmis muuttamaan pois pinnasängystä. Mä tykkään tosi paljon Tiaran Gulliver-sängyn muotokielestä, ja ottaisin toisen sellaisen kyllä mielellään tuonne. Eiköhän me pärjättäisi, tila vähenisi ehkä joltain 20x60cm kokoiselta alueelta, että ei tosiaan mikään mahdoton muutos olisi.

Ikean sivuja selaillessani ihastuin myös uuteen Övre-sänkyyn jossa on maailman suloisin vuodekatos! Se on vaan kertakaikkisen hurmaava, mutta tiedän että ei voitaisi ostaa vain yhtä Övreä, vaan niitä pitäisi olla kaksi, ettei toinen ole kateellinen toisen vuodekatoksesta. Siksi en sitä edes harkitse, halusin vain ottaa sen mukaan kollaasiin koska se on ihan maailman söpöin!

Kuvat Ikea, Kodin1 ja Lekmer

Sänkypäivityksen lisäksi tarkoituksena on laittaa huonetta muutenkin vähän uuteen uskoon, lähinnä lisätä vaatesäilytystilaa niin että lasten itsensäkin olisi helppo laittaa vaatteet oikeille paikoilleen eikä keskelle lattiaa. Sängyille söpöjä koristetyynyjä, ja ehkä nuo Annon pilviverhot, pilvet kun ovat vieneet mun sydämen kuten kerroin, haha! Nuo Kodin1:n pinnatuolit lastenhuoneeseen ovat tosi suloiset, ja miellyttävät mun silmää ihan täysin. Olen haaveillut pinnatuoleista jo pitkään meidän ruokapöydän äärelle, mutta noista olisi hyvä aloittaa!

Mulla on kyllä niin sisustusfiilikset nyt, vielä kun parannuttaisiin koko perhe että pääsisi tekemään pienen Ikea-reissun! Mukavaa keskiviikkoiltaa kaikille <3

Sain valita Coca Colan & WWF:n Arctic Home -kilpailuun instagramissa osallistuneista kuvista kolme suosikkiani, jotka palkitaan fleece-peitolla ja ihanalla jääkarhupehmolla. Valinta oli tosi vaikea, sillä ihania, herkistäviä ja hellyyttäviä kuvia tuli niin paljon! Halusin valita mahdollisimman erilaisia kuvia, ja sellaisia jotka mun mielestä kuvastivat kilpailun ideaa ja henkeä tosi hyvin. Mun mielestä äitihetki on heittäytymistä siihen hetkeen lapsen tai lasten kanssa, täysillä lapsille omistautumisesta siinä hetkessä. Valinnat tulevat ihan sattumanvaraisessa järjestyksessä, kaikki kolme ovat ihan yhtä ihania!

1. iitaelina

Herkkä ja ihana mustavalkoinen kuva, joka oikein huokuu äitiyden onnea. Ihana!

2. tarupilvi

Jokainen vanhempi tietää miten ihanaa on kun vauva nukahtaa syliin. Sen hetken toivoisi vaan jatkuvan ja jatkuvan, että saisi silittää ja tuijotella ihanaa pientä tuhisijaa.

3. tittanelli

Tässä kuvassa on todellakin heittäytymistä äitihetkeen, ja omistautumista lapsille. Ihanan hyväntuulinen ja pirteä kuva!

Kaikki kuvat julkaistu voittajien luvalla. Onnea teille kaikille voitosta, ja laitatteko sähköpostilla yhteystietoja osoitteeseen couturecouture(at)windowslive.com niin saadaan paketit perille! Teille lähtee siis kaikille ihana jääkarhu-fleecepeitto, sekä unelmanpehmeä jääkarhupehmo.

Muistakaahan vierailla Arctic Home -sivustolla lukemassa lisää jääkarhuemojen auttamisesta ja jäätiköiden suojelusta! Mua ilahduttaa ainakin nähdä, että moni suomalainenkin on käynyt osoittamassa tukensa projektille ja lahjoittanut. Pienempikin summa kasvaa, sillä Coca-Cola tuplaa edelleen kaikki lahjoitukset, ja jos lahjoitatte tänään, Coca-Cola lahjoittaa kaksi euroa jokaista lahjoitettua euroa kohden, eli kolminkertaistaa summan!

Yhteistyössä Coca-Cola & WWF.

Mukavaa päivää kaikille ja kiitos vielä kaikille kilpailuun osallistuneille!<3

Puolitoista vuotta on kulunut siitä päivästä kun meidän kuopus syntyi huhtikuisena lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yllättäen. Miten kummassa siitä voi  olla jo puolitoista vuotta? Tämä aika tuntuu menneen vielä paljon nopeammin, kuin 1,5 vuotta ennen Zeldan syntymää, vaikka kai se aika silloinkin kului ihan yhtä nopeasti. Muutaman viikon kuluttua meidän perhe on täysin uudessa elämänvaiheessa, sillä silloin meidän perheessä ei ensimmäistä kertaa ole yhtäkään alle 1,5-vuotiasta sitten Tiaran syntymän. Meidän perhe ei ole enää vauvaperhe.

