Vuodenvaihde lähestyy ja ainakin mulla alkaa jo jostain tuolta selkäytimestä iskeä se ”uusi vuosi – uudet kujeet” -ajatus. Toisinsanoen ulkonäköön pitäisi saada nyt äkkiä jotain sutinaa, tai ei nyt äkkiä, mutta tammikuussa varmasti viimeistään. Mä tykkään kotona pysyvyydestä, rakennan hitaasti mutta varmasti sellaista unelmien kotia, enkä vaihda verhoja usein tai ostele jatkuvasti uusia koristetyynynpäällisiä. Oman tyylin kanssa mä olen kuitenkin aina ollut sellaista nopeasti kyllästyvää sorttia, ja saatan pukeutua saman päivänkin aikana kahteen täysin eri ääripäistä olevaan asuun.

Vaatekaapin sisältöön koen olevani nyt paljon tyytyväisempi kuin vuosi sitten samaan aikaan, siellä ei ole juuri mitään turhaa koska olen tyhjentänyt sitä ahkerasti, mutta kuitenkaan ei tule hirveän usein sitä fiilistä ettei olisi mitään päällepantavaa. Multa löytyy nykyään ”luottovaatteita”, jotka ennen olivat täysin vieras käsite mulle. Mulla on villakangastakki joka päällä olo on aina tyylikäs, laukku jota käytän melkein aina koska se vaan on täydellinen mun tarpeisiin, ja farkkumalli joka imartelee juuri mun muotoa.

Yläosat on kuitenkin edelleen se mun kompastuskivi, ne on niin hankalia, tunteeko kukaan samoin? Aina olis farkut jotka istuu kuin hanska, kivat kengät, takki ja tukkakin asettuu, mutta ai hitto vie minkä paidan sitä laittaisi? Kaikki kivat on aina pesussa, tai sitten ne eivät ole vielä pesussa vaikka pitäisi, tai sitten ne on kuivumassa, tai sitten ne ei olekaan kivoja. Mulla on paitoja eniten kaikista vaatteista, ja silti tuntuu että mulla ei koskaan ole sellaista paitaa jonka juuri sillä hetkellä haluaisin! Jos jollain on tähän ongelmaan ratkaisu: ”kymmenen täydellistä paitaa, et tarvitse enää koskaan mitään muita yläosia” niin kertokaa ihmeessä!

Hiukset, hiukset, hiukset. Tänä vuonna lähdettiin very long bobista. Malli oli kiva, mutta tuuhennos jota käytin oli huonolaatuinen, ja väliaikaisratkaisuksi se oli vain tarkoitettukin. Ennen helmikuisia häitämme mä ostin uudet hiustenpidennykset, että sain kauniin hääkampauksen, ja niihin olinkin pitkään tyytyväinen. Platinablondit vaihtuivat alkukesästä hetkeksi pastellipinkkiin äkillisen uudistumisentarpeen kourissa. Viikon mä niitä taisin pitää, sitten superhinkkasin kaiken pinkin irti päästä yhdessä päivässä, ja mietin että mitä seuraavaksi.

Heinäkuussa kokeilin ensikertaa Long Bobia, ja laitoin vaalean ruskeita raitoja päähän. Luovuin pidennyksistä ja viihdyin kevyessä kesätukassa, vähän aikuisemmassa lookissa kuin ennen. Raidat lähtivät nopeasti pois kun olivat vain sävytettyjä, ja vaalea pitkä polkka oli mulla aina lokakuun loppuun asti, jolloin laitettiin tyveen tummaa, ja pituuksiin vaaleanruskeaa raitaa. Tämän kampaajakäynnin jälkimainingeissa ollaan edelleen, ja nyt on kova pohdinta päällä, että mitä seuraavaksi.

Toisinaan on ihan järjetön ikävä sitä platinablondia, se oli niiiiin helppo ja olinhan mä blondina pitkään, melkein puolitoista vuotta. On hassua olla brunette nyt. Kaipaan myös hurjasti aiemman pitkän tukan monipuolisuutta ja helppoutta. Vaikka tämäkin malli on helppo ja muuntautumiskykyinen, se vaatii aina vähän vaivaa ollakseen näyttävä, siis ainakin mun hiuslaadulla. Pitkä tukka oli näytävä ponnarillakin. Mä varmasti kesällä vannoin että ei enää ikinä pidennyksiä, mutta niin vaan on viime aikoina tullut selattua eri tukkakauppojen valikoimia. Moni varmasti sanoo että EI EI EI mutta kun tekee mieli niin tekee mieli!