Miksi 1,5 vuotta on sitten merkittävä ikä? Mä sanoisin että siksi, koska 1-vuotiaan ja 1,5-vuotiaan taidoissa on ihan mieletön ero. 1-vuotias on vielä vauva, ihan täysi vauva. Ei ehkä sylivauva, mutta vauva kuitenkin, vaikka sanoja osaisikin tai kävelisi. 1,5-vuotias ymmärtää jo asioita. Häneltä voi kysyä asioita, antaa ohjeita ja pyytää viemään sukat pyykkikoriin. 1,5-vuotias leikkii nätisti, pitkiäkin aikoja isosiskon kanssa ja jaksaa jo vähän keskittyä.

1,5 vuotta on aivan loistava ikä. Silloin ei ole vielä uhmaa tai esiuhmaa, on vain aurinkoisesti hymyilevä pikkutyyppi joka jaksaa aina yrittää uudestaan. Silloin suurin osa hampaista on jo tullut, yöt sujuvat kivasti, ruoka maistuu ja kokoajan opitaan uutta ja innostutaan. 1,5-vuotiaalla on jo hauskoja juttuja ja omia höpsötyksiä joille nauraa. 1,5-vuotias haluaa soittaa puhelimella mummulle ja huutaa ”HETÄTYYYYY!” täysillä, että mummu varmasti herää. Hän haluaa pukeutua äidin takkiin, vaikka hupun ja kauluksen välistä jää vain nenänpää näkyviin. Ei se mitään, takin sisällä on mukavaa!

1,5-vuotias tietää itse milloin on jano, nälkä tai väsy, ja osaa pyytää mitä milloinkin tarvitsee. Hän roikkuu lavuaarin edessä huutamassa ”ANO!” niin kauan että äiti tai isosisko tulee antamaan vettä. Ja trust me, hän ehtii sanoa ano ainakin kymmenen kertaa sinä aikana kun nousen ylös tuolilta, lattialta tai mistä milloinkin, otan mukin ja täytän sen vedellä. Hän hakee pehmolelun ja sanoo ”ukkuu!” kun väsyttää, yleensä kello 12 päivällä ja kello 19 illalla. Hän sanoo ”paita päähän!” kun hän haluaa laittaa paidan päälle, ja laittaa itse kengät jalkaan.

”Ukkuu!” kuulemma.

Puolitoista vuotta on hyvä ikä, ja loistava ikäero. Meidän lapsilla on ikäeroa puolitoista vuotta ja pari viikkoa päälle. Vuosi sitten tähän aikaan, olin sitä mieltä että ikäero on hyvä. Vaikka arki oli rankkaa kaksivuotiaan ja puolivuotiaan yökukkujan kanssa, kaikki meni vielä samalla rutiinilla kuin ekalla kerralla, ja me selvittiin. Tässähän me ollaan. Nyt mä olen kuitenkin sitä mieltä että puolitoista vuotta on loistava ikäero. Meidän lapset ovat toistensa parhaita kavereita, he ikävöivät toisiaan vaikka toinen olisi vain päikkäreillä. He tekevät melkein kaiken yhdessä, viihdyttävät toisiaan, lukevat, piirtävät ja käyvät yhdessä suihkussa leikkimässä kumiankoilla.

Usein kauhistellaan pientä ikäeroa, tai ihmetellään että miksi on niin kiire saada lapset peräkanaa. Tämän kolmen vuoden jälkeen mä en näe siinä mitään kauheaa, vaan ainoastaan hyviä puolia. Kuten aina sanon kun joku kysyy, ensimmäinen vuosi oli rankka, sen myönnän ehdottomasti. Mutta ensimmäisen vuoden jälkeen mun mielestä kahden kanssa on ollut helpompaa kuin yhden, niin mä sen näen. Tietenkin perheet ovat erilaisia, toisilla ei ole rankkaa edes ensimmäisenä vuonna, ja toisilla on rankkaa ensimmäiset viisi vuotta. Meilläkin on varmasti vielä rankkaa, joskus, ehkä huomenna, ehkä sitten kun tytöt ovat teini-iässä, tai ehkä huomisesta teini-ikään asti. Silti, mä näen että tämä ikäero on meidän perheelle se kaikkein paras.

Mä tiedän että se uhma tai tahtoikä, on sieltä vielä tulossa. Viitteitä siitä on jo ehkä havaittavissa, ja odotankin sitä. Nuorimmaisemme omaa himpun verran tulisemman luonteen kuin esikoinen, ja tahtoiästä voi tulla mielenkiintoista. Nyt me kuitenkin nautitaan tästä seesteisestä elämänvaiheesta, kun kenenkään maidot eivät lennä seinään (paitsi vahingossa), ulkovaatteiden pukeminen on hauskaa ja yleisin vastaus kysymyksiin on ”JOOOOO!!!!!” hyvin innostuneella äänensävyllä.

Millaisia ikäeroja teidän lapsilla on? Mikä on hassuin sana joita lapsenne ovat osanneet 1,5-vuotiaana? Oletteko kohdanneet kauhistelua tai jyrkkiä mielipiteitä pienistä ikäeroista?