En mä tiedä vielä mitä mä teen, enkä lähde mitään hätiköityjä ulkonäkömuutoksia tekemään. Kun harkitsee rauhassa niin sitten ei ala kaduttaa vaan viihtyy samassa lookissa pidempään, niinkuin viihdyin siinä blondissa. Otto tykkää kuulemma tummasta enemmän mutta mä itse taidan olla enemmän vaalean kannalla. Mun ikuisuuskysymykset hiusten suhteen ovat aina samat, tumma vai vaalea, pidennykset vai ei. Onneksi en ole ikinä kokeillut punaista kuontaloa, niin ei ole sitä vielä sekoittamassa pakkaa.

Kun katson näitä asuja vuoden ajalta, mä olen tyytyväisempi kuin ennen. Mun tyyli näyttää multa itseltäni, eikä yhtäkään asua katsoessa tule (ainakaan kovin pahaa) eiherranjumalamitämäoikeinajattelin-fiilistä. Tänä vuonna blogissa on nähty ehkä enemmän asukuvia kuin koskaan ennen, melkein seitsemänkymmentä. Toki aiempaa nopeampi postaustahtikin vaikuttaa tähän, kuvia on tullut räpsittyä paljon, useammin kuin kerta viikkoon.

Musta on kiva kun voi seurata oman tyylin kehitystä kuvien kautta, ja musta on ihanaa kun te olette aina mukana mun suurissa ulkonäkökysymyksissä! Teiltä lukijoilta on kysytty neuvoa hääkampauksesta hiustenväriin, gaalamekoista välikausivaatteisiin, ja aina teistä on ollut ihan hurjasti apua. Kiitos, jälleen kerran ihan mielettömän paljon!

Mä ajattelin kysyä nyt teidänkin mietteitä! Mikä asuista on teidän lemppari? Entäpä hiustyyleistä? Minkä asun olisi voinut jättää kaapinperälle?

Luukussa 10 on DIY-vinkki! Tämä vinkki on yksinkertainen toteuttaa, mikäli sinulla on käytössäsi tietokone, tulostin ja kehykset. Kyseessä on siis syntymätaulu, tai millä nimellä sitä ikinä haluaakaan kutsua! Eli taulu jossa on lapsen strategiset mitat, syntymäaika ja päivä, ja meillä myös nimet. Mä tein nämä taulut tosiaan vasta tänä vuonna, kun törmäsin ideaan Pinterestin ihmeellistä maailmaa tutkiessani. Tytöistä Zeldalla on kummilusikka, mutta muuten meillä ei ole ollut mitään muistoesineitä  mitoilla ja tiedoilla, ja ajattelin että mitäpä se haittaa tehdä nämä vähän myöhemmin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö!

Tällaisen voisin tehdä myös esimerkiksi hääpäivänä tai vuosipäivänä, ”nimeksi” voisi laittaa herra & rouva blaablaablaa, ja mittojen tiloille vaikkapa tapaamispäivän ja -paikan, kihlautumispäivän- ja paikan, ja hääpäivän ja -paikan, tai muita rakkaita ja tärkeitä muistoja ja päiviä. Aikamoinen aviomiehen unelma tuollainen taulu, josta näkisi kaikki päivät jotka ”pitää” muistaa, haha!

Tein kuvat Picmonkeylla ihan vaan valkoiselle pohjalle jonka olin valmiiksi muokannut kooltaan A4-kokoiseksi. Yhdistelin vaan erilaisia kuvioita ja asettelin tekstit, ja tämä oli lopputulos! Mun mielestä yllättävän kivat vaikka itse teinkin. Toinen tulostuksista tulostui vinossa vaikka olin tehnyt kuvan kyllä ihan suoraksi. Se pitäisi korjata, mutta laiska kun olen en vielä ole saanut aikaiseksi. Onneksi sitä ei huomaa ellei oikein tuijota, ja harvemminpa lastenhuoneessa on aikaa vain seistä ja tuijottaa!

Löytyykö teiltä syntymätauluja jo entuudestaan? Oletteko tehneet itse vai ostaneet? Mitä pidätte näistä?

Joululahjat. Ne herättävät paljon tunteita, iloa, innostusta, jännitystä, huolta, stressiä joillekin myös murhetta. Olen aina ollut jouluihminen, ja rakastanut joulun tunnelmaa, ruokia, koristeita ja niitä ihmisiä jotka jouluna kerääntyvät ympärille. Joulu on kokonaisuutena ollut aina mulle sitä vuoden parasta aikaa, jolloin on jatkuva pieni innostus päällä, ja jaksaa mielellään puuhastellla jotta voi sitten nauttia ihanasta joulun rauhasta.

Etenkin lapsena, tietenkin sitä odotti myös niitä lahjoja. Olihan se nyt hurjan jännittävää odottaa sitä pukkia, auttaa pukkia jakamaan lahjat kaikille, ja sitten päästä repimään paketteja auki. Muistan ala-asteelta kuinka saatuja joululahjoja laskettiin ja vertailtiin luokkakavereiden kesken koulussakin. Voin vain kuvitella miltä se on tuntunut sellaisesta lapsesta, joka ei lahjoja ole paljoa saanut, ja näin jälkeenpäin ajateltuna se tuntuu tosi ikävältä ajatukselta! Vertailu tapahtui ihan hyvässä hengessä, toki vähän mahtaillen niinkuin lapsilla on tapana, mutta kuitenkin. Silti en voi olla miettimättä, onko tämä jokajouluinen vertailu aiheuttanut jollekin lapselle ahdistusta? Onko se pahoittanut jonkun mielen?

Eihän joululahjojen määrällä pitäisi olla mitään merkitystä, vaan sillä että joulu on ollut muuten onnellinen ja ihana. Mä en tiedä vallitseeko tällaista vertailukulttuuria kouluissa nykyään, mutta toivon että ei ainakaan sitten enää kun meidän tytöt ovat kouluiässä. En siksi, että mua pelottaisi että lapset tulevat kateelliseksi jos joku toinen saa enemmän lahjoja, vaan siksi, että siinä vaiheessa kun kilpaillaan joululahjojen määrässä, unohtuu se joulun merkitys. Että kyse on yhteisestä ihanasta ajasta jolloin rauhoitutaan nauttimaan yhdessäolosta, lomasta, hyvästä ruuasta ja ihanasta fiiliksestä.

Kyllä tätä vertailua tuntuu olevan aikuistenkin kesken vielä edelleen. Palstoilla ja FB-ryhmissä on ketjuja, joissa kysellään ”Mitä teidän lapset saavat lahjaksi, meillä tulee timanttipäällystetty poni, oma talo, seitsemän radio-ohjattavaa autoa, robotti, puhuva ja kävelevä nukke, koira,  kaikki maailman legot, sukkia, villasukkia, Hawaijin loma, kaikki maailman vaatteet ja kolmetoista Barbieta taloineen”

Mulle joululahjojen antamisessa tärkeintä on, että lahjan saajalle tulee hyvä mieli ja lahja on saajansa näköinen.  Mä tykkään hirveästi antaa lahjoja, olen aina ollut sellainen joka innostuu heti kun läheisellä on synttärit tulossa ja en meinaa osata pysyä hiljaa lahjasta tai sen sisällöstä. Mulle joululahjojen ostaminen, paketoiminen ja lopulta antaminen on ihanaa puuhaa, ja  paketointi on ihan mun lempparijuttuja.

Vaikka lapsena toivoi aina paljon lahjoja, on aikuisena tottakai oppinut että yksi kiva juttu riittää ja toivoo muuten vain jotain tarpeellista tai pientä. Se että lapsena toivoi ja sai paljon lahjoja, ei tehnyt musta itseni suhteen materialistia, en koe että tarvitsisin itse hirveän määrän tavaraa tullakseni joulusta onnelliseksi. Silti tämä on mulle aiheena tosi tosi vaikea kirjoittaa, koska kamppailen itse niin ristiriitaisten joululahjatunteiden kanssa. Toisaalta haluaa ehdottomasti opettaa lapsille että joulu on kaikki se muu, ja lahjat vain kiva lisä, eikä niitä tarvita paljoa. Toisaalta haluaisi hukuttaa lapset lahjoihin vaikka tietää etteivät he edes leiki kaikilla jos saavat paljon lahjoja. Mikä on se sopiva tasapaino?

Lapsille haluaa antaa kaiken mahdollisen mitä vain voi, mutta järki pitää pysyä päässä. Vaikka tuntuu että haluaisi antaa kaiken mahdollisen, pitää miettiä onko siinä mitään järkeä. No ei ole! Me ollaan ratkaistu lahja-asiat niin, että ostetaan itse molemmille muutama lelu joita lapsi todella toivoo, ja lisäksi jotain muuta pientä tarpeellista. Haluan myös opettaa lapsille, että lahjoja tai pieniä jouluyllätyksiä voi tehdä myös itse.  Sukulaisilta ja kummeiltakin tulee lahjoja, ja lapset saavat kyllä ihan tarpeeksi tavaraa ilman että me tyhjennetään kaikki kaupat. Lapsilla on jo paljon leluja, ja me ollaan tehty tyttöjen kanssa myös niin että ollaan tyhjennetty lastenhuoneesta aina ajoittain niitä leluja joilla ei leikitä, ja laitettu niitä eteenpäin sellaisille jotka niitä enemmän tarvitsevat.

Kuvassa Tiara 3kk jouluna 2011 <3

Haluan myös auttaa joulun järjestämisessä sellaisia perheitä, jotka apua tarvitsevat, ja tänä jouluna sen teen koska mulla on siihen mahdollisuus. Kirjoitan aiheesta enemmän tällä viikolla, kunhan olen saanut avun toimitetuksi perille ja voin kertoa enemmän. Mutta voin kertoa jo nyt, että ainakin mulle tulee kaikkein paras fiilis ikinä tästä auttamisesta!

Millaisia joululahjamuistoja teillä on? Millainen joululahjapolitiikka teidän perheessä on? Onko teillä helppoja vinkkejä DIY-lahjoihin?

Ihan ekaksi paljastan teille Oral-B White Pro 7000 -sähköhammasharja-arvonnan voittajan, jonka paljastus on venynyt ihan liian pitkälle tässä sairasteluiden, joulukalentereiden ja muun joulusekoilun myötä. Mutta pitäisi ehtiä vielä hyvin pakettiin nytkin! Eli voittajaksi arpoutui Linkku! Sinulle lähtee siis uusi Oral-B White Pro 7000 älyhammasharja, cross-action -harjaspäitä, sekä Oral-B:n hammastahnoja!

Onnea Linkku! Sulle on laitettu sähköpostia aiheesta! Kiitos kaikille osallistuneille!

Sisällä on tullut kipeiden lasten kanssa möllötettyä nyt aika monta päivää ja voisihan sitä kieltämättä tehdä jo jotain muutakin. Olisi hauskaa nähdä esimerkiksi kavereita, lähteä tsekkaamaan Tuomaan markkinat Senaatintorille, tai mennä ihan vaikka vaan leikkipuistoon. Toisaalta taas, vaikka onkin ollut rankkaa, viime yökin meni taas valvoessa kun nyt vuorostaan nuorempi kuumeilee ja yskii, on ollut ihana vaan olla kotona. Ollaan leikitty tyttöjen kanssa, mä oon saanut joulusiivouksen tehtyä koko asuntoon vihdoinkin, ja olen ehtinyt hyvin tehdä blogijuttujakin ilman stressiä.

Tänään meillä oli monen tunnin barbieleikit tyttöjen kanssa. Kaadettiin kaikki mahdolliset barbientavarat keskelle olkkaria ja rakennettiin talo ja kauppa. Hauskinta oli miettiä yhdessä mitä Barbiet ostavat kaupasta; ”no ainakin pyykkiainetta, banaaneja ja ketsuppia tietysti!” ”Ainiin ja muotilehden, koska sit kun se menee sinne Muotiin, niin se voi ottaa ton Muoti-lehden mukaan”. Barbieperheessä piti olla kuulemma kaksoset, niinkuin meidän ystäväperheessä, ja nimet olivat niinkuin meidän perheessä, isi Otto ja äiti Iina, mutta toiselle kaksosvauvalle lainattiin nimi naapurin vauvalta.

Mulla oli hauskaa ja tytöillä myös. Ja kun on tehnyt joulusiivouksen ja muuten on siistiä, ei ”pieni” Barbie-kaaos olohuoneen lattialla edes haittaa, se on vaan jees (kunnes astuu sen timanttikoristellun barbien korkkarin päälle ja joutuu ehkä kiroilemaan). Kerättiin me leikit pois ennenkuin lapset menivät nukkumaan. Mitähän me huomenna keksittäis? Huomenna voitaisiin pitää satupäivä, ja lukea vaikka kaikki tyttöjen lempparisadut. Eilen tapahtui maailman kahdeksas ihme kun ikiliikkujakuopuksemme ihan itse halusi lukea kaksi pitkää Nalle Puh -satua äidin kanssa, ja kuunteli molemmat sadut putkeen ihan tyytyväisenä paikoillaan. Taitaa flunssa ottaa koville, raukka pieni!

Loppuviikolle on tiedossa kivaa tekemistä, nyt täytyy vaan toivoa sormet ja varpaat ja kaikki maailman ulokkeet ristissä että tämä flunssailu helpottaisi, uskokaa mua se on viimeinen asia mistä haluaisin kirjoittaa blogissa jatkuvasti! Tällä hetkellä elämässä ei vaan ole tapahtunut muuta kuin flunssa ja joulunodotus, siksi niistä meuhkaan täälläkin! Loppuun olisin vielä halunnut kysyä että mitä olette tykänneet joulukalenterista tähän asti? Nyt on kolmasosa postauksista jo takana, mutta vielä on aikaa vaikuttaa jos haluaisitte lukea jotain tiettyä!

Mukavaa maanantaita kaikille ja ihanaa alkanutta viikkoa<3

Joulukalenterin toisen arvonnan aika! Tänään on vuorossa jotain lapsille oikein mieluisaa, vaikka kyllä tämä ainakin muhun myös aikuisena vetoaa. Kirjoittelin Lapsen oikeuksien päivä -postauksessa muutamalla sanalla Legon pikkujouluista joissa kävimme, ja joissa Legon edustaja Helene Teichert Tanskasta kertoi meille leikkimisestä, leikin vaiheista ja leikin eri muodoista. Presentaatio oli todella mielenkiintoinen, ja sain siitä paljon tietoa! Olen oppinut seuraamaan lasten leikkejä ihan eri tavalla nyt!

Lapset leikkivät paljon roolileikkejä, jotka opettavat heille monia tärkeitä taitoja, kuten ongelmanratkaisukykyä, vuorovaikutustaitoja, yhteistyötä, neuvottelua ja kompromissien tekemistä. Leikit kehittävät lapsen itsetuntoa, onnistuminen leikissä kohottaa lapsen luottamusta itseensä. Juttelimme myös siitä, että jokaisella on oma tapansa leikkiä ja rakentaa. Me kaikki aikuiset saimme pienen pussin legoja, joista jokaisen piti rakentaa puolessa minuutissa ankka. Kaikkien ankat olivat erilaisia, vaikka palikoita ei ollut kuin muutama! Ihan uskomatonta, jotenkin sitä ajattelee että kaikkien ankka näyttää samalta, mutta ei, yksikään ankka ei ollut tismalleen samanlainen kuin toinen.

Mä tykkään vanhempana legoista erityisesti kahdesta syystä. 1) Niillä vanhemmankin on kiva leikkiä, ne tarjoavat tarpeeksi haastetta, vaihtoehtoja ja uusia juttuja joka kerta. 2) Ne kehittävät kaikkia edellämainittuja lasten taitoja, ja lapset myös itse tykkäävät leikkiä niillä. Legot myös kehittyvät lapsen mukana, ensin hamstrattiin duploja ja nyt pikkulegoja, Lego Friendsejä. Molemmilla on yhtä kivaa leikkiä niin lasten kuin aikuistenkin mielestä.

Siirtyminen duploista vähitellen pienempiin palikoihin on sujunut hyvin. Kun tekniikka on tuttu jo isommista palikoista, on helppo tajuta miten pienemmätkin menevät. Tiara on rakentanut itse ohjeita seuraten osan sekä synttärilahjaksi saamastaan Olivian talosta, että meidän Heartlaken ostoskeskuksesta, joka saatiin pikkujouluista.

Tiara on kova Lego Friends-fani, ja osaa kaikkien eri pakettien nimetkin ulkoa, ja ihastelee niitä lelukuvastoista. Pikkusisko tulee kovaa vauhtia perässä! Hän ei onneksi enää laita mitään suuhun, niin valvotusti he voivat leikkiä pikkulegoilla myös yhdessä, vaikka silloin isommalla tuppaa välillä menemään vähän hermo, kun pienemmän otteet eivät ole niin hellävaraisia. Onneksi legot eivät mene rikki vaan ne voi aina rakentaa uudestaan, se on niiden kaikkein paras puoli!

Heartlaken ostoskeskus saatu Legolta.

Nyt mä saan arpoa teille yhden Heartlaken ostoskeskuksen tässä luukussa! Heartlaken ostoskeskus on valittu vuoden leluksi tänä vuonna, ja se on kyllä todella mahtipontinen! Ne pienet yksityiskohdat joihin siinä on panostettu ovat aivan uskomattomia. Se on ihan kuin minikokoinen oikea ostoskeskus, kaikki löytyy ranskanperunoista hääkaupan vihkisormuksiin, ja sen parissa lapsi viihtyy tuntikausia leikkien innoissaan.

Osallistuaksesi arvontaan, keksi itsellesi nimimerkki, kommentoi tähän postaukseen kenelle antaisit Heartlaken ostoskeskuksen, ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 14.12.2014 klo 22.00 asti, jolloin arvon voittajan ja päivitän voittajan nimimerkin tähän postaukseen, sekä otan häneen sähköpostitse yhteyttä.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!<3

EDIT// ARVONTA PÄÄTTYNYT. Voittajaksi arpoutui Hensku (8.12.2014 klo 22.27). Voittajalle laitettu sähköpostia voitosta! Kiitos kaikille osallistujille